*Postaus sisältää arvostelukappaleena WSOY:ltä (Karkkikirja), Otavalta (Tam-Tam menee päiväkotiin, Päiväkoti Heippakamu: Hung ja Pantteripako, Hetki ennen kuin maailma muuttui, Kuinka vauvoja tehdään?) & S&S -kustantamolta (Prinsessakirja) saatuja kirjoja, jotka on mainittu erikseen. 

Lukija toivoi minulta postausta meidän lastenkirjojen yhdenvertaisuudesta ja niissä näkyvistä erilaisista ihmisistä, samaan tyyliin kuin Leikki leikkinä -blogissa oli tehty viime viikolla. Idea oli mielestäni tosi hyvä ja tuntui heti omaan tyyliin sopivalta. Kiitos lukijalle toiveesta ja Leikki leikkinä- blogille ajankohtaisesta ja mielenkiintoisesta ideasta. 

Mulle on aina ollut vanhempana sydämen asia se, että meidän lapset oppivat miten paljon erilaisia ihmisiä maailmassa on ja miten me kaikki ihmiset olemme yhdenvertaisia ja kaikkia pitäisi myös kohdella yhdenvertaisesti. 

Koska tavoitan monia vanhempia, koen, että tässä on hyvä sauma nostaa keskusteluun erityisesti sitä, miten vanhempana yksi helppo keino tehdä valinta yhdenvertaisuuden puolesta on tuoda se myös lastenkirjahyllyyn. Miltä maailma näyttää lastenkirjoista katsottuna? 

Leikki leikkinä -blogissa oli huomattu, että “kirjojen kuvasto oli henkilöhahmoiltaan hyvin yksipuolinen: valkoisia lapsia, valkoisia aikuisia, valkoisia tekijöitä ja toimijoita. Keskiverron näköisiä, kokoisia, terveitä, valkoisia ydinperheitä kirjat pullollaan.” Ja minun ennakko-olettama oli se, että meiltäkin löytyy varmasti useita sellaisia kirjoja, joissa valkoiset henkilöhahmot ja ydinperheet korostuvat. 

Heti tuli mieleen myös yksi suomalainen upouusi lastenkirja, jonka saimme, mutta jossa ei ollut yhtäkään ruskeaa tai vähemmistöön kuuluvaa hahmoa, pelkästään valkoiset päähenkilöt. Kiinnitin tähän huomiota, koska minusta tuntuu, että viime aikoina monissa uusissa kirjoissa erilaisuus on huomioitu jo paremmin. Kuten Leikki leikkinä -blogissakin todettiin, “henkilöhahmojen yksipuolisuus on esimerkki siitä, miten Suomessa rasismi piilee voimakkaasti rakenteissa.”. Tämänkään uuden kirjan kirjoittaja ei välttämättä tehnyt sitä tarkoituksella. Voi olla, että hän ei vaan omasta näkökulmastaan tullut ajatelleeksi, että suomalainen lapsi, joka kirjaa lukee tai haluaisi lukea, voi olla jotain muutakin kuin valkoisen ydinperheen kasvatti. Koen, että tässä on nyt myös kustantamoiden vastuu. Yhdenvertaisuus pitäisi aktiivisesti huomioida ihmisistä kertovissa lastenkirjoissa ja kustantamoilla on mahdollisuus vaatia sitä myös kirjailijoilta, mikäli he eivät itse sitä tajua ajatella. 

Olen itse myös tietoisesti halunnut tuoda meidän kirjahyllyyn monipuolisuutta ja yhdenvertaisuutta, vaikka jokaisen kirjaostoksen kohdalla en aina sitä ole tajunnut ajatella. Olen halunnut tietoisesti opettaa meidän lapsille (ikätason mukaisesti) myös niistä ikävistä asioista historiassa, joita ruskeat ihmiset ja vähemmistöt ovat kohdanneet ja kohtaavat edelleen. Olen etsinyt kirjahyllyyn sellaisia kirjoja, joista olen saanut tukea näihin keskusteluihin lasten kanssa. Toisaalta, lapset ovat saaneet myös toivoa kirjahyllyyn paljon kirjoja. Siellä on paljon lasten valitsemia kirjoja tunnetuista piirroshahmoista, joiden kohdalla yhdenvertaisuus ei ole aiemmin kirjojen osalta käynyt mielessä. Lisäksi mukana on lahjaksi tai arvostelukappaleena saatuja kirjoja sekä mun ja Oton vanhoja kirjoja. 

Eniten minua yllätti tässä kirjainventaariossa se, miten paljon meillä on kirjoja, joissa ei ole ihmisiä ylipäätään! Siis meillä on ihan hullut määrät kirjoja, jotka kertovat erilaisista eläinhahmoista. En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, miten monissa lastenkirjoissa on pelkkiä eläimiä. 

Jaottelin kirjat neljään eri kategoriaan (yhteensä 142 lastenkirjaa)

Kirjat, joissa ei ole ihmisiä lainkaan: 52

Kirjat, joissa on vain valkoisia ihmishahmoja: 52

Kirjat, joissa on edes yksi ei-valkoinen ihmishahmo: 8

Kirjat, joissa ei-valkoiset hahmot ovat aktiivisia toimijoita: 30

Vain valkoisia hahmoja sisältävissä kirjoissa seitsemän kirjaa on minun tai Oton vanhoja. 24 kirjaa näistä on saatu lahjaksi tai arvostelukappaleena joskus. Näin ollen 21 kirjaa näistä on itse ostettuja. Niistä kirjoista, joissa esiintyy muitakin kuin valkoisia hahmoja (kaksi jälkimmäistä kategoriaa), itse ostettuja on 24 ja meidän vanhoja tai lahjaksi tai arvostelukappaleena saatuja on 14. On mukava huomata, että olemme itse ostaneet useita kirjoja, joissa ihmisten erilaisuus näkyy. 

Se mitä ei ole mukava huomata on, että tuolla vain valkoisten hahmojen kategoriassa on todella monta Disney-kirjaa ja esim Tatu ja Patu -kirjat, joita myös olemme ostaneet sen kummemmin ajattelematta. Peppi Pitkätossut ja muut Astrid Lindgrenit sekä vanhat Disney-klassikot toki myös, mutta ne ovat ylipäätään vanhoja kirjoja, joten arvioin niitä eri tavalla. Mutta edelleen tämän hetken suosituimmat Disney-hahmot ja monet suositut uudet tai uudehkot suomalaiset lastenkirjasarjat ovat täynnä vain valkoisia hahmoja. Miksi? 

Huomasin myös sen, että moni niistä kirjoista, joissa näkyy erilaisia ihmisiä, on jollain tavalla tietokirjoja tai tositapahtumiin perustuvia kirjoja. Ehkä sellaisia kirjoja tehdessä (ja ostaessa) osaa alitajuisesti kiinnittää enemmän huomiota erilaisuuteen, kuin perus-satujen kohdalla. Tuntuisi pöyristyttävältä ostaa kirja täynnä tarinoita tosielämän sankareista, jossa olisi pelkkiä valkoisia hahmoja. Miksi ei ole aiemmin tuntunut yhtä pöyristyttävältä ostaa fiktiivistä satukirjaa, jossa kaikki hahmot ovat valkoisia? Tähän tarvitaan ehdottomasti muutosta ja aion olla aktiivinen osa sitä muutosta. 

Tästä lähtien aion entistäkin enemmän kiinnittää huomiota näihin asioihin kirjaostoksilla ja siinä, millaisia uusia lastenkirjoja tuon esiin mun kanavissa. Kannustan kaikkia inventoimaan oman lastenkirjahyllynsä. Seuraavaksi aion tehdä samanlaisen inventaarion isompien lasten kirjahyllyyn. Siellä tosin on paljon vähemmän kuvakirjoja, joten voi olla haastavampaa eritellä missä kirjoissa yhdenvertaisuus on huomioitu ja missä ei. 

Halusin nostaa postaukseen esiin 12 lastenkirjaa meidän kirjahyllystä, joissa yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus on huomioitu mun mielestä:

1. Tam-Tam menee päiväkotiin* (saatu arvostelukappaleena Otavalta) 

Kirja kertoo siitä, kuinka Tam-Tam -niminen lapsi menee päiväkotiin. Tam-Tamin päiväkodissa on paljon erilaisia lapsia ja aikuisia. Kirja on yksi meidän 3-vuotiaan suosikeista ja kuvastaa sympaattisesti päiväkodin arkea ja erilaisia tilanteita siellä.

2. Päiväkoti Heippakamu: Hung ja pantteripako* (saatu arvostelukappaleena Otavalta) 

Päiväkoti Heippakamu on itseasiassa kirjasarja ja me ollaan koko perhe niin tykästyneitä tähän yhteen kirjaan, että ajateltiin hankkia sarjan muitakin osia. Sarjassa kuvaillaan päiväkodin arkea ja meidän 3v haluaa kuunnella tämän iltasaduksi n. joka toinen ilta. Päiväkodissa on paljon erilaisia lapsia ja aikuisia ja päähenkilöt vaihtelevat aina kirjan mukaan. Tässä kirjassa päähenkilönä on sympaattinen Hung. 

3. Iltasatuja kapinallisille tytöille 1 & 2

Nämä eivät nimestään huolimatta ole niinkään satukirjoja, vaan kirjoja, jotka kertovat erilaisista naisista ympäri maailman ja kautta historian. Tositapahtumat on kerrottu satumuodossa. Olen puhunut näiden kirjojen puolesta täällä jo monta kertaa ja edelleen ne ovat aivan meidän ikisuosikkeja. Meidän isommat muistavat näiden kirjojen ansiosta kuka on Rosa Parks ja kuka Maya Angelou, tietävät mitä tarkoittaa poliittinen aktivisti ja tuntevat monet merkittävät tapahtumat historiasta. Nämä kirjat ovat aivan oivallisia keskustelun herättäjiä ja niistä löytyy sankari ihan jokaiselle. 

4. Avain hukassa 

Sympaattinen Finlandia-voittaja vuodelta 2017, joka on yksi iltasatujen kestosuosikkeja myös. Kirjassa esitellään erilaisesta talosta paljon erilaisia perheitä ja talon asukkaita. Tässä on huomioitu hyvin se, että on todellakin olemassa paaaaljon erilaisia perheitä, eikä valkoinen kahden lapsen ydinperhe ole mikään standardi. 

5. Prinsessakirja* (saatu arvostelukappaleena S&S -kustantamolta)

Aivan ihana kirja, jossa kerrotaan erilaisista prinsessoista kautta aikain. Kirjassa on niin oikeita prinsessoita kuin satuhahmojakin ja se on todella kauniisti kuvitettu. 

6. Pikkurillin käsikirja

Myös tämä kestosuosikki on täällä esitelty jo aiemmin. Kirjassa kerrotaan lapsista, lasten odotuksesta syntymästä, lasten oikeuksista ja erilaisuudesta. Aivan hurmaava kirja. 

7. Hetki ennen kuin maailma muuttui* (saatu arvostelukappaleena Otavalta)

Tässä kirjassa kerrotaan sellaisista sankareista, jotka tekivät tai oivalsivat jotain merkittävää ja vaikuttivat historian kulkuun, mutta ovat jääneet tuntemattomiksi tunnetuissa tarinoissa siitä huolimatta. Kirjassa kerrotaan mm. Claudette Colvinin tarina. 

8. Kuinka vauvoja tehdään? * (saatu arvostelukappaleena Otavalta) 

Kirjan aihe on älyttömän kiinnostava lapselle ja tässä kirjassa on tuotu esiin monet erilaiset perheet ja lapset luontevasti. 

9. Boken om Rock (ruotsiksi)

Tämä rock-aiheinen tietokirja lapsille on ihan mieletön! Tässä esitellään koko rock-musiikin historiaa ja monet kansainvälisesti merkittävät rock-muusikot ympäri maailmaa. Ihan mahtava tietokirja rock-musiikista kaikille rock-faneille. 

10. Good night, New York! (englanniksi)

Ostin tämän ihanan kirjan New Yorkin tuliaisiksi meidän 3-vuotiaalle ja tässä on ihan yhtä lailla kaikkia erilaisia ihmisiä esillä, kuten New Yorkissa muutenkin. Kirjassa tosin hahmot eivät puhu mitään, vaan se keskittyy erilaisiin New Yorkin kohteisiin. Pidän kuitenkin siitä, että siinä yhdenvertaisuus on automaattisesti huomioitu. 

11. Little People, BIG DREAMS – kirjasarja (englanniksi)

Vaikka tämä kyseinen meillä oleva kirja Coco Chanelista ei ole monikulttuurista nähnytkään (se esittelee vain Coco Chanelin elämäntarinan), niin kyseinen kirjasarja on ihan mieletön. Vähän samaa tyyliä kuin iltasatuja kapinallisille tytöille, mutta jokaisesta hahmosta on kokonainen kirja 1-2 sivun tarinan sijaan. Haluaisin meille paljon lisää näitä, esimerkiksi kirjat Maya Angelousta, Greta Thunbergista, Martin Luther King Jr.sta, Anne Frankista ja Zaha Hadidista. 

12. Första hundra orden & Färger, former, Siffror (ruotsiksi)

Nämä kuvakirjat aivan pienimmille puhumaan opetteleville lapsille ovat siitä kivoja, että niissä on esillä paljon erilaisia ja erinäköisiä lapsia. Mun mielestä on hirveän hyvä näyttää jo ihan pienille vauvoille tasavertaisesti paljon erilaisia ihmisiä. 

13. Karkkikirja* (saatu arvostelukappaleena WSOY:ltä)

Tämä kirja kertoo karkista, eikä erilaisista ihmisistä. Kirja on aivan hurmaava ja siinä on esitelty monia erilaisia karkinsyöjiä ja karkkeja niin historiasta kuin nykypäivästäkin.

Huh! Kirjojen läpikäyminen oli suuri, mutta erittäin tärkeä ja havainnollistava urakka. Tässä on selkeästi meillä parannettavaa. En näe yhtään syytä, miksi me tarvittaisiin yhtään enempää pelkkiä valkoisia ihmisiä esitteleviä kirjoja meidän kirjahyllyyn. Sen sijaan siellä on vielä selkeästi tilaa kirjoille, joissa on paljon erilaisia lapsia, aikuisia, perheitä ja tarinoita. Leikki leikkinä -blogissa oli myös esitelty hieno lista kirjoja, joissa yhdenvertaisuus oli huomioitu. Käykää kurkkaamassa sieltä lisää vinkkejä tai kertokaa omat vinkit postauksen kommenttiboksiin! 

Kirjat ovat vain yksi keino edistää (tai vähentää) yhdenvertaisuutta, mutta koen, että kirjoilla ja lukemisella on niin suuri vaikutus, että se on tärkeä keino. Kirjojen avulla on helppo tuoda keskusteluun tärkeitä asioita, joista kertomiseen ei välttämättä muuten löydä oikeita sanoja. Ne ovat myös yksi oiva keino lisätä tietoutta (niin omaa kuin lastenkin) ja varmistaa, että tuleva sukupolvi kasvaa tasa-arvoisemmaksi kuin aiempi. 

Tiedostan sen, että en koskaan voi tietää enkä ymmärtää tarpeeksi, siksi haluan oppia ja opettaa lapsille mahdollisimman paljon lisää. Arvostan myös kaikkia neuvoja tähän aiheseen liittyen.

Tänään painoimme vanhan kodin oven kiinni viimeisen kerran. Olihan tämä hemmetti soikoon yksi työmaa, olla kahden kodin välillä kolme kuukautta. Kolmen kuukauden aika antoi toki ihanan vapauden tunteen, että “meillähän on vielä hyvin aikaa tyhjentää asunto ja varasto, purkaa aita ja paviljonki, maalata seinät takaisin valkoiseksi, tilata hälytysjärjestelmän purku, paikata kolot seinissä, viimeistellä aulan lattia ja kodin lattialistat ja myydä tarpeettomat tavarat”. Samalla se ei sopinut kyllä yhtään meidän viime tippaan asiat jättäville luonteille, eikä mun stressinsietokyvylle. Meille sopii paremmin sellainen muutaman päivän rykäisy, jollaisia muutot ovat aiemmin olleet.

Aloitettiin melko aikaisin kyllä tyhjentämällä varasto ja alkamalla myydä tavaraa pois huhtikuun alussa. Ne puuhat sujuivat sutjakasti ja moni tavara sai uuden hyvän kodin. Palkattiin ammattilainen tekemään ne lattiat loppuun, joita ei itse koskaan saatu valmiiksi. Ja hitsi, niistähän tuli ihan super hienot. Juuri sellaiset kuin mun visio alunperin 3,5 vuotta sitten olikin. Otto sai maalattua ja paikattua seinät ja purettua pihalta kaiken ja hälytysjärjestelmäkin käytiin jo purkamassa. Jäljelle jäi siivous, koska sitä ei kannattanut lattiarempan aikana tehdä. Ja siivous tehtiin toki hyvin perusteellisesti, koska tottakai haluttiin jättää uusi koti uusille asukkaille mahdollisimman siistiin kuntoon. Saimme siihen kulumaan kaksi kokonaista sunnuntaita. 

Vanhan asunnon huolehdittavat asiat ovat kolkuttaneet takaraivossa nyt kolme kuukautta, että tuo pitäisi vielä tehdä ja tämä ja tuo. Siellä on rampattu esittelemässä asuntoa potentiaalisille muuttajille useampaan kertaan (asokoteja tarjotaan yleensä monelle ihmiselle yhtäaikaa) ja seisottu muutama tovi tyhjällä terassilla odottelemassa kun ihmiset tutustuvat asuntoon, sekä sovittu kontaktittomia treffejä tavaroiden ostajien kanssa ulos niin ikään. 

Nyt saadaan jättää se osa taakse elämässä ja siirtyä täysin uudelle sivulle. Enää ei tarvitse stressata vanhan kodin asioita, vaan voi keskittyä rauhassa tähän uuteen. 

 

 

Vanhasta kodista jää niin paljon rakkaita muistoja. Se on se koti, jonka lattialle mulla meni lapsivedet kuin elokuvissa. Koti, jonne toimme meidän vastasyntyneen kuopuksen Naistenklinikalta. Se on se koti, jossa esikoinen aloitti koulutiensä ja keskimmäinen kasvoi päiväkotilaisesta eskarilaiseksi. Siellä jännättiin Oton pääsykokeiden tuloksia ja juhlittiin monet synttärit rakkaiden kanssa. Siellä kokattiin ihanat jouluruuat monena vuonna ja vietettiin isoja perhejouluja täynnä hersyvää naurua. Siellä ihmeteltiin toukokuista lumisadetta, helteisintä heinäkuuta ikinä ja järjestettiin grillijuhlia pihalla. 

Se, mitä jään tuosta kodista kaipaamaan ovat mielettömän upeat auringonlaskut sekä maailman mukavimmat naapurit. Onneksi täällä uudessakin kodissa on mielettömän mukavat naapurit. Auringonlaskuja ei ehkä samalla tavalla näe ainakaan kesäisin, kun pihan edessä on niin valtavan paljon korkeita puita. Mutta meille paistaa maailman kaunein aamu- ja päiväaurinko ja rakastan korkeiden puiden tuomaa yksityisyyttä ja rauhaa. Puolensa kaikessa.

Jokainen koti, jossa olen asunut, on jättänyt omat jälkensä elämään. Tämä koti, johon me nyt muutimme, on mun elämän viidestoista koti. Toivon, että siitä tulee myös pitkäaikaisin koti, jonka tarinaa saamme kirjoittaa monen luvun verran. Ainakin tarinan alku jää mieleen. Emme tule koskaan unohtamaan muuttoa tänne. Sisäänmuuttoa, jonka järjestimme kahdestaan kolmen lapsen kanssa muutamassa päivässä koronan takia. Toki kokonaisuutena muutto pitkittyi sen kolme kuukautta vielä – muuten ei tällainen olisi meiltä onnistunutkaan. 

Suosittelisinko asokotia muille? Tätä on kysytty moneen kertaan. Ehdottomasti! Minä pidin kovasti siitä, että me saimme samalla säästettyä rahaa itsellemme, kun lyhensimme asokodin lunastusosuuden lainaa. Vuokralla kaikki meni vuokranantajan taskuun, mutta asossa 20% asumiskuluista kuitenkin kertyi lainan lyhennyksenä omaan taskuun. On sekin parempi kuin ei mitään. Se oli oiva siirtymä vuokralta kohti omistuskotia. Siellä oli hyvä ja rauhallinen asua ja sai kuitenkin vaikuttaa vähän enemmän asunnon ulkonäköön kuin vuokralla. Se oli meille täydellinen ratkaisu niiksi vuosiksi, jotka siellä asuimme. 

Nyt oli kuitenkin jo aika sanoa heipat  ja tirauttaa helpotuksen ja haikeuden kyyneleet pihalla vielä viimeisen kerran. En arvannutkaan, että muutto nostaisi näin suuria tunteita vielä pintaan, mutta kai tämä samalla päätti yhden elämäni oudoimmista kolmen kuukauden ajanjaksoista. Kyyneleet olivat paljon muutakin kuin asunnon hyvästelyä ja helpotusta siitä, että kaikki on vihdoin hoidettu. Ne olivat myös kaikkia niitä tunteita tästä keväästä: pelkoa tulevasta, huijarisyndroomaa siitä, että voidaanko me oikeasti muuttaa edes näin upeaan kotiin ja ollaanko me ansaittu se, stressiä kaikista niistä asioista, jotka olivat täysin meidän harteilla toisin kuin normaalissa arjessa. Se kaikki alkaa ainakin toistaiseksi olla takana ja edessä on kesä, joka on vasta aluillaan. 

Nyt on jonkun toisen aika aloittaa seuraava tarinan sivu siinä kodissa, ja meidän jatkaa hyvin alkanutta tarinaa täällä. 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Tässä arkikuvassa Otto lukee kirjaa meidän kuopukselle sadepäivänä. Ollaan viime kuukausina koko perhe luettu vielä enemmän kuin koskaan ennen. Kun on ollut niin paljon kotona ja kaikki ei-pakolliset menot ovat karsiutuneet pois, on aikaa lukemiselle jäänyt yllinkyllin. Asetin itselleni tälle vuodelle 52 kirjan vuositavoitteen, jonka uskon saavuttavani ensimmäistä kertaa sitten teinivuosien. Tähän mennessä on tullut luettua n. 20 kirjaa (eli parilla kirjalla jäljessä kirja/viikko -tavoitteesta), mutta uskoisin ottavani kiinni tätä tahtia kunhan vietän kesälomaa viikon tai kaksi.

Meillä 2/3 lukee itse pitkiä lasten ja nuortenkirjoja ja on enää yksi pikkuinen, jolle lukea kuvakirjoja päivittäin. Toki me luetaan välillä yhdessä kaikille kolmellekin, mutta isommilla lapsilla tulee aika paljon lueskeltua itsenäisesti, koska silloin tarinaan pääsee uppoutumaan ihan eri tavalla kuin kuunnellessa. Isommat saavat näin kesälomalla iltaisin lukea sängyssä puolesta tunnista tuntiin ja monesti myös lukevat aamuisin kirjaa kun heräävät ennen muita. Esikoinen aloitti toukokuun puolivälissä lukemaan Harry Pottereita ja nyt hän on  jo Liekehtivän pikarin loppupuolella. Kuopukselle luetaan joka päivä vähintään yksi iltasatu, mutta usein paljon enemmän. Hän on ihan kirjafani ja yleensä hän haluaa yhden ”ison iltasadun” ja yhden ”pikku-iltasadun”. Eli yhden pitkän kirjan ja yhden lyhyemmän kuvakirjan.

Hän on myös tarkkana siitä, että joka toinen päivä iltasadun lukee isi ja koka toinen päivä äiti. Päivisin sen sijaan saa lukea kuka vaan ehtii ja haluaa. Me luetaan Oton kanssa sekaisin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Arjessa on tärkeää, että kumpikin vanhempi puhuu sitä omaa kieltään lapselle, mutta esim. varhaiskasvatuksessa kannustettiin kaikkia vanhempia siihen, että kaksikielisessä perheessä kumpikin vanhempi voi lukea kummallakin kielellä ja se on lapselle ihan hauskaakin, kun vanhempi lukee ”väärällä” kielellä. Joten kirjojen kanssa ei oteta kielestä stressiä, koska 3-vuotias muutenkin yleensä valitsee ihan oman mielensä mukaan kirjan, eikä kielen ja vanhemman mukaan. Englanniksi luetaan myös joskus esimerkiksi New Yorkista tuliaisiksi tuotuja kirjoja.

Olen iloinen siitä, että lukemisen ilo on tarttunut lapsiin niin vahvasti ja he haluavat itse viettää aikaa kirjojen parissa. Mä koen, että parhaiten kirjojen pariin kannustaa vanhempien esimerkki (he näkevät mun lukevan lähes joka päivä aamuisin kirjaa), sekä se, että kirjoja on paljon esillä. Paljon erilaisia kirjoja: lyhyitä kirjoja, pitkiä kirjoja, kuvakirjoja ja pidempiä kirjoja. Sanakirjoja, tietokirjoja, eläinkirjoja ja kirjoja, jotka kertovat erilaisista ihmisistä. Kirjoista voi oppia niin paljon!

Iloinen olen myös siitä, että lasten myötä Ottokin löysi tiensä takaisin kirjojen pariin ja hänkin lukee tosi mielellään lapsille. Musta on ihanaa kuunnella, kuinka hän eläytyy kirjan hahmoihin ja kuinka lapset kikattavat kun hän lukee ihan hassusti. Sen lisäksi, että on ihanaa lukea yhdessä, rakastan sitä, kun välillä löydän jonkun lapsista keskellä päivää kääriytyneenä peittoon mukavasti lukemassa jotain kirjaa. Kuopuskin tekee monesti niin, että hän ottaa peiton ja pinon kirjoja ja menee sohvalle katselemaan kirjoista kuvia ihan itsekseen. Toivottavasti tämä into lukemista kohtaan säilyy aina, tai tulee ainakin takaisin, jos se jossain vaiheessa katoaisikin, kuten mulle kävi.

Multa toivottiin myös ”kirjainventaario” -postausta meidän lastenkirjoista, jossa kävisin läpi kuinka paljon meidän lastenkirjahyllyssä näkyy yhdenvertaisuutta ja erilaisia ihmisiä (kuten leikki leikkinä -blogissa oli tällä viikolla). Olisiko teillä kiinnostusta sellaiselle postaukselle ja jos on, niin haluatteko, että nostan esiin vain suomenkielisiä kirjoja vai saako olla kaikilla kielillä (suomi, ruotsi, englanti)? Mun mielestä tämä idea oli niin mahtava ja ajankohtainen ja tärkeä, että itse haluaisin hirveästi tämän toteuttaa, joten voipi olla, että teen vaikka se ei hurjaa kannatusta saisikaan!

Perjantain kunniaksi mä jaan tämän hetken parhaita juttuja, jotka ovat viime aikoina ilahduttaneet. 

Paras herkku:

Fetadippi & paistettu leipä. Kuulostaa niin yksinkertaiselta ja sitä se onkin! Mut hitsi tää on kyllä tän hetken lempiherkku. Aivan syntisen hyvää. Ohje tulossa blogiin ensi viikolla, kun teen tämän hetken nopeista ruokasuosikeista taas koosteen. 

Paras arkiruoka:

Uudet perunat & silli! Aivan älyttömän helppoa ja nopeaa ja herkkua. Olin niin fiiliksissä kun huomasin, että meidän lähikaupasta sai jo uutta perunaa. Kotimaisessa varhaisperunassa kilohinnat on vielä vähän korkeat, mutta sieltä ne tulee taas reippaasti alaspäin kun kesä etenee. 

Paras juoma:

Kofeiiniton kahvi! Siis ostettiin ihan kokeilumielessä uutta (olikohan Kulta Katriinan?) kofeiinitonta kahvia, se oli joku relax-niminen. Siinä ei ole yhtään kofeiinia ja me ollaan Oton kanssa ihan mindblown. Mähän en siis ole vuosiin juonut enempää kuin yhden kupin päivässä kahvia, koska liian kofeiinin vuoksi mulla saattaa tulla migreeni (tai on tullutkin muutman kerran). Olen kuitenkin aikamoinen kahvikissa ja kahvi maistuisi vaikka kolme kertaa päivässä.

Kahvikupillinen on myös helppo tapa välttää muuta ylimääräistä turhaa herkuttelua, sillä ainakin itselläni kupillinen kahvia vie spontaanin suklaanhimon aika tehokkaasti. Me ollaan tällä viikolla juotu päiväkahveja ja se on ollut niiiiiin ihanaa. Yhtenä iltana keitettiin myös kahvit kello 22.00 kun haluttiin kokeilla, että onko tämä muka oikeasti totta, että se ei piristä. Ja oli se, klo 00.30 nukuin tuhisten onnellisena sängyssä. Yleensä mulla on mennyt yöunet ihan höpöksi jos olen juonut klo 18 jälkeen vielä kahvia. 

Paras sarja:

Dynasty! Siis ai että. Maailman älyttömin sarja heti Kauniiden ja rohkeiden jälkeen ja siksi niin hyvä. Aivan täydellistä aivotonta höpöhöpöä, joka aina koukuttaa ja juonenkäänteet menee aina just niin, että joko yllättyy aivan täysin, tai sitten toteutuu juuri se, mitä toivoikin. Ihan paras sarja juuri tähän hetkeen. Muita viime aikojen suosikkeja on ainakin ruotsalainen Kalifat, joka oli aivan todella mielenkiintoinen. Meillä on tänään Dynastyn viimeiset kaksi jaksoa edessä ja niiden jälkeen ajateltiin aloittaa HBO:n Breeders. 

Paras kosmetiikkatuote:

Ivy Aian itseruskettavat tipat. Mun seuraaja suositteli näitä mulle Instagramissa keväällä, kun kyselin hajusteettoman itseruskettavan perään. Näitä tippoja siis laitetaan oman kosteusvoiteen sekaan ja niitä voi käyttää niin kasvoille kuin vartalollekin. Tosi riittoisaa, tosi kaunis sävy eikä haise miltään (paitsi toki se perus IR-tuoksu tulee kun rusketus alkaa kehittyä). Mutta siis varsinaisia hajusteita ei ole. Hintakin oli varsin edullinen (muistaakseni n. 10-12€/plo) siihen nähden, että yksi pullo kestää mulla 5-6 viikkoa. 

Paras biisi:

Laleh – Det kommer bli bra. Niin ihana tanssittava ja hymyilyttävä fiilisbiisi. Me aina laitetaan tämä soimaan ja mennään trampoliinille pomppimaan. Ihan parasta. Siinä on ihanan kannustava sanoma. 

Paras tekeminen lasten kanssa:

Pyörälenkit. Ollaan ihan fiiliksissä kun nyt 3/3 osaa pyöräillä ihan itse. Kuopuskin pyöräilee jo niin kovaa, että saa oikeasti juosta perässä. Ollaan käyty viime aikoina joka ikinen päivä pyörälenkillä, kun se on niin kivaa ja kaikki tykätään.  

Paras kirja:

Sophie Kinsella Sitä saa mitä antaa. Luen sitä BookBeatista e-kirjana ja se on just sellainen ihanan kevyt kirja lueskeltavaksi iltaisin sängyssä. Aamuisin mä olen nyt lukenut Frida Ramstedtin Tyylikäs koti -kirjaa samalla kun olen syönyt aamupalaa. 

Paras juttu tässä viikossa:

Se, että lapsilla on kesäloma! Ollaan palattu takaisin meidän ihanan rentoon ja lupsakkaan rytmiin, joka on meille se kaikkein ominaisin. Lapset menevät iltaisin sänkyyn 21.30 ja isot saavat lukea kymmeneen. Aamuisin kaikki kolme heräävät siinä klo 9-10 välissä, eli nautitaan aamuisin pitkään nukkumisesta. Voi kun tätä rytmiä voisi ylläpitää aina. Tuntuu aina, että päivissä ja illoissa on paljon enemmän aikaa, kun ei ole niin kiire laittaa lapsia nukkumaan. 

Paras juttu, joka on vielä edessä:

Tämän viikon jälkeen me luovutetaan vanhan kodin avaimet ja sitten sulkeutuu lopullisesti yksi ovi takana. Ihanaa, kun ei tarvitse enää huolehtia siitä. Haikeaa jossain määrin, loimme siellä paljon ihania ja tärkeitä muistoja. Mutta myös niin ihanaa ja helpottavaa, kun kaikki siellä on viimein valmista ja siistiä ja voidaan keskittyä 100% vain tähän uuteen kotiin. 

Sellaisia parhaita juttuja tähän päivään! Kerro säkin sun parhaita tällä hetkellä, olisi ihanaa lukea esim. mitä te luette, kuuntelette ja katsotte juuri nyt mieluiten!

Kaksi kuukautta tässä kodissa takana ja moni asia on kyllä yllättänyt tähän mennessä. 

Yksi suurimmista yllätyksistä on ollut se, miten hiton paljon asioita pitää vaan ostaa! Ja me vielä ollaan päästy helpolla, koska ihanat edelliset asukkaat jättivät meille tänne esim. naapureiden kanssa puoliksi ostetun sähkökäyttöisen ruohonleikkurin. Mutta siis niin monet jutut puutarhaletkusta (ja sen telineestä) korkeisiin tikkaisiin ja jopa postilaatikon nimikyltti! Siis tottakai ne pitää itse ostaa, mutta kun on aina asunut ennen vuokralla tai asoasunnossa, niin joku muu on huolehtinut niistä. Nyt ei. 

Ja siis vaikka joku nurmikon kastelu, niin tietenkin sitä pitää kastella ja hoitaa, mutta ei siihen ole koskaan kiinnittänyt ennen huomiota, kun joku muu, kuten huoltoyhtiö on aina huolehtinut tällaiset asiat. Ei se nurmikko itsekseen nättinä pysy jos ei kesällä vaikka sada yhtään.

Jätehuollon toteutumisesta täytyy huolehtia itse. Lämmitys, vesi ja sähkö – kaikki sopimukset piti tehdä ihan itse ja mittarilukemiakin täytyy seurata. Ei meillä ennen ole ollut mitään käsitystä siitä, paljonko kulutamme esim. vettä kuukaudessa, kun ei ole ollut mittareita vaan kiinteä maksu per hlö/kk, joka menee suoraan. Täytyy myös pysyä kärryillä kodin eri toimintojen huolloista. Vesikiertoisen lattialämmityksen virtauksista, ilmanvaihtokanavista ja siitä, että sadevesiviemärit eivät tukkeudu (+ miljoonasta muusta asiasta). Onneksi saimme kaikkeen hyvät kirjalliset ohjeet edellisiltä asukkailta, joilla on jo vuosien kokemus juuri tästä talosta ja sen seuraamisesta ja ylläpidosta. Olemme niistä ikuisesti kiitollisia. 

Yksi iso yllätys mulle on ollut se, miten elementissään Otto on täällä. Hän muistaa kaikki ne asiat, mistä pitää itse huolehtia ja huolehtii niistä mielellään. Näiden kuukausien aikana on vaan vahvistunut se tunne, että oli todellakin oikea juttu muuttaa tänne keskustan sijaan, jota myöskin harkittiin vahvasti. Kun mä näen miten onnellinen hymy kasvoillaan Otto leikkaa pihalla nurmikkoa, kiusoittelee lapsia puutarhaletkusta syöksyvällä vedellä ja tsekkailee meidän istutuslaatikoiden tilannetta, mulla on niin hyvä fiilis.

Ainahan me oltiin puhuttu tästä ja Otto on meidän yhteisten vuosien aikana muistellut haikeana lapsuuttaan, puutarhanhoitoa äitinsä kanssa yhdessä ja kaikkia niitä pientaloasumisen hyviä puolia. Ennen tänne muuttoa en osannut samaistua niihin muistoihin, enkä ollut edes tajunnut miten suuri merkitys näillä asioilla oli Otolle. Tiedän, että se näkyy muillekin, sillä saan lähes päivittäin viestejä, joissa hihitellään sille, miten onnelliselta Otto näyttää pihalla heiluessaan. 

Koska itse en ole koskaan ennen asunut näin, en voinut tietää miten onnellinen fiilis tästä mulle tulisi. En tiennyt miltä se tuntuu, kun on oma piha. Olen aina luullut, että se mun rauhallinen ja hetkeen keskittyvä fiilis Oulussa johtuu pelkästään siitä, että saa olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Ja paljon niillä ihmisillä onkin merkitystä. Mutta osa siitä hyvästä olosta on aina tullut siitä, kuinka paljon ollaan Oulussa kesäisin ulkona. Siitä vapauden tunteesta, kun on tilaa hengittää.

Hengataan kesäisin Oulussa pihalla aamusta iltaan, kun se on niin helppoa. Ja nyt sen fiiliksen voi kokea myös kotona. Tämä on ehkä kaikista lähimpänä mun saavuttamatonta unelmaa (sitä, että Oulu ja Helsinki olisivat kartalla vierekkäin). Täällä tuntuu niin paljon Oululta kun ilman ihmisiä on mahdollista. 

En oikeasti tiennyt, että nauttisin näin paljon tästä rauhallisuudesta. Luulin, että kaipaisin myös sitä keskustan vilinää, pieniä kahviloita, kivijalkaliikkeitä ja ihmispaljoutta, kuten kaipasin meidän vanhassa kodissa asuessa. Mutta täällä en kaipaa niitä ollenkaan mun jokapäiväiseen arkeen. Luulin, että mun sisällä tulisi aina olemaan se ristiriitainen fiilis, jossa toinen haluaa omaa taloa ja toinen haluaa asua Ullanlinnassa, mutta olin väärässä.

Toki välillä tulee se tunne, että haluaisin lähteä keskustaan kävelemään ja katselemaan (ja silloin on helppo sinne lähteä hetkeksi piipahtamaan). Mutta mulle itselleni tällä hetkellä paljon suuremmat onnentunteet tulee itse keitetystä kahvista omalla pihalla linnunlaulua kuunnellen, kuin lattesta take away -mukissa Korkeavuorenkadulla. Enkä nyt tarkoita sitä, että olisi yleisesti parempi vaihtoehto nauttia se kahvi omalla pihalla, olen ainoastaan yllättynyt omista tunteistani. Luulin, että kaipaisin jotain sellaista, mikä nyt harvemmin edes käy mielessä. Nyt tämä tuli mieleen, kun oikein aloin kaivelemaan näitä “huomioita” mieleni sopukoista.

On monta uutta asiaa, joista pitää itse huolehtia. Toisaalta on myös monta asiaa, joita ei tarvitse enää miettiä. Sekin on mahtavaa. Ja rakastan sitä, että nyt meidän pihalla on tilan lisäksi oma rauha. Rivitaloasumisessa oli puolensa (kuten se, että lapsille oli koko ajan leikkikavereita), mutta mä rakastan sitä, että nyt meidän pihalla on täysin meidän oma rauha. 

Näin parin kuukauden kokemuksella sanoisin, että pientaloasuminen sopii meille. Katsotaan toki sitten uudelleen kun ensimmäinen ongelma tulee joskus vastaan – jotain hajoaa, eikä voikaan vain soittaa huoltoyhtiöön, niinkuin aina ennen on voinut. Täytyy toivoa, että saadaan elää ilman sellaisia huolenaiheita mahdollisimman pitkään. Mutta on se silti sen arvoista. Tämä rauhallinen ja harmoninen fiilis on kultaakin kalliimpi. En osaa selittää sitä tämän paremmin.

Tuleeko teille mieleen asioita, jotka ovat yllättäneet teidät, kun on muuttanut vuokralta omaan kotiin, tai kerrostalosta pari-/omakotitaloon?