Luukku 8: Meidän piparkakkutalo 2017 + rakennusvinkit

08.12.2017

Instagram Storiesin puolella osa teistä seurasikin meidän piparkakkutalon rakennusta viime viikonloppuna, ja osa teistä myös lähetti mulle vinkkejä miten talon tekeminen on helpompaa! Mä ajattelin nyt esitellä meidän piparkakkutalon ja sen lisäksi jakaa nuo teidän kertomat vinkit.

Me lähdettiin tänä vuonna ekaa kertaa ikinä tekemään piparkakkutaloa ihan omilla kaavoilla, eli ei ollut mitään muotteja eikä valmiita piparkakkutalon osia. Haluttiin korkea ja näyttävä talo, ja sellainen myös tehtiin. Apuna mulla oli Oton sisko, sekä tietenkin meidän tytöt, jotka saivat koristella kokonaan toisen puolen talosta. Piparkakkutalon tekeminen oli hauskaa, joskin tällaisen ison talon tekemisessä kesti aika monta tuntia. Se ei haitannut yhtään kun meillä oli vapaa päivä ja siinähän se päivä kului mukavasti leipoessa.

Meidän piparkakkutalo on juuri sellainen sekamelska kuin joulukuusikin, paljon erilaisia koristeita, katossa jäätävä reikä, ihan vinot seinät ja joka puolella valunutta sulaa sokeria. Mutta me ollaan tyytyväisiä ja ajatus on tärkein! Piparkakkutalo on musta söpö vaikka se ei aivan tiptop olekaan, ja ehkä ensi vuonna me sitten onnistutaan vielä paremmin kun saatiin kaksi loistavaa vinkkiä. Tässä ne tulevat, PIPARKAKKUTALON RAKENNUSVINKIT:

Ikkunat: Käytä viinikumikarkkeja niin että laitat ne ikkunanreikien kohdalle ja uuniin, niin ne sulavat siellä ikkunaksi. Me käytettiin tosin murskattuja muumitikkareita jotka toimivat myös hyvin, mutta ne pitää erikseen murskata ja niitä pitää olla paljon. Paljon helpompaa kuin käyttää liivatelehtiä, vaikka niissä on toisaalta kyllä kivat ruudukot valmiina.

Seinät ja yhteen liitettävät pinnat: Kannattaa juustohöylällä höylätä pinnat tasaisiksi, niin ei käy niinkuin meille että ne eivät ihan sovikaan yhteen kun ovat niin vinoja. Eli sillä vaan suoraksi kaikki seinät niin johan onnistuu paremmin.

Kiitos hurjasti vinkeistä teille ihanuuksille! Jos teillä muilla tulee vielä huippuja piparkakkutalon rakennusvinkkejä niin jakakaa ihmeessä! Me koristeltiin talo itse tehdyllä pikeerillä, kultajauheella, ranskanpastilleilla ja nomparelleilla. Sellaista yksinkertaisen nättiä. Pikeeriä tein ihan eka kertaa itse, mutta se oli yllättävän helppoa ja onnistui mun mielestä ihan mukavasti, vaikka olisi saanut olla ehkä aavistuksen vielä tuhdimpaa, jotta olisi säilyttänyt muotonsa vielä paremmin. Mutta harjoitus tekee mestarin!

Millaisia piparkakkutaloja teillä on? Mitkä on parhaat vinkit niiden tekemiseen? 


Joulupöydän perinteet – näin meillä

04.12.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Atrian kanssa.

Vietämme joulua yleensä kotona, niin myös tänä jouluna. Ensimmäisen yhteisen joulumme perheenä, vietimme mun suvun luona, mutta siitä eteenpäin jokainen joulu on vietetty omassa kodissa. Tänä vuonnakin meillä olisi ollut mahdollisuus mennä suvun luokse, mutta jotenkin siitä ikiomasta joulusta ikiomine perinteineen on tullut niin hurjan rakas meidän perheelle, että ei haluta siitä luopua. Siispä matkaamme Ouluun vasta välipäivien jälkeen, ja juhlimme joulua kotona.

Meille yksi tärkeimmistä asioista joulussa yhdessäolon lisäksi on ruoka. Meidän joulupöydässä yhdistellään aina sekä perinteisiä herkkuja mun mummun resepteillä, että sitten upouusia jouluruokia, joita kokeillaan erilaisia vähän joka joulu. Ollaan myös kehitetty pari omaa suosikkireseptiä jouluun, ja luotu näin uusia ruokaperinteitä meidän perheelle. Tänä vuonna iloitsen erityisesti siitä että en ole raskaana, ja saan nauttia joulupöydästä kokonaisuudessaan, unohtamatta mätiä ja raakaa kalaa.

Kaikkein mahtavinta tässä joulussa on kuitenkin se, että meidän seuraan liittyy oman perheen ja mun äidin lisäksi myös Oton perhe, ja vietetään joulua isolla porukalla. Tänä vuonna aion siis panostaa ruokiin entistäkin enemmän, ja odotan sitä suurella innolla. Otto on vapaalla jo pari päivää ennen aattoa, ja me kokataankin varmasti aatonaattona aamusta iltaan joululauluja kuunnellen.

Suomi100-juhlavuonna joulupöydässä korostuvat meillä myös suomalaiset maut: poro, lohi, kinkku, rieska ja metsäsienet. Yksi meidän joulun lemppariruokia, ja niitä uusia ruokaperinteitä, on savuporoterriini, josta on tullut mieheni suurin herkku. Suomalaisten makujen keskelle on kuitenkin kiva tuoda myös eksotiikkaa makeista hedelmistä, ja piristää suomalaisia joululaatikoita herkullisella bataatilla.

Tässä postauksessa esittelenkin pari uutta jouluruokaa, joita testimaisteltiin jo muutama viikko sitten. Toimii! Kokeiltiin Atrian uusia paistovalmiita joululaatikoita, Atria Gastro -makkaroita sekä herkullista Atria Jogurttinen Tilli-Perunasalaattia, joka pääsi rieskarullien väliin lohen kanssa. Maut olivat aivan loistavia kaikissa näistä. Erityisesti rieskarullat jäivät mun mieleen, niitä on pakko tehdä jouluksi. Kasvissyöjälle mahtava vaihtoehto joulupöytään lihojen tilalle ovat ruokaisat bataattipihvit Atria Bravuuri paistovalmiista bataattilaatikosta. Ja suolaisten, lihaisien makkaroiden kaverina maistuu makea persimon, ja tuhdimpi vuohenjuusto.

Bataattipihvit joulupöytään (6-8 pihviä)

1pkt Atria Bravuuri paistovalmis bataattilaatikko

2kpl kananmunaa

1 punasipuli

1 punainen chili

kourallinen lehtipersiljaa

1tl juustokuminaa

½ tl kanelia

1dl korppujauhoa tai pankojauhoa

(öljyä tai muuta rasvaa paistamiseen)

Pilko sipuli, chili ja persilja pieneksi silpuksi. Sekoita bataattilaatikko, kananmunat, mausteet ja sipuli-chili-persiljasilppu keskenään. Pyörittele pihveiksi, ja leivitä pihvit korppujauhoilla. Paista pannulla rasvassa molemmin puolin, kunnes pihvit saavat kauniin värin.

Sitruunaiset lohirieskarullat

1rs Atria 350g Jogurttinen Sitruuna-tilli Perunasalaatti

5kpl rullarieskoja

150g kylmäsavulohta

1rs maustamatonta tuorejuustoa

½ kurkku

Viipaloi puolikas kurkku vihannesleikkurilla ohuiksi koko kurkun levyisiksi viipaleiksi. Voitele rieskat tuorejuustolla. Lisää rieskojen toiseen reunaan perunasalaattia, ja tämän päälle kokonainen kylmäsavulohiviipale, sekä 1-2 kurkkuviipaletta. Rullaa tiiviiksi rulliksi, jotka käärit folioon tai kelmuun. Anna rullien olla jääkaapissa tiivistymässä pari tuntia. Pilko rullat sopiviksi annospaloiksi.

Persimon-vuohenjuustosalaatti & Atria Gastro makkarat

1pkt Atria Gastro Perunamakkara

1pkt Atria Gastro Punajuurimakkara

1pkt Atria Gastro Ohrapalvimakkara

3kpl Persimonia

1pkt vuohen valkohomejuustoa

1ps salaattisekoitusta

200g pekaanipähkinöitä

1rkl ruokosokeria

2rkl voita

Viipaloi vuohenjuusto, ja paista uunissa ylätasolla yhdessä makkaroiden kanssa 200 asteessa 10 minuutin ajan. Kuori ja viipaloi persimonit, ja karamellisoi yhdessä pekaanipähkinöiden kanssa paistinpannulla ruokosokerissa ja voissa. Laita kulhoon salaattisekoitus, lisää persimonit ja pähkinät sekä vuohenjuusto. Tarjoile yhdessä makkaroiden kanssa.

Mun mielestä on täysin ok käyttää joulupöydässä apuja valmiista tuotteista, varsinkin jos ruokaa täytyy valmistaa suuret määrät! Kokkaamisesta ei missään nimessä pidä ottaa stressiä, joulunakaan, vaan sitä pitää tehdä juuri sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu. Meidän testikokemusten perusteella uskallan sanoa että bataattilaatikko, ja Atrian muut paistovalmiit Bravuuri-joululaatikot menevät aivan täysin itsetehdystä, varsinkin jos pintaan lisää vähän korppujauhoa, voita ja pistelee haarukalla.

Mikä on teidän suosikkiresepti joulupöydässä? Teettekö ennemmin perinneruokia, vai kokeiletteko uusia jänniä makuja? 


Jouluinen Pipari-Mudcake ilman voita

26.11.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sunnuntain kanssa.

Sain kokeiltavaksi aivan uudenlaista leivontatuotetta, nimittäin Sunnuntain leivontaöljyä, joka on terveellisempi & pitkään säilyvä vaihtoehto perinteisesti leivonnassa käytetylle voille. Melkeinpä kaikki mun suosikkileivonnaiset sisältävät runsaasti voita, ja mä rakastan voin makua. Siksi lähdinkin vähän skeptisenä, mutta kuitenkin innoissani kokeilemaan mihin tästä leivontaöljystä on. Voi on tietysti se aito vaihtoehto, mutta se on täynnä kovaa rasvaa eikä tee hyvää sydämelle tai verisuonille. Öljyhyllystä löytyvä Sunnuntai leivontaöljy sen sijaan koostuu pehmeästä rasvasta, ja on sydänystävällisempi vaihtoehto.

Leivontaöljy säilyy avaamattomana lämpimässä, eli se on hyvä vaihtoehto myös extempore-leivontaan, kun siinä on pitkä säilyvyysaika. Sitä voi pitää vaikka varalla kaapissa aina, jos tulee yhtäkkinen leipomisinnostus. Leivontaöljy lupasi tuottaa yhtä kuohkeita leivonnaisia, kuin voikin, ja testin perusteella myös lunasti lupauksensa: vai mitä sanotte kuvien mutakakusta? Eikö olekin herkullisen näköinen! Täysrasvainen leivontaöljy eroaa voista sen verran, että sitä tarvitaan aavistuksen pienempi määrä kuin voita. HUOM! Sunnuntai Leivontaöljy on tosiaankin öljy, eikä esim. juokseva margariini, ja se löytyy ihan huoneenlämpöisestä öljyhyllystä Keskon ja S-ryhmän isommista kaupoista.

Jouluinen Pipari-Mudcake

200g tummaa suklaata

0,9dl Sunnuntai leivontaöljyä

4 kananmunaa

1dl sokeria

1dl siirappia

2,5dl vehnäjauhoa

1,5tl leivinjauhoa

1tl vaniljasokeria

1,5tl piparkakkumaustetta

1tl kanelia

1tl pomeranssinkuorta

0,5tl kardemummaa

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, ja sivele leivontaöljyllä. Sulata suklaa mikrossa tai kattilassa, ja yhdistä leivontaöljy suklaaseen. Vatkaa sokeri, munat ja siirappi keskenään vaahdoksi. Lisää suklaa-leivontaöljyseos varovasti sekoitellen. Sekoita jauhot & mausteet keskenään, ja lisää muiden ainesten joukkoon. Kaada seos irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20-25 minuuttia uunin tehosta riippuen. Koristele pinta tomusokerilla & tarjoile vaniljajäätelön, -kastikkeen tai kermavaahdon kanssa.

Leivontaöljy nopeuttaa leivontaa, koska sitä ei tarvitse sulattaa, ja sen mittaaminen on nopeaa ja helppoa ilman sotkua. Se muuten sisältää myös voi-aromia, eli terveellisyyden takia ei tarvitse luopua herkullisesta mausta kuitenkaan, mikä on hyvä! Leivontaöljyä voi hyvin käyttää ihan kaikenlaisessa ruuanlaitossa & leivonnassa, mihin voitakin käyttäisi.

LUKIJAKILPAILU:

Mikä on sinun suosikkileivonnaisesi, jonka leipomiseen käyttäisit Sunnuntai Leivontaöljyä? Jaa vastauksesi kommenttiboksissa, ja osallistut arvontaan jossa palkintona on n. 20€ arvoinen Sunnuntai-tuotepaketti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään! Arvonta-aikaa on 3.12. asti ja tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ! Onnea kisaan!

Ja ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille<3

 


Viemisiä pikkujouluihin: Gift-in-a-jar joulukaakao

30.10.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Santa Marian kanssa.

Ylihuomenna alkaa marraskuu, ja mäkin saan virallisesti aloittaa joulufiilistelyt! Meillä on siis sopimus tuon rakkaan paremman puoliskoni kanssa, että jos jouluhulluna maltan odotella marraskuun alkua, niin sitten saan joulufiilistellä ihan niin paljon kuin sielu sietää. Ja mähän fiilistelen. Tänä vuonna tosin otin vähän jo varaslähtöä, kun syyskuun lopussa, (vai oliko se lokakuun alkua jo?) ostin meille huonekuusen. Ja nyt sitten tämän postauksessa näkyvän reseptin verran varaslähtöilin joulua kohti vielä lisää. Onneksi Otto on jo tottunut siihen, että meillä joulu kestää joka vuosi ainakin sen kaksi kuukautta, ja olen saanut tartutettua jouluhulluutta vähän Ottoonkin.

Tuli muuten tätä kirjoittaessa kauhea paniikki, että onkohan meillä vielä kuusi olemassa, kun palataan Oulusta kotiin. Kyllä mä sitä kastelin silloin kun lähdettiin, haha. No mutta, jos mennään ihan asiaan. Kun mua pyydettiin kehittelemään resepti tähän kamppikseen, tiesin heti mitä haluan tehdä! Pikkujouluihin on mun mielestä kiva viedä joku pieni kiva tuliainen, ja mikäs sen parempi lahja kun joulun makuinen gift-in-a-jar. Mä tykkään tehdä näitä syötäviä pikkulahjoja, ja olen tainnut vuosien varrella jakaakin täällä useammankin reseptin blogin joulukalenterissa.

Tällä kertaa tein jouluisaa kaakaota, joka maistuu niin lapsille kuin aikuisillekin, piparminttuisella twistillä kaakaon maistelijan niin halutessa.Kaakaoon jouluisaa makua toivat Santa Marian mausteista Tähtianis, kanelitanko sekä kardemumman siemenet. Mä oikein tuoksuttelin ihania joulumausteita samalla kun kuvasin reseptiä, ja tuli kyllä niin jouluisa fiilis että! Joulun mausteet on upean tuoksunsa lisäksi myös mielettömän kauniin näköisiä, ja itsessään jo melkein koristeita. Niillä saa tuotua jouluista tunnelmaa nopeasti.

Joulukaakao Gift-in-a-jar (viisi annosta)

10rkl kaakaojauhoa

10rkl ruokokidesokeria

1tl Santa Maria Kardemumman siemeniä

3-4kpl Santa Maria Tähtianiksia

2 kpl Santa Maria Kanelitankoa

0,5dl valkosuklaapisaroita

1kpl piparminttutanko

(kaakaon valmistamiseen tarvitsee myös yhden litran maitoa tai kasvimaitoa)

Lahjan teko-ohje:

Lisää pieneen lasipulloon tai purkkiin ensin kaakaojauhe, sitten ruokosokeri, sitten kardemummansiemenet sekä tähtianikset. Niiden päälle valkosuklaahiput, ja lopuksi kanelitangot. Kirjoita valmistusohje kauniiseen pakettikorttiin, ja solmi yhdessä piparminttutangon kanssa purkkiin tai pulloon kiinni. Koristele vaikka paketointinarulla jouluisaksi.

Kaakaon valmistusohje:

Sekoita kattilassa keskenään kaakaon kuivat ainekset sekä maito. Lisää myös piparminttutanko jos haluat minttuista makua kaakaoon. Keittele kymmenisen minuuttia, jotta mausteista irtoaa joulun makua kaakaoon. Siivilöi siemenet ja anikset pois. Tarjoile sellaisenaan tai kermavaahdon ja vaahtokarkkien kera. 

Kaakaon makua ja lahjan ulkonäköä on tosi helppoa muunnella, valkosuklaan tilalta voi käyttää vaikka tummaa suklaata tai vaahtokarkkeja, ja mausteeksi voi laittaa näiden lisäksi tai tilalta vaikka chilirouhetta, tai piparkakkumaustetta. Kaakao on ihanan monipuolinen juoma, josta on yhtä monta variaatiota kuin on juojaakin. Ja kuinka ihanasti se lämmittää vaikka ulkoilun jälkeen, tai termarissa mukaan ulos otettuna.

LUKIJAKILPAILU:

Mikä on sinun lemppari jouluherkkusi? Kommentoi se tämän postauksen kommenttiboksiin, ja osallistut kolmen Santa Maria -tuotepaketin arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 6.11.2017 asti. Onnea arvontaan! Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Ihanaa jouluisaa iltaa kaikille <3


Nopea lounas matkalle mukaan & arvonta

18.10.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Knorrin kanssa.

Me ollaan lähdössä pian syysloman viettoon Ouluun, ja matka taittuu tietysti kätevästi omalla autolla. Perinteisesti ollaan puolivälissä matkaa pysähdytty syömään huoltoasemalle, missä vaihtoehtona on yleensä hamppareita tai muuta huoltoasemasapuskaa. Niissä ei ole mitään vikaa, ovat vaan tulleet melko tutuksi tässä tämän(kin) vuoden tiheän matkustelun aikana, ja kaivataan vaihtelua. Tällä kertaa ajateltiin siis vaihtaa hampparilounas vähän erilaiseen vaihtoehtoon, joka maistuu meidän koko perheelle vauvaa lukuunottamatta: Knorr Snack Poteihin.

Kirjoitin teille kesällä Knorrin Snack Pot -aterioistajoiden valmistukseen ei tarvita muuta kuin kuumaa vettä, ja viisi minuuttia aikaa. Ja kuuma vesihän kulkee kätevästi mukana termospullossa, eli se ei ole mikään ongelma automatkaa ajatellen. Snack Potit voi nauttia kätevästi suoraan kupista, ja niitä on viittä eri makua: Knorrr Snack Pot Spaghetti Carbonara, Knorr Snack Pot Spaghetti Bolognese, Knorr Snack Pot Spaghetti Napolitana, Knorr Snackpot Perunamuusi & Pekoni, sekä Knorr Snack Pot Rice Curry.

Me oltiin syöty näitä joskus lounaaksi Oton kanssa jo ennen viime kesääkin, mutta kesällä kamppiksen myötä lapsetkin huomasivat nämä. He halusivat ehdottomasti maistaa ”hauskoja kuppiaterioita”. He ihastuivat Spaghetti Carbonara -Snack Potiin niin paljon, että kysyvät melkein aina kuivahyllyn ohi kävellessä, että voidaanko ostaa sellaiset lounaaksi. No, ei meillä näitä tietenkään syödä aina lounaaksi, vaan ihan tuoretta ruokaa, mutta esimerkiksi silloin kun oltiin lattiaremonttia paossa, ostin meille Snack Potit lounaaksi mukaan.

Knorr Snack Pot sopii loistavasti lounasvaihtoehdoksi silloin kun on tiukka aikataulu, eikä muuten meinaa ehtiä syömään. Ihan yhtä hyvin ne sopivat myös rauhallisempiin päiviin. Joskus on ihan ok mennä vähän helpommalla, keittää pari desiä vettä, sekoittaa ja syödä ruoka samasta astiasta missä se hengaa. Ei tiskiä, ei sotkua, eikä kestä kauaa. Kerran tarjosin Snack Potia kaverille hätävaralounaaksi, ja hänkin yllättyi siitä, ettei kuivaruuassa ollut yhtään sellaista ”jauhoista” tai kuivaa suutuntumaa, vaan se oli ihan kunnon kermaista pastaa.

Nykyään mun lemppari noista eri vaihtoehdoista on Knorr Snack Pot Spaghetti Napoli. Se on pastaa tomaattikastikkeessa, eli kasvisvaihtoehto. Vegaanille se ei sovi, sillä se sisältää maitoa, mutta jos vaikkapa viettää lihatonta lokakuuta, niin tässä on herkullinen ja nopea lounas-vaihtoehto.

KILPAILU: Osallistu tuotepaketin arvontaan, jossa voit voittaa kaikki viisi herkullista Knorr Snack Pot -makua! Kommentoi tähän postaukseen missä tilanteessa Knorrin Snack Pot -ateria olisi sinulle helppo ja kätevä ratkaisu, ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistumisaikaa on 25.10.2017 klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Ihanaa päivää kaikille <3