Meidän tän kesän eka hellepäivä Oulussa

28.07.2017

Tultiin eilen tänne Ouluun jälleen, koska haluttiin vielä tulla moikkaamaan mun mummua ja muita sukulaisia tälle kesälle. Alunperin meidän piti osallistua huomenna oleville Skidit Festareille (vahva suositus, menkää ihmeessä jos olette Helsingissä tai lähialueilla, siellä on vaikka mitä kivaa luvassa!), mutta ne vaihtuukin nyt siihen että mennään Oulussa kuuntelemaan lasten kanssa Ana Tudea Qstockin ulkopuolelle.

Ja ehkä jopa käydään pari tuntia sitten aikuisporukalla illalla siinä ulkopuolella, ja lapset jäävät mun äidin hellään huomaan siksi aikaa. Aion kuitenkin tulla nukuttamaan Novan yöunille, että kovin myöhään en itse voi olla, ja siksi en viitsinyt alkaa festarilippujakaan hankkimaan. Ja kyllä mä tässä vieläkin mietin että uskallanko edes lähteä pariksi tunniksi, saa nähdä. Onneksi tuolta Kuusisaaresta kuuluu erittäin hyvin kauemmaskin, ja parinkin tunnin tuulettuminen tekee varmasti aika höpöä. Niin, ja siitä on onneksi myös lyhyt matka tänne mun tädille, että jos alkaa tuntua että en uskalla olla erossa, tai Novalla on kauhea ikävä, niin pääsen kyllä nopeasti takaisin tänne.

Tämä kesä on ollut kyllä harvinaisen helteetön, ja tänään ollaan saatu nautiskella ekasta kerrasta kun lämpömittari on ylittänyt hellerajan 25 astetta niin että me ollaan oltu oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Heti aamupäivällä käytiin ensin moikkaamassa mun mummua hoitokodissa, ja iltapäiväksi suunnattiin uimarannalle. Oli ihanaa nähdä mummua ja hänestäkin oli selvästi mukava nähdä meitä, vaikka meidän nähdessä hänet hän ei ensin edes tunnistanut meitä. Joka kerta kyllä riipaisee sydämestä kun tauon jälkeen näkee. Toivoisin vaan että voitaisiin käydä täällä vieläkin useammin, että saisin viettää jokaikisen hyvän hetken pilkahduksen mummun kanssa, silloin kun hänellä niitä vielä on.

Kyllähän tuo uiminen muuten on vielä aavistuksen nautinnollisempaa näin hellesäällä, kun on oikeasti kuumaa. Lapset olivat aivan innoissaan uintireissusta ja meilläkin oli kivaa. Ja kun talviturkin on jo heittänyt aikoja sitten tälle kesälle, niin ei ole niin suuri kynnys itselläkään siihen uimiseen. Tämä onkin hassu yhdistelmä: harvinaisen helteetön kesä, ja silti olen uinut enemmän kuin viime- tai sitä edellisenä kesänä. Hyvä mä! Me leikittiin vesisotaa ja tytöt polskivat menemään uimarenkaiden kanssa.

Tytöillä on ollut hyvät leikit ja pokemonjahdit mun kummipojan kanssa, ja eilen käytiin myös jäätelöautolla hakemassa vähän liikennevalomehujäitä ja toffeeveneitä, oli siinä lapsilla ihmeteltävää. He olivat aivan täpinöissään kun saivat hakea jätskiä jätskiautolta. Pieni juttu, suuri ilo!

Me odotellaan kovasti jo huomista ja Antti Tuiskua, tulee varmasti kiva ja jännittävä päivä meidän pienille Anatude-faneille (ja vähän isommillekin). Sitä ennen luvassa kuitenkin sauna- ja leffailta meille kaikille, ihanaa rentoutumista.

Mahtavaa viikonloppua kaikille! <3


Päiväretki Mathildedaliin

26.07.2017

Tehtiin viime viikolla upea retki veneillen Saaristomerellä Mathildedalin kylään, jossa ei koskaan ennen oltu käyty. Mathildedal löytyy Teijon kansallispuiston kupeesta, ja siellä sijaitsevat Mathildedalin ruukkitehtaat, ja ihanat pikkuputiikit, jotka on rakennettu 1800-luvulla. Luonnonkauniissa kylämiljöössä pääsee myös ihan ilmaiseksi katselemaan ja syöttämään alpakoita, joita oli useammassa aitauksessa vaikka kuinka paljon. Me annettiin alpakoille voikukan lehtiä, ja tytöt olivat aivan innoissaan pehmeistä ja suloisen rauhallisista eläimistä.

Alpakoiden katselun jälkeen me piipahdettiin kuuman päivän viilennykseksi Kyläravintola Terhon terassilla juomassa viilentävät virvokkeet ja syömässä pientä välipalaa. Mäkin uskaltauduin ottamaan tämän kesän ensimmäisen terassijuoman, ihan mielettömän herkullisen vadelmamojiton, jossa oli raikasta limeä, minttua ja paljon tuoreita vadelmia. Terhon kanssa samassa kauniissa pihapiirissä sijaitsee myös pieni puoti josta ostettiin mukaan tuoretta Mathildedalissa juureen leivottua leipää, joka oli todella hyvää. Puodista saa myös paikallisen pienpanimon erikoisoluita, ja virvoitusjuomia.

Käytiin piipahtamassa myös Ruukin kehräämössä, kutomossa ja puodissa, jossa myytiin alpakanvillasta tehtyjä tuotteita. Upeita neuleita, lankoja, huiveja, tyylikkäitä pipoja ja kaikkea mahdollista ihanaa. Melkein jo sorruin ostamaan ihanaa jättilankaa että olisin tehnyt meille alpakanvillasta jättineulepeiton. Mutta en sitten ostanut, se oli ehkä hippusen liian arvokasta ajatellen, että en välttämättä koskaan saisikaan projektia valmiiksi. Mutta joo, tuo putiikki on kyllä käsityöihmisen unelma, upeita materiaaleja!

Shoppailua jatkettiin Second Chance & Petri’s Chocolate room -putiikissa, missä oli ihania käsintehtyjä suklaita sekä tyylikkäitä Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja vaatteita sekä lapsille että aikuisille. Sen vieressä oli myös mahtava kesäputiikki, jossa myytiin leluja, käsitöitä, vaatteita ja esimerkiksi Molo Kidsin lastenvaatteita. Myymälässä oli kesäalet käynnissä ja ihan hyviä hintoja.

*Mun ja Oton kumpparit & osa lasten vaatteista saatu blogin kautta.

Shoppailukierroksen jälkeen mentiin illalliselle Ravintola Ruukin Krouviin joka sijaitsi ihan vierasvenesataman lähellä. Ruukin Krouvissa oli hyvä valikoima erilaisia pizzoja, burgereita, salaatteja ja pastoja. Pizzapohjat leivotaan juureen ja ne ovat todella herkullisia. Meidän lapset ottivat hauskat ”mikkipizzat” joissa taikinasta oli tehty pizzalle korvat. Voin kertoa että niistä pizzoista puhutaan vieläkin. Mä nautin herkullisen ruisburgerin, ja Otto söi italialaistyyppisen pizzan.

Meillä oli kyllä ihana päivä Mathildedalissa, ja jos siellä teidän ihanien joukossa on veneiljöitä tai muuten tuolla saaristossa liikkuvia, niin suosittelen ehdottomasti vierailua Mathildedaliin. Lapset nauttivat tosi paljon, varsinkin niistä ihanista alpakoista (ja mikkipizzoista!).

Ihanaa iltaa kaikille <3


Meidän ihana sormiruokailija

25.07.2017

Nyt on takana parisen viikkoa sormiruokailua meidän perheen juniorilla. Nova alkoi osoittaa erittäin voimakasta kiinnostusta meidän ruokia kohtaan, ja on jo pitkään osannut viedä hyvin lelut ja kaiken haluamansa suuhun. Päättelimme yhdessä Oton kanssa, että nyt on oikein oiva herkkyyskausi menossa ja sopiva hetki aloitukselle. Kirjoitin ajatuksia kiinteistä ruuista enemmän Novan 5kk -postauksessa, jos meni ohi niin sieltä voi käydä lukemassa.

Pari viikkoa sitten kokeiltiin osaisiko Nova jo istua ruokailun ajan syöttötuolissaan, ja hänhän osasi vallan mainiosti, ei yhtään huojunut tai ”roikkunut” käsiensä varassa, vaan istui selkä suorana ja oli täysin kykenevä toimimaan käsillään ja keskittymään syömiseen. Aloiteltiin sormiruokailuun totuttelu sillä, että parina päivänä hän sai vaan ensin istuskella tuolissaan esim. meidän aamiaisella pienen hetken, ja maistella omaa hienoa lusikkaansa. Hän vei sen hienosti itse suuhun ja leikki sillä siinä tyytyväisenä, uudesta perspektiivistä meitä ihmetellen.

Ihan ensimmäiseksi keitin bataattia, ja Novan ensimmäinen sormiruoka olikin keitetty bataatti, jota hän sai itse viedä suuhun sormillaan. Ilmeet olivat melkoisia, mutta innoissaan hän imeskeli bataattia. Pari ekaa päivää mentiin bataatilla, ja seuraavaksi kokeiltiin avokadoa, joka maistui hänelle myös oikein hyvin. Kolmantena otettiin repertuaariin banaani, ja aina pari päivää kokeiltiin yhtä eri ruoka-ainetta.

Itse imeskeltynä määrät joita hän oikeasti sai mahaansa olivat alkuun luokkaa puolikas teelusikallinen, mutta muutaman päivän jälkeen hänen ensimmäinen hampaansa tuli läpi, ja hän alkoi hampaalla raastamaan pieniä palasia banaanista ja avokadosta. Samalla hän alkoi tottua ruuan tuntumaan suussa, ja ihan oikeasti nielaisemaan niitä pieniä banaanimössöjä joita suuhunsa laittoi.

Nyt hän on maistellut lisäksi keitettyä porkkanaa, keitettyä perunaa, maissinaksua, omenaa, vadelmaa, kurkkua ja melonia, ja nyt kahtena viime aamuna olen aamulla tarjonnut hänelle myös mustikka-banaanipuuroa. Maha ei ole reagoinut mihinkään mitenkään, eikä muitakaan oireita ole tullut. Olen tehnyt nyt niin että hän on saanut aina kahta tuttua ja yhtä uutta ruoka-ainetta kerrallaan sormiruokailtavaksi, ja hän on saanut itse valita mitä laittaa lautaselta suuhunsa (kaikkea).

Novan suurinta herkkua tuntuu olevan porkkana, vadelma ja banaani, joita hän söisi vaan lisää ja lisää. Määrät on silti aika pieniä vielä, koska hänen pääasiallinen ravintonsa on tietenkin maito vielä pitkään. Ja koska vaikka hän on taitava viemään esineitä suuhun, ruoka on vähän eri juttu: se on liukasta ja löllöä, ja karkailee helposti tippuen lattialle.

Puuroa Nova on saanut lusikasta, mutta mä en ole kertaakaan laittanut lusikkaa Novan suuhun, vaan hän ihan itse hyökkää sitä kohti suu auki kuin linnun pojalla. Novan hieno lentsikka-lusikka pysyy hänellä kyllä niin hyvin kädessä että taidan antaa hänen syödä puuronkin ihan itse niin että dippaan aina lusikkaa puurossa, ja annan sitten hänelle käteen. Tietty voisin keittää myös aavistuksen karkeampaa puuroa jota voisi myös syödä sormilla.

Puuroa olen antanut nyt siis parina aamuna muutaman teelusikallisen verran yhteensä, ja sitten lounaalla hän on saanut sormiruokailla. Tätä ennen Nova sormiruokaili aamupalan yhteydessä, eli vain kerran päivässä, mutta nyt tosiaan on se puuro aamulla, ja sormiruokailu lounaalla. Olen painottanut ruokailut aamuun mahdollisten reaktioiden varalta, että ne eivät kiusaisi sitten illalla. Koska reaktioita ei ole tullut, niin varmaan pian aloitetaan iltapuurokin, ja puolen vuoden iässä sitten liha, kala ja kananmuna ensin kerran päivässä. Pikkuhiljaa puolen vuoden iän jälkeen alan tekemään Novalle sitten samat lounaat ja päivälliset kuin meillekin, mutta vaan ilman suolaa ja maitotuotteita. Uskomatonta, mutta ensi viikolla meidän vauveli täyttää jo sen puoli vuotta, apua!

Nova saa olla aina mukana perheen yhteisessä ruokahetkessä, ja näin hänellekin kehittyy sitten selkeä ateriarytmi päivään.  Ihan Novan ehdoilla mennään kaikessa, ja rintamaito on  pääravintona sinne 10kk-1v ikään, jonka jälkeen jatkan imetystä niin kauan kun Nova sitä kaipaa. Imetän aina ennen puuroa ja ennen sormiruokailua.

Yölläkin imetän oikein mielelläni vielä sen 2-3 kertaa minkä hän heräilee. Me saadaan hyvin nukuttua yösyönneistä huolimatta, ja mulla ei ole mikään kiire yösyömisiä lopettaa. Niin kauan kun neiti tuntuu niitä tarvitsevan niin hän saa nukkua meidän vieressä ja ruokailla yölläkin. Imetyksen tuen sivuilla kerrotaan että yli puolivuotias vauva tarvitsee n. 6dl maitoa vuorokaudessa kiinteiden ruokien lisäksi, mikä tulee täyteen 3-5 imetyskerralla. Meillä on ainakin toistaiseksi vielä se 10-12 imetystä vuorokaudessa, ja lapsentahtisesti kyllä imetän ihan niin monta kertaa kuin Nova vaan vuorokaudessa haluaa.

*Oogaan lentskarilusikka ja harmaa Ezpz:n lautanen saatu Ipanaisesta, ja näiden käyttökokemuksista ja vauvan ensiastioista sekä ekojen viikkojen lempiruuista tulossa postausta myöhemmin <3 Syöttötuoli saatu Stokkelta, postaus newborn-setistä löytyy TÄÄLTÄ.

THL:N Syödään yhdessä -oppaassa on tosi hyvin ajankohtaista tietoa kiinteiden aloituksesta, ja sieltä kannattaa käydä lukemassa jos kiinnostaa. Se on toiminut meillä tärkeimpänä ohjenuorana kiinteiden aloituksessa, ja se perustuu viime vuonna valmistuneisiin tutkimustuloksiin. ”Täysimetetyillä lapsilla kiinteiden ruokien antaminen 4–6 kuukauden iässä yhdessä rintamaidon kanssa tukee suoliston kypsymistä ja sietokyvyn kehittymistä uusille ruoka-aineille. Terveille hyvin kasvaville lapsille aloitetaan kiinteät ruoat maisteluannoksina (lusikankärjellisestä muutamaan teelusikkaan) aikaisintaan 4 ja viimeistään 6 kuukauden iässä. Maisteluannoksina annetut kiinteät ruuat eivät syrjäytä imetyskertoja, vaan rintamaito on edelleen lapsen pääasiallinen ravinto. Kiinteiden ruokien aloittamisen viivästyttäminen yli 6 kuukauden ikään saattaa lisätä allergia-alttiutta. ”

Tosiaankin, ensi viikolla Nova täyttää jo puoli vuotta. Se on vaan niin hurjaa että ei meinaa käsittää. Meillä oli eilen neidin 5kk-neuvola, joka siirtyi mökkireissun takia, ja hän sai 5kk -rokotukset. Mitatkin otettiin, ja Nova oli 68cm pitkä (4,5kk 65.7cm) ja painoa oli 8320g (4,5kk 7680g). Oikein hienot mitat siis, täytyy edelleenkin olla tyytyväinen siitä että hän kasvaa mun maidolla näin hienosti<3

Ihanaa päivää kaikille <3


Arkikuvia heinäkuulta

23.07.2017

Tänään luvassa tsekkausta meidän heinäkuiseen loma-arkeen, eli niihin meidän ihan normipäiviin. Kurkataan siis mitä on tallentunut puhelimen kuvagalleriaan viime viikkojen aikana. Meillä on ollut tyttöjen viikonloppu kun Otto on ollut ystävänsä polttareissa Tallinnassa ja Riikassa, ja tulee vasta myöhään tänään illalla. Perjantaina Tiaran kummitäti Emmis tuli meille yöksi ja katsottiin porukalla Pikku prinssi -elokuvaa, herkuteltiin jäätelöllä ja valvottiin Emmiksen kanssa myöhään tyttöjen mentyä nukkumaan.

Eilen herättiin aikaisin aamulla ja tehtiin ihana aamiainen, jonka jälkeen tytöt lähtivät Oton tädille yökylään, ja me tehtiin Emmiksen ja Novan kanssa kymmenen kilometrin lenkki! Huh, oli mahtavaa kyllä, oli niin hieno ilma lenkin ajan. Melkein heti kun tultiin sisälle alkoi ihan hurja ukkonen, eli aika hyvä ajoitus. Emmis lähti siitä lenkin jälkeen sitten kotiin, ja me ollaan oltu nyt Novan kanssa ihan kahdestaan. Pian tytöt tulevat kotiin ja ajattelin että piipahdetaan tässä vielä leikkipuistossa illan päälle. Tosi kiva viikonloppu ollut kyllä näinkin, on vaan ollut jotenkin hassua olla Novan kanssa kahdestaan kotona, kun täällä on ollut niin rauhallista. Mutta joo, nyt luvassa siis arkikuvia heinäkuulta.

1. Esikoinen uimassa pelkkarit päällä meressä mökillä / 2. Nova leikki smurffilla ja me muut pelattiin Aliasta / 3. Keskimmäinen syöttää alpakkaa Mathildedalissa / 4. Ihana pieni kaunokainen <3

1. Ihana pikkuruinen unikekoseni / 2. Tytöt uima-altaassa, oltiin juuri saavuttu mökille ja he olivat aivan into piukassa / 3. Selfie uinnin jälkeen Oton kanssa, Nova ei käynyt vielä uimassa / 4. Mun tyypit, näillä kahdella on mielettömän lämmin sisarussuhde <3

1. Esikoisen lemppari kesäherkut eli herneet / 2. Parasta kun Nova katsoo omaa kuvaa puhelimen näytöltä ja menee sitten mun hiuksiin piiloon, ja sitten kurkkaa uudestaan / 3. Petri’s Chocolate Room Mathildedalissa / 4. Novakin pääsee jo keinumaan leikkipuistossa, kun isosiskot ottavat mukaan verkkokeinuun

1. Ihana auringonlasku mökkimaisemassa / 2. Kauneussalonkileikkejä, tuli niin hienot meikit kuulkaa meille kaikille / 3. Avokadopastaa arkiruoaksi ystäväperheen kanssa / 4. Ihana ilopilleri leikkimatolla, tältä meillä näyttää aina aamuisin

1. Tytöt kuivaharjoittelivat veneilyä ilmasohvan avulla mökillä / 2. Ihana ilopilleri syöttötuolissa, hän odotti innolla mitä sormiruokaa saa maisteltavaksi / 3. Isompien siskojen muoviastiat on ihan parhaita leluja / 4. Mä rakastan sitä kun tää tyyppi nukahtaa mun syliin ja tuhisee siinä niin <3

1. Vedin ekan kerran mun personal trainerin tekemän treeniohjelman läpi, ja oli niin hyvä fiilis! / 2. Pikkupupu Parikoissaan on niin suloinen, ne olivat kyllä ihan paras ostos, ei käytännöllisyyden takia tosiaankaan mutta aina niitä katsoessa tulee hymy huulille / 3. Höpötyshetki isin kanssa <3 / 4. Hän kuulemma näytti ihan eskarilaiselta harmaissa housuissaan. Ei nyt ehkä ihan vielä, mutta on meidän keskimmäisestäkin tullut muka niin iso tyttö jo<3

Musta on niin hauskaa tehdä näitä arkikuvakatsauksia aina välillä, koska näitä on mahtavaa selata myöhemmin kun näkee sellaisen tsekkauksen vähän pidempään ajanjaksoon aina kerralla. Unohtamatta tietenkään sitä, että näissä on niitä spontaaneja ihania hetkiä, jotka olen ikuistanut ihan vaan ikuistamisen ilosta, ilman sen suurempaa ja syvempää käyttötarkoitusta. Tärkeitä, rakkaita muistoja.

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3


Neiti kesäheinä & ihanat kesämekot

22.07.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Kun jokin aika sitten mun sähköpostiin kilahti tiedote Polarn O. Pyretin syksystä ja uudistuvista mallistoista, mä hihkuin riemusta! PO.P on aina laadultaan ja arvoiltaan ollut ehdottomasti yksi meidän perheen luottomerkeistä, mutta olen joskus kaivannut vähän rauhallisempia ja yksinkertaisempia kuoseja ja värejä heidän sisävaatteisiinsa, koska mulla on melko simppeli maku.

PO.P on vuosikaudet ollut tunnettu laadun ja ekologisten arvojen lisäksi raidoista, lapsekkuudesta ja värikkäistä kuoseista. Niitä löytyy jatkossakin, mutta tiedotteen (ja aivan ihanien sneak peek -kuvien) mukaan 3.8. alkaen PO.Pista löytyy niiden lisäksi myös rauhallisia vaaleita värejä, helposti keskenään yhdisteltäviä kuoseja ja ajankohtaisia malleja. Klassikot eivät siis katoa minnekään, niiden seuraksi tulee vain uusia, tämän päivän vanhempien ja lasten tarpeita vastaavia vaatteita.

Osa tästä uudistuksesta oli havaittavissa jo pari viikkoa sitten PO.Pissa pyörähtäessäni: 50% alennuksessa tällä hetkellä olevien viime kevään, ja tämän kesän vaatteiden lisäksi hyllyillä oli jo mielettömän ihania uutuuksia, joita me saimme Novallekin käyttöön. Uutuuksissa oli selkeästi nähtävissä uusi look. Leggingssit olivat esimerkiksi kaikki sellaisia, että ne sopivat saumattomasti värien puolesta kaikkien yläosien kanssa yhteen, ja värit olivat rauhallisia ja kauniita.

Monen perheen suosikkeihin kuuluvia PO.Pin leggingssejä kotiutui meille pinkkinä, vaaleanpunaisena ja kukkakuosisena, ja ne ovat olleet meilläkin kovassa käytössä. Mä tykkään PO.Pin leggareissa siitä, että niissä on napeilla säädettävä vyötärö. Leggarit eivät purista vähän pyöreämpiä vauveleita, ja hoikemmille tapauksille ne saa kätevästi kiristettyä sopivan kokoiseksi.

Jo kauppoihin ilmestyneistä uutuuksista ihastuin myös todella kauniiseen turkoosinsiniseen kukkakuosiin, ja ihanaan röyhelöhelmaiseen ja -hihaiseen vaaleanpunaiseen paitaan, joka sopii tosi kauniisti esimerkiksi pinkkien tai kukkakuosisten leggareiden pariksi.

En malta odottaa kaikkia muita ihania uutuuksia, jotka ilmestyvät ensi kuun alussa. Väreistä on luvassa mm. utuisia pastellisävyjä, vaaleaa harmaameleerattua collegea, burgundia ja oliivinvihreää, ja klassikkoraidoista on tulossa perinteisen sinisen ja punaisen lisäksi myös harmaata. Sen lisäksi että tulossa on paljon kaikkea ihanaa vauvoille, ja päiväkoti-ikäisille, koululaisille on tulossa myös ihan oma mallistonsa, jossa on tyköistuvampia malleja ja esim. fleece-vuorella varustettu bomber-takki (joka on ehkä pakko käydä ostamassa meidän eskarilaiselle!).

Tein myös loistavia alelöytöjä Final Salesta: siellä oli ainakin silloin hyvin saatavilla vielä esimerkiksi ihania kesämekkoja, leggingssejä, helle- ja uv-suojahattuja, ja housuja sekä sukkia. PO.Pin sukat on parhaita, eikä me juuri muita käytetäkään. Ne pysyvät kaiken ikäisillä ja -kokoisilla vauvoilla hyvin jalassa, mutta eivät kuitenkaan koskaan purista tai jätä painaumia. En tiedä miten PO.P sen tekee mutta mä ostan sieltä aina kaikki vauvan sukat koska ne pysyvät taatusti jalassa. Syksyn uutuuksista kannattaa sukkaosastolta napata ehdottomasti muuten PO.Pin merinovillasukat, ne on huiput!

Final Salesta löytyy 50% alella muuten myös UV-puvut ja uikkarit ensi kesän vauvoille ja taaperoille, sillä arvokkaat UV-puvut esimerkiksi ovat nyt tosi houkuttelevan hintaisia. Tai jos on syksylle tai talvelle varattuna reissu lämpimään, niin nyt on hyvä hetki ostaa reissukamppeet vähän edullisemmin. PO.Pin nettisivuilta voi tsekata myös aletuotteiden myymäläsaatavuuden, ainakin suuntaa antavasti, vaikka varman tiedon saa tietenkin aina myymälästä.

*Vaatteet saatu Polarn O. Pyretistä.

Paras alelöytö jonka tein, oli kuitenkin upeasti pyörähtävä, kukkakuvioinen sininen mekko, jonka Nova saa pukea meidän ystävien häihin elokuussa.  Siinä on superkaunis kellohelma, napitus takana ja se on viileän tuntuinen iholla, eli jos hääpäivälle sattuu helle, on mekko mukava eikä hiostava. Mekko pääsi ensi kertaa käyttöön meidän mökkireissulla, kun Nova tapasi perhetuttujen kuukautta vanhemman hurmuripojan. Oli aika hyvä treffiasu myös!

Mikä oli teidän lemppariasu?