”Me ollaan syöty karkkia. Sit me ollaan katottu leffaa ja Putousta. Ja sit me ollaan leikitty kahvilaa ja kaupunkia.”

”Ja sit mä sain mennä äidin kaa kahdestaan kävelylle, ja mun pikkusiskot sai olla isin kaa ja tehdä jotain hauskaa sen kanssa.”

”Niin mut me ei menty Mäkkäriin!”

”Ette mennykkää.”

”Mä oon saanut tehdä äidin kaa kaikkee hauskaa, niinku piirtää piirustuksen Pikkukakkoseen. Mä saan lähettää sen Pikkukakkosen postiin.”

”Mäki saan lähettää mun ravintolan.”

”Sit eilen meil kävi meidän kaks kaverii leikkitreffeillä, joiden kans me leikittiin ulkona lumilinnaa ja barbeilla sisällä. Ja me saatiin pullaa ja pillimehua. Mut niis ei ollu pillejä koska pikkusisko on ottanu ne kaikki ja laittanu hukkaan”

”Ja perjantaina meillä kävi pikkusiskon kummitäti, ja sen lapsi. Me leikittiin sellasta erilaista peiliä, et aina ku se peili käänty nii sit se huusi et heti paikalla istumaan ja sit piti äkkii juosta istumaan”

”Me ollaan syöty tortilloja, ja uunibataattia ja kanaa mitä isi teki. Se oli hyvää, tosi hyvää.”

”Me käytiin uimassa Flamingossa ja me käytiin kaikissa niissä altaissa, paitsi siinä minne hypittiin ja se oli neljä metrii syvä. Siel oli tosi kivaa.”

”Mut me ei pelattu sitä jalkapalloo siel, tai lentopalloo. Mä luulen et se oli jalkapallo.”

”Me käytiin perheliukumäessä, käärmeliukumäessä..”

”Ei se ollu käärme vaan kirahvi!”

”Sit me laskettiin sellasesta jääkuutioliukumäestä.”

”Ei se ollu jääkuutio vaan pyramidi. Kirjotitsä äiti jo perheliukumäen? Ja sit mä kävin isin kaa retkellä ja me mentiin niinku virtaukseen. Sielt ei päässy pois ku se meni vaa ympäri ja ympäri mut se oli hauskaa.”

”Sit eilen me käytiin kirjastossa ja lainasin mun omalla kirjastokortilla ihan hirveän paljon kirjoja.”

”Nyt mä en haluu enää kertoo enempää, kun mä haluun siivota näillä baby wipeseilla kun se on niin kivaa.”

”Mä oon lukenu äidin blogia ja se on kivaa, mä tykkään kattoo joskus kun äiti kirjottaa. Mä oon lukenu koko tänki tekstin samalla ku äiti kirjotti sitä. Tästä tulee hyvä postaus koska me ollaan niin hyvii kertomaan.”

”Ja sit ehkä huomenna me voidaan kattoa Pipsa Possua Netflixistä. Ehkä telkkarista illalla.”

”Hauskaa sunnuntai-iltaa kaikille!”

”Ja heihei kaikki!”

T. äidin ihan parhaat tyypit

Moikka maaliskuu ja heippa lyhyelle ja kylmälle helmikuulle. En varmasti ole ainoa joka tuntee kuinka energiaa on miljoona kertaa enemmän, kun melkein heti heräämisen jälkeen on valoisaa. Tai no me herätään nykyään kuudelta, moni varmasti saa herätä jo nyt siihen, kun aurinko heräilee ja ensimmäiset säteet valaisevat makuuhuonetta. Illallakin valoa riittää vielä pari tuntia sen jälkeen kun lapset ja Otto on tulleet kotiin. Ihan kuin vuorokauden tunnit olis jotenkin lisääntyneet, tämä on tätä joka keväistä ihmettelyä siitä miten paljon valosta saa energiaa. En todellakaan pistä pahitteeksi, nämä upean valoisat päivät on tulleet ihan kreivin aikaan.

Meillä on ollut tosi kiva viikko, ja nyt alkanut maaliskuu on täynnä kivaa puuhaa jota odotan innolla. Ensi viikolla meillä on vielä parina päivänä kuvauksia joista alkuviikolla kirjoittelin, ja sitä seuraavalla viikolla lähdetään Ouluun pitkäksi viikonlopuksi. Meillä osuu samalle viikonlopulle mun papan pyöreät synttärit ja serkun rippijuhlat, niin päästään oikein kunnolla juhlimaan koko perhe. Ihana päästä taas sinne Pohjoiseen rakkaiden tyyppien luokse, ja viettää samalla muutama päivä vapaata.

Maaliskuun lopussa on vielä pääsiäinen ja silloinkin päästään lomailemaan, ihan huippua! Vaikka yrittäjänä mulla ei käytännössä ole koskaan ”oikeaa” lomaa, niin silti se kun Otto ja tytöt on kotona tuntuu aina lomalta kuitenkin, kun saadaan olla yhdessä. Olen niin tottunut siihen että työ kuuluu mun jokaiseen päivään, että lomaksi riittää se että muut on lomalla, hah. No ei, toki sekin tuntuu hyvältä kun välillä saa ottaa vaikka ihan kokonaisen päivän vapaata ja irtautua hommista, ja kesän lähestyessä ajattelin pitää ehkä kokonaisen viikon lomaa, jos lähdetään reissuun. Silloin toki ajastan valmiiksi sisältöä tänne, jotta loma ei häiritse blogin päivittymistä. Mutta eipäs mennä asioiden edelle, nyt on vasta maaliskuun toinen päivä.

Ihanaa kun kovat pakkaset hellittivät ja tänään on ollut jo paljon miellyttävämpi lämpötila, ja silti yhtä upea aurinko kuin kunnon pakkaspäivinä! Kuopus sai hyvät päiväunet omalla pihalla, ja me ehdittiin sillä aikaa piirrellä ja leikkiä taikahiekalla kahdestaan keskimmäisen kanssa. Ihanaa laatuaikaa, meillä oli niin hauskaa.

Viikonloppuna me ajateltiin nähdä ystäviä, herkutella hyvällä ruualla, ulkoilla ja ottaa rennosti. Lupasin myös mennä käymään esikoisen kanssa kahdestaan kahvilla ja jossain pyörimässä, kahdenkeskinen aika lasten kanssa on ihan best. Mennään myös ehkä käymään uimassa koko perhe, siitä tulee varmasti tosi hauskaa!

Tämän illan suunnitelmissa on perinteiset perjantain löhöilyt, lasten karkkipäivä ja leffan vuokraus. Ihan paras perjantai-ilta, joka tuntuu aina niin hyvältä arkiviikon jälkeen. Lapsetkin tykkäävät kun perjantai-iltaisin otetaan ihan rennosti, ja touhuillaan enemmän vasta lauantaina ja/tai sunnuntaina.

PS: Nyt on muuten käynnissä ehdokkaiden haku uudistuneisiin Inspiration Blog Awardseihin! Mun blogia saa halutessaan ehdottaa ehdolle haluamassaan kategoriassa, jos se johonkin niistä teidän mielestä sopisi. Se onnistuu TÄSTÄ. Kiitos hurjasti <3

Huh mikä päivä takana! Meidän perhettä kuvattiin tänään yhteen juttuun joka julkaistaan myöhemmin keväällä ja kuvauksia on vielä ensi viikolla parina päivänä. (Spoiler alert ei ole mikään tv-sarja tai muu megaiso juttu). Kuvauspäivän jälkeen ei voi kun nostaa hattua meidän lapsille siitä, miten loistavia tyyppejä he ovat kaikki kolme.

Vaikka herättiin aamulla aikaisin ja meille tuli paljon uusia ihmisiä kotiin, lapset olivat loistavalla fiiliksellä koko päivän. Touhusivat ja leikkivät ja hengailivat kaikkien kanssa. Kuvausten jälkeen kun juteltiin isompien tyttöjen kanssa päivästä. Heillä oli kuulemma ollut tosi kivaa, ja he luettelivat vielä ihan itse kaikkia asioita mitkä olivat olleet parhaita juttuja tässä päivässä.  Kuulemma esimerkiksi se että he saivat juoda kuvausryhmän tuomaa fantaa joka oli ”hurjan kirpeää”. He kun eivät yleensä saa ikinä fantaa, koska ei osteta koskaan limua.

Oli kyseessä sitten tällainen spesiaalimpi päivä, tai ihan tavallinen työpäivä tai harmaa sunnuntai, se tuntuu vaan ihan parhaalta just näiden mun tyyppien kanssa. Mulle on ihan sama mitä me tehdään, parasta on se kun vaan saadaan olla vaan yhdessä. Ei jokainen päivä ole juhlaa, eikä tarvitsekaan olla. Arkeen kuuluu myös sotkua, paperihaavoja sormessa, riitoja lemppariponeista ja siitä kuka saa pelata just sen tietyn tyypin kanssa samassa joukkueessa Monopolya. Joskus kinastellaan, tai harmistutaan siitä miten myöhästyttiin jonkun höpsön jutun takia. Arki on arkea meilläkin eikä mitään täydellistä höttöä, vaikka onnellisia joka päivä ollaankin.

Se on elämää, enkä vaihtaisi mitään hetkiä pois, koska olen vaan kiitollinen siitä että saan ylipäätään edes kokea ne hetket mun oman perheen kanssa. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, että pääsee kokemaan omien lasten kaatamia maitolasillisia tai saa setviä kahden, tai tulevaisuudessa kolmen lapsen sisaruskahnauksia. Se on suuri siunaus meille, meidän unelmien täyttymys. Toki ne arjen hankalammatkin hetket on helpompi ottaa vastaan, kun arki on pääosin tasaista ja mukavaa. Olen kiitollinen myös siitä että meillä näin on.

Vaikka aina ei siinä hetken tuoksinassa ole ensimmäisenä mielessä, että onpa ihanaa että meillä ON lapsia jotka VOIVAT riidellä keskenään, niin on hyvä pysähtyä aina välillä miettimään ja arvostamaan sitä, miten suurta onnea on saanut osakseen. Kaikki eivät pääse kokemaan samaa, vaikka itse niin haluaisivat. Vaikka on helpompaa olla kiitollinen niinä seesteisinä hetkinä kun kaikki menee loistavasti, mulle on tärkeää olla kiitollinen myös silloin kun ei ole niin seesteistä.

Mä olen niin onnellinen mun perheestä, että välillä tuntuu että mun sydän voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Saatan illalla nukkumaan mennessä vaan fiilistellä sitä, miten ihania tyyppejä mulla on hieno etuoikeus saada kutsua mun perheenjäseniksi. Sen lisäksi että fiilistelen ihan omassa mielessäni ja täällä, yritän myös kertoa sen heille niin usein kuin mahdollista. Vähintään joka päivä, yleensä monta kertaa päivässä. Enkä ole ainoa. Lapset muistavat kertoa sen myös meille ja toisilleen. Viimeksi mun sydän meinasi räjähtää tänään, kun pienimmäinen paijasi isosiskonsa tukkaa hellästi, ja sanoi waaaau.

Vaikka meillä toistellaan jonkun mielestä ehkä liiankin usein sitä miten paljon rakastetaan, niin ainakin meillä rakastetaan täysillä. Mun mielestä sitä ei voi sanoa liian usein, eikä se kulu vaikka sitä hokisi enemmänkin. Rakkaus on best <3

Heräsin: Klo 6.17. Pelättiin eilen että tästä yöstä ei tulisi kovinkaan kokonainen, kun 1v sai rokotuksia ja niistä nousi korkea kuume hetkeä ennen nukkumaanmenoa. Kuume onneksi laski panadolilla, ja vauva nukkui tyytyväisenä koko yön, eikä herännyt kuin 16 minuuttia tavallista aikaisemmin. Hän on nyt jo viikon verran herännyt joka aamu klo 6.33 minuutilleen, ja olen alkanut itse heräämään automaattisesti klo 6.32. Ollaan täsmällisiä tyyppejä nähtävästi. Saa nähdä palataanko huomenna jo tavalliseen rytmiin, ja nukutaan taas 16 minuuttia pidempään?

Söin aamiaiseksi: Maustamatonta jugurttia, granolaa, pensasmustikoita, manteleita, pekaanipähkinöitä, (Lidlin) vihersmoothieta, klementiinin ja kahvia. Näin hiihtolomalla  herkutellaan aamuisin, nam!

Puuhasin lasten kanssa: Leivottiin yhdessä valkosuklaahippukeksejä lasten toiveesta. He halusivat myös tehdä meille omat drinkit, eli appelsiini-porkkanamehua ja mansikka lasin kylkeen. Kekseistä tuli super hyviä, ja leipominen oli helppoa. Keskimmäinen muisti niin hienosti hakea päiväkodista saamansa leipomishatun yläkerrasta, ja oikein antaumuksella muovaili kauniin pyöreitä keksejä pellille.

Söin lounaaksi: Edellispäivän jämiä, eli vietnamilaista maapähkinäkanaa cosmopolitan-salaattikäärössä. Oton kokkauksia, ja ai että oli hyvää vielä tänäänkin.

Liikuin: Pidin esikoiselle tanssitunnin, koska hän halusi oppia tanssimaan samalla tavalla kuin yksi tyttö jonka tanssivideoita ollaan katsottu yhdessä Instagramista. Me tanssittiin yhdessä kokonainen tunti, ja meille tuli HIKI. Hän oli niin reipas opettelija, ja hän päätti, että tästä lähtien pidetään kuulemma joka tiistai Instagram-tanssitunti. Hän harjoitteli vielä tunnin jälkeen itsekseen koko illan aina vähän väliä peilin edessä, ja halusi esittää tanssin isille heti kun hän tuli töistä. Vauva pyöri koko tanssitunnin ajan mukana, ja otti aina kädestä kiinni ja heilutti lantiota. Hän on ihan tanssityyppi.

Yllätyin: Kun esikoinen ei halunnut kuunnella Marcusta ja Martinusta tanssitunnilla, kun kuulemma ”ei jaksa aina samaa artistia”. Hän halusi kuunnella Ed Sheerania ja Marshmalloa.

Nauroin: Kun tajusin että meidän kuopus kutsuu syliä nimellä ”kukku”. Aina kun hän haluaa syliin, hän nostaa kädet ylös ja sanoo ”kukku” ja nyökyttelee. ”Kukku!” ”Haluutko sylkkyyn?” ”JOOOOOOOOOOOOOOOO”. Sylkky ilmeisesti kuulostaa samalta kuin kukku hänen mielestään. Hassu vauva.

Söin illalliseksi: Myös Oton kokkaamaa Tikka Masalaa ja täysjyväriisiä. Se oli herkullista, ja maistui lapsillekin. Talvella on ihanaa syödä ruokia joissa on vahva, mutta pehmeä maku. Otto on ottanut vetovastuuta ruuanlaitosta, että mä saan tehtyä sillä aikaa töitä. Mä rakastan itsekin kokkailla, mutta ihan kivaa että saa välillä tehtyä arkipäivinä esim. juuri ruuanlaiton ajan työhommia, kun Otto kokkaa yhdessä lasten kanssa (ja vauva tyhjentää kaikkia kaappeja ja laatikoita ja metsästää lattialle putoavia herkkupaloja).

Iloitsin: Huomisen työtapaamisesta, ja eräästä toisesta kivasta työprojektista johon pääsin mukaan. Se on jotain ihan uutta ja erilaista, mitä en ennen ole tehnytkään. Tämä vuosi on kyllä ehdottomasti uravuosi, vaikka tuntuukin hassulta sanoa niin samalla kun hoidan kotona meidän 1-vuotiasta. Mutta totta se on. Aikamoista palapeliä välillä, mutta sitäkin antoisampaa. Voi mitä kaikkea tämä vuosi voikaan tuoda vielä tullessaan, kun se on alkanut näin mahtavasti.

Katsoin lasten kanssa YouTubesta: Fail Armyn mokavideon. Me luetaan aina iltasatu joka ilta, paitsi kerran viikossa tai kahdessa he saavat katsoa iltasaduksi viiden tai kymmenen minuutin pituisen Fail Army -videon, yhdessä meidän kanssa. Tämä on alunperin Oton keksintö jo parin vuoden takaa. Lapsista on ihan megahauskaa saada välillä katsoa iltasaduksi höpsöjä mokia, ja ollaan aina kaikki täällä ihan että ”eiiii, apua, älä tee noin!!”.

Ajattelin: Että ihan parasta, että isommat tytöt ovat lomalla tämän viikon. Niin kivaa olla yhdessä heidän kanssaan, höpöttää aamusta iltaan ja touhuilla yhdessä. Meillä on kyllä maailman parhaat kolme tyttöä <3

Minua kymmenisen vuotta vanhempi kollegani kutsui minua tänään “konkariksi”. Ei siksi että olisin jotenkin häntä parempi työssäni, tai siksi että olisin häntä vanhempi. Mitä en ilmiselvästi todellakaan ole, sillä kuten juuri sanoin, hän on minua noin kymmenen vuotta vanhempi. Hän kutsui minua konkariksi, kun kerroin hänelle siitä kuinka nukun nykyään sukat jalassa.

“Ei kyrsi niin paljoa nousta yöllä hoitamaan vauvaa kun ei jalat jäädy”, perustelin kantani.

Kollegani on meinaan juuri saanut esikoisensa. Häntä vastapäätä istuvan kollegamme vaimon laskettu aika taas on kuukauden päästä. Esikoinen sielläkin.

Tästä inspiroituneena ajattelin, tällaisena “konkarina”, jakaa muutaman asian jotka olen itse oppinut tässä vuosien varrella. Vanhemmuuteen asennoituminen ei meinaan välttämättä aina ole se maailman helpoin etappi. Vaikka me vaimoni kanssa päätimmekin ottaa pienen varaslähdön, on monilla muilla tuoreilla vanhemmilla takana vuosien parisuhde. Pienen ihmisen alun tunkeminen siihen yhtälöön on valtava muutos. Muutamasuhde kun ei toimi ihan samalla tavalla, kuin parisuhde. Toki se pieni ihminen on valtava muutos ihan kaikissa tilanteissa, ja nämä vinkit sopivatkin ihan kenelle vaan.

Kuvassa vastaherännyt ja vielä vähän uninen synttärisankari viime viikolla. 

Nuku sukat jalassa

Ironista kyllä, tämä ei ollut omasta päästä, vaan vaimoni suusta, joka muuten inhoaa sukkia. Siitä huolimatta että olen itse sukkien fanikerhon puheenjohtaja, ja kuljen kesät talvet päivisin sukat jalassa, en jostain syystä ollut keksinyt tätä pientä kikkakolmosta. Itkevän lapsen lohduttaminen keskellä yötä, varsinkin talvisaikaan, ei ole lähelläkään niin turhauttavaa kun ainoastaan väsyttää ja pissattaa, eikä palele. Lisäbonuksena vielä se, että sukkien ansiosta herkkäuninen lapsi ei herää siihen että jalat tahmaavat kiinni lattiaan. Lämmittämään voi heittää paidankin vielä päälle, jos tykkää nukkua epämukavasti. 

Ennakoi aina

Ihan sama mistä on kyse, varaa aina yksikkö ylimääräistä. Kauppareissu edessä? Ota ylimääräinen kauppakassi. Pitkä matka ajettavana? Varaa ylimääräinen tunti ajomatkaa. Pakkasitko varavaipan? Ota herranjestas kolme lisää. Otitko mukaan yhden sosepussin? Ota myös puuro ja smoothie ja maissinaksut. Kun ei aseta itselleen liian tiukkoja tavoitteita, ja pitää huolen että on vähän pelivaraa, pysyy hermot kurissa pidempään, ja perhe kasassa.

Hamstraa “pyllypyyhkeitä” eli babywipeseja

Täytyy varmaan kohta perustaa jokin uskonlahko, kun tuntuu että saarnaan näistä ihmepyyhkeistä useammin kuin Arman Alizad poraa telkkarissa. En vain pysty tarpeeksi painottamaan näiden tärkeyttä. Näillä lähtee niin kakat pyllystä, kuin meikit naamasta ja maalit seinästä. Aivan se ja sama onko lapsia vai ei, näitä tulee aina löytymään paketti meidän huushollista.

Pyhä kolminaisuus

Pienet vauvat osaavat yllättävän hyvin kertoa mikä kalvaa, se kun on yleensä yksi kolmesta asiasta: väsy, nälkä tai jöötit vaipassa. Ennenkuin ahdistuu itkua ja huutoa, kannattaa nämä kolme käydä ensin läpi. Ja vaikka mikään niistä ei natsaa, ei siltikään kannata hermostua. Pieninkin epämukavuus mitä vauva tuntee, on kirjaimellisesti hirveintä mitä hän on koskaan kokenut. Onko mikään ihme siis jos ei aina ole kivaa.

Chillaa

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, chillaa. Liika hermoilu ei johda mihinkään muuhun, kuin ennenaikaiseen kaljuuntumiseen ja harmaisiin hiuksiin. Jos tuntee olevansa pihalla, voi vaikka jonkin vanhemmuuden oppaan selata ohimennen läpi. Kunhan muistaa että nekään eivät ole mitään raamattuja. Vauva kyllä hengittää, vaikka nukkuukin oudot pitkät päikkärit. Sillä ei ole ebolaa vaikka nokka vuotaa, etkä sinä ole maailman paskin vanhempi, ellet nyt jostain kumman syystä tarkoituksella siihen pyri. Tuskin silloinkaan.

Lastenhoito ei ole mitään rakettikirurgiaa. Suurin osa ahdistuksesta kumpuaa enemmän omasta epävarmuudesta, kuin taitamattomuudesta. Neuvola kyllä auttaa perusasioissa, ja loput opitaan sitten askel kerrallaan. Sydänkohtaus toisensa jälkeen.