Sinne meni sekin seitsemäs Isänpäivä, ja uusi viikko on alkanut. Meidän viikonloppu sujui melko rauhallisissa tunnelmissa yhdessäolon ja ruuan äärellä. Lauantaina toinen tytöistä pääsi kummitätinsä kanssa käymään Eläinmessuilla ja oli aivan fiiliksissä siitä. Toisen kanssa taas järkättiin kivaa ohjelmaa kotona. Eilen vietettiin yhdessä Isänpäivää ensin kotona aamiaisella herkutellen, ja iltapäivällä Oton perheen luona. Lapset auttoivat aamiaisen valmistelussa into piukassa ja meillä oli niin kivaa, kun yhdessä kokkailtiin ja katettiin pöytää, ja kiherrettiin isänpäivälahjoista, että mitähän se isi niistä tykkää.

Taktinen päätös siirtää karkkipäivä perjantaille oli muuten loistava, ja tehdään niin varmaan jatkossakin. Jotenkin se lauantai on jämähtänyt omasta lapsuudesta ajatuksiin, mutta perjantai toimii meidän perheelle paremmin. Perjantaina takana on koko arkiviikko, ja ilta kuluu muutenkin lähinnä rennosti ottaessa: silloin voi hyvin pötkötellä sohvalla ja katsoa leffaa karkkipussin kanssa. Lauantaisin yleensä touhutaan enemmän ja ulkoillaan pitkään, ja yleensä leffalle ei ole sopivaa hetkeä kuin vasta myöhään illalla, muuten se katkaisee kummallisesti päivän puuhat. Eli jatkossa karkkipäivä perjantaisin, tämä sopii lapsillekin loistavasti kun he saavat karkkipäivän ”aikaisemmin”, hah. Milloin teillä vietetään karkki- tai herkkupäivää, vai vietetäänkö?

Karkkipäivästä isänpäivään, vikka mulla ei omaa isää olekaan, on kiva että nykyään saan viettää Isänpäivää Oton kanssa, ja Oton perheen luona. Ja tietysti soittaa omalle papalleni myös. Mukavia arkea piristäviä juhlapäiviä ei ole koskaan liikaa, ja on kivaa että Isänpäivä on saanut merkityksen munkin elämässä oman perheen myötä. Me ollaan tosi perhekeskeisiä, ja on myös kivaa kun voi viettää aikaa isolla perheporukalla yhdessä.

Viikonloppuna aloitettiin pikkuhiljaa jo joulun valmistelut, vaikka tänä vuonna meillä ei ole edes aavistustakaan missä joulua vietetään ja miten. Mutta eiköhän nekin ajatukset tästä kirkastu. Muutama lahja on jo ostettu, kun sattui olemaan hyviä tarjouksia parista jutusta, mitä lapset ovat joulupukilta toivoneet. Molemmat kirjoittivat jo viikko sitten pukille, ja aika paljon samoja toiveita löytyi tällä kertaa. Saa nähdä miten tehdään niiden kanssa, miten teillä on toimittu jos on ollut samoja toiveita lapsilla paljon? Lahjatoiveita ja vinkkejä on tulossa blogin joulukalenteriin tänäkin vuonna, joten kerron niistä sitten siellä lisää!

Joulukalenteri starttaa tosiaankin taas joulukuun alussa, ja mulla on 20/24 luukusta lyötynä lukkoon, mutta muutaman luukun verran on vielä varaa toiveille. Eli jos toivotte jotain erityistä joulukalenteriin tänä vuonna, niin kertokaa ihmeessä. Joulukalenteri noudattaa tänäkin vuonna samaa linjaa kuin aiemmin, eli sieltä tulee löytymään jouluruokaohjeita, lahjavinkkejä, joulukoristeita, jouluun liittyviä ajatuksia & mielipiteitä, diy-vinkkejä ja muuta. Se on järjestyksessään jo blogin viides vuosittainen joulukalenteri, aika monta luukkua on siis rustattu joulusta, WAU! Mutta mä rakastan joulua, ja ei todellakaan lopu ideat kesken vaikka tänä vuonna tuleekin täyteen 120 kirjoitettua luukkua joulujuttuja.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille ja jakakaa ihmeessä ajatuksianne karkkipäivästä, lahjatoiveista ja joulukalenteritoiveista!

Seitsemäs Isänpäivä, ihan oikeasti. Me ollaan oltu perhe jo niin pitkään, että Otto juhlii tänään seitsemättä Isänpäiväänsä. Ihan hullua. Muistan vieläkin sen ensimmäisen Isänpäivän marraskuussa 2011, kun meidän esikoinen oli kuusiviikkoinen, ja Isänpäivää edeltänyt yö oli surkein, mitä oltiin siihenastisessa vauva-arjessa ehditty kokemaan.

Muistan kuinka väsäsin Otolle munakokkelista sydämen jonka reunustin pekonilla, ja samaan aikaan viihdytin väsynyttä ja itkuista vauvaa, ja koitin itse pysyä hereillä, kolmen pätkissä nukutun tunnin yöunilla. Se oli yksi niistä yhden käden sormilla laskettavasta huonosti nukutusta yöstä, joita esikoisella oli vauvavuonna. Vähänpä silloin tiesin nukkumisesta, tai lähinnä siitä millaista on kun ei saa nukkua, yleensä me nimittäin nukuttiin loistavasti. Kuusi vuotta ja kaksi lasta myöhemmin olen kokenut kyllä kaikki mahdolliset nukkumisen ja nukkumattomuuden skaalat joita maailmasta löytyy. Ja olen saanut kulkea tämän matkan parhaan kumppanin kanssa.

Otto on ollut aina läsnä ja rakastanut meidän lapsia niin täysillä kuin vaan on mahdollista. Kun katson kuuden vuoden takaisia kuvia nuoresta isästä, pörrötukassa ja aamupöhnässä, mä näen juuri saman rakkauden, joka hänen silmissään paistaa tänäkin päivänä kun hän katsoo meidän lapsia. Silmien alla tosin näkyy muutama ryppy enemmän, kuin kuusi vuotta sitten, naururyppyjä vain. Hän on kasvanut niin mielettömän upeaksi isäksi, että mua itkettää kun kirjoitan tätä.

Vaikka hän on aina ollut läsnä, ja tehnyt enemmän kuin parhaansa, tämä tämän vuoden yhteinen aika, Oton vanhempainvapaa, on kasvattanut Ottoa isänä ihan hurjasti. Hän on todellakin omistautunut aina lapsilleen kun on voinut, mutta ennen tätä vapaata hän on ollut aina arjessa vähintään ne viisi päivää viikosta kiinni töissä, ja viettänyt lasten kanssa vain ne isien keskimääräiset 4h14min vuorokaudessa, ja tietysti lomat. Vanhempainvapaa on tuonut aivan uudenlaista syvyyttä siihen isyyteen, ja ymmärrystä myös perus arjen pyörittämisestä.

Musta on ihan mahtavaa katsoa Ottoa meidän tyttöjen kanssa, ja välillä mä oikeasti vaan pysähdyn katsomaan, miten hellä ja turvallinen ja rakastava hän on. Miten he hassuttelevat ja leikkivät yhdessä, ja miten hän keskittyy siihen mitä he yhdessä tekevät. Otto rakastaa opettaa lapsille uusia asioita, ja hän omaa sellaisen sopivan rauhallisen asenteen siihen opettamiseen. Usein Otto ja tytöt pelaavat yhdessä, tai rakentavat legoilla. Hän on saanut meidän lapset ihastumaan Star Warsiin, Super Marioon, supersankareihin ja autoihin. Hän leikkii silti ihan yhtä sulavasti barbeilla ja nukeilla, kuin valomiekoillakin. Tosin barbieleikeissä meillä on mukana Hulk, Thor, Captain America ja Iron Man, ja Hulk on nimetty tyttöjen toimesta Otoksi.

Otto on luonteva isä, ollut alusta asti. Hän jotenkin sujahti siihen vanhemman rooliin niin helposti, ehkä jopa muakin helpommin. Hän on aina osannut höpötellä pienille vauvoille ja isommillekin mukeloille, ja ollut rauhallinen. Vaikka Otto ei ikinä ole ollut sellainen kasvatusoppaita kahlaava vanhempi, kuten minä joskus olen, hän on aina ollut avoin mun ehdotuksille. Hän ei ole jämähtänyt mihinkään kangistuneisiin kasvatuskäsityksiin, tai pahempaa: ollut välinpitämätön. Päin vastoin. Hän haluaa ja yrittää olla niin hyvä vanhempi kuin mahdollista, ja kokeilee mielellään myös uutta. Hän ei ikinä pidä mun toiveita hölmöinä tai ole kieltäytynyt kokeilemasta.

Koska mulla ei ole omaa isää, en ennen Ottoa oikein edes tiennyt millaista isää lapsilleni toivoisin. En ollut koskaan ajatellut asiaa – millainen isän pitäisi olla, ennen kun tulin raskaaksi. Mutta tiedän, että Otto on parempi isä kuin koskaan olisin osannut toivoa tai odottaa. Meillä on ihan oikeasti täysin tasa-arvoinen parisuhde ja vanhemmuus meidän perheessä. Toki toinen tekee joitain asioita enemmän kuin toinen, mutta silti kumpi tahansa kelpaa mihin tahansa, paitsi Otto imetykseen ja minä auton rattiin. Ja nekin asiat ovat ehkä muutettavissa: no okei, Otto ei varmaan kykene imettämään ikinä, mutta toisaalta, en mäkään ikuisesti aio imettää. Ja auton rattiin toivon uskaltavani vielä tämän vuosisadan puolella. Ehkä joskus 50 vuoden päästä autot on niin helppoja että lähden autokouluun opettelemaan eläkepäivien ratoksi.

Tämä syksy on ollut meille molemmille tunteellinen ja rankka, ja laittanut asioita ihan uuteen perspektiiviin läheisten menettämisen myötä. Tärkeimpänä niistä se, että tiedän, että jos mulle ikinä tapahtuisi jotain, Otto pärjäisi ja Otto olisi juuri sellainen vanhempi meidän lapsille kuin hän on nytkin. Ja tiedän, että ihan samalla tavalla, Otto luottaa että mä olisin juuri sellainen vanhempi meidän lapsille kuin nytkin olen. Me jaetaan samat arvot, ja pidetään samoja asioita tärkeänä.

Tiedän, että Otto ei unohtaisi halia tyttöjä, eikä sanoa että rakastaa. Ja hän lukisi iltasadun joka ilta. Hän vastaisi lasten kysymyksiin, ja muistaisi aina kannustaa tavoittelemaan unelmiaan. Hän veisi heidät mökille, ja Ouluun mun sukulaisille, ja pitäisi huolen että he saavat harrastaa. Hän hassuttelisi, pöristelisi, kertoisi tyhmiä isivitsejä ja olisi ottamassa kiinni jo ennen kuin kuopus ehtii kaatua. Hän juttelisi vaikeistakin asioista, eikä koskaan olisi tunteeton. Hän lämmittäisi saunan joka lauantai, ja laittaisi kylpyyn vähän liikaa kylpyvaahtoa. Hän pitäisi huolen, että meidän lapsia kohdellaan oikeudenmukaisesti, ja että he itse kohtelevat kaikkia hyvin. Hän tekisi joulusta taianomaisen, tai ainakin yrittäisi parhaansa. Aina ja kaikessa. Koska sellainen hän on. Maailman paras isi.

Jos lapsilta kysyy, miksi isi on maailman paras isi, saa aika ihania vastauksia.

”Meidän isi on maailman paras isi siksi, koska se osti ton harmaan lattiatyynyn ja me voidaan tehdä sen päälle perhekasa.”

”Parasta on että isi lukee aina meille iltasadun joka ilta, ja isi tietää kaiken.”

”Ishi!” *maailman levein kaksihampainen hymy*

Voin yhtyä kaikkiin näihin kolmeen vastaukseen. Maailman parasta isänpäivää vielä kerran Otolle <3

Tämä viikko on ollut jotenkin ihan uskomattoman pitkä, tuntuu kuin tässä olisi mennyt jo ainakin kaksi tai kolme viikkoa maanantaista, vaikka siitä on mennyt vasta muutama päivä. Ihan tavallista arkea me ollaan tässä eletty, ennen kuin ensi viikolla ajetaan taas kohti Oulua, ja hautajaisia. Jotenkin ajatukset on vähän sumussa, vaikka melko normi arkea onkin ollut. Ei suru ole joka hetkessä läsnä, ei lasten kanssa voi jatkuvasti olla suremassa ja miettimässä, mikä on hyvä. Paljon on mahtunut nauruakin tähän viikkoon, siitä lapset pitävät huolen. Mutta tietysti kun pysähtyy miettimään, se suru nousee heti pintaan.

Otto kävi esikoisen eskariryhmän ja muiden isien kanssa isänpäiväluistelussa jäähallissa, ja keskimmäisen päiväkodissa isänpäiväaamiaisella, onneksi eivät olleet samana aamuna niin hän pääsi molempiin. Ihan huippua että tällaisia juttuja järjestetään, en muista että silloin kun olin itse pieni olisi ollut mitään erityistä huomioimista vanhemmille korttien tekemisen lisäksi. Mä tein aina isänpäiväksi kortin mun äidille ja mun papalle, ja sekin oli ihan hauskaa, mutta jotenkin siinä on sellaista spesiaalifiilistä, kun vanhempi tulee hetkeksi mukaan päiväkotiin tai eskariin.  Ainakin meidän lapset on aina ihan innoissaan.

Meillä on vielä puolitoista viikkoa Oton vanhempainvapaata jäljellä, ennen kuin uusi arki alkaa. Suurin osa vietetään siitä ajasta Oulussa, mutta muutama päivä on vielä kotonakin jäljellä. Ollaan koitettu ottaa siitä kaikki irti, käydä lounaalla vauvelin päikkäriaikaan, ottaa kuvia, ajella yhdessä presseihin ja tehdä spontaaneja juttuja. Kohta meillä koittaa ihan toisenlainen arki, ja kieltämättä se vähän jo jännittää. Mutta koitetaan elää hetkessä ja ottaa irti kaikki näistä yhteisistä päivistä joita meillä vielä on. Eikä se uusi arki huono juttu ole ollenkaan, se on vaan taas sitten erilaista. Ajatuksia uudesta arjesta on luvassa enemmänkin täällä blogin puolella, ja Ottokin meinasi tässä vanhempainvapaan aikana palata vielä sorvin ääreen, joten Akkavaltaa on luvassa tässäkin kuussa.

Viikonloppuna on luvassa perinteistä Isänpäivä-aamupalaa ja muuta puuhaa, harrastuksia & ulkoilua, sitä perinteistä. Tänään tehtiin radikaali päätös ja siirrettiin lasten karkkipäivä lauantailta perjantaille, koska vaan tuntui siltä. Vuokrattiin Viiru & Pesonen Paras joulu ikinä -elokuva, ja löhöttiin sohvalla peittojen alla karkkia mutustamassa. Löysin muuten ananaskonvehteja irtokarkkihyllystä, siis mun unelma on toteutunut. Ei tarvitse enää ostaa konvehtirasiaa neljän ananaskonvehdin takia, kun voi ostaa pussillisen pelkkiä ananaskonvehteja. Niin tein just tänään. Lapsia nauratti mun karkkipussi kun siellä oli vain yhtä sorttia, mutta musta se oli just passeli. Ananaskonvehteihin ei voi kyllästyä!

Ihanaa ja rauhallista viikonloppua kaikille sinne <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WWF:n kanssa.

Olen toiminut WWF:n kummina nyt reilut kolme vuotta. Muistan vieläkin sen päivän kun ryhdyin kummiksi: olin kävelemässä Helsingin rautatieaseman asematunnelissa pikavauhtia metroon, että ehtisin tapaamaan Oton ja tytöt ja mentäisiin yhdessä ruokakauppaan päivän jälkeen. Matkalla tunnelista liukuportaisiin mut pysäytti kuitenkin WWF:n edustaja, joka oli siellä värväämässä kummeja Saimaan norpille. Ensin en meinannut pysähtyä, koska mulla oli oikeasti kiire, ja tiesin että Otto ja tytöt odottivat. Mutta jotenkin mä vaan pysähdyin, ja sitten jäin siihen kuuntelemaan kaiken infon, ja kyselin vielä lisää, ja lopulta värväydyin sitten kummiksi.

Kummiksi ryhtyminen oli helppoa, ja kummina oleminen on vielä helpompaa kummille itselleen: multa menee vaan suoraveloituksena tietty summa kuukaudessa norpille, eli mun ei tarvitse itse tehdä yhtään mitään. Jos kuitenkin haluan, voin osallistua kummina enemmänkin. Saan WWF:n kummilehden säännöllisesti, ja saan sähköpostiini raportteja siitä miten norpat ovat kummien lahjoituksista hyötyneet. Lisäksi voisin osallistua kummeille järjestettäviin tapahtumiin, joita on aina välillä.

Mulle on tärkeää se, että tiedän, että mun  rahat menee oikeasti suoraan norppien auttamiseen, ja on mahtavaa nähdä millaisia tuloksia niillä saadaan aikaan. Esimerkiksi viime talvena norpille kolattiin apukinoksia, jotta ne saivat pesiä rauhassa ja synnyttää poikasia, vaikka lunta ei ollut satanut tarpeeksi. WWF:n työntekijät ja vapaaehtoiset konkreettisesti kolasivat siis kymmeniä apukinoksia lumesta Saimaalla – sen konkreettisempaa luonnonsuojelutyötä on vaikea kuvitella. Apukinokset tarjoavat vähälumisina talvina saimaannorpan poikasille korvaamatonta suojaa kylmyyttä, petoja ja häirintää vastaan. Ilman ilmastonmuutosta norpilla riittäisi lunta joka talvi, mutta talvet ovat lämmenneet vuosi vuodelta ja ilman apua norpat eivät enää pärjää. 

Viime vuosi oli historian lämpimin vuosi, ja sen takia uusia Lumi-kummeja tarvitaan kipeästi! Lumi-kummit tukevat eläimiä ja luonnonsuojelutyötä vähän laajemmin kuin me norppakummit. Lumi-kummit tukevat arktista suojelutyötä, jonka tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä lumesta ja jäästä riippuvaisten lajien suojeleminen. Lumi ja jää merkitsevät monille lajeille turvaa ja piiloa, synnytys- ja pesäpaikkaa, kulkutietä, ravinnonlähdettä, sekä saalistus- ja lepopaikkaa. Ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa arktisten lajien elämää jo nyt monella eri tavalla.

Ilmaston lämpeneminen uhkaa arktisen alueen ainutlaatuista luontoa. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat juuri arktisilla alueilla kaikkein suurimmat: arktinen alue lämpenee nimittäin yli kaksi kertaa nopeammin kuin muu maapallo. Esimerkiksi jääkarhut ovat kuolemassa sukupuuttoon kun jäätiköt sulavat. Alueella on tärkeä rooli maapallon ilmaston säätelyssä, ja jäätiköiden sulaminen vaikuttaa merenpinnan nousuun kaikkialla maapallolla. Jos ilmastonmuutos etenee nykyistä tahtia, sillä on suuria vaikutuksia meihin kaikkiin. Suomikin on arktinen maa, ja monet meidän lajeistamme, kuten naali ja itämerennorppa, ovat arktisia lajeja. Vaikutukset eivät kuitenkaan ulotu pelkästään eläimiin, vaan meidän kaikkien elämään. (WWF: Arktinen alue)

WWF tekee tärkeää työtä, josta yli puolet rahoitetaan yksityisten ihmisten lahjoituksilla. WWF:n työhön arktisilla alueilla kuuluu mm. ilmastonmuutoksen hillitseminen, lajien suojelu niiden elinympäristössä, luonnonsuojelualueiden perustaminen sekä luonnonvarojen ryöstämisen estäminen. WWF:n perustaa ja varustaa jääkarhupartioita, suojelee naaleja Suomen Lapissa ja lainaa öljyntorjuntajoukkojen osaamista arktisille alueille.

Kyllä sen huomaa ihan maallikkokin, että talvet on nykyään paljon lämpimämpiä kuin mun omassa lapsuudessa. Silloin lunta oli joulukuusta maaliskuuhun vähintään, ja kovia pakkasiakin pitkiä aikoja putkeen. Toki talvien lämpötilat vaihtelevat joka vuosi, mutta fakta on että nykyään talvet ovat lämpimämpiä. Jos tulee päivä jolloin pääsee pulkkamäkeen tai saa tehtyä lumiukon, se päivä todella kannattaa käyttää siihen, koska ei ole mitään takeita että seuraavana päivänä enää olisi tarpeeksi lunta. Meidän lapset eivät enää saa kokea samanlaisia talvia kuin mun omassa lapsuudessa oli, koska suurimman osan talvesta on yleensä lumetonta ja märkää. Mun lapsuudessa oli ihan ok lähteä meren jäälle kävelemään tai hiihtämään, nykyään ei tulisi mieleenkään lähteä noille ohuille jäille talsimaan.

Ilmastonmuutos ja arktisten alueiden lämpeneminen on helppo unohtaa päivittäisessä arjessa, mutta se ei poista sitä faktaa että se tapahtuu koko ajan, joka päivä, joka sekunti. Tärkeintä on kiinnittää arkipäivässä huomiota siihen millaisia valintoja itse kuluttajana ja esimerkiksi vanhempana tekee. Mutta auttaa voi myös helposti ryhtymällä Lumi-Kummiksi. Pienin lahjoitussumma on vain 8 euroa kuukaudessa, joka ei todellakaan paljoa kenenkään lompakkoa rokota. Saman verran menee leffanvuokraukseen ja karkkeihin, tai yhteen pikaruoka-ateriaan kerralla. Siitä on kuitenkin vuositasolla jo iso hyöty. Ja jos pystyy, voi toki lahjoittaa enemmänkin.

Niin kuin kerroinkin, Lumi-kummiksi ryhtymisen jälkeen ei tarvitse tehdä mitään jos ei halua, vaan lahjoitussumma lähtee kuukausittain tililtä suoraveloituksella. Lahjoittaa voi myös kertalahjoituksena. Se on loistava aineeton lahjaidea jouluun tai vaikka nyt isänpäivään heille, joilla on jo kaikkea.

Lumi-Kummi KILPAILU: Voita liput Planeettamme Maa -konserttiin Hartwall Areenalle 24.2.2018. Miten nykytalvet eroavat lapsuutesi talvista? Vastaa tämän postauksen kommenttiboksiin ja voita kahden hengen lippupaketti Planeettamme Maa -konserttiin. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 16.11.2017 asti, ja tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan!

Käy ihmeessä lukemassa lisää Lumi-kummiudesta WWF:n sivuilta, tai tee kertalahjoitus joululahjaksi tai isänpäivälahjaksi, tai vaikka ihan muuten vain. Jokainen euro on tärkeä!

Kerkesin kirjoittaa ja kuvata tämän postauksen valmiiksi ennen kun sain maanantaina surullisia uutisia. Haluan kiittää ihan mielettömän paljon teitä kaikkia tuesta ja voimista ja rakkaudesta jota ootte jakaneet, kiitos ihan uskomattoman paljon. Onneksi on myös nämä kolme pientä neitiä täällä jotka pitävät kiinni arjessa. KIITOS <3 Ja tässä teille siis meidän ysikuisen kuulumisia <3

Meidän touhupylly täytti jo yhdeksän kuukautta, voi apua! Tämä viimeisen kuukausi on varmaankin kaikista nopeimmin humpsahtanut kuukausi koko tänä vauvavuonna, ja siksi tuntuukin niin hassulta kirjoittaa tageihin ”vauva 9kk”. Ollaan oltu niin paljon menossa ja paljon mielessä, että se on vaan kulunut siinä samalla. Yhtäkkiä huomaan vaan että päivä päivältä se pieni pyöreäpäinen vauveli on yhä enemmän tekevä ja osallistuva tyyppi, joka kommunikoi ja naurattaa ja kujeilee.

Se on ehkä suurin muutos tässä kahdeksan ja yhdeksän kuukauden välissä: ennen vauva oli tahattomasti hauska, ja nykyään hän taas itse tietoisesti pyrkii naurattamaan kaikkia. Jos hän huomaa että joku hänen tekemänsä asia – vaikkapa äidin mahan pöristely suulla – saa perheen nauramaan, hän tekee sitä vaikka sata kertaa uudelleen. Hän kujeilee ja keksii koko ajan hassuja juttuja joita tekee, ja sitten katsoo vuoron perään jokaisen paikalla olijan kasvoja, että näkyyhän niillä varmasti nauru tai hymy. Ja voin kertoa että naurattaa kyllä joka kerta, vaikka hän tekisi saman jutun uudelleen ja uudelleen. Parasta on että hän säestää touhujaan omalla ihanalla naurullaan, joka tarttuu.

Naurattamisen lisäksi hän on alkanut matkimaan, ja oppii matkimalla tosi nopeasti. Kaiken helpon mitä hänelle näyttää, hän toistaa saman tien. Halit ja pusut, kielen naksauttelut ja taputtelut, kaikki hän toistaa. Musta tuntuu että uusia yhteisiä leikkejä syntyy hänen kanssaan joka päivä, hän innostuu herkästi uusista jutuista ja niin kyllä mekin.

Kaikkein lemppareimmat jutut tällä hetkellä naurattamisen lisäksi on kävelykärryllä kävely, tanssiminen sekä pallon kopittelu. Kävelykärry oli pitkään pelottava, kun se ei tuntunut tukevalta. Mutta yhtenä iltana hän vaan hiffasi sen, ja nyt viilettää sillä ympäri kämppää koko ajan. On ollut myös ihanaa miten isommat tytöt on kannustaneet, ja auttaneet oppimaan näitä uusia juttuja. Sinä iltana kun hän oppi kävelemään kävelykärryllä, me kaikki muut seistiin rivissä hurramaassa ja taputtamassa. Meitä ylpeitä vanhempiakin enemmän innoissaan olivat juuri isosiskot.

Usein hän kävelee kärryn kanssa jonnekin, ja sitten kun kärry pysähtyy eikä mene enää eteenpäin, hän jää siihen tanssimaan. Ja aina kun sanotaan ”Tanssii” niin hän alkaa vimmatusti hytkymään, se on ihan mahtavan näköistä.

Hän rakastaa palloja ja kaiken heittelyä, oli kyseessä sitten lelu tai vaikka isin puhelin. Hän heittää ihan täydellä voimalla, ja on oppinut hyvin myös kopittelemaan. Hän heittää reippaasti aina uudelleen, ja yrittää ottaa palloa kiinni kun hänelle heitetään, ja usein saakin. Hauskaa on myös se, että yksi hänen ensimmäisiä sanojaan on ”heittää”. Ollaan varmaan toisteltu sitä niin paljon, kun ollaan kehuttu että hän heittää hienosti, niin se on tarttunut hänellekin.

Tämä ikä on kyllä yksi mun lemppareita: yhdeksän kuukauden ikäiset pikku kujeilijat ovat niin ihanan hyväntuulisia ja ihania höpsöjä. Pahin eroahdistus oli meillä jo silloin 6-7kk iässä, jolloin hän juuri vasta opetteli liikkumista, ja tajusi olevansa äidistä erillinen oma yksilönsä. Silloin äiti ei saanut kadota näköpiiristä, ja uudet tyypit olivat vähän kuumottavia. Nyt hän on jo tottunut tutkimusmatkailija, ja nauttii kovasti siitä että voi vapaasti mennä ja liikkua miten itse haluaa. Hän suhaa yleensä olkkarin ja ruokailutilan leikkinurkkauksen väliä, joko kontaten tai kävelykärryllä. Eikä hänen menoaan häiritse, jos äiti tai isi poistuu näköpiiristä vaikka keittämään kulman taakse keittiöön kahvit.

Höpötystä tulee paljon, ja viime postauksessa mainittujen ”äitän”, ”isin”, ”hein”, ”aaaain” ja ”jeen” lisäksi nyt on tosiaan se ”heittää”. Sen lisäksi tulee paljon tavuja ja pärinää ja ärinää. Hän on äänessä melkeinpä koko ajan, paitsi silloin kun keskittyy täysillä, silloin hän on ihan hipihiljaa. Eilen hän sanoi ekaa kertaa myös puhelimessa ”mummu” kun puhuttiin videopuhelua mun äidin kanssa, ja sen jälkeen hän on myös tänään tuonut aina vähän väliä puhelinta ja sanonut ”mmummu” (tai no välillä kuulostaa enemmän kun hän sanoisi ”mmömmööö”, hahha!

Imetys on meillä edelleen tärkeä osa päivää ja yötä, mutta nyt hän ei enää viihdy rinnalla päivisin kovin pitkään, vaan ottaa yleensä sellaiset minuutin pikahuikat, ja jatkaa sitten touhuja. Päivällä hän myös samalla seisoskelee tai leikkii tai läpsyttää mun naamaa kun hän syö, ei yleensä jaksa hirveästi rauhoittua siihen rinnalle. Illalla ja yöllä hän kyllä viihtyy rinnalla pidempäänkin, ja syö ihan rauhassa. Hän syö yöllä yleensä sen 3-5 kertaa, mutta hampaiden puhkeamisen aikaan tuntui että niitä kertoja saattoi olla 35 yössä. Silloin tosin hän haki enemmänkin sitä lohtua rinnasta, eikä niinkään syönyt. Hän nukkuu puolet yöstä omassa sängyssä ja aamuyöstä eteenpäin sitten meidän vieressä, pinnasänky on sivuvaununa kätevästi.

Hampaita on tosiaan kaksi maailman suloisinta pikkuista, jotka pilkottavat siellä alaleuassa. Saa nähdä milloin seuraavat hampaat puhkeavat. Hän rakastaa hampaiden pesua ja hampaita saisi pestä vaikka kymmenen kertaa päivässä jos häneltä kysytään. Pehmeä vauvan oma harja taitaa tuntua kivalta kutittavissa ikenissä.

Kyllä nämä yhdeksän kuukautta on olleet niin ainutlaatuista ja ihanan upeaa aikaa että ei voi kuin myhäillä kun miettii taaksepäin. Ja aivan ihania kuukausia ja vuosia meillä vielä edessä <3 Upeaa seurata meidän tyttöjen kasvua. Onnea meidän 9kk ikäiselle pikkutyypille!

Mitkä teillä on olleet lempparijuttuja 9kk iässä? Mitkä taas ei niin suosikkeja?