Meidän perheessä on viisi henkeä ja meillä on tässä asunnossa n. 100 neliötä. Se tarkoittaa n. 20 neliötä per henkilö, mikä tuntuu oikein riittävältä meille. Opiskeluaikanani asuin kämppiksen kanssa kaksiossa, josta oma osuuteni oli 10 neliön huone + toki puolet pikkuvessan kokoisesta keittiöstä ja puolet pikkuvessasta. Helsingissä on myynnissä ja vuokrattavana paljon yksiöitä, jotka eivät ole edes sen 20 neliön kokoisia. Moni pariskunta asuu alle 40m2 asunnossa, enkä näe sitä lainkaan kummallisena. Päin vastoin. Esikoisen ensimmäisen elinvuoden mekin asuimme kolmistaan kaksiossa, jossa oli 52 neliötä. 

Lapsuuteni asuin äidin kanssa kaksiossa ja muutimme kolmioon vasta ollessani 10 vuotta. Muutaman vuoden ajan meillä molemmilla oli omat huoneet äidin kanssa ja täytyy sanoa, että en varmaan olisi selvinnyt järjissäni muuten äidin vakavan sairauden vuosista 2006-2008 yhdistettynä omaan teini-ikääni. Mun pää ei olisi kestänyt, jos en olisi voinut edes joskus sulkea ovea äidin sairaudelta, niin karulta kuin se kuulostaakin. Sen sijaan tilaa en juurikaan kaivannut enempää, kuin sen oman huoneen. Lähes aina jos olin kotona, mun luona oli kaveri tai kavereita, yleensä myös yökylässä. Ollessani 17-vuotias (melkein 18) muutimme uudelleen kaksioon taloudellisista syistä ja siitä sitten hyvin nopeasti muutinkin omilleni asumaan. Kun asuin omillani, mun 10 neliön huoneessa yöpyi parhaimmillaan seitsemän ihmistä. En ole siis koskaan asunut mitenkään erityisen tilavasti, enkä ole koskaan mitään valtavaa lukaalia ympärilleni kaivannutkaan. Sopu sijaa antaa ja silleen. 

Huomasin, että Juliaihminen oli kirjoittanut tosi hyvin ja kiinnostavasti otsikolla Liian iso asuntolaina syö elämästä vapauden. Heidän nelihenkinen perheensä asuu 78 neliön kerrostaloneliössä Helsingissä – ja maksaa sopivan kokoista asuntolainaa, jonka jälkeen jää rahaa myös sijoitettavaksi, säästöön ja muuhun hauskaan, mitä elämässä voi haluta tehdä. Samasta syystä mekin asumme juuri nyt tässä sadan neliön paritalon puolikkaassa, emmekä esim 100 tuhatta euroa kalliimmassa kuuden huoneen talossa, johon olisimme myös ehkä juuri saaneet lainan, mutta emme halunneet. 

Ihan ensimmäinen juttu, jota me lähdimme miettimään ennen kuin edes haimme lainaa, oli maksimisumma, jonka haluamme kuukaudessa käyttää asumiskuluihin. Sen maksimisumman piti olla sellainen, että rahaa jää myös muuhun kuin pelkkään asumiseen. Ei myöskään haluttu laittaa kaikkia säästöjä kiinni vain yhteen kohteeseen (=asuntoon) vaan haluttiin oman suunnitelmamme mukaisesti hajauttaa. Kun haaveissa on myös asuntosijoittaminen lähitulevaisuudessa, piti rahaa jäädä säästöön (ja mahdollisuus säästää lisää) myös sitä varten. 

Meille tämä asunnon koko on alusta asti tuntunut riittävältä, mutta moni muu on sitä kommentoinut esimerkiksi täällä blogissa. En tiedä ovatko nämä ihmiset itse asuneet koko elämänsä sitten esimerkiksi suurissa ja tilavissa omakotitaloissa, mitä itse en ole tehnyt, enkä siksi mitenkään osaa nähdä kotiamme ahtaana tai pienenä. Minulle tämä on suurin koti, jossa koskaan olen asunut. 100 neliötä oli meidän minimi asunnon koolle etsintävaiheessa ja siihen kokoon me lopulta myös päädyttiin huolellisen harkinnan jälkeen. 

Loppupeleissä koen, että asunnon koko (kunhan se nyt on edes jollain tasolla riittävä, eikä esimerkiksi niin, että yrittäisimme tunkea kaikki viisi yksiöön) on ihan sivuseikka meille. Niillä kaikilla muilla asioilla oli niin paljon enemmän merkitystä. Sijainnilla ja hyvillä kulkuyhteyksillä, toiminnoilla, sopivilla asumiskuluilla, pihalla, saunalla ja sisustuksella. Jollekin toiselle se voi olla toisin – ymmärrän, että jos on tottunut asumaan väljästi niin, että ympärillä on paljon avaraa tilaa ja kaikille, vieraillekin, on oma huone, niin ei välttämättä haluaisi asua kuten me. 

Silloin ei ehkä priorisoi sijaintia niin paljon, vaan on valmis muuttamaan kauemmas keskustasta tai pk-seudulta. Tai joku on ehkä remonttitaitoinen ja ostaa vanhemman ja edullisemman, mutta suuremman talon, jota laittaa itse. Tai joku on ehkä valmis suurempiin asumiskuluihin ja tinkii jostain muusta, mistä me ei haluttu tinkiä. Tai ehkä joku on niin onnekas, että ei tarvitse tinkiä mistään, vaan voi saada ihan kaiken mitä haluaa: uuden seitsemän huoneen omakotitalon läheltä Helsingin keskustaa ja säästöt, sijoitukset, harrastukset ja matkustelun. Meidän piti kuitenkin tehdä valinta ja me valittiin näin. 

Näiden reilun viiden kuukauden aikana asunnon jokainen huone ja neliö on ollut käytössä, mutta kertaakaan en ole kaivannut lisää tilaa. Tämä on ollut sopivan kokoinen siivota ja jokaiselle on löytynyt oma rauhallinen nurkka, jossa olla ihan yksin, jos on halunnut. Kaikki ne asiat joita priorisoitiin, ovat aidosti olleet merkityksellisiä. Ja ennen kaikkea: asumiskulut ovat olleet aivan mahtavat. Eivät piiruakaan liian suuret, vaan tismalleen sopivat. Yleisesti sanotaan, että asumiseen saisi käyttää maksimissaan 30% talouden tuloista. Se on ihan hyvä ohjenuora, mutta me halutaan pitää se prosentti vieläkin matalampana. 

Mä en itse halua, että meidän menot kasvavat jatkuvasti samassa suhteessa kuin tulot kasvavat. Mulle vapautta ja hyvää fiilistä tulee siitä, että menot pysyvät järkevinä meille. Silloin mun ja meidän on helpompaa nauttia myös niistä tuloista ja kerryttää lisää passiivista tuloa. Siksi me ajellaan Skodalla, eikä ostettu Teslaa tai Porschea, vaikka varmasti rahoitus tai leasing olisi järjestynyt niihinkin, kun silloin ei ollut edes asuntolainaa maksettavana. Siksi meillä on 100 neliön koti, eikä 150 neliön. Ehkä joskus elämässä tulot kasvavat vielä niin paljon, että nuokin valinnat voivat olla meille meidän mielestä järkeviä ja sopivan kokoisia menoja. Tai sitten eivät.

Juuri nyt tässä kulkee kuitenkin meillä sopivan kokoisen raja ja musta on hyvä, että me tiedetään se. Se, että juuri nyt tämä koti on meille tosi sopiva (ja auto myös) ei tarkoita, etteikö me joskus voitaisi olla sitä mieltä, että kaivataan lisää tilaa tai erilaista autoa. Se tarkoittaa vaan, että juuri tällä hetkellä emme koe sellaiselle mitään tarvetta, vaan meistä tuntuu hyvältä juuri näin. Ja se olikin meidän suurin toive asuntoa etsiessä, että sille ei olisi mitään deadlinea, että “asutaan tossa kaksi vuotta ja säästetään lisää”, vaan että voitaisiin asua siinä juuri niin kauan kuin hyvältä tuntuu, ehkä ikuisesti, tai sitten ei. 

Mikä teille on tärkein prioriteetti omassa asumisessa? Pystyttekö toteuttamaan asumisessa kaikki haaveet, vai oletteko tehneet kompromisseja?

On vierähtänyt aivan liian pitkä tovi edellisestä Ihanat erilaiset perheet -sarjan postauksesta. Tämä haastattelu oli alunperin sovittu maaliskuulle, mutta siirsimme sitä viikolla sairastelun takia. Viikon kuluttua siitä olikin hallituksen tiedotustilaisuus ja Suomi siirtyi poikkeusaikaan koronaviruksen vuoksi. Haastattelu siirtyi määrittelemättömäksi ajaksi. Tällä viikolla tavattiin yhdessä Tuusulan Jokelassa ihanalla laavulla nuotion äärellä, turvavälien päästä tietenkin. Ja mulle tuli niin hyvä fiilis, kun sain tavata niin upean perheen. Sen pidemmittä puheitta: tässä tulee seuraava ihana erilainen perhe!

Ihanat erilaiset perheet:  Jonna, 30, Hannu, 33, Bea, 9, Edvin, 8, Oula, 7, Ava, 5, Valde, 3, ja Thelma, 10kk.

Etäsuhteesta suurperheeksi

Hannu ja Jonna tapasivat yhteisten kavereiden kautta uudenvuoden juhlissa 2007/2008 Leppävirralla. 

– Tuli viestiteltyä, että kyllä kummatkin oli pistänyt toisensa silmään, se taisi olla sitä rakkautta ensisilmäyksellä, Hannu muistelee.

Hannu asui silloin Varkaudessa ja Jonna taas asui ja opiskeli Helsingissä. Rakkaus roihahti heti parin välillä, eivätkä he säikähtäneet etäsuhdetta, vaan laittoivat sen toimimaan. Hannu muutti pian Kajaaniin opiskelemaan ja he seurustelivat etänä parin vuoden ajan. Vuonna 2010 Jonna ja Hannu menivät naimisiin ja muuttivat yhteiseen kotiin Kajaaniin Jonnan valmistuttua.

Pari kuukautta häiden jälkeen elokuussa 2010 parin esikoinen, Bea, ilmoitti tulostaan. Raskaus sujui helposti.

– En ole ikinä voinut pahoin raskausaikana, olen päässyt tosi helpolla. Kaikki raskaudet on mennyt tosi hyvin. Lopussa ei ole voinut oikein kauheasti liikkua ja onhan se loppu tosi tympeää, kun vaan odottaa, että millon tästä pääsee eroon, Jonna kertoo. 

Jonna on sitä mieltä, että jos raskauksien lopusta voisi vähentää ne pari kuukautta, niin hän voisi synnyttää vaikka parikin kertaa per raskaus. 

Bea syntyi hieman etuajassa huhtikuussa 2011 ja synnytys sujui helposti. Ennenaikaisuuden vuoksi sairaalassa vierähti melkein viikko, mutta kotiin päästyä kaikki sujui hyvin tyytyväisen vauvan kanssa. 

Vauva sujahti osaksi elämää

– Me elettiin silloin vielä ihan opiskelijaelämää ja oltiin melkein joka ilta menossa, Bea oli helppo vauva joka kulki joka paikassa mukana.  Esikoisen syntymä on tietysti iso juttu ja joskus tuntui, että kyllä se vauva muutti ja hankaloitti joitain asioita. Jälkeenpäin on ajatellut, että yhden kanssa oli niin helppoa, Hannu nauraa.

Pian esikoisen syntymän jälkeen Jonna alkoi odottaa parin toista lasta Edviniä. Edvin syntyi viikoilla 36+5 ja hän huusi elämänsä ensimmäiset puoli vuotta.

Vuonna 2013 Jonna ja Hannu etsivät kotia radan varresta lähempää Espoota, mistä Jonna on kotoisin. Hannun Tuusulassa asuva isosisko vinkkasi, että Jokelassa olisi ehkä Hannulle opettajan töitä ja perheelle sopiva asunto. Jonna ja Hannu kävivät katsomassa asuntoa ja päättivät muuttaa Jokelaan. Hannu sai työpaikan. 

Leppästen perhe asettui Jokelaan ja alkoi rakentaa elämää sinne. Ensin he asuivat vuokralla muutaman vuoden ja sitten ostivat oman talon.  Hannu teki opettajan töitä ja parille syntyivät lapset Oula, Ava ja Valde, sekä viime vuonna perheen kuopus Thelma. 

Kolmannen lapsen jälkeen Jonna on mennyt aina nopeasti töihin. 

– Olen ajatellut, että jaksan itse olla parempi äiti, kun en ole koko ajan vain lasten kanssa vaan teen myös jotain omaa, Jonna sanoo.

Tekeekö lasten lukumäärä arjesta rankempaa

Kysyn Jonnalta ja Hannulta, onko perheen arki tuntunut joskus rankalta, kun on paljon lapsia, tai onko jonkun lapsen syntymä muuttanut arkea olennaisesti rankemmaksi. Useinhan sanotaan esimerkiksi, että kaksi menee siinä missä yksikin, mutta kolmas lapsi muuttaa perheen dynamiikkaa. 

– Kun neljäs lapsi syntyi, niin saattoi olla hetki, että oli vähän enemmän kädet täynnä kun kolmella oli vaipat yhtä aikaa ja kaikki olivat kotona. Nyt kun vanhimpia lapsia on lähtenyt kouluun, niin se on auttanut siihen arjen soljumiseen todella paljon, Hannu vastaa.

Jonna ja Hannu ovat molemmat kotoisin isoista perheistä ja kummallekin oli selvää alusta asti, että he haluavat itsekin ison perheen. Kumpikaan ei koe, että lasten lukumäärän kasvaminen olennaisesti muuttaisi arkea rankemmaksi. 

– Mä ajattelen silleen, että se lapsilukumäärä ei muuta elämää hirveästi, mutta pieni vauva muuttaa hetkellisesti. Jos kaikki syö ja kävelee itse, niin niiden kanssa pystyy tekemään vaikka ja mitä, mutta vauvalla on aina oma rytmi, Jonna kertoo.

Kumpikin kokee, että ne rajoitteet ovat enemmän ihmisten omassa päässä. Lasten lukumäärä ei rajoita arkea. 

– Monet, jotka eivät ole ikinä eläneet lasten kanssa ollenkaan kauhistelevat, että miten jaksetaan niin monen lapsen kanssa. Ja sellaiset ihmiset usein kauhistelee eniten, joilla on itsellä yksi tai kaksi pientä lasta ja ne kuvittelee, että työmäärä vähintään triplaantuu kun tulee paljon lapsia. Kun ne kai ajattelee, että yhdessä on jo hirveästi tekemistä, niin miten voi olla kuusi.

– Minä ainaki ite oon semmonen nykyään, että mieluummin vähän rehentelen, että tässä on vasta hyvä alku, kun joku hämmästelee lapsilukua. Ei kannata ottaa liian vakavasti ja tietoisestikin olen vähän halunnut näyttää niille jotka hämmästelee, että elämäähän tää on vaan, ei tässä ole mitään ihmeellistä, Hannu nauraa. 

Enemmän muuttujia ja suunnittelua

Jonna ja Hannu myöntävät, että suurperheellisen arjessa on toki enemmän muuttujia ja se vaatii joskus hieman enemmän suunnittelua, kuin elämä vain yhden tai kahden lapsen kanssa. Kumpikin kuitenkin kokee, että monet asiat ovat vain järjestelykysymyksiä ja arjen saa kyllä toimimaan niin, että kaikilla on riittävästi omaa ja yhteistä aikaa, sekä huomiota.

–  Me olemme oppineet hyödyntämään kaikkia sellaisia hetkiä, että kun vie tytöt harrastukseen niin käy itse vaikka samaan aikaan lenkillä. Harrastetaan paljon asioiden yhdistelemistä ja tehokkaampaa ajattelua arjessa, niin saadaan kaikki tehtyä ja pysyy oma pää virkeänä. 

Perheen kaikki lapset ovat pääosin hyviä nukkumaan, mikä auttaa jaksamaan arjessa. Jonna ja Hannu myös kuuntelevat toisiaan herkällä korvalla ja paikkaavat toisen panosta aina tarvittaessa.

– Joskus on ollut yksittäisiä päiviä, että kumpaakin väsyttää, mutta yleensä on vaan yksittäisiä hetkiä, että toisella on rankkaa. Ja jos tietää, että toisella huono päivä, niin toinen voi ottaa sen vetovastuun ja toinen saa vaikka makoilla sohvalla, Hannu kertoo.

– Oikeastaan ainoa mieleen tuleva oikeasti rankka juttu on se, jos on joku (vaikka maha)tauti, mitä kaikki sairastaa vuorotellen, niin se voi kestää pitkään ja silloin arki on vaikea järjestellä, kaikkia väsyttää ja on hermo kireällä. Mutta sekin on sellainen erityistilanne, ei perusarkea, Jonna jatkaa. 

Tasa-arvoinen parisuhde ja vanhemmuus

Kumpikin kokee, että tasa-arvoisesti jaettu vanhemmuus on avain hyvään ja toimivaan arkeen. 

– Se on ihan ehdoton, että hoidetaan kaikki tasapuolisesti. Meillä ei kaikki vain kaadu mun niskaan ja mies juoksee jossain, Jonna sanoo.

Yleensä Jonna ja Hannu käyvät edellisenä iltana yhdessä läpi kalenterista seuraavan päivän muistettavat asiat ja sopivat, kumpi hoitaa minkäkin. Osa lasten harrastuksista on myös sellaisia, että he voivat kulkea niihin itsenäisesti.

– Ne menot, jotka vaativat autolla kuskaamista luovitaan vähän tapauskohtaisesti, että kumman tarvitsee päästä vähän ajelemaan, jos ei jaksa jäädä kotiin laittamaan ruokaa. 

Hannun opettajan työ on melko joustavaa ja työpäivät lyhyempiä. Pitkät 10 viikon kesälomat ovat myös iso voimavara. Hannun ollessa kesän kotona, Jonna on voinut mennä aina kesäksi töihin ja päässyt kotiympyröistä hetkeksi muualle. Hannu taas on nauttinut siitä, että kotona lasten kanssa ollessa ei tarvitse olla jatkuvasti kello kaulassa.

Tänä kesänä perhe vietti ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen yhteisen kymmenen viikon kesäloman ja matkusteli asuntovaunulla Suomessa. Kesäloman jälkeen Jonna aloitti toimintaterapeutin opinnot monimuotona ammattikorkeassa ja kuopus Thelma meni päiväkotiin.

Kahdenkeskistä aikaa järjestyy tarvittaessa

Hyvä ja laaja tukiverkko, sekä lähellä asuvat perheelliset ystävät auttavat jaksamaan arjessa ja tarjoavat arvokasta vertaistukea. Hannu ja Jonna ovat myös pitäneet alusta asti huolen siitä, että kumpikin saa säännöllisesti riittävästi omaa aikaa arjessa. 

– Meillä molemmilla on säännölliset harrastukset ja kerran viikkoon oma vapaailta kummallakin. 

Myös kahdenkeskistä aikaa järjestyy aina tarvittaessa, mutta aina sitä ei muisteta ottaa.

– Meillä ei ole mitään säännöllistä, että käytäisiin kerran viikossa treffeillä, mutta aina saadaan lastenvahti jos pyydetään, pienellä varoitusajalla. Molempien sisarukset auttavat mielellään. Se välillä tuppaa vaan unohtumaan, joskus hoksaa, että nyt kyllä oikeasti tarvitsee kahdenkeskistä aikaa ja sitten sitä otetaan. Joskus taas arki rullaa pitkiäkin aikoja niin hyvin, ettei edes muista kahdenkeskistä aikaa, Hannu kertoo. 

– Meillä on parisuhde aina ollut tasapainoinen. Ei kauheasti riidellä tai jos riidellään, niin nopeasti sovitaan ja välit on tosi läheiset, Jonna kertoo.

 – Ollaan arkena kotona semmosia, että halataan ja pussataan. Lapset joskus sanoikin, että “sit ku me mennään nukkumaan nii te vaan istutte sohvalla ja syötte karkkia ja pussailette”, kyllä sitä varmaan tulee jonkun verran harrastettua, ne on ihan hauskoja hetkiä ne ja aika tärkeitä loppupeleissä, Hannu lisää hymyillen.

Keskinäinen kommunikaatio vanhempien välillä on toimivan perheen ja parisuhteen perusta. 

– Kaikessa auttaa, oli pieni tai iso perhe, aikuisten avoimuus ja se että ollaan omia itsejämme ja sanotaan jos joku ahdistaa. Meillä ei ole mitään estettä sanoa jos joku ahdistaa tai ärsyttää ja ollaan myös onnistuttu siinä, että silti tykätään siitä toisesta vaikka joskus joku ärsyttää.

– Me ei olla tehty niistä mitään ylitsepääsemättömiä esteitä. Toisella jää maitopurkit pesemättä ja toisella pyyhe lattialle märkänä, mutta ne on loppupeleissä isossa kuvassa niin pieniä juttuja joihin ei tarvitse takertua. Niin se toimii isonkin lapsikatraan kanssa se homma. Varmaa meilläkin olisi rankempaa, jos olisi keskinäistä nokittelua ja toisen pärstä tai tekemiset tai tekemättä jättämiset ärsyttäisi liikaa. 

Miten kaikille lapsille riittää huomiota isossa perheessä

Joskus ihmisiä askarruttaa suurperheen arjessa se, että miten kaikille lapsille riittää tarpeeksi jakamatonta huomiota.

Kuten moni muukin asia, lasten huomioiminen arjessa on Leppästen kokemuksella pääosin vain järjestelykysymys, jota lasten kasvaminen helpottaa ja rytmittää luontevasti.

– Se on kiva kun isot lapset tulee koulusta ennen kun pienet tulee kotiin, niin silloin ehtii tehdä isojen kanssa jotain yhdessä ja pelata vaikka Unoa. Pienet kyllä saavat huomiota luontaisesti, isompien kanssa pitää vähän enemmän järjestää. Joskus esikoinen jää vielä hetkeksi valvomaan kun muut ovat menneet nukkumaan, ja sitten rauhassa jutustellaan.

Kahdenkeskisen ajan lapsen kanssa ei aina tarvitse olla mitään super hienoa ja spesiaalia, pienet yhteiset hetket arjessa riittävät hyvin.

– Koulun jälkeen jutellaan aina lasten kanssa ja kysellään, miten päivä on mennyt. Matkoilla tulee myös juteltua paljon, kun viedään lapsia kavereille tai harrastuksiin. Sillon tällöin otetaan myös omiin harrastuksiin mukaan, tai otetaan vaikka joku lapsista kauppaan mukaan kahdestaan.

Kummankin oma kokemus ison perheen kasvattina on se, että sitä vanhempien jakamatonta huomiota on aina saanut ihan riittävästi.

–  Se on musta myös kiva, miten lapset huomioivat toisiaan. Isommat esimerkiksi tykkää vauvasta ihan hirveenä ja aina kysyvät, että saanks mä ottaa sen syliin, Jonna lisää.

Antoisinta on hyvä arki

Jonna ja Hannu ajattelevat, että se tavallinen perus arki lasten kanssa on kaikkein mukavinta.  Kun on levännyt riittävästi ja kaikki ovat hyväntuulisia, ja se, kun lapsi osoittaa rakkautta arjessa. Heistä on myös ihanaa seurata, kuinka lapset ovat niin erilaisia keskenään ja jokaisella on ihan omanlaisensa persoona.

– Lapsilla on ihan sika hyviä juttuja. Isommissa on ihanaa se, kun huomaa, että he kasvaa ja kehittyy ja ajattelee jo omilla aivoilla. Lapset ylipäätään on ihania, he ovat niin vilpittömiä, ja 2-3 vuotiaiden juttuja voisi kuunnella loputtomiin, Jonna kertoo.

– Monella on se mielikuva, että suurperheessä on hillitöntä härdelliä koko elämä, mutta ei se pääsääntöisesti kyllä ole sitä. On niitäkin iltoja, että kaikki juoksee alusvaatteissa pitkin kämppää ja sohvatyynyt lentelee ja jos joku silloin astuu sisälle, niin saattaa saada väärän kuvan. Mutta pääosin kaikki soljuu mukavasti, ihan ilman härdelliä, Hannu lisää.

Toki ison perheen elämään mahtuu epäjärjestelmällisyyttä ja lelusotkujen siivousta, mutta ei niihin kannata takertua.

Leppäset tykkäävät retkeillä ja liikkua paljon yhdessä luonnossa. He myös viettävät paljon aikaa ystäväperheiden kanssa ja kyläilevät puolin ja toisin. 

Tulevaisuudelta he odottavat sitä, että Jonna valmistuu koulusta ja pääsee tekemään oman alan töitä. Haaveissa siintää joskus suurempi talo, ehkä jopa talon rakennuttaminen perheelle. 

Sitten kun lapset joskus kasvavat isoiksi ja lentävät pesästä, Jonna odottaa jo mahdollisia lastenlapsia.

– Tällä viikolla juttelin just yhden kaverin kanssa, jolla on myös pieniä lapsia, että kyllä sitä tavallaan vähän odottaa sitä ku on lapsenlapsia, että saa ottaa ne parhaat puolet, Jonna nauraa.

Tärkeintä on kuitenkin se, että lapsilla olisi hyvä olla ja kaikki pärjäisivät aikuisena.

Leppästen terveiset suurperheestä haaveileville:

“Jos haaveilee, mutta ei uskalla, koska pelkää että se ois kauhean raskasta, eikä pystyisi tehdä enää mitään, niin mun mielestä ihan rohkeasti vaan. Asiat järjestyy aina ja siihen kasvaa itse siihen suurperheyteen. Ihminen muovautuu tilanteen mukaisesti ja ajatusmaailma myös. Jos elämäntapa on sellainen, että tehdään kaikkea niin kyllä ne lapsetkin siihen sopeutuu. Ei koko elämää tarvitse muuttaa sen takia että tulee lapsi. Elämään tulee enemmän suunnitelmallisuutta ehkä, mutta kyllä lastenkin kanssa pystyy tehdä asioita. Lapset on myös tosi armollisia. Aikuiset itse asettaa niitä suorituspaineita olla tietynlainen. Pitää laskea omaa rimaa, ei ne lapset tarvii kaikkea, lapsille riittää että pääsee retkelle metsään, ei tarvi lähteä aina kahdeksi viikoksi ulkomaille tai olla jotenkin oppikirjamaisia vanhempia. 

Rohkeasti vaan on oma itsensä, kyllä sitä lasten kans voi kaikenlaista tehdä. Ei mikään suhde tai minkään perheen elämä ole koskaan täydellistä, mutta pienillä jutuilla siitä voi saada todella hyvää. Ei tarvitse mitään hokkuspokkustemppuja tehdä, että siitä saa hyvää ja kaikki rullaa.”

Leppästen perheen kuulumisia voi myös seurata Jonnan blogista tai Instagramissa @jonnaltamoi!

Iina:

Mun mielestä oli ihan mahtavaa päästä tapaamaan Leppäsen perhe. Niin moni ajatus oli sellainen, johon itse pystyi samaistumaan. Oli ihana kuulla, että vaikka lapsia on tuplamäärä siitä, mitä meillä, arki voi edelleen olla juuri sellaista, millaisena itse koen hyvän arjen. Niitä pieniä hyviä asioita, yhteisiä hetkiä ja keskinäistä kommunikaatiota. Aivan mielettömän ihana perhe, joka antoi inspiraatiota ja sai hymyilemään. Kaikesta huomasi, miten kovasti kaikki perheenjäsenet välittävät toisistaan ja arvostavat toisiaan. Pussailu ja karkkien syönti iltaisin sohvalla kuulosti niin ihanalta ja myös tutulta. Luulen, että mitä enemmän vanhemmat harrastavat pussailua sohvalla iltaisin lasten mentyä nukkumaan, sitä paremmin koko perhe voi ja sitä helpommin jaksaa keskittyä niihin hyviin asioihin, ja olla välittämättä jostain pienistä hankalista hetkistä.

Arkea on takana jo useampi viikko ja kaikki tuntuu jotenkin loksahtaneen hyvin paikoilleen. Ollaan taas totuttu Oton kanssa aamuherätyksiin, eikä iltaisin enää väsytä tosi aikaisin. Ollaan löydetty työ- ja koulupäiviin hyvä rytmi ja viikonloput on pystynyt pitämään hyvin vapaana. Harrastuksia on ollut juuri sopivasti. Olen tainnut innostua mun rauhallisista työtunneista vähän liikaakin, kun viime viikolla mulle iski ranteen ja peukalon rasitusvamma, ei kiva. Kipu säteili ranteesta peukaloon ja kyynärpäähän asti. Käsi oli todella kipeä perjantain ja lauantain, mutta sunnuntaina alkoi onneksi jo hieman helpottaa. Laitoin Voltarenia aamuin illoin kipukohtaan ja se kyllä auttoi.

Tänäänkin ranne on vielä arka ja rasittuu herkästi, mutta pystyn kuitenkin jo kirjoittamaan hetken ilman, että se merkittävästi pahenee. Tämän kanssa saa kyllä olla tarkkana. En missään nimessä halua, että rasitusvammasta tulee joku pysyvä seuralainen. Tähän asti se on oireillut vaan kerran-pari vuodessa, jos takana on oikein intensiivinen kirjoitusrupeama. Toivottavasti pysyykin sellaisena hyvin satunnaisena vaivana. Otollahan oli silloin meidän kuopuksen vauva-aikana vanhempainvapaalla oikein pahaksi äitynyt jännetupen tulehdus kädessä ja siksi Otto onkin ollut mulle tosi tiukkana, eikä ole antanut mun tehdä juuri mitään nyt tällä kipeällä kädellä. Mulle on tosi vaikeaa olla ihan toimettomana, kun olen tottunut siihen, että aina puuhailen kaikkea. Mutta yritin viikonloppuna sitten lukea kirjaa ja lenkkeilin.

Naurattaa tämän postauksen ruokapainotteiset kuvat, mutta viime viikko oli kyllä erittäin ruokapainotteinen viikko. Käytiin Oton kanssa pitkästä aikaa kahdestaan lounaalla torstaina hyvin sujuneen työviikon kunniaksi. Mentiin Teurastamolle Lopes y Lopesiin ja siellä oli kyllä _todella_ hyvää ruokaa! Teurastamolla on valtavasti terassitilaa ja viime torstaina oli vielä 18 astetta lämmintä, niin hyvin tarkeni syödä terassilla ulkona. Otettiin cevicheä sekä erilaisia tacoja.

Voin suositella tosi lämpimästi, Lopes y Lopes oli loistava. Mietittiin Oton kanssa, että voitaisiin käydä aina torstaisin kahdestaan lounaalla nyt kun siihen on vielä tämän syksyn ajan mahdollisuus, kun Otto on opintovapaalla. Torstain lounas olisi aina sellainen ihana palkinto hyvin sujuneesta työviikosta, kun muuten yleensä syödään työpäivinä lounaaksi nopsaa kotona jämiä samalla kun tehdään töitä/opiskellaan. Jos ei ma-ke pidä ollenkaan taukoa lounaalla, voi torstaisin hyvällä omallatunnolla käydä rauhassa lounastreffeillä pitkän kaavan mukaan. Ihanaa arjen luksusta.

Perjantaina me haettiin pitkästä aikaa pizzaa kotiin ja vietettiin kunnon pizzaperjantai lasten kanssa. Lauantaina käytiin Oton pikkuserkun lasten synttärikahveilla ja lisäksi meille tuli sukulaisia illalliselle. Sunnuntaina keskimmäisen kummisetä puolisoineen tuli meille ja vietettiin sitten pizzasunnuntaita. Nyt tuli ekaa kertaa testattua meidän keittiö tositoimissa isommalla porukalla ja oikein hyvin mahduttiin kaikki pyörimään siellä ja pilkkomaan ja leipomaan pizzapohjia. Ja voi juma, että tuli hyviä pizzoja! Tehtiin mm. vege-mexicana -pizzaa ja juurespizzaa vuohenjuustolla. Kiinnostaako teitä reseptit? Jos kiinnostelee, niin voisin jakaa ne ihan omassa postauksessa. Molemmat menivät kuin kuumille kiville ja parasta oli se, että tehtiin niin hitsin iso satsi, että niistä sai syötyä tänään vielä iltaruuan.

Yksi hyvä keino helpottaa meidän arkea on todellakin se, että tehdään sunnuntaisin niin iso satsi ruokaa, että siitä riittää vielä maanantaillekin iltaruoka koko perheelle. On ihanaa aloittaa arkiviikko aina viikonlopun jälkeen sillä, että ruoka on jo valmiina. Tiistaina jaksaa hyvin kokata työpäivän jälkeenkin sitten, mutta tämä on ollut meillä myös yksi sellainen kätevä kikka, jolla sujuvoittaa arkea. Meidän lemppareita tähän tarkoitukseen on ainakin makaronilaatikko, nuudeliwokki ja erilaiset pastat, sekä tietty tämä pizza, mitä nyt tehtiin. Yleensä ei kyllä syödä ihan näin paljon pizzaa kuin viime viikolla tuli syötyä.

Muita keinoja, jotka meillä on kultaakin kalliimpia arjessa on ainakin se, että lapset laittavat iltaisin kaikki aamun tavarat valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen iltapala-aikaa. Koko seuraavan päivän asu katsotaan valmiiksi (ja säätiedote tarkistetaan), reppu pakataan ja tuplatsekataan, että kaikki tarvittavat jutut on tehtynä ja lisäksi katsotaan vielä mahdolliset jumppa- tai muut tarvittavat varusteet. Tämä helpottaa aamuja niin paljon, kun ei tarvitse sitten kiireessä aamulla enää etsitä mitään tärkeitä juttuja.

Ja täytyy sanoa, että varmaan kaikkein tärkein arjen helpottaja meillä on kuitenkin Oton kanssa jaettu google-kalenteri, jonne merkitään _ihan_ kaikki. Siis ihan kaikki. Ilman sitä me oltaisiin kyllä aivan pihalla. Mutta heti kun tulee joku kutsu tai viesti tai tapahtuma tai mikä tahansa spessujuttu, se laitetaan sinne ja kalenteri muistuttaa kaikesta etukäteen. En tajua, miten ennen ollaan pärjätty edes ilman, tai paperikalenterilla.

Kyllä se vaan niin on, että nautin tästä tavallisesta arjesta ihan valtavan paljon. Olen kiitollinen jokaisesta tavallisesta arkipäivästä, jonka saan viettää sen jälkeen kun suurin osa koko vuodesta on ollut poikkeusarkea. Lapset nauttivat selkeästi niin paljon siitä, kun voi käydä ihan tavallisesti koulussa ja dagiksessa. Ja se on pitänyt aika hyvin, että ollaan yhdistelty molempien arkien parhaita paloja. Ollaan raivattu arki-illat tyhjiksi ja vietetään paljon perheaikaa. Se on ihanaa!

Mahtavaa uutta viikkoa kaikille <3

Mitkä teillä on sellaisia pieniä juttuja, joilla helpotatte tai piristätte arkea?

Saatiin vihdoin viikko sitten sunnuntaina aloitettua eteisen lattiaprojekti. Vinyylilaatat ovat odottaneet paketeissaan portaikon alla jo kesäkuusta asti, että joku laittaisi ne paikalleen ja nyt vihdoin tartuttiin niihin. Meillä oli siis alunperin sekä keittiössä että eteisessä tummanharmaa-ruskea kivilattia, joka oli kyllä kaunis, mutta melko synkkä. Haluttiin avartaa tilaa ja saada eteisestä valoisampi ja siksi haluttiin mieluummin vaalea lattia. Vaalea lattia myös sopii kauniisti yhteen meidän uuden keittiön kanssa. 

Alunperin meillä oli ajatuksena laittaa vaalea kivilattia sekä keittiöön että eteiseen, mutta keittiösuunnittelijamme kertoi meille lukkopontilla asennettavista vinyylilankuista ja vinyylilaatoista. Ajatus hieman kiveä pehmeämmästä vaihtoehdosta tuntui miellyttävältä ja kyllähän tuo vinyyli on myös edullisempaa kuin kivilaatta. Me tutkittiin eri vaihtoehtoja ja päädyttiin tilaamaan Pergo Premium Click Light Concrete -vinyylilaattaa. Laatta on vaalean harmaata ja siinä on sellainen eläväpintainen kuvio. Vinyylilaatta on vain 4,5mm “ohutta” ja joustavaa ja pehmeää, mutta hyvin kestävää. Se on myös täysin vedenkestävää. 

Me oltiin siinä uskossa, että vanhat kivilaatat täytyy piikata irti sekä keittiöstä että eteisestä, eikä siis käynyt mielessäkään, että mitään voisi asentaa suoraan niiden päälle. Mutta kysyttyämme tarjousta kahdesta eri remonttifirmasta, molemmat sanoivat heti, että vinyylin voi hyvin asentaa meidän tapauksessa suoraan kivilaatan päälle. Nähtiin hyvin keittiössä miten homma tapahtui käytännössä, kun kettiöremontin yhteydessä ammattilainen asensi vinyylit paikoilleen.  

Meillä on jo kertynyt kokemustakin pari kuukautta vinyylilaatasta keittiössä, niin tiedettiin että se toimii hyvin. Tämä on kuitenkin tapauskohtaista, eli vaikka me asennettiin suoraan kivilaatan päälle, niin kannattaa ehdottomasti selvittää itse ammattilaiselta, että miten on oman kodin lattian laita ja pitääkö jotain tiettyä ottaa huomioon asennuksessa. Meillä on vesikiertoinen lattialämmitys koko asunnossa ja juuri siksi selvitettiin hyvin tarkkaan, että se varmasti toimii oikein, vaikka asennus tehtäisiin näin. Ainakin toistaiseksi on siis toiminut aivan moitteettomasti kaikki. 

Aloitettiin lattiaprojekti tyhjentämällä eteinen tavarasta ja irrottamalla kaikki listat. Sitten vaan leikattiin mattoveitsellä vinyylilankuista aina sopivan kokoiset palat ja ladottiin paikalleen. Koko hommassa meni n. kaksi tuntia eteisen tyhjennyksineen. Meillä jäi myös esim. ovien alle edelleen hyvät raot, koska tuo vinyyli on tosiaan niin ohutta. Ovenkarmeja Otto sahasi sen 4mm lyhyemmiksi, niin saatiin lattia sinnekin alle. Otto laittoi myös listat samantien paikoilleen, niin ei jäänyt homma roikkumaan kuten edellisessä kodissa, heh. Parketti oli alunperin meidän vanhaa laattalattiaa korkeammalla ja nyt vinyylilaattalattiat ovat samalla tasolla sen kanssa. 

Vinyylilaatan asennus oli todella lunkia. Vaikka me ei olla tosiaankaan mitään ammattilaisia, eikä meillä ole mitään sen ihmeempiä työkaluja, niin tämä oli ihan helppo ja nopea homma. Voin ehdottomasti suositella tätä sellaisillekin remppatyypeille, joilla ei aiempaa kokemusta ole. Työkaluksi riittää hyvä mattoveitsi ja lattialistojen kanssa tietysti myös saha. 

Keittiöstä kertyneen kokemuksen perusteella tiedän, että vinyylilaatta on tosi helppo puhdistaa ja se on kestävää. Vaikka meilläkin on tippunut keittiössä lattialle ties mitä, niin ei ikinä jää mitään pysyviä jälkiä. Vinyylilaatta tuntuu jalan alla tosi mukavalta ja pehmeältä ja jos pidempään seisoo kokkaamassa tai leipomassa, niin sen päällä on hyvä seisoa eivätkä jalat väsy. 

ENNEN:

JÄLKEEN:

ENNEN:

JÄLKEEN:

ENNEN:

JÄLKEEN:

Eteinen on nyt tuhat kertaa valoisampi ja enemmän meidän näköinen. Meillähän on sitä samaa kivilaattaa myös kuistilla ja terassilla, jota ennen oli eteisessä ja keittiössä. Musta on kivaa, että ulkona on erilainen lattia kuin täällä sisällä. Eteisen sisustus on vielä ihan kesken, kun ei olla ihan varmoja vielä, että mitä sinne halutaan. Toistaiseksi mennään varmaan tällä nykyisellä peilikaapilla ja lipastolla vaan, mutta jollain aikataululla saatetaan laittaa eteisen kalustusta uusiksi. Haaveilen ylellisestä eteispenkistä ja konsolipöydästä, mutta ehkä niiden aika on joskus sitten, kun meillä ei ole enää ihan pieniä lapsia, eikä tarvita niin paljon säilytystilaa eri varusteille. 

Ollaan nyt tosi tyytyväisiä eteiseen, nyt se ei enää ole pimeä käytävä vaan ihana valoisa sisäänkäynti. Lattialla on ihan valtavan iso vaikutus siihen, miltä koko huone näyttää.

PS: Huomasin muuten vasta näistä kuvista nuo meidän ulko-oven ihanat kädenjäljet. Sekä ennen- että jälkeen-kuvissa. Taidankin tästä seuraavaksi alkaa oven pesemis hommiin. 

Ensimmäinen osa Armas Ruotsalaisen Nuoren äidin kirjan neuvoja oli menestys, jolle toivottiin jatko-osaa. Ensimmäisessä osassa käytiin läpi neuvoja raskauteen, synnytykseen, imetykseen ja pikkuvauvan hoitoon. Toinen osa käsittelee kirjan kasvatusosiota, jossa onkin mitä moninaisempia neuvoja siihen, kuinka vauvoista kasvatetaan hyvinvoivia lapsia. Tässäpä siis tulee kootut vanhan ajan kasvatusneuvot nuorille äideille vuodelta 1947. Kaikki neuvot ovat suoria lainauksia Nuoren äidin kirjasta, jonka julkaisi Wsoy. 

Yleiset neuvot kasvatuksen aloittamisesta

“Pienokaisen kasvatus on aloitettava jo verraten varhain ja paljon aikaisemmin kuin moni äiti luuleekaan. Se on aloitettava jo ensimmäisellä ikävuodella sitä on yritettävä toteuttaa jo ensimmäisestä elinviikosta lähtien, mikäli mahdollista.

“Jos oikein menetellään, voidaan aivan nuortakin lasta jo alusta saakka kasvattaa järjestykseen, kuuliaisuuteen ja siisteyteen.”

“Kunkin pienokaisen olennossa ilmenee jo ensimmäisinä kuukausina sen omat erikoiset ominaisuudet ja luonteenlaatu, kuten jokainen tarkkaavainen äiti voi javaita. Nämä yksilölliset ominaisuudet on otettava huomioon kasvatuksessa ja siis meneteltävä eri tavalla, vaikka päämäärä onkin sama.”

Kasvattajan velvollisuudet:

“Ensimmäinen ehto on, että pienokaista on kohdeltava aina tyynesti, rauhallisesti ja hellästi, mutta silti päättäväisesti. Silloin saavutetaan paremmat tulokset kuin jos lapselle tiuskitaan äkäisesti, sitä temmotaan ja ikävällä tavalla komennellaan.”

“Myös totuudenrakkautta on vanhempien koetettava istuttaa lapsen mieleen jo nuoresta saakka. Ei ole sopivaa narrailla sitä ja jättää lupauksia täyttämättä, kuten monikin tekee.”

“Milloinkaan ei saa lasta pelotella “möröillä”, “ukolla” ym. jos se ei ole ollut kiltti. Sellainen valheellinen peloitteleminen vaikuttaa pahasti pienokaisen hermostoon ja voi jättää jälkiä pitkiksi ajoiksi.”

“ Ei ole myöskään hyvä, että lasta kutkutellaan nauramaan, että sen kanssa yleensä liian paljon puuhataan ja sille opetetaan kaikenmoisia temppuja, joita sitten lapsi pannaan usein tuttaville näyttämään osoitukseksi muka sen edistymisestä.”

“Kasvatus järjestykseen ja säännöllisyyteen on aloitettava jo muutama päivä syntymän jälkeen. Tämä tapahtuu siten, että pienokaista syötetään, kylvetetään ja puhdistetaan aina määrättyinä aikoina. Jos ollaan tässä johdonmukaisia, tottuu lapsi pian tähän järjestykseen.”

“Jos lapsi totutetaan myös siihen, että se iltaisin vaipuu uneen ilman että tarvitsee hyssytellä sitä tai muita keinoja käyttää sen nukuttamiseksi, niin se ei kaipaakaan mitään semmoista. Ei se myöskään yön aikana vaadi kantelemista eikä ruokaa, jos se johdonmukaisesti on totutettu olemaan liikuttelematta ja ruokkimatta, vaa nukkuu yleensä yönsä hyvin.”

Mun mielestä on ihanaa huomata se, että jo 70 vuotta sitten kasvatusneuvoissa painotettiin hellyyttä, rauhallisuutta ja johdonmukaisuutta. Tämä on ehkä myös hieman yllättävää, sillä julkisessa keskustelussa usein nostetaan esiin vanhan ajan kasvatuksesta se, kuinka vanhoina aikoina sai antaa tukkapöllyä tai piiskaa. Ainakaan tämä kirja ei tarjoa minkäänlaista hyväksyntää fyysiselle kuritukselle tai esimerkiksi erilaisilla keksityillä hirviöillä pelottelulle, josta monilla on muistoja omasta lapsuudestaan vielä 90-luvultakin. Mulla oli siis itselläni paljon ankarampi etukäteisolettama siitä, miten vanhempia ennen vanhaan neuvottiin, mutta ilmeisesti iso osa näistä vanhoista käytännöistä onkin sellaisia, jotka ovat vaan siirtyneet sukupolvelta toiselle, eikä kukaan erityisesti ole neuvonut niitä käyttämään. 

Kasvatus kuuliaisuuteen & siisteyteen

“Muutamien kuukausien kuluttua syntymästä lapsi oppii erottamaan ystävällisen, iloisen ja hyväksyvän kasvojen ilmeen ankarasta, uhkaavasta ja toruvasta ilmeestä. Siten voidaan verraten pian lapselle ilmaista, hyväksytäänkö sen käyttäytyminen eri tilanteissa”.

“Ei ole mitään ikävämpää nähdä kuin piloille hemmotellut lapset, joiden vähäisimpiäkin oikkuja ja päähänpistoja vanhemmat empimättä noudattavat. Ne ovat todella kodin oikullisia ja itsepäisiä valtiaita ja ovat alati omaisten ja syrjäistenkin kiusana eivätkä suinkaan kodin ilona ja päivänpaisteena, kuten lapsukaisten tulisi olla.”

“Siisteyteen voi ruveta lasta totuttamaan noin viidennen kuukauden aikana, kun pienokainen on ruumiiltaan siksi varttunut, että se alkaa kyetä pitämään yläruumistaan pystyssä. Silloin voi lapsen nostaa varovasti astialle aluksi joka aamu ensimmäisen aterian jälkeen. Kun se on tähän hieman tottunut, tehdään vähitellen samanlaisia yrityksiä useita kertoja päivässä heti kohta syönnin jälkeen, koska virtsanlasku ja ulostaminen useimmiten juuri silloin tapahtuvat”

“Pienokaisella on vaistomainen halu olla mahdollisimman paljon äitinsä läheisyydessä ja päästä alati äitinsä syliin. Hän kaipaa äitinsä hyväilyjä ja mielellään kuuntelee äidin lempeää puhuttelua. Tätä älköön lapsukaiselta kiellettäkö, sillä siihen hänellä on pyhä oikeus. Siten varttuu lapsi hyvin myös henkisesti.”

“Lapsi kuuluu äidille, se voi parhaiten äidin vieressä, siinä on sillä lämmin ja hyvä olla. Myöskin äidillä on täysi oikeus katsella sydänkäpystänsä ja iloita siitä kestettyään kaikki tuskat ja vaivat.”

“Lapsen kehitystä arvioitaessa on erinomaisen tärkeää tietää erinäisiä aikamääriä, milloin jotakin huomattavampaa on sattunut pienokaisen elämässä. Tällaiset seikat helposti unohtuvat vanhempien mielestä, varsinkin jos lapsia on monta samassa perheessä: Mutta jos ne kirjoitetaan muistiin erikoiseen kirjaan tai vihkoseen, ne säilyvät varmasti unhoon joutumasta. Suotavaa olisi, että vanhemmat laatisivat kustakin lapsestaan tällaisen “elämän kirjan”, mihin kaikki lasta koskevat havainnot merkittäisiin.”

Lasten hoito

“Parkuvalle lapselle ei saa ensi töiksi antaa rintaa tai pulloa sen rauhoittamiseksi, vaan aluksi on otettava selkoa huutamisen syistä.”

“Kavahtakoon jokainen äiti ominpäin käyttämästä kaikenlaisia lääkeaineita, joita tuttavat neuvovat, pienokaisen rauhoittamiseksi ja vaivuttamiseksi uneen. On sattunut, että lapsukainen on saanut hengellänsä maksaa sen, että vanhemmat ymmärtämättömyydessänsä ovat antaneet sille huumaavia aineita, unijuomia, valmusiirappia yms. Ne sisältävät myrkkyaineksia ja voivat olla vaarallisia aikuisellekin, saatikka hennolle lapselle.”

“Pitäkööt äidit myös tarkasti silmällä, etteivät tunnottomat lapsenhoitajat salaa käytä niitä omaksi mukavuudekseen, mutta pienokaisen turmioksi, kuten on sattunut. Lapsenhoitajia on myös tarkattava, etteivät ne saa tyynnyttää itkeviä pienokaisia näiden sukuelimiä kutkuttelemalla ja etteivät siten saa turmiollisesti vaikuttaa lasten terveyteen.”

“Lastenhoitaja on aina lähetettävä lääkärin tutkittavaksi, jollei häntä perin pohjin tunneta. Onhan mahdollista, että hänessä on keuhkotauti, joka on hyvin yleinen meidän maassamme, tai jokin muu lapselle vaaralliseksi koituva vaiva.”

“Äidin on vielä muistettava pitää hoitajaa silmällä myös ulkona oltaessa. Usein saa nähdä, miten huolimattomasti lapsentytöt voivat ädin silmän välttäessä kohdella pienokaista. Lasta voidaan esim. pahasti retuutella, se voidaan jättää pakkaseen ja tuuleen pitkäksi aikaa hoitajan puhellessa tuttavien kanssa. Lapsi voi joutua vieraiden henkilöiden hyväiltäväksi jene. Kaikki tämmöiset ovat ikäviä epäkohtia, ja ne voivat helposti tulla pienokaiselle turmioksi.”

On hurjaa, miten epäluotettaviksi lastenhoitajat on koettu aikanaan, tai varmasti osa on ollutkin. Olen kuullut myös omalta äidiltäni hänen lapsuudestaan 60-luvulta lastenhoitajasta, joka mm. varasteli ja kuritti. Silti monet vanhemmat ovat olleet pakotettuja turvautumaan lastenhoitajaan. Kauheaa, että on pitänyt erikseen neuvoa tarkkailemaan, etteivät lastenhoitajat esimerkiksi huumaa tai pahoinpitele lapsia! Onneksi nykyisin turvallisen ja luotettavan lastenhoitajan valitseminen ei ole ihan näin haastavaa arpapeliä. 

Lasten lelut

“Tyhjä tutti on sallittu käytettäväksi ainoastaan sillä ehdolla, että se on moitteettoman puhdas. Silloin se on vaaraton. Jokaisen käyttämisen edellä tutti on mitä huolellisimmin pestävä puhtaalla vedellä ja sen ohella joka päivä ainakin kerran keitettävä.”

“Lapsen lelut eivät saa milloinkaan olla niin pieniä, että se voi niellä niitä suuhun pistettyään. Sopimattomia ovat myös sellaiset esineet, joista väri lähtee helposti, samoin lyijy- ja messinkiesineet ja varsinkin rahat.”

“Soveliaita pikkulasten leikkikaluiksi ovat taasen kaikki sellaiset esineet, jotka ovat isonpuoleisia, vahvoja, pureskeltaviksi sopivia ja, mikäli mahdollista, maalaamattomia. Tälliaisa ovat kaikki harmaat ja ruskeat kumitavarat, eheät selluloidivalmisteet, joissa ei ole teräviä särmiä eikä reunoja, hyvin pyöristetyt ja kiilloitetut luutavarat sekä uudenaikaiset, täyteläiset puiset lelut.”

Lasten leluja käsittelevä kappale kirjassa oli tosi mielenkiintoinen! Yleensä puhutaan vaan vanhan ajan puuleluista, mutta on sitä näköjään leikitty muillakin. Hauskaa, että on pitänyt erikseen neuvoa, että lyijyä sisältävillä esineillä EI saa leikkiä. 

Lasten karkaiseminen & voimistelu

“Kesäisin on terveellistä antaa lasten olla ulkona paljain jaloin. Silloin ne karaistuvat hyvin ja varjeltuvat monelta nuhalta sekä yskältä syksyn ja talven tullen.”

“Kävelevää lasta ei saa sitä taluttaessa riiputtaa epämukavasti toisesta kädestä ja kulkea liian nopeaan, niin että pienokainen tuskin jaksaa kunnolla seurata mukana.”

“Ihmisruumiin luonnollisen puolustuskyvyn vahvistaminen on juuri sitä, mitä sanotaan elimistön karkaisemiseksi. Tämä karkaiseminen voi tapahtua monella eri tavalla. Aivan yksinkertaisimmin se tapahtuu siten, että ihomme asetetaan mahdllisimman usein ilman vaikutuksille alttiiksi. Samoin vaikuttaa myös suotuisasti kylmän veden käyttäminen eri muodoissaan.”

“Muistettava on, että ilmankylvyn ottaja ei saa istua eikä seisokella tällöin paikoillaan, vaan alastoman ruumiin tulee olla alati liikkeessä joko siten, että lapsi kävelee sinne tänne, puuhailee leikeissään tahi tekee sopivia voimsiteluliikkeitä.”

“Jos tuntuu vilunväristyksiä tahi jotenkin muuten epämieluisalta tai jos iho muuttuu kananlihalle ja lapsi käy kalpeaksi, on ilmakylpy heti keskeytettävä.”

“Isommille lapsille annetaan aurinkokylpyjä siten, että lapsi ulkona asettuu johonkin tuulelta suojattuun paikkaan niin, että pää on varjossa ja muu ruumis on auringolle alttiina. Ensimmäinen aurinkokylpy saa kestää vain 10 minuuttia, mistä 5 minuuttia tulee ruumiin etupuolen ja loput 5 minuuttia ruumiin selkäpuolen osalle.”

“Uimiseen voi totuttaa jo 3-4 vuoden ikäisiä lapsia, varsinkin jos  he ovat terveitä ja hyvässä lihassa. Laihat ja hintelät lapset sitä vastoin kylmettyvät helposti, ja heidän uintinsa suhteen on oltava varovaisia.”

“Imeväisen voimisteluharjoitukset voidaan aloittaa jo 4:n kuukauden iässä.”

“Imeväisen voimisteluttaminen tapahtukoon aina varovasti ja harkitusti, mutta silti varmoin ottein. Äitien on myös tarkoin muistettava tarttua lapseen aina oikealla tavalla. Mutta esim. kovakouraista jalkojen puristamista on ehdottomasti vältettävä, kun se näet on tuskallista pienokaiselle.”

Kirja sisältää saksalaisen majurin Detleff Neumann-Neuroden kehittämät kuvitetut voimisteluohjeet imeväisille, jotka on otettu kirjan mukaan käyttöön n. 20 vuotta sitten, eli n. vuonna 1927. Kirjassa neuvotaan hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka pieniä vauvoja pitäö päivittäin voimisteluttaa. Silloin ei varmaankaan ole ollut niin tavallista, että vauvat saavat rauhassa hengailla esim. lattialla opettelemassa itse liikkumaan, vaan vauvat ovat olleet eniten joko kapalossa tai sylissä. 

Karkaiseminen, ilma- ja aurinkokylvyt on koettu tosi tärkeinä keinoina edistää terveyttä ja sitä ne varmasti ovatkin olleet, kun esimerkiksi ilmanvaihto on ollut niin kehittymätöntä vielä silloin, eikä pelkästä ruuasta ole esim. välttämättä saanut kaikkia tarvittuja vitamiineja ja ravintoaineita. 

Kirjassa on vielä yksi oma lukunsa lapsen terveydestä ja erilaisista sairauksista ja niiden hoidosta. Kiinnostaako teitä lukea vielä niistä? Kirjassa puhutaan kaikista yleisimmistä sairauksista ja niiden hoitokeinoista ja ehkäisemisestä, sekä esimerkiksi rokottamisesta isorokkoa vastaan. Mielestäni myös tämä osio on varsin mielenkiintoinen ja ehkä auttaa palauttamaan mieliin, miksi niitä rokotuksia nykyisin annetaan.

Lähde: Nuoren äidin kirja, Armas Ruosalainen, 1947, Werner Söderström osakeyhtiö.