Mun piti jakaa tänään yksi aivan toisenlainen postaus, mutta sitten tuli ilta, tuli hämärä ja tuli Novan nukkumaanmenoaika. Tuttuun tapaan isommat tytöt menivät ensin nukkumaan ja samalla hoidettiin Novan iltatoimet. Kun olin toivottanut hyvät yöt tytöille ja kehottanut näkemään kauniita unia kukkasista ja perhosista (saaden takaisin erittäin nasevan vastauksen ”eiku mä nään skeittilaudoista ja Robinista), oli aika ottaa se meidän oma kahdenkeskinen hetki Novan kanssa. Ihana iltahetki, ihana nukutustuokio, tuokio mikä joka toinen ilta saa mut nauramaan vedet silmissä, ja joka toinen ilta kyynelehtimään onnesta kun kuuntelen vauvan tuhinaa.
Me mentiin Novan kanssa kahdestaan meidän makkariin, niinkuin aina illalla. Nova vaikutti sopivasti väsyneeltä ja hän kävikin heti kiinni rintaan ja näytti ihan siltä että nyt tulee uni. Vaan ei, hän söi ja söi ja sitten päästi irti. Pötkötteli siinä hetken, sitten kuului ”höööööö” ja äänekäs, tyytyväinen kielen maiskautus. Silittelin omasta mielestäni rauhoittavasti vauvaa, vaan ei, siitähän minityyppi vasta innostuikin: kuului uudestaan ”eh, eeehh, eiiiih” ja taas maiskuttelua, sekä naurun kiljaisu. Pian hän jo repi kaksin käsin mun tukkaa ja yritti saada mun nenää pyydystettyä suuhunsa.
Ja mua alkoi naurattaa. Yritä tässä nyt taas nukuttaa, kun toinen on kuin vasta herännyt pieni peipponen joka iloa pulputen hölpöttää ja pyörii ja rapsuttaa. Tämä meidän kuopus on sellainen tapaus joka pitää ääntä siihen asti että on sikeässä unessa, ellei ole sitten tissi suussa. Joka toinen ilta hän on oikeasti väsynyt, ja nukahtaa ensimmäisen huikan jälkeen. Mutta jokatoinen ilta hän höpöttelee ja höpöttelee ja rapsuttelee, ja hän jaksaa tehdä sitä vaikka kuinka kauan. Vaikka hän olisi ollut aivan rättipoikkipuhkiväsynyt siinä vaiheessa kun valot sammuvat, hän saattaa vielä piristyä ja aloittaa tämän ihanan jokailtaisen höpötystuokion.
Nämä hetket ovat yksi mun lemppari asioista tässä vauva-arjessa. Niistä tulee niin hyvälle tuulelle, ja musta tuntuu että halkean onnesta kun kuuntelen meidän ihanaa palleroa. Vaikka mun sieraimiin menee kuolaa kun hän koittaa haukata mun nenää, se ei haittaa yhtään. Kun mä pötköttelen pimeässä meidän touhutyypin kanssa, en voi olla tuntematta suurta haikeutta jo valmiiksi siitä, että jossain vaiheessa tämä mieletön vauvavuosi ja vauvakupla loppuu. Vaikka mä rakastan yli kaiken seurata sitä miten ihanasti lapset kasvavat ja kehittyvät ja muuttuvat omiksi upeiksi persoonikseen, tuntuu raastavan riipaisevalta että Novakin on jo yli viisi kuukautta vanha. Pian ollaan vauvavuoden puolivälissä.
Toisaalta taas, tekstiin alkuun palatakseni, on siinäkin omat puolensa että nukkumaan menevät lapset ovat jo vähän isompia. Kun oma tytär toteaa näkevänsä ennemmin unta skeittilaudoista ja Robinista kuin kukista ja perhosista (no obviously, miksi edes ehdotin jotain kukkia ja perhosia), sitä muistaa miten mahtavaa on kun lapsilla on omia mielipiteitä asioista, ja saa tutustua joka ikinen päivä paremmin ja syvemmin omiin lapsiinsa. Ne on oikeasti maailman siisteimpiä tyyppejä<3
Heippa ja ihanaa uutta viikkoa kaikille! Tämä viikko on alkanut upealla auringonpaisteella, ja me aamulla mietittiikin että mitä oikein tehtäisiin tänään. Ekana ehdotin että lähdettäisiinkö uimaan, mutta kun kysyin lapsilta mitä he haluaisivat tehdä, esikoinen toivoi Linnanmäkeä. Ja niin me pakattiin sitten kimpsut ja kampsut ja suunnattiin Lintsille eka kertaa tänä vuonna.
Lintsi on nykyään huomattavan paljon helpommin lähestyttävä kuin mun lapsuudessa, jolloin alueelle piti maksaa sisäänpääsymaksu ja ranneke tai laitelippuja oli ostettava, jos mieli tehdä yhtään mitään edes taaperon kanssa. Silloin ei tullut kuuloonkaan että tuosta vaan extempore olisi lähdetty Lintsille, vaan se oli koko kesän odotettu reissu ja juhlapäivä.
Nykyään Lintsillä voisi hyvin käydä vaikka joka viikko, kun sinne voi mennä halutessaan vaan hengailemaan. Silloin siitä saattaisi kyllä kadota hohto, jos joka viikko kävisi. Oli kuitenkin tosi hauskaa vastata esikoisen kysymykseen yhtään miettimättä että ”joo mennään vaan”, kun ajattelee että 90-luvun lapsena itselle olisi ollut varmaan joku maailman suurin unelmien täyttymys päästä heti samantien Lintsille kun sitä pyytää. Mun lapsuudessa Lintsi taisi olla jopa maanantaisin kiinni, ja ainakaan se ei auennut kello 11 aamupäivällä niinkuin nykyään, vaan vasta joskus puolen päivän jälkeen.
No joo, mutta sinne siis lähdettiin jo melko aikaisin aamupäivällä koko porukka. Ja vaikka ehkä nykypäivän lapsille Lintsi ei enää ole niin iso ja kerran kesässä -juttu kuin itselleni aikoinaan, niin kyllä olivat meidän mukulat aivan innoissaan sinne päästessään. Laitteisiin ei ollut yhtään pahat jonot kun oltiin ajoissa liikkeellä, ja lapset pääsivät heti ekana junaan, rumpukaruselliin ja minisähköautoihin. Keskimmäinen oli myös aivan innoissaan kun hänkin vihdoin pääsi merirosvolaivaan, kun on nyt ylittänyt metrin merkkipaalun pitkän odotuksen jälkeen.
Oli niin hassua katsoa miten reippaasti tytöt vaan jonottivat ja menivät laitteesta toiseen kahdestaan. Heistä on tullut niin isoja!! Kävin mä heidän kanssaan Kot-Kotissa laskemassa tipuja, ja syötiin yhdessä hattaraa ja vedettiin narua ja kaikkea, mutta pääosin he vaan halusivat mennä kahden kesken laitteisiin, eikä moniin olisi yli 140cm pitkät edes päässeet mukaan.
Käytiin syömässä Flores-nimisessä fresh mex -ravintolassa, missä oli mun mielestä ainakin juuri tällaiseen lämpimän aurinkoiseen päivään sopivaa maukasta meksikolaistyyppistä ruokaa. Mä otin burritoa, Otto nachoja ja lapset nachoja ja lihapullia. Mahat saatiin täyteen, ja Nova innostui rapsuttelemaan ravintolan penkkiä joka oli värikkään raidallinen. Siis enpä ole koskaan aiemmin nähnyt lasta joka olisi yhtä kova rapsuttelun rakastaja kuin tämä meidän vauva. Hän vaan rapsuttelee aina ja kaikkea ja nauraa sille äänelle mikä rapsuttelusta kuuluu.
Ruuan jälkeen käytiin vielä tsekkaamassa muutama laite ja syötiin jälkkäriksi hattara neljään pekkaan, hyvin riitti yksi hattara kaikille, en mä ainakaan enempää pystyisi edes syömään.
Ihana aurinkoinen Lintsi-päivä, me nautittiin niin paljon!
Ajeltiin eilen Oton enon perheen mökille tunnin matkan päähän kotoa, ja vietettiin siellä ihana mökkipäivä yhdessä. Eiliselle sattui tosi kaunis ilma. Vaikka oli pilvistä, niin ei tuullut ollenkaan, ja aurinkokin pilkisti aina välillä. Oltiin mökillä puolen päivän aikaan ja syötiin lounasta. Iltapäivä vietettiin rantasaunalla uiden ja saunoen. Tytöt riehuivat vesipyssyjen kanssa, ja Novakin sai kastaa varpaiden kärjet lämpimään järviveteen.
Vesi oli niin lämmintä, että intouduin uimaan itsekin luonnon vedessä parin vuoden tauon jälkeen. Viime vuonna en heittänyt talviturkkiani ollenkaan, ellei Mallorcan reissun uima-allasuinteja lasketa. Ja eihän niitä talviturkin heitoksi lasketa, kun altaat olivat lämmitettyjä. Järvivesi oli virkistävää, puhdasta ja oikeasti mukavan lämmintä, pintavesi oli yli 20-asteista että hyvin tarkeni pulikoimaan. Välillä hipsittiin saunaan ottamaan parit kovat löylyt, ja taas veteen uimaan. Ihan parasta! Lapsetkin nauttivat kun vesi syveni sopivan loivasti, ja rannassa pystyi hyvin kahlaamaan ja leikkimään.
Parin tunnin pulikoimisen ja saunomisen jälkeen alettiin laittamaan ruokaa. Saatiin herkullista muurikkapannulla tehtyä wokkia, ja jälkkäriksi jäätelöä ja suomalaisia mansikoita. Oli kyllä niin herkkua ruokaa ja mukavaa seuraa. Lapset pelailivat Oton serkkujen vanhoja pelejä, kuten dominoa ja neljän suoraa, ja juoksivat koirien kanssa mökin pihalla. Hauskaa ja rentoa yhdessäoloa kaikessa rauhassa.
Illalla ajeltiin kotiin, ja Nova nukahti yöunille jo autossa. Kannettiin hänet sitten vaan suoraan sänkyyn, missä hän jatkoi unia. Oli vissiin jännittävä päivä mökkeilemässä, kun niin hyvin nukutti sitten. Isommillekin tytöille tuli kyllä samantien uni kun menivät illalla sänkyyn, me vielä valvottiin Oton kanssa pari tuntia katsomassa Sons Of Anarchya Netflixistä, niinkuin joka ilta tällä viikolla. Ihanaa kun on vielä muutamia tällaisia ison budjetin huippusarjoja joita ei olla katsottu, kuten SOA, jossa ollaan vasta ekassa kaudessa. Se tunne kun löytää jonkun uuden lempparisarjan joka oikeasti on ihan vanha, ja sitten sitä on vielä monen monta kautta katsomatta, on vaan ihan paras! Eikä ole enää kovin montaa päivää että Game Of Thrones vihdoin jatkuu, iiks!
Tänään ollaankin vaan leikkipuistoiltu ja siivottu ja oltu omalla pihalla hengailemassa, ihan kiva viettää tällainen rento kotipäivä myös. Ensi viikolla on vaikka mitä kivaa tekemistä, ja ihan hyvä lähteä uuteen viikkoon rentoutuneena ja levänneenä.
Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sandviksinkanssa.
Meidän esikoinen oppi lukemaan neljävuotiaana keväällä 2016, ja siitä alkaen hän on harjoitellut itsekseen lukemista, vaikka toki edelleen paljon luetaan myös yhdessä. Hän on ihan pienestä asti ollut kiinnostunut lukemisesta ja kirjaimista, ja lukemaan oppiminenkin tapahtui todella helposti ja itsekseen kun hän selasi mun 18 vuotta vanhaa aapista. Kirjaimia hän harjoitteli Vau-kirjakerhon kirjoista jo alle kaksivuotiaana, ja hän oppi aikaisin bongaamaan niitä logojen ja tekstin täyttämästä kaupunkiympäristöstä. Ei tainnut olla ikää kuin se vajaat kaksi vuotta, kun hän jo osoitteli kerrostalojen rappuja ja huusi että äiti tuolla on B-rappu! Nykyään hän lukee jo pidempiä ja ei-niin-kuvapainoitteisia kirjoja itse, ja nauttii siitä kovasti.
Musta on ihanaa seurata miten paljon onnistumisen iloa hän saa lukiessaan itse kirjoja, ja kuulla kuinka sanavarasto kasvaa kohisten. Lukutaito on kaiken oppimisen perusta, ja luetun ymmärtäminen on tärkeää. Olen halunnut tarjota mahdollisuuden lukemaan oppimiseen jo pienestä asti kotona, ilman kiirettä ja esimerkiksi koulun paineita. Kotona lukemiseen on rakastava, kannustava ja kiireetön ilmapiiri, ja sen saa oppia hauskana ja viihdyttävänä asiana eikä ainakaan minään pakkopullana joka pitää osata vain osaamisen vuoksi. Saman kannustavan ilmapiirin ja keinot lukemiseen tarjoan meidän kaikille lapsille. Vaikka mielestäni ei ole todellakaan mikään pakko osata lukea jo ennen koulun alkua, haluan kuitenkin tehdä kirjat ja lukemisen tutuksi. Koen että kotona täysin omaan tahtiin lukemisen oppiminen on lapselle mukavampaa.
Lukeminen on aina ollut yksi omista lempiharrastuksistani, ja olen tosi iloinen että esikoinen näyttää tykkäävän siitä myös. Lapsuuden kesälomissa parhaita juttuja oli ottaa joku mielenkiintoinen ja pitkä kirja, parkkeerata aurinkotuoliin kirjan kanssa ja uppoutua tarinaan tuntikausiksi (aurinkorasvaa unohtamatta tietenkin). Usein makoiltiin mun papan kanssa vierekkäin aurinkotuoleissa, pappa luki dekkaria ja mä jotain kouluikäisten jännitystarinaa. Oi niitä mummolakesiä!
On hauskaa huomata että esikoinenkin tykkää näin kesälomalla uppoutua kirjaan ja mennä vaikka terassille pötköttelemään. Hän on askarrellut itse omat kirjanmerkit lempparikirjoihinsa, ja tulee aina innoissaan kertomaan kuinka monta sivua on lukenut. ”Katso äiti nyt mä luin 23 sivua Mikä-Mikä-Maan tyttöjä ja pääsin jo tähän lukuun asti, se jäi tosi jännittävään kohtaan!”.
Ihan vielä en niitä kaikista jännimpiä kirjoja viisivuotiaalle osta, varsinkaan mitään kauhukirjoja, mutta onneksi hänellekin on löytynyt paljon mielenkiintoista luettavaa niin suomeksi kuin ruotsiksikin.
Vau-kirjan Twinsy-kirjakerho on alakouluikäisille suunnattu, mutta soveltuu hyvin jo vähän nuoremmallekin itsekseen lukevalle. Tarinat eivät sisällä sellaisia teemoja jotka olisivat liian hankalia viisivuotiaalle, eikä niissä ole mitään pelottavaa tai ahdistavaa, vaan sopivasti jännittäviä juttuja ja mielenkiintoisia juonenkäänteitä. Twinsyn kirjoissa ei ole mitään teinien suhdedraamoja tai muita vähän isommille suunnattuja asioita, vaan niitä voi ihan hyvin lukea vähän nuorempanakin, ja yksi kirjakerhon periaatteista onkin että lapsen on saatava olla vielä lapsi.
Twinsystä saa eri kirjasarjojen lisäksi myös tietokirjoja- ja askartelukirjoja, ja niistä nauttii meillä myös keskimmäinenkin joka ei noista lukemaan oppineiden kirjoista muuten ihan vielä välitä. Hänelle tässä vaiheessa sopivampi kirjakerho olisi Disney-kerho, josta saa paketissa aina yhden isomman Disney-kirjan, jossa on klassikkosatu tai elokuvista tuttuja tarinoita, yhden pienemmän Disney-kirjan jossa seikkailevat Ankkalinnan hahmot ja Mikki, sekä yhden Disney-lelun joita ei saa missään muualla. Joskus 4v myös kuuntelee Twinsyn Isa+Bea -kirjaa esikoisen kanssa, sillä Twinsyllä on myös oma ilmainen appi mistä kirjojen sadut voi kuunnella samalla kun selaa kirjaa itse.
Kuopuksen kanssa vasta aloitellaan lukemisen taivalta Vau-kirjan vauvoille suunnattujen pehmo- ja kuvakirjojen kanssa. Itselle on ainakin mahtavaa kun on kolme täysin eri lukemisen vaiheessa olevaa mukulaa, yhden kanssa saa rutistella vauvojen kirjoja ja lorutella, yhden kanssa saa lukea klassikkosatuja ääneen ja kolmannen kanssa nauttia siitä onnistumisen ilosta, mitä hän saa osatessaan aivan itse. Ja kaikkien kolmen kanssa yhdessä saa nauttia myös siitä, mitä ajatuksia yhdessä ääneen luetuista saduista herää. Tunnen myös valtavaa ylpeyttä seuratessani miten esikoinen lukee kuopukselle.
LUKIJATARJOUS:
Tavallisesti Vaukirjan kirjakerhoihin liittyessä maksetaan tutustumispaketista vain postikulut 4,90 — 6,90 €, mutta Sandviks tarjoaa nyt kaikille lukijoilleni myös postituksen ilmaiseksi. Eli koko tutustumispaketti on täysin 100% ilmainen.TÄMÄN linkin kautta kirjakerhoon liittyjä voi valita kuudesta eri vaihtoehdosta (neljä Vaukirjan vaihtoehtoa, kaksi Disney-kerhon) mieleisensä tutustumispaketin, lapsen iän tai mieltymysten mukaan. Tarjous on voimassa 31.7. asti.
Tutustumispaketista saa hyvän käsityksen siitä mitä kerhon paketit pitävät sisällään, joten jos lapsi tykkää siitä, kannattaa jäsenyyttä ehdottomasti jatkaa. Vaukirjan jäsenyys on vaivaton ylläpitää eikä velvoita mihinkään. Ei minimiostoja eikä vähimmäiskestoa. Jäsenyyttä voi hallita kerhon nettisivuilla salasanasuojattujen jäsenen omien sivujen kautta, tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun sähköpostitse tai puhelimitse. Kerhon jäsenenä saa kotiin kannettuna kirjapaketin noin kerran kuussa (tai useammin / harvemmin, jos haluaa). Hinnat ovat edullisia: paketit maksavat aina alle pari kymppiä (14,95 – 19,80 €) plus postikulut 3,95 — 6,90. Mikäli tilauksessa tai jäsenyydessä tulee jotain mikä askarruttaa mieltä, Vau-kirjan Suvi auttaa oikein mielellään.
Suosittelen ehdottomasti ainakin tutustumaan Vaukirjaan ja testaamaan onko se omalle lapselle kiva juttu, mulla on siitä omakohtaista kokemusta monen vuoden ajalta ja meillä kirjat ovat ehdoton hitti. Lisää meidän perheen lukemiskokemuksia löytyy ”Lukeminen” -tägin alta runsaasti, myös Vau-kirjasta jo Tiaran vauva-ajalta, jos kiinnostaa enemmän ajatukset lukemisesta.
Mä törmäsin Irene Naakan instagramissa vinkkiin Klaukkalassa sijaitsevasta Ali-Ollin Alpakkatilasta, ja päätettiin sunnuntaina lähteä katsastamaan kivan kuuloinen paikka. Sää oli mielettömän upea ja ajomatka tilalle taittui puolessa tunnissa, ei yhtään paha siis. Kun päästiin perille, ostettiin perhelippu (10€, 2 aikuista & 1-3 lasta), ja saatiin opastus alueelle ja kätevä pieni kartta. Tila ei ole mitenkään järjettömän suuri, mutta kartasta oli kyllä apua niin löydettiin eri eläimet helposti.
Tilalla on alpakoiden lisäksi myös jättipupuja ja tavallisen kokoisia pupuja, marsuja, ankkoja ja hevosia. Pupuja sai ruokkia ja paijata, ja tytöt olivat pikkupupuista aivan innoissaan. Me viihdyttiin pitkä tovi pupuhäkkien luona, ja tytöt tietenkin alkoivat kyselemään että voitaisiinko me ottaa kotiinkin oma pupu.
Tilan varsinainen juttu on kuitenkin alpakat, ja meille sattui vahingossa aivan loistava päivä vierailla alpakkatilalla: tilalle tuli sunnuntaina sekä uusi aikuinen alpakka, että syntyi uusi alpakkavauva. Alpakkavauva oli kuulemma aivan yllätysbeibi jonka ei pitänyt mitenkään olla edes mahdollinen, mutta niin vaan alpakkaemo oli sunnuntaiaamuna synnyttänyt pienen ja pörröisen valkoisen vauvelin. Oli ihan mahtavaa päästä katsomaan niin pientä alpakkavauvaa ja miten hän kuitenkin jo kuuden tunnin iässä käppäili menemään laitumella muiden kanssa ja löysi emonsa tissille niin hienosti.
Kyllä me ihmiset ollaan vaan niin monimutkaisia, kun miettii että kuuden tunnin ikäinen ihmisvauva on kyllä aivan eri kehitysvaiheessa kuin kuuden tunnin ikäinen alpakka. Tilalla oli myös kaksi ihan suunniteltua alpakan poikasta jotka olivat molemmat kesäkuussa syntyneitä, ja tosi suloisia hekin. Poikasten lisäksi kesälaitumella ja kahdessa eri aitauksessa oli paljon aikuisia alpakoita, ja vanhin heistä oli ihana harmaa 16-vuotias.
Alpakat on kyllä mahtavan rentoja, mä olisin voinut tuijotella heitä vaikka koko päivän. Novakin intoutui höpöttelemään alpakoille pitkät pätkät ja katseli eläimiä kiinnostuneena. Paikalla ei ollut meidän lisäksi kuin kaksi muuta porukkaa, joten päästiin todellakin näkemään eläimiä ihan läheltä ja kuulemaan alpakkatilan omistajilta suoraan alpakoiden elämästä ja meiningeistä. Se oli ihan mahtavaa! Alpakat on hauskan näköisiä ja suloisia otuksia, joita en muistaakseni ollut ennen tätä nähnytkään. Tosi hauskaa että noin lähellä pääkaupunkia on tuollainen sydämellinen ja ihana alpakkatila.
Ali-Ollin Alpakkatila on kesäaikaan auki keskiviikosta sunnuntaihin klo 10-15, ja tosiaan yksittäinen lippu maksaa 4€ ja se 3-5hlö perhelippu 10€. Tilalta voi myös ostaa alpakan villasta valmistettuja tuotteita ja lankoja, ja lisäksi on saatavilla kahvia ja virvokkeita ja keksejä. Ali-Ollin alkappatilalta löytyy myös leikkipaikka lapsille hiekkalaatikkoineen, keinuineen ja leikkimökkeineen sekä grillauspaikka jossa saa grillata ja syödä omia eväitä. Mahtava ja edullinen päiväretkikohde siis ihan koko perheelle.
Suosittelen ehdottomasti vierailemaan ja tsekkaamaan ihanat alpakkavauvat <3
