Mun piti jakaa tänään yksi aivan toisenlainen postaus, mutta sitten tuli ilta, tuli hämärä ja tuli Novan nukkumaanmenoaika. Tuttuun tapaan isommat tytöt menivät ensin nukkumaan ja samalla hoidettiin Novan iltatoimet. Kun olin toivottanut hyvät yöt tytöille ja kehottanut näkemään kauniita unia kukkasista ja perhosista (saaden takaisin erittäin nasevan vastauksen ”eiku mä nään skeittilaudoista ja Robinista), oli aika ottaa se meidän oma kahdenkeskinen hetki Novan kanssa. Ihana iltahetki, ihana nukutustuokio, tuokio mikä joka toinen ilta saa mut nauramaan vedet silmissä, ja joka toinen ilta kyynelehtimään onnesta kun kuuntelen vauvan tuhinaa.
Me mentiin Novan kanssa kahdestaan meidän makkariin, niinkuin aina illalla. Nova vaikutti sopivasti väsyneeltä ja hän kävikin heti kiinni rintaan ja näytti ihan siltä että nyt tulee uni. Vaan ei, hän söi ja söi ja sitten päästi irti. Pötkötteli siinä hetken, sitten kuului ”höööööö” ja äänekäs, tyytyväinen kielen maiskautus. Silittelin omasta mielestäni rauhoittavasti vauvaa, vaan ei, siitähän minityyppi vasta innostuikin: kuului uudestaan ”eh, eeehh, eiiiih” ja taas maiskuttelua, sekä naurun kiljaisu. Pian hän jo repi kaksin käsin mun tukkaa ja yritti saada mun nenää pyydystettyä suuhunsa.
Ja mua alkoi naurattaa. Yritä tässä nyt taas nukuttaa, kun toinen on kuin vasta herännyt pieni peipponen joka iloa pulputen hölpöttää ja pyörii ja rapsuttaa. Tämä meidän kuopus on sellainen tapaus joka pitää ääntä siihen asti että on sikeässä unessa, ellei ole sitten tissi suussa. Joka toinen ilta hän on oikeasti väsynyt, ja nukahtaa ensimmäisen huikan jälkeen. Mutta jokatoinen ilta hän höpöttelee ja höpöttelee ja rapsuttelee, ja hän jaksaa tehdä sitä vaikka kuinka kauan. Vaikka hän olisi ollut aivan rättipoikkipuhkiväsynyt siinä vaiheessa kun valot sammuvat, hän saattaa vielä piristyä ja aloittaa tämän ihanan jokailtaisen höpötystuokion.
Nämä hetket ovat yksi mun lemppari asioista tässä vauva-arjessa. Niistä tulee niin hyvälle tuulelle, ja musta tuntuu että halkean onnesta kun kuuntelen meidän ihanaa palleroa. Vaikka mun sieraimiin menee kuolaa kun hän koittaa haukata mun nenää, se ei haittaa yhtään. Kun mä pötköttelen pimeässä meidän touhutyypin kanssa, en voi olla tuntematta suurta haikeutta jo valmiiksi siitä, että jossain vaiheessa tämä mieletön vauvavuosi ja vauvakupla loppuu. Vaikka mä rakastan yli kaiken seurata sitä miten ihanasti lapset kasvavat ja kehittyvät ja muuttuvat omiksi upeiksi persoonikseen, tuntuu raastavan riipaisevalta että Novakin on jo yli viisi kuukautta vanha. Pian ollaan vauvavuoden puolivälissä.
Toisaalta taas, tekstiin alkuun palatakseni, on siinäkin omat puolensa että nukkumaan menevät lapset ovat jo vähän isompia. Kun oma tytär toteaa näkevänsä ennemmin unta skeittilaudoista ja Robinista kuin kukista ja perhosista (no obviously, miksi edes ehdotin jotain kukkia ja perhosia), sitä muistaa miten mahtavaa on kun lapsilla on omia mielipiteitä asioista, ja saa tutustua joka ikinen päivä paremmin ja syvemmin omiin lapsiinsa. Ne on oikeasti maailman siisteimpiä tyyppejä<3
Moikka kaikille! Taas yksi viikko takana ja viikonloppu edessä. Miten kesällä aika tuntuu vaan kuluvan vielä tavallistakin nopeammin, ja heinäkuutakin on jo viikko takana! Pian pitää alkaa jo valmistautumaan eskarin alkuun, apua. No ei ihan vielä onneksi, mutta kuitenkin, kyllä nämä viikot alkaa käydä vähiin varsinkin kun joka viikolle on melkeinpä jotain suunnitelmaa jo. Edessä on vielä pari mökkireissu,a pari työjuttua, juhlia, roadtrippiä ja Oulun matkaa, ja pitäisi myös tehdä kaikki eskarihankinnat. En malta odottaa kaikkia kivoja juttuja mitä vielä on edessä päin mutta samalla hirvittää millaista vauhtia tämä kesä on kulunut.
Tytöt on viime päivinä olleet tosi innokkaita pikku-apulaisia ja halunneet kauheasti auttaa kaikissa keittiöpuuhissa, ja ollaankin tehty lounaat ja välipalat ja päivälliset yhdessä. Aamupalassa en ole saanut auttaa ollenkaan, vaan tytöt ovat ihan keskenään ottaneet kaikki leivät ja leivänpäälliset ja jugurtit ja marjat jääkaapista. No okei, leivät ei kyllä ole jääkaapissa, mutta kuitenkin. Ihania pikkukokkeja. He ovat niin ylpeitä omista tekeleistään, ja kuulemma isona perustavat yhdessä ravintolan, jonne me voidaan tulla aina Oton kanssa syömään, jos ei jakseta tehdä kotona ruokaa kahdestaan.
Eilen löysin mekon meidän ystävien häihin jotka ovat elokuun alussa. Käytiin myös tekemässä tyttöjen kanssa pitkä pyörälenkki illalla, ja Nova oli hereillä rattaissa koko lenkin ajan ja kommentoi ympäröiviä maisemia omilla sihinä-murinoillaan. Varmasti pisin aika mitä hän on pysynyt hereillä rattaissaan, yleensä hän nukahtaa melko nopeasti. Ihanaa kun tyttöjen kanssa voi jo käydä pidemmillä lenkeillä, ja he menevät juuri sopivaa vauhtia pyörillään että me pysytään rivakalla kävelytahdilla Oton ja vaunujen kanssa perässä.
Tänään ollaan käyty jo leikkipuistossa kavereiden kanssa, ja nyt Zeldan kummisetä tuli tekemään mulle pari kuntotestiä, sillä me aloitetaan vihdoinkin mun kuntoprojekti josta kirjoittelen myöhemmin lisää. Olen innoissani tästä, ihanaa päästä haastamaan itseäni ja parantamaan tätä rapakuntoa. Kuntotestien jälkeen aletaan porukalla grillaamaan, sopivasti liikuntaa, ja hullut grilliöverit heti päälle. Kultainen keskitie, eikö!
Ihan mahtavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!
Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sandviksinkanssa.
Meidän esikoinen oppi lukemaan neljävuotiaana keväällä 2016, ja siitä alkaen hän on harjoitellut itsekseen lukemista, vaikka toki edelleen paljon luetaan myös yhdessä. Hän on ihan pienestä asti ollut kiinnostunut lukemisesta ja kirjaimista, ja lukemaan oppiminenkin tapahtui todella helposti ja itsekseen kun hän selasi mun 18 vuotta vanhaa aapista. Kirjaimia hän harjoitteli Vau-kirjakerhon kirjoista jo alle kaksivuotiaana, ja hän oppi aikaisin bongaamaan niitä logojen ja tekstin täyttämästä kaupunkiympäristöstä. Ei tainnut olla ikää kuin se vajaat kaksi vuotta, kun hän jo osoitteli kerrostalojen rappuja ja huusi että äiti tuolla on B-rappu! Nykyään hän lukee jo pidempiä ja ei-niin-kuvapainoitteisia kirjoja itse, ja nauttii siitä kovasti.
Musta on ihanaa seurata miten paljon onnistumisen iloa hän saa lukiessaan itse kirjoja, ja kuulla kuinka sanavarasto kasvaa kohisten. Lukutaito on kaiken oppimisen perusta, ja luetun ymmärtäminen on tärkeää. Olen halunnut tarjota mahdollisuuden lukemaan oppimiseen jo pienestä asti kotona, ilman kiirettä ja esimerkiksi koulun paineita. Kotona lukemiseen on rakastava, kannustava ja kiireetön ilmapiiri, ja sen saa oppia hauskana ja viihdyttävänä asiana eikä ainakaan minään pakkopullana joka pitää osata vain osaamisen vuoksi. Saman kannustavan ilmapiirin ja keinot lukemiseen tarjoan meidän kaikille lapsille. Vaikka mielestäni ei ole todellakaan mikään pakko osata lukea jo ennen koulun alkua, haluan kuitenkin tehdä kirjat ja lukemisen tutuksi. Koen että kotona täysin omaan tahtiin lukemisen oppiminen on lapselle mukavampaa.
Lukeminen on aina ollut yksi omista lempiharrastuksistani, ja olen tosi iloinen että esikoinen näyttää tykkäävän siitä myös. Lapsuuden kesälomissa parhaita juttuja oli ottaa joku mielenkiintoinen ja pitkä kirja, parkkeerata aurinkotuoliin kirjan kanssa ja uppoutua tarinaan tuntikausiksi (aurinkorasvaa unohtamatta tietenkin). Usein makoiltiin mun papan kanssa vierekkäin aurinkotuoleissa, pappa luki dekkaria ja mä jotain kouluikäisten jännitystarinaa. Oi niitä mummolakesiä!
On hauskaa huomata että esikoinenkin tykkää näin kesälomalla uppoutua kirjaan ja mennä vaikka terassille pötköttelemään. Hän on askarrellut itse omat kirjanmerkit lempparikirjoihinsa, ja tulee aina innoissaan kertomaan kuinka monta sivua on lukenut. ”Katso äiti nyt mä luin 23 sivua Mikä-Mikä-Maan tyttöjä ja pääsin jo tähän lukuun asti, se jäi tosi jännittävään kohtaan!”.
Ihan vielä en niitä kaikista jännimpiä kirjoja viisivuotiaalle osta, varsinkaan mitään kauhukirjoja, mutta onneksi hänellekin on löytynyt paljon mielenkiintoista luettavaa niin suomeksi kuin ruotsiksikin.
Vau-kirjan Twinsy-kirjakerho on alakouluikäisille suunnattu, mutta soveltuu hyvin jo vähän nuoremmallekin itsekseen lukevalle. Tarinat eivät sisällä sellaisia teemoja jotka olisivat liian hankalia viisivuotiaalle, eikä niissä ole mitään pelottavaa tai ahdistavaa, vaan sopivasti jännittäviä juttuja ja mielenkiintoisia juonenkäänteitä. Twinsyn kirjoissa ei ole mitään teinien suhdedraamoja tai muita vähän isommille suunnattuja asioita, vaan niitä voi ihan hyvin lukea vähän nuorempanakin, ja yksi kirjakerhon periaatteista onkin että lapsen on saatava olla vielä lapsi.
Twinsystä saa eri kirjasarjojen lisäksi myös tietokirjoja- ja askartelukirjoja, ja niistä nauttii meillä myös keskimmäinenkin joka ei noista lukemaan oppineiden kirjoista muuten ihan vielä välitä. Hänelle tässä vaiheessa sopivampi kirjakerho olisi Disney-kerho, josta saa paketissa aina yhden isomman Disney-kirjan, jossa on klassikkosatu tai elokuvista tuttuja tarinoita, yhden pienemmän Disney-kirjan jossa seikkailevat Ankkalinnan hahmot ja Mikki, sekä yhden Disney-lelun joita ei saa missään muualla. Joskus 4v myös kuuntelee Twinsyn Isa+Bea -kirjaa esikoisen kanssa, sillä Twinsyllä on myös oma ilmainen appi mistä kirjojen sadut voi kuunnella samalla kun selaa kirjaa itse.
Kuopuksen kanssa vasta aloitellaan lukemisen taivalta Vau-kirjan vauvoille suunnattujen pehmo- ja kuvakirjojen kanssa. Itselle on ainakin mahtavaa kun on kolme täysin eri lukemisen vaiheessa olevaa mukulaa, yhden kanssa saa rutistella vauvojen kirjoja ja lorutella, yhden kanssa saa lukea klassikkosatuja ääneen ja kolmannen kanssa nauttia siitä onnistumisen ilosta, mitä hän saa osatessaan aivan itse. Ja kaikkien kolmen kanssa yhdessä saa nauttia myös siitä, mitä ajatuksia yhdessä ääneen luetuista saduista herää. Tunnen myös valtavaa ylpeyttä seuratessani miten esikoinen lukee kuopukselle.
LUKIJATARJOUS:
Tavallisesti Vaukirjan kirjakerhoihin liittyessä maksetaan tutustumispaketista vain postikulut 4,90 — 6,90 €, mutta Sandviks tarjoaa nyt kaikille lukijoilleni myös postituksen ilmaiseksi. Eli koko tutustumispaketti on täysin 100% ilmainen.TÄMÄN linkin kautta kirjakerhoon liittyjä voi valita kuudesta eri vaihtoehdosta (neljä Vaukirjan vaihtoehtoa, kaksi Disney-kerhon) mieleisensä tutustumispaketin, lapsen iän tai mieltymysten mukaan. Tarjous on voimassa 31.7. asti.
Tutustumispaketista saa hyvän käsityksen siitä mitä kerhon paketit pitävät sisällään, joten jos lapsi tykkää siitä, kannattaa jäsenyyttä ehdottomasti jatkaa. Vaukirjan jäsenyys on vaivaton ylläpitää eikä velvoita mihinkään. Ei minimiostoja eikä vähimmäiskestoa. Jäsenyyttä voi hallita kerhon nettisivuilla salasanasuojattujen jäsenen omien sivujen kautta, tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun sähköpostitse tai puhelimitse. Kerhon jäsenenä saa kotiin kannettuna kirjapaketin noin kerran kuussa (tai useammin / harvemmin, jos haluaa). Hinnat ovat edullisia: paketit maksavat aina alle pari kymppiä (14,95 – 19,80 €) plus postikulut 3,95 — 6,90. Mikäli tilauksessa tai jäsenyydessä tulee jotain mikä askarruttaa mieltä, Vau-kirjan Suvi auttaa oikein mielellään.
Suosittelen ehdottomasti ainakin tutustumaan Vaukirjaan ja testaamaan onko se omalle lapselle kiva juttu, mulla on siitä omakohtaista kokemusta monen vuoden ajalta ja meillä kirjat ovat ehdoton hitti. Lisää meidän perheen lukemiskokemuksia löytyy ”Lukeminen” -tägin alta runsaasti, myös Vau-kirjasta jo Tiaran vauva-ajalta, jos kiinnostaa enemmän ajatukset lukemisesta.
Mä törmäsin Irene Naakan instagramissa vinkkiin Klaukkalassa sijaitsevasta Ali-Ollin Alpakkatilasta, ja päätettiin sunnuntaina lähteä katsastamaan kivan kuuloinen paikka. Sää oli mielettömän upea ja ajomatka tilalle taittui puolessa tunnissa, ei yhtään paha siis. Kun päästiin perille, ostettiin perhelippu (10€, 2 aikuista & 1-3 lasta), ja saatiin opastus alueelle ja kätevä pieni kartta. Tila ei ole mitenkään järjettömän suuri, mutta kartasta oli kyllä apua niin löydettiin eri eläimet helposti.
Tilalla on alpakoiden lisäksi myös jättipupuja ja tavallisen kokoisia pupuja, marsuja, ankkoja ja hevosia. Pupuja sai ruokkia ja paijata, ja tytöt olivat pikkupupuista aivan innoissaan. Me viihdyttiin pitkä tovi pupuhäkkien luona, ja tytöt tietenkin alkoivat kyselemään että voitaisiinko me ottaa kotiinkin oma pupu.
Tilan varsinainen juttu on kuitenkin alpakat, ja meille sattui vahingossa aivan loistava päivä vierailla alpakkatilalla: tilalle tuli sunnuntaina sekä uusi aikuinen alpakka, että syntyi uusi alpakkavauva. Alpakkavauva oli kuulemma aivan yllätysbeibi jonka ei pitänyt mitenkään olla edes mahdollinen, mutta niin vaan alpakkaemo oli sunnuntaiaamuna synnyttänyt pienen ja pörröisen valkoisen vauvelin. Oli ihan mahtavaa päästä katsomaan niin pientä alpakkavauvaa ja miten hän kuitenkin jo kuuden tunnin iässä käppäili menemään laitumella muiden kanssa ja löysi emonsa tissille niin hienosti.
Kyllä me ihmiset ollaan vaan niin monimutkaisia, kun miettii että kuuden tunnin ikäinen ihmisvauva on kyllä aivan eri kehitysvaiheessa kuin kuuden tunnin ikäinen alpakka. Tilalla oli myös kaksi ihan suunniteltua alpakan poikasta jotka olivat molemmat kesäkuussa syntyneitä, ja tosi suloisia hekin. Poikasten lisäksi kesälaitumella ja kahdessa eri aitauksessa oli paljon aikuisia alpakoita, ja vanhin heistä oli ihana harmaa 16-vuotias.
Alpakat on kyllä mahtavan rentoja, mä olisin voinut tuijotella heitä vaikka koko päivän. Novakin intoutui höpöttelemään alpakoille pitkät pätkät ja katseli eläimiä kiinnostuneena. Paikalla ei ollut meidän lisäksi kuin kaksi muuta porukkaa, joten päästiin todellakin näkemään eläimiä ihan läheltä ja kuulemaan alpakkatilan omistajilta suoraan alpakoiden elämästä ja meiningeistä. Se oli ihan mahtavaa! Alpakat on hauskan näköisiä ja suloisia otuksia, joita en muistaakseni ollut ennen tätä nähnytkään. Tosi hauskaa että noin lähellä pääkaupunkia on tuollainen sydämellinen ja ihana alpakkatila.
Ali-Ollin Alpakkatila on kesäaikaan auki keskiviikosta sunnuntaihin klo 10-15, ja tosiaan yksittäinen lippu maksaa 4€ ja se 3-5hlö perhelippu 10€. Tilalta voi myös ostaa alpakan villasta valmistettuja tuotteita ja lankoja, ja lisäksi on saatavilla kahvia ja virvokkeita ja keksejä. Ali-Ollin alkappatilalta löytyy myös leikkipaikka lapsille hiekkalaatikkoineen, keinuineen ja leikkimökkeineen sekä grillauspaikka jossa saa grillata ja syödä omia eväitä. Mahtava ja edullinen päiväretkikohde siis ihan koko perheelle.
Suosittelen ehdottomasti vierailemaan ja tsekkaamaan ihanat alpakkavauvat <3
Olen saanut paljon viestejä ja kysymyksiä siitä, miten me onnistutaan ylläpitämään onnellista parisuhdetta samalla kun eletään touhuisaa arkea kolmen lapsen (joista yksi vauva) kanssa. Mielestäni aihe on tosi mielenkiintoinen, niinpä päätin nyt tarttua siihen. Parisuhde on lasten lisäksi tärkein asia mun elämässä, ja pyrin pitämään siitä hyvää huolta, tapahtui elämässä mitä hyvänsä. Onneksi olen löytänyt itselleni kumppanin joka on samoilla linjoilla, ja jolle mun onnellisuus on yhtä tärkeää kuin hänen onnellisuutensa minulle.
Me ollaan oltu kuusi ja puoli vuotta yhdessä, josta kuusi vuotta ja viisi kuukautta ollaan valmistauduttu vanhemmuuteen tai oltu vanhempia. Siksi ollaan ehkä alusta asti suhtauduttu yhdessäolemiseen ja yhteiseen aikaan eri tavalla kuin monet perinteisemmällä tavalla parisuhteensa aloittavat. Ollaan etsitty ne yhteiset seikkailut arjesta, eikä olla aloitettu suhdetta totuttelemalla toisiimme pienissä määrin viikonloppuisin tai matkustelemalla yhdessä. Me muutettiin melkein heti yhteen ja alettiin elää sitä arkea missä toinen pesee hampaita samalla kun toinen istuu pöntöllä.
Alusta asti meidän onni on rakentuntut siitä arjesta: siitä kun tehdään yhdessä ruokaa, tai jutellaan samalla kun ollaan matkalla kauppaan. Meidän onnea ei ole luotu viikonloppureissulla Lontooseen tai treffeillä Fine Dining -ravintolassa, vaikka niistäkin ollaan suhteen aikana päästy nauttimaan. Ne ovat olleet sitä ekstraa, eivät syy miksi ollaan yhdessä. Toimivan parisuhteen perusedellytys on meillä se että toisen kanssa on kivaa ja toisen kanssa haluaa olla yhdessä, oli kyseessä sitten vessan pesu tai lento Berliiniin.
Meidän parisuhdeaikaa on alusta asti ollut ne illan viimeiset tunnit kun lapset ovat jo menneet nukkumaan, ja niin on tälläkin hetkellä. Viime viikkoina Nova on alkanut nukahtamaan iltaisin aikaisemmin, ja lisääntyneet yhteiset iltatunnit ovat suorastaan luksusta – me voidaan taas istua sohvalla vaikka sylikkäin ja pitää muutaman tunnin sarjamaratoneja ilman keskeytyksiä. Kummatkin tehdään kyllä omiakin juttuja välillä, Otto pelaa kavereiden kanssa ja mä katson omia hömppäsarjoja. Pääosassa iltaisin on kuitenkin se yhteinen aika, sillä me molemmat ollaan enemmän yhdessä olijoita kuin vierekkäin yksin olijoita tai oman ajan fiilistelijöitä.
Meidän suhteen liima on aina ollut, niin yhden, kahden kuin kolmenkin lapsen kanssa, se että kummatkin ajatellaan aina ensimmäisenä yhteistä hyvää ja perheen etua. Ihan sama mistä asiasta on kyse, oma etu ei ole ekana mielessä, vaan se oma puoliso ja lapset. Ja kaikki ne asiat mitkä tehdään vain itseämme varten, punnitaan koko perheen tai puolison kannalta ensin. Se ei tarkoita että me ei voitaisi tehdä koskaan omia asioita, tai että oltaisiin Oton kanssa ihmisenä ihan samanlaisia, tai että meillä olisi vain yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Oikeastaan me ollaan monessakin asiassa tosi erilaisia: mä olen aamuvirkku, Otto iltakukkuja, mä olen spontaani ja Otto suunnitelmallinen. Me jaetaan kuitenkin täysin samat arvot perheessä ja parisuhteessa, ja siksi me toimitaan yhteen.
Mua joskus mietityttää se, miksi nykymaailma on niin minäkeskeinen. Joka paikka tulvii vinkkejä kuinka tehdä itsestään onnellisempi ja kuinka parantaa omaa elämänlaatua ja jopa ”omaa viihtyvyyttä parisuhteessa”. Mulle sellainen lähestymistapa elämään ei toimi. Tulen onnelliseksi kun teen Oton ja lapset onnelliseksi. Ja Otto tulee onnelliseksi kun tekee minut ja lapset onnelliseksi. Lähtökohta parisuhteen tilan parantamiseen ei voi olla mielestäni se, kuinka itse tulisi onnellisemmaksi, vaan se mikä tekisi molemmat osapuolet onnelliseksi. Se ei tietenkään toimi silloin jos vain toinen ajattelee yhteistä hyvää ja toinen vain itseään – tällöin on vaarana että toisen osapuolen toiveet ja tarpeet unohtuvat ja hän ei voi olla onnellinen.
Joskus mekin ollaan väsyneitä tai kiukutellaan toisillemme, ja aina ihan turhasta. Se on mielestäni aivan ymmärrettävää, kuka tahansa väsyy joskus ja helpoin kohde purkaa kiukku ja väsymys on se toinen aikuinen siinä vierellä. Parempi se on puolisolle kiukutella kuin lapsille. Mutta oikeita riitoja meillä ei ole koskaan, koska me keskustellaan. Me puhutaan toisillemme kaikesta, ja aina, meillä ei ole salaisuuksia eikä peiteltyjä tunteita. Jos joku ei toimi, siitä puhutaan, jos joku mietityttää, siitä puhutaan heti eikä huomenna. Me ei mennä harmistuneena nukkumaan tai stressata yksin.
Kolmannen lapsen kanssa sen tiesi hyvin etukäteen että yhteinen parisuhdeaika vähenee aluksi hieman, ja siihen osasi hyvin siis varautua. Me puhuttiin siitäkin paljon etukäteen, ja ihan jo synnäriltä asti ollaan kuitenkin otettu sitä aikaa toisillemme aina kun vain mahdollista. Jutella voi ihan hyvin vaikka vaippaa vaihtaessa, kunhan juttelee. Mulle ei ole niin väliä missä mä olen Oton kanssa, kunhan saan olla hänen kanssaan.
Jos joskus tämä keskusteluyhteys meiltä katoaisi, sitten mä huolestuisin. En kuitenkaan näe mikä voisi sellaiseen johtaa – koska ei ole asiaa mitä ei voitaisi käydä yhdessä läpi tai mitä haluaisin Otolta peitellä. Sama toisin päin. Meillä on ollut samat periaatteet läpi kaikkien vuosien, ja uskon että näitä periaatteita noudattamalla me voidaan juhlia yhdessä 60-vuotiasta avioliittoa ihan niinkuin mun mummu ja pappa pian voivat.
Kuvat on ottanut meidän maailman ihanin esikoinen<3
