Kaverisuhteet ja ruuhkavuodet

14.10.2019

Me ollaan oltu vanhempia yli kahdeksan vuotta ja olisi hölmöä väittää, ettei vanhemmuus olisi vaikuttanut millään tavalla kaverisuhteisiin. On se. Toisaalta, en ole ollenkaan varma onko se ainoa vaikuttava tekijä, tai läheskään merkittävin vaikuttava tekijä. Sen lisäksi, että meille on syntynyt kahdeksassa vuodessa kolme lasta, elämä on edennyt niin meillä kuin koko lähipiirilläkin eteenpäin monella eri tavalla. Olisi aika itsekeskeistä ajatella, että ainoastaan meidän lapset olisivat vaikuttaneet kaverisuhteisiin, kun suhteessa kuitenkin on aina kaksi osapuolta ja jokaisen oma tarina menee eteenpäin yhtäaikaa. Lasten lisäksi kaverisuhteisiin ovat vaikuttaneet työt, parisuhteet, muutot, elämäntilanteen muutokset ja kaikki mahdollinen mitä nyt elämässä voi tapahtua niin meillä kuin muillakin.  

Silloin kun musta tuli äiti, mun kaverisuhteet alkoivat kyllä muuttua. Osa päättyi kokonaan ja osa vahvistui. Se oli ihan luonnollista, elämän risteyskohdassa näki ketkä seisoivat rinnalla ja sellaiset “oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti” -kaveruudet loppuivat siihen. Jäljelle jäi harva mutta niin rakas ja ihana joukko ystäviä. 

Pikkuhiljaa mukaan alkoi tarttua uusiakin ystäviä. Äitikavereita, somekavereita ja vanhojen kavereiden uusia puolisoita. Ihan uusia tyyppejä, joista nousi tärkeitä ystäviä. Oton mukana sain itselleni myös toisen perheen ja toisen ystäväpiirin. Vaikka meillä oli yhteisiä ystäviä, paljon oli myös omia kavereita, joihin sitten tutustuttiin vasta toistemme kautta.

Niistäkin kavereista, jotka vanhemmuuden ensimmäisinä vuosina olivat rinnalla, on osa jäänyt pois. Ja heidänkin tilalleen on tullut uusia. Osan kanssa on kulunut vuosia ilman, että ollaan nähty ollenkaan ja sitten tiet ovatkin kohdanneet myöhemmin uudelleen, läheisempinä kuin koskaan ennen tai ainakin moikkauksen verran kaupungilla.  

Ystävyys on niin jännä ilmiö, johon vaikuttaa niin moni asia. Mulle ystävyys on vastavuoroista välittämistä, sitä, että ollaan toisen asioista ja kuulumisista kiinnostuneita. Sitä, että juttu jatkuu aina siitä mihin se on jäänyt. Eivät lapsiperheelliset ole ainoita, joilla kalenterissa ei ole tarpeeksi usein tilaa ystävien näkemiselle. Kyllä niitä kiireitä ja menoja on lähes kaikilla, puhumattakaan välimatkasta, mikä myös on merkittävä yksittäinen tekijä siinä, kuinka usein ystäviä näkee. 

Siksi mä arvostan omissa ystävissäni (ja tiedän, että he arvostavat mun ystävyydessä) sitä, että aina voi jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin. Vaikka välissä olisi vuosi ettei nähdä, aina tavatessa tuntuu kuin ei koskaan olisi erossa ollutkaan.

 

Mulla on rakkaita ystäviä ympäri Suomen ja osa myös jopa toisissa maissa kuin Suomessa. Onneksi on Whatsapp, jonka ansiosta ne kaukanakin olevat ystävät tuntuvat olevan lähellä. Rakastan myös nykyisin vähintään yhtä paljon kuin teininä vaan lähteä ulos kävelemään ja soittaa ystävälle maraton-puhelun.

Meillä on takana kolme vauvavuotta, jotka ovat olleet ystävyyden kannalta melko erilaisia. Ensimmäinen ja toinen vauvavuosi olivat sellaisia, että aika paljon näin ystäviä ja jonkin verran myös ilman vauvaa. Olin niin paljon yksin lasten kanssa päivisin Oton tehdessä 7-päiväisiä työviikkoja, että välillä kaipasin kunnon breikkiä ja halusin lähteä vauvavuoden aikanakin aikuisten kesken istumaan iltaa. 

Tämä viimeisin, kolmas vauvavuosi taas oli sellainen, että tosi paljon pesittiin kotona. En juuri tehnyt yksin, siis ilman lapsia ja Ottoa, mitään. Se oli mulle tärkeää aikaa, mä nautin ihan valtavan paljon siitä, että sain olla kiinni meidän vauvassa ja saatiin olla niin paljon koko perhe yhdessä. Etenkin Oton vanhempainvapaan aika oli tärkeä tauko meille kaikkien niiden aikataulujen täyttämien vuosien jälkeen. Onneksi meidän ystävät ymmärsivät sen. Yksikään mun kaveri ei ajatellut (tai ainakaan sanonut sitä ääneen), että nyt olen hylännyt heidät, kun en vietä kahdenkeskistä aikaa, vaan mukana on aina vauva tai Otto ja vauva. He ymmärsivät, kuten mäkin, että se oli mulle ainutlaatuista aikaa, josta otin kaiken irti. 

Silloin me nähtiin yhdessä porukalla tai kahviteltiin kavereiden kesken yhdessä vauvan kanssa, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Ihan samalla tavalla mua kiinnosti ystävien kuulumiset edelleen. Ja jos ei nähty niin sitten saatoin lähteä vaunulenkille maraton-puhelua soittamaan. Whatsappkin lauloi harva se päivä. 

Sen vuoden jälkeen on ollut taas helppo lähteä ja mennä ja tehdä ihan aikuisten kesken. Sen vuoden jälkeen kahvilla käynnit, terasilla istumiset ja illalliset kavereiden kanssa on taas ollut ihan maailman parasta. Tekee niin hyvää olla välillä vaan aikuisten kesken ja vaan rentoutua.

Mä arvostan sitä, että mun ystävät ovat olleet kärsivällisiä, eivätkä heti ole ajatelleet, että vauvavuosi määrittelee koko ystävyyden suunnan loppuelämäksi. Koska ainakaan mulla se ei ole koskaan ollut niin. Se on totta, että ainakin mun maailma on vauvavuosina kutistunut väliaikaisesti ja vauva-aiheet ovat olleet paljon mielessä. Aina olen silti osannut puhua muustakin. 

Nykyään taas voi joskus olla, että kun näen ystäviä, ei mainita sanallakaan meidän lapsia koko näkemisen aikana. Mulla on Otto sitä varten, että voin ihmetellä sen kanssa meidän lapsia maailman tappiin asti. Ystävien kanssa on ihan parasta puhua kaikesta muusta mahdollisesta ja mahdottomasta (toki Otonkin kanssa, mutta ehkä ymmärrätte). Ja tietty äitiystävien kanssa vertaistuki on kultaakin kalliimpaa ja toimii molempiin suuntiin.

Mä olen ihan valtavan kiitollinen kaikille meidän ihanille ja mahtaville ystäville, jotka ovat seisseet meidän rinnalla. Ystävillä on ihan mielettömän suuri merkitys elämässä. Olen myös hurjan kiitollinen kaikille niille, jotka ovat olleet ihania kummeja meidän lapsille ja tärkeitä ja turvallisia aikuisia heidän elämässä jo monta vuotta. Tulevat käymään ja pelaavat ja leikittävät, vievät leffaan tai ulos ja muistavat laittaa whatsappissa viestiä. Kiitos ihanat ystävät kun ootte just sellaisia kuin ootte <3

Meidän podcastin 1. Tuotantokauden viimeinen jakso ilmestyi tänään ja sen aiheena on Kaverit, parisuhde ja pikkulapsiarki (vieraana ystävät). Jaksossa on vieraana tosiaan meidän ystävät Emmis ja Aku, jotka molemmat ovat myös meidän lasten kummeja. Heidän kanssa keskustellaan mm. siitä, miten ollaan tutustuttu, siitä miten lapset ovat vaikuttaneet ystävyyteen heidän mielestä, sekä siitä millaista on olla somessa esillä olevien tyyppien ystävä. Ja paljon muusta! Ihan uskomatonta, että 10 viikkoa meni näin nopeasti ja kaikki jaksot ovat nyt ulkona. 

Kuuntele Yhdessä S01E10:

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcasteissa TÄSTÄ

Miten lapset ovat vaikuttaneet teidän kaverisuhteisiin, vai ovatko mitenkään? Saa tosi mielellään kertoa myös kaverin näkökulmasta (eli jos sulla ei itselläsi ole lapsia ja sun ystävä on saanut lapsen, niin onko se vaikuttanut jotenkin)? Olis tosi mielenkiintoista kuulla! 


Meidän juhannus 2019

24.06.2019

Juhannus on ohi ja tänään me ollaan käyty jo Haaparannalla. Juhannusta vietettiin ensin perjantaina Oton serkun luona täällä Oulussa ja muuten sitten täällä mun tädillä. Se on kyllä ihan mahtava juttu, että Otollakin on sukua täällä Oulussa ja Oulun lähellä, niin pystytään aina tapaamaan molempien sukulaisia samalla reissulla. En olisi kyllä heti arvannut kun Ottoon tutustuin 8,5 vuotta sitten, että tämä(kin) asia on meillä yhteistä. Toki Otolla on paljon mua enemmän sukua myös pk-seudulla, mutta kuitenkin.

Mä tein meille kukkaseppeleet juhannukseksi itse ja tytöt pitivätkin niitä innoissaan päässä taaperoa lukuunottamatta. Hänkin innostui siitä hetkeksi, kunnes sitten viskasi sen nurkkaan jossain vaiheessa. Mutta se oli enemmän kuin ok. Ihanaa. että siitä riitti iloa hänellekin.

Meidän juhannusaatto sujui hyvän seuran, loistavan ruuan ja kauniin auringonpaisteen merkeissä. Ouluun oli luvattu pelkkää vesisadetta koko perjantaiksi, mutta koko päivän paistoikin kaunis aurinko ja oli lämmintä. Nautittiin siitä täysin rinnoin olemalla ulkona ja käymällä jopa uimassa vielä illan päätteeksi läheisessä järvessä. Mä en uskaltautunut uimaan kun tuuli oli aika kova ja olin jäässä jo matkalla, mutta muut uivat niin rohkeasti. Illalla lapset nukahtivat sekunneissa toiminnantäyteisen päivän jälkeen.

Lauantaina me lähdettiin aamulla mun tädin kanssa kunnon 6km lenkille ja meillä olikin loistava ajoitus, sillä viimeisten parin sadan metrin aikana alkoi satamaan pieniä pisaroita ja sitten satoikin lähes koko loppupäivän. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä täällä oli ihan hillitön myrsky, jota mä en edes huomannut ollenkaan kun nukuin vaan tyytyväisenä. Eilen aamulla kun herättiin ja lähdettiin käymään mun äidillä niin huomattiin, että joka puolella on kaatuneita puita (!!!) ja oksia ja lehtiroskaa on kaikki tiet täynnä. Ihan hassua, miten mä missasin koko myrskyn aivan täysin.

Sadepäivä-lauantaita me vietettiin lasten kanssa Go! Vive a tu manera -maratonin parissa, kun uudet 2. kauden jaksot ilmestyivät juuri sopivasti perjantaina. Mä olin todella odottanut niitä, sillä tytöt on koko kevään katsoneet niitä 1. kauden jaksoja uudelleen ja uudelleen ja osasin kaikki laulut jo ulkoa vaikka unissaankin.

Juhannussunnuntai kului kyläluutaillessa, kun käytiin ensin mun äidin luona pari tuntia ja illemmalla kävin vielä mun papalla. Lapset pomppivat trampalla puolet päivästä ja katsottiin me vähän Go!-sarjaakin. Illalla mun täti kertoi saaneensa vanhan kasibittisen Nintendo-pelikonsolinsa toimimaan vielä ja me otettiinkin sitten Tetris- ja Super Mario -matsit Oton ja lasten kanssa. Tuo ikivanha Nintendo on ainoa pelikonsoli, joka mulla on koskaan ollut (lainassa tädiltä) ja nuo kaksi ainoat konsolipelit, joita mä olen koskaan jaksanut pelata pidempään kuin viisi minuuttia. No okei, Singstarin lisäksi. Vitsi mikä nostalgiaryöppy kun sai sen vanhan kulmikkaan ohjaimen käteen. Tetriskin alkoi heti luonnistumaan ja muistin vieläkin mistä löytyy kukat, sienet ja kolikot Super Mariossa.

Teki ihan super hyvää pitää pieni tauko ja olla avaamatta tietokonetta kolmeen päivään. Sai rentouduttua täysillä ja nautittua vaan täällä olosta. Ihan parasta. Nyt jaksaa hyvin taas uudella innolla. Akkujen lataaaminen on tosi tärkeää aina välillä, mutta sen vaan aina ehtii unohtaa miten suuri vaikutus sillä levolla on, kun vaan porskuttaa eteenpäin.

Nyt on levätty ja nyt on hyvä fiilis. Meillä jatkuu Oulumeiningit vielä tämän viikon, ihanaa olla täällä yhdessä rakkaiden kanssa kaikessa rauhassa. Olen niin kiitollinen meidän ihanan rakkaudentäyteisestä juhannuksesta ja kaikista ihmisistä täällä.

Tänään oltiin tosiaan siellä Haaparannalla ja tällä viikolla meillä on luvassa paljon kavereiden ja sukulaisten näkemistä, treffit Oton kanssa kun lapset menevät mummolaan yökylään, sekä mun serkun rippijuhlat viikonloppuna.

Blogi päivittyy ihan tavallisesti taas nyt tauon jälkeen. Huomenna on luvassa ainakin toivottuja arkiruokajuttuja!

Ihanaa viikkoa kaikille <3