Luukku 16: Joulun herkullisimmat pirtelöt x2

16.12.2017

Uutta herkkuvinkkiä pukkaa viikonlopun kunniaksi, me testattiin nämä lasten kanssa jo eilen, sillä perjantai on meillä herkkupäivä! Lähdin pohtimaan jouluista pirtelömakua yksi ilta kiertelemällä vaan kaupassa ja katselemalla ”mikä voisi olla sopivaa jouluisaan pirtelöön”. No, löysin lopulta niin monta eri juttua että päätin kokeilla kahta eri pirtelöä, kun ei niitä kaikkia voinut yhteen ja samaan tunkea, ja molemmat pirtelöt onnistuivat olemaan sekä herkullisia että jouluisia. Pirtelöhän on super helppo herkku, kun heittää vaan kaikki blenderiin ja koristelee mahdollisimman näyttävästi. Sen pidemmittä puheitta, tässä tulevat ohjeet:

JOULUN PIPARMINTTU-SUKLAA-PIRTELÖ (4 annosta)

Polkakarkki-jäätelöä 1/2 pakettia

Suklaajäätelöä tai esim mudcake-jäätelöä 1/2 pakettia

Maitoa 2-3dl

Ahaa-pikkupalat -suklaita n. 12 kpl

Vispikermaa/valmista kermavaahtoa 1dl

Piparminttutanko

Tummaa kaakaojauhetta

Tee kaksi eri pirtelöä, eli sekoita kumpaankin jäätelöön blenderissä maitoa sopiva määrä, aloita lisäämällä desi, ja laita vähän vielä lisää jos tuntuu ettei koostumus muutu sopivan löysäksi. Murskaa ahaa-pikkupalat ja sekoita  blenderissä suklaapirtelön joukkoon. Vatkaa myös vispikerma, tai käytä valmiskermavaahtoa. Kerrosta kahta eri pirtelöä lasiin vuorotellen, koristele kermavaahdolla, piparminttutangolla, Ahaa-pikkupaloilla ja tummalla kaakaojauheella.

JOULUN ROMMIRUSINA-PIPARIPIRTELÖ (4 annosta)

Rommirusinajäätelöä 1 paketti

Maitoa 2-3dl

10 ohutta piparkakkua

Vispikermaa

Piparimarenkeja (ostin valmiina kaupasta)

Sekoita maito ja jäätelö keskenään blenderissä. Murskaa piparkakut ja lisää suurin osa murusta pirtelön joukkoon, ja sekoita vielä blenderillä jotta piparit menevät tarpeeksi pieneksi. Jätä vähän murua koristelua varten. Vatkaa vispikerma tai käytä valmista kermavaahtoa. Laita lasiin pirtelöä, koristele vispikermalla, piparimarengeilla & piparimurulla.

Me nautiskeltiin pirtelöt korkeasta lasista pillillä, ja osa kyllä lusikalla, kun tuo piparimuru teki toisesta pirtelöstä paksua. Molemmat oli tosi hyviä, ja mun suosikiksi nousi yllättäen tuo rommirusina. Voisihan näitä toki yhdistellä samaankin lasiin, ja tehdä vielä hullumman version, sellaisen kunnon freakshaken. Mutta me nyt lähdettiin vähän maltillisemmin liikkeelle, ja tehtiin tällaiset aavistuksen vähemmän hurjat pirtelöt, niin ei ollut niin vaikea juoda niitä. Mutta sen verran pakko kyllä sanoa että pirtelön kerrostus ei ainakaan mulla ikinä onnistu vaikka tuossa ohjeessa niin kirjoitankin, ja sitä yritinkin. Ei ne vaan pysy ne kerrokset vaan sekoittuvat keskenään tasaväriseksi mössöksi vaikka kuinka yritän!

Hei ja vinkkiviitonen, jos ei jaksa vatkailla kermaa niin ihan hyvin toimii kaupan valmis kermavaahtokin, siihen mä usein turvaudun. Se on oikeastaan vähän mun salainen pahe, en tiedä miksi se on niin hyvää, mutta just eilen sanoin Otolle, että jos se ei jaksa tehdä mulle synttärikakkua niin se vois vaan pursottaa valmista kermavaahtoa kuppiin ja koristella sen ahaa-pikkupaloilla. Siinä olis täydellinen synttärikakku mulle. Mun synttärit on tosiaan syyskuussa että olin ehkä vähän edellä asioista, mutta kuitenkin, ompahan hänelläkin jo valmiiksi selvät sävelet mitä tekee yhdeksän kuukauden päästä.

Ihanaa lauantaita kaikille <3


Luukku 15: Meidän joulupöydän menu 2017

15.12.2017

Tänä vuonna juhlitaan suurta perhejoulua ensimmäistä kertaa meidän kotona, ja suunnitelmat kokkauksen suhteen ovat siis vielä aavistuksen kunnianhimoisemmat kuin tavallisesti. Viime vuonna olin myös ajatellut, että jättäisin ehkä osan joululaatikoista tekemättä tänä jouluna, ja tekisin vain paria. Mutta kahdesta syystä mä teen täyslaidallisen tänäkin jouluna: 1. haluan kunnioittaa mun mummun muistoa tekemällä jokaista jouluruokaa joihin olen häneltä saanut reseptin, ja 2. meitä on iso porukka ja varmasti myös kaikki laatikot tulevat syötyä.

Odotan innolla sitä että päästään Oton kanssa ensi viikolla (jes se on jo ensi viikko!!!) kokkaamaan yhdessä kaikki jouluherkut, siitä tulee varmasti niin ihanaa. Joululaulut soivat, ja tänä jouluna mäkin kokkaan iloisena, pirteänä ja hyvävointisena, toisin kuin viime jouluna. No olin mä sillonkin iloinen, pirteästä tai hyvävointisesta en niin tiedä. Koska tänä vuonna vihdoinkin saan syödä graavikalaa, mätiä, juustoja ja muita ihanuuksia, niitä löytyy meidän joulupöydästä runsaasti. Olen odottanut tämän joulun ruokia nyt joulusta 2015 asti, eli todellakin aion nauttia niin paljon kuin napa vetää.

Tässä postauksessa nyt listaan ne ruuat mitä meidän joulupöydästä tänä vuonna löytyy, eli teen käytännössä meidän menun. Kaikkiin löytyy ohjeita netistä, jos kirjoittaa vain kyseisen ruuan nimen googleen. Lisäksi merkitsen myös mitkä meillä ostetaan valmiina kaupan tiskistä (niitä ei ole montaa).

JOULUPÖYDÄN MENU 2017

LOUNAALLA: Riisipuuro Luomu täysmaitoon keitettynä

PÄIVÄLLINEN: 

ALKUPALAT

Persimon-vuohenjuustosalaatti (ohje TÄÄLLÄ)

Paahdettu palsternakkasalaatti

Graavilohi 

Mäti + smetana + punasipuli 

Sillit (silliherkku & sinappisilli kaupan valikoimista)

Saaristolaisleipää + skagenröraa, skagenröran ohje TÄÄLLÄ

Perinteinen sienisalaatti suolasienistä

Savuporoterriini

Rosolli (tämä ostetaan valmiina aina)

LÄMPIMÄT RUOAT

Kurpitsalaatikko (kokeillaan joka joulu jotain uutta joululaatikkoa, tänä vuonna se on tämä)

Bataattivuohenjuustolaatikko (meidän perhejoulujen klassikko)

Imelletty perunalaatikko (mummun resepti)

Porkkanalaatikko (mummun resepti)

Lanttulaatikko (mummun resepti)

Maksalaatikko (tämä ostetaan myös kaupasta valmiina)

Hernetuutinki/hernerokka (mummun resepti, mummu sitä kutsui aina hernerokaksi mutta yleisempi nimitys lienee hernetuuvinki tai hernetuutinki. Eli siis kuivatuista herneistä tehty suolainen mössö, joka sopii ihan täydellisesti kinkun kaveriksi. 

JOULUKINKKU + Kinkun kastike (mummun perinteisellä sinappi-hunaja-korppujauhokuorrutuksella ja omenaisella sinappikastikkeella)

JÄLKIRUOAT

Juustolautanen, keksilajitelma & viikunahillo

Piparihyydykekakku glögikastikkeella (ohje TÄÄLLÄ)

Menu saattaa vielä toki muuttua tai päivittyä tässä jos löytyy joku super ihana ohje mikä on pakko toteuttaa, mutta nuo mummun reseptit pysyy ainakin takuuvarmasti. Olen maailman onnellisin siitä että ehdin saada reseptit mummun kirjoittamina jo silloin kun vietettiin ensimmäistä joulua oman perheen kesken vuonna 2012. Ne on mulle hurjan tärkeät ja arvokkaat, ja aion ne myöskin jakaa sitten omille lapsille kun he alkavat kokkaamaan jouluruokia (jos kokkaavat).

Olipa muuten hauskaa lukea vuoden 2013 joulukalenterista postaus meidän silloisesta joulupöydästä. Silloin kirjoitin että pöytä ei ole mikään kovin runsas, mutta että se varmasti muotoutuu tulevien vuosien aikana meidän näköiseksi kun löydetään ne omat jouluruokalempparit. Ja niin on todellakin käynyt. Tänä vuonna meidän joulupöytä on runsaampi kuin koskaan, ja aivan meidän näköinen, jokainen ruoka on tullut siihen mukaan pikkuhiljaa, niin että ollaan kerran kokeiltu ja tykästytty. Monta kertaa ollaan tehty myös jotain joka ei sitten ollutkaan ihan niin hyvää tai merkittävää, ja se on jäänyt pois. Meistä on hauskaa kokeilla aina vähän jotain uutta, sen tutun ja perinteisen rungon lisäksi. Ja hei muuten, jos etsitte hauskoja joulun ajan reseptejä esimerkiksi jouluisiin herkkuihin ja juomiin, TÄSSÄ on kootut joulureseptit mun blogista ennen tätä vuotta.

Millainen joulupöytä teillä on tänä vuonna?

 


Luukku 8: Meidän piparkakkutalo 2017 + rakennusvinkit

08.12.2017

Instagram Storiesin puolella osa teistä seurasikin meidän piparkakkutalon rakennusta viime viikonloppuna, ja osa teistä myös lähetti mulle vinkkejä miten talon tekeminen on helpompaa! Mä ajattelin nyt esitellä meidän piparkakkutalon ja sen lisäksi jakaa nuo teidän kertomat vinkit.

Me lähdettiin tänä vuonna ekaa kertaa ikinä tekemään piparkakkutaloa ihan omilla kaavoilla, eli ei ollut mitään muotteja eikä valmiita piparkakkutalon osia. Haluttiin korkea ja näyttävä talo, ja sellainen myös tehtiin. Apuna mulla oli Oton sisko, sekä tietenkin meidän tytöt, jotka saivat koristella kokonaan toisen puolen talosta. Piparkakkutalon tekeminen oli hauskaa, joskin tällaisen ison talon tekemisessä kesti aika monta tuntia. Se ei haitannut yhtään kun meillä oli vapaa päivä ja siinähän se päivä kului mukavasti leipoessa.

Meidän piparkakkutalo on juuri sellainen sekamelska kuin joulukuusikin, paljon erilaisia koristeita, katossa jäätävä reikä, ihan vinot seinät ja joka puolella valunutta sulaa sokeria. Mutta me ollaan tyytyväisiä ja ajatus on tärkein! Piparkakkutalo on musta söpö vaikka se ei aivan tiptop olekaan, ja ehkä ensi vuonna me sitten onnistutaan vielä paremmin kun saatiin kaksi loistavaa vinkkiä. Tässä ne tulevat, PIPARKAKKUTALON RAKENNUSVINKIT:

Ikkunat: Käytä viinikumikarkkeja niin että laitat ne ikkunanreikien kohdalle ja uuniin, niin ne sulavat siellä ikkunaksi. Me käytettiin tosin murskattuja muumitikkareita jotka toimivat myös hyvin, mutta ne pitää erikseen murskata ja niitä pitää olla paljon. Paljon helpompaa kuin käyttää liivatelehtiä, vaikka niissä on toisaalta kyllä kivat ruudukot valmiina.

Seinät ja yhteen liitettävät pinnat: Kannattaa juustohöylällä höylätä pinnat tasaisiksi, niin ei käy niinkuin meille että ne eivät ihan sovikaan yhteen kun ovat niin vinoja. Eli sillä vaan suoraksi kaikki seinät niin johan onnistuu paremmin.

Kiitos hurjasti vinkeistä teille ihanuuksille! Jos teillä muilla tulee vielä huippuja piparkakkutalon rakennusvinkkejä niin jakakaa ihmeessä! Me koristeltiin talo itse tehdyllä pikeerillä, kultajauheella, ranskanpastilleilla ja nomparelleilla. Sellaista yksinkertaisen nättiä. Pikeeriä tein ihan eka kertaa itse, mutta se oli yllättävän helppoa ja onnistui mun mielestä ihan mukavasti, vaikka olisi saanut olla ehkä aavistuksen vielä tuhdimpaa, jotta olisi säilyttänyt muotonsa vielä paremmin. Mutta harjoitus tekee mestarin!

Millaisia piparkakkutaloja teillä on? Mitkä on parhaat vinkit niiden tekemiseen? 


Joulupöydän perinteet – näin meillä

04.12.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Atrian kanssa.

Vietämme joulua yleensä kotona, niin myös tänä jouluna. Ensimmäisen yhteisen joulumme perheenä, vietimme mun suvun luona, mutta siitä eteenpäin jokainen joulu on vietetty omassa kodissa. Tänä vuonnakin meillä olisi ollut mahdollisuus mennä suvun luokse, mutta jotenkin siitä ikiomasta joulusta ikiomine perinteineen on tullut niin hurjan rakas meidän perheelle, että ei haluta siitä luopua. Siispä matkaamme Ouluun vasta välipäivien jälkeen, ja juhlimme joulua kotona.

Meille yksi tärkeimmistä asioista joulussa yhdessäolon lisäksi on ruoka. Meidän joulupöydässä yhdistellään aina sekä perinteisiä herkkuja mun mummun resepteillä, että sitten upouusia jouluruokia, joita kokeillaan erilaisia vähän joka joulu. Ollaan myös kehitetty pari omaa suosikkireseptiä jouluun, ja luotu näin uusia ruokaperinteitä meidän perheelle. Tänä vuonna iloitsen erityisesti siitä että en ole raskaana, ja saan nauttia joulupöydästä kokonaisuudessaan, unohtamatta mätiä ja raakaa kalaa.

Kaikkein mahtavinta tässä joulussa on kuitenkin se, että meidän seuraan liittyy oman perheen ja mun äidin lisäksi myös Oton perhe, ja vietetään joulua isolla porukalla. Tänä vuonna aion siis panostaa ruokiin entistäkin enemmän, ja odotan sitä suurella innolla. Otto on vapaalla jo pari päivää ennen aattoa, ja me kokataankin varmasti aatonaattona aamusta iltaan joululauluja kuunnellen.

Suomi100-juhlavuonna joulupöydässä korostuvat meillä myös suomalaiset maut: poro, lohi, kinkku, rieska ja metsäsienet. Yksi meidän joulun lemppariruokia, ja niitä uusia ruokaperinteitä, on savuporoterriini, josta on tullut mieheni suurin herkku. Suomalaisten makujen keskelle on kuitenkin kiva tuoda myös eksotiikkaa makeista hedelmistä, ja piristää suomalaisia joululaatikoita herkullisella bataatilla.

Tässä postauksessa esittelenkin pari uutta jouluruokaa, joita testimaisteltiin jo muutama viikko sitten. Toimii! Kokeiltiin Atrian uusia paistovalmiita joululaatikoita, Atria Gastro -makkaroita sekä herkullista Atria Jogurttinen Tilli-Perunasalaattia, joka pääsi rieskarullien väliin lohen kanssa. Maut olivat aivan loistavia kaikissa näistä. Erityisesti rieskarullat jäivät mun mieleen, niitä on pakko tehdä jouluksi. Kasvissyöjälle mahtava vaihtoehto joulupöytään lihojen tilalle ovat ruokaisat bataattipihvit Atria Bravuuri paistovalmiista bataattilaatikosta. Ja suolaisten, lihaisien makkaroiden kaverina maistuu makea persimon, ja tuhdimpi vuohenjuusto.

Bataattipihvit joulupöytään (6-8 pihviä)

1pkt Atria Bravuuri paistovalmis bataattilaatikko

2kpl kananmunaa

1 punasipuli

1 punainen chili

kourallinen lehtipersiljaa

1tl juustokuminaa

½ tl kanelia

1dl korppujauhoa tai pankojauhoa

(öljyä tai muuta rasvaa paistamiseen)

Pilko sipuli, chili ja persilja pieneksi silpuksi. Sekoita bataattilaatikko, kananmunat, mausteet ja sipuli-chili-persiljasilppu keskenään. Pyörittele pihveiksi, ja leivitä pihvit korppujauhoilla. Paista pannulla rasvassa molemmin puolin, kunnes pihvit saavat kauniin värin.

Sitruunaiset lohirieskarullat

1rs Atria 350g Jogurttinen Sitruuna-tilli Perunasalaatti

5kpl rullarieskoja

150g kylmäsavulohta

1rs maustamatonta tuorejuustoa

½ kurkku

Viipaloi puolikas kurkku vihannesleikkurilla ohuiksi koko kurkun levyisiksi viipaleiksi. Voitele rieskat tuorejuustolla. Lisää rieskojen toiseen reunaan perunasalaattia, ja tämän päälle kokonainen kylmäsavulohiviipale, sekä 1-2 kurkkuviipaletta. Rullaa tiiviiksi rulliksi, jotka käärit folioon tai kelmuun. Anna rullien olla jääkaapissa tiivistymässä pari tuntia. Pilko rullat sopiviksi annospaloiksi.

Persimon-vuohenjuustosalaatti & Atria Gastro makkarat

1pkt Atria Gastro Perunamakkara

1pkt Atria Gastro Punajuurimakkara

1pkt Atria Gastro Ohrapalvimakkara

3kpl Persimonia

1pkt vuohen valkohomejuustoa

1ps salaattisekoitusta

200g pekaanipähkinöitä

1rkl ruokosokeria

2rkl voita

Viipaloi vuohenjuusto, ja paista uunissa ylätasolla yhdessä makkaroiden kanssa 200 asteessa 10 minuutin ajan. Kuori ja viipaloi persimonit, ja karamellisoi yhdessä pekaanipähkinöiden kanssa paistinpannulla ruokosokerissa ja voissa. Laita kulhoon salaattisekoitus, lisää persimonit ja pähkinät sekä vuohenjuusto. Tarjoile yhdessä makkaroiden kanssa.

Mun mielestä on täysin ok käyttää joulupöydässä apuja valmiista tuotteista, varsinkin jos ruokaa täytyy valmistaa suuret määrät! Kokkaamisesta ei missään nimessä pidä ottaa stressiä, joulunakaan, vaan sitä pitää tehdä juuri sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu. Meidän testikokemusten perusteella uskallan sanoa että bataattilaatikko, ja Atrian muut paistovalmiit Bravuuri-joululaatikot menevät aivan täysin itsetehdystä, varsinkin jos pintaan lisää vähän korppujauhoa, voita ja pistelee haarukalla.

Mikä on teidän suosikkiresepti joulupöydässä? Teettekö ennemmin perinneruokia, vai kokeiletteko uusia jänniä makuja? 


Jouluinen Pipari-Mudcake ilman voita

26.11.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sunnuntain kanssa.

Sain kokeiltavaksi aivan uudenlaista leivontatuotetta, nimittäin Sunnuntain leivontaöljyä, joka on terveellisempi & pitkään säilyvä vaihtoehto perinteisesti leivonnassa käytetylle voille. Melkeinpä kaikki mun suosikkileivonnaiset sisältävät runsaasti voita, ja mä rakastan voin makua. Siksi lähdinkin vähän skeptisenä, mutta kuitenkin innoissani kokeilemaan mihin tästä leivontaöljystä on. Voi on tietysti se aito vaihtoehto, mutta se on täynnä kovaa rasvaa eikä tee hyvää sydämelle tai verisuonille. Öljyhyllystä löytyvä Sunnuntai leivontaöljy sen sijaan koostuu pehmeästä rasvasta, ja on sydänystävällisempi vaihtoehto.

Leivontaöljy säilyy avaamattomana lämpimässä, eli se on hyvä vaihtoehto myös extempore-leivontaan, kun siinä on pitkä säilyvyysaika. Sitä voi pitää vaikka varalla kaapissa aina, jos tulee yhtäkkinen leipomisinnostus. Leivontaöljy lupasi tuottaa yhtä kuohkeita leivonnaisia, kuin voikin, ja testin perusteella myös lunasti lupauksensa: vai mitä sanotte kuvien mutakakusta? Eikö olekin herkullisen näköinen! Täysrasvainen leivontaöljy eroaa voista sen verran, että sitä tarvitaan aavistuksen pienempi määrä kuin voita. HUOM! Sunnuntai Leivontaöljy on tosiaankin öljy, eikä esim. juokseva margariini, ja se löytyy ihan huoneenlämpöisestä öljyhyllystä Keskon ja S-ryhmän isommista kaupoista.

Jouluinen Pipari-Mudcake

200g tummaa suklaata

0,9dl Sunnuntai leivontaöljyä

4 kananmunaa

1dl sokeria

1dl siirappia

2,5dl vehnäjauhoa

1,5tl leivinjauhoa

1tl vaniljasokeria

1,5tl piparkakkumaustetta

1tl kanelia

1tl pomeranssinkuorta

0,5tl kardemummaa

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, ja sivele leivontaöljyllä. Sulata suklaa mikrossa tai kattilassa, ja yhdistä leivontaöljy suklaaseen. Vatkaa sokeri, munat ja siirappi keskenään vaahdoksi. Lisää suklaa-leivontaöljyseos varovasti sekoitellen. Sekoita jauhot & mausteet keskenään, ja lisää muiden ainesten joukkoon. Kaada seos irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20-25 minuuttia uunin tehosta riippuen. Koristele pinta tomusokerilla & tarjoile vaniljajäätelön, -kastikkeen tai kermavaahdon kanssa.

Leivontaöljy nopeuttaa leivontaa, koska sitä ei tarvitse sulattaa, ja sen mittaaminen on nopeaa ja helppoa ilman sotkua. Se muuten sisältää myös voi-aromia, eli terveellisyyden takia ei tarvitse luopua herkullisesta mausta kuitenkaan, mikä on hyvä! Leivontaöljyä voi hyvin käyttää ihan kaikenlaisessa ruuanlaitossa & leivonnassa, mihin voitakin käyttäisi.

LUKIJAKILPAILU:

Mikä on sinun suosikkileivonnaisesi, jonka leipomiseen käyttäisit Sunnuntai Leivontaöljyä? Jaa vastauksesi kommenttiboksissa, ja osallistut arvontaan jossa palkintona on n. 20€ arvoinen Sunnuntai-tuotepaketti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään! Arvonta-aikaa on 3.12. asti ja tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ! Onnea kisaan!

Ja ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille<3