Meillä on ollut touhun täyteinen viikko, ja se huipentuu mahtavaan juhlaviikonloppuun. Huomenna juhlitaan Inspiration Blog Awards -gaalassa kollegojen ja ystävien kanssa, ja sunnuntaina juhlistetaan meidän ihanaa Zeldaa, joka täyttää (myös huomenna) viisi vuotta. Koko viikko on tehty järjestelyitä neidin hirviöbileitä varten, ja uskon että hän tulee olemaan fiiliksissä juhlistaan. Me aikuisetkin aiotaan pukeutua teeman mukaan, täytyy vaan toivoa että pienimpiä vieraita ei jänskätä liikaa. Koristeiden kanssa yritin valita niitä vähemmän kuumottavia juttuja, ja enemmän vaan hauskoja. Kakku tulee myös olemaan söpö karvainen monsteri kauhujuttujen sijaan, mutta toiveena oli myös haamuja, vampyyreja ja luurankoja, joten niitäkin juhlista löytyy.

Varmasti ei ole jäänyt kenellekään blogia pidempään lukeneelle epäselväksi, että rakastan teemajuhlien järjestämistä, ja musta on ihanaa kun niitä saa järkätä ainakin kolmesti vuodessa lasten synttäreiden ansiosta. Siinä on vaan jotain hauskaa, kun saa miettiä teeman ja koristeet ja tarjottavat ja kaikki,  ja yrittää toteuttaa lasten villeimmät juhlahaaveet. Viimeistä päivää neljävuotiaamme päätti tämän synttäriteeman viime vuonna, viikkoa Star Wars -synttäreidensä jälkeen, ja koko vuoden hän on tasaisesti suunnitellut juhliaan, ja kertonut mitä asuja kenellekin tulee, ja millaisen kakun hän toivoo.

Vaikka Otto ei ehkä itse lähtisi järjestämään ihan yhtä mahtipontisesti juhlia kuin minä, hän on aina innolla mukana auttamassa mua kaiken toteuttamisessa. Se tekee juhlien järjestämisestä tuplasti hauskempaa, ja paljon helpompaa. Otto leipoo ja koristelee ihan siinä missä minäkin, ja kaikki tehdään aina yhdessä. Tytötkin auttavat parhaansa mukaan kattamisessa, koristeiden ripustelussa ja leipomisessa. Juhlien järjestäminen yhdessä on ihan parasta, ja se ilo lasten kasvoilla, kun heidän suunnittelemansa juhlat ovat valmiit, on sanoin kuvailemattoman ihanaa. He ovat aina niin ylpeitä.

Gaalaan löysin asun muutama päivä sitten. Monena aiempana vuonna olen lainannut asun jostain PR-toimistolta, ja niin olin aikeissa nytkin. En kuitenkaan löytänyt nyt sellaista asua joka olisi tuntunut oikealta ja mun näköiseltä. Niinpä päätin ostaa sellaisen asun, jolle on satavarmasti käyttöä myös myöhemmin, ja sellaisen myös löysin, onneksi. Odotan jo innolla että pääsen pukeutumaan siihen, ja esittelemään sen täällä blogissa.

Ollaan tällä viikolla jatkettu pihan laittamista, ja pikkuhiljaa se valmistuu taas kesäkuntoon. En malta odottaa että meidän oma pieni pihakeidas on valmis, ja saadaan istua siinä nauttimassa auringosta. Lapsilla on melko lennokkaat suunnitelmat omien pihajuttujensa suhteen, mutta katsotaan mitä saadaan terassille mahtumaan. Ihana siitä varmasti tulee. Jatketaan pihahommia sitten ensi viikolla, kun nämä juhlat on ensin juhlittu.

Mua jännittää huominen gaala, sillä en ole pariin vuoteen ollut missään niin isossa tapahtumassa! Mutta varmasti siitä tulee kivaa. Haluan jo etukäteen kiittää hurjasti kaikkia äänestäneitä, vaikka ei sijoitusta tulisikaan. Mulle on suuri kunnia saada olla ehdolla, ja jo se itsessään tuntuu upealta palkinnolta tehdystä työstä. Kiitos!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Vuosi sitten tähän aikaan oli yhtä kova pakkanen kuin nytkin. Aamu alkoi niin tavallisesti kuin mahdollista, ja koko päivä sujui aivan tavallisissa merkeissä, leikkien, ruokaa laittaen ja hengaillen. Mikään ei enteillyt että meidän perhe olisi saamassa uuden jäsenen juuri sinä päivänä. Mulle tulvahtavat kaikki ihanat muistot kuopuksen synttäripäivästä mieleen kun ajattelenkin vain sitä. Ihan kuin se olisi ollut viime viikolla, eikä VUOSI sitten.

Kello 20.51 illalla, vain kolme tuntia aiemmin lapsivesien menolla käynnistyneen synnytyksen jälkeen, saatiin syliimme maailman ihanin pieni ruttuinen vauva, joka kävi heti hanakasti kiinni rintaan ja otti oman paikkansa. Siinä hän on ollut tiiviisti vuoden, äidissä kiinni kuin pieni takiainen, pieni, ihana takiainen. Ja minä hänessä. Olemme olleet takiaisia, koska se on ollut ihanaa ja parasta, juuri sitä mitä toivoin. Raskausaikana en asettanut itselleni paineita, en ajatellut että mun pitäisi olla niin kiinni vauvassa. Ajattelin, että kaikki kulkee kyllä omalla painollaan, ja mulle ja Otolle kehittyy juuri ne vanhemman roolit kuopuksen kanssa, kuin on tarkoitettu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Paineita en ole ottanut koko vuonna, kolmannen kanssa olen todellakin osannut relata enemmän kuin kahden aiemman. Ajattelin koko ajan, että olen juuri niin kiinni vauvassa kuin itse haluan ja jaksan. Olen luottanut omiin kykyihin, ja olen luottanut vauvan kykyyn ja vaistoon toimia. Hän kyllä tietää itse paljonko haluaa syödä ja nukkua, kaikessa ollaan menty lapsentahtisesti. Ja se on ollut parasta. Ei olla yritetty mahtua mihinkään muottiin, vaan ollaan toimittu just niin kuin meidän vauvalle ja perheelle on ollut parasta. Voin suositella sitä tapaa ihan kaikille, sillä ei todella ole olemassa yhtä toimivan vauva-arjen muottia, vaan jokaisella perheellä on omansa.

Nyt meidän pienestä vastasyntyneestä on kasvanut yksivuotias. Pieni ja vauva hän on edelleenkin, mutta uskomattoman taitava pieni ihminen joka ei millään osa-alueella varmasti jää huomiotta, hän ottaa oman tilansa, mentiin minne tahansa. Viime viikolla nauratti, kun menin käymään hänen kanssaan pressipäivässä. Showroom oli täynnä ihmisiä, ja tyyppi vaan käveli itsevarmana keskelle suurta tilaa, kaikkien ihmisten eteen ja suoraan DJ-pöydän viereen. Siihen hän jäi seisomaan ja hymyilemään kaikille, ja oikein poseerasi. Hän on sellainen pieni sydäntenmurskaaja, joka rakastaa ihmisiä.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän on pieni ihminen jolla on suuri persoona, ja vahva tahto. Hän osallistuu keskusteluun ja kertoo oman mielipiteensä painokkaasti. Hän on täynnä rakkautta, ja osoittaa sitä usein ja paljon, märillä pusuilla, halauksilla ja paijauksilla. Jos joku ei mene hänen mielensä mukaan, hän kertoo myös sen. Esimerkiksi jos hän ei saa kaupasta kahta samanlaista muumipalloa, jollainen häneltä jo löytyy kotoa, hän ottaa kaksi palloa kainaloon ja lähtee itse kävelemään kassaa kohti niiden kanssa. Ja koska hän ei siitä huolimatta saa vielä kahta samanlaista palloa, hän kertoo painokkaasti, että sellainen ratkaisu on hänen mielestään aivan väärä.

Kyseisen incidentin aikaan eräs turisti-nainen Stockmannilla naurahteli meidän tahtotyypille ja kommentoi ytimekkäästi ”character”. Jep, luonnetta meidän#girlbossilta löytyy. Sen kanssa tulee varmasti vielä hauskaa tulevina vuosina, voin jo kuvitella. Mutta eiköhän me johdonmukaisella meiningillä, tunteiden sanoittamisella, isosiskojen hienolla esimerkillä ja huumorilla päästä aika pitkälle, näin ainakin haluan uskoa. Ja se että on vahva luonne, on pelkästään hyvä juttu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän puhuu kuin nuori Runeberg, jonka päivä osuvasti onkin synttäriä edeltävä. Sanoja tulee kahdella kielellä, joka päivä uusia, ja niin paljon että niitä ei enää voi edes laskea. Hän vastaa kaikkiin kysymyksiin ”joooooooo” ja nyökkää painokkaasti. Tällä viikolla hän oppi sanomaan myös ei, mutta säestääkseen eitä hän ei puistele päätään, vaan keikkuu puolelta toiselle kuin pikkuinen pingviini. Se vasta on hellyyttävän näköistä. Ja onneksi joo on vielä paljon suositumpi kuin ei.

Hän syö kaikkea ja paljon, koska hän liikkuu aina ja koko ajan. En ihmettelisi jos hän lähtee tässä kohta juoksemaan, sen verran terhakkaasti hän yrittää jo välillä ottaa juoksuaskelia, kun tulee kiire jonkun jännittävän jutun perään. Hän rakastaa heittäytyä lattiatyynylle, kiivetä sohvalle ja sukeltaa pallomereen. Parasta on kuitenkin touhuta isosiskojen kanssa, ja olla yksi ”isoista tytöistä”. Siisteintä mitä hän tietää on leikkiä isosiskojen huoneessa, ihan mitä vaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän tykkää kovasti järjestellä kyniä purkkiin ja pois purkista, hoitaa vauvoja, lukea kirjoja, ja touhuta ulkona lumessa. Lempparein lelu on iso parkkitalo, ja synttärilahjaksi saatu saman sarjan poliisiasema. Autoilla hän päristelee ja ajelee jatkuvasti, sekä parkkitalossa että lattialla. Hän tanssii aina kun musiikki soi, paitsi jos äiti yrittää tanssia. Silloin hän haluaa tulla syliin, ja tuntea äidin rytmin sylistä.

Isosiskot rakastavat pikkusiskoaan ehdoitta, ja pitävät hänestä aina huolta. Side näiden kolmen välillä on aivan älyttömän vahva, enkä itse ainoana lapsena edes osannut kuvitella miten ihanaa sitä olisi seurata. Olen niin ylpeä meidän kaikista kolmesta tytöstä. Vaikka isompienkin elämään tuli uusi iso palanen tasan vuosi sitten, he ovat ottaneet sen loistavasti vastaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Kiitos rakas 1-vuotias Nova, että tulit meidän elämään ja olet juuri sinä. Kiitos, että pöristelet äidin mahaa. Kiitos, että laitat aina portaiden turvaportin kiinni jos se unohtuu auki. Kiitos, että tuot äidin kengät valmiiksi olkkariin kun ollaan lähdössä jonnekin. Kiitos, että haluat pestä hampaat seitsemäntoista kertaa päivässä, ja syöt niin hienosti. Kiitos että sanot aina ihanan pienellä unisella äänellä ”moiiii” kun heräät. Kiitos, kun olet nukkunut jo kaksi hienoa kokonaista yötä, ja kohta kaksi viikkoa ilman yötissiä. Kiitos myös niistä ihanista öistä, kun nukuit meidän vieressä ja olit pehmeä ja lämmin äidin mahaa vasten, vauvan kanssa nukkuminen on ihanaa. Kiitos, että teit meidän perheestä vielä enemmän meidän perheen ja hitsasit meitä vielä enemmän yhteen. Olet täydellinen lisä meidän jengiin. #TeamHyttiset

Kuva: Annina Segerman Photography

Onnea meidän maailman rakkaimmalle yksivuotiaalle vielä kerran <3

Tänään juhlittiin meidän vauvaa, joka täyttää ensi viikolla yksi vuotta! Juhlien alkuperäinen teema oli Winter ONEderland, talven ja 1v iän mukaan, mutta enemmän siitä tuli oikeastaan sellainen talvimetsä-teema. Meidän piti askarrella paaaaljon lumihiutaleita lasten kanssa, ja olin kuulkaa ostanut feikkiluntakin valmiiksi, mutta viikonlopun aikana ei vaan ehditty tehdä niitä. Mutta hei, metsäteema oli meistä kyllä ihana sekin, ja synttärisankari oli innoissaan pupuista ja karhuista. En usko että hän huomasi lumihiutaleiden tai feikkilumen puutosta, hah. Teemaa toteutettiin lähinnä sitten metsän eläinten kautta, esillä oli pupuja, karhuja, ja askarreltiinpa me Oton siskon kanssa vesimelonista myös siili.

Ostin kaikki juhlien koristeet lemppari juhlakaupasta eli Pop-Up Kemuista Eerikinkadulta, ja kakut ja muut leivottiin alusta asti omin pikku kätösin. Juhlien juotavat meille tarjosi Raikastamo näkyvyyttä vastaan.

Me kutsuttiin paljon vieraita, mutta pahin mahdollinen infektioaika verotti monta rakasta vierasta pois. Onneksi saatiin kuitenkin hyvä porukka kasaan silti, ja kyllä täällä kävi aika kuhina, ja tarjottavat tekivät tehtävänsä. Aloitettiin juhlat hyvissä ajoin alkuiltapäivästä, ja osa vieraista viihtyi meillä pitkälle iltaan saakka. Ihana päivä läheisten ihmisten kanssa, ja mikä tärkeintä: itse synttärisankari tuntui nauttivan juhlapäivästään ihan täysillä.

Hän nukahti päiväunille aamupäivällä, ja heräsi juuri sopivasti ennen juhlien alkua punaposkisena pihalta, ja vähän pöllämystyneenä pitkien unien jälkeen. Hän oli vielä vähän totisena siinä aluksi kun oli paljon ihmisiä, koristeita, ääniä ja kaikkea uutta ja jännittävää. Mutta vähän kakkua syötyään, ja ihmisiä pikkuhiljaa moikkailtuaan hän ihan innostui ja touhusi täällä kaikkien muiden muksujen kanssa hymy korvissa, ihan niinkuin ainakin iso tyttö.

Mä leivoin hänelle ihan oman kakun, jossa oli täysjyvävehnäjauhoista tehty pohja, ja kuorrutus kreikkalaista jugurttia, eikä yhtään lisättyä sokeria. Kakun makeutin banaanilla ja omenalla, ja hienosti maistui! Ei tosin muille kuin vauvalle, hah. Mutta hän veteli aivan onnesta soikeana, koska jugurtti on hänen lempparinsa. Tämän ohjeen jaan blogissa myöhemmin.

Me muut syötiin porkkanakakkua, joka onnistui aivan älyttömän hyvin vaikka itse sanonkin! Tein sen Annin Uunista -blogin Maailman paras porkkanakakku -ohjeella, ja todellakin oli maailman parasta porkkanakakkua. Tein ohjeen tuplana, niin saatiin kunnon satsi kakkua ja se riitti koko porukalle.

Kuopus sai ihania lahjoja, ja hoivasi innoissaan vauvanukkea ja nallea, leikki uudella poliisiasemalla, luki ihania kirjoja ja innostui legoeläimistä. Hän sai myös hienot aasikuvioiset housut, joissa kuulemma oli MUUUUUU eli lehmä.

Juhlien jälkeen täällä istui kolme väsynyttä mutta onnellista neitiä rivissä sohvalla, ja katsoi Kaapoa. Oli kuulemma tosi kiva päivä, ja niin oli meillä aikuisillakin. Mä rakastan kyllä järjestää synttärijuhlia, se on niin kivaa. Vaikka juhlien jälkeenkin on kyllä hyvä fiilis aina, sellainen väsynyt mutta onnellinen. Nyt on juhlat ohitse, ja tiistaina juhlistetaan pikkuneitiä vielä perheen kesken sitten oikeana päivänä. <3

Kiitos hurjasti meidän ihanille juhlavieraille mahtavasta päivästä!

Hellou! Täällä naputtelee yksi Iina, jolla on aika vaaleanpunaiset lasit silmillä. Käytiin eilen Oton 27v-synttäreiden kunniaksi kahdestaan syömässä Oulun Kauppuri  5:ssa Oton kanssa, ja tekipä kyllä niin hyvää meille molemmille. Oltiin viimeksi ”treffeillä” juuri ennen meidän muuttoa, eli joskus lokakuussa (?) kun olin vielä raskaana. Novan syntymän jälkeen tämä oli ensimmäinen kerta kun oltiin kahdestaan yhtään missään, niin hassua! Nova jäi mun tädin hellään huomaan ja oli pärjännyt oikein hyvin, kun mä syötin hänet juuri ennen kuin lähdettiin ja ei meidän reissu kestänyt kuin hieman alle kaksi tuntia. Meitä odotti takaisin tullessa niin hyväntuulinen neiti joka kovasti päristeli. Onnea on tasaantuneet kolmen tunnin imetysvälit päivällä ja täti joka rakastaa hoitaa vauvoja.

Facebook muistutti tänään tietysti kaikista menneiden vuosien Oton synttäreistä, nämä kun olivat jo seitsemännet herran synttärit joita yhdessä juhlistettiin. Kyllä me ollaan oltu niin pieniä, niin nuoria. Oli aika hauskaa selata vanhoja kuvia ja katsella miten joka vuosi synttärit on muuttuneet. Viime vuonna me ei synttäreiden aikaan edes saatu olla yhdessä, kun Otto oli juuri silloin työmatkalla Tukholmassa ja mä olin yksin tyttöjen kanssa kotona Helsingissä. Onneksi saatiin juhlia kuitenkin synttäreitä vähän etukäteen silloinkin, ja pari päivää synttäreiden jälkeen Otto sai viime vuonna maailman parhaan synttärilahjankin (siitä lisää huomenna).

Eilen kun me istuskeltiin kahdelleen, mut valtasi vaan sellainen onnentunne jälleen kerran. Miten paljon me ollaankaan koettu yhdessä, ja miten hurjan rakastuneita me ollaan edelleen. Kuusi ja puoli vuotta ollaan yhdessä kuljettu ja ne on olleet mun elämän parhaita vuosia jokainen. Oli ihanaa saada jutella ihan rauhassa, ja kilistää synttäreille ja yhteiselle ajalle. Mäkin heittäydyin hurjaksi ja nautin yhden inkiväärioluen burgerin kanssa, oli muuten hyvää.

En mä arjessa tunne että meillä olisi liian vähän yhteistä kahdenkeskistä aikaa, kyllähän lapset nukkuvat iltaisin ja silloinkin ehtii höpötellä ja herkutella ja katsoa Netflixiä ja halia. Mutta kun pääseekin sitten ihan kahdestaan johonkin, niin että se kahdenkeskinen aika on täysin keskeytyksetöntä, ja voi keskittää sataprosenttisesti huomionsa vain toiseen, se tekee todella hyvää. Koen olevani arjessakin niin onnellinen että en huomaa kaipaavani sitä kahdenkeskistä aikaa sen enempää, mutta sitten kun sitä saa, niin tajuaa että ei se ainakaan haitaksi ollut.

Ainakin mulle tuli heti taas sellainen fiilis niinkuin oltaisiin vasta tavattu ja aivan hurjan ihastuneita. Vaikka kyllä mulla leijailee perhosia mahassa ihan joka päivä kun tuota miestä katselen. Tänään se laittoi uuden paidan päälle, ja mä tuijotin sitä vain ja mietin että miten voin olla niin onnekas että olen saanut juuri tuon tyypin omakseni, hihi. On se vaan niin ihana.

Onnea vielä hurjasti minun rakkaalle murulle <3 Tänään juhlittiin sitten vielä mun ihanaa mummua joka täyttää tänään 78 vuotta. Mielettömän onnekkaita ollaan, että saatiin juhlia vielä tätäkin synttäripäivää yhdessä mummun kanssa.

Ihanaa viikonloppua kaikille täältä synttärihumun keskeltä!

Voitteko uskoa että meidän esikoinen täyttää tänään viisi vuotta? Niin, en mäkään! Miettikääpä, että moni teistäkin on seurannut täällä meidän tarinaa, meidän pienen perheen kasvua jo siitä asti kun vasta odotimme esikoista saapuvaksi. Puoli vuosikymmentä sitten iltapäivällä mä kävin neuvolalääkärissä Oton kanssa kurkkimassa ultralla meidän pientä tyttöä, ja olin autuaan tietämätön siitä että vielä samana iltana saisin pitää häntä sylissäni, meidän esikoistytärtä. Tiara muutti meidän elämän syntyessään, hän teki siitä niin paljon parempaa ja rikkaampaa.

Meidän esikoinen on syntymästään asti ollut sellainen tyyppi joka tuo valoa jokaiseen päivään. Hän on fiksu, empaattinen ja oivaltava, ja siitä asti kun hän sanoi ensimmäisen sanansa, on hän joka ikinen päivä opettanut mulle jotain uutta. Toki jo ennen sitäkin hän opetti meille paljon, mutta se puhumisen taito häneltä on kyllä pienestä asti löytynyt. Pienestä asti hänellä on ollut ihan uskomaton huumorintaju, ja välillä hän heittää sellaista läppää että isilläkin menee jauhot suuhun. Sarkasmi on oma taiteenlajinsa jonka hän hallitsee jo viisivuotiaana ihan kevyesti. Hän on oikeasti ihan huippu tyyppi, sellainen jonka mä haluaisin mun kaveriksi vaikka en olisikaan hänen äitinsä.

Viisivuotiaat rakastavat salaisuuksia ja omia pieniä juttuja. On ihan parasta jos saa tehdä jotain ihan kahdestaan vain äidin tai vain isin kanssa, ja päiväkirja on tärkeä juttu minne liimataan tärkeitä tarroja, kirjoitetaan omia muistoja ja muita hauskoja juttuja. Meidän viisivuotias voisi käyttää kaiken aikansa kirjoittamiseen ja lukemiseen, ja hänellä onkin jo komea kokoelma tehtäväkirjoja, aapisia, matikkavihkoja ja muita oppimisen välineitä. Toki välillä hän haluaa myös leikkiä legoilla tai poneilla, ja katsoa hauskoja videoita.

Hänellä on oma vahva luonteensa ja tahtonsa, mutta hän on myös herkkä. Viisivuotiaasta voi huomata jo ihan uudenlaisia luonteenpiirteitä ja tapoja osoittaa omaa tahtoaan välillä vahvastikin. Hänelle säännöt ovat todella tärkeitä, ja leikeissä saattaa olla monimutkaisiakin juonikuvioita. Hän puhuu sujuvasti kahta kieltä, ja ruotsia jo muakin sujuvammin, tai ainakin luontevammin.  Välillä, tai aika useinkin tuntuu uskomattomalta että me ollaan voitu luoda tuo fiksu ihminen joka tuossa puuhailee omiaan ja osaa jo niin paljon kaikkea. Missä välissä siitä iloisena kikattelevasta ja joka paikkaan sosetta levittävästä pallerovauvasta kasvoi tuo pitkänhuiskea mahtityyppi joka syö haarukalla ja veitsellä?

Esikoisemme rakastaa akrobatiaa ja on sirkuskoulun innokas oppilas. Hän tekee hurjia temppuja jotka saavat äidille hien pintaan ja isille hymyn kasvoille. Missä vaiheessa meidän pienestä hiekkaakin inhonneesta hienohelmasta tuli tuollainen hurjapää? Lasten kasvua on mieletöntä seurata, ja parasta on huomata se miten lapsi itse muovaa itsestään juuri sellaisen tyypin kuin hänen kuuluukin olla. Usein saa huomata että oma lapsi kasvoikin jossain asiassa ihan toisenlaiseksi kuin alunperin itse ajatteli, ja se on just vaan hyvä. Koskaan ei voi tietää etukäteen, voi vaan seurata ja ihastella, ja tehdä kasvattajana parhaansa tukeakseen lasta kaikissa mahdollisissa elämänvaiheissa ja tilanteissa.

Me ollaan kyllä niin ylpeitä vanhempia, ylpeitä meidän molemmista maailman ihanimmista ja rakkaimmista tytöistä. Paljon paljon onnea rakas Tiara viisi vuotta, olet meidän maailman rakkain esikoinen <3