Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Elovena kanssa.

Nyt raskausaikana mulla on ollut välillä tosi hakemista aamupalan kanssa. Alkuun mikään ei oikein maistunut, mutta pikkuhiljaa aloin saada vaihtoehtoja takaisin repertuaariin ja nyt olo on alkanut palata jo melko normaaliksi. Kaikki maistuu. Yksi pahimmista jutuista on ollut sellainen ”nollasta sataan” -nälkä, kuten sitä itse kutsun. Eli se, että heti herätessä tuntuu siltä, kuin ei olisi saanut ruokaa viikkoon. Silloin aamupalan pitää olla mahdollisimman helposti ja nopeasti saatavilla, tai muuten huono olo iskee heti. Nyt tämäkin on jo alkanut helpottaa ja ehdin jopa aamulla rauhassa miettiä mitä söisin.

Mutta edelleen arvostan kyllä suuresti sitä, jos aamupala on mahdollisimman nopea ja yksinkertainen valmistaa. Sitä helpottamaan olen myös tehnyt muutamia ennakkovalmisteluita. Varsinaista meal preppausta meillä ei vielä harrasteta ainakaan suuressa mittakaavas. Välillä kuitenkin pilkon jääkaappiin valmiiksi rasioihin vihanneksia, hedelmiä tai marjoja ja lisäksi olen hankkinut kuivakaappiin sellaisia nopeita ja helppoja instant-välipaloja, jotka valmistuvat hetkessä. Sellaisia, joiden syömiseen riittää, että avaa paketin tai valmistelee maksimissaan pari minuuttia. Annospuurot, välipalakeksit, hedelmäsmoothiepussit ja muut valmiit jutut ovat parhaita niihin hetkiin, kun nälkä pääsee yllättämään.

Elovenalta on tullut kaksi uutta herkullista annospuuroa, jotka sopivat monelle vatsalle: ne ovat nimittäin gluteenittomia. Minä en itse noudata gluteenitonta ruokavaliota, mutta toisaalta eipä se gluteeniton kaura maistu yhtään erilaiselta kuin ”tavallinenkaan” kaura. Se vain sopii useammalle. Kotimainen kaura on vatsaystävällistä ja kuitupitoista ja mulle vatsan hyvinvointi on tosi tärkeää. Siksi suosin ruokavaliossa kuitupitoisia tuotteita ja huolehdin vatsan hyvinvoinnista esimerkiksi maitohappobakteereilla. Musta on tosi hienoa, että valinnanvaraa tulee jatkuvasti lisää ja yhä useammat pääsevät nauttimaan uusista kivoista herkuista, kun niistä tehdään monelle vatsalle sopivia. Yksi annos Elovenan uusista annospuuroista sisältää muuten 16% päivän kuitutarpeesta.

Uusien kotimaisesta kaurasta valmistettujen Elovena Gluten Free -annospuurojen maut ovat Mansikka, sekä Omena ja Mustaherukka. Tykkään kummastakin mausta kovasti. Mulle puuro ei ole välttämättä mikään joka aamun aamupala, vaan enemmän sellainen viikonloppuaamujen ihana herkku. Toisaalta nämä annospuurot ovat niin nopeita, että sopivat hyvin myös joskus kiireisen aamun pelastajaksi tai nopeaksi välipalaksikin, kun nälkä pääsee yllättämään.

Nämä on niin helppo valmistaa, että onnistuu hyvin vaikka lapselta jo, kun ei tarvita muuta kuin syvä lautanen tai vaikka muki, lusikka ja kuumaa vettä. Helppo ottaa siis myös mukaan minne tahansa, jos pakkaa vaikka kuumaa vettä termariin. Retkievääksi, työpaikalle tai vaikka telttailemaan.

Elovena Gluten Free -annospuuroja löytyy sekä Keskon että S-ryhmän kaupoista, mutta mitä isompi kauppa niin sitä todennököisemmin löytyy valikoimasta. Olen itse ainakin löytänyt meidän lähikaupoista hyvin molempia. Elovena Gluten Free -annospuuroihin voi tutustua lisää Elovenan sivuilla ja sieltä voi lukea lisää myös muista Gluten Free -sarjan tuotteista. Elovena Gluten Free -valikoimaan on tullut esimerkiksi myös uusia herkullisia välipalakeksejä, jotka voi helposti napata mukaan laukkuun.

Mun lemppariaamut on sellaisia, kun ehdin rauhassa venyä ja vanua, lukea ehkä kirjaa tai päivän uutiset ja nautiskella mun aamupalasta rauhassa (sen jälkeen kun olen sen helposti ja nopeasti valmistanut). Kun aamulla saa ihan rauhassa heräillä, on helpompi jaksaa sitten hoitaa kaikki työt ja päivän askareet. Arkisinkin pyrin heräämään ajoissa, jotta ei tule kiirettä valmistautuessa, eikä aamupalaa tarvitse hotkia. Olen aamuihminen ja tykkään fiilistellä sitä aamua. Aamun aurinkoa, aamupalan tuoksua, ikkunoista läpi kuuluvaa linnunlaulua. Varsinkin nyt, kun aamut ovat taas valoisia vaikka kuinka aikaisin heräisi, on jotenkin niin ihana nautiskella aamuista. Kirjoitin tätä tekstiä rauhallisen ja rennon aamupalahetken jälkeen ja oli jotenkin niin ihanan onnellinen aamufiilis!

Tänään äänessä on pitkästä aikaa Otto, joka kertoo omia tuntemuksiaan siitä, että meille on tulossa vauva. 

Iina pyysi mua pitkästä aikaa kirjoittamaan postauksen, koska “ihmiset kuulemma innolla odottavat mitä mieltä mä oon asioista”. Eikä siinä, puhun mielelläni asiasta. Musta on kuitenkin tässä vuosien mittaan kehkeytynyt niin perheenisä perheenisä, että se on yhtä vahva osa mun identiteettiä kuin ilmaiset ämpärit suomalaisuutta. Ennen kuin alan sen enempää avaamaan sanaista arkkuani ja käymään tunteitani asiasta läpi, haluan sanoa yhden asian.

Ei, en edelleenkään toivo poikaa. Ei sillä että toivoisin tyttöäkään. Kantani on sama, kuin se on viimeiset kymmenen vuotta ollut. Toivon että lapsi on terve.

Asiaan.

Mun tunteet meidän raskaudesta (kuten asia on korrektia ilmaista) on tällä hetkellä vähän ristiriitaiset. Ja sanon näin vain koska haluan pitää teidät, rakkaat vaimoni blogin lukijat, jännityksen äärellä siitä, että “mitä mieltä se Otto nyt oikein on”. Olen tottakai ehdottoman innoissani, ja tiedän jo esimerkiksi mitkä vaunut haluan. Pari nimiehdotustakin on tullut mietittyä jo valmiiksi.

Meidän viime raskaudesta on vaan kulunut jo sen verran aikaa, ettei oikein muista niitä omia tunteitaan viime kerrasta. Ja koska mun keho ei tälläkään kertaa ole käynyt läpi minkäänlaisia muutoksia, tuntuu musta vähän siltä, ettei mun primitiiviset aivot ole vielä oikein sisäistäneet asiaa. Iinan jatkuvasti kasvava mahakin on vasta juuri ja juuri ylittänyt sen rajan, ettei mahaa oikein voi enää laittaa belugabologneseturvotuksen piikkiin. Vielä vähän aikaa sitten minun pienpanimo-oluista koostuva mahani oli kuitenkin kokoluokkaa Iinan mahaa isompi.

Yksi syy miksi en vain ehkä vielä oikein huoku (huo’u? mitä helvettiä?) intoa, on se, että olen ollut viimeaikoina vähän väsynyt, ja vetänyt sellaisella päivä kerrallaan -asenteella. Joo, tiesin että raskauspahoinvointi on juttu, ja ei, ei tullut mitenkään yllätyksenä että saa vähän ottaa koppia asioista kun toinen kasvattaa uutta elämää. Itsehän päätin että nyt olisi sopiva hetki yrittää neljättä. Joka muuten on ehkä ainoa korrekti tapa ilmaista, että me nyt vähän vaimon kanssa tässä paneskellaan normaalia enemmän.

Iinan pahin vointi vain sattui näppärästi siihen samaan ajankohtaan jolloin itse palasin kahden vuoden opintovapaalta töihin, mikä on ollut aika sopeutuminen. Siihen päälle vielä se alkuraskauden verenvuoto ja siitä aiheutunut ylimääräinen stressi, niin johan on hapansilakkapyttipannu. Aloin esimerkiksi taas pelaamaan wowia pitkän tauon jälkeen, että siitä vähän osviittaa. Alusta alkaen oli kuitenkin tiedossa että tällaisia juttuja tulee, ja että ne ovat yleensä väliaikaisia. Nyt on jo helpottanut, ja osaa nauttia taas asioista. Arki on tällä hetkellä aika normaalia, mitä lie tarkoittakaan näin herran vuonna 2021.

Mutta joo, se tämänkertainen yrittäminen oli kuin olikin ihan mun oma keksimä juttu. Kukaan ei aseella uhaten pakottanut, eikä mua millään tavalla painostettu. Sanon tämän ehkä hieman suoraan, mutta kun tää juttu menee vähän samaan kategoriaan sen “toivot varmaan poikaa” vihjailun kanssa. Sanoin joskus kolmannen muksun kohdalla kun multa kysyttiin, että montako lasta haluan, että “näin on ihan hyvä”. Ja niinhän se oli. Silloin. Nyt taas neljän on ihan hyvä. Jos joskus päätän että nyt riitti niin siinä vaiheessa napsaisen piuhat poikki.

Mulla ei vaan koskaan ole ollut sellaista suunnitelmaa omalle elämän pelille. En ollut koskaan haaveillut prinsessahäistä, kuudesta lapsesta ja kultaisesta noutajasta, joten en osannut myöskään sen enempää sanoa montako lasta haluan. Autoon mahtuu nykyään vielä kaksi, joten kyllä sinne vielä yhden hyvällä omallatunnolla tunkee. Eikä ole kellään sitten omaa huonetta nykyisessä kämpässä. Kristillinen tasajako. Huomaatteko kuinka asiat mukavasti loksahtelevat paikoilleen? Ja Iina taas on krooninen vauvakuumeilija, joten jos se ois Iinasta kiinni niin meillä ois varmaan noin biljardi lasta. Per huone.

Eikä me muutenkaan lähdetä tähän touhuun mun mielestä mitenkään sillä asenteella että kyseessä olisi uusi seikkailu, vaan enemmänkin sillä ajatuksella, että lisää samaa ja hyväksi todettua. Jos kaikki menee hyvin, niin mä jään uudestaan vanhempainvapaalle, oon omasta mielestäni erinomainen koti-isä. Varsinkin kun korona-aikana tuli innostuttua ruoanlaitosta, ja olen opetellut mm. käsittelemään kalaa, ja sietämään erikokoisia kurkkusiivuja.

Että sillä lailla. Kuten varmaan huomaatte, on mun ajatuksenjuoksu ehkä vähän rönsyilevää, mutta pohjimmiltaan positiivista. Mun mielestä se kiteyttää aika hyvin mun ja meidän fiilikset tästä. Me ollaan kaikki todella innoissaan, myös allekirjoittanut. Vauva on tervetullut lisä meidän entuudestaan suureen perheeseen, eikä malteta odottaa kesää ja alkusyksyä, kun meidän kuopuksestakin tulee isosisko. Sen kyllä kuitenkin sanon, että raskauden kanssa me ollaan molemmat ihan sata pros varmasti done. Joo, Iinan satunnaiset sanasekoilut on ihan hauskoja, mutta muuten kaikki raskauteen liittyvä on jo aikalailla nähty. Toisaalta ihan hyvä että vielä kestää, niin ehtii hankkia kaiken tarvittavan.

Joten sen pidemmittä puheitta:

TL;DR: Kivaa kun tulee vauva, neljä lasta on hyvä alku, toivottavasti on terve vs. sukupuoli, ja innolla odotetaan että päästään kaikki nuuskuttelemaan “vauvan hajua”, kuten Iina sen mulle tänään aikaisemmin sen niin kauniisti ilmaisi.

Tällä viikolla olen saanut useamman kerran itseni kiinni miettimästä, että olenko mä raskaana ollenkaan! Varsinkin aamupäivällä ja päivällä on ollut monesti jopa epätodellisen hyvä ja energinen olo. Se energinen keskiraskaus on ilmeisesti todellakin alkanut. Toisaalta sitten taas illalla supistelee tiheästi ja on sellainen ”pallo” olo, jos on päivän aikana touhunnut paljon. Eli esimerkiksi jos täytyy käydä kaupassa tai haluaa käydä lenkillä, se on parempi hoitaa aamupäivällä, jolloin supistukset eivät kiusaa joka askeleella vielä ja askel kulkee kevyesti kuin ei raskaana olisikaan.

Vauva liikkuu ja tunnen hänen liikkeensä, mutta välillä voi olla, että tunnen vain kerran päivässä ja välillä tunnen useamman kerran päivän aikana.Tämäkin lisää sitä epätodellista fiilistä, että onko siellä ketään  ja kasvaako hän hyvin, kun potkujen määrä ei vielä ole lisääntynyt mitenkään valtavasti siitä, mitä se oli pari viikkoa sitten. Mutta pikkuhiljaa hän vahvistuu ja kasvaa ja varmasti pian liikkeitäkin alkaa tuntumaan useammin. Enää seitsemän viikkoa siihen maagiseen 22 viikon rajaan.

Mulla oli tämän viikon aikana myös neuvola, joka sujui hyvin. Siinäkin tosin vauva karkaili, kun yritettiin saada sydänäänet kuuluviin. Varmaan kolme kertaa kävi niin, että saatiin just syke kuulumaan muutamaksi sekunniksi, sitten vauva potkaisi doppleria ja karkasi niin, että ääniä sai taas etsiä vaikka kuinka kauan. Mutta syke oli vahva ja hyvä, oli ihana kuulla se.

Painoa mulle oli tullut nyt tähän 15. viikon neuvolaan mennessä lähtöpainosta 1,8kg. Olin jopa hieman yllättynyt, että niin vähän, kun mulla on ollut jotenkin niin pehmeä olo viime aikoina ja kun liikunta oli niin vähäistä silloin, kun oli lääkäriltä lepokäsky monen viikon ajan. Mutta kai se pehmeys on enemmän mun päässä, heh. Ihan hyvä, että painoa tulee maltillisesti näin alussa, kun yleensä sitten keskivaiheilla mulla on tullut enemmän.

Kaikki oli neuvolassa normaalia, hemoglobiini oli edelleen hyvä 133 ja kaikki muutenkin mallikkaasti. Olipa ihanaa kun nyt tälle neuvolakäynnille sain meidän ”oman” terveydenhoitajan. Jouduin ekassa neuvolassa menemään toiseen neuvolaankin, että kerkesin saada lähetteen ajoissa niskapoimu-ultraan. Sielläkin oli aivan ihana ja mukava terveydenhoitaja, mutta onhan se aina eri käydä sillä tutulla.

Meillä on ollut sama neuvolan terveydenhoitaja esikoisen raskausajasta lähtien (tai no siitä, kun muutettiin meidän ekaan yhteiseen kotiin Oton kanssa mun ollessa raskausviikolla 15 tai 16. Eli nyt tulee huhti-toukokuussa kymmenen vuotta! Hän on aivan ihana ihminen ja seurannut meidän tarinaa alusta asti, nähnyt meidän lasten kasvun ja toivottanut kahdelle vanhimmalle jo hyvää matkaa koulutielle. Hän on aina kohdannut meidät lempeästi ja arvokkaasti, vaikka kymmenen vuotta sitten olin vasta 19-vuotias teini. Hän on käynyt meidän jokaisessa kodissa neuvolan kotikäynnillä katsomassa vastasyntynyttä, ja ollut aina mukana meidän elämässä. Ihanaa, että saadaan pitää hänet edelleen!

En siis meidän muuton myötä vaihtanut neuvolaa, vaan käydään edelleen samassa kuin ennen juuri siksi, koska haluttiin pitää sama terveydenhoitaja. Ja nykyään kun on auto, niin ei sillä neuvolan sijainnilla ole mitään merkitystä sinällään, ekan neuvolakäynnin kävin Viiskulman neuvolassa keskustassa, kun sieltä löytyi vapaa aika. Sekin oli hauska sattuma, sillä myös esikoisen raskausaikana kävin sen ekan käynnin nimenomaan Viiskulman neuvolassa, kun asuin silloin vielä Ullanlinnassa. Jotenkin tämän raskauden kohdalla niin monessa jutussa on sellainen ”ympyrä sulkeutuu” -fiilis, että just näin tämän pitikin mennä.

Silloin 10 vuotta sitten kävin Viiskulman neuvolassa epävarmana 19-vuotiaana teininä ja nyt sain mennä sinne uudelleen itsevarmana tulevana neljän lapsen äitinä, joka ei tuntenut itseään yhtään huonommaksi kuin ketään muutakaan. Ja ei, en missään nimessä ollut 19-vuotiaanakaan ketään muuta huonompi. Mutta silloin tuntui siltä. Nyt mua hymyilytti istua siellä samassa odotushuoneessa kuin silloin. Muistin sen jännityksen ja epävarmuuden ja miten me Oton kanssa silloin istuttiin siellä pyörittelemässä peukaloita, eikä yhtään tiedetty mitä odottaa. Nyt oli ihan toinen fiilis, kaikki meni rutiinilla ja oli jo entuudestaan tuttua, paitsi se, että nyt saakin syödä pehmeitä pastöroituja juustoja, kunhan niissä on hyvin päiväystä jäljellä.

Asiasta kukkaruukkuun, nyt olen myös alkanut nukkumaan heräämättä öisin pissalle, mikä on I-H-A-N-A-A! Nyt nautin tästä niin kauan, kunnes sitten loppuraskaudessa se vessaramppaaminen öisin alkaa uudelleen. Vielä viime viikolla heräsin kuuden-puoli seiskan maissa aamuisin ja olin aina hereillä ennen kaikkia muita. Mutta nyt eilen nukuin jopa 7.50 asti ja tänäänkin heräsin vasta herätyskelloon 7.15. Eli ehkä tässä on nyt toivoa, että saisi hetken aikaa nauttia ihan tavallisista katkeamattomista yöunista ja normaaleista aamuherätyksistä? Ihanaa!

Loppuun vielä samanlainen koonti kuin viime viikolla:

Checklist raskausviikko 15:

Vauvan koko hedelmänä: Päärynä.

Cravings: Tuoreet mansikat.

Oireet: Harjoitussupistukset liikkeessä, muuten ei oireita. 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Arla Apetina kanssa.

Mulle on suuri ilo ja kunnia saada jatkaa Ahmi kasviksia -yhteistyötä Apetinan kanssa myös tänä keväänä! Ollaan juteltu Instan puolella teidän kanssa ihanista talvisista ja lämmittävistä ruokamuistoista, sekä retkieväistä ja niiden pohjalta on syntynyt herkullisia reseptejä (ainakin omasta mielestäni).

Talven lämmittävä lohturuoka

Kun lähdin miettimään omia lämmittäviä talvisia lohturuokiani, tuli ensimmäisenä mieleen erilaiset pastat, padat ja tietenkin kermainen ja täyteläinen lasagne. Meidän perheessä on yksi sydäntalven lapsi, meidän ihanan 4-vuotias. Hänen syntymäpäivänään helmikuussa 2017 me kokkailtiin juurikin lasagnea kotona iltaruuaksi. Lasagne oli juuri uunissa, kun mun synnytys käynnistyi. Tankattiin sitä kuitenkin mahat täyteen ennen lähtöä, niin jaksoi hyvin saattaa uuden tyypin maailmaan. Lasagnen voimalla hän syntyikin vain parin tunnin kuluttua siitä kun lähdettiin kotoa.

Tämä on kenties yksi lämpimimmistä ruokamuistoista, joita mulla talveen liittyy. Lasagne on ihana ruoka, sinne voi hyvin laittaa kaikki kasvikset mitä kaapista löytyy ja se oikeastaan vain paranee vanhetessaan. Vanhan tutun suosikin lisäksi halusin kuitenkin myös testata uutta ja kysyin seuraajilta IG:n puolella heidän lemppari lämmittäviä talvisia lohturuokia.

Ideoita tuli todella paljon ja kaikki kuulosti super herkulliselta! Mun huomioi kiinnittyi kuitenkin yhteen ruokaan, jota en ollut koskaan ennen maistanut tai valmistanut, mutta joka nousi yllättävän monessa vastauksessa esiin: Linssipataan! Olen kyllä maistanut linssikeittoa ja kokannut linssibolognesea, mutta linssipata oli ihan uusi tuttavuus. Joten päätin kokeilla sitä. Googlailin erilaisia reseptejä ja muokkasin niistä omiin tarpeisiin sopivan sen pohjalta, mitä meiltä löytyi kaapeista.

Vaikka ainesosalista näyttää pitkältä, sitä ei kannata säikähtää. Mausteiden ja vihannesten kanssa voi soveltaa ihan sen mukaan mitä omista kaapeista löytyy. Linssien kaveriksi toimii hyvin myös vaikka peruna, bataatti, lanttu, kukkakaali ja mikä tahansa sipuli sopii hyvin. Tässä reseptissä tärkeä osa on Apetina-juusto, joka tuo ihanaa pehmeyttä ja täyteläisyyttä padan kaverina.

Lämmittävä linssipata Apetina-juuston ja riisin kanssa 

2pkt (á 380g) punaisia (säilyke)linssejä 

1 pkt Arla Apetina Original -juustoa

1 (kelta)sipuli

3 porkkanaa

1 rkl öljyä paistamiseen

3 valkosipulin kynttä 

1 l kasvis- tai kanalientä

1 mieto punainen chili

400 g tomaattimurskaa (esim. Mutti)

2 rkl (Mutti) tomaattipyreetä

2 tl jauhettua juustokuminaa 

2rkl hunajaa

Kourallinen tuoretta korianteria

1 tl savupaprikajauhetta 

2rkl inkivääriä raastettuna

mustapippuria myllystä

sormisuolaa

1 lime 

Pilko sipuli, chili ja porkkana. Kuori valkosipulinkynnet ja hienonna veitsellä tai murskaa. Raasta inkivääri. Huuhdo linssit hyvin. Kuumenna padassa tilkka öljyä ja kuullota sipuleita, chiliä ja porkkanoita muutaman minuutin ajan. Lisää valkosipuli ja inkivääriraaste ja kuullota vielä hetki. Lisää tomaattipyre ja paista hetki, jotta se karamellisoituu. Lisää tomaattimurska ja kana- tai kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon huuhdotut linssit. Mausta pata juustokuminalla,  savupaprikajauheella, hunajalla, mustapippurilla ja suolalla. Anna linssipadan hautua miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia, kunnes se paksuuntuu. Tarkista maku ja lisää lopuksi tuore korianteri, sekä murustele padan pinnalle Arla Apetina Original -pala. Tarjoile keitetyn riisin kanssa ja purista limen mehua päälle.

Parhaat retkieväät pakkaspäivinä

Lämmittävän lohturuuan lisäksi pääsin pohtimaan retkieväs-muistoja. Retkillä aina on ollut tärkeä juttu, että on kaakaota mukana termarissa! Syötävien osalta on ollut enemmän vaihtelua. Meillä on ollut useimmiten ehkä erilaisia piirakoita ja pasteijoita, jotka ovat helppoja mukaan otettavia ja täynnä makua. Myös erilaiset wrapit toimivat hyvin, tai sitten ihan perinteiset nuotiolla paistettavat eväät.

Kyselin myös seuraajien retkieväs-suosikkeja Instagramin puolella ja vastauksissa korostuivat erilaiset eväsleivät, piirakat, pullat, kasvisnyytit, nuotieväät, linssikeitto (taas ne linssit!!) sekä se sama termarikaakao kuin mullakin. Bongasin myös ehdotuksen suolaisista kasvismuffineista ja päätin, että hitsi, mehän kokeillaan nyt leipoa itse jotain sellaisia. Otto auttoi mua etsimään resepti-inspiraatiota ja törmäsi munakas-muffineihin, jotka vaikuttivat olevan tosi simppeleitä tehdä.

Sovellettiin taas sen mukaan mitä kaapeista löytyi: baby-pinaattia, miniluumutomaatteja sekä tietysti Apetina-juustoa. Munakasmuffinit valmistuivat tosi helposti ja nopeasti ja niitä tuli iso satsi mukaan otettavaksi. Ainoa huomio, että meidän pitäisi varmaankin investoida ihan kunnon muffinivuokaan, sillä noihin paperisiin vuokiin munakkaat hieman tarttuivat kyllä kiinni. Että jos on sellainen kunnon vuoka, niin kantsii käyttää sitä!

Munakas-muffinit pinaatilla, tomaatilla ja Apetina-juustolla (14kpl)

10kpl kananmunia

65g baby-pinaattia

200g miniluumutomaatteja

1pkt Apetina Original -juustoa

1tl suolaa

1tl mustapippuria

Pese ja pilko miniluumutomaatit sekä pinaatti pieneksi. Valuta ja murusta Apetina-juusto. Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa ja kaada muffini-vuokiin. Vuoat saa kaataa melko täyteen, nämä eivät kohoa liikaa. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20 minuuttia. Nautiskele retkieväänä tai super herkullisena aamupalana!

Apetina-juusto on kyllä oiva kaveri kasviksille ja rakastan sen pehmeää makua, joka ei ole yhtään liian suolainen tai pistävä. Se sopii hyvin myös lasten makuun, meillä kaikki lapset tykkäävät Apetina-juustosta ja jos sitä on esim. salaatissa, niin he oikein kaivelevat niitä juusto-paloja omalle lautaselle, hah. Kokkaillessa lämpimiä ruokalajeja rakastan käyttää Apetina Original -palajuustoa, mutta esim. salaatteihin mun suosikkeja on erilaiset maustetut Apetina -juustokuutiot, kuten esimerkiksi uutuusmaku Apetina Garlic & Parsley. Juustokuutioiden öljy toimii aina herkullisena salaatinkastikkeena.

Tehtiin tänä viikonloppuna pieni retki Kaivopuiston rantaan. Syötiin meidän herkullisia muffineja, juotiin lämmintä kaakaota ja käveltiin. Teki niin hyvää. Tällaiset ihanat retket on kyllä ihan parhaita juttuja lasten kanssa. Niistä jää niin lämpimiä muistoja, vaikka meidän retkellä talvi pääsi yllättämään, ja lunta alkoi tulla yhtäkkiä ihan hulluna kesken eväiden nautiskelun. Meitä kaikkia nauratti, kun hetkeä aiemmin oli vielä ollut aivan aurinkoista ja tyyntä.

Kiitos Apetinalle jälleen kerran, sain ihan valtavasti ruokainspiraatiota näiden julkaisuiden ja seuraajien ideoiden myötä ja nämä jäävät kyllä molemmat meidän vakituiseen resepti-repertuaariin. Linssipataakin ollaan tehty jo monta kertaa kun se on vaan niin herkullista ja riittää useammalle aterialle!

Yksi toivotuimpia raskausaiheita on ollut ”mikä kaikki meidän arjessa ja elämässä muuttuu neljännen lapsen myötä”. Näin etukäteen on vaikea tietenkään tietää kaikkea, mutta käytännön asioista me ollaan jo aika hyvin perillä. Kirjoitin itse asiassa jo silloin syksyllä, kun aihetta ekaa kertaa väläyttelin, että ollaan jo mietitty näitä käytännön juttuja valmiiksi. Niitä on ollut hauska miettiä ja myös samalla huomata, että niin ne omat arvot ja asenteetkin kehittyy kokemuksen myötä. Kaksi suurinta käytännön juttua, joista on eniten kysytty, on tietenkin auto ja asunto.

Meillä on 7-paikkainen ja erittäin tilava auto jo valmiiksi, joten autoa ei tarvitse vaihtaa. Se on iso helpotus, koska me rakastetaan meidän nykyistä autoa. En edes tiedä mihin sen vaihtaisi, jos pitäisi vaihtaa. Ainakin seuraavat pari vuotta mennään luultavasti siis tuolla tutulla ja turvallisella Skoda Kodiaqilla, eikä meille ainakaan mitään bussia ole tulossa.

7-paikkaiseen mahtuu edelleen yksi lisätyyppi kyytiin, vaikka me oltaisiin koko 6-henkinen perhe siellä. Suksiboksi tosin ajateltiin hommata, niin pidempiä matkoja matkustaessa riittää edelleen tilaa matkatavaroille hyvin. Sitä en sano, etteikö toinen auto voisi jossain vaiheessa tulla ajankohtaiseksi tämän rinnalle, mutta vielä ei ole sen aika.

Ja sitten se asunto. Meillä on rapiat 100 neliötä ja kolme makuuhuonetta. Tällä hetkellä meillä esikoinen ja 7v jakavat yhden huoneen ja kuopus nukkuu yksin toisessa, joka toimii myös leikkihuoneena. Kaikki makuuhuoneet ovat suuria ja tilavia. Vauva mahtuu mainiosti nukkumaan ensin meidän makuuhuoneessa ja myöhemmin sitten kuopuksen kanssa. Ainakaan nyt siis toistaiseksi meillä ei ole minkäänlaisia muuttosuunnitelmia näköpiirissä.

Me rakastetaan tätä kotia ja ollaan huomattu tässä 11 kuukauden asumisen aikana, että mahdutaan tänne erittäin hyvin. Meillä on avara ja tilava alakerta, jossa kaikilla on tilaa hengata. Ja meillä on yläkerta, jossa lapsilla on kivat huoneet ja aikuisilla mukava makuu-/työhuone, joissa me  kaikki vietetään aikaa mielellään.

Meillä on täällä myös kaksi tilavaa kylpyhuonetta (kolmella suihkulla) sekä kodinhoitohuone ja iso oma piha, jotka kaikki helpottavat elämää ja tuovat niitä kaivattuja lisäneliöitä ja toimintoja meidän arkeen.

Tämä korona-aika hieman vääristää sitä kuvaa, kuinka paljon aikaa kotona vietetään ”normaalissa” arjessa. Sitten kun ei ole enää korona-aika ja meilläkin isommat lapset ovat jo nyt sen ikäisiä, että osaavat liikkua itsenäisesti, niin varmasti myös se heidän kotona viettämä aika jonkin verran vähenee ja kavereiden kanssa ulkona/puistossa/nuorisotalolla/harrastuksissa vietetty aika lisääntyy taas.

Ja silti, vaikka ollaan oltu super tiiviisti yhdessä täällä koko tämä aika ja me vanhemmat myös tehty töitä/opiskeltu kotona, niin ollaan koettu, että kaikille on enemmän kuin riittävästi tilaa. Aina löytyy oma rauhallinen nurkka tarvittaessa ja jokaisella on omat paikat ja tilat niille omille tärkeille tavaroille, joista saa itse päättää.

Jotkut kaipaavat enemmän tilaa ja toiset vähemmän. Tiedän useampia perheitä, jotka asuvat neljän lapsen kanssa pienemmässäkin kodissa kuin me ja mahtuvat hyvin. Mun mielestä näistä asioista on myös hyvä puhua ja murtaa ennakkoluuloja. Suomessa etenkin maalla tai pienemmissä kaupungeissa ihmiset rakentavat usein nelihenkisellekin perheelle 150-200 neliön taloja, koska se on mahdollista. Rakentaminen on edullisempaa kuin täällä pk-seudulla, tontit maksavat murto-osan siitä mitä täällä, ja kukapa ei tykkäisi, kun on paljon avaraa tilaa.

Ei siinä ole mitään väärää. Varmaan itsekin haluaisin asua niin, jos olisin tottunut jo omassa lapsuudessa siihen, että on iso talo. Minä sen sijaan olen tottunut asumaan kompakteissa vuokra-asunnoissa koko elämäni, ja tämä meidän reilut 100 neliötä ikiomaa paritalon puolikasta on eniten, mitä mulla on koskaan ollut. Siihen on helppo olla tyytyväinen.

Ja toki onhan esim ympäristösyistä kannattavaa asua tiiviimmin ja kyseenalaistaa sitä omaa tilan ja tavaran tarvetta.  En sano, etteikö mekin joskus tulevaisuudessa voitaisi muuttaa isompaan kuin nyt, mutta sanon, että toistaiseksi me mahdutaan ihan hyvin näin, eikä ole muuttosuunnitelmia. Jos joskus tulee sellainen fiilis, että kaivataan enemmän tilaa tai esim. lapset alkavat toivoa kokonaan omia huoneita, niin tottakai ollaan valmiita silloin miettimään uudelleen. Meille kaikkein tärkeintä on se, että lapsilla on hyvä olla omassa kodissa.

Yksi suunnitelma meillä kyllä on ja se on ollut jo pitkään ja se on meidän pihavajan muuttaminen vierasmajaksi. Meillä on  pihavaja, jonka lisäksi meillä on tilava varasto ja kellari, joten säilytystilaa kyllä riittää. Mutta vieraille ei ole erillistä omaa tilaa ja vierasmaja ajaisi sen asian ainakin kesäisin. Meillä oli alunperin tarkoitus tarttua tähän asiaan jo viime kesänä, mutta keittiöremontti ja korona veivät suurimman osan säästöistä. Haudattiin se idea silloin siis odottamaan tulevaisuutta. Haaveena on, että tehtäisiin meidän pihalle kaunis lasiovinen vierasmaja, jossa mahtuisi yöpymään mukavasti ainakin niin kauan kuin ulkona on lämmintä.

Mutta ollaan taas edetty tämän kanssa aika hitaasti (lue: ei ollenkaan), koska tämä alkuvuosi on tosiaan ollut hieman rankka ja ollut ihan muut asiat mielessä kuin vierasmaja. Eli voi olla, että tämä ei etene tänäkään vuonna vielä, kun pitää selvitellä kaikki lupa-asiat (joissa voi kestää kauankin) ja miettiä mikä on järkevin keino toteuttaa tämä. Mutta ehkä joskus!

Näiden kahden suuren käytännön asian lisäksi ei nyt tule mieleen mitään sen suurempaa, mitä vauva elämästä muuttaisi. Toki vauvan syntymä tuo aina oman intensiivisen lisänsä arkeen ja jokainen persoona tuo oman mausteensa perheeseen, mutta muuten elämä varmasti jatkuu melko samanlaisena kuin ennenkin. Perhevapaiden jakamisesta ja muusta tulen kertomaan enemmän myöhemmin, kun ollaan itse selvillä siitä, miten toimitaan niiden kanssa.

Toistaiseksi siis tuntuu siltä, että vauva solahtaa melko mutkattomasti meidän arkeen, kun tämä on ensimmäinen kerta kun ei tarvitse muuttaa raskausaikana, ja auton hankinnan jälkeen myös eka kerta kun autoonkin mahdutaan ihan suoraan kaikki. Ihanan leppoisaa, kun isoin hankinta on varmaan vaunut!