Kesäillan huumaa hyvässä seurassa

11.06.2017

Eilinen lauantai oli aivan täydellinen kesäpäivä, siis niin upea sää ja ei edes tuullut yhtään! Me saatiin kylään meille grillailemaan Oton pikkuserkku perheineen, sekä Oton sisko, ja meitä olikin hyvä porukka kasassa. Ei oltu nähty Zeldan synttäreiden jälkeen aikataulullisten ongelmien vuoksi niin ensimmäiset puoli tuntia vaan ihmeteltiin kuinka porukan juniorit olivat kasvaneet ihan älyttömästi! Sitten laitettiin grilli tulille ja alettiin pilkkomaan vihanneksia.

Kaveriporukalla grillaaminen on kyllä ihan parasta. Radiosta kuuluu kesärenkutukset, lapset leikkivät yhdessä ja grillistä leijailee ihana ruuan tuoksu ja samalla voi höpöttää kaikkea mahdollista.  Tällä kertaa grillattiin oikeasti nektariineja (viimeksi olin ostanut vahingossa persikoita, joita luulin nektariineiksi), halloumia, kesäkurpitsaa ja erilaisia lihoja. Tehtiin myös herkkua kesäsalaattia mustikoilla ja jimbee-melonilla höystettynä. Melonin ja pensasmustikoiden makeus sopi aivan ihanasti grilliruuan kaveriksi. Mä tykkään kauheasti yhdistellä salaateissa aina sekä makeita että suolaisempia makupareja.

Oton pikkuserkku perheineen toi meille ihan huipun kesäyllärin, eli heidän oman trampan meille ”hoitoon” melkein koko kesän kestävän piharemontin ajaksi. Eli nyt päästään testaamaan että onko se tramppa meidän juttu! Ja kyllä ainakin eilisen perusteella vaikuttaa että kyllä, todellakin on. Ja ihan turhaan pelkäsin sitä mekkalaa niinkuin moni kommentoikin, ei se mitään kolise tuossa terassilla. Tuo meillä lainassa oleva tramppa on myös jousitukseltaan hiljainen eikä siinä pomppimisesta lähde juuri mitään ääntä, muuta kuin lasten iloista pulinaa ja kikatusta. Mutta sitä meidän pihalta on aina kuulunut ja sitä kuuluu onneksi muiltakin pihoilta.

Ostettiin sellainen iso perheallas pihalle tuossa reilu viikko sitten, mutta ei olla täytetty sitä nyt kun ollaan lähdössä pian Ouluun ja olisi turhaa parin päivän takia sitä täyttää. Täytellään sitten kun tullaan reissusta takaisin, niin sitten siitä on iloa pidempään.

Mä kävin itsekin trampalla pomppimassa, se on kyllä loistavaa treeniä ja voisi ottaa ihan tavaksi vaikka käydä siinä joka päivä pomppimassa pienen tovin. Tai en nyt tiedä loistavaa treeniä (?) joku fiksumpi kertoo, mutta on se nyt sohvalla istumista parempi vaihtoehto eikö vaan. Ja niin hauskaa! Tramppa on ollut mun lemppari pienestä asti, ja tää on eka kerta kun mun omalla pihalla sellainen on, niin pieni lapsenomainen into valtasi myös mut. Kai sitä vielä 25-vuotiaanakin saa innostua trampoliinista.

Tämä aamu ollaan aloitettu ponileikeillä, ja nyt tytöt ovat trampalla pomppimassa. Ajateltiin vuokrata tänään uusin Onneli & Anneli -elokuva, ja pitää leffa&karkkipäivä tänään kun eilen meiltä unohtui koko karkkipäivä. Illalla meille tulee Tiaran kummisetä kylään ja ajateltiin leipoa raparperipiirakkaa kun Oton sisko toi eilen mökiltä tuoreita raparperin varsia, nam!

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3


Leidit tyllihameissa

10.06.2017

Kun Emilia ja Topias tulivat meille tällä viikolla, mua alkoi melkein heti naurattaa, koska Emilialla oli päällä ihan samanlainen asu mintunvihreänä, joka omasta vaatekaapistani löytyi vanhan roosan värisenä. Siis oikeasti, meidän vaatekappaleet olivat miltei identtiset keskenään mutta vain eriväriset. Sovittiin heti siinä että otetaan asukuvat meidän samisteluasuista, koska oli niin hauska sattuma. Ollaan siis kummatkin ostettu nää vaatteet täysin tietämättä toisistamme ja ihan eri aikaan, aika hauskaa.

Ostin vanhan roosan värisen pitsitopin joskus heti synnytyksen jälkeen ja ajattelin että se on kesäksi kiva. Sitten kun toppi saapui postissa kotiin, se olikin niin kinttana mun synnyttäneelle kropalle isommasta koosta huolimatta, että ajattelin etten voisi ikinä käyttää sitä. Taisin kuitenkin luovuttaa liian aikaisin, sillä oikeasti sille omalle kropalle pitää vaan antaa aikaa palautua. Nyt toppi menee mulle aivan helposti ja ei näytä enää makkarankuorelta, vaikka en ole muuttanut mitään elintapoja tai liikkunut tavallista enemmän synnytyksen jälkeen. Siinä vain kestää mulla hetki että kroppa palautuu, mikä on täysin normaalia ja ok. Edelleenkin mulla on jonkin verran raskauskiloja jäljellä, mutta nyt kuitenkin tuntuu jo omalta itseltä eikä enää täysin vieraalta.

Tyllihame oli mulla niin kovassa käytössä raskausaikana, että heti raskauden jälkeen musta tuntui että olen aivan kyllästynyt siihen. Nyt kevään aikana olen kuitenkin ”löytänyt” sen uudelleen, kun olen nähnyt monilla muilla niin kivoja tyllihameasuja päällä, ja kaupatkin ovat näitä hameita juuri nyt pullollaan. Tyllihame on ihanan monikäyttöinen, collegen ja tennareiden kanssa sen saa puettua rennommasti ja ihan arkeenkin sopivaksi, ja sitten taas pitsitoppi ja korkkarit muuttavat sen juhlavaatteeksi. Varmasti kesän monikäyttöisin hame, ja tyllihameet on vieläpä aika edullisiakin näyttävyyteen nähden.

Toppi H&M / Hame Zara / Kengät Asos / Kello Daniel Wellington (saatu)

Oon vieläkin ihan hirmu tyytyväinen tähän mun hiekanvaaleaan tukkaan, koska sen kanssa fiilis on niin paljon raikkaampi kuin ruskeassa tukassa. Tää on tällainen hyvä kesätukka ja näyttää kivalta monen asun kanssa. Samoiten kuin kirkkaanpunaisen huulipunan kanssa, mun on ehdottomasti käytettävä sitä useammin, niinkuin Skamin Noora kakkoskaudella. Nyt ajauduin ihan sivuraiteille tämän huulipunan kanssa, näissä kuvissa mulla on vain nuden väristä mattahuulikiiltoa.

Koskakohan mä kyllästyn tähän pastellivaaleanpunaiseen? Ollaan naurettu niin paljon Oton kanssa sille, kuinka paljon tätä väriä meidän koko perheen vaatekaapista löytyy. Voitaisiin kaikki sulautua meidän olkkarin sohvaan, Otollakin on vanhan roosan väriset collegesortsit ja t-paita, kaikilla kolmella tytöllä ja mulla löytyy myös vaatekaapista vaikka mitä tässä värissä ihan päästä varpaisiin, arskoista kenkiin. Joku kerta on pakko vielä ottaa kuva missä koko perhe sulautuu sohvaan, siitä tulee niin höpön näköinen!

Ihanaa viikonloppua kaikille<3


Kokemuksia Cybex Priam -vaunuista vol.1

09.06.2017

Paljon on kyselty postausta siitä mitä ollaan tykätty meidän vaunuista, ja nyt luvassa siis kokemuksia Cybex Priam -vaunuista, jotka meillä on ollut nyt käytössä n. neljä kuukautta. Tämä osa keskittyy siis pelkkään vaunukoppaan sekä Cybex Priam-vaunujen käyttöön yhdessä turvakaukalon kanssa, koska ratasosaa ei olla vielä päästy testailemaan. Vaunut ovat olleet meillä päivittäisessä käytössä ihan ensimmäisistä viikoista lähtien, ja kokemusta on kertynyt rutkasti molemmista kokoonpanoista.

Meiltä lötyy siis Cybex Priam krominvärinen runko Trekking-renkailla, Cybex Priam vaunukoppa Manhattan Grey -värin kankailla, sekä Cybex Cloud Q Plus -turvakaukalo* Manhattan Grey -värisillä kankailla, ja siihen Base Q-fix Isofix-telakka. *Turvakaukalo on saatu blogin kautta.

Cybex Priam ja Cloud Q

Cybex Priam ja vaunukoppa

Ostimme Cybex Priam runkoon kovan vaunukopan, koska meille syntyi helmikuun vauva, joka kaipasi vaunuissa suojaa ja lämpöä. Vaunukoppa on ollut tosi suojaisa, ja siinä on hyvin tilaa vaikka Novakin on kasvanut tosi nopeasti. Meillä oli pahimmilla pakkasilla vaunukopassa äitiyspakkauksen makuupussi, sekä Reiman toppahaalari, ja koskaan ei Nova ollut kylmissään. Vaunukoppa on todella helppo klikata yhdellä kädellä kiinni rattaiden runkoon vaikka vauva olisi jo kopassa sisällä. Keinonahkapäällysteinen kantokahva on tyylikäs, ja irtoaa kätevästi molemmilta puolilta (myös yhdellä kädellä), jotta vauva on helppo laskea sisälle koppaan.

Kopan kuomu on oikeastaan niin suojaisa yhdessä peitteen kanssa, että vaunuverho ei ole edes pakollinen ainakaan kesällä, mikäli vauva vain nukkuu. Talvella meillä tietysti oli käytössä vaunuverho kokoajan jotta kylmä tuuli ei päässyt siitä pienestäkään rakosesta. Kuomun asentoa on helppo säätää, ja kun avaa vetoketjun kuomun takaosasta, kuomun saa vedettyä todella alas, ja samalla saa kurkistusikkunan käyttöön niin vauvaa on helppo seurata. Ainoa miinus tulee kopan kankaista, jotka on niin naftit että mulla tuottaa välillä hankaluuksia saada viimeisiä neppareita kiinni, ainakin jos ollaan liikkeessä ja pitäisi olla nopea. Saan ne kyllä siis kiinni, mutta siinä yleensä kestää hetki.

Vaunukoppa on ollut meillä käytössä päiväunilla ja vaunulenkeillä, ja puistossa, yleensä aina kun on ollut tuulista tai kylmää ja ollaan liikuttu paljon ulkona, koska silloin vauva on tarvinnut parempaa suojaa. Pääosin ollaan käytetty vaunuja kuitenkin turvakaukalon kanssa, ja sanoisinkin että jos vauva on kesävauva tai edes loppukevään tai alkusyksyn vauva, on vaunukoppa ihan turha, mikäli hankkii vaunuihin sopivan, makuuasentoon menevän Cybex Cloud Q-kaukalon. Lämpimillä ilmoilla kaukalo nimittäin tarjoaa kaikki samat ominaisuudet ja enemmän kuin vaunukoppa.

Cybex Priam vaunukoppa

Cybex Priam ja Cybex Cloud Q Plus -turvakaukalo*

Vaunujen mukana tulee adapterit turvakaukaloa varten, ja ne  adapterit ovat siis kaksi muovista pötkylää jotka liitetään niihin kohtiin joihin vaunukoppa tai ratasistuin yleensä painetaan paikoilleen. Adaptereiden napsauttaminen paikoilleen ja irroittaminen käy todella helposti ja nopeasti yhdellä kädellä, ja niiden ollessa paikoillaan kaukalo on helppo vain nostaa paikalleen. Kaukalon irroittaminen käy myös kätevästi nappeja painamalla ja samalla nostamalla. 90% ajasta me käytetään vaunuja turvakaukalon kanssa, ja meillä on yleensä adapteritkin aina paikoillaan valmiina käyttöön.

Makuuasentoon saatava kaukalo on ergonominen vauvan selälle, ja heti ilmojen lämmettyä ollaan oikeastaan pärjätty pelkällä kaukalolla myös esim. kaupungilla ulkona liikkuessa. Kaukalosta saa myös kuomun todella ajas suojaamaan sekä auringolta että tuulelta, ja talvella yhdessä kaukalolämpöpussin kanssa vauva pysyi hyvin lämpimänä. Kaukalon kuomu on sellainen että siihen ei naarmuttamatta saa vaunuverhoa kiinni, mutta se ei oikeastaan haittaa koska kuomu tulee niin hurjan alas että ei verholle ole tarvettakaan muuten kuin lähinnä jos haluaa esteettisistä syistä sellaista käyttää. (Terveisin nimim. meillä olis Kurtis Babyn superherkku musta-kultainen ananasvaunuverho, mutta ei olla käytetty kun muuten kaukalon kuomuun jäisi naarmuja).

Me ei oltaisi kertakaikkiaan tultu toimeen ilman tätä travelsystemiä, se on ollut niin helppokäyttöinen ja loistava. Nyt kun Nova on jo neljä kuukautta, hän viihtyy myös hereillä ollessa vaunuissa tosi hyvin, kun pidetään turvakaukalo siinä kaukaloasennossa. Silloin Nova on vähän pystymmässä asennossa ja näkee ympärilleen, mutta asento on kuitenkin vain loivasti pystyssä (kuten esim. sitterissä) ja ergonominen selälle. Nukkuessa me laitetaan edelleen kaukalo aina makuuasentoon kun ollaan pois autosta.

Cybex Priam ja Cybex Cloud Q

Cybex Priam runko, renkaat, kasaus ja kuljetus autossa

Vaunujen runko menee kasaan ihan superhelposti, ja se on myös todella kompakti kasattuna. Meidän autoon vaunujen runko menee ihan helposti sillä tavalla että ne vain laittaa yhdenkäden kasausmekanismilla kasaan. Mun tädin pikkuauton takakonttiin vaunut menevät, kun irroittaa isot takarenkaat myöskin todella helposti ja nopeasti. Eli ne ovat kyllä kasattuna kompaktit. Nämä on ensimmäiset vaunut jotka mä olen osannut laittaa kasaan ja koota heti samantien, ja ihan itse olen tämän oppinut. Kaikki meidän aiemmat rattaat on olleet sellaisia että joku muu on saanut hoitaa tämän prosessin, mutta Priameissa kasausmekanismi on niin yksinkertainen että se ei vaadi ollenkaan opettelua, hermoja tai älyä. Varmaan meidän lapsetkin osaisi tehdä sen jos olisivat tarpeeksi pitkiä.

Runko on myös tosi kevyt nostella 4,7kg painolla, ja se on autoilevan perheen unelma. Meidän takakonttiin on mahtunut vaunujen rungon, kopan ja kahden lasten polkupyörän lisäksi myös iso matkalaukku ja kaksi pienempää kassia, sekä sitteri ja leikkimatto, kun matkustettiin Ouluun. Että runko ei tosiaankaan vie kovin paljoa tilaa. Myöskään vaunutilassa runko ei vie tilaa liikaa ja bussissa ja muissa julkisissa se vie yhtä vähän tilaa leveydeltään kuin normimatkarattaat. Runko on kevyt nostaa vaikka bussikuski ei laskisi edes lattiaa keskiovelta.

Renkaat ovat olleet tosi hyvät, eikä kertaakaan jumiuduttu talvella lumihankeen. Isot takapyörät auttavat kovasti, ja etupyörätkään eivät ole mahdottoman pienet. Etupyörät on lukittavat, mutta kääntyvät siis todella smoothisti ja rattaita on helppoa ohjata vaikka yhdellä kädellä. Muistan kun käytiin eka kertaa puistossa lasten kanssa Novan synnyttyä, ja mä kannoin toisessa kädessä kahvikuppia ja toisella kädellä ohjasin rattaita loskasohjon läpi puistoon. Onnistui. Kovassa vauhdissa etupyörät kannattaa ehkä lukita, niin pyörät eivät vispaa kuten kääntyville pyörille on tavanomaista kovassa vauhdissa tehdä.

Cybex Priam työntöaisan heiluminen

Koska runko on todella kevyt, se ei ehkä kaikkien mielestä ole tarpeeksi tukeva. Ainoa miinus jota olen lukenut Priameista on heiluva työntöaisa, ja aisa kyllä siis on sellainen liikkuvainen myös kasattuna. Se liikkuu 1-2cm kumpaankin suuntaan heiluttaessa, vaikka on lukittuna paikoilleen.

Sitä en ymmärrä mitä haittaa siitä on, aisa toimii tasan niinkuin pitää, ja tämä heiluminen ei vaikuta mihinkään muuhun kuin työntäjän tuntumaan. Ja se täytyy ymmärtää että jos haluaa ihan superkevyen rungon joka painaa alle viisi kiloa, se ei ehkä ole yhtä tukevan tuntoinen kuin joidenkin kymmenen kiloa painavampien hyökkäysvaunujen runko. Minua tai meitä tämä pienen pieni heiluvuus ei ole siis haitannut ollenkaan, eikä se vaikuta käyttöön millään tavalla. Vaunujen jarrut, kasaus ja lukitukset toimivat täydellisesti eikä koskaan ole ollut tunnetta että ne eivät olisi riittävän tukevat tai turvalliset. Aisan työntökorkeutta on helppoa ja nopeaa säätää ja se sopii niin pitkälle työntäjälle kuin lyhyemmällekin (esim. meidän esikoiselle).

Keinonahkapäällysteinen työntöaisa tuntuu edelleen ylelliseltä ja siitä saa hyvän otteen hanskat kädessäkin, ja siitä on todella helppoa ohjata vaunuja.

Cybex Priam tavarakori ja lisävarusteet

Priameiden tavarakori on tilava ja helppokäyttöinen. Sen kangas hylkii likaa todella hyvin ja meidän kori näyttää edelleen kuin uudelta vaikka rattaita on työnnetty ties missä loskassa ja muussa talvikeleillä. Tavarakorin saa laajennettua avaamalla nepparit. Yleensä meillä kulkee siellä kantoreppu ja hoitolaukku sekä pieni kassillinen randomtavaraa tai vaihtovaatteita isommille muksuille.

Lisävarusteena me olemme hankkineet Cybex Priam mukitelineen, jolla suomalaisissa kaupoissa on hintaa 69 euroa. Siis muovisella pikkutelineellä. Meidän oma mukiteline me ostettiin Haaparannalta Ruotsin puolelta, missä se maksoi lastentarvikeliikkeessä 30 euroa. Mukiteline on kätevä olla ja olen siihen tottunut meidän vanhojen rattaiden kanssa, siksi halusin sen nytkin. Mukitelineeseen saa kätevästi vesipullon tai kahvitermarin ja mulle se on ihan ehdoton. Suosittelen etsimään sitä kuitenkin jostain muualta kuin Suomesta, koska täällä se on ihan naurettavan kallis.

Mukiteline tulee työntöaisan oikeaan sivuun, missä se on mulle oikeakätisenä oikein hyvällä paikalla. Ainoa miinus on että kun kerkesi tottua työntelemään vaunuja pari kuukautta ilman telinettä, oli hankala oppia että se yhtäkkiä olikin siinä lisäämässä vajaat kymmenen senttiä leveyttä vaunujen runkoon, eikä enää voi puikahtaakaan niin läheltä oviaukon reunaa kuin ennen. Törmäilen mukitelineellä välillä edelleen. Eli suosittelen ottamaan sen heti alusta asti käyttöön jos aikoo ottaa, muuten se kokee kovia aluksi (tai näin ainakin meillä).

Cybex Priam plussat ja miinukset lyhyesti

Plussat:

+ Maailman kätevin travelsystem ja kasausmekanismi, varmasti helpoimpia mitä on olemassa

+ Todella kevyet sekä työntää että kantaa

+ Upea ulkonäkö ja kestävät kankaat ja osat, näitä kelpaa työnnellä missä tahansa

+ Pieni koko ja kapeus, mahtuvat hyvin kivijalkaliikkeisiin sisälle, ja bussissa vievät tosi vähän tilaa

+ Muuntautumiskyky, erilaisilla istuimilla ja turvakaukalolla näiden käyttömahdollisuudet ovat rajattomat ja kestävät koko lapsuuden

Miinukset:

– Kalliit lisävarusteet Suomessa

– Kallis (?) hinta muutenkin

Yleinen fiilis Cybex Priameista ja mitä jatkossa

Nämä vaunut ovat ns. premium-vaunut, ja siksi hintakin on korkea monen mielestä. Me haluttiin panostaa näihin, ja kertaakaan en ole sitä katunut että käytettiin vaunuihin paljon rahaa, ne ovat todella olleet hintansa väärti. Seuraavaksi me ollaan ostamassa näihin vanuihin ratasistuin, mutta pohditaan vielä väriä. Tuo Manhattan Grey on ihan mielettömän kaunis väri, mutta kun Priameihin on vaikka mitä ihania värejä ja jopa designer-kuoseja joihin olen ihastunut. Järkevintä tietysti olisi varmaan ostaa samanvärinen ratasistuin kuin koppa ja turvakaukalokin ovat. Me ostetaan kahden eri istuinmallin valikoimasta luultavasti Lux-istuin.

Luulen että ostetaan matkarattaat siinä vaiheessa, kun lakataan käyttämästä turvakaukaloa ja siirrytään turvaistuimeen. Tai mahdollisesti sitten kun lähdetään syksyllä pidemmälle reissulle ulkomaille, ja tarvitaan lentokoneeseen mukaan käsimatkatavaroihin menevät rattaat. Mutta sinne on onneksi vielä aikaa.

Olen huomannut että Priameiden määrä katukuvassa lisääntyy kokoajan mikä on ihan mahtavaa, nämä ovat todella hyvät ja käytännölliset vaunut ja näin jälkikäteen sanottuna myöskin varmasti päätyisin uudelleen ostamaan juuri nämä kaikista vaihtoehdoista. Me ollaan äärettömän tyytyväisiä!

Mikäli vaunuista haluaa lukea lisää, niin ensimmäinen esittelypostaus Cybex Priameista tarkempine faktoineen löytyy TÄÄLTÄ, sekä oma erillinen esittely Cybex Cloud Q -turvakaukalosta* löytyy TÄSTÄ.

Mikäli teillä on jotain kysyttävää vaunuista niin vastaan mielelläni parhaani mukaan! 


Supervauvan vaipat

08.06.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon kanssa ja on osa mun Libero Ambassador-vuotta.

Kun Nova oli vasta mun mahassa kasvamassa, me usein kutsuttiin häntä supervauvaksi. Se oli meidän oma lempinimi hänelle, ja tapa puhua hänestä ”nimellä”, ilman että kuitenkaan paljastettiin nimeä kenellekään. Meidän SuperNova, kirkas tähtiräjähdys. Nyt meidän superNova on ollut täällä jo neljä kuukautta, ja valaissut meidän maailmaa ihan niinkuin kirkas tähtiräjähdys ainakin. Hän on mahtava tyyppi, joka todella tuo nimensä mukaisesti valoa elämään.

Nova rakastaa vaipanvaihtohetkiä, ja vaikka olisi kuinka väsynyt, niin vaipanvaihdon aikaan hän hymyilee ja naureskelee innoissaan vaikka silmät puoliksi kiinni. Vaipanvaihtohetket on hyviä hetkiä höpötellä ja vähän kutitella ja pöristellä vaikka vauvan masua. Nova myös rakastaa sitä perinteistä kolmiväristä hymynaamaa joita neuvolasta saa, ja joka mekin ollaan hoitotason viereen kiinnitetty. Sille tuli aikoinaan ensimmäiset hymyt, ja edelleenkin kun mennään vaihtamaan vaippaa niin ekana hän hymyilee sille kuvalle.

Nova on käynyt siirtynyt vaipoissa aikaa sitten jo kolmoskokoon, ja ollaan käytetty Liberon Comfort-vaippoja nyt siitä asti kun Liberolla alkoi toukokuussa Superhero-kamppis ja vaippoihin tuli Superhero-kuviointi.  Me tykätään kovasti supersankareista koko perhe joten tämä teema oli ihan meidän makuun. Pitäähän supervauvalla olla supervaipatkin, hah!

Comfortit ovat sopineet Novalle hyvin, ja pitäneet ihon oikein hyvin kuivana ja siistinä. Niissä Novan on myös helppoa ja mukavaa liikkua nyt kun hän on alkanut kovasti liikkumaan. Vaipat eivät purista tai ole liian kovat tai muuten hankalat, vaan joustavat ja antavat vauvan liikkua ihan omaan tahtiin. Luulen että käytetään näitä teippivaippoja siihen asti että Nova oppii seisomaan, sitten on taas helpompaa siirtyä UP&GO -housuvaippoihin joita meillä on jo muutama paketti varastossa.

Toukokuusta elokuun loppuun kestävän kampanjan ajan Liberon kampanjatunnuksilla merkityistä Comfort 3-7- ja UP&GO 4-8 -kokoisista, sekä kaikista Libero Touch-vaippapaketeista saa Limited Edition -koodeja, joilla voi lunastaa omalle lapselleen Liberokerhon pistekaupasta makeita supersankariasuja. Yhden asun saa kuudella koodilla, ja lunastusaikaa on 31.8. asti. Isommille lapsille on viittoja ja niihin kuuluvia maskeja kolmessa eri värissä, ja sitten näille pikkunappuloille on söpö superhero-body ja siihen kuuluva suloinen korvapipo. Asuja pääsee kurkkimaan Liberokerhon sivuilta.

Asuja lunastaakseen pitää siis olla ilmaisen Liberokerhon jäsen, ja syöttää kampanjapakkausten koodit Liberokerhon pistekauppaan. Tämä on ihan helppoa, ja kerhon jäsen kannattaa muutenkin olla sillä kampanjan ulkopuolellakin Liberokerhon pistekaupassa on vaikka mitä kivaa vauvoille ja lapsille. Kampanjan jälkeen käyttämättömät Limited Edition -koodit muuntuvat tavallisiksi pisteiksi, ja niitä voi käyttää pistekaupassa tavalliseen tapaan.

Mä en malta odottaa että meidän kuopus liittyy mukaan isompien siskojen supersankarileikkeihin! Mun mielestä tämä teema kesäkamppikseen on huikea, sillä kaikki lapset on supersankareita <3

Yhteistyössä Libero.

Kerätäänkö teillä koodeja supersankariasuihin?


Arkikuvia kesäkuulta

08.06.2017

Moikka! Pitkästä aikaa on vuorossa katsaus mun puhelimen sisältöön ja siihen arkeen järjestelmäkameralla otettujen kuvien takana. Mä rakastan tehdä näitä puhelinräpsypostauksia, mutta lopetin niiden tekemisen viime vuonna kun mun vanha puhelin oli niin rikki että yksinkertainen toiminta kuten puhelinkuvien siirtäminen google driveen vei niin paljon aikaa ja hermoja ettei se enää kannattanut. Olin sitten jotenkin unohtanut koko homman vaikka mulla on ollut uusi puhelin jo pitkään käytössä, kun aivot on tällaista imetyshattaraa.

Tänään kuitenkin muistin että hei, mullahan on ”uusi” puhelin, että se ei varmaan ole ihan yhtä hankalaa, ja kappas ei ollutkaan. Tässä siis luvassa katsaus meidän arkeen kesäkuun alusta. Hirveästi tulee napattua kyllä kuvia puhelimella joka päivä, ja Novan synnyttyä se on vaan lisääntynyt entisestään kun haluaa tallentaa mahdollisimman paljon ihania juttuja.

1. Aikainen aamu, isi ja tytär lähestulkoon yhtä pirteänä siinä heräilevät. 2. Ihana hassuli, neiti taisi tuijotella isosiskojen touhuja kun on noin mielenkiintoista. 3. Ikeareissu, Nova oli ensimmäistä kertaa hereillä Ikeassa ja ihmetteli kovin. 4. Aamupalaa säesti ihanasti Novan höpöttelyt.

1. Lelukaupassa ihmeteltiin jättikeiloja, nuokin voisi olla aika hauskat omalle pihalle. 2. Syötiin jättipulla kolmeen pekkaan Kaisan Cafessa Tapiolassa. 3. Nova nukkui 3,5h päiväunet pipo silmillä 4. Pikkuneiti kahvilassa, ihana tuima ilme hänellä

1. Iloinen vauveli leikkii kun muut syö 2. Oton tekemää herkkuhampparia halloumijuustolla. 3. Monet meidän aamut näyttää tältä, kun ihanat muruset höpöttelevät toisilleen. 4. Jotain niin harvinaista että oli pakko ikuistaa: tutti puoliksi suussa!!! 😀

1. Novan herkkuhetki, masu täyteen maitoa. 2. Vietiin hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita, kenkiä ja leluja Hopen kesäkeräykseen itikseen viime viikolla. 3. Working mom: kun vauveli haluaa illalla nukkua sylissä, voi hyvin tehdä töitä kun on apuna tarjotinpöytä. Toimii! 4. Minun rakas muruli, pitää ruuasta kiinni ettei se karkaa.

1. Iloinen höpöttelykaveri. 2. Koko konkkaronkka aamupalalla, aina kun nähdään niin isit paistaa munia ja kokkaa kunnon runsaan aamiaisen kaikille. 3. Kuvanmuokkausworkshopissa, ihan superhyödyllinen ja mielenkiintoinen koulutus. 4. Tyytyväinen vauveli oli pärjännyt hienosti isin kanssa kaksi tuntia kun mä olin koulutuksessa.

1. Pehmokirahvi on paras ja lempparein lelu. 2. Nova kummitädin leikitettävänä, ilon kiljahdukset raikasivat. 3. Esikoinen halusi ottaa mummulle kuvan hävittyään Monopolypelissä, ja hän halusi kertoa mummulle että ”Ei haittaa jos häviää kun on näin ihana äiti.” Meinasi vähän siinä sydän sulaa kun siinä naputtelin äidilleni viestiä. 4. Viimeinen kuva tältä aamulta, mun parhaat pallerot<3

Sellaista arkea meillä! Tänään luvassa sateesta huolimatta ihana päivä, lounasta kaverin kanssa ja illalla vielä toinen koulutus!

Ihanaa päivää kaikille <3