Hassua, että nyt on meneillään jo marraskuun toisiksi viimeinen viikko ja sekin lähestyy loppuaan. Se mitä alkukuusta kirjoitinkin, että marraskuu on mulle vain joulun jatke, on osoittautunut erittäin tehokkaaksi taktiikaksi torjua kaamosväsymystä. Se ja ulkoilu ja Gossip Girl.

Siis en tiedä miten, mutta mulla ei ole ollut yhtään lisääntyvää väsymystä havaittavissa pimeyden vuoksi, oikeastaan päin vastoin. Siis yleensähän mä olen se, joka aina illalla nukahtaa sarjan ääreen viimeistään klo 23. Mutta nyt kun ollaan Oton kanssa alettu katsomaan Gossip Girliä alusta, mä en vaan nukahda. En tiedä johtuuko se just Gossip Girlistä, johtuuko se lenkkeilyn myötä lisääntyneestä energiasta vai onko mulla vaan joku muu pirteyshäiriö, mutta mä en enää nukahtele iltaisin. Ja se on vähän ongelma, koska sitten me mennään liian myöhään nukkumaan. Mä voisin katsoa vaan jakson jakson perään ja vaikka välillä mennään koukuttavien jaksojen takia nukkumaan vasta 00.30 (joo, ihan liian myöhään) niin mulla ei ole mitään ongelmia nousta aamulla 7.30.

Enkä nukahda seuraavanakaan iltana kesken jakson. Ihan todella outoa ja vielä kaikista kuukausista juuri marraskuussa. No, en valita. Tämä lisäenergia on tähän aikaan vuodesta oikein tervetullutta. Ja toki sitten kun alkaa väsyttää liikaa valvominen, niin nukahdan varmasti taas sarjan äärelle ja päästään aiemmin nukkumaan. Ja kyllä mä saan nytkin hyvin unta aina kun mennään nukkumaan, että ei ole nukahtamisvaikeuksiakaan onneksi.

Käytiin viime viikonloppuna Turussa katsomassa Emilian ja Topiaksen vauvelia ja tietty moikkaamassa koko perhettä. Vietettiin rennon letkeä päivä, ulkoiltiin ja puhuttiin ja herkuteltiin omena-kaurapaistoksella. Ihanan rentoa hengailua yhdessä, kuten meillä aina. Otto ja Emmanuel kävivät lattialla pitkiä keskusteluita ja mä katselin pönttö hymy kasvoillani. Otto yhdessä vauvan kanssa on todella huono yhdistelmä mun kroonisen vauvakuumeen kannalta.

Alkuviikosta kävin haastattelemassa seuraavaa ihanaa erilaista perhettä ja heidän tarinansa ilmestyy tämän viikon sunnuntaina klo 21.00. Ihan mielettömän ihana perhe jälleen kerran, joka antoi niin paljon ajattelemisen aihetta ja positiivista energiaa. En malta odottaa, että saan kertoa heidän tarinansa.

Tiistai meillä meni aika lailla kotona tietokoneita naputellen, mutta keskiviikkona päästiin Oton kanssa nauhoittamaan Marja Kihlströmin Puhu Muru -podcastia. Marja pyysi meitä vieraaksi omaan podiinsa syksyllä meidän podissa vieraillessaan. En vielä tiedä tarkalleen milloin jakso ilmestyy, mutta lupaan kertoa heti sitten. Tuli kyllä ihan älytön ikävä podien nauhoittamista, se on niiiiiiiiin kivaa! Onneksi päästään kohta taas sorvin ääreen. Ja Marja on sitten kyllä ihana tyyppi. Niin lämmin ja inspiroiva ja ihana, sellainen ihminen jonka kanssa jokaisen pitäisi saada jutella edes kerran elämässään. Siitä saa niin paljon irti! Me lähdettiin podistudiolta niin hyvällä fiiliksellä, ihan mahtava aamupäivä.

Keskiviikkona me käytiin ostamassa meille uusi joulukuusi ja pystytettiin se jo olohuoneeseen. Kerron myöhemmin joulukuusi-postauksessa, että miksi me päädyttiin tällaiseen ratkaisuun. Lapset olivat aivan innoissaan tullessaan kotiin, kun olohuoneessa odotti ihana valoilla koristeltu joulukuusi. Muita koristeita ei olla vielä laitettu, mutta viikonloppuna on varmasti sekin edessä.

Torstaina tein aamusta asti töitä reippaalla tahdilla ja sainkin paljon aikaiseksi. Mulla on blogijoulukalenterin valmistelu täysillä käynnissä ja sen lisäksi on paljon muutakin hommaa. Mutta hyvin alkaa kaikki valmistua, olen innoissani joulukalenterin tekemisestä. Ihanaa jouluista puuhaa.

Tänään ollaan vietetty eskarilaisen kanssa ota lapsi mukaan töihin -päivää ja aloitettiinkin aamu askartelemalla yhdessä yksi DIY-juttu mun tulevaan joulukalenteriin. Siitä tuli tosi kiva ja meillä oli niin hauskaa yhdessä. Iltapäivällä mulla oli pari palaveria, joihin en kyllä nyt lasta ottanut mukaan vaan hän jäi kotiin leikkimään Oton ja sisarustensa kanssa. Iltapäivällä käytiin lasten kanssa ostamassa heidän vuosittaiset joulukoristeet (joka vuosi saavat valita yhden uuden ja saavat sitten kokoelman mukaan kun muuttavat isona pois kotoa). Käytiin myös syömässä ja nyt illalla katsottiin Lemmikkien salainen elämä 2, joka oli tullut vuokraamoon.

Huomenna mä olen menossa yhden kuntosalin avajaisiin ja lounaalle mun ystävän kanssa ja muuten suunnitelmissa on ottaa viikonloppuna rennosti ja hengailla yhdessä lasten kanssa. Jatkan viikonloppunakin joulukalenterin valmistelua varmasti ainakin DIY-juttujen tekemisellä, mutta se ei todellakaan tunnu työltä vaan on ihanaa puuhastelua lasten kanssa. Mulla on niin ihana joulufiilis!

Aivan ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille ja kiitos ihanista kommenteista ja viesteistä, joita olette tällä viikolla laittaneet <3

Mallorcan reissulla kokeilin oikein kunnon juoksulenkkiä pitkästä aikaa Oton siskon kanssa ja yllätyin, kun ei se tuntunutkaan niin pahalta. Luulin, että olisin paljon huonommassa kunnossa. Kun tultiin reissusta kotiin, lähdin lenkille yksin ja juoksin. Olen toki lenkkeillyt reippaasti kävellen tässä pitkin vuotta ja välillä hölkännytkin, mutta suoraan sanottuna aika harvoin. Ei ole ollut säännölliseen juoksuun motivaatiota samalla tavalla kuin oli silloin ennen, kun juoksin aina. Olen juossut viime vuosina joskus ja jouluna, niinkuin sanotaan. Siellä Mallorcalla mun päässä jotain kuitenkin naksahti ja sen reissun jälkeen olen juossut joka viikko ihan vähintään kaksi lenkkiä, mutta useimpina viikkoina 3-4.

Näin siellä Mallorcalla joka päivä, miten Oton sisko lähti aina aamulla lenkille ja sitten hänellä oli koko päivä vielä edessä. Ei se lenkki ollut mitään sen kummempaa, ei mikään valtava suoritus joka haukkaa ison osan päivästä. Samanlainen rutiini kuin vaikka hammaspesu tai aamupala. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle tästä mallista. Vaikka se kuulostaa tosi yksinkertaiselta jutulta, niin mulle se ei ollut mikään itsestäänselvyys. Mulle liikunta on lähes aina ollut sellainen pakollinen paha, eikä luonnollinen osa jokapäiväistä arkea.

En ole uskaltanut kirjoittaa tästä mitään ennen tätä, koska mulle on oikeasti käynyt tosi monta kertaa huono tuuri. Siis huono tuuri sillä tavalla, että kirjoitan blogiin, että jee nyt olen lenkkeillyt/treenannut/muuten kuntoillut tosi hyvin ja säännöllisesti ja wohoo ja sitten menee kaksi päivää ja sairastunkin johonkin keuhkotauti-rokko-tulehdus-kuumeeseen ja hyvä putki katkeaa siinä. Voin kertoa, että jännittää nyt, että jinxaan tämänkin kertomalla tästä. Mutta otan sen riskin. Ja tässä lupaan julkisesti nyt, että vaikka tulisinkin kipeäksi, niin sitten etsin sen motivaation uudelleen parantumisen jälkeen ja lähden. Niin hyvä olo lenkkeilystä on viime aikoina tullut.

Olen juossut sellaisia 4-6km lenkkejä ja ne sopivat loistavasti mun arkeen, koska ne eivät vie liikaa aikaa. Usein lähden lenkille heti aamulla kun lapset ovat lähteneet hoitoon ja kouluun. Puolen tunnin lenkki saa hyvin aivot liikkeelle ja sitten on ihana tehdä töitä energisellä fiiliksellä. Aamulenkkeily tuntuu sopivan mulle paljon paremmin kuin sellainen ”katson sitten illalla lasten mentyä nukkumaan päivän jälkeen, että jaksanko lähteä” -lenkkeily, jota ennen hyvin satunnaisesti harrastin. Aamulla ei ole mitään tekosyitä, tiedän jo valmiiksi, että mulla sujuu työtkin paljon paremmin kun käyn juoksemassa puoli tuntia. Välillä tosin, jos on oikein kiire päivä, on kiva tehdä super tehokkaasti töitä iltapäivään asti ja sitten lopuksi palkita itsensä lenkillä ja suihkulla. Siinä saa sitten ajatukset nollattua hyvin päivän jälkeen. Just niin mä tein tänään.

Olen juossut monet lenkit vesisateessa ja olen juossut pakkasellakin ja hyvältä on tuntunut joka ikinen kerta. Parasta on mun mielestä juosta sateessa, koska se virkistää samalla kun mulle tulee loppulenkistä hiki. Kuuntelen aina samalla podcasteja ja hihittelen niiden jutuille. Aiemmin mulla oli vaikea löytää aikaa kuunnella podeja, mutta nyt ehdin kuunnella useamman jakson viikossa kun käyn samalla juoksemassa. Ihan parasta rentouttavaa omaa aikaa. Ja siinä saa paljon uusia näkökulmiakin, kun kuuntelee fiksujen ja inspiroivien ihmisten ajatuksia. Välillä on kiva kuunnella ihan hömppääkin ja päästellä naurunpyrskähdyksiä samalla kun juoksee täyden bussipysäkin ohi.

En ole käynyt vaa’alla lokakuisen verenluovutuksen jälkeen, joten ei ole mitään tietoa onko tämä vaikuttanut mun painoon vai ei. Silloin ei ainakaan ollut, vaan paino oli ihan sama kuin kesälläkin. Olo sen sijaan on ihan älyttömän paljon energisempi ja housujen vyötärö ei enää kiristä. Kolmannen raskauden jälkeen mun vartalo on jojoillut varmaan viisi kertaa. Samat housut, jotka puoli vuotta synnytyksen jälkeen olivat jo ihan hyvät, on välillä olleet aivan liian pienet. Nyt ne taas mahtuu ja jää vielä tilaakin.

Muuten en ole harrastanut liikuntaa, muuta kuin hyötyliikuntaa. Lasten kanssa tanssia ja puistossa riehumista. Joogakin on jäänyt, enkä ole tehnyt lihaskuntoakaan vaikka pitäisi. Mutta olen lenkkeillyt ja olen siitä ylpeä. Olen menossa viikonloppuna yhden kuntosalin avajaisiin ja tapaan personal trainerin siellä, joten katsotaan saisinko siitä motivaatiota ja inspiraatiota senkin puolen kehittämiseen. Tuntuu hyvältä pitää itsestä huolta, mutta liikaa en halua ahnehtia itselleni liikuntaakaan. Pikkuhiljaa tulee hyvä, niinkuin kaikessa muussakin.

Mitä podcasteja te tykkäätte kuunnella lenkillä? Mihin aikaan päivästä tykkäätte käydä lenkillä?

Tänään kun mä olin viettänyt aamun Oton kanssa vieraana Puhu Muru -podcastin nauhoituksissa ja syötiin kahdestaan lounasta sen jälkeen, mä huokaisin onnesta. Arki. Se on niin parasta. Meidän arki ei ole mitenkään erityisen rauhallista tai välttämättä tasaistakaan, mutta se on ihan parasta. Se on niin me. Aina välillä on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään sitä, miten onnekkaita ollaan, kun saadaan viettää meidän arkea yhdessä.

Otto on ollut nyt opintovapaalla kymmenen kuukautta ja ne kuukaudet on olleet ihan mahtavia. Me ollaan saatu kokeilla täysillä sitä, millaista me toivotaan, että se meidän arki on nyt ja aina. Paljon yhteistä aikaa ja vapautta tehdä kaikki omassa tahdissa. Yhteisiä lounaita, yhteisiä projekteja. Kummatkin auttavat toisiaan aina tarvittaessa, kummatkin joustavat ja mahdollistavat toiselle asioita. Välillä tehdään töitä (Otto opiskelee) hiljaa koneitamme naputellen kahdeksan tuntia sanomatta melkein sanaakaan, mutta mun ohi keittiöön lounasta hakemaan kävellessään Otto antaa mulle halin. Ja välillä saadaan viettää koko päivä yhteisten juttujen parissa työn puolesta. Meidän arki on ihanan vaihtelevaa ja sekavaa ja meidän näköistä. Lapsilla on ne omat tietyt rutiinit, mutta meillä on meidän joka päivä erilaiset päivät.

Olen niin onnellinen siitä, että ollaan uskallettu tehdä poikkeavia ratkaisuja ja hypätä pois oravanpyörästä. Arjen kiireettömyys (silloinkin kun on vuoden työntäyteisin aika ja päivät on täynnä ohjelmaa) on parasta. Se kiireettömyyden tunne syntyy siitä, kun asiat saa tehdä silloinkin omassa tahdissa. Vaikka olisi paljon tehtävää, ei tunnu siltä että nääntyy kiireen alle, koska kukaan ei hengitä niskaan. Vaikka kolmen lapsen vanhempina meidänkin arki on täynnä aikatauluja eskarin alkamisajoista harrastuksiin ja Oton lähiopetuspäivistä mun tapaamisiin, meidän kiire ei ole jokapäiväistä. Paljon tekemistä ei tunnu kiireeltä, kun ne tekemiset koostuu pääosin kivoista asioista.

Meillä on mahdollisuus ottaa aikaa itsellemme ja höllätä silloin kun tuntuu siltä. Välillä voi viettää rokulipäivän keskellä viikkoa jos siltä tuntuu ja paikata sitten viikonloppuna. Tai yöllä, milloin nyt inspiraatio sattuukaan iskemään.

On helppoa tehdä parhaansa kun saa itse päättää milloin tekee, mitä tekee. Voi tehdä töitä juuri siihen aikaan kun on itse kaikkein tehokkaimmillaan. Mulle ne on yleensä aamun tunteja, kun olen kaikkein skarpeimmillani. Voin kirjoittaa silloin ja hoitaa vähemmän keskittymistä vaativia työtehtäviä iltapäivällä. Otto taas aamuisin heräilee rauhassa ja tekee ne tärkeimmät hommat iltapäivällä. Kummatkin annetaan toisillemme täysi työrauha, mutta nautitaan molemmat yhtälailla niistä päivistä, kun on yhteisiä projekteja ja saadaan työn varjolla varastaa toisillemme yhteistä aikaa koko päiväksi. Se on ihan mieletöntä luksusta.

Mä rakastan sitä, että voidaan lasten kanssa tehdä välillä keskellä viikkoakin jotain tavallisesta poikkeavaa ja hauskaa. Rakastan sitä, että meidän kuopuksella on perjantait vapaat ja saadaan viettää silloin ihanaa taaperoaikaa ja heittäytyä täysillä Ryhmä Hau-leikkeihin. Rakastan sitä, että voin minä tahansa päivänä hakea lapsen heti koulun/eskarin jälkeen ja viettää yhteistä aikaa.

Kun kenenkään toisen kello ei määrittele meidän vuorokausirytmiä, me voidaan itse hyödyntää meidän voimavaroja parhaalla mahdollisella tavalla. Sen takia me jaksetaan arjessa hyvin ja on helppoa keksiä kaikkea hauskaa lastenkin kanssa. Ollaan koettu myös ihan toisenlainen arki. Sellainen, jossa molemmat ovat töissä vähintään 8h päivässä (usein 12h), lapsia ehtii nähdä illalla vain hetken ennen kun he menevät nukkumaan ja viikonloppuihin kohdistuu hirveästi odotuksia, koska se on sitä yhteistä ”laatuaikaa”. Se oli paljon kuormittavampaa kuin tämä nykyinen arki. Se oli meille sitä arkea, jossa me yritettiin räpiköiden tankata läheisyyttä ja ihania kokemuksia niinä viikonlopun päivinä. Välillä petyttiin, kun toinen ei olisikaan jaksanut tehdä mitään maailmaa mullistavaa niinä viikon ainoina oikeasti vapaina hetkinä.

Nykyisessä arjessa mihinkään päivään ei tarvitse ladata mitään valtavia odotuksia laatuajasta. Arki on meidän laatuaikaa kokonaisuudessaan ja ollaan siitä valtavan kiitollisia. On suuri rikkaus, että ollaan voitu elää meidän oman näköistä arkea täysin omilla ehdoilla. Oton tuettua opintovapaata on tässä vaiheessa jäljellä vielä viisi kuukautta ja me aiotaan ottaa siitä kaikki irti. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan kevään aikana ja millaisena meidän arki jatkuu sen jälkeen. Vapaata Otolla on halutessaan vielä yli vuosi, mutta toukokuun jälkeen aikuiskoulutustuki lakkaa, koska sitä saa nykyisin vain 15 kuukauden ajan. Yksi vaihtoehto on sekin, että Otto työllistyy opintojen ohessa meidän yhteisillä jutuilla, kuten podcastilla tai muilla projekteilla sen aikaa, että saa koulun käytyä loppuun ja katsoo sitten sen jälkeen, palaako takaisin vanhaan työhön vai mitä tapahtuu. Vain aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Siihen asti me fiilistellään ihan täysillä meidän yhteistä arkea just sellaisena kuin se on.

Postauksen kuvat on muuten ottanut meidän 8v <3

Tätä olen miettinyt viime aikoina sekä oman blogini, että myös muiden blogien kohdalla. Kiinnostaako hömppä vielä vai pitääkö aina ottaa kantaa? Pitääkö aina olla joku tiukka aiherajaus ja mielipide tai kokemus jaettavaksi, vai kiinnostaako sellainen perus arkihömppä vielä ihmisiä? Nykyisin arjen kuulumiset tuntuvat olevan enemmänkin harvinaisuus ja useimmiten blogipostauksilla on jokin syvempi sanoma tai ajatus joka halutaan jakaa. Alkuaikoina oli aivan toisin päin: suurin osa oli sitä perus arkea ja sitten välillä  (ehkä kerran kuussa?) otettiin kantaa johonkin ajankohtaiseen asiaan tai haasteeseen.

Tää on musta tosi mielenkiintoinen ilmiö, koska varsinkin aiemmin kaikkein toivotuimpia olivat aina nimenomaan ne arkipostaukset, niitä toivottiin tosi usein. Nykyisin ne kyllä keräävät lukukertoja ja muutaman kommentin, mutta kyllä sen täytyy olla yleensä jotain merkityksellisempää, jos haluaa tavoittaa enemmän ihmisiä. Olenkin miettinyt, että alkaako se arki yleisesti olla niin nähtyä jo, vai haluavatko ihmiset nähdä vielä sitä muiden perus arkea? Sellaisia perus ”aamulla herättiin, sitten keitettiin kahvit ja laitettiin pyykkikone pyörimään” -tyyppisiä postauksia?

Päätin kysyä tätä asiaa mun Instagram-storyssa samalla, kun jaoin blogissa ihan tavallisia kuulumisia ja tajunnanvirtaa kuluneelta viikolta. Yllätyin vastauksista, sillä jopa 93% n. 1200 vastaajasta oli sitä mieltä, että kaipaavat niitä aikoja kun blogeissa oli enemmän kevyitä kuulumisia ja höpöttelyä! Olin aivan ällistynyt tästä tuloksesta, ajattelin, että se olisi tosi fifty-fifty. Mutta ei sitten ollutkaan vaan ihan päinvastoin. Siitä tuli oikeastaan tosi hyvä fiilis, mutta toisaalta aivan hölmistynyt olo.

Ne paineet ammattimaiseen, syvälliseen super mietittyyn sisältöön tulevat siis pääosin alan sisältä ja meiltä bloggaajilta itseltämme. Minä itse vaadin itseäni kirjoittamaan aina jotain mietittyä ja pohdiskelevaa, vaikka selkeästi tilausta olisi myös sille kevyemmälle sisällölle. Tämä ajatus ja vaatimus on itselleni syntynyt pääosin siitä, että ”muutkin tekevät niin”. Olen kokenut paineita tehdä harkitumpaa sisältöä, koska se on alalla nykyisin standardi.

Kävin tästä paljon instassa keskustelua seuraajien kanssa ja moni sanoi just sitä, että on ikävä sitä kevyttä hömppää ja arkea, josta tulee hyvä mieli ja joka on ihanan tavallista. Jopa peilin kautta otettuja asukuvia ja niitä aivan tavallisia arjen kuulumisia on monella ikävä. Toisaalta, paljon tuli myös kommenttia, että niistä mietityistä ja syvällisemmistä sisällöistä tykätään tosi paljon, mutta paras olisi se, että olisi kaikkea sopivassa suhteessa. Moni tykkää katsoa kuulumisia Instagram Storiesin puolelta, mutta suurin osa kaipasi niitä enemmän myös blogin puolelle.

Ja tästä mä sain inspiraation kirjoitella useammin niitä ihan perus arkihömppäkuulumisia. Pitkään musta on tuntunut, että ne eivät riitä vaan mun täytyy tehdä jotain enemmän, jotain harkitumpaa. Mutta jos niitä on kerran kaivattu, niin riemusta kiljuen mä tuon kuulumiset takaisin säännöllisemmäksi osaksi blogia. Siihen en ehkä enää lähde, mikä mun tyyli oli vuonna 2011 (ehkä ette ihan sitä haluaisikaan), mutta miksi en kertoisi kuulumisia vaikka kerran viikkoon tai kerran pariin viikkoon.

Meille bloggaajille ainoat keinot mitata sitä, tykätäänkö jostain sisällöstä, on kommentit, tykkäykset ja kävijämäärät. Niiden perusteella varmasti myös osittain se arkisisältö on vähentynyt, koska se ei vaan ole viime aikoina kerännyt niin paljoa reagointia, kuin muut sisällöt. Mutta varmasti se perus-arki on myös sitä just, mikä tulee helposti ohitettua FB:ssä tai Instassa ilman, että tykkää tai kommentoi, vaikka siitä sisällöstä tykkäisi ja nauttisikin. Se ei vaan herätä niin isoja tunteita välttämättä, että tulisi painettua peukkua tai kommentoitua. Silti siitä usein tulee hyvä mieli ja tykkää lukea/katsoa/kuunnella. Näin ainakin itselläni on. Sitten taas ne merkittävämmät jutut ja keskustelua nostattavat aiheet on niitä, jotka saavat ihmiset kommentoimaan ja reagoimaan herkästi. Tällöin ehkä ainakin mulle syntyy se kuva, että niistä enemmän reagointia keränneistä sisällöistä pidetään enemmän. Sitten loogisesti tulee jätettyä sitä arkea vähemmälle ja otettua enemmän kantaa.

Siksi mä haastankin nyt jokaisen teistä tykkäämään, kommentoimaan, reagoimaan somessa just siihen sisältöön, mistä pidätte, vaikka se ei aina olisikaan mitään maailmaa mullistavaa (enkä tarkoita tällä nyt itseäni vaan ihan kaikkea). Se auttaa sisällöntuottajia tietämään mikä on oikeasti teidän mieleen ja mitä te haluatte lukea enemmän. Sillä peukun painamisella on oikeasti valtava merkitys! Ja tietenkin kommenttikenttä on vapaa: olisi mahtavaa lukea lisää teidän ajatuksia siitä, mitä blogimaailmassa tällä hetkellä kaivataan, mistä tykätään eniten? 

Ajattelin jakaa muutamia random ajatuksia, jotka ovat vilisseet päässäni viime aikoina, sekä ihan vaan kuulumisia. En edes muista milloin olen viimeksi kirjoittanut jotain ihan vaan tajunnanvirtaa tänne, mutta tässäpä tulee.

Olen käyttänyt tyttäreni vanhaa pipoa koko syksyn, koska en vain saa ostetuksi uutta pipoa. Haluan täydellisen pipon, sellaisen, josta en halua luopua ja joka kestää ja kestää vuodesta toiseen. En vaan osaa päättää minkä ostan, koska pelkään niin kovasti, että teen jonkun hutiostoksen, enkä tykkääkään piposta enää ensi vuonna. Olen käynyt sovittamassa varmaan n. kymmentä eri pipoa, enkä ole vieläkään ostanut niistä mitään. Suosittele hyvää, muhkeaa villapipoa? Saa suositella myös samanmoista huivia, koska Otto on ominut mulle muutama joulu sitten antamansa Makian mustan merinovillahuivin itselleen, eikä mulla ole nyt kaulahuiviakaan. Onko kokemuksia esim. Acne Studios Pansy-piposta tai Marita Huurinainen Kantarelli-piposta? Tai oisko muita jotain ihanan muhkeita pipoja ja huiveja?

Kävin eilen UFFissa Fredrikinkadulla, kun sinne oli juuri päivitetty uudet mallistot samana päivänä. Se oli aivan täynnä ihan mielettömän hienoja vaatteita Marimekosta vintage-silkkipaitoihin ja täydellisen trendikkäistä norjalaisvillapaidoista cowboy-bootseihin. Siellä oli myös ihan älyttömän tyylikkäitä ihmisiä ostoksilla. En osannut ostaa mitään, vaikka näin siellä monta hienoa juttua, just sellaisia vaatekaapin helmiä, joista voisi olla ylpeä ja joista kysyttäisiin kadulla, että ”mistä ostit?”. Lähdin siis vain tyhjin käsin vartin pyörimisen jälkeen.

Teki ihan todella hyvää viettää lähes somevapaa viikonloppu. En kirjoittanut sanaakaan, enkä kuvannutkaan juuri mitään. Julkaisin vain ajastetut tekstit ja valmiit kuvat. En edes avannut konetta, enkä vilkaissut kommentteja. Se oli pitkästä aikaa eka sellainen viikonloppu mulle, että toisesta päivästä ei mennyt kahdeksaa tuntia töitä tehdessä. Haluan ainakin kerran kuussa tällaisen viikonlopun, oli niin rentouttavaa.

Olen viime aikoina karsinut töihin liittyvät ilta-tapahtumat kalenterista ihan minimiin. Vaikka mua on kiinnostanut moni niistä ihan älyttömästi, olen kuitenkin halunnut ennemmin olla kotona lasten kanssa ja ottaa rennosti. Välillä iskee kunnon FOMO, mutta oikeasti ne asiat joita mä EN halua missata on täällä kotona. Sitten kun mä joskus kuolen niin en mä mieti kuolinvuoteella, että olisinpa käynyt katsomassa useampia vaatteita roikkumassa tangoilla ja syömässä pari coktailpalaa enemmän. Tämä nyt on vähän kärjistettyä, mutta oikeasti. Ne on valintoja, tällä hetkellä mä valitsen hyggeillä täällä kotona iltaisin mieluummin.

Aina välillä on ihana käydä illallakin jossain tapahtumassa, ja niissä voi päästä kokemaan ihan mielettömiä juttuja, mistä ei ole osannut haaveillakaan. Nyt just tuntuu kuitenkin paremmalta valita lasten hömpötykset, Risto Räppääjän lukeminen iltasaduksi ja esikoisen leipomien muffinssien maistelu. Tai sitten mua vaan laiskottaa ja haluan makoilla mieluummin sohvalla verkkareissa. Mutta ei siinäkään mitään väärää ole, heh.

Me ei olla vieläkään löydetty asuntoa. Luovuttiin myös rakennushaaveista ainakin toistaiseksi, se on vaan too much just nyt. Pari kivaa kotia on kiikarissa kyllä, mutta ne eivät saaneet sydäntä läpättämään, ne olivat ilmoituksen perusteella vaan ”ihan kivoja”. Pitäisikö silti mennä katsomaan? Ollaan myös tälläkin hetkellä ainakin parissa eri kiinteistönvälitysfirmassa ”listalla” että saan sähköpostiin ilmoituksen tulevista kohteista ennen kuin ne menevät etuoveen/oikotielle. Mutta ei ole niistäkään tärpännyt vielä.

Mä en pääse sisään Money Heistiin enkä The Umbrella Academyyn, vaikka ne on Netflixin streamatuimpien joukossa tältä vuodelta. Ei vaan iske. Mikä mussa on vialla? Me alettiin katsomaan nyt Oton kanssa Gossip Girliä alusta, onneksi se on aivan loistava.

Ollaan kuunneltu jouluradiota jo yli viikko. Luin tutkimuksesta, jonka mukaan he ovat onnellisempia, jotka alkavat valmistautua jouluun aikaisin. En tiedä pitääkö paikkansa vai onko ihan hömppää, mutta kyllä joulu ainakin mulle tuo hyvää fiilistä ja kaikkein eniten joulussa rakastan sitä valmistautumista siihen. Koko joulun odotusaika on taianomainen ja joulun fiilistely on parasta lääkettä kaamoksen aiheuttamaan väsymykseen.

Olen muuttunut ihmisestä, joka haluaa joka aterialla eri ruokaa ja jotain uutta, ihmiseksi, joka hykertelee onnesta, kun saa syödä samaa ruokaa neljällä aterialla. On vaan niin parasta, kun on valmiiksi ruokaa jääkaapissa. Ja esim. pastakastikkeen makuhan vain paranee vanhetessaan, kun ne maut saa oikein muhia siellä.

Kävin eilen kampaajalla ja mulla on ihan uusi tukka, jonka näytän teille huomenna. Mä olen siitä aivan fiiliksissä!

Sellaisia ajatuksia tähän tiistaihin.

Mitä teille kuuluu just nyt? Mitä olette miettineet viime aikoina?