Joulun makeimmat muistot suolaisesta ruuasta

19.12.2018


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Dansukkerin kanssa.

Me otettiin pieni varaslähtö jouluruokiin, ja kokattiin bataatti-pekaanipähkinälaatikkoa jo tällä viikolla. Se on mun itse kehittelemistäni jouluruuista ehkä se kaikkein rakkain, ja siitä on tullut vähän modernimpi vaihtoehto niiden perinteisten joululaatikoiden rinnalle. Tänä vuonna ei tehdä kotiin muita joululaatikoita kuin tätä bataatti-pekaanipähkinälaatikkoa, koska olen huomannut, että muita laatikoita jää jouluisin aina vähän yli, mutta tämä menee kaikki. En halua tehdä liikaa jouluruokia, vaan juuri sopivasti, jotta ei tule hävikkiä. Onneksi ruuissa alkaa olla jo niin monen vuoden kokemus, että tietää jo aika hyvin, mikä on takuuvarma hitti ja mistä ei jää sitä hävikkiä.

Mulla oli oma ihana pieni jouluinen hetki siinä kokkaillessa, kun joulun tuoksut täyttivät keittiön ja kynttilät loivat ihanaa lämmintä valoa ja tunnelmaa. Bataatti-pekaanipähkinälaatikko on niin herkullista, että sitä voi kyllä syödä muulloinkin kuin jouluna. Bataattihan sopii super hyvin esimerkiksi broileriruokien pariksi. Mutta erityisesti suosittelen tätä reseptiä jouluaattoon! Bataatti-pekaanipähkinälaatikko on ihanan överi, sillä tavalla juuri sopivasti. Se yhdistelee mun mielestä kaikkien laatikoiden parhaita puolia ja lisäksi siinä on vielä paljon muuta hyvää mukana!

Bataattilaatikon resepti on jalostunut vuosi vuodelta aina vähän erilaiseksi, ja nyt musta alkaa tuntua, että käsillä on se THE resepti. Musta olisi ihanaa kirjoittaa kaikki mummun joulureseptit ylös, kuten nämä mun omatkin, ja tehdä niistä vaikka ihan kovakantiset valokuvakirjat meidän lapsille, jotta heillä säilyy tallessa perinteiset ja uudemmat reseptit.  Olisi hienoa, että joulun makeimmat muistot säilyisivät sukupolvelta toiselle, kuten tähänkin asti ovat säilyneet.

Bataatti-pekaanipähkinälaatikko

1kg bataattia

6 porkkanaa

(tai 1kg valmista bataattisosetta & 500g valmista porkkanasosetta)

2 kananmunaa

1dl maitoa

1-2rkl voita

1/2tl suolaa

2rkl Dansukker Vaalea luomusiirappia 

1pkt murustuvaa vuohenjuustoa

Pinnalle:

1ps pekaanipähkinöitä

1/2 dl Dansukker Ruokokidesokeria

40g voita

1 1/2 rkl vehnäjauhoa

cayennepippuria

suolaa

Kuori ja paloittele porkkanat ja bataatit, ja keitä suolalla maustetussa vedessä. Soseuta. (Tai aloita tästä valmiilla soseilla). Lisää soseen joukkoon munat, maito, voi, siirappi ja suola, sekä pieneksi murustettu vuohenjuusto. Murskaa puolet pähkinöistä, ja sekoita pähkinämuru sokerin, voin ja jauhon kanssa ”crumbleksi”. Levitä seosta soseen pinnalle pieninä nokareina. Koristele kokonaisilla pekaanipähkinöillä, ja ripottele pinnalle cayennepippuria ja suolaa sopivasti. Paista uunissa keskitasolla n. tunnin verran 150 asteessa.  

Dansukkerin sivuilta löytyy hurjasti ihania jouluisia reseptejä, joista voi syntyä lisää joulun makeimpia muistoja. Mulla on tapana aina tässä joulun alus viikolla käydä läpi kaikki omat reseptit, sekä etsiä uusia. Koskaan ei tiedä, milloin silmiin osuu joku niin ihana resepti, että sen haluaakin pysyväksi osaksi omaa joulupöytää! Sitähän voi hyvin järjestää oman pienen jouluisen hetken ja testata joulureseptiä vähän etukäteen, että olisiko se sellainen, jolla haluaa herkutella myös jouluaattona.

Mistä ruuista syntyvät teidän joulun makeimmat muistot?


2X Makean suolaiset DIY-herkut joulupakettiin tai itselle

17.12.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Maldonin kanssa.

Käsi ylös kenen mielestä joulun aikaan on ihan ok herkutella vähän enemmän kuin yleensä?! Sanomattakin on varmaan selvää, että mun mielestä ainakin. Mä oon just niitä ihmisiä, jotka rakastavat konvehteja ja kaikkia joulun makeita herkkuja. Joulukuussa herkuttelen ehkä vähän liikaakin, mutta se on ihan ok. Jouluherkkuja on vaan niin vaikea vastustaa! Tässä tuleekin pari mun tän hetken lempparireseptiä itsetehtäviin jouluherkkuihin. Näistä jouluisaa makua löytyy reippaasti, ja paljon myös hyviä juttuja, kuten pähkinöitä ja tummaa suklaata.

Mä rakastan joulun mausteita ja makuja, sekä tuoksuja! Jouluun kuuluu mun mielestä perinteisten jouluruokien lisäksi myös ehdottomasti erilaiset pähkinät ja suklaat. Siksi lähdin miettimään tähän kamppispostaukseen sellaisia reseptejä, joissa upea Maldon-suola pääsee edukseen, mutta jossa maistuvat ne joulun makeat lempparimaut. Meidän Otto ei yleensä ole mikään varsinainen herkuttelija, mutta mun suolakaramellimantelit katoavat kyllä hyvin nopeasti sen jälkeen kun Otto on huomannut ne. Suosittelen siis nappaamaan nämä reseptit talteen, sillä ne sopivat vaativammallekin herkkusuulle!

Tumma rocky road pistaasilla & merisuolalla

400g tummaa (väh. 70% suklaata)

100g pistaasin sydämiä

1rkl Maldon -suolaa

1tl kanelia

1tl piparkakkumaustetta

1tl kardemummaa

100g kuivattuja hedelmiä tai esim. karpaloita

Sulata pilkottu suklaa mikrossa 30 sekunnin pätkissä välillä sekoitellen. Murskaa pistaasit ja kuivatut hedelmät pienemmäksi veitsellä. Sekoita mausteet keskenään ja lisää sulatetun suklaan joukkoon. Laita laakealle lautaselle tarjottimelle leivinpaperi. Kaada nuolijan avulla sulatettu suklaa leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle pistaasit ja kuivatut hedelmät. Anna hyytyä hetki ja ripottele sitten pinnalle vielä Maldon-suolaa. Nosta hyytymään jääkaappiin (tai jos haluat nopeasti valmista niin pakastimeen n. 30 minuutiksi). Pilko veitsellä pieniksi suupaloiksi. Nauti!

Suolakaramelli-mantelit

150g natural manteleita kuorineen

2rkl sokeria

3rkl voita

2rkl Maldon-merisuolaa

Laita voi paistinpannulle kuumenemaan. Lisää mantelit ja paista pari minuuttia. Lisää sen jälkeen sokeri, ja anna sen karamellisoitua ruskeaksi manteleiden kanssa. Paista, kunnes sokeri on sulanut ja muuttunut kauniin ruskeaksi karamelliksi. Kaada mantelit leivinpaprin päälle ja erottele lastalla toisistaan. Ripottele pinnalle 2rkl Maldon-merisuolaa. Tarjoile sitten, kun sokeri on jähmettynyt.

Maldon-suolaa myydään ruokakaupoissa, ja sen kaveria eli Maldon -savusuolaa myydään Keskon ja  S-ryhmän kaupoissa. Ja mä olen aivan ihastunut siihen! Maldon-suolaa on valmistettu jo vuodesta 1882 asti Englannin Maldonissa, edelleen samoin perinteisin käsityömenetelmin, joita on käytetty alusta asti.  Suolakiteet ovat Maldon-suolassa pyramidin muotoisia, ja siksi suola on niin kevyttä ja sopii upeasti myös näihin makeisiin herkkuihin. 

Me ollaan katsottu koko syksyn ja alkutalven ajan Australian Masterchefin uusinta kautta Oton kanssa, ja siinäkin käytetään Maldon-suolaa. Voidaan kuvitella olevamme oman elämämme master chefejä, kun kokataan täällä koti-Suomessa Maldonin klassikkosuolalla, hah! Vaikka nämä mun herkut eivät ole mitään molekyyligastronomiaa, niin kyllä nämäkin vievät kielen mennessään ja taipuvat hyvin myös vaikka syötäväksi viemiseksi tai lahjaksi, kun paketoi nättiin lasipurkkiin tai paperipussiin. Seuraavaksi ajattelin kokeilla vielä valmistaa suolaista karamellikastiketta tästä Maldon-suolasta.

Mitkä on teidän lemppari makean suolaisia jouluherkkuja?


Luukku 13: DIY Joulugranola

13.12.2018

Meidän esikoinen sai pari viikkoa sitten eftiksestä mukaansa ihanan lasten keittokirjan, joka kiertää eftiksen lapsilla vuorotellen viikonloppuisin. Tehtävänä oli kokata jotain yhdessä keittokirjasta, ja mä annoin tietenkin meidän koululaisen valita ihanasta reseptikirjasta ihan itse, mitä hän halusi tehdä. Päädyimme tekemään itse herkullista granolaa kirjan reseptillä. Se oli ihan älyttömän helppoa. Miksi ihmeessä me ostetaan kaupasta yleensä granolaa, kun sitä on niin helppoa (ja melko nopeaakin) tehdä itse!

Eftiksen keittokirjan reseptillä granolasta tuli tosi hyvää, ja tehtiin seuraavana viikonloppuna samasta granolasta vielä  meidän oma jouluversio, josta tuli vieläkin parempaa (mutta ei ihan niin terveellistä). Tässä tulee siis meidän joulugranola-resepti, joka on tosi helppo tehdä ja maistuu takuuvarmasti!

Omenainen joulugranola (n. litran purkillinen)

500g kaurahiutaleita

200g pähkinöitä (esim cashew)

1tl kanelia

1tl piparkakkumaustetta

3rkl juoksevaa hunajaa

2rkl rypsiöljyä

100g kuivattua omenaa

(2kpl pipareita)

Rouhi pähkinöitä vähän pienemmäksi. Sekoita pähkinät, mausteet, öljy ja hunaja keskenään ja levitä uunipellille tasaiseksi kerrokseksi. Kuumenna uuni 175 asteeseen, ja paista granolaa n. 30-40 minuuttia. Sekoita ja käännä puolivälissä, jotta granola paistuu tasaisesti. Tsekkaile loppuajasta, granola on valmista kun se on paahtunut kauniin kullanruskeaksi, mutta ei ole kuitenkaan liian tummunutta. Murustele kuivatut omenalastut ja halutessasi piparit ja sekoita ne jäähtyneen granolan sekaan. Anna lahjaksi tai nautiskele itse esim. jugurtin tai rahkan kanssa. NAM!

Tässä vuosien varrella joulukalenterissa on tullut julkaistua monia muitakin syötäviä DIY-joululahjoja, kuten DIY tuplasuklaakeksit lasipurkissa, vaahtokarkkikaakaot lasipurkissa ja jouluinen Rocky Road. Jos siis tykkäät tehdä joululahjoja itse, kannattaa tsekata nämä herkulliset resepti-ideat myös.

Kuvassa näkyvän piparin on muuten tehnyt meidän 5v, eikö olekin aivan älyttömän hieno! Pipari toimii hyvänä ”pakettikorttina” kun kirjoittaa kääntöpuolelle sokerikuorrutteella lahjan saajan nimen. Toki ehkä silloin ei toimi, jos paketti menee isoon joululahjasäkkiin mukaan. Mutta jos tämän vie tuliaisiksi vaikkapa kylään mennessä joulun alla, niin silloin pipari on oikein oiva pakettikortti, vai mitä!

Ihanaa Lucian päivää kaikille <3 Uskomatonta, että jouluun on enää niin vähän aikaa!


Joulupöytä: perinteistä vai jotain ihan uutta?

30.11.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa.

Jokainen blogiani joulun aikaan lukeva on varmasti jo törmännyt siihen, että mulle on ihan sydämen asia valmistaa edelleen joulupöytään perinteisiä herkkuja mun mummun resepteillä. Valmistan edelleen monet perinteiset joulun ajan herkut mummun resepteillä, jotka hän antoi mulle silloin kun järjestin ensimmäistä joulua meidän omassa kodissa vuonna 2012. Varsinkin nykyisin, kun mummusta on jo aika jättänyt, on ihan älyttömän ihana ajatus, että hänen kädenjälkensä on edelleen läsnä meidän joulupöydässä.

Olen kuitenkin ruuanlaittajana ollut aina itse sellainen vähän kokeilijatyyppi, ja mun mielestä parasta onkin sekoittaa vanhaa ja uutta, perinteistä ja modernia. Mummun rakkaiden joulureseptien rinnalla tykkään kokeilla myös joka joulu jotain ihan uutta ja monesti tulen samalla vahingossa luoneeksi meille aivan omia perinneherkkuja. Yksi sellainen on alunperin K-ruoan reseptillä pari vuotta sitten ekan kerran valmistettu savuporoterriini, jonka perään Otto haikailee yleensä viimeistään jo lokakuun lopussa, niin tänäkin vuonna.

Mummun reseptillä valmistetaan kinkku ja kinkun kastike, imelletty perunalaatikko sekä joitakin joulun leivonnaisia. Tärkein mummun resepti on kuitenkin hernerokka, joka on myös ainakin meidän keskimmäisen kaikkein lempparein jouluruoka. Hernerokka tai hernetuuvinki kuten sitä yleisemmin kutsutaan on siis sellainen kuivatuista herneistä keitetty paksu mössö. Ihan parasta!

Tässä K-Supermarketin joulun ajan kamppiksessa lähdin tutkimaan K-Supermarketin tämän joulun joulureseptejä, ja testasin sieltä ihan ensimmäisenä aivan älyttömän herkullisen kuuloista Päärynäpiirakkaa Kanelimascarponella. Tämä herkullinen tarte tatin -tyyppinen piirakka vilahtikin jo mun instagramissa samalla kun kyselin teiltä, millaisia jouluruuanlaittajia te olette. Te tunnuitte olevan samoilla linjoilla jouluruuissa, että on kiva pitää perinteistä kiinni, mutta tuoda myös niiden rinnalle jotain aivan uutta.

Keikautettava päärynäpiirakka oli helppo valmistaa, vaikka meillä ei uuninkestävää paistinpannua ollutkaan. Mä valmistin sen valurautapadassa, ja se toimi ihan älyttömän hyvin. Me syötiin se yhdeltä istumalta ihanan täyteläisen kanelimascarponen kanssa. Totesin, että tässäpä oikein kelpo ehdokas mukana vietäväksi jouluaaton jälkkäriksi tälle joululle.

Lisäksi testasin K-ruoka -sovelluksesta löytyvää Siika Crudo -reseptiä. Siika Crudo oli aivan uusi tuttavuus itselleni, mutta kalaruokien rakastajana mä ihastuin siihen heti. Yleensä kalapöydässä on aina ollut mätiä ja graavilohta, mutta ehkä tänä vuonna testaankin tätä siika crudoa graavilohen sijaan, sillä tämä oli ihan älyttömän raikasta. Raakakypsennettyä sitruksista kalaa ja raikasta granaattiomenaa, NAM! Voin kuvitella, että tämä olisi aivan ihana keveä ja raikkaan hedelmäinen tuulahdus muuten niin suolaiseen joulupöytään.

Kävin ostamassa siikafileitä K-Supermarketista, ja tiskin kala oli edellispäivänä pyydettyä. Mahtavaa, että näin tuoretta kalaa on myös lähimarketissa, eikä vain kauppahallissa tai torilla. Kysyin vielä ostaessani kalatiskin kalamestarilta vinkit Siika Crudon valmistukseen, ja sain loistavia ammattitaitoisia neuvoja, ja rohkaisua ihan uuden kalaruoan kokeiluun. Musta on ihanaa kokeilla uutta, mutta kaipaan joskus vähän rohkaisua aivan uusien ruoka-aineiden käsittelyyn. K-Supermarketin hevi-osastolta löytyivät myös tuoreet sitrukset ja hehkuvan pinkit granaattiomenat.

K-Supermarket haluaa haastaa ihmiset laajentamaan ruokareviiriään myös joulupöydässä. K-Supermarketin sivuilta tai esimerkiksi K-Ruoka -sovelluksesta (joka on muuten todella kätevä myös kauppalistan tekemiseen) löytää runsaasti jännittäviä reseptejä joulpupöytään, mutta toki myös ne loistavat ohjeet niihin joulun perinteisiin herkkuihin. Miltä kuulostaisi vaikkapa joulun Mäti-pizza tai kuusigraavattu lohi? Kannattaa kurkkia ruokainspiraatiota K-Supermarketin sivuilta, tai kysäistä kauppareissulla vaikka palvelutiskin asiantuntijoilta, heillä on usein mahtavia kikkakolmosia ja reseptejä takataskussa.

Musta olisi ihanaa kuulla teidän joulupöydistä! Mikä teillä on perinteistä, mitä kokeilette uutena? Tykkäättekö perinteisistä jouluruuista, vai syöttekö jouluna jotain ihan muuta? Mikä jouluruoka ei tule koskaan löytymään teidän joulupöydästä? (Itselleni se oli maksalaatikko, kunnes tapasin Oton).


#Härkispäivä & mausteinen Härkis Tikka Masala

09.11.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Verso Foodsin kanssa.

Ollaan jatkuvasti viimeisen parin vuoden aikana pyritty lisäämään kasvisruuan osuutta viikon ruokalistalta. Aloitettiin satunnaisista kasvisruokapäivistä siellä täällä, sitten mukaan tuli yksi vakituinen kasvisruokapäivä viikossa, sitten toinen. Pikkuhiljaa ollaan kuitenkin huomattu, että nykyään kasvisruokaa alkaa olla usein yli puolet viikon illallisista, ja suurin osa lounaista.

Kasvisruuan syönnin lisääminen on fiksua sekä ympäristön että terveyden kannalta, ja siksi ollaan haluttu pyrkiä lisäämään sitä vuosi vuodelta. Me ei olla ehdottomia minkään ruokavalion suhteen, enkä halua lokeroida meitä mihinkään tiettyyn ruokavalioon. Meidän ruokafilosofia on syödä mahdollisimman terveellisesti, monipuolisesti, hyvänmakuisesti ja värikkäästi. Sillä pääsee jo pitkälle.

Alussa kasvisruokapäiviä oli vähän useastakin eri syystä. Me oltiin aina syöty liha- ja kalapainotteisesti, joten kasvisruokareseptit eivät olleet meille tuttuja ollenkaan. Mulla oli muutama vuosi sitten vielä sellainen fiilis, että kasvisruokaa syödessä joutuu luopumaan jostain olennaisesta ja tarpeellisesta, vaikka oikeasti kyse oli vain tottumuksesta. Toinen syy kasvisruokapäivien vähyydelle oli se, että esim. 3 vuotta sitten kaupoissa ei ollut vielä juuri mitään niitä kasviproteiineja, joita ne nyt ovat pullollaan. Helppoja kasvisruokavaihtoehtoja oli oikeasti vähän tarjolla, varsinkin sellaiselle, joka ei ollut niihin erityisen perehtynyt.

Onneksi nykyään asian laita on aivan toinen. Kasvisruuan kokkaaminen on tehty meille tavallisille kotikokkaajillekin aivan todella helpoksi, ja oikeastaan helpommaksi kuin esim. lihan valmistaminen. Yksi mun lemppari proteiineista ruuanlaitossa on Härkis, ja Härkiksen eri versiot. Maustamaton Härkis taipuu meillä tortilloihin, makaronilaatikkoon, lasagneen, bologneseen ja nachopeltiin. Tällä viikolla kokeiltiin ensimmäistä kertaa myös K-ryhmän kaupoissa myytävää Härkis Indian Currya, josta mä valmistin kermaisen mausteisen Härkis Tikka Masalan.

Härkiksen suurimpia etuja on pitkä säilyvyysaika, varsinkin meidän perheessä. Me tykätään lähtea usein ex tempore ravintolaan tai kaverille kylään syömään, joten on mahtavaa, että Härkis säilyy pitkään jääkaapissa, eikä mene pilalle, jos ruuanlaittosuunnitelmat vaihtuvat lennosta. Härkistä voi käyttää sekä kylmänä, että kuumennettuna, mutta se on siis kypsää, eli sitä ei tarvitse erikseen kypsentää. Tämä nopeuttaa arkiruuanlaittoa ihan älyttömän paljon! Lisäksi Härkis on edullista, eli siihen vaihtaminen ei viikkoruokabudjettia heilauta mihinkään suuntaan, jos on tottunut käyttämään sen tilalta lihavaihtoehtoa.

Tikka Masala Härkis Indian Currysta (4 annosta)

1pkt Härkis Indian Currya (tai normi-Härkistä, jolloin ruuasta tulee aavistuksen vähemmän mausteinen)

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1tl inkivääriä raastettuna

1 sipuli

1 punainen paprika

1prk lisäaineetonta Tikka Masala -maustetahnaa (tai muuta intialaistyyppistä maustetahnaa oman maun mukaan)

500g laadukasta tomaattimurskaa

vettä

1,5dl kaurakermaa

riisiä

Pilko sipulit ja paprikat, ja kuullota ruokaöljyssä paistinpannulla. Lisää sekaan maustetahna, sekä 0,5dl vettä ja sekoita. Paista kunnes vesi on haihtunut. Laita riisille vesi kiehumaan. Lisää härkikset, paistinpannulle sekä 500g tomaattimurskaa ja 0,5dl vettä. Laita riisit kiehumaan kannen alle. Keittele kastiketta hiljalleen siihen asti, kunnes riisi on kypsää (eli n. 10min). Lisää 1,5dl kaurakermaa ja sekoita hyvin. Kuumenna. Tarjoile kastike ja riisi tuoreen korianterin kanssa, lisänä voi olla esim. naan-leipää, joka on meidän lasten lempparia.

LUKIJAKILPAILU:

Haastan jokaisen teistä viettämään #härkispäivää ja heitän loppuun vielä pienen arvonnan mukaan! Kertomalla sun lempi Härkis-reseptin tai ideoimalla mitä sä siitä valmistaisit osallistut HÄRKIS®- tuotepakettien arvontaan. Aikaa osallistua on viikko, 16.11 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ

Onnea kisaan kaikille!