Tällaista on moni pyytänyt multa Instagramissa postaustoiveena ja päätin tämän toteuttaa! Tai on pyydetty siis sellaisia vauva-arkea helpottavia vinkkejä. Nämä ovat meillä niitä, joiden avulla päivät ovat pääosin melko helppoja. Aina joku näistä toimii. En missään nimessä koe olevani mikään ammattilainen ja minulla on hyvin rajattu neljän lapsen testiryhmä taustalla, joten en voi luvata vinkkien toimivan kaikilla. Kaikkia vinkkejä en myöskään ole tajunnut kokeilla ekoina vuosina, vaan oppinut vasta myöhemmin ja kokeillut vasta kolmannella tai neljännellä vauvalla ekan kerran.

Mutta tässä tulee listattuna muutamia sellaisia hyödyllisiä juttuja, jotka meillä ovat toimineet ainakin jollain. Nämä eivät ole mitään yleispäteviä ”nuku kun vauvakin nukkuu”- tai ”Älä stressaa, stressi tarttuu vauvaan” -vinkkejä, vaan ihan konkreettisia juttuja, jotka itse olen kokenut hyödyllisiksi. Nämä ovat aidosti auttaneet eri tilanteissa. Kaikki ei tosiaankaan toimi kaikilla, mutta jollekin voi joku vaikka toimia.

1. Riisu itkuinen (mutta ei nälkäinen) vauva alasti ja anna olla lattialla vaikka pyyhkeen päällä.

Olen oppinut tämän vinkin jo teininä sukulaisvauvojen vanhemmilta.  Ihan vastasyntyneenä moni vauva inhoaa olla alasti, koska tulee kylmä. Mutta jo muutaman viikon ikäisestä lähtien tämä on usein ihan hitti. Kun vauva saa olla kokonaan ilman vaippaa ja ilman vaatteita, se tuntuu niin mukavalta, että väkisinkin rauhoittuu ja tulee parempi mieli silloin kun muuten itkettää. Toimii hyvin myös jos haluaa käydä rauhassa esim. suihkussa. Ottaa vauvan kylppärin lattialle alasti pötköttelemään pyyhkeen päälle ja laittaa oven kiinni, niin ilma pysyy lämpimänä.

Suihkun rauhoittava ääni myös toimii hyvin, kun se kuulostaa valkoiselta kohinalta. Eli mun numero 1 vinkki: jos vauva on itkuinen ja on esim. masuvaivoja, kannattaa kokeilla tätä!

2. Ihokontakti.

Auttaa maidon nousuun, maidon määrän lisäämiseen ja vauvan yleiseen rauhallisuuteen. Kun vauva saa olla ihokontaktissa vanhemman kanssa, hänen ei tarvitse itse keskittyä mihinkään muuhun kuin olemiseen. Vanhemman keho lämmittää vauvaa ja vanhemman hengitys muistuttaa vauvaa hengittämään. Vanhemman kehon äänet tuovat turvaa, kun ne muistuttavat ajasta kohdussa. Samalla vauvaa voi kevyesti hieroa ja silitellä. Moni isompikin vauva nauttii tästä vielä.

Silloin kun me oltiin sairaalassa ja vauva oli juuri syntynyt, pidin häntä ihokontaktissa mun paidan sisällä 24/7 ne kolme päivää. Uskon sen olleen apuna siihen, että ennenaikainen vauva ei kellastunut liikaa ja paino ei päässyt laskemaan liikaa, kun maito alkoi nousta nopeasti. En pitänyt vauvaa lainkaan siellä läpinäkyvässä ensisängyssä, vaan hän todella oli kokoajan mun rinnalla (tai Oton). Ihokontaktissa voi pitää myös esim kantoliinassa, jos samalla pitää saada tehtyä asioita (ks. kohta 7).

3. Joskus vauva kaipaa omaa tilaa ja haluaa olla lattialla mieluummin kuin sylissä.

Tämä riippuu vähän vauvan persoonasta, mutta välillä joku vauva saattaa rauhoittua, kun saa olla rauhassa lattialla tai vieressä sohvalla. Meillä esim. nelonen nukkuu tosi mielellään rinnalla ja tykkää olla sylissä, mutta välillä hän taas ähisee, kitisee ja on sylissä tyytymätön, mutta kun kokeilee laittaa leikkimatolle, hän onkin siinä ihan rauhallinen ja katselee  leluja/kattolamppua/seinää tyytyväisenä. Joskus tyytymätön vauva saattaa siis rauhoittua, kun pääsee hetkeksi liikkumaan vapaasti. Ja toki vauvan sitten voi heti nostaa takaisin syliin, jos ei viihdykään, mutta tätä kannattaa ainakin kokeilla (ei kipuitkuun tai nälkään, vaan sellaiseen yleiseen tyytymättömyyteen).

Itse en ainakaan heti ekana ole tullut ajatelleeksi vauvan ollessa kitiseväisenä ja tyytymättömänä sylissä, että voisin kokeilla laskea hänet sylistä pois. Mutta niin vaan se on toiminut monesti! Luulen, että se liittyy siihenkin, että jos vauva kovasti kätisee sylissä, itsellekin tulee helposti hiki ja vähän tuskainen fiilis, joka sitten tarttuu vauvaan ja lisää hänenkin ahdinkoa. Kun hän pääsee hetkeksi pois sylistä, hän huomaakin, että hei ei mulla olekaan enää mikään huonosti, elämähän on ihan kivaa. 

4. Toisaalta taas: sylissä ei voi olla liikaa.

Vauva ei opi huonoille tavoille tai ”liian hyvälle” vaikka saisi nukkua kaikki päikkärit sylissä. Syli on vauvalle turvallinen ja ihana paikka ja jos hän siinä viihtyy ja nukkuu hyvin, niin antaa nukkua (mahdollisuuksien ja omien toiveiden mukaan toki). Itse koen esim. paljon helpommaksi antaa alle 3kk ikäisen vauvan nukkua iltaisin sylissä ja rinnalla ja tulla sitten yhtäaikaa meidän kanssa nukkumaan, kuin sen, että yrittäisin väkisin esim. nukuttaa näin pientä omaan sänkyyn, kun hän vielä kaipaa turvaa ja läheisyyttä.

Toisaalta, meillä yksi vauvoista nukkui omassa sängyssä yöt jo heti sairaalasta tullessa – ja se kävi todella helposti. Laskettiin hänet vain hereillä sänkyyn ja hän alkoi nukkumaan siellä, eikä ollut koskaan itkuinen. Pointti tässä onkin se, että JOS vauva selkeästi kaipaa syliä ja turvaa, sitä kannattaa antaa. Jos hän taas tyytyväisenä jää itsekseen sänkyyn, niin mikäs siinä. Kokeilemalla selviää mikä on omalle vauvalle oikea tapa.

5. Suihku voi joskus olla pienen vauvan kanssa kylpyä helpompi.

Kun ekoista viikoista vastasyntyneen kanssa on menty eteenpäin, olen kokenut suihkun paljon helpommaksi vauvojen kanssa kuin kylvyn. Suihkussa vauva nostaa päätä eikä ole kurtussa, niin kaulapoimutkin saa hyvin putsattua maidosta ja puklusta. Meillä vauvat ovat tykänneet kovasti lämpimästä suihkusta ja se on myös ollut sellainen kikkakolmonen, joka voi rauhoittaa tyytymättömän vauvan tehokkaasti. Meillä vauva käy aina illalla suihkussa ennen nukkumaanmenoa, se on ihana ja rauhoittava iltarutiini. Suihkun/kylvyn jälkeen voi tehdä myös vauvahierontaa, johon löytyy paljon ohjeita netistä (tai voi kysäistä neuvolasta).

 6. Imetetylle vauvalle tissi toimii usein lohtuna lähes mihin tahansa.

Jos vauva on itkuinen, tarjoan aina ekana rintaa. Ihan sama vaikka hän olisi juuri syönyt, tarjoan silti. Hän kyllä kertoo senkin, jos ei sitä juuri silloin halua. Usein vauva haluaa olla rinnalla ihan vaan lohdun ja turvan vuoksi. Rintamaidolla kasvavaa vauvaa ei voi imettää liikaa. Vaikka vauva olisi koko illan tissillä, se on normaalia. Pieni vauva voi syödä tuntikausia putkeen. Itselleni ainakin tuli ekassa imetyksessä yllärinä se, että vauvat eivät syö mitenkään säännöllisesti välttämättä, että 3h välein 10min per tissi. Vaan vauva voi välillä olla rinnalla vaikka koko päivän ja se on ihan normaalia.

Silloin kannattaa vaan mahdollisuuksien mukaan linnoittautua sohvan nurkkaan imettämään ja muistaa pitää välipalat ja vesipullo lähellä ja katsoa vaikka samalla hyvää sarjaa. Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä: yllättävän montaa asiaa pystyy tekemään samalla kun imettää, esim. käymään vessassa tai jääkaapilla (onnistuu yhdellä kädellä), leikkimään legoilla tai tilaamaan vaikka ruokaostokset netistä. T. Olen ollut myös yksin kahden alle 2-vuotiaan kanssa suurimman osan päivistä Oton tehdessä 6-7 -päiväistä työviikkoa melkein vuoden ajan meidän kakkosen vauvavuonna ilman etätyömahiksia.

7. Kantoreppu tai liina voi olla todella kätevä.

Kantoreppu tai liina on itselleni korvaamaton apu, kun haluan pitää vauvaa lähellä (tai vauva haluaa olla lähellä), mutta haluan myös samalla tehdä asioita. Meillä on ollut vauvoja, jotka eivät viihdy lainkaan vaunuissa, ja myös silloin kantoreppu on ollut ihan ässä. Mulla on yleensä rreppu tai liina aina mukana jos lähden jonnekin pidemmälle, se kulkee helposti vaunujen korissa ja jos vauva ei sitten viihtyisikään vaunuissa, hänet voi nostaa kantoreppuun. Myös kotona kantovälineet on super, koska niiden avulla pystyy hyvin siivoamaan, kokkaamaan ja touhuamaan lasten kanssa, vaikka vauvalla olisi sylittelypäivä.

Kantamiselle ja vauvalle kannattaa antaa myös aikaa ja kokeilla pienissä erissä. Kaikki vauvat eivät heti rakasta reppua/liinaa, mutta kun he tottuvat siihen ja itsekin uskaltaa rentoutua, se usein alkaa toimia. Eli jos vauva huutaa kuin syötävä ekalla kerralla, ei kannata heti luovuttaa, vaan kokeilla uudelleen ja uudelleen silloin kun molemmilla on mahd. hyvä fiilis muuten. Säädöissä kannattaa myös olla tarkkana ja siinä, että vauvalla on oikea turvallinen M-asento, eli peppu alempana kuin polvet. Bonus: kantoliina/reppu saa vauvan sellaiseen asentoon, joka saattaa auttaa masuvaivoihin ja/tai esim. ummetukseen. 

8. Vauvat tykkäävät usein nukkua pienessä kolossa tai pesässä.

Monet vauvat tykkäävät siitä, kun ympärillä on turvallinen syli tai pesä. Joskus on kuitenkin kätevää, että sylimäisen tunteen saa välitettyä muutenkin kuin oikeassa sylissä. Itse saatan usein laittaa vauvan ympärille imetystyynyn ”syliksi” jos vauva nukkuu vaikkapa sohvalla mun vieressä. Se tuntuu turvalliselta siinä ympärillä ja vauva nukkuu rauhallisemmin ja pidempään. Tällöin on toki tärkeää, että itsellä on näköyhteys vauvaan kokoajan, ilman valvontaa ei saa olla vauvan ympärillä mitään ylimääräistä pehmustetta nukkuessa.

9. Vauvan jalkoja kannattaa jumpata päiväunien jälkeen.

Kun uninen vauva heräilee, niin kroppa on yleensä rentona ja silloin jos jumppaa ja pumppaa vauvan jalkoja, niin ylimääräiset ilmat tulee helpommin ulos. Tämä saattaa auttaa ehkäisemään masuvaivoja.

10. Moni vauva on onnellisempi ilman housuja.

Tähän on hyvä lopettaa. Ja siis on kyllä sanottava, että itsekin olen onnellisempi ilman housuja kotioloissa. Olen tosi tarkka pienen vauvan housuissa, ostan vain sellaisia, jotka on masun kohdalta tosi pehmeitä ja löysiä (vaikka ei edes olisi masuvaivoja). Joskus sellaiseen yleiseen tyytymättömyyteen on nimittäin paljastunut syyksi ihan vain se, että housut alkaa päivän mittaan puristaa, ihan niinkuin meillä aikuisillakin joskus. Sitten kun ottaa ne housut pois ja jättää pelkän bodyn, niin elämä tuntuu paljon helpommalta. Harmillisesti monella valmistajalla vastasyntyneiden housut on muuten löysät ja mukavat, mutta jostain syystä niihin on laitettu tosi kiristävä kuminauha. Jos joku pienen vauvan vaatteita valmistava taho sattuu tätä lukemaan niin pyydän: laittakaa ennemmin pehmeä ja löysä ja leveä resori kuin sellainen kiristyspanta. Monet kivat housut jää ostamatta (tai saadut käyttämättä), kun niissä on liian kireä vyötärö.

Toivottavasti näistä vinkeistä on iloa jollekin! Itselleni tämä on aika hyvä lista, jossa on kymmenen keinoa silloin kun tuntuu, että vauvalla on hankala olo (tai jonka keinoja ennaltaehkäisevästi noudattamalla sitä hankalaa oloa ei yleensä edes tule). Tästä voi tulla tsekkaamaan, että hei, tuota ei vielä kokeiltukaan, jos tuntuu, että mikään ei oikein ole hyvä. Meidän nelonen on kyllä yleisesti ottaen tosi tyytyväinen vauva ja päästänyt meidät vanhemmat helpolla, siksi jaksoinkin hyvin miettiä, että mitkä on kautta vuosien ollut niitä toimivia juttuja. Saa jakaa muuten instassa omat vinkit vauvan tyytyväiseksi saamiseen, jaan niitä storyssa!

Ja sitten loppuun haluan vielä sanoa, että tiedostan täysin, että joskus on myös tilanteita, että aidosti ja oikeasti mikään ei tunnu auttavan ja itku vain jatkuu ja jatkuu, eikä ole kyse mistään pienestä tyytymättömyydestä. Siinä tilanteessa oleville vanhemmille lähetän mahdottomasti voimia ja jaksamista ja halauksia. Ja jos oikeasti mikään ei auta, niin kannattaa hakea neuvolasta apua rohkeasti ennen kuin alkaa tuntua, että voimat loppuu. Neuvolassa ollaan juuri sitä varten, eikä avun pyytämisessä ole ikinä mitään väärää. <3

Multa kysyttiin tätä tänään Instagramissa kun laitoin pitkästä aikaa storyjen puolelle kysymysboxin. Kysymys oli ihana ja tietenkin vastasin siihen. Mun vastaus kuului näin:

Sain sen jälkeen toiveen, että voisinko tehdä tästä aiheesta postauksen ja kertoa tarkemmin, mikä lapsen saamisessa mietityttää ja pelottaa. Ja hetken asiaa harkittuani vastaukseni oli, että tietenkin voin, koska ihana ja ajatuksia herättävä aihe! Silti on kyllä hieman kuumottavaa kirjoittaa tästä, onhan tämä myös todella henkilökohtainen aihe. Mutta uskon, että tämä aihe on mietityttänyt joskus muitakin useamman lapsen äitejä ja olisi ihan kuulla teidän ajatuksia ja vertaistukea.

Jos meille tulisi vielä yksi lapsi, hän olisi meidän neljäs. Neljäs lapsi, neljäs raskaus, neljäs synnytys. Neljästä lapsesta haaveilin silloin kun odotettiin esikoista (ja jo kauan ennen sitä). Jos ei tarvitsisi miettiä ollenkaan järjellä tai pelätä mitään, vaan voisi mennä pelkällä tunteella, kiljuisin samantien JOOOOOOOO ja olisin jo ostamassa vauvanvaatteita. Mutta en ole enää yhtä rohkea kuin 19-vuotiaana. Ja olen kokenut vähän enemmän, osaan myös pelätä enemmän.

Mikä siinä sitten pelottaa?

Terveys, sekä oma että lapsen. Olisimmeko niin onnekkaita, että jopa neljännen kerran voisimme saada terveen ja hyvinvoivan lapsen syliin asti? Entä jos meille kävisi juuri tässä raskaudessa niin huono tuuri, että saisinkin kohtukuoleman tai vauva vammautuisi synnytyksessä tai syntyisi aivan liian aikaisin, eikä selviäisi? Miten selviäisimme siitä ja miten uskaltaisimme ottaa sen riskin? Miksi emme vain nauttisi siitä, kun nyt on kaikki kolmen lapsen kanssa hyvin, eikä tarvitse pelätä. Miten voisimme tehdä sen jo olemassa oleville lapsillemme, että ottaisimme sen riskin? Se tuntuu ajatuksena hirveältä. 

Tämä on ollut suurin pelkoni joka raskaudessa, että jotain menee pieleen. Ja se riski on aina olemassa, vaikka etenkin Suomessa pieni onkin. Mulle se henkinen kuorma on ollut aina ihan valtava raskausaikana. 

Kun omassa lapsuudessa on taustalla vanhemman vakava sairaus, peilaan kaikkea aina siihen. Tunnen lähes aina itseni liian onnekkaaksi ja pelkään, että jokin tulee ja ottaa sen onnen pois. Vaikka olen tehnyt paljon ajatustyötä asioiden eteen, pelkään silti edelleen paljon. Vaikka sama pelko on ollut joka kerta kun olen ollut raskaana, se on kasvanut kerta kerralta. Miksi me olisimme niin onnekkaita, että saisimme neljännenkin terveen lapsen turvallisesti ilman komplikaatioita syliin, kun jotkut eivät saa edes yhtä? Mutta toisaalta, joillakin on kymmenenkin tervettä lasta ja hyvin sujunutta raskautta ja synnytystä. Miksi me emme saisi neljää? 

Myös ikä pelottaa. Meidän molempien äidit sairastuivat 46-vuotiaana ja mä täytän ensi vuonna 30. Mun pelkona on, että omakin deadlineni on 46-vuotiaana. Jos siis odotamme tämän vauva-asian kanssa kovin pitkään, en enää uskalla ollenkaan. Koska pelkään, että kuolen tai sairastun 46-vuotiaana. Joka kerta kun olen ollut raskaana, olen laskenut minkä ikäinen tuleva lapsi on sitten kun olen 46-vuotias. Meidän kolme lasta ehtivät kaikki kasvaa täysi-ikäisiksi ja jopa aikuisiksi ennen sitä. Mahdollinen uusi tulokas ei enää ehtisi. Tiedän tavallaan, että pelko on täysin irrationaalinen. Ei historia toista itseään tällä tavalla. Mutta pelkään silti. Mulla on koko aikuisiän ollut vahvana se tunne, että kovin paljoa yli 30-vuotiaana en enää lapsia halua. 

Viimeksi kun olin raskaana, palautuminen oli sen jälkeen hitaampaa kuin kahdesta aiemmasta raskaudesta. Synnytyksestä palauduin nopeasti, en saanut mitään kipeitä repeämiä tai edes yhtään tikkiä, mutta hormonaalisesti palautuminen oli rankkaa ja kesti pitkään. Mulla oli pitkään alavatsa- ja selkäkipuja, kuukautiskierron käynnistyttyä 6kk synnytyksen jälkeen myös paljon vuotohäiriöitä, migreeniä, turvotusta ja muuta, jotka hankaloittivat arkea. Vannoin silloin, että en hitto vie ikinä enää vie itseäni tähän kärsimykseen, vaikka vauvoja rakastankin. Mutta tietysti jokainen raskaus, synnytys ja imetysaika on erilainen. Voisinhan palautua nopeamminkin, kun takana kuitenkin kaksi ihan normaalivauhtia sujunutta palautumista. 

Sitten on tietty vielä se, että mitä muut ihmiset sanoisivat jos meille tulisi neljäs lapsi? Neljä lasta on jo suurperhe siinä missä kolme lasta on vielä melko normimäärä monelle. Tälle annan kaikkein vähiten painoarvoa, päätöshän on kuitenkin meidän oma ja jos se tekisi meidät itse onnelliseksi, niin miksi ei! Sillä ei ole mitään väliä, mitä joku muu olisi siitä mieltä. Mutta kyllä se silti satuttaisi, jos meidänkin kohdalla kävisi se, mistä monet isojen perheiden äidit ovat kertoneet: että neljännestä ei enää onnitella samalla tavalla tai kauhistellaan lapsilukua. 

Käytännön asiat kyllä järjestyvät aina. Meidän ei itse asiassa tarvitsisi edes muuttaa mitään jos meille juuri nyt tulisi vauva. Meidän kotiin mahtuisi ihan hyvin vielä yksi tulokas ja autokin on jo valmiiksi seitsemänpaikkainen. Käytännön asiat olisivat ne kaikkein helpoimmat tässä hetkessä. Ja kokemus tosiaankin on opettanut, että vanhemmaksi voi kasvaa lähes missä elämäntilanteessa tahansa jos haluaa, siksi ne käytännön jutut eivät koskaan ole mua pelottaneet.

Mutta kuten tuossa vastauksessani kirjoitinkin, kaikki kulminoituu siihen, että olisimmeko edes niin onnekkaita, että raskaus edes onnistuisi enää? En pidä sitä lainkaan itsestäänselvyytenä. Meidän edellistä raskautta yritettiin lähes vuosi, vaikka aiemmat taas onnistuivat saman tien. On siis ihan mahdollista, että neljättä raskautta saisi yrittää niin kauan, että emme enää jaksaisi ja hautaisimme koko ajatuksen, enkä enää koskaan kirjoittaisi tästä mitään.

Vastaus kysymykseen haluammeko lisää lapsia on siis erittäin vahva ehkä. Tavallaan mikään ei ole muuttunut, edelleen ajattelemme, että eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Uskon, että jos kaipuu lasta kohtaan sopivassa hetkessä ylittää ne pelot, en näe mitään syytä miksi meille ei voisi tulla neljättä, jos hyvä tuuri käy.

Olisi ihana kuulla teidän kokemuksia tästä aiheesta? Muita, joilla on samanlaisia pelkoja? Ikuisia vauvakuumeilijoita?

Minua kymmenisen vuotta vanhempi kollegani kutsui minua tänään “konkariksi”. Ei siksi että olisin jotenkin häntä parempi työssäni, tai siksi että olisin häntä vanhempi. Mitä en ilmiselvästi todellakaan ole, sillä kuten juuri sanoin, hän on minua noin kymmenen vuotta vanhempi. Hän kutsui minua konkariksi, kun kerroin hänelle siitä kuinka nukun nykyään sukat jalassa.

“Ei kyrsi niin paljoa nousta yöllä hoitamaan vauvaa kun ei jalat jäädy”, perustelin kantani.

Kollegani on meinaan juuri saanut esikoisensa. Häntä vastapäätä istuvan kollegamme vaimon laskettu aika taas on kuukauden päästä. Esikoinen sielläkin.

Tästä inspiroituneena ajattelin, tällaisena “konkarina”, jakaa muutaman asian jotka olen itse oppinut tässä vuosien varrella. Vanhemmuuteen asennoituminen ei meinaan välttämättä aina ole se maailman helpoin etappi. Vaikka me vaimoni kanssa päätimmekin ottaa pienen varaslähdön, on monilla muilla tuoreilla vanhemmilla takana vuosien parisuhde. Pienen ihmisen alun tunkeminen siihen yhtälöön on valtava muutos. Muutamasuhde kun ei toimi ihan samalla tavalla, kuin parisuhde. Toki se pieni ihminen on valtava muutos ihan kaikissa tilanteissa, ja nämä vinkit sopivatkin ihan kenelle vaan.

Kuvassa vastaherännyt ja vielä vähän uninen synttärisankari viime viikolla. 

Nuku sukat jalassa

Ironista kyllä, tämä ei ollut omasta päästä, vaan vaimoni suusta, joka muuten inhoaa sukkia. Siitä huolimatta että olen itse sukkien fanikerhon puheenjohtaja, ja kuljen kesät talvet päivisin sukat jalassa, en jostain syystä ollut keksinyt tätä pientä kikkakolmosta. Itkevän lapsen lohduttaminen keskellä yötä, varsinkin talvisaikaan, ei ole lähelläkään niin turhauttavaa kun ainoastaan väsyttää ja pissattaa, eikä palele. Lisäbonuksena vielä se, että sukkien ansiosta herkkäuninen lapsi ei herää siihen että jalat tahmaavat kiinni lattiaan. Lämmittämään voi heittää paidankin vielä päälle, jos tykkää nukkua epämukavasti. 

Ennakoi aina

Ihan sama mistä on kyse, varaa aina yksikkö ylimääräistä. Kauppareissu edessä? Ota ylimääräinen kauppakassi. Pitkä matka ajettavana? Varaa ylimääräinen tunti ajomatkaa. Pakkasitko varavaipan? Ota herranjestas kolme lisää. Otitko mukaan yhden sosepussin? Ota myös puuro ja smoothie ja maissinaksut. Kun ei aseta itselleen liian tiukkoja tavoitteita, ja pitää huolen että on vähän pelivaraa, pysyy hermot kurissa pidempään, ja perhe kasassa.

Hamstraa “pyllypyyhkeitä” eli babywipeseja

Täytyy varmaan kohta perustaa jokin uskonlahko, kun tuntuu että saarnaan näistä ihmepyyhkeistä useammin kuin Arman Alizad poraa telkkarissa. En vain pysty tarpeeksi painottamaan näiden tärkeyttä. Näillä lähtee niin kakat pyllystä, kuin meikit naamasta ja maalit seinästä. Aivan se ja sama onko lapsia vai ei, näitä tulee aina löytymään paketti meidän huushollista.

Pyhä kolminaisuus

Pienet vauvat osaavat yllättävän hyvin kertoa mikä kalvaa, se kun on yleensä yksi kolmesta asiasta: väsy, nälkä tai jöötit vaipassa. Ennenkuin ahdistuu itkua ja huutoa, kannattaa nämä kolme käydä ensin läpi. Ja vaikka mikään niistä ei natsaa, ei siltikään kannata hermostua. Pieninkin epämukavuus mitä vauva tuntee, on kirjaimellisesti hirveintä mitä hän on koskaan kokenut. Onko mikään ihme siis jos ei aina ole kivaa.

Chillaa

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, chillaa. Liika hermoilu ei johda mihinkään muuhun, kuin ennenaikaiseen kaljuuntumiseen ja harmaisiin hiuksiin. Jos tuntee olevansa pihalla, voi vaikka jonkin vanhemmuuden oppaan selata ohimennen läpi. Kunhan muistaa että nekään eivät ole mitään raamattuja. Vauva kyllä hengittää, vaikka nukkuukin oudot pitkät päikkärit. Sillä ei ole ebolaa vaikka nokka vuotaa, etkä sinä ole maailman paskin vanhempi, ellet nyt jostain kumman syystä tarkoituksella siihen pyri. Tuskin silloinkaan.

Lastenhoito ei ole mitään rakettikirurgiaa. Suurin osa ahdistuksesta kumpuaa enemmän omasta epävarmuudesta, kuin taitamattomuudesta. Neuvola kyllä auttaa perusasioissa, ja loput opitaan sitten askel kerrallaan. Sydänkohtaus toisensa jälkeen.

Synttäreistä on pian jo viikko, ja nyt sain vihdoin valmiiksi videoprojektin joka mulla on ollut kesken tavallaan jo vuoden ajan. Tein meille vauvavuodesta kaksi koostevideota, ja siinä oli aika isosti ihanaa puuhaa. Toinen video on meille, ja siinä on putkeen kaikki ikinä vauvavuoden aikana kuvatut pätkät (se on pari tuntia pitkä). Ja toisen mä jaan tänään teille tässä postauksessa. Siinä on 525 600 minuuttia eli yksi vuosi tiivistettynä kymmeneen minuuttiin. Eli yksi viideskymmeneskahdestuhannesosa vauvavuodesta, mutta kuitenkin. Pieni pintaraapaisu meidän vauvavuodesta, mutta aika ihana pintaraapaisu vaikka itse sanonkin. Tässä siis sen pidemmittä puheitta, meidän vauvan ensimmäinen vuosi videolla!

Vuosi oli kyllä ihan uskomattoman ihana, ja meni ihan uskomattoman nopeasti. Tuntuu kuin koko vuosi olisi oikeasti kestänyt suunnilleen yhtä kauan kuin tuo ylläoleva video, niin silmänräpäyksessä se meni ohi. Onneksi on videot, kirjoitukset, tuhannet kuvat ja ennen kaikkea, kaikki ne ihanat muistot omassa päässä tallennettuna. Lapset rakastavat katsoa vanhoja kuvia ja videoita itsestään ainakin meillä, ja olen iloinen että voin niitä heille tarjota.

Meillä ei ollut videokameraa kun olin pieni, mutta jotenkin mun omatkin 1v-synttärit oli saatu tallennettua videolle. Muistan miten innoissani katsoin sitä videota aina pienenä. Tuntui niin hassulta nähdä itsensä videolta tekemässä kaikenlaista, vaikka ei ollut mitään muistikuvia niistä hetkistä kun oli ollut niin pikkuinen. Nykyään ne videot on varmaan jossain hukassa, en ole nähnyt vuosikausiin, mikä on vähän harmi. Muistan silti mitä mulla oli päällä, mitä videolla tapahtui ja miten kivaa sitä oli katsoa.

Onneksi olen kuvannut myös isompia tyttöjä paljon videolle, ja meillä on kaksi ulkoista kovalevyä täynnä kotivideoita ja kuvia näytettäväksi aina kun lapsia kiinnostaa. Ja ne on myös varmuuskopioitu pilvipalveluun, että ei käy niin että menee hukkaan ,kuten mun lapsuuden ainoat videot. Sen verran tosin pitäisi tehdä, että yhdistäisin heidänkin videoitaan yhdeksi pitkäksi videoksi, niin olisi helppoa siitä aina joku kerta katsoa.

Vaikka rakastan kuvia, kuvaamista ja kuvien suunnittelua ja katselua, videoilla saa niin paljon moniulotteisemmin fiilistä tuotua esiin. Siksi tykkään kuvata ihan omallekin perheelle niitä videoita, ja olen hurjan onnellinen näistä kivoista muistoista!

Oletteko te kuvanneet paljon vauva- tai lapsuusvideoita, tai oliko teidän omasta lapsuudesta paljon videoita? Millainen merkitys niillä oli teille?

PS: Mun kanava on YouTubessa IINALAURA, käykää tilaamassa jos haluutte nähdä videot aina heti kun ne on ladattu sinne!

Tänään juhlittiin meidän vauvaa, joka täyttää ensi viikolla yksi vuotta! Juhlien alkuperäinen teema oli Winter ONEderland, talven ja 1v iän mukaan, mutta enemmän siitä tuli oikeastaan sellainen talvimetsä-teema. Meidän piti askarrella paaaaljon lumihiutaleita lasten kanssa, ja olin kuulkaa ostanut feikkiluntakin valmiiksi, mutta viikonlopun aikana ei vaan ehditty tehdä niitä. Mutta hei, metsäteema oli meistä kyllä ihana sekin, ja synttärisankari oli innoissaan pupuista ja karhuista. En usko että hän huomasi lumihiutaleiden tai feikkilumen puutosta, hah. Teemaa toteutettiin lähinnä sitten metsän eläinten kautta, esillä oli pupuja, karhuja, ja askarreltiinpa me Oton siskon kanssa vesimelonista myös siili.

Ostin kaikki juhlien koristeet lemppari juhlakaupasta eli Pop-Up Kemuista Eerikinkadulta, ja kakut ja muut leivottiin alusta asti omin pikku kätösin. Juhlien juotavat meille tarjosi Raikastamo näkyvyyttä vastaan.

Me kutsuttiin paljon vieraita, mutta pahin mahdollinen infektioaika verotti monta rakasta vierasta pois. Onneksi saatiin kuitenkin hyvä porukka kasaan silti, ja kyllä täällä kävi aika kuhina, ja tarjottavat tekivät tehtävänsä. Aloitettiin juhlat hyvissä ajoin alkuiltapäivästä, ja osa vieraista viihtyi meillä pitkälle iltaan saakka. Ihana päivä läheisten ihmisten kanssa, ja mikä tärkeintä: itse synttärisankari tuntui nauttivan juhlapäivästään ihan täysillä.

Hän nukahti päiväunille aamupäivällä, ja heräsi juuri sopivasti ennen juhlien alkua punaposkisena pihalta, ja vähän pöllämystyneenä pitkien unien jälkeen. Hän oli vielä vähän totisena siinä aluksi kun oli paljon ihmisiä, koristeita, ääniä ja kaikkea uutta ja jännittävää. Mutta vähän kakkua syötyään, ja ihmisiä pikkuhiljaa moikkailtuaan hän ihan innostui ja touhusi täällä kaikkien muiden muksujen kanssa hymy korvissa, ihan niinkuin ainakin iso tyttö.

Mä leivoin hänelle ihan oman kakun, jossa oli täysjyvävehnäjauhoista tehty pohja, ja kuorrutus kreikkalaista jugurttia, eikä yhtään lisättyä sokeria. Kakun makeutin banaanilla ja omenalla, ja hienosti maistui! Ei tosin muille kuin vauvalle, hah. Mutta hän veteli aivan onnesta soikeana, koska jugurtti on hänen lempparinsa. Tämän ohjeen jaan blogissa myöhemmin.

Me muut syötiin porkkanakakkua, joka onnistui aivan älyttömän hyvin vaikka itse sanonkin! Tein sen Annin Uunista -blogin Maailman paras porkkanakakku -ohjeella, ja todellakin oli maailman parasta porkkanakakkua. Tein ohjeen tuplana, niin saatiin kunnon satsi kakkua ja se riitti koko porukalle.

Kuopus sai ihania lahjoja, ja hoivasi innoissaan vauvanukkea ja nallea, leikki uudella poliisiasemalla, luki ihania kirjoja ja innostui legoeläimistä. Hän sai myös hienot aasikuvioiset housut, joissa kuulemma oli MUUUUUU eli lehmä.

Juhlien jälkeen täällä istui kolme väsynyttä mutta onnellista neitiä rivissä sohvalla, ja katsoi Kaapoa. Oli kuulemma tosi kiva päivä, ja niin oli meillä aikuisillakin. Mä rakastan kyllä järjestää synttärijuhlia, se on niin kivaa. Vaikka juhlien jälkeenkin on kyllä hyvä fiilis aina, sellainen väsynyt mutta onnellinen. Nyt on juhlat ohitse, ja tiistaina juhlistetaan pikkuneitiä vielä perheen kesken sitten oikeana päivänä. <3

Kiitos hurjasti meidän ihanille juhlavieraille mahtavasta päivästä!