Luukku 17: Meidän piparkakkutalo

17.12.2016

Viime vuonna me ei tehty piparkakkutaloa jostain syystä, oiskohan ollut siksi että mulla oli niin hurjasti töitä että ei vaan jaksettu. Se silloin jäi harmittamaan ja tänä vuonna haluttiin ehdottomasti tehdä se! Piparkakkutalon kasaaminen oli osa mun ja Oton joulukalenterin tehtäviä, ja kasattiin se tuossa eräänä iltana ja sitten koristeltiin lasten kanssa yhdessä. Me ei olla mitään koristeluvirtuooseja kukaan, mutta se ei estä pitämästä hauskaa ja kokeilemassa eri juttuja. Yksi piparkakkutalon seinä me onnistuttiin halkaisemaan ja tiputtamaan sulaan sokeriin ja siitä tuli hieno ja kiiltävä taikaseinä lasten mielestä. Yleensä meidän leipomiseen liittyy aina jotain kommelluksia, mutta turha sitä on ottaa liian vakavasti vai mitä.

Tein itse sinistä kuorrutetta munanvalkuaisesta, tomusokerista ja sinisestä pastaväristä ja käytettiin sen kaverina kaupan valmista valkoista jota oli jäänyt piparitalkoista. Lisäksi koristeltiin talo erilaisilla nomparelleilla, strösseleillä ja karkeilla sekä tomusokerilla josta tuli muka lunta. Huomasin että yhdestä ikkunasta on mystisesti kadonnut yksi karkki, kenenköhän suuhun se on koristelun jälkeen hävinnyt?

Sisälle ajattelin tökätä pari led-tuikkua tuomaan ihanaa joulutunnelmaa ja pikkuista valonkajastusta sinne. Heti kunhan löydän tuikut, lapset ovat vieneet ne jonnekin salaiseen piilopaikkaan. Lapsista taloa oli hurjan jännittävää ja hauskaa tehdä ja niin myös musta. En usko että musta koskaan tulee mitään superleivontavirtuoosia tai koristemestaria, mutta pakko myöntää että tällainen pieni puuhastelu yhdessä lasten kanssa on vaan ihan parasta, lopputuloksesta viis.

Vaikka meidän piparitalo ei ole itsetehty muuten kuin koristeiden osalta, ja se ei mikään kulmakunnan komein kartano ole muutenkaan, niin ainakin se on ihan meidän näköinen: vähän sinne päin! Musta tuntuu että tässä joulukuussa on ollut enemmän joulun taikaa ja tunnelmaa kuin kaikissa edellisissä yhteensä. Luulen että siihen liittyy olennaisesti se että lapset ovat jo isompia ja heidät saa niin hyvin otettua mukaan kaikkeen jouluun valmistautumiseen. He ovat aivan innoissaan kaikesta mihin liittyy joulu ja bongailevat muka tonttuja joka kulman takaa ja kuiskuttelevat salaisuuksia toisilleen.

Oletteko te leiponeet piparkakkutaloja tänä vuonna, tai koristelleet kaupan piparkakkutaloja? 


Täyteläinen riisipuuro

15.12.2016


Postaus on osa Arlan & Lifien kampanjaa. Meidän jouluaattoaamun perinteisiin kuuluu ehdottomasti itsetehty herkullinen riisipuuro, jonka keitän aina mummon perinteen mukaan täysmaitoon ja sekaan piilotan joulumantelin. Tänä jouluna riisipuuro muistuttaa entistä enemmän sitä riisipuuroa mitä mun mummokin on omassa lapsuudessaan syönyt, sillä keitin sen Arlan luomu täysmaitoon.

Arla luomu täysmaidossa on tallella kaikki alkuperäinen rasva, ja sitä käsitellään mahdollisimman vähän. Se on luonnollista ja puhdasta, lähellä maidon alkuperäistä olomuotoa ja maistuu täyteläisen kermaiselta. Turvalliseksi pastöroitu mutta homogenoimaton maito tarkoittaa sitä että sen rasvoja ei ole sekoitettu, vaan ne kerääntyvät maidon pinnalle ja sekoittuvat vasta ravistaessa. Maidossa on vakioimaton rasvapitoisuus, ihan kuin raakamaidossakin, ja se vaihtelee vuodenaikojen mukaan 3,8-4,4% välillä. Kesällä se on matalimmillaan ja talvella rasvaisimmillaan.

Arlan yhdeksältä suomalaiselta luomutilalta tulevassa luomumaidossa voi maistaa myös lehmien ruokavalion muutoksen vuodenaikojen mukaan. Lehmät ulkoilevat ja laiduntavat päivittäin, ja 60% lehmien ravinnosta tulee oman tilan laitumilta. Luomumaito pastöroidaan ja pakataan Arlan meijerillä Hämeenlinnassa, ja siinä kaikki käsittely mitä sille tehdään.

Näin joulun aikaan erityisesti haluan panostaa laadukkaisiin ja maukkaisiin raaka-aineisiin, enkä säästele rasvan määrässä. Joulu on nautinnon ja herkuttelun aikaa, ja ainakin meidän joulupöytään kuuluu ihan kunnon kerma, voi ja maito. Siksi joulupuuronkin keitän siihen täysmaitoon, vaikka arjessa käytössä on rasvaton maito.

Otettiin varaslähtö aattoaamuun ja keiteltiin riisipuuroa kun meillä oli kaverit kylässä, sillä mummon perinteisellä joulupuuroreseptillä tietenkin.

Riisipuuro 4:lle 

1l Arla Luomu Täysmaitoa

2dl luomu puuroriisiä 

2dl vettä

1 kanelitanko

1tl suolaa

kanelia ja sokeria oman maun mukaan

Lisää teflonkattilaan riisi ja vesi, keitä kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää sitten 1l maitoa, suolaa ja kanelitanko ja keittele hiljalleen kannen alla n. 40 minuuttia kunnes puuro on sopivan pehmeää. Muista sekoitella ettei puuro pala pohjaan. Ainiin, ja muista lisätä manteli tai mantelit jos keität puuroa jouluaattona! Nauti kanelisokerin tai vaikka sekahedelmäsopan kanssa, ja jos sait mantelin niin muista toivoa salaa jotain ihanaa!

Perinteisen riisipuuron lisäksi Arla luomu täysmaito sopii täydellisesti moneen muuhunkin joulun ajan herkkuun, kuten fudgeen, itsetehtyyn ricottajuustoon ja joululaatikoihin. En kestä näitä ruokapostauksia, kun tulee aina niin nälkä, apua!

Ihanaa päivää kaikille <3

Yhteistyössä Arla.


Luukku 10: Kootut joulureseptit

10.12.2016

Olen jakanut vuosien varrella blogissa jo aikamoisen monta jouluista herkkureseptiä niin ruokiin kuin leipomuksiinkin, ja päätin koota niistä yhden kokoelmapostauksen näin joulukalenterin kunniaksi. Kaikki nämä jouluisat reseptit joita olen täällä jakanut ovat jääneet meille sellaisiksi joka joulun suosikeiksi, ja aion tämän joulun aikanakin syödä ja valmistaa näitä kaikkia ainakin kerran. Mä rakastan testata erilaisia joululeipomuksia ja jouluruokia, ja tänäkin jouluna testaillaan varmasti myös jotain uutta mitä ei olla ennen kokeiltu. Onko teille jäänyt mieleen joku resepti näistä joita olen blogissa jakanut? Musta olisi tosi hauska kuulla jos olette kokeilleet tai aiotte kokeilla! Jos et ole ennen nähnyt näitä leipomuksiani, reseptiin pääset jokaisen otsikkoa klikkaamalla.

Jouluinen valkosuklaa-piparkakku-karpalo Rocky Road

Testasin tätä ekan kerran kun halusin valmistaa itse tuparilahjan kavereille joulun alla, ja sitten erehdyin koemaistamaan ja taisin valmistaa tätä muutamana viikkona peräkkäin sen jälkeen myös meille itsellemme. Viimeksi tein tätä marraskuussa ja nytkin on ainekset kaapissa. On se vaan niin herkkua!

Vaahtokarkkikaakaot lasipurkissa

Nämä valmistin viime vuonna lasten aattoaamun selviytymispakkauksiin joulumekkojen ja joulusatukirjojen kaveriksi. Menivät kuin kuumille kiville ja tytöt muistavat ne vieläkin, ja kovasti toivovat saavansa samanlaiset tänäkin jouluna. Ehkäpä toive toteutuu!

Vuohenjuusto-viikunahillotortut

Taitaa olla jo kolmas vuosi kun herkutellaan näillä suolaisen ja makean täydellisen liiton omaavilla tortuilla. Pohjalle vuohenjuustoviipale ja päälle teelusikallinen viikunahilloa, ja nam, mä en ainakaan voi lopettaa syömistä!

Piparihyydykekakku glögikastikkeella

Mä jostain syystä muistin että tässä oli tuorejuustoa ja harmittelin että en voi syödä raskauden aikana, mutta nyt kun katsoin reseptiä uudestaan niin eihän tuossa olekaan mitään kiellettyä! Arvatkaas kuka leipoo tänä viikonloppuna piparihyydykekakkua? Jep!

Tuplasuklaakeksit lasipurkissa

Tämä on uusin testaamani gift in a jar -resepti ja se oli ihan ylihyvää! Suosittelen testaamaan, ohje on todella yksinkertainen.

Lämmin ja mausteinen alkoholiton omenasiideri

Kyytipojaksi näille herkuille kannattaa keitellä ihanan kanelinen omenasiiderijuoma, joka lämmittää ja joka tuo joulun tuoksun kotiin. Niin hyvää että jos ei se olisi niin sokerista niin keittelisin tätäkin varmaan joka ilta. Toki sokerinkin voi varmasti korvata jollain, joku näppärä voisi kertoa että millä saisi saman ihanan maun mutta vähemmän kaloreita ja sokeria?

Ai että mulle tuli kyllä niin nälkä tätä tehdessä että apua! Tällaisten postausten tekeminen pitäisi kieltää multa silloin kun mulla ei ole mitään postauksessa mainituista herkuista justnytheti saatavilla. Ja siis kun tätä kirjoitin oli ilta kello 22 että ei ole juuri nyt ihan se parhain leipomishetki. No, huomenna sitten. Oikein ihanaa ja herkullista joulukuun 10. päivää teille kaikille, iik jouluaattoon ai ole nää pitkä aika, kahden yön päästä ollaan kalenterin puolivälissä!


Luukku 6: Gift In A Jar tuplasuklaakeksit

06.12.2016

Ihanaa Itsenäisyyspäivää kaikille! Meidän päivä kuluu tänään joulua kotiin laittaessa ja joulukuusta koristellessa, mutta näin ylimääräisenä vapaapäivänä on monta muutakin kivaa asiaa joita tehdä. Kuten vaikka herkulliset ja suloiset Gift in a jar -lahjat kavereille tai sukulaisille. Mä tykkään hurjasti itsetehdyistä lahjoista ja herkkulahjoista, ja niitä on mun mielestä myös kiva ja helppo tehdä. Kehittelin teille purkkiin laitettavan reseptin joka on helppo leipoa ja johon lahjan saajan ei tarvitse lisätä kuin voita ja yksi muna! Super iisi resepti siis.

Purkin ostin kolmella eurolla Tigerista, samoin kuin ihanan kultaglitterillä koristellun etiketin. Resepti mahtui juuri sopivasti tähän purkkiin. Erityisen kivaa näissä Gift in a a jar-lahjoissa on kun pakkaa ne kivaan purkkiin niin lahjansaaja voi käyttää purkkia myöhemminkin.

Tuplasuklaakeksit purkissa

1dl sokeria

1,5dl ruokosokeria

4rkl kaakaojauhoa 

1 tl suolaa

1tl ruokasoodaa

3dl vehnäjauhoa

1dl suklaahippuja

1dl valkosuklaahippuja

Kerrosta ainekset ylimmästä aloittaen purkkiin, niin että päällimmäiseksi tulevat suklaahiput. Kirjoita etikettiin ohje mukaan, joka kertoo mitä purkki sisältää ja mitä aineksiin pitää lisätä, ja mitä aineksille tulee tehdä. Tähän ohjeeseen tulee siis lisätä vain 120g voita ja 1 muna, pyöritellä taikinaksi ja sen jälkeen palloiksi uunipellille. Keksejä paistetaan uunissa 200 asteessa 8-10 minuuttia.

Naminaminami! Alkoi heti tekemään mieli hurjasti herkkuja kun kirjoitin tätä. Resepti on testattu siis meidän toimesta ja aivan uskomattoman herkullinen, jos ei purkkilahjat ole teidän juttu niin voihan tuota keksireseptiä itsekin kokeilla, se on ihanan yksinkertainen eikä sisällä mitään hankalia juttuja.

Mielettömän ihanaa, kaunista ja aurinkoista Suomen 99. syntymäpäivää kaikille! Nauttikaa herkullisesta ruuasta, ylimääräisestä vapaasta ja yhdessäolosta. Illalla me aiotaan sytyttää kaksi kynttilää ja katsoa Linnan Juhlat, juuri niinkuin Maria Hintikassa haastettiin: yhtään arvostelematta, vain mielettömän upeita pukuja kehuen.


Possutortut ja muut tähtitorttujen uudet muodot

04.12.2016

Advertisement

Leivottiin lasten kanssa tämän vuoden ekat tähtitortut viime viikonloppuna Sunnuntain, Dronningholmin ja Lifien kampanjan merkeissä. Tähden muotoisia niistä ei kyllä tullut, mutta herkullisia ehdottomasti kyllä. Kampanjan teema – #uudetmuodot – inspiroi meitä kokeilemaan luovuutemme rajoja ja ei taidettukaan tehdä yhtäkään samanlaista torttua toisen kanssa. Kaikki tortut olivat omanlaisiaan, ja meillä oli hauskaa niitä tehdessä. Uudet muodot on siitäkin hauska teema, että ei tosiaankaan tarvitse ottaa paineita siitä miltä tähtitortut lopulta näyttävät. Eihän kukaan voi tulla sanomaan toiselle että toi sun possutorttusi ei ole oikeanlainen, kun ei ole olemassa mitään possutorttustandardia, hah!

Torttujen leivonnassa käytettiin Dronningholmin Tähtitorttumarmeladeja ja Sunnuntain lehti- ja torttutaikinalevyjä. Marmeladeista ehdottomaksi suosikiksi nousi tämän vuoden uutuus eli Dronningholm Tähtitorttu Vaniljainen Puolukka-Kirsikka Marmeladi. Mä en ole mikään luumun suurin ystävä, joten mua ilahduttaa aina kovasti kun sille perinteiselle luumulle ilmestyy uusia vaihtoehtoja. Puolukka ja kirsikka maistuivat todella hyvältä ja tästä taitaa tulla meidän uusi Dronningholmin tähtitorttumarmeladisuosikki. Kauniin punainen väri oli ihanan jouluinen ja toi kivaa vaihtelua torttujen ulkomuotoon uusien muotojen lisäksi.

Mä halusin ehdottomasti leipaista possutortun, se oli eka idea joka mulle tuli päähän. Juomalasin avulla sain täydellisen ympyräpään possulle, kun meillä ei ollut pyöreää muottia valmiina. Tytöt käyttivät piparimuotteja ja tekivät joulukuusia ja sydämiä. Kokeiltiin myös hauskoja kierteitä, joihin sain idean Dronningholmin sivuilta.  Sunnuntain uudistuneita mehevämpiä lehti- ja torttutaikinalevyjä saa sekä 500g että 1kg pakkauksissa, ja heti leipoessa alkoi kaduttaa että nappasin kaupasta mukaan vain tuon puolen kilon pakkauksen. Torttujen teko oli niin hauskaa että olisi pitänyt saada leipoa enemmänkin! Mutta onneksi tähtitorttumarmeladeja jäi vielä niin voi leipoa myöhemmin lisää. Marmeladin jämät voi hyvin kyllä käyttää myös vaikka aamun rahkaa piristämään, tai vaikka lettujen kaverina.

Kuten ehkä meidän kuvista huomaa, torttujen ulkomuodosta ei kannata stressata. Tärkeintä on hyvä maku ja se ei voi mennä pieleen kun on oikeat ainekset eli Sunnuntain lehti- ja torttutaikinalevyt, ja Dronningholm Tähtitorttumarmeladit. Oli valinta sitten perinteinen luumu, omena-kaneli tai uusi kirsikka-puolukka niin varmasti tulee hyvää.

INSTAGRAM KISA! Dronningholmilla on huikea #uudetmuodot instakisa meneillään, ja siihen osallistuminen on helppoa! Leivo torttu, ihan minkä muotoinen vaan, ja julkaise kuva siitä julkisella instatililläsi. Muista #UUDETMUODOT ja @dronningholm. Lisätietoa kampanjasta ja kilpailusta saa Dronningholmin ja Sunnuntain sivuilta. Palkintona arvotaan viikoittain Dronningholm-joulupaketteja sunnuntaihin 18.12. asti ja mukaan saa osallistua niin monella eri torttukuvalla kuin haluaa. 

Ihanaa tokaa adventtia tyypit <3