Viikon kuluttua meidän taaperolla alkaa päivähoidon pehmeä lasku ja parin viikon kuluttua sitten se ihan oikea päivähoito.

Ihan eilen me vasta piru vie harjoiteltiin esikoisen ja keskimmäisen kanssa päiväkotiin menemistä ensimmäistä kertaa. Ja siitäkin on jo neljä vuotta. NELJÄ vuotta.

Ihan vasta me pyyhittiin kyyneliä silmäkulmasta lasten ensimmäisessä kevätjuhlassa, kun kaksivuotias keskimmäinenkin siellä esiintyi muiden ryhmäläisten kanssa niin hienosti.

Ihan vasta mä lyllersin viimeisilläni raskaana meidän isompien lasten joulujuhlaan siihen samaan päiväkotiin ja kökötin mahani kanssa siellä päiväkodin penkillä juhlasalissa katsomassa esikoisen ihanaa Frozen-esitystä.

Ihan vastahan me kannettiin synnäriltä kotiin se pieni mytty, joka päästeli vastasyntyneen ihania ääniä, hapuili rintaa ja mahtui kätevästi kämmenen ja kyynärpään väliin.

Ja nyt hän on reipas kaksivuotias, joka parin viikon kuluttua aloittaa päivähoidon.

Alunperin päivähoidon piti alkaa jo helmikuun alusta, mutta tajuttiin, että tämä hiihtoloma olisi tullut heti siihen aloituksen päälle. Päätettiin siis ihan suosiolla myöhäistää hoidon aloitusta kuukaudella, niin päästään kunnolla harjoittelemaan ilman, että heti tulee pitkä tauko. Päivähoitoa on ainakin tämän kevään ajan kolmena päivänä viikossa, joten viikkoihin jää hyvin myös vapaapäiviä. Katsotaan sitten kesän jälkeen, että lisätäänkö viikkoon yksi hoitopäivä lisää, vai jatketaanko samalla tahdilla. Meidän lapset ovat aina olleet päivähoidossa kolme- tai nelipäiväistä viikkoa, koska se on tuntunut hyvältä ja ollut meille mahdollista. Näin on tarkoitus toimia taaperonkin kanssa eskariin asti, kun eskarissa sitten ei ylimääräisiä vapaapäiviä enää ole.

Kaksivuotias itse on kysynyt ehkä n. viimeiset kolme kuukautta joka aamu siskojen lähtiessä päiväkotiin ja kouluun, että ”Onko minullakin tänään dagispäivä?”. Ja joka aamu on pitänyt vastata, että ei tänään, mutta pian sinullakin alkaa päivähoito. Monta kertaa hän on myös suuttunut, ja painokkaasti ilmoittanut, että ”Mutta minäkin haluan mennä dagikseen!”. Ei siis olla oltu mitenkään järin jännittyneitä tai huolissaan tästä muutoksesta, uskotaan, että hän on oikein valmis tähän uuteen asiaan.

Siinä missä neljä vuotta sitten jännitin aivan älyttömästi sitä, että joku muu hoitaa meidän lapsia useana päivänä viikossa, nyt en jännitä sitä ollenkaan. Päiväkoti on se sama tuttu, jossa isommatkin lapset ovat olleet eskariin asti ja josta me tunnetaan kaikki aikuiset ja suurin osa lapsistakin. Taapero on leikkinyt päiväkodissa jo monta kertaa joulu- ja kevätjuhlien ja valokuvauspäivien sun muiden yhteydessä, ja hän on kaikille tuttu, vaikka ei hoidossa aiemmin olekaan ollut. Isosisko on vielä kevään ajan samassa päiväkodissa, ennen kuin syksyllä aloittaa eskarin ja siirtyy koulun yhteyteen. Tiedän, että meidän minityyppi tulee olemaan mitä parhaimmassa hoidossa juuri tuolla päiväkodissa, ihanien, tuttujen ja turvallisten aikuisten ympäröimänä.

Vaikka ollaan koko perhe innoissamme tästä hienosta uudesta askeleesta, niin tokihan se silti tuntuu haikealta. Nämä kaksi vuotta on menneet vaan niin älyttömän nopeasti. Tuntuu, että pää ei pysy perässä tässä tahdissa, jossa elämä etenee. Sama tunne on tosin tainnut olla siitä asti kun ensimmäisen lapsen sain rinnalle. Vaikka kuinka elää hetkessä ja parhaansa mukaan pysähtyy nauttimaan kaikesta mitä tapahtuu, se ajankulu pääsee silti aina yllättämään.

Haluaisi vaan purkittaa jokaisen ihanan lämpimän tunteen ja kaikki ne pienet hetket niin, että niihin voisi aina hypätä myöhemmin takaisin. Tokihan niihin voikin, kuvissa, videoissa ja muistoissa. Mutta ei se vaan ole sama juttu! Kyllä te tiedätte, jotka tunnette samalla tavalla. Ylpeyttä ja haikeutta. Onnea ja luopumisen tuskaa. Rakkautta ja ikävää. Vanhemmuus on jatkuvaa irti päästämistä ja syliin sulkemista. Pitää vaan olla rohkea ja luottaa omaan lapseen ja rakastaa niin täysillä kuin ikinä vaan pystyy. Vaikka suunnilleen jokainen uusi asia tuntuu musta aina vanhempana myös haikealta, se onni, ylpeys ja ilo on aina suurempaa.

Viikon kuluttua me aloitetaan harjoittelu päiväkodissa ja tiedän, että siitä tulee hauskaa. Tiedän jo valmiiksi, että jos joku itkee ekana oikeana hoitopäivänä, se olen minä. Tiedän, että me haetaan päiväkodista sitten tyyppi, joka puhua pulputtaa taukoamatta uusista kavereista ja siitä mitä on tehnyt. Luotan ihan täysillä siihen, että kaikki menee hyvin. Sitten me saadaan kaivattua rauhallista työaikaa päiviin, ja koko perheen yhteistä aikaa iltoihin ja viikonloppuihin. Siitä tulee ihanaa, ja tämä on hieno uusi juttu. Me ollaan ylpeitä meidän tyypistä, jonka kanssa tämänkin uuden askeleen ottaminen on hauskaa ja jännittävää.

Nyt me kuitenkin nautitaan tästä viimeisestä viikosta, jonka taapero on kotihoidossa ja me saadaan olla koko perhe isompia myöten yhdessä hiihtolomalla. Fiilistellään yhteisiä hetkiä ja otetaan kaikki ilo irti siitä, että ei ole yhtenäkään päivänä mitään pakollisia aikatauluja. Loman jälkeen ollaan varmasti oikein valmiita aloittamaan tämä uusi vaihe elämässä, ja ottamaan vastaan kaikki se ihana mitä se tuo tullessaan!

Helsingissä hiihtolomat on aina jo viikolla 8, mikä tulee aina yllättävän nopeasti joululoman jälkeen. Mutta se ei ole ollenkaan huono homma, päin vastoin. Ihanaa kun saadaan olla koko perhe yhdessä. Oton opintovapaata on takana jo parisen viikkoa, mutta sen alkaa kunnolla tajuta vasta nyt, kun juhlahärdellit ovat ohitse. Rennolla meiningillä tai ei, niin juhlissa on aina järjesteltävää, ja kahdet juhlat peräkkäisinä viikonloppuina vaativat hommia etukäteen. Nyt aletaan päästä oikeasti siihen, että iltaisin voi rentoutua ja istua vaikka sohvalla. Se tuntuu aika kivalta, vaikka vieläkin on vähän sellainen olo siinä ilman mitään tekemistä illalla istuskellessa, että ”onkohan tämä nyt ihan ok ja pitäisiköhän ennemmin tehdä kuitenkin vähän töitä varastoon”. Ei tarvitse!

Me haluttiin hiihtolomalla irtautua oikein kunnolla ja lähdettiinkin tänään kohti Oulua. Tiedossa on siis monta päivää rakkaita tyyppejä, ulkoilua ja Oulua, BEST! Majoitutaan taas perinteisesti mun tädin luona, mikä on ihan parasta. Mukaan Ouluun otettiin jättimäinen säkillinen karkkia, sillä oltiin tällä viikolla katsomassa Oton pikkusiskon penkkareita. Lapset saivat aivan älyttömän karkkisaaliin, kun sattuivat olemaan juuri sen rekan kohdalla ainoita mukuloita. Mukavaa kun oli tuliaisia vietävänä.

Oulussa meillä on suunnitelmissa kavereiden ja suvun tapaamisen lisäksi ainakin luistella paljon läheisellä luistelukentällä (otettiin luistimet x5 mukaan). Lisäksi ajateltiin käydä tsekkaamassa uusi Risto Räppääjä & Pullistelija -elokuva. Ootteko käyneet jo katsomassa? Oliko hyvä? Mietittiin myös, että pitäisi käydä lasten kanssa Oulun Edenissä uimassa. Mä oon käynyt siellä viimeksi joskus teini-ikäisenä varmaan ja Otto ei ikinä, eikä meidän lapsetkaan. Olisi varmaan hauskaa käydä siellä pulikoimassa, kun meidän lapset niin kovasti tykkäävät uida ja ovat saaneet meidät vanhemmatkin innostumaan. Sitten mietittiin myös, että voitaisiin käydä tsekkaamassa Nallikarin Talvikylä, siellä olisi varmasti huikeita elämyksiä lapsille! Luin ainakin, että siellä on poroja, rekikyytiä ja tuubimäki (what, mikä se on?). Kuulostaa ainakin tosi hauskalta mun mielestä.

Hirveästi olisi kaikkea jännää tekemistä, vaikka ei se hiihtoloma nyt ihan niin pitkä olekaan. Katsotaan mitä kaikkea jaksetaan tehdä, mulle ihan ykköstärkeintä on kuitenkin nähdä mahdollisimman paljon ja usein mun pappaa ja muita rakkaita ihmisiä. Ja saunoa mahdollisimman paljon, koska mun tädin luota löytyy kaikkein paras ja lempparein sauna ikinä. Samanlaisen saunan mä toivon löytäväni sieltä meidän unelmien kodista myös sitten joskus. Sauna on mulle niin rakas paikka ja perisuomalaiseen tapaan mullekin on kaikkein helpointa puhua ja avautua siellä. Vaikka olen tosi kova puhumaan muutenkin, niin tuntuu, että saunassa ne kaikkein syvimmätkin ajatukset nousevat pintaan ja tulevat ulos. Se on ihan älyttömän puhdistavaa.

Mä haluan toivottaa ihan hurjan ihanaa hiihtolomaa kaikille, jotka hiihtolomailevat meidän lasten kanssa yhtäaikaa, ja kaikille muille aivan ihanaa viikonloppua <3 

Monilla bloggaajilla on tapana tehdä viikon arkikuva-postauksia esim. vuoden ajan, ja mä tykkään kovasti lukea niitä! Olen joskus miettinyt itsekin, että olisi hauska osallistua, mutta monena vuonna on käynyt niin, että vuotta on kulunut jo kolme viikkoa, kun tajuan, että ”tää olis voinut olla SE vuosi kun kuvaan 52 arkikuvaa vuoden aikana blogiin”. Niin kävi tänäkin vuonna. Mutta jo monen vuoden ajan mä olen tehnyt aina satunnaisesti näitä arkikuvakollaaseja. Näissä olen valinnut isomman kasan ihan vaan randomisti räpsäistyjä kuvia puhelimen muistista. Kuvia, joita en ole koskaan julkaissut missään, enkä ottanut sillä fiiliksellä, että niitä olisin mihinkään laittamassa.

Tänään siis luvassa 15 arkikuvaa puhelimen kätköistä viimeisten viikkojen ajalta!

1. Taapero löysi isosiskon L.O.L-lemmikin aurinkolasit, ja halusi ottaa kaikista meistä yhteiskuvan jossa meillä on ”silmälasit” päässä. Familjen rillipäät tässä hei!

2. Eräänä päivänä hän nukkui maailman suloisimmassa asennossa lattiatyynyllä päiväunia. Oli pakko ihan vaan tuijottaa, miten suloinen voi toinen olla.

3. Prismassa, tää oli ennen kuin Otto leikkasi tukan muutama viikko sitten. Mistä se fiilis tuleekin, että aina kun ollaan keskenään hississä, niin pitää ottaa kuva? Multa löytyy google kuvista varmaan 500 eri hissi-perheselfietä viimeisten 8 vuoden ajalta.

4. Selfie jota en koskaan julkaissut, koska näytin siinä niin väsyneeltä. Ja väsynyt mä olinkin, otin tämän silloin muutama viikko sitten, kun lapset olivat olleet vuorotellen flunssassa ja nukkuneet huonosti, ja itse taisin juuri tämän kuvan ottamisen jälkeen saada sen saman flunssan.

5. Tässä ne samat flunssatyypit sohvalla katsomassa piirrettyjä kainalokkain. Olivat nii hellyyttäviä, että oli pakko ikuistaa.

6. Ulkoilua mielettömän kauniissa talvisäässä. Tämä talvi on ollut kerrassaan upea, ei todellakaan voi valittaa. Uskaltaako edes toivoa, että seuraavatkin vuodenajat jatkuisivat yhtä upeina?

7. Esikoinen lukemassa kirjaa koulun jälkeen. Mäkin luin samoja Lasse-kirjoja pienenä, ja on ollut jotenkin niin hauskaa keskustella samoista hahmoista ja muistella itsekin omia lapsuuden lukutuokioita.

8. Otettiin tää selfie mun ystävän Emmiksen kanssa, kun oltiin kuvaamassa mun hääpäiväbileiden asua Talvipuutarhassa. Emmis keksi, että mennään sinne kuvaamaan, ja se oli kyllä ihan loistava idea!

9. Ja tässä pakollinen hiukset kiinni -selfie ihanan aurinkoisena päivänä. Mä näytän jotenkin ihan eriltä tukka kiinni, mutta se ei ole yhtään huono asia. Olen alkanut oikeastaan tykkäämään siitä, miltä näytän, kun tukka on vaan huolettomasti sutaistu nutturalle niskaan.

10. Tässä oltiin hääpäivän illallisella Oton kanssa kauppakeskus Lauttiksen Pizzeria Lucassa. Oli kyllä hyvät pizzat! Ja ennen kaikkea oli ihanaa viettää hetki aikaa kahdestaan ja keskittyä vain toisiimme.

11. Tässä me oltiin just tultu kotiin Oton kanssa hääpäiväbileiden jälkeisenä päivänä, ja taapero aikoi viettää koko päivän kuulemma mun sylissä. Ja siinä hän aika tiiviisti viettikin aikaa sunnuntaina, mikä oli ihanaa. Kyllä mulle vaan kerkesi tulla yhden yön erossaolon aikana kauhea ikävä vauvelia!

12. Kokeiltiin alkuviikosta somehitiksi noussutta Liemessä-ruokablogin uunifetapastaa, ja olihan se nyt aivan jumalaisen hyvää ja niin helppo valmistaa! Lapsille maistui hyvin myös, kun tein heille aavistuksen vähemmän chilisen version kuin meille.

13. Tässä kuvassa oltiin matkalla Oton pikkusiskon penkkareihin mielettömän aurinkoisessa säässä. Lapset saivat aivan hillittömän karkkisaaliin, kun juuri Oton pikkusiskon rekan edessä ei ollut muita lapsia. Ne karkit riittävätkin sitten loppukevään ja vitsillä sanoinkin lapsille, että ”Jee meidän ei tarvitse ostaa enää ikinä karkkia!”.

14. Oli niin harvinaislaatuinen tilanne, että taapero itse halusi sekä hiuspannan että käsikorun. Oli ihan pakko ikuistaa tämä tilanne, kun hän oli niin suloinen asusteissaan. Yleensä hänelle ei saa laittaa mitään pompuloita tai pinnejä tai pantoja, joten olin vähän hämmentynyt tästä ihanasta toiveesta.

15. Sugarin PR-toimisto lähetti mulle aivan ihania ja suloisia ystävänpäiväkukkia, joiden kanssa oli myös pakko ottaa selfie!

Tästä arkisesta kollaasipostauksesta opin ainakin sen, että mä otan tosi paljon selfieitä, mutta hyvin harvoin laitan niitä mihinkään. Aika harvoin tulee myös katsottua niitä selfieitä puhelimesta, vaikka niitä siellä onkin. Mutta ei kai siitä haittaakaan ole, niitähän voi aina välillä poistella, jos näkyy liikaa omaa naamaa!

Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua kaikille! Nautitaan ennätyslämpimistä säistä! <3 

Multa on toivottu paljon postausta siitä, mitä me leikitään tai puuhaillaan meidän isompien tyttöjen kanssa yhdessä. Ja mitä me tehdään varsinkin sisällä kotona! Ulkonahan nyt on aina vaikka ja mitä tekemistä ja paikkoja missä käydä, mutta mitä me tehdään sisällä? Taaperon kanssa on ne omat selkeät suosikkileikit, ja taaperoiden kanssa on ehkä aika helppoakin keksiä puuhaa yhdessä tehtäväksi, mutta isompien kanssa yhdessä ajan viettäminen on sellainen aihe, josta kysellään paljon. Siksi päätin koostaa postauksen asioista, joita mä itse tykkään tehdä yhdessä meidän lasten kanssa sisällä kotona (ja mistä mitä ilmeisimmin lapsetkin nauttivat).

1. Me tykätään tosi paljon katsoa tanssi- ja venyttelyvideoita YouTubesta yhdessä ja harjoitella liikkeitä. Usein katsotaan jotain siistejä koreografioita tai sitten esim. kanadalaisen Anna McNultyn venyttelyvideoita, ja sitten mä ähisen ja puhkun ja lapset vaan menee niihin venytysasentoihin ihan tuosta noin vaan. Voin kertoa, että mä venyn nykyään enemmän kuin teininä, kun ollaan harjoiteltu yhdessä.

2. Leivotaan välipalapatukoita/tehdään granolaa/valmistetaan jotain muuta helppoa syötävää yhdessä. Isommat osaavat jo suunnilleen leipoa keskenään, mutta toki aikuisen valvovan silmän alla. Ja lapsistakin on kivaa kun puuhastellaan yhdessä, vaikka välillä he haluavatkin leipoa myös kahdestaan.

3. Piirretään tai väritetään. Hauskoja piirtämisleikkejä on esim. paperintaitteluleikki, missä jokainen piirtää aina yhden vartalonosan hahmolle, taittaa paperin niin ettei seuraava nää, ja antaa seuraavalle. Näistä hahmoista tulee aina aivan huikeita. Usein yhdistetään tähän myös tarinan kerrontaa niin, että jokainen saa kirjoittaa myös yhden lauseen osan aina siihen omaan piirustuskohtaan. Näin hahmot saavat hienon elämäntarinan.

4. Luetaan kirjoja, paljon kirjoja. Päivisin tykätään lukea yhdessä enemmän sellaisia tietokirja-tyyppisiä, ja iltaisin sitten enemmän satuja. Mutta toki nyt luen yleensä juuri sitä, mitä lapset haluavat.

5. Tehdään lettejä tai kampauksia. Molemmat tytöt osaavat jo perusletin ja ainakin toinen osaa myös hollantilaisen letin. Katsotaan aina lettikirjasta tai YouTubesta ohjeita ja harjoitellaan.

6. Stailausleikki: lapset saavat meikata mut ja laittaa mun hiukset ja valita mulle asun. Joskus myös he saavat meikata toisiaan ja valita toisilleen jotkut coolit vaatteet joko omista kaapeistaan tai äidin kaapista.

7. Pidetään disko. Lasten lempparimusiikit soimaan (ja vähän äidinkin) ja sitten tanssitaan. Hikivaroitus!

8. Pelataan Nintendo Switchillä esim. Mario Cartia. Mä en ole muuten mikään pelaaja, mutta koko perheen kesken on hauskaa kisailla ja pelata!

9. Rakennellaan legoilla, joko duploilla tai pikkulegoilla. Duploista saa hienoja super korkeita rakennelmia (ja taaperokin voi osallistua, paitsi hän kyllä aina rikkoo kaiken). Pikkulegoilla voi rakennella kaikkia pieniä ja yksityiskohtaisia rakennuksia. Meidän lempipuuhaa on myös yrittää rakentaa joku super hieno setti kuten heppatalli tai ostoskeskus uudelleen paketissa tulleen ohjeen mukaan, mutta yleensä aina luovutetaan jossain vaiheessa, kun ei vaan löydetä kaikkia osia enää. Onneksi meillä on myös paljon kivoja rakennuksia, jotka on säästetty sellaisenaan heti rakentamisen jälkeen ja niillä voi leikkiä.

10. Pelataan lautapelejä. Joulukalenterissa listasinkin meidän lempparipelit.

11. Katsotaan Netflixistä Brainchildia, se on ihan super hyvä sarja ja sen saa suomeksi! Toinen josta tykätään kaikki on The Worst Witch, sekin löytyy Netflixistä ja senkin saa suomeksi. Molemmat on viihdyttäviä ja mielenkiintoisia myös aikuiselle, tai ainakin mulle on.

12. Katsotaan leffoja, Viaplayssa on hyvä valikoima esim. Disney-leffoja, jonka myös vinkkasin taannoin postauksessa (kaupallinen yhteistyö).

13. Harjoitellaan koodausta. Meillä on pari vanhempaa läppäriä, joilla lapset ovat saaneet harjoitella koodauksen alkeita Hello Ruby -kirjojen oppien perusteella. Meiltä löytyy koko kirjasarja, ja se on sekä vanhempien että lasten lemppari. Molemmat tytöt tykkäävät ihan älyttömästi koodata, ja siinä ei voi kuin ihmetellä vieressä, kun tyypit luovat omia pelihahmojaan. Tämä nyt ei välttämättä ole niin ”yhteistä” puuhaa lähtökohtaisesti enää, mutta yhdessä ollaan alunperin koodaamiseen tutustuttu ja harjoiteltu silloin kun se on heitä itseään kiinnostanut.

14. Leikitään arvausleikkiä tai sitten mä keksin lapsille päässälaskuja laskettavaksi. Nämäkin ovat lasten vakkaritoiveita, kun kysyn mitä he haluaisivat tehdä. 5-vuotiaalle vielä osaan keksiä laskut itsekin, mutta koululaisen kanssa olen ottanut googlen avuksi laskuja keksiessä jo aikoja sitten, kun siirryttiin kerto-, jako-, prosentti- ja desimaalilaskuihin. Onneksi netistä löytyy paljon kivoja harjoitustehtäviä.

15. Jutellaan. Se on ihan parasta. Olla vaan ja jutella, joko ei mistään ihmeellisestä tai sitten jostain tosi jännittävästä. Lapset nauttivat siitä, kun keskitytään höpöttelyyn ihan täysillä.

Täällä Helsingissä on ensi viikolla hiihtolomat ja muuallakin parin viikon sisään, joten toivottavasti tämä listaus tuo iloa ainakin jollekin hiihtolomalaiselle tai vanhemmille! Tässä on nyt listattu aika monta ideaa, joita tykätään lasten kanssa tehdä. Paljonhan me ulkoillaan tai sitten lapset leikkivät/lukevat/touhuavat itsekseen tai keskenäänkin, mutta nämä ovat sellaisia juttuja joista meillä nauttivat niin isot kuin pienet ja joita tehdään yhdessä.

Mitä te tykkäätte tehdä vähän isompien lasten kanssa sisällä? Jakakaa ihmeessä ideoita, olisi kiva kuulla mitä kaikkea muissa perheissä puuhaillaan yhdessä!

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Venuun, Aallonkodin, Cake O’ Clockin ja Raikastamon kanssa.

Hääpäiväbileet 5v hääpäivänä oli ehkä paras idea ikinä. Meillä oli sellainen kutina, että niistä saattaisi tulla aika hauskat juhlat, mutta ei silti osattu odottaa sellaista tunteiden, ilon ja onnen ja rakkauden räjähdystä joka me lauantaina koettiin. Pää on vieläkin aivan pyörällä lauantaista, ja olo on todellakin vähän samanlainen kuin viisi vuotta sitten samaan aikaan häiden jälkeen. On epätodellisen ihanaa, että meidän ympärillä on tällainen joukko ihmisiä, joka välittää, myötäelää, rakastaa, iloitsee ja haluaa olla mukana meidän elämässä. Sitä ei koskaan saa ottaa itsestäänselvyytenä.

Me kutsuttiin juhliin lähemmäs 40 ihmistä, joista suurin osa onneksi pääsi paikalle tästä vuoden kipeimmästä kuukaudesta huolimatta. Samaa jännättiin myös viisi vuotta sitten, mutta onneksi silloinkin saatiin nauttia juhlapäivästä terveenä. Juhlat olivat vähän niinkuin häiden jatkot. Yhtä ihanat kuin häät, mutta vieläkin rennommat, vaikka eivät meidän häätkään mitkään pönötysjuhlat olleet. Meitä ei jännittänyt tällä kertaa puoliksikaan niin paljon kuin häissä, ja tilaisuudesta oli riisuttu kaikki se virallisuus ja ”hienous”. Keskityttiin vaan nauttimaan, syömään ja pitämään hauskaa.

Otettiin järjestelyiden kanssa aika rennosti, ja käytiin ostamassa viimeiset koristeet vielä lauantaina aamupäivällä. Käytettiin koristeena eucalyptuksen oksia, morsiusharso-kukkaa, kynttilöitä, puukiekkoja (meidän puuhääpäivän mukaan) ja valokuvia. Oltiin kehitetty meidän häissä pöydissä olleiden hääkameroiden kuvat näin viisi vuotta myöhemmin, joista tehtiin koristeköynnös seinälle, ja kaikki saivat käydä katsomassa omia ihania kuviaan. Lisäksi meillä oli ilmapalloilla kirjoitettuna vaan meidän nimet. Tosi simppelit koristelut, joista kuitenkin tuli näyttävät.

Yksi viiden vuoden takaisista bestmaneista ja yksi kaasoista oli auttamassa meitä koko lauantaipäivän ajan, eikä oltaisi kyllä saatu mitään valmiiksi ilman heidän apua. Mun äiti oli päivän meidän lasten kanssa, niin saatiin rauhassa laittaa kaikki valmiiksi. Sekin oli korvaamattoman suuri apu, sillä voi sitä härdelliä heti kun lapset saapuivat juhlapaikalle! Onneksi he olivat itse juhlissa sitten tosi hienosti parin tunnin ajan, ennen kuin lähtivät kotiin nukkumaan mun äidin kanssa, ja me aloitettiin ”aikuisten” juhlaosuus.

Juhlatilana meillä oli upea Aallonkulma keskustassa, Venuu.fi:n  & Aallonkodin kanssa yhteistyössä. Juhlatilassa oli valmiina kaikki astiat niin tarjoiluun, syömiseen kuin ruuanlaittoonkin, mikä helpotti valtavasti. Oli paljon tilaa laittaa kaikki ruuat ja tarjottavat esille, ja juhlien jälkeen meidän ei tarvinnut myöskään siivota, sillä myös siivous kuuluu juhlapakettiin. Kaikki juhlapaikan järjestelyt sujuivat aivan uskomattoman hyvin, ja me saatiin kysyä apua ihan mihin tahansa aina kun tuli jotain mieleen. Juhlien järjestäminen Venuun kautta oli juuri niin stressitöntä kuin toivoinkin, eli mistään ei tarvinnut stressata tai huolehtia. Ollaan aivan älyttömän kiitollisia Venuun Suville sekä koko Aallonkodin mahtavalle henkilökunnalle siitä, että juhlien järjestäminen onnistui näin mukavasti.

Juhlatilan tyyli sopi täydellisesti meidän puuhääpäivään, ja se olikin varmasti suurin syy, miksi pärjäsimme niin vähillä koristeilla. Tilassa oli paljon kaunista puupintaa. Saimme juhlatilan puolesta lainaan myös upean kukkaisen kuvausseinän, jonka edessä kuvattiin ainakin osa vieraista. Tällä kertaa meillä ei ollut valokuvaajia tai videokuvaajia niin kuin häissä, minkä tietysti huomaa näin jälkeenpäin, sillä ei ehditty itsekään koko illan aikana hirveästi keskittymään kuvaamiseen. Onneksi meidän ystävät auttoivat, ja saatiin illasta jonkin verran myös kuvamuistoja ja videoita.

Näytettiin juhlapaikan valkokankaalta meidän häävideo juhlaväelle. Sen katsominen ja sitä seurannut puhe rakkaalta perheenjäseneltä olivat ehkä illan tunteikkaimpia hetkiä, jolloin koko jengi kyynelehti. Etukäteen mietin vähän, että haluaakohan ihmiset edes nähdä videota, mutta sen katsominen yhdessä oli tosi ihana juttu. Suurin osa juhlavieraista oli myös itse mukana videolla, ja kaikista oli tosi hauskaa (ja jännittävää) nähdä se oma osuus. Oli ihana kuulla videon jälkeen monelta, että ”ei se mun puhe ollutkaan niin paha”, hah! Meistä kaikkien puheet ja kaikki muukin olivat hääpäivänä niin tunteikkaita ja ihania, että ei oltu osattu edes ajatella, että joku olisi voinut ajatella jotain muuta.

Meidän juhlat alkoivat klo 17.00 ja me tarjoiltiin niin alkupalat, kevyt ”pääruoka” kuin jälkiruuatkin. Koska mentiin super rennolla meiningillä, meidän pääruokana oli salaattibuffet, joka osoittautui aivan loistavaksi ideaksi. Kaikille eri ruokavalioineen oli paljon sopivaa syötävää, kun kaikki ainesosat olivat omissa kulhoissaan, ja jokainen sai tehdä sellaisen salaatin kun itse halusi. Meillä oli mm. vihreää salaattia, pastaa ja couscousia, paljon eri vihanneksia, rapuja, kanaa ja nyhtökauraa, erilaisia pähkinöitä ja siemeniä, useampia eri kastikkeita ja patonkeja sekä niin hummuksia kuin tuorejuustojakin.

Alkupalat eli savuporo-rieskarullat ja lohi-ruisnapit ja jälkiruuat eli kakun, cupcaket ja nimikoidut keksit saimme Cake O’Clock -leipomosta Espoosta yhteistyönä, mikä oli aivan lottovoitto! Ei oltu vielä edes ehditty miettimään, että mitä tarjoilemme juhlissa, kun Taisia Cake O’Clockista otti yhteyttä, ja ehdotti yhteistyötä juhlien tiimoilta. Mä kerron tarjottavista ja kokemuksesta enemmän vielä omassa postauksessaan, mutta sen vaan sanon, että kaikki oli aivan super hyvää, ja meidän kakku oli juuri niin näyttävä ja upea kuin toivottiinkin. Kakussa maistui mausteinen banaanikakkupohja sekä ihana raikas mango ja pensasmustikat, juuri meidän toiveiden mukaan. Koristeena oli oikeita kukkia ja ihana kreemi. Aivan älyttömän suuri kiitos Cake O’ Clockille mielettömistä tarjottavista!

Juhlissa oli alkoholittomana vaihtoehtona tarjolla Raikastamolta saatuja Sweet, Bitter & Companyn herkullisia limonadeja. Kirpeä Bitter Lemon greippi-sitruuna limonadi on mun oma henkilökohtainen suosikki, ja Otto taas tykkää eniten Lime Colasta. Molemmat maistuivat vieraille hyvin.

Me leikittiin Oton kanssa juhlissa myös kenkäleikki, joka meiltä jäi häissä leikkimättä. Se oli hauska ja rento ohjelmanumero, josta osan vilautinkin jo Instagram Storiesissa. Leikin jälkeen, vähän ennen kuin vaihdettiin juhlatila yökerhoon, mä pidin morsiamen puheen. Mietin loppuun asti että uskallanko uskallanko. Olin kirjoittanut puheen valmiiksi ja miettinyt tarkkaan mitä halusin sanoa, mutta lopulta se mun kirjoitettu puhe ei tuntunutkaan hyvältä. Sitten pidin puheen ihan extempore.

Ei se vieläkään ollut meidän bestmanien veroinen mestaripuhe, mutta se oli puhe. Ylitin itseni, koska lähestulkoon mikään ei jännitä mua niin paljon kuin ihmisten edessä yksin puhuminen. Olen iloinen, että sain pidettyä sen. Sain sanottua kaikkien ihmisten edessä, kuinka onnellinen olen Otosta ja kuinka paljon mä Ottoa rakastan. En epäile hetkeäkään etteivätkö kaikki olisi sitä tienneet jo entuudestaankin, mutta mulle oli iso juttu sanoa se.

Juhlatilasta piti poistua klo 23, ja me jatkettiin silloin vielä isolla porukalla yökerhoon. Ei oltu Oton kanssa pitkään aikaan käyty missään yökerhossa, muistaakseni viimeksi viime vuoden Inspiration Blog Awardsien jatkoilla huhtikuussa, ja oltiin ihan pihalla, että mihin edes kannattaa mennä. Onneksi vieraat tiesivät paremmin, ja me tanssittiin ihan pikkutunneille saakka! Vielä yökerhossakin ilta oli täynnä halauksia, rakkauden tunnustuksia ja yhdessäoloa. Siis jotenkin vaan niin täydellinen päivä ja ilta alusta loppuun asti, että ei voi kuin olla kiitollinen.

Osa porukasta tuli kaukaa ympäri Suomen meidän juhlien vuoksi ja osa lähempää.  Ne rakkaat ystävät, joiden kanssa on puhuttu kaikesta ja naurettu vedet silmissä jo teinivuosista asti. Perheenjäsenet, joita nähdään usein ja joilta saa pyytää apua ja tukea silloin kun tarvitaan. Sukulaiset, joiden kanssa nähdään usein ja joiden kanssa voi olla kuin kotonaan. Perheystävät, joilta saa vertaistukea ja joiden kanssa vietetään lapsiperheaikaa rennolla meiningillä yhdessä. Kaikki ne ihanat tyypit, joiden kanssa voi olla rennosti oma itsensä, ja joiden elämässä meillä on suuri kunnia olla mukana myös. Me ollaan ihan suunnattoman onnekkaita, kun saadaan olla näin hienojen tyyppien läheisiä. Kiitos heistä jokaiselle <3

Olen myös maailman kiitollisin mun äidille, joka auttoi meitä lasten kanssa niin, että nämä juhlat olivat meille mahdolliset ja lapsilla tuttu ja rakas mummu heidän kanssa. Äiti nyt ei mikään pikkutunneille asti juhlija ole muutenkaan, joten tiesin, että häntä ei haittaa lähteä lasten kanssa juhlista ajoissa kotiin lepäämään, ja uskalsin pyytää sitä jo kauan ennen juhlia. Äiti on paras mummu<3

Meiltä kysyttiin useaan otteeseen, että mitä toivotaan hääpäivälahjaksi. Meillä ei ollut mitään lahjatoiveita, eikä me tarvittu oikein mitään, tai oltu edes ajateltu, että kukaan haluaisi tuoda lahjaa. Siksi me päätettiin Oton kanssa perustaa HelsinkiMissiolle oma hääpäivälahja-keräyslipas. Sinne halukkaat vieraat saivat lahjoittaa haluamansa summan meille hääpäivälahjaksi, ja se raha käytetään yksinäisyyden ehkäisyyn täällä Suomessa. HelsinkiMissio auttaa niin nuoria, lapsiperheitä kuin yksinäisiä vanhuksiakin. Me saatiin oikein mukava summa kasaan, ja tämä oli meistä paras mahdollinen hääpäivälahja. Tuli niin hyvä mieli, että järjestämällä nämä juhlat me pystyttiin vieläpä auttamaan apua tarvitsevia ihmisiä yhdessä vieraiden kanssa.

Ihan mielettömän suuri kiitos vielä kaikille meidän ihanille vieraille näistä juhlista. Ja me todellakin aiotaan pitää myös 10v hääpäiväbileet, niin kuin lauantaina mentiin lupaamaan! Katsotaan mihin se elämä vie seuraavien viiden vuoden aikana! Tämä taisi olla aika kiitosten täyteinen pläjäys, mutta oikeesti! Me ollaan vaan vieläkin niin fiiliksissä lauantaista, ja tullaan varmasti olemaan vielä pitkään.

Vastauksena otsikon kysymykseen, että kannattiko järjestää? No kannatti ehdottomasti. Nämä juhlat toivat juuri sitä valoa ja rakkautta tähän kylmään talveen, jota juuri nyt tarvittiin. Suosittelen rentojen juhlien järjestämistä ihan kaikille ja ihan minkä kunniaksi tahansa!