Niin vain nyt on aatonaattoilta ja huomenna on jouluaatto. Tämä joulukuu on mennyt taas niin älytöntä vauhtia, ettei tosikaan. Vuoden odotetuin aika juoksee aina eteenpäin nopeammin kuin kaikki muut kuukaudet yhteensä, varmaankin siksi, kun toivoo, ettei aika menisi niin nopeasti. Joulukalenterin ja siis joulukuun aikana blogiin on kertynyt jo 37 postausta, plus tämä jota tässä nyt siis kirjoitan. 38. postaus. Joulukuu on ollut intensiivinen, mutta olen nauttinut siitä ihan valtavasti. Joulukalenterin tekeminen on tosi antoisaa ja virittää ihanasti joulutunnelmaan.

Me aloitettiin eilen jouluruokien kokkaaminen kinkun paistolla ja herneiden likoamaan laittamisella. Kinkun kanssa meni taas melko myöhään, mutta sehän on perinne, että Otto istuu yöllä tuulikaapissa vahtimassa pihalla jäähtyvää kinkkua ja syömässä kinkkuvoileipiä. Mä kömmin nukkumaan jo heti kuorrutettuani kinkun mummun perinteisellä hunaja-sinappikuorrutuksella.

Tänä vuonna me paketoitiin lahjat kolmessa erässä, niin ei tuntunut liian raskaalta. Mun äiti aina ”kätevästi” unohtaa paketoida ostamansa paketit ja tuo nekin meille paketoitavaksi, joten niistä tuli vielä meille lisähommaa. Näin käy siis joka vuosi, ei tullut mitenkään yllärinä äiti, haha. Nyt en enää millään malttaisi odottaa, että saan nähdä lasten ilmeet, kun he näkevät omat joululahjansa. Vaikka niitä on (meidän ostamina) määrällisest vähemmän kuin koskaan, uskon ja toivon, että ne myös tekevät suuremman vaikutuksen kuin koskaan. Taaperolle tuunattu keittiö tehdään valmiiksi vasta tänä yönä. Annettiin maalien kuivua rauhassa aina maalikerrosten välissä ja nyt keittiö on varmasti kuiva ja kestävä ja valmis koottavaksi. Se on niin hieno, että mä en kestä. Keittiön tekoprosessista tulee tänne tarkempi postaus myöhemmin, mahdollisesti ensi vuoden puolella.

Lapset ovat ihan lomatunnelmissa, vaikka ulkona sataakin jatkuvasti vettä. He ovat katsoneet joululeffoja, kuunnelleet äänikirjoja, lukeneet, tehneet joulunäytelmän, pelanneet vähän puhelimilla ja höpöttäneet mummulle ja meille. Ollaan käyty koko porukka Tuomaan markkinoilla ja vitsit siellä oli ihanaa joulutunnelmaa. Meillä meni tänä vuonna tosi viime tippaan Tuomaan markkinoilla käyminen, mutta päästiin kuin päästiinkin niiden toisiksi viimeisenä aukiolopäivänä, eli lauantaina käymään. Silloin ei sentään satanut vettä kuten eilen. Täytyy toivoa, että saataisiin edes kuiva jouluaatto jos ei aurinkoa saada.

Huomenna jouluaattona aamulla klo 05.00 ilmestyy vielä viimeinen joulukalenteriluukku ja myös Instagramin puolella ilmestyy huomenna vikan kerran joulukalenterin avaamis-storyt aamupäivällä. Sitten mä hiljennyn joululomalle! Loppuvuoden aikana tulee ilmestymään vielä ainakin kolme postausta, eli postaus meidän joulusta, yksi kamppis (jonka olen tehnyt valmiiksi) sekä perinteinen vuosikatsaus. Muuten aion lomailla ja nautiskella. Kannattaa seurata instassa @iinalaura, koska sinne saatan päivittää tunnelmia tuoreeltaan. Rennosti aion kuitenkin ottaa, joten joku täysin sometonkin päivä saattaa mahtua mukaan loppuvuoteen.

Mä lähetän rutkasti rakkautta, halauksia, lämpöä ja ihania ajatuksia kaikille teille. Kiitos kun olette odottaneet joulua mun kanssa tänäkin vuonna. Mielettömän ihanaa ja naurun ja ilon täyteistä joulua teille kaikille! <3

Olen ehtinyt blogihistoriani ja etekin blogijoulukalenterini olemassaolon aikana julkaista jo aika paljon erilaisia DIY-lahjavinkkejä. Osa niistä on ihan hukkunut blogini tuhanisen postausten alle, vaikka ovat (ainakin mun mielestä) aivan ihania ideoita. Siksi ajattelin nostaa kaikki mun julkaisemat DIY-lahjavinkit esiin tähän koontipostaukseen, jos joku vielä miettii kivoja itse tehtäviä lahjoja näin alle viikkoa ennen joulua. Nämä kaikki ideat ovat sellaisia, jotka voi helposti toteuttaa vielä tällä viikolla. Osa ideoista on askartelujuttuja ja osa taas on ruokalahjoiksi sopivia. Tässä tulee!

1. DIY Pilvimobile vauvalle

Jos lähipiiriin on syntymässä vauva tai haluaa askarrella vaikka omalle vauvalle mobilen, niin tässä ohjeet helppoon pilvimobileen. Tein tämän meidän kuopukselle muutama vuosi sitten.

2. Joulugranola

Herkullinen granola maistuu ihanan jouluisalta ja valmistuu helposti uunissa. Tämä oli meillä ihan hitti viime jouluna!

3. DIY Kolmen aineen sokerikuorinta 

Raikas ja toimiva kolmen aineen sokerikuorinta on ihana ja helppo lahjaidea hemmotteluun.

4. Tumma rocky road pistaasilla ja merisuolalla (kaupallinen yhteistyö) 

Pistaasi-merisuola rocky road on aivan käsittämättömän herkullista ja valmistuu myös nopeasti. Rocky roadiahan voi tehdä melkein mistä vain, mistä itse eniten tykkää.

5. DIY Sateenkaari -seinäkoriste

Trendikäs sateenkaari-seinäkoriste valmistuu helposti paksusta köydestä, rautalangasta ja erivärisistä villalangoista. Tämä on yksi söpöimmistä joululahjoista!

6. Suolakaramelli-mantelit (kaupallinen yhteistyö) 

Aina kun teen näitä manteleita, ne loppuvat alta aikayksikön. Koukuttavan hyviä!

7. DIY Tupsuseinäkoriste 

Tämä seinäkoriste valmistuu nopeasti yhdessä lasten kanssa. Tupsujen askartelu on tosi hauskaa ja niistä saa tehtyä söpöjä koristeita.

8. Petteri Punakuono -joulukeksit (kaupallinen yhteistyö) 

Petteri Punakuono -keksit on tosi helppo tehdä ja tekivät valtavan vaikutuksen ainakin meidän lapsiin. Tästä hauska naposteltava joulun ajaksi koko perheelle.

9. Oton glögisiirappi

Vaalea glögisiirappi valmistuu vartissa, säilyy huoneenlämmössä ja on tosi riittoisaa, sekä tietenkin herkullisen jouluisan makuista. Anna lahjaksi tai herkuttele itse!

10. DIY Koristeet kuivatuista appelsiinisiivuista 

Kuivatuista appelsiineista voi tehdä mitä tahansa seinäkoristeista jouluisaan potpuriin. Tässä ohjeet appelsiinisiivujen kuivatukseen.

11. Piparkakku-valkosuklaa rocky road

Tämä valkosuklainen rocky road on niiiiin herkullista, pakko tehdä tätä tänäkin jouluna!

Jos näiden 11 lahjaidean joukosta ei vielä löytynyt sitä oikeaa, niin Pinterestistä varmasti löytyy! Se on kertakaikkiaan niin ihana joulu- (ja kaiken muunkin) inspiraation lähde, että sieltä ei voi olla löytämättä lahjaideaa. Mikä DIY-lahjaidea on teidän vakkari tai suosikki, jonka olette itse saaneet? 

Siis joulukuuta on takana jo kaksi viikkoa. Tiedän, etten ole ainoa, josta tuntuu siltä, että joulukuussa aika menee eteenpäin vähintään tuplanopeudella. Kai se on vaan just sitä, että kun nauttii niin kovasti joulun odottamisesta ja oikein haluaa pysähtyä ja fiilistellä kaikkia niitä ihania joulua edeltäviä asioita, niin sitten tuntuu, että aikaa menee vielä tavallistakin nopeammin. Joulukalenterissa on enää kymmenen luukkua jäljellä ja ensi viikolla lapsilla on viimeinen dagis-, koulu- ja eskariviikko tälle vuosikymmenelle.

Me aloitettiin tämä viikko käymällä isojen tyttöjen kanssa kolmestaan leffassa. Käytiin Tammen järjestämässä Frozen II -kutsuvierasensi-illassa, jossa päästiin tapaamaan myös Suomen suosituimmat lapsitubettajat Elina ja Sofia. Ihanat Elina ja Sofia myös ääninäyttelevät elokuvassa Annan ja Elsan hahmoja niissä kohdissa, joissa he ovat vielä lapsia. Tämä oli kyllä huikea tapa aloittaa viikko ja leffa oli kyllä tosi hyvä, tykättiin hurjasti.

Otto aloitti oman lomansa jo tämän viikon keskiviikkona ja se oli kyllä niin ihana juttu. Hänellä on nyt melkein kuukausi lomaa koulusta, joten arki on ihanan rentoa jo nyt, vaikka itselläni vielä hommaa onkin. Mulla on vielä ensi viikko täysi työviikko, mutta ainakin jouluaatoksi ja joulupäiväksi mäkin hiljennyn täysillä joulun viettoon ja ensi viikon jälkeen otan muutenkin loppuvuoden rennommin, vaikka en täysin lomalla olekaan.

Käytiin keskimmäisen kanssa keskiviikkona kahdestaan ravintolassa ja ostoksilla, kun haluttiin viettää kahdenkeskistä aikaa. Meillä oli kyllä niin hauskaa kahdestaan. Käytiin Vapianossa syömässä ja pyörittiin kaupoissa etsimässä hänelle uusia housuja, sekä jakkua joulujuhlamekon kaveriksi. Molemmat löytyivät.

Lapsilla on ollut jo joulujuhlia ja voi että miten ihanaa oli seurata meidän taaperon ensimmäistä joulujuhlaa. Mua taisi jännittää paljon enemmän kuin häntä, mutta niin hienosti meni. Tippa linssissä katsoin miten reippaasti hän esiintyi siellä kavereidensa kanssa. Ja oli ihanaa mennä yhdessä koko perhe katsomaan, kun joulujuhla oli ennen koulun ja eskarin alkua. Isommatkin kannustivat ja taputtivat pikkusiskolleen niin ihanasti ja olivat hänestä niin ylpeitä. Ensi viikolla on vielä isompien joulujuhlat, enkä malta odottaa, että pääsen näkemään nekin. Tulevista joulujuhlaesityksistä on kovasti supistu, mutta meille vanhemmille ei ole paljastettu mitään, ettei yllätys mene pilalle.

Tänään oltiin katsomassa esikoisen musiikkikoulun joulukonserttia, jossa hän esiintyi. Hän lauloi Whamin Last Christmasin yksin lavalla isolle yleisölle. Se oli ihan mieletöntä. Esitys meni niin hyvin ja se itsevarmuus ja rohkeus mikä hänestä huokui lavalla ison yleisön edessä, oli jotain ihan huikeaa. Ei voi kuin ihailla.

Huomenna meille tulee meidän ystävien koira hoitoon pariksi päiväksi, kun ystävillä on muutto. Me ollaan odotettu tätä jo monta viikkoa ja oikeasti aivan ihana päästä pariksi päiväksi kokeilemaan, millaista olisi, jos meillä olisi koira. Koira on (etenkin Otolla) haaveissa ollut jo pitkään, mutta ainakaan ennen meidän omaa muuttoa ei meille varmasti tule koiraa. Katsellaan sitä asiaa siis uudelleen joskus sitten, kun ollaan ensin löydetty se oma koti. Mutta yhtä kaikki aivan ihanaa saada pörröinen kaveri tänne pariksi päiväksi meidän kanssa leikkimään ja ulkoilemaan ja touhuamaan.

Ollaan leivottu piparkakkutaloa, pidetty jouluista perhekasaa (kaikki sai kertoa kivoja asioita, mitä on tapahtunut joulukuussa) ja luettu joulusatuja. Perhejoulukalenteri on toiminut ihan huippuhyvin, vaikka pari luukkua meillä onkin rästissä. Yhtenä iltana ei jaksettu lähteä ruuan jälkeen joulukävelylle ja kirjastosta pitäisi käydä lainaamassa joulusatuja vielä. Ensi viikolla ei ole harrastuksia enää, kun ne jäivät joulutauolle, niin silloin varmasti on enemmän aikaa ja jaksamista tehdä ne rästiluukutkin jos lapset haluavat. Me ei missään nimessä haluta, että perhejoulukalenteri on mitään hampaat irvessä suorittamista, joten silloin kun ei ole ollut fiilistä tai aikaa, niin ollaan ihan surutta jätetty luukut rästiin. Perhejoulukalenterin koko idea on olla innostavaa ja rentoa yhteistä puuhaa ja sellaisena me aina halutaan se pitää. Yksi luukku tehtiin myös etuajassa, kun sille oli niin sopiva hetki, eikä sekään haittaa mitään.

Joululahjaostosten suhteen ollaan jo melko hyvällä mallilla, ehkä 2/3 lahjoista on hankittuna. Tuunattava keittiökin on jo puoliksi valmiina, jatketaan sitä iltaisin ja lasten ollessa hoidossa/koulussa ensi viikolla. Siitä keittiön tuunauksesta muuten tulee sitten myöhemmin postausta, kun sitä on kovasti toivottu. Muuten meillä on vielä jouluvalmistelut ihan vaiheessa. Minkäänlaista joulusiivousta ei ole aloitettu, lopullinen menu pitäisi vielä suunnitella ja alkaa pikkuhiljaa ostella jouluruokatarvikkeita varastoon, koska jotkut jutut loppuvat aina (kuten bataattisoseet, joita usein käytän bataattilaatikkoon säästääkseni aikaa). Joulustressiä ei ole, vaan rennolla meiningillä mennään.

Toivottavasti lumi ja aurinko tekisivät mahdollisimman comebackin, sillä ne piristivät tällä viikolla niin valtavasti! Ihanaa viikonloppua ja huomista kolmatta adventtia kaikille <3

Näin joulun alla saan itseni jatkuvasti kiinni sanomasta ”no se on meillä sellainen perinne”. Joulukoristeiden valinta -perinne, joululahjojen vieminen hyväntekeväisyyteen -perinne, perhejoulukalenteri-perinne, blogijoulukalenteri-perinne, joulukadun avajaisissa käymis-perinne, perinteiset jouluruuat, pyjamabile-perinne, linnanjuhlien katselu -perinne vain muutamia viime aikoina ääneen sanomiani perinteitä listatakseni. Miten tässä kävikin näin, että meidän perheen joulun aika on ihan täynnä perinteitä? En tiedä, mutta rakastan sitä. Se tuntuu niin turvalliselta, lämpimältä ja ihanalta. Perinteet on meidän itse luomia, joten ne tuntuvat omalta, kotoisalta ja raikkaalta, eivät tunkkaiselta tai vanhanaikaiselta.

Mulle jokavuotiset jouluperinteet ovat keino piristää tätä kaikkein pimeintä vuodenaikaa. Joka päivä on jotain kivaa pientä, jotain, joka vie lähemmäs kohti joulua ja jotain, joka tekee pelkästä joulun odottamisesta ihanaa. Mä melkein toivon, että joulua saisi odottaa vieläkin pidempään, koska tämä joulua edeltävä aika on aina niin ihanaa ja menee aina niin nopeasti. Joulun alla tuntuu, että mulla on ihan tuplamäärä energiaa. En tiedä mistä se tulee, kai mä vain olen niin jouluihminen. Haluaisin olla ”jouluihminen” eli näin energinen ympäri vuoden, mutta en ikävä kyllä ihan taida olla.

En mä lokakuussa jaksa joka (arki)päivä välttämättä keksiä jotain hauskaa ekstraa lasten kanssa. En ainakaan niin usein, että haluaisin itselleni kalenterin, josta joka päivä uusi luukku antaisi meille uuden perheaktiviteetin. Toki me eletään ihan normi arkea ja vietetään yhdessä aikaa ja puuhaillaan milloin mitäkin, mutta aika sellaista tavallista ja jaksamisen mukaan. Ja se on todellakin ihan fine, ollaan me silloinkin onnellisia ja arki tuntuu mukavalta ja rakkauden täyteiseltä meistä kaikista.

Joulun alla se kaikki ekstra ei kuitenkaan ole mulla mitenkään jaksamisesta kiinni. Musta tuntuu, että joka päivä mä haluan tehdä jotain spesiaalia perheen kesken, eikä esim. perhejoulukalenterin yhteiset jokapäiväiset aktiviteetit tunnu työpäivänkään jälkeen koskaan siltä, että ne olisivat liikaa. Mä odotan niitä vähintään yhtä paljon kuin lapset. Tämä on sikäli nurinkurista, että joulun aika on lähes poikkeuksetta mun vuoden kiireisintä työaikaa, jolloin työtunteja kertyy viikon jokaiselle päivälle (ja yölle) enemmän kuin muina kuukausina, joten voisi olettaa, että jaksaminen olisi esim. juuri silloin lokakuussa parempi. Mutta ei, tämä sama toistuu joka vuosi. Ehkä se on sitä joulun taikaa.

Me vietettiin torstaina meidän perinteisiä joulunalusajan (heh) pyjamabileitä lasten kanssa. Otto oli kiipeilemässä ja illastamassa pitkän kaavan mukaan ystävänsä kanssa, joten meillä oli tyttöjen ilta. Levitettiin patjat, peitot ja tyynyt olohuoneeseen, kasattiin iso tarjottimellinen herkkuja, puettiin yökkärit päälle jo iltakuudelta ja katsottiin koko ilta jouluelokuvia. Välissä pidettiin jouludisko ja tanssittiin ja pompittiin patjoilla. Ruuat kerättiin onneksi alta pois.

Meillä oli niin kivaa yhdessä! Eniten mulle merkitsi kuitenkin se, kun juteltiin ja kikateltiin leffojen jälkeen vaikka kuinka pitkään lasten kanssa. Valvottiin vähän, koska edessä oli kolme vapaapäivää itsenäisyyspäivän ansiosta. Puhuttiin ihan kaikesta ja lapsetkin sanoivat, että parasta pyjamabileissä oli se, kun voitiin jutella kaikesta yhdessä. Vitsi miten hyvä fiilis siitä tuli. Ja kyllähän se näin vanhempana on maailman ihaninta, että lapset haluavat vielä kertoa mulle kaikkea ja kysyä multa kaikkea ja ennen kaikkea viettää yhdessä aikaa mun kanssa.

Meidän vanhimmat lapset ovat nyt 6- ja 8-vuotiaita. Tiedän, että tämä perheperinteiden kulta-aika ei välttämättä jatku ikuisesti. Voi olla, että vielä tulee se päivä, kun meidän lapset ovat teinejä ja äidin jokapäiväiset jouluisat perheaktiviteetit eivät todellakaan voisi vähempää kiinnostaa. Siksi mä nautin tästä nyt niin paljon kun vain ikinä osaan. Imen tätä itseeni kaikilla soluillani. Nämä ovat just niitä muistoja, joita mä vaalin sitten, jos tai kun teinejä kiinnostaa joulukuussa ennemmin olla ihastuksen kanssa katsomassa joululeffaa tai kavereiden luona yötä äidin pyjamabileiden sijaan.

Ihanaa iltaa kaikille <3 

Kuuntelin tuossa taannoin lenkillä Janne Naakan ja Valtteri Sandbergin Olohuone-podcastin jaksoa, jossa he vastailivat Ask Redditissä kysyttyihin kysymyksiin. Yksi näistä kysymyksistä jäi erityisesti mun mieleen: Mitä olisit toivonut, ettei vanhempasi olisi koskaan sanonut sinulle (tai sinun kuullen)? Se herätti ajattelemaan tosi paljon. Mitkä asiat ovat sellaisia, joita en ole tajunnut, etteivät lapseni haluaisi kuulla ja olen vahingossa sanonut niitä? Vai onko sellaisia asioita?

Toki mä olen miettinyt jo ihan äitiystaipaleeni alusta asti, että on asioita, joita en halua tehdä tai sanoa lasten kuullen. Näitä ovat esimerkiksi oman ulkonäön/painon arvostelu, vertaileminen toisiin ja muiden ihmisten arvostelu tai haukkuminen (tätä en halua tehdä kenenkään kuullen enkä yksin), sekä sellainen ”en pysty/en osaa/en ole riittävän hyvä” itseä lannistava puhe. Nämä on ollut mulle sellaisia itsestäänselvyyksiä. Ja itsestäänselvää on myös se, että en arvostele meidän lasten painoa tai ulkonäköä, tai lannista heitä sanomalla, etteivät he ole tarpeeksi hyviä johonkin, tai vertaile heitä muihin. En koskaan halua, että meidän lapset oppivat vihaamaan ja inhoamaan esimerkiksi omaa ulkonäköään tai jotain piirrettä itsessään, kuten olen itse joskus tehnyt. Se säästää niin paljolta epävarmuudelta, kun ei koskaan opettele sellaista. Tiedän itse, miten pitkä matka on ollut opetella rakastamaan omia persoonallisia piirteitä ja opetella ajattelemaan, että ne eivät ole virheitä vaan ne ovat minä.

On itsestäänselvää, että en halua arvostella tai haukkua ketään, en lasten kuullen enkä muutenkaan. Tämä aikuisen esimerkki on mun mielestä numero ykkönen siinä, kun lapsia opettaa kohtelemaan kaikkia tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti. Jos kotoa saa sen mallin, että on ok arvostella julkkiksen hameenhelmaa, jonkun elämänvalintoja tai eri näköisiä tai eri tavalla ajattelevia ihmisiä, siitä on vaikea päästä eroon. Siksi meillä ei koskaan kauhistella kenenkään vaatevalintoja, vaan kehutaan niitä. Muistetaan, että jos joku ei kohtaa oman maun kanssa, se ei tarkoita etteikö se silti olisi hieno tai upea tai juuri oikea jollekin toiselle. Meillä ei koskaan arvostella toisten henkilökohtaisia valintoja elämässä tai erotella ihmisiä meihin ja noihin tollasiin.

Mutta kuinka paljon on niitä sellaisia pieniä asioita, joita aikuiset voivat joskus ohimennen sanoa, jotka jäävät ikuisiksi ajoiksi lapsen mieleen ja vaikuttavat paljon pidemmälle kuin ikinä osaisi kuvitella? Mä halusin selvittää mitä mun seuraajat toivoisivat, etteivät heidän omat vanhemmat olisi koskaan sanoneet heille tai heidän kuullen ja kysyin tätä Instagram Storiesin puolella. Alta löydätte listauksen asioista, joita tämän blogin seuraajat olisivat toivoneet, että heidän vanhempansa eivät olisi koskaan sanoneet heille tai heidän kuullen jollekin toiselle. Mä yllätyin vastauksista.

Miten raakoja, hirveitä asioita vanhemmat ovat voineet sanoa. Miten järkyttävän rumia asioita, miten pelottavia asioita. Itkin näitä lukiessani ja itkin näitä kirjoittaessani. Surullista on myös se, miten monen vanhemmat ovat arvostelleet joko lapsen painoa tai sitten lapsen kuullen omaa painoa ja ulkonäköä. Se on ollut selkeästi oikein standardi vielä oman sukupolveni lapsuudessa.

Mitä toivoisin, että vanhempani ei olisi koskaan sanonut minulle (seuraajien lähettämät vastaukset):

Haukkunut toista vanhempaa eli mun omaa äitiä tai isää minulle.

Haukkunut omaa ulkonäköään.

Pahaa toisesta vanhemmasta (eroperhe).

Vanhempani riitelivät kovasti edessäni. Sitä en toivo lapselleni!

Että nuorin siskoni on kasvatettu rakkaudella, meidät vanhemmat sisarukset rahalla.

Sain 5. luokalla meikattuani ekaa kertaa kuulla isältäni, että vain huorilla on tuollaiset meikit.

”Ei sun kannata vaihtaa musiikkiryhmään, kun noi muut tuolla osaa laulaa.”

Tykkäsin paljon tytöille tyypillisistä jutuista, äiti huomautti useasti (poika).

Rasistisia juttuja esim. venäläisistä.

Haukkuneet toisiaan (erosivat kun olin pieni).

Äiti hoki ja hokee edelleen: oonpa mä taas lihonut!

Kommentoinut painoani ja vartaloani ja pyytänyt olemaan kertomatta masennuksestani muille.

Kommentoineet omaa mielipidettään niin vahvasti tatuoinneista, että ovat loukanneet.

”Olenpa lihonut.”

Painon kommentointi: välillä, että paisuin silmissä kuin pullataikina ja toisinaan olin liian laiha.

Äiti peilin edessä: järkyttävä tää mun maha, saispa nämä läskit pois.

Oma äiti sanoi, että katuu että on synnyttänyt mut ja toivoisi, että olen kuollut.

Puhunut negatiivisesti omasta kropastaan ja ulkonäöstään.

Äitini suusta minulle: ”Kuole paska, kuole!”

Minun talossani sinä et laita huoneen ovea kiinni (olisin halunnut tehdä läksyjä rauhassa).

Kaikki puhe ei-heteroseksuaalisuudesta psykiatrisena sairautena.

”Äiti, toi setä sanoi et näytän samalta kuin sinä” ”ai kauheeta, voi lapsi raukkaa.”

Haukuttu toista vanhempaa lapsille kun vanhemmat riitelivät keskenään.

Negatiiviset raha-asiat.

Ettei äitini olisi kommentoinut negatiiviseen sävyyn painonnousuani kun olin 15.

”Ootte pilannut mun elämän.”

Haukkunut lihavaksi siitä asti kun olin 30 kiloa kevyempi kuin nyt.

Rahahuolia, parisuhdeongelmia.

Etten ikinä tulis valmistumaan lukiosta tai pääsemään jatko-opiskelemaan. Molemmat tehty!

Toivoisin, ettei vanhempani olisi eron jälkeen haukkuneet toisiaan minulle.

Toivon, ettei äitini olisi jatkuvasti puuttunut veljeni painoon ja käskenyt laihduttamaan.

Että olen vahinkolapsi.

Että pitää olla kiltisti tai joulupukki ei tuo lahjoja. Että saan tukkapöllyä.

Kommenttia painosta. Kyllä teini jo itse oman ylipainonsa tunnistaa.

Haukkunut ja vähätellyt omaa kroppaansa.

Olin 21v ja psyykkisesti ihan rikki. Äiti kysyi: millonkohan ajattelit ruveta taas jaksamaan?

Arvostellut erilaisia/erottuvia ihmisiä esim. TV:ssä.

Sitä, että minä, minun ulkonäköni tai joku suoritukseni on ihan hyvä, mutta ei koskaan hyvä.

Puhunut neekereistä tai rasistisesti. Onneksi en oppinut itse käyttämään sitä sanaa.

Puhunut pahaa toisesta vanhemmasta ja käyttäneet lapsia välikappaleina.

Vanhempien välisiä riitoja en olisi halunnut kuulla.

Että äitini ei olisi arvostellut omaa kroppaansa ja puristellut olemattomia makkaroitaan.

Halusin pienenä soittaa viulua. Siihen äitini totesi, että sitä varten pitäisi olla musikaalinen.

Ettei iskä olis aina sanonut kuinka kamalia ollaan ja tehdään kaikki väärin.

Nyt vasta aikuisena olen tajunnut, miten vahvan kiltin ja reippaan tytön roolin olen joutunut aina ottamaan.

Jatkuvasti kritisoinu herkkujen syömistä/hehkuttanut terveellistä ruokaa -> morkkis jos syö herkkuja.

Että olen samanlainen kuin äitini. Ei mikään kehu kun äiti on päihteiden käyttäjä.

Mun isä sano mulle useasti, että olen tosi ylipainoinen. Sanat kaikuu vieläkin korvissa.

Oma vanhempani sano kerran tienpäällä, että vois vain ajaa rekkaa päin. Traumat jäi ja pelko.

Äitini ollessa hyvin väsynyt yksinhuoltaja tokaisi hän vähän kierrellen, että kunpa ei olisi lapsia.

Persoonallisuutta koskevat haukut riidoissa. Aikuisten pitäisi osata antaa palautetta.

Että äiti ei olisi puhunut niin paljon isästäni ja äidin omista vanhemmista pahaa.

Äiti sanoi: puolet perheen lapsista menee lastenkotiin, jos isä kuolee syöpään.

”Erotaan isän kanssa heti kun olet täysi-ikäinen.”

Negatiivista omasta kropasta tai ruuasta. Laukaisivat itselläni syömishäiriön.

 Kommentoinut omaa tai muiden painoa tai tarvetta laihduttaa.

Sitä, että mun tuntemat tunteet on jotenkin vääriä tai epänormaaleja.

Kun riidan aikana lapsena sanoin, että pelkään äitiä, niin hän vastasi, että hyvä, niin pitääkin että tottelet.

Olin meikannut ja äiti sanoi: kyllä sustakin saa ihan nätin kun laitat vähän meikkiä.

Toivon, ettei vanhempi olisi arvostellut ja haukkunut toista vanhempaa minun kuullen.

Kerran äiti väsyneenä huokaisi saunassa, että joskus mä vielä vaan lähden pois. Olin siis varmaan 5-6v. Isä joi paljon, joten pitkään pelkäsin, että jään yksin hänen kanssaan kun äiti jättää perheen.

Kommentteja ulkonäöstä. Esim. isoista tisseistä tai selluliitista huomautus.

Ulkonäköön liittyviä asioita, mm. painosta, pukeutumis- ja hiustyylistä jne T. vieläkin huono itsetunto 28v

”Älä itke”, silloin kun oikeesti itketti ja halusi itkeä. Tuntui, ettei olisi saanut itkeä.

Isäpuoli kaverilleen: hän ei ole mun tytär, kun kaverinsa kehui hänelle, että tytär on todella kaunis.

En ois koskaan halunnu kuulla sitä, kun iskä sano et olispa mun ystävä mieluummin hänen tyttärensä.

Äiti suuttui todella pienistä asioista (esim. jos väiteltiin veljen kanssa riitti aiheuttamaan raivarit) ja monesti suuttuessaan äiti sanoi, että muuttaa pois ja ei tuu takaisin kun me ei osata käyttäytyä, tai sitten saatiin mattopiiskasta tai tukkapöllyä. Nyt kun on omia lapsia niin en ymmärrä miten niin voi tehdä omalle lapselle.

”Siks kun mä sanon niin.”

”Sun kainalokarvat on alkanut kasvaa.” Siinä oli monta mun kaveria ympärillä.

Tyhmäksi yms. sanominen on jäänyt vielä aikuisenakin kummittelemaan mieleen.

Haukkunut toista vanhempaa riidan/eron jälkeen mulle.

Puhunut ulkonäöstä tai painosta negatiiviseen sävyyn.

Rahan riittävyydestä puhuminen siihen sävyyn, että aiheuttaa lapselle huolta.

”Olisit kuin siskosi. Ostan sulle tupakkaa vaan, ettet ala huoraamaan. Olet liian lihava.”

Kun olin teininä pahasti masentunut ja itsetuhoinen, mulle sanottiin, että kiukuttelen tahallaan.

”Onpa sinun rinnat kasvanu. Oletpa lihonut.” T. suorasanaisen isän tytär

”Hillitse itsesi”, eli negatiiviset tunteet ei saaneet meidän kotona juuri näkyä tai kuulua.

Laihdutuspuheet.

Ikäviä kommentteja, joita hän oli saanut raskaudesta kun odotti mua. Olin silloin 6v ja otin ne aika raskaasti.

Haukkuneet toisiaan ja sitä, ettei äiti olisi puhunut painosta/ulkonäöstä niin paljon.

Mainintoja hänen ja toisen vanhempani välisestä intiimielämästä. Hyi.

”Nyt on taas tullut herkuteltua niin paljon, maanantaina palaan ruotuun!”

Haukkuneet toisiaan ja sitä, ettei äiti olisi puhunut painosta/ulkonäöstä niin paljon.

En olisi toivonut isäni sanovan, että olisi jo tappanut itsensä jos meitä lapsia ei olisi. On hirveää kun joutuu elämään pelossa milloin jotain pahaa käy.

”Jos sä vielä lihot, niin ethän sä kohta mahdu kulkemaan ovista (nauraen).” Olin 8v.

Arvostellut/puhunut pahaa toisesta. Nyt pelkään, että olen samanlainen ja vanhempi ajattelee minusta samoin.

”Sä olet ihan niinkuin X (huonossa mielessä).”

Kaikki painoon liittyvät asiat. Varsinkin herkässä murrosiässä kun kroppa muuttuu vielä niin paljon.

Ettei ole rahaa, uhannut hylkäämisellä tai ettei saa itkeä.

Vanhempien omilta parisuhteiden pahimmilta kriiseiltä olisin halunnut välttyä.

Että musta ei ole mihinkään, pilaan vaan kaiken mitä teen tai kouluun hakiessa, ettei se sinne pääse yms.

”Oot lihonut ”+ koskaan en ole saanut kuulla olevani rakas ja olen jo 30+ vuotias.

Äiti sanoi joskus teininä mulle, että luulin kun olit pieni, että susta tulisi isona kaunis, olin väärässä.

”Onneks sä muutat kohta pois.”

”Susta tulee samanlainen kuin musta (ylipaino).”

Painosta kommentointi.

Negatiivinen kommentointi pulleasta ulkonäöstäni.

Joistain sukulaisista jotain negatiivista.

”Et sä kuitenkaan siihen pysty.”

”Et kuitenkaan pysty/onnistu.”

Esim. että olen aina ollut vaikea lapsi tai että ne aikoo iskän kanssa erota, mutta eivät eronneet.

Tulee heti mieleen nää ”tytöt ei tee noin” ja ”pojat on villejä”.

Toisen vanhemman mollaus.

”Mulla on kauhea mummokuume, tee lapsia!”

Etten voi harrastaa/liikkua/kokeilla jotain, koska en ole oikeanlainen, esim. hoikka.

Yleisesti toisen vanhemman jatkuva ja kaikesta haukkuminen.

Teini-ikäisenä riidan päätteeksi isä sanoi, että lastenkotiin sut pitäisi viedä.

Vertaillut minua veljeeni ja puhunut negatiiviseen sävyyn hänestä. Tai kommentoinut mieheni ammattia seurustelun alussa alentavasti, kun ei ollut akateeminen.

Että kyllä on ihme (huonolla tavalla), että nykyään nainenkin voi olla miesten ammatissa.

Isäni ja äitipuoleni kommentoivat teininä vaatteitani, koska olin poikatyttö enkä naisellinen.

Puhuneet raha-asioista. Stressasin sitten itsekin rahoista, vaikkei meidän tilanne mikään huono ollut.

”Oon niin lihava ja ruma”. Mun äiti moitti itseään hirveesti ja se on osasyy mun huonoon itsetuntoon. Usein kun katoin peilistä niin mietin, et äitikin vihasi itseään tän kokoisena. Eronneet vanhempani myös haukkuivat toisiaan meille lapsille. Se oli tosi traumaattista.

Eniten jäänyt vaivaamaan, kun hoikka äiti aina jaksoi puhua siitä, kun hänellä on niin iso vatsa.

Ettei äiti haukkuisi meille lapsille iskää. Nyt jo 12 vuotta erosta ja edelleen.

”Oot luuseri.”

Pahimpia mahollisia on nää ”susta ei kyllä ikinä tuu mitään” ja myös vanhempien välinen riitely.

”Oot ihan kun isäs” siis negatiivisessa merkityksessä, tuplaloukkaus koska minua ja isääni molempia kritisoitu samalla.

Äidin ei olisi tarvinnut jauhaa painostaan ja ainaisesta laihduttamisen tarpeesta.

Olisin toivonut ettei olisi sanottu ettei pysty siihen tai tähän.

Just toi ”näin on aina tehty” on ollut kasvatusmetodina. Onneks nykyään uskalletaan tehdä eri tavalla.

Vanhemmat tappeli (sanallisesti) aina tosi rajusti meidän kuullen. Sitä oli tosi ikävää kuunnella.

Arvostellut muiden pukeutumista tai kokoa.

Vanhemmat erosi kun itse olin jo aikuinen. Kumpikin puhui rumasti toisistaan mulle. En olisi halunnut toimia terapeuttina ja kuunnella kun toista vanhempaa haukutaan. Olisivat puhuneet keskenään.

Ettei olisi puhunut omasta kropastaan lasten kuullen rumasti.

Arvostellut omaa ulkonäköään, arvostellut poikaystävävalintoja vähätellen. Ja ihan pakko lisätä, että tämä vähätelty poikaystävä on näin 10v jälkeen lasteni isä.

Tuskaillut jatkuvasti siitä, miten rahaa ei ole.

Äidin kriiseilyä omasta painostaan en näin aikuisena ajateltuna olisi todellakaan halunnut kuulla.

Että katsotaan sitten kassalla onko meillä edes rahaa ostaa näitä ruokia.

Lapsena ja nuorena haaveilin monenlaisista asioista. Äiti välillä lyttäsi haaveet liian kärkkäästi.

En olisi halunnut kuulla, että vanhempani pysyivät kauan yhdessä minun takiani. Erosivat siis kun oli 14v. En itse haluaisi antaa esimerkkiä, että on ok olla parisuhteessa missä ei ole enää mitään jäljellä. Tutustuin äitiini kunnolla vasta kun isä muutti pois.

Äiti oli loistava arvostelemaan omaa ulkonäköään negatiivisesti. Mitkä opit sainkaan.

”Olet lihava, sun pitäis olla hoikempi” kun todellisuudessa oon vaan kurvikas.

Äitini kärsi masennuksesta silloin kun saimme esikoisen. Kerran hän tuli kylään ja keskustelumme äityi riidaksi, jossa hän syytti minua, veljeäni ja isääni hänen masennuksestaan. Siinä babyblues hetkessä ei olisi voinut pahemmin sanoa. Välillä mietin sitä vieläkin, että oliko se totta.

”Joskus mä vaan vihaan teitä lapsia.”

Vanhemmat puhuivat ei-niin-kauniisti vaarista ja hänen puolisostaan.

Kuulin, kun äiti puhui saunassa isälle, ettei minusta mitään tule. Nykyään olen insinööri ja äiti.

1. Haukkunut toinen toistaan. 2. Arvostellut kenenkään ulkonäköä (vitsilläkään).

Äitini ei koskaan ole viihtynyt kropassaan ja puhui siitä aina paljon. Nykyään minulla sama ongelma.

”Kannustanut” vertaamalla toisiin.

Ettei äiti olisi arvostellut omaa ulkonäköään mun kuullen. Tekee sitä edelleen paljon ja uskon, että ainakin osittain sen takia olen ite aina ollut tosi epävarma ulkonäöstäni.

Puhunut pahaa tuttavista. Tai kenestäkään. Ehkä omaa huonoa itsetuntoa heillä ja ehkä silloin ei niin ajateltu kasvatusta yms.

Äitini sanoi minulle nuorena, että ihmiset pitäisivät minusta enemmän jos olisin hoikempi.

Että he haluavat tappaa itsensä. Tää oli aika rankka.

Kommentointi mun painosta jatkuvasti ja asiattomasti. Muistan myös kuinka äiti puhui itsestään rumasti ja voivotteli kuinka on lihonut yms. Jatkuvasti oli jollain dieetillä ja puhui siitä.

Raha-asioista stressaaminen kovaan ääneen sai ainakin mut jo pienenä murehtimaan.

Erotessa haukkuivat toisiaan mulle, esikoiselle, koska osasin muka käsitellä asioita. Olin 13v.

Arvostellut toista vanhempaa ja omaa ulkonäköään.

Kommentoinut herkkujen syömistä ja omaa painoaan.

Vanhempien eron jälkeen äiti kertoi faijasta kaikkea paskaa. En olisi halunnut tietää.

Kannustanut mua laihduttamaan tiettyyn vaatekokoon, niin saisin unelmieni valmistujaismekon. Ymmärrän, että tarkoitti tuolla vaan mun parasta ja tarkoitusperä oli hyvä (mun hyvinvointi) mutta toteutus kusi pahemman kerran.

Eroperheessä ”Oot ihan samanlainen kun isäs/äitis”.

”Olisi pitänyt tehdä abortti silloin kun odotin sua.” alkoholistiäidin sanat kesken riidan. Yli on päästy jo noista sanoista ja välit hyvät nykyään. Joskus vain tulee nuo sanat mieleen.

Riidan aikana oma iskä sanoi, että et oo mulle enää minkään arvoinen. Se sattui, olin 15v.

En kehu sua, koska ei muakaan ole kehuttu.

Isovanhemmista asioita, jotka laittaa heidät mun silmissä negatiivisempaan valoon.

”Noh, oon katellut että kyllähän sulla on tota painoa ruvennut kertymään”. Nämä ja muut kommentit aiheuttivat mulle syömishäiriön.

Heidän parisuhteen ongelmia, pettämistä, eroaikeita yms. Ei kuulu edes aikuisille lapsille.

Äitipuoli teini-minälle suihkussa: Miten sulla voi olla raskausarpia, ethän sä oo ollut ees raskaana!”

Arvostelevan omaa kroppaa mun edessä.

Ettei isä olisi halunnut lasta, mutta äiti jätti salaa pillerit pois.

Sanomatta jättämisiä on paljon enemmän. Ei koskaan kehuttu tai sanottu, että rakastaisivat.

”Sä oot vaan lähihoitaja, joka vammaisia hoitaa.”

Kaikenlainen mun kehon kommentointi ja syömisen arvostelu.

Isä vieraille: Meidän lapsesta onkin tullut nainen, kun sai kuulla mun kuukautisten alkamisesta ensimmäistä kertaa.

Kommentoinut mun ulkonäköä negatiivisesti. Eikä myöskään toistensa ulkonäköä.

”Ei susta ole siihen”.

Puhunut painosta/laihduttanut.

Eron jälkeen haukkuneet toisiaan mun kuullen.

Ei valittaisi toisistaan minulle ääneen, riidellyt erosta ja olen kuullut mikä eron syy oikeasti on.

Tykkäsin laulaa tosi paljon nuorena ja äiti sit sanoi kerran, että mun laulu on kuin linnun rääkymistä.

Äiti kritisoi omaa painoaan ja ulkonäköään usein.

”Lopeta seurustelu, koska olet liian nuori.”

”Sut viedään kasvatuslaitokseen!”

Uhkailut avioerolla ja käskenut päättää kumman luona haluaa asua vanhempien riitojen aikana.

Kun olin 15v, isäni kertoi itsetuhoisista ajatuksistaan.

Etten tule pärjäämään valitsemallani alalla, koska olen nainen.

Mulla kyl hyvä itsetunto on äidin käsialaa. Mut pienenä sanottu, että tekis mieli myydä pois.

Osoittanut pettymystä kouluasioissa, vaan auttanut enemmän niissä ja uskonut muhun!

Ettei meillä ollut paljoa rahaa. Palautin siksi välillä salaa viikkorahoja.

Että on läski. Äiti hokee tätä koko ajan, eikä edes ole mitenkään niin iso.

Että olin vahinko.

”Pitäiskö sun käydä enemmän salilla, ei varmaan kannata syödä enää toista pullaa.”

Rahasta liiaksi puhuminen. En pienenä uskaltanut sanoa harrastustoiveita, koska tiesin ettei meillä ole paljoa rahaa.

Mua määritti pitkään se, että pienenä aina sanottiin ”Kun tää lapsi on niin ujo.”

Iskä kerto, että oon lihonut ja puristeli mun reisiä ja mahaa, että on jotain ylimääräistä, vaikka ei ollut.

Puhunut negatiiviseen sävyyn omasta ulkonäöstä, eikä kommentoinut minun painoani.

”Olet kohta lihava kuin jalkapallo. Sinullakin on tommonen siideripötsi. Olen itse niin lihava, sulla on kyllä ihan samanlainen vartalo.”

Jatkuvasti rahasta puhuminen, kuinka sitä ei ole ja kuinka kalliiksi olen heille tullut. Ulkonäön kommentointi ja seksuaalissävytteiset kommentit.

Kommentoinut omaa tai mun vartaloa. Äiti teki näin ja näen ne virheet itsessäni vieläkin.

Vanhempani olivat olleet viikon reissussa ja ekat sanat reissun jälkeen ”Oletpa lihonut”. Olin 7v.

Voi kun äiti olisi jättänyt puhumatta kaikki laihdutusasiat, paastot ja muut mun kuullen. Niiden myötä kuljin itsekin jo melko nuorena mukana painonvartijoissa ja katselin milloin mitäkin dieettejä. Meidän äiti ei edes koskaan ollut mitenkään lihava, ehkä lievästi ylipainoinen painavimmillaan joskus.

Siinä oli kaikki vastaukset, jotka tähän aamuun mennessä kerkesin kirjoittaa ylös. Näitä tuli ihan valtava määrä, mutta halusin ottaa mahdollisimman monta mukaan postaukseen, jotta ne herättäisivät mahdollisimman paljon ajatuksia. Halusin, että mahdollisimman moni, joka on kuullut jotain ikävää, löytäisi jonkun kehen samaistua. Ja halusin, että se välittyy, kuinka järkyttävän yleistä se on, että vanhemmat ovat arvostelleet itseään meidän sukupolven kuullen, ja kuinka moni lapsi sitä harmittelee edelleen. Näen ihan selvän yhteyden sen välillä, miten ysärillä erilaiset ihmedieetit, laihdutusohjelmat ja muut ovat tulleet muotiin, sekä sen, miten suuret ulkonäköpaineet meidän vanhemmilla on varmasti niiden sekä sen ajan median ja ahtaiden muottien myötä ollut. Tuskin kukaan huvikseen arvostelee omaa ulkonäköään, vaan se ajatusmalli on tullut ulkopuolelta niin vahvana, että siltä on ollut vaikea välttyä.

Joukossa oli ihan äärettömän surullisia ja vihastuttaviakin kokemuksia, ja olen niin pahoillani kaikista ikävistä asioista, joita moni on joutunut kuulemaan ja kokemaan niiltä ihmisiltä, keneen pitäisi voida kaikkein eniten luottaa ja tukeutua. Kiitos ihan älyttömän paljon kaikille, jotka osallistuitte keskusteluun <3