Me ollaan tänä vuonna löydetty nimenomaan metsät jotenkin uudella tavalla. Ollaan me kyllä aina ulkoiltu perheen kesken, tehty pitkiä pyörälenkkejä ja samoiltu myös metsissä. Mutta jotenkin tänä vuonna jotain on naksahtanut ja metsässä olemisesta on tullut ehkä kivointa, mitä mä voin keksiä koko perheen yhteiseksi tekemiseksi. Kivempaa kuin mikään muu. Me nautitaan siitä ihan valtavan paljon koko porukka. Se on niin mielettömän hyvää vastapainoa kaikelle muulle arjessa. Metsässä mun päässä ei pyöri mitään ajatuksia, ei stressiä, ei työasioita eikä mitään to do -listoja. Metsässä mä vaan hengitän ja nautin. Se on aivan ihanaa.

Aina nykyään kun mietitään, että mitä tehtäisiin viikonloppuna, mä sanon ekana ”mennäänkö metsään?”. Ja sinne me yleensä mennään, jos ei ole mitään muuta erityistä tekemistä. Metsään voi mennä hyvällä säällä ja sinne voi mennä vesisateella, molemmissa on puolensa. Lasten kanssa vesisade metsässä on ihan parasta: voi ihmetellä kotiloita ja kuunnella sateen ropinaa.

Yleensä pakataan jotain evästäkin mukaan, kaakaota termariin, leipiä ja marjoja tai digestive-keksejä. Saatetaan olla metsässä retkellä monta tuntiakin. Just nyt kaikki upeat värit ulkona kannustavat lähtemään metsään vieläkin useammin. Mä niin toivon, että tämä innostus ei laannu siksi aikaa kun on pimeää ja synkkää, eikä vielä lunta maassa. Lumihan tuo sitten taas ihan oman lisämausteensa ulkoiluun ja lumisessa metsämaisemassa ulkoileminen on, jos mahdollista, vieläkin ihanampaa kuin syksyn väreissä samoilu. Marraskuu on luultavasti synkkä ja pimeä, mutta siihenkin voisi saada voimaa ulkoilusta. Metsässä on rauhallista ja kaunista silloinkin, kun puissa ei ole lehtiä eikä maassa lunta.

Mä olen aina toivonut, että ulkoilusta ja liikunnasta tulisi mulle sellainen samanlainen tarve kuin mitä syöminen ja nukkuminenkin on. Koska se ei koskaan ole ollut mulle sitä, vaikka satunnaisesta ulkoilusta olenkin aina nauttinut. Se satunnainen ulkoilu ei kuitenkaan riitä. Mä olen ihmisenä tosi mukavuudenhaluinen ja olen aina rakastanut vaan makoilla sohvalla lukemassa kirjaa tai hengailla mukavasti sisällä herkkuja syömässä. Jossain vaiheessa aikuisiällä olen kuitenkin ymmärtänyt, että liikunta ja ulkoilu ei muutu mulle perustarpeeksi tai ihanaksi palauttavaksi asiaksi, jos en oikeasti pitkäjänteisesti sitä harjoittele ja muuta mun asennetta. Siksi olen yrittänyt harjoitella pikkuhiljaa, niinkuin kaikkia muitakin asioita elämässä. Aina ei ehkä ole huvittanut lähteä sinne metsään, mutta sitten kun on lähtenyt, niin on huomannut, miten mielettömän ihanaa siellä on.

Ja nyt alan olla ehkä vihdoinkin siinä pisteessä, että mä ihan oikeasti kaipaan sinne ulos ja metsään. Mä oikein odotan jo tiistain harrastusrumbassa, että tulisi viikonloppu ja pääsisi tekemään oikein kunnon pitkän metsäretken. Kyllä me lähimetsässä saatetaan käydä arkenakin ihmettelemässä, mutta ihanimpia ovat ne viikonlopun rauhalliset retket. Mä olen ihan fiiliksissä siitä, että meininki on nykyään tämä, koska aina ennen ajattelin, etten koskaan opi tykkäämään ulkoilusta ja liikunnasta säännöllisenä juttuna. Vihdoinkin olen alkanut oppia nauttimaan. Haluan näyttää lapsille pienestä asti miten kivaa on ulkoilla ja miten ihanaa metsässä on rauhoittua arjen askareista.

Meidän lapset ovat pienestä asti kyllä rakastaneet ulkoilua ja halunneet päästä sinne ulos säännöllisesti, niin metsään kuin leikkipuistoonkin ja sitä ollaan kyllä tehty. Yleensä meillä on ollut tosi kivaa. Mutta vasta viime aikoina olen alkanut fiilistellä metsäilyä niin paljon, että tekee mieli usein lähteä sinne ihan omasta aloitteesta, ilman, että kukaan toinen edes pyytää. Tästä mä haluan pitää kiinni. Metsässä samoilu on ilmaista, terveellistä, rentouttavaa ja nautinnollista. Siis ihan parasta koko perheen tekemistä <3

Missä on teidän lemppari-metsä? Onko teillä ollut samaa, että ulkoilu ei ole koskaan tuntunut itsestä ”pakolliselta”, vaan on pitänyt opetella haluamaan lähteä ulos?

Bongasin Ainon tarinoita treenaamisesta -blogista (ja monesta muustakin) tämän hauskan Kuinka usein-haasteen ja päätin toteuttaa sen itsekin. 

Kuinka usein?

Vaihdat lakanat? Viikon tai kahden viikon välein yritän. Tyynyliinaa vaihdan useammin.

Vaihdat pyyhkeet? 2-3 kertaa viikossa.

Soitat isälle/äidille? Äidille soitan ihan joka päivä, jos en soita niin tulee kauhea syyllisyydentunne. Mulle on tärkeää pitää yhteyttä äitiin, vaikka asutaankin kaukana. Oltiin niin monta vuotta vaan kahdestaan ja nykyään äiti on yksin.

Näet vanhempiasi? Silloin kun ollaan Oulussa niin nähdään lähes joka päivä tai ainakin joka toinen päivä. Vuoden aikana Oulun reissuja tulee yleensä 3-4 ja äiti käy täällä meidän luona ainakin kolme kertaa, eli lasten synttäreillä.

Käyt leffassa? Ehkä parin kuukauden välein suunnilleen, eli olisko se sitten kuusi kertaa vuodessa.

Föönaat hiukset? Lähes joka kerta kun käyn suihkussa, paitsi jos käydään illalla saunassa, niin sitten en föönaa vaan annan kuivua itsekseen.

Putsaat lattiakaivot? En ikinä, ei oo mun homma!

Käyt metsässä? Haluaisin käydä joka viikko, mutta lähempänä todellisuutta on varmaan joka toinen tai joka kolmas viikko.

Käyt suihkussa? Joka toinen päivä, paitsi jos käyn lenkillä niin käyn aina suihkussa sen jälkeen. Eli vähän viikosta riippuen voi olla, että käyn joka päiväkin tai jopa kaksi kertaa samana päivänä, tai sitten vain joka toinen päivä. Hiukset pesen joka toinen päivä.

Sanot läheisille, että rakastat heitä? Joka päivä lapsille ja Otolle monta kertaa ja äidille ainakin kerran. Muille läheisille yritän sanoa niin usein kuin mahdollista.

Tarkistat kuivakaapin sisällön? Muutaman kuukauden välein. Yritän aina pitää taaimmaisena ne, mitkä säilyy pisimpään ja nostaa eteen ne, jotka on menossa ekana vanhaksi.

Luuttuat lattiat? Kerran kuussa. Pyyhin kyllä jos on tahroja niin vaikka joka päivä, mutta kunnolla luutuan kerran kuussa.

Peset vessan? Kerran viikossa tai tarvittaessa useammin, eli jos on näkyvää likaa.

Puhdistat liesituulettimen? Liian harvoin.

Syöt noutoruokaa? 1-3 kertaa viikossa. Joskus vieläkin useammin ja toisinaan voi mennä viikko, että ei haeta kertaakaan.

Valehtelet? Tarkoituksella en koskaan, joskus saatan muistaa jotain väärin tai sekoilla sanoissa. Mun on ihan turha valehdella tarkoituksella, koska olen siinä todella huono, eikä se auta mitään.

Riitelet suhteessa? Silloin kun on kiire ja väsy niin saatetaan kinastella pikkujutuista enemmän  ja silloin kun on  seesteisempää ja vähemmän hektistä, voi mennä viikkoja ettei kinastella yhtään.

Sheivaat? Kainalot joka toinen päivä, jalat sheivaan kesällä kerran viikossa ja talvella en ollenkaan, ellen sitten satu menemään lomalle tai hienoihin juhliin. Talvella kuljen uimahallissakin karvajalkana.

Vaihdat hammasharjan? 2-3 kuukauden välein vaihdan sähköhammasharjan harjaspään.

Käyt kirjastossa? Ainakin kerran kuussa, välillä useamminkin. Rakastan kirjoja ja rakastan hengailla lasten kanssa kirjastossa. Käyn myös kirjastossa aina kun mun pitää tulostaa jotain, koska tulostan niin harvoin, ettei olisi mitään järkeä hankkia omaa tulostinta.

Peset peitot ja tyynyt? Olen enemmän sellainen tuulettaja ja lisäksi meillä on kaikilla sellaiset suojapäälliset tyynyissä ja petauspatjoissa esim. mun itseruskettavan takia. En siis pese kovinkaan usein. Peitot pesen lapsilta tarvittaessa (jos tulee verta nenästä yöllä tai joku vatsatauti). Muuten ehkä silloin kun vaihdan kesäpeitoista talvipeittoihin ja toisinpäin.

Syöt herkkuja? Joskus viikon jokaisena päivänä ja joskus voi mennä kuukausikin, että en osta mitään herkkuja. Tällä hetkellä pyrin siihen, että en herkuttele turhan takia tai napsi päivän aikana herkkuja kaapeista. Syön herkkuja, jos joku muu tarjoaa niitä esim. jossain tapahtumassa, tai sitten jos pidetään lasten kanssa leffailtaa tms.

Soitat anopille? Mulla ei ole anoppia valitettavasti.

Peset rintsikat? Mulla on 3-4 rintsikat jatkuvasti käytössä, joiden välillä vaihtelen. Pesen ehkä 2-3 käyttökerran välein, paitsi urheilurintsikat pesen joka käytön jälkeen. Normi arkirintsikoihin harvoin tulee hikoiltua, joten en siksi koe tarpeelliseksi pestä joka käytön jälkeen.

Leivot? Silloin kun on synttärit lapsilla tai sitten jos saan muuten jonkun inspiksen/työn puolesta tarvitsee leipoa. Keskimäärin ehkä 1-2 kertaa kuussa. Meillä lapset leipovat kyllä useammin.

Siivoat jääkaapin? Ehkä kerran kuussa.

Käyt puntarilla? Silloin kun käyn Oulussa niin saatan käydä mun sukulaisten luona, meillä ei kotona ole puntaria. Eli ehkä 1-3 kertaa vuodessa.

Komennat miestäsi? En komenna, eikä hänkään minua.

Syöt irtokarkkeja? Ehkä keskimäärin kerran kuukaudessa.

Vierailet isovanhempiesi luona? Silloin kun ollaan Oulussa niin käydään mun ainoan elossa olevan isovanhemman luona joka päivä tai joka toinen päivä. Oulun reissuja tulee se 3-4 vuodessa. Soitan kyllä useammin.

Peset pyykkiä? Ehkä 3-4 koneellista viikossa.

Imuroit kotisi? 2-3 kertaa viikossa.

Perheessä kinataan vaatetuksesta? Ei tällä hetkellä ikinä. Katsotaan miltä näyttää vastaus tähän esim. sitten, kun meillä on kolme teini-ikäistä täällä.

Käyt hammaslääkärissä? Viimeksi kävin elokuussa, mutta yleensä n. 2 vuoden välein.

Käyt kaupassa? Kerran viikossa isommin, 3-4 kertaa viikossa pienemmin, kun aina joku yksi juttu unohtuu. Tosin niitä unohtuneita hakee yleensä Otto. Mä itse siis käyn 1-2 kertaa viikossa.

Peset ikkunat? En pese, vaan tilaan siivoojan pesemään.

Vaihdat sukat? Joka päivä.

Olet eri mieltä miehen kanssa? Aika moniulotteinen kysymys. Somea kun selaa niin olen joka päivä monenkin miehen kanssa eri mieltä, oman miehen kanssa harvemmin. Oton kanssa ollaan pikkuasioista eri mieltä ehkä viikottain, ainakin kuukausittain. Isoista asioista ei juuri koskaan.

Ostat uusia vaatteita? Vaihtelee. Itselleni ostan harvemmin kuin lapsille. Lokakuussa en ole ostanut itselleni mitään vaatteita, enkä usko että ostankaan. Pyrin ostamaan vain silloin, kun on tarvetta. Joskus tarvetta on samassa kuussa muutamallekin jutulle ja voi mennä pari kuukautta, että en osta mitään.

Siivoat? Joka päivä tulee vähintäänkin järjesteltyä, mutta nuo spesifimmät siivousaikataulut on lueteltu jo ylempänä.

Tarkistat toimiiko palovaroitin? En tarpeeksi usein kyllä, mutta meillä on onneksi hälytysjärjestelmä, joka ilmoittaa jos palovaroitinten patterit ovat loppumassa lähiaikoina.

Peset autosi? Aiemmin käytiin ehkä kerran parissa kuussa, nyt ehkä kerran kuussa.

Käyt läpi vaatekaapit ja muut kaapit? Kesällä, talvella ja keväällä eli kolme kertaa vuodessa, aina kun kausi vaihtuu.

Siivoat lääkekaapin? Ehkä kerran vuodessa tulee käytyä läpi.

Puhdistat hiukset harjasta? Joka viikko, useammin jos lähtee enemmän tukkaa.

Kirjoittelin keväällä siitä, miten meillä jaetaan kotityöt. Silloin keskityin pääosin vain niihin ja jätin arjen muut velvollisuudet pois aiheista. Tänään palataan tämän aiheen pariin, kun pohdin hieman sitä, miten arki muuten meillä jakautuu. Arkeenhan kuuluu aivan älyttömän paljon muitakin velvollisuuksia kuin vain ne iänikuiset kotityöt. Iso osa arjen velvollisuuksista on myös näkymättömiä, niin kutsuttua metatyötä. Sivuan hieman sitäkin aihetta tässä, että kuinka metatyöt jakautuvat meidän kesken ja mitä metatöitä huomaan omassa arjessamme.

Kaupassakäynti

Kaupassakäynti vaatii suunnittelua ja se jakautuu aika tasan meille molemmille aikuisille. Minä olen yleensä se, joka tekee listat ja pysyy kärryillä siitä, mitä meidän kaapeissa on ja mitä tarvitaan. Otto taas on se, joka hoitaa lähes kaikki pikkukauppareissut sähköpotkulaudallaan, sekä ajokortillisena on aina mukana isoilla kauppareissuilla. Otto tykkää niin kovasti ajella, sekä sähköpotkulaudalla että autolla. Hän on aina valmiina lähtöön kun Amerikan suolakurkut on loppu tai lapsi haluaa banaania välipalaksi.

Mä olen tosiaan se, joka yleensä suunnittelee ostokset. Lueskelen eri ruokalehtiä ja blogeja aina kun ehdin ja jaksan, ja koetan keksiä jotain vaihtelua meidän arkiruokiin. Aina jos mennään ilman listaa kauppaan, se kostautuu. Kaupassa menee joko kauan aikaa, tai sitten jotain tärkeää unohtuu. Yritän tehdä kauppalistan aina siinä järjestyksessä, missä tuotteet tulevat eteen kaupassa kävellessä.

Ruuanlaitto

Ruuanlaitto jakautuu meille molemmille myös aika tasaisesti. Muutamia vuosia sitten jako oli ehkä 80/20 niin, että minä tein useammin ruokaa, mutta Otto osallistui joskus pilkkomalla ja pesemällä ja välillä kokkaili itsekin. Meidän kuopuksen odotusaikana kuitenkin Otto otti isomman roolin myös ruoanlaitossa mun supisteluherkkyyden vuoksi ja jotenkin ”pakon edessä” alkoikin yllättäen tykkäämään siitä tosi paljon.

Nykyisin siis ruuanlaitto menee ehkä 60/40, niin että mä teen ehkä yhden kerran viikossa enemmän. Usein laitetaan ruoka kokonaan yhdessä, tai sitten kokkaillaan yksin vuorotellen. Usein toinen tulee auttamaan ainakin vähän. Otto tosin tykkää kokata omia reseptejään eniten yksin, koska mulla on tapana sitten tulla sörkkimään ja auttamaan liikaakin. Mä pysyn silloin ihan mielelläni siis taka-alalla ja keskityn tekemään sillä aikaa jotain muuta.

Logistiikka: lasten vieminen ja hakeminen

Lasten ensimmäisten vajaan parin päiväkoti-vuoden ajan vieminen ja hakeminen oli lähes kokonaan mun vastuulla. Lasten hoitoaika oli silloin max 7h/päivä ja minä olin meistä se, joka kävi osa-aikaisesti töissä. Minä siis vein ja hain aina lapset julkisilla tai kävellen. Sitten kun meille tuli auto vuonna 2015 kesällä, Otto alkoi aina välillä hakemaan lapsia, jos olin pystynyt viemään heidät tarpeeksi ”myöhään”, jotta he saivat olla hoidossa siihen asti, että Otto pääsi töistä.

Mun raskausaikana vuonna 2016 syksyllä me muutettiin hoitosopimusta niin, että lapset saivat olla hoidossa vaikka täyden päivän tarvittaessa, jotta saatiin hakemisiin ja viemisiin lisää pelivaraa. Käytännössä lapset olivat yleensä silti ihan maksimissaan sen 8 tuntia hoidossa, mutta ainakaan ei tarvinnut tuli hännän alla yrittää ehtiä hakemaan tasan 7 tunnin kuluessa.

Vanhempainvapaan ja opintovapaan myötä päävastuu hakemisista ja viemisistä on ollut Otolla, koska hän on ollut kotona ja hänellä on ollut ajokortti. Meillä ruotsinkielinen päiväkoti ei sijaitse missään ihan lyhyen matkan päässä (verraten siihen, että suomenkielisiä on alle puolen kilsan säteellä kodista neljä) , vaan sinne on useita kilometrejä. Siksi auto on kaikkein kätevin.

Matka, joka autolla kestää 5-10 minuuttia liikenteestä riippuen, kestää kävelyineen ja bussin odotteluineen julkisilla 20-30 minuuttia per suunta. Lisäksi koulu ja eskari sijaitsevat aivan eri paikassa kuin päiväkoti, jolloin viemisiin lisättäisiin julkisilla vielä päälle toiset kävelyt, bussimatkat ja bussin odottelut. Tästä syystä meillä onkin tavoitteena, että saisin vielä tämän vuoden puolella ajokortin, jotta mäkin voisin osallistua hakemisiin ja viemisiin helposti ihan yhtä lailla. Nämä samat pätee myös harrastuksiin kuskaamiseen, että pääosin se on Otto, joka niihin vie tällä hetkellä, mutta ihan tilanteen mukaan mennään.

Metatyö

Metatyötähän lapsiperheessä on aivan älyttömästi. Kaikkea ei edes tajua, mutta ensimmäisenä tulee mieleen esimerkiksi erilaisten lappujen täyttäminen, ilmoittautumiset synttärikutsuille (+ logistiikka ja lahjat), varusteiden valmistelu lasten retkiin/uintipäiviin/liikuntatunneille, vaatteiden nimikoiminen, kalenterista huolehtiminen (se, että kaikki ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan), vanhempainillat, muihin vanhempiin yhteyden pitäminen Whatsapp-ryhmissä, Wilma-viestit, lasten leikkitreffien järjestelyt ynnä muut. Varsinkin näin lukuvuoden alussa metatyöt korostuvat, kun samaan aikaan on kolmen lapsen vanhempainillat, kauheasti synttäreitä, jokaiselta omat laput täytettäväksi eskariin ja hoitoon (tarpeet, luonne, kielet kotona, valokuvausluvat) sekä koulun lippulappuset. Kaikki tulee kerralla isona ryppäänä, mutta onneksi sitten rauhoittuu ekojen viikkojen jälkeen. Iso osa arjen velvollisuuksista on juuri tätä näkymätöntä ajatustyötä.

Me jaetaan metatyöt aika tasan. Siinä missä Otto hoitaa tässäkin paljon sitä logistiikkaa, mä taas täyttelen lappuja. Vanhempainillat jaetaan melko tasan ja kumpikin seuraa Wilmaa, sekä ilmoittaa yhtä usein synttärikutsuille ja osallistuu Whatsapp-keskusteluihin. Esimerkiksi juuri tuo lappujen täyttely on ollut mulle super hyvää ruotsin kielen harjoitusta, kun on pitänyt analysoida omien lasten vahvuuksia, luonteita, tarpeita, lempileikkejä ja muita juttuja laajasti ruotsiksi. Alkuun se jännitti mua ja kaipasin Oton tukea, mutta nykyisin uskallan täyttää laput kokonaan itse ja jos siellä nyt joku pieni kirjoitusvirhe on, niin sitten on.

Lasten vaatteet ja varusteet

Arjen velvollisuus, josta mä nautin, on lasten vaatteista ja varusteista huolehtiminen. Se ei tunnu velvollisuudelta vaan mä rakastan miettiä lasten vaatejuttuja ja niistä löytyykin täältä blogista paljon postauksia. Ymmärrettävästi se on siis pääosin mun vastuulla, mutta toki nyt Ottokin osaisi käydä vaikka puuttuvat kumpparit ostamassa.

Auto

Otto huolehtii pääosin autoon liittyvistä asioista, koska mulla ei sitä ajokorttia vielä ole. Sitten kun mulla on, niin toki mäkin voin käyttää renkaiden vaihdossa, määräaikaishuollossa tai käydä tankkaamassa.

Meillä toimii hyvin nämä jaot, mitä ollaan tehty. Molemmilla on mahdollisuus sanoa, jos kaipaa toiselta enemmän panostusta jollakin arjen osa-alueella ja keskustellaan näistä hyvin avoimesti ja melko usein. Välillä toiselle kasautuu liikaa joku asia ja sitten voi pyytää toiselta jeesiä ja osallistumista.

Meiltä ilmestyi tänään myös podcastin 5. jakso, jossa keskustellaan arjen jakamisesta ja arkeen liittyvistä velvollisuuksista. Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sannan ruokakassin kanssa ja se on meidän 1. kauden ainoa kaupallinen yhteistyö (ihan mieletöntä, että meihin uskottiin niin paljon, että saatiin kamppis jo ennen kuin yhtään jaksoa oli ulkona!). Jakson sisällöstä n. 1/3 on kaupallista sisältöä (loppupuolella) ja muuten puhutaan kaikista muista arkeen liittyvistä jutuista. Jakson pääsee kuuntelemaan:

Kuuntele Yhdessä S01E05: Arjen jakaminen toisen kanssa (kaupallinen yhteistyö)

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcast-appissa TÄSTÄ

Siitä asti kun arki alkoi, mulla on ollut joka viikko jotain fyysisiä oireita. Ekalla viikolla niille oli tietysti hyvä syy kun multa poistettiin se hammas. Sen jälkeisellä viikolla mulle iski flunssa viikonloppuna. Viime viikolla alkuviikko kului vielä sitä samaa flunssaa potiessa, mutta torstaina olo oli jo aivan hyvä. Iloitsin siitä, että vihdoinkin fiilis oli terve. Lauantaina mulla sitten alkoi kurkkukipu uudelleen ja kävin varmuuden vuoksi maanantaina lääkärissä. Se oli onneksi vain virusperäinen nielutulehdus, sillä nielunviljely oli ok ja tulehdusarvot vain aavistuksen kohollaan. Kurkku on edelleen kipeä ja kaveriksi on tullut ikävä yskä, mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa.

Sitten kävi sellainen juttu, että sain aivan vasta ostamastani ison ja luotettavan merkin ripsiväristä (jonka paketti oli ostaessa avaamaton ja sinetöity) todella ärhäkän silmätulehduksen. Ekalla käyttökerralla kun pesin ripsarin pois, silmät tuntuivat vähän oudolta sen jälkeen ja aamulla kun heräsin, silmät rähmivät ja punoittivat hieman. Se meni kuitenkin ohi kun pesin silmät ja annoin niiden olla rauhassa. Hukkasin uuden ripsarin johonkin ja käytin pari päivää mun vanhaa ripsiväriä, eikä silmissä ollut mitään ongelmia sinä aikana.

Toissapäivänä sitten taas löysin sen mun uuden ripsarin ja käytin sitä. Illalla silmät tuntuivat taas oudolta kun pesin ripsaria pois. Vasta siinä vaiheessa osasin yhdistää oireet ripsiväriin (koska se oli ainoa juttu, minkä tein eri tavalla niinä kahtena päivänä kun silmät oirehtivat pesun jälkeen). Seuraavana aamuna heräsin siihen, että silmät eivät aukea kun rähmivät niin paljon, särkevät ja ovat aivan punaiset! Luulin sitä ensin vain allergiseksi reaktioksi (vaikka ripsari oli tuttu, olin käyttänyt sitä viime vuonna yhden purkin ja testannut ok:ksi), mutta kun oireet eivät menneet ohi vaan alkoivat pahentua, konsultoin lääkäriä. Silmätulehdushan se.

Aion lähettää ripsiväriputelin takaisin valmistajalle ja reklamoida, mutta voin kertoa, että oli pelottavaa herätä siihen, että silmät eivät aukea, kun ovat niin täynnä rähmää.  Täällä olen siis kurkkukipuisena, yskivänä, pinkeillä rähmivillä silmillä sitten sompaillut läpi näiden päivien.

Vaikka olo on ollut tosi inhottava välillä, niin kyllähän tämä jo naurattaa. Miten voi näin monta oiretta tulla muutaman viikon sisään. En ole ollut kipeänä kuin yhden kerran pari päivää koko vuonna ennen tätä syksyä ja nyt on sitten tullut kaikki mahdolliset ärsyttävät pikkujutut putkeen. Täytyy silti olla kiitollinen, että on ollut vaan tällaisia pieniä perusjuttuja, jotka hoituvat helposti ja nopeasti.

Olen kuullut, että tosi tosi moni on ollut nyt alkusyksystä kipeänä ja monella on juurikin ollut samaa, että flunssa ei tunnu menevän ohi. En siis ole yksin sairasteluideni kanssa. Mulla on kuitenkin vähän myös sellainen fiilis, että tämä on mun kropan tapa kertoa, että pidä nyt jo sitä lomaa. Olen pitänyt viikon loman viimeksi kesäkuussa 2018 ja sen jälkeen kaksi kahden päivän lomaa, jouluna ja juhannuksena. Kyllähän se taitaa pikkuisen alkaa jo tuntumaan. Pitäisi hellittää. Olen tsempannut itseäni, että kun nyt selviän vielä tästä ja ensi viikosta, on vihdoinkin mun kesäloman vuoro. Toivottavasti saan viettää kesälomaa terveenä Mallorcalla ja levätä taas koko seuraavan vuoden edestä.

Koitan nyt juoda paljon kuumaa flunssajuomaa inkiväärillä ja sitruunalla ja syödä vitamiineja. Tällä viikolla olen pessyt käsiä jatkuvasti ja pysytellyt parin metrin päässä kaikista, kun on ollut pakko hoitaa pakollisia työjuttuja, kuten podcastin nauhoitukset, joita ei voinut mitenkään siirtää. Olen aina sanonut jo hyvän etäisyyden päästä, että ”mulla on sitten flunssa niin ei kannata tulla halaamaan!”, ja monta kertaa on käynyt niin, että se toinen on alkanut sanomaan samaa yhtäaikaa. Tätä on siis todellakin liikkeellä. Mulla ei ole ollut kuumetta ollenkaan, niin jaksaminen on ollut ihan hyvä kurkkukivusta ja silmätulehduksesta huolimatta ja olen onneksi saanut pakolliset työt tehtyä.

Toivotaan, että olo alkaa helpottaa tässä loppuviikosta ja ensi viikon saisin viettää terveenä ja tehokkaana ennen kesälomaa. Tsemppiä kaikille muille, jotka ovat kipeänä myös just nyt! Ja hei hyvää yrittäjän päivää myös, kun tänään sitä vietetään! Joskus tämä yrittäjän arki on myös tätä, ei niin kovin hohdokasta työnteon ja sairastelun yhdistelmää.

Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan seitsemäs perhe.

Ihanat erilaiset perheet: Linda, 29, Luca, 5, & Sisu, 2,5

Linda on mulle entuudestaan tuttu, hän oli nimittäin yksi ensimmäisiä lukijoita, joka mua tuli moikkaamaan kadulla heti blogin alkuaikoina. Tiemme ovat kohdanneet monta kertaa näiden vuosien aikana – kerran esimerkiksi Naistenklinikan ultrassa, kun paljastui, että odotimme molemmat vauvaa syntyväksi samana laskettuna aikana. Nyt tiemme kohtasivat, kun sain kunnian jakaa Lindan ja perheen tarinan teille Ihanat erilaiset perheet -sarjassa.

Linda ottaa mut vastaan kenties kesän viimeisenä oikeasti kuumana päivänä. Ensin jutellaan rauhassa kahdestaan, sitten hän hakee pojat melkein naapurissa sijaitsevasta päiväkodista. Vaikka olemme tavanneet sattumalta useamman kerran, kuulen Lindan tarinan kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa.

Masennusta ja nopeaa etenemistä

Linda ja Osku tapasivat lokakuussa 2011 Helsingin Amarillossa, kun Linda oli juuri palannut Espanjasta Suomeen. Parilla synkkasi heti ja pian he jo muuttivatkin yhteen. Vuonna 2012 Linda sairastui masennukseen ja kävi hoidettavana Auroran päiväsairaalassa kymmenen viikon ajan. Lindalla ei ollut työ- tai opiskelupaikkaa, sillä voimat kuluivat masennuksen kanssa taisteluun.

Yllätysvauva

Lokakuussa 2013 Linda ja Osku saivat yllättyä, sillä Linda teki positiivisen raskaustestin. Hän tuli raskaaksi e-pillereiden läpi.

– Ei oltu suunniteltu sitä, eikä oltu ollenkaan valmiita siihen, varsinkaan silloinen mieheni, Linda kertoo.

Pari päätti kuitenkin yhdessä pitää lapsen.

Raskausajan Linda koki helppona ja pystyi jopa nauttimaan raskaudesta, vaikka tuleva isä ei osannutkaan tarjota sellaista tukea tai läsnäoloa, jota hän olisi kaivannut. Molemmat olivat nuoria ja aivan uudessa tilanteessa.

Luca syntyi kesäkuussa 2014 ja synnytys meni hyvin. Vaikka 4,5-kiloinen esikoisvauva ei ollut se helpoin tai nopein ponnistettava, synnytyksestä jäi Lindalle hyvä kokemus. Osku oli mukana synnytyksessä tukemassa ja pian perhe pääsi aloittamaan yhteistä perhe-elämää.

Linda jäi arjessa yksin

Vauva-aika oli helppoa ja seesteistä aikaa, vaikka sen intensiivisyys yllättikin alkuun. Pian Linda kuitenkin huomasi olevansa Lucan kanssa pääosin yksin.

– Aika paljon kävin Lucan kanssa perhetalolla vauvajumpissa ja muskareissa, touhusin paljon Lucan kanssa kahdestaan. Nähtiin kavereita, joilla oli samanikäisiä lapsia. Lucan isä ei hirveästi ollut osallisena meidän arkipäivien touhuissa, Linda muistelee.

Ero ja uusi rakkaus

Lopulta pari koki paremmaksi jatkaa elämää erillään ja Linda ja Osku erosivat loppuvuodesta 2015, kun Luca oli 1,5-vuotias. Ei mennyt aikaakaan, kun nurkan takana Lindaa odotti jo uusi rakkaus.

– Erosta meni vain pari kuukautta, kun tapasin jo Sisun isän Erikin. Ajattelin, että nyt mä oon yksin ja keskityn Lucaan, mutta ei se nyt mennyt ihan niin kuin ajattelin. Erikin kanssa edettiin tosi nopeasti, ajattelin, että nyt tässä on niinkun mun elämäni mies.

Suhde eteni vauhdilla ja melko pian ensitapaamisen jälkeen pari alkoi jo seurustelemaan.

Haaveissa toinen lapsi

Erikillä ei ollut vielä omia lapsia ja Lindastakin tuntui, että olisi mukavaa saada Lucalle pikkusisarus seuraksi. Hyvin nopeasti Erick ja Linda alkoivatkin yhteisestä päätöksestä yrittää jo vauvaa.

– Me yritettiin raskautua n. neljän kuukauden ajan, ja sitten olinkin jo raskaana kun mentiin naimisiin puolen vuoden kuluttua ensitapaamisesta.

Erick kävi koulua Turussa ja oli töissä Karjaalla. Kotona hän oli vain viikonloppuisin. Linda huomasi pian olevansa enemmän yksin kuin aiemmin. Reissutyön vuoksi puoliso ei ollut kotona jakamassa yhteistä arkea, vaan Linda huolehti kaikesta yksin.

Vatsavaivoja ja mustasukkaisuutta

Sisu syntyi helmikuussa 2017, Lucan ollessa 2,5-vuotias.

– Luca oli tosi mustasukkainen kun Sisu syntyi. Olisin halunnut imettää ja täysimettää paljon pidempään, mutta Luca reagoi niin voimakkaasti siihen Sisun syntymään ja oli niin mustasukkainen, että jotenkin minulla ei ollut voimavaroja tai aikaa paneutua imetykseen tarpeeksi.

Imetyksen päättyminen aiemmin kuin Linda olisi toivonut harmittaa häntä edelleen.

– Jos siinä olisi ollut se toinen aikuinen arjessa läsnä, niin olisin pystynyt panostamaan enemmän imetykseen, kun taaperollakin olisi ollut seuraa imetyksen aikana.

Sisu kärsi vatsavaivoista elämänsä ensimmäiset puoli vuotta ja se oli Lindalle raskasta aikaa.

– Kun oli yhtäaikaa vatsavaivainen vauva ja mustasukkainen taapero, niin se oli henkisesti tosi uuvuttavaa. Ja just se, että olin niin yksin. Kun mies tuli kotiin, niin perjantaina hän saattoi lähteä ulos, lauantai meni hänellä nukkuessa ja sunnuntaisin sitten hän lähti taas takaisin kouluun ja töihin.

Linda ei muista ensimmäisten puolen vuoden ajalta juuri mitään, koska oli silloin niin uupunut.

– Halusin itse pitää Lucan kotona rauhassa meidän kanssa, mutta jälkeenpäin mietittynä olisi kannattanut laittaa hänet päiväkotiin jo aiemmin. Kyllä me selvittiin siitä vauvavuodesta ja mäkin olen ihan järjissäni vielä, yllättävän nopeasti se kuitenkin meni.

Arki kaatui yksin Lindan vastuulle

Pikkuhiljaa Linda alkoi ymmärtää, että arki ei olekaan sellaista kuin hän olisi parisuhteelta toivonut, eivätkä he oikeastaan edes tunteneet toisiaan kunnolla.

– Kun edettiin niin nopeasti, niin eihän sitä ihmistä voi tuntea. Eikä me hirveästi keskusteltu, että millaisia vanhempia me halutaan olla tai millaisia kasvatusperiaatteita halutaan noudattaa. En tajunnut sanoa, että tarvitsisin siinä vanhemmuudessa paljon enemmän tukea.

Linda pohtii erilaisten näkemysten syyksi myös kulttuurieroa.

– Sisun isä on Afrikasta. Siellä usein mies käy töissä ja nainen hoitaa kodin ja lapset, niin ehkä se ei ollut niin selkeää hänelle, että minä toivoin erilaista arkea.

Erosta huolimatta hyvät isäsuhteet

Lopulta Linda ja Erick päätyivät myös eroon ja nykyisin Linda asuu yksin kahden poikansa kanssa. Mikään ei ole jäänyt kaduttamaan Lindaa, vaikka parisuhteet päättyivätkin eroon. Hän tietää, että kummatkin isät tekivät suhteessa parhaansa, kuten hän itsekin.

– En syytä kumpaakaan isää mistään, tiedostan hyvin, että minussakin oli omat vikani parisuhteessa.

Pojat tapaavat isiään säännöllisesti.

– Joka toinen viikonloppu pojat menevät molemmat Sisun isän Erickin luokse. Välillä Lucan isä ottaa hänet luokseen lauantaisin ja hakee Lucan Sisun isältä, tai sitten hän tulee käymään meillä arki-iltana. Hän on hirveän urheilullinen, niin on helppo ottaa isompaa poikaa jo mukaan urheiluharrastuksiin kuten skeittailuun ja juoksemaan.

Isien välit ovat hyvät sekä keskenään että Lindan kanssa, siitä Linda on onnellinen ja arvostaa molempien isien panostusta.

– Olen tosi kiitollinen siitä, että Sisun isä ottaa molempia poikia luokseen. Silloin kun Luca oli 1,5v niin Erick tuli meidän elämään ja on pitänyt siitä asti häntä kuin omana lapsenaan.

Erickin ei olisi mikään pakko ottaa myös Lucaa luokseen joka toinen viikonloppu, mutta hän on alusta asti tehnyt sitä omasta halustaan. Erick aikoo myös tulevaisuudessa ottaa molemmat pojat viikonloppuisin luokseen ja kohtelee molempia tasa-arvoisesti, vaikka toinen onkin hänen biologinen lapsensa ja toinen ei.

 –  Arvostan sitä todella paljon ja hän kyllä tietää sen, muistan kiittää siitä usein. Se on meille iso juttu ja se antaa Lucalle tärkeitä eväitä elämään.

Oma aika on valtava voimavara

Kunnolliset yöunet ja oma aika joka toinen viikonloppu on Lindalle tärkeä voimavara arjessa yksinhuoltajana.

– Se antaa hirveästi voimaa ja piristää, että saa nukkua ne kaksi yötä rauhassa ja vaan olla jos huvittaa. Sitten jaksan taas ne kaksi viikkoa täysillä lasten kanssa ja keskityn heihin.

Linda toivoo, että poikien hyvät välit isiin ja isien hyvät välit häneen sekä toisiinsa säilyvät myös tulevaisuudessa, vaikka joku heistä löytäisi esimerkiksi uuden puolison rinnalleen.

– Just nyt tämä toimii niin hyvin meidän kaikkien osalta tämä kuvio ja pojat on sopeutuneet siihen hyvin.

Isien lisäksi Lindan tukena on oma äiti sekä ystävät, joista muodostuu hyvä tukiverkko ympärille, joka auttaa aina tarvittaessa ja tarjoaa juttuseuraa.

– Arjessa me nähdään paljon ystäviä ja mun äitiä, että pääsen juttelemaan myös aikuisten kanssa.

Arki yksinhuoltajana kuormittaa

Hyvästä tukiverkosta ja säännöllisestä omasta ajasta huolimatta arki yksinhuoltajana tuntuu joskus yksinäiseltä ja kuormittavalta, kun ei ole toista aikuista jakamassa yhteistä arkea.

– Jos mun tarvitsee levätä tai käydä vessassa, suihkussa, tehdä ruokaa. Jos lapsi tarvitsee jotain, niin mun on vaan hoidettava se lapsi aina ensin, tottakai kun ei ole vaihtoehtoja Ja kun lapset menee illalla nukkumaan, niin mulla ei ole ketään kenelle kaataa kaikki tunteet ja ajatukset ja puhua siitä päivästä.

Satunnaisista yksinäisyyden tunteista huolimatta Linda ei kuitenkaan kaipaa tällä hetkellä uutta parisuhdetta elämäänsä, vaan on tyytyväinen juuri näin.

Yksinhuoltajuus tuo Lindalle mukanaan myös paineita lasten kasvatuksesta.

– Kaikki on  mun vastuulla, vaikka eihän kaikki tietenkään ole kasvatuksesta kiinni. Koska mä arjessa opetan heitä ja kasvatan heitä ja yritän tehdä heistä hyviä aikuisia. Jos mä vaikka epäonnistuisin ja heille tulisi isompana kuvioihin huumeet tai rikokset, syyttäisin siitä itseäni.

Vaikka hän tietää ja ymmärtää, ettei kaikki ole kasvatuksesta kiinni, eikä ajattele rikosten tai huumeiden pariin ajautuneita epäonnistuneina ihmisinä, hän kokisi itse epäonnistuneensa äitinä.

– Varmasti ydinperheessäkin vanhemmat syyttäisi itseään, mutta mulla on jotenkin tosi kovat paineet, koska tässä olen vain minä yksin.

Vanhemmuudessa pelko ja huoli omista lapsista on aina läsnä muutenkin.

– Koska ei voi suojella kaikelta ja mitä enemmän lapset kasvaa niin sitä vähemmän on sitä valtaa heihin. Vanhemmuudessa minulle rankinta ei ole niinkään ne fyysiset asiat, kuten väsymys, vaan just ne henkiset asiat. Se pelko, sitä ei voi hirveösti alkaa miettiä, muuten menee ihan sekaisin. Kun sille ei kuitenkaan voi mitään.

Parasta on touhukas arki

Linda nauttii kaikkein eniten ihan tavallisesta, touhukkaasta arjesta  poikiensa kanssa. Perhe tapaa paljon ystäviä ja tekee kaikkea yhdessä.

– Harvoja on ne illat, että tullaan päiväkodista ja töistä kotiin ja ollaan vaan tällä. Tosi paljon nähdään kavereita, ulkoillaan, käydään uimassa, katsotaan leffoja, luetaan ja leikitään yhdessä.

Yhdessä puuhastelu tekee arjesta vauhdikkaiden poikien kanssa myös helpompaa.

– Se on helpointa meille kaikille. Pojat tykkää nähdä kavereita ja homma pysyy rauhallisempana silloin, kun heillä on muutakin seuraa kuin toisensa. Mulle on myös tärkeää saada välillä aikuista juttuseuraa.

Kesällä Linda oli poikien kanssa neljä viikkoa lomalla ja silloin tuntui välillä, että seinät kaatuvat päälle.

– Me ei oikein matkusteltu mihinkään ja monet kaverit olivat myös silloin jossain muualla, joten olin paljon yksin poikien kanssa. Se neljä viikkoa tuntui pitkältä, kun pojat aika paljon tappelivat keskenään ja sain selvitellä niitä riitoja ja olla koko ajan vahtimassa, että he eivät käy toisiinsa kiinni.

Sisarukset rakastavat ja tappelevat

Arki ja rutiinit pitävät päivät seesteisempinä ja siksi Linda tykkää arjesta eniten.

Vaikka välillä pojat tappelevat keskenään, kuten sisarukset usein tekevät, Linda on onnellinen siitä, miten paljon he välittävät toisistaan. Poikien kasvaessa he ovat alkaneet myös löytää leikkeihin yhteisen sävelen.

– On ihanaa katsoa, kun pojat leikkii rauhassa yhdessä. Kun on niin paljon sitä tappelua ja välien selvittelyä, niin on ihanaa vaihtelua, että he leikkii yhdessä nätisti ja Luca vaikka opastaa Sisua jossain asiassa. Ja esimerkiksi ensi viikolla vien Lucan neuvolaan, ja Sisun vien heti tarhaan, niin Luca oli huolissaan, että toivottavasti Sisua ei sitten kukaan kiusaa sillä aikaa tarhassa, kun hän ei ole siellä.

Tällä hetkellä arjessa väsymystä aiheuttaa iltaisin kukkuva taapero, joka ei tunnu väsyvän millään.

– Sisu nukkuu päiväkodissa puolen tunnin päiväunet, minkä vuoksi hän nukahtaa ehkä puoli 11 illalla. Lomalla hän nukahti hyvin ja ilman tappeluita, kun ei nukkunut päiväunia. Päiväkodin päiväunien vuoksi nukahtaminen venyy ja hän taistelee unta vastaan.

Linda ei kuitenkaan jaksa stressata nukkuma-järjestelyistä, koska uskoo ajan auttavan tähänkin asiaan.

 – En usko, että hän hirveän vanhana enää jatkaa tuota samaa. Viimeistään sitten kun päiväkodissakin jättää päiväunet pois, niin se auttaa.

Rakkaus arjessa palkitsee

Rakkauden osoitukset omilta lapsilta ja se, että omat opit ovat menneet perille, tuntuu Lindasta palkitsevalta.

–  Ihanimpia on ne pienet hetket, mitä tulee arjessa ripotellen. Esimerkiksi nyt Sisu on alkanut halaamaan minua ja sanomaan että “mä rakastan sua”.

Lindalle on kaikkein tärkeintä se, että perheessä ollaan avoimia.

–  Meidän perheessä kaikki voi olla omia itsejään. Pojatkin on tosi erilaisia persooniltaan, niin mä yritän kuitenkin, että me kolme muistettaisiin toistemme hyvät ominaisuudet ja oltaisiin omia itsejämme ja hyväksyttäisiin toisemme sellaisina kuin ollaan.

Hän toivoo, että pojat pysyisivät aina läheisinä toisilleen ja pitäisivät toisistaan huolta.

Tulevaisuuden suunnitelmissa Lindalla siintää kosmetologikoulusta valmistuminen, sekä yhteinen matka poikien kanssa, josta hän on haaveillut pitkään.

– Suurin haave on pysyä terveenä ja se, että perhesuhteet pysyvät hyvinä.

Lindan terveiset muille perheille:

Vaikka yhteiskunta on tosi suoritus- ja tavoitekeskeinen, elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee. Sitten on vaan tehtävä parhaansa siinä tilanteessa ja nautittava siitä, mitä on. En mäkään suunnitellut, että mun lapsilla olisi eri isät ja elämä olisi tällaista. Mutta kaikissa on hyviäkin asioita ja omat hyvät puolensa. Pitää muistaa ne hyvät puolet ja nauttia niistä. Tärkeintä on se, että on itse onnellinen omassa elämäntilanteessaan ja se toimii. Ei kannata välittää muiden arvosteluista tai mielipiteistä.

Haluan kiittää ihan mielettömän paljon Lindaa siitä, että hän lähti mukaan ihaniin erilaisiin perheisiin ja jakoi oman perheensä tarinan. Lindasta huokuu sellainen positiivisuus ja elämän ilo kilometrien päähän. Ja se, miten sydämellisesti hän on kohdannut mut monta kertaa näiden vuosien aikana ja joka kerta tullut omasta halustaan piristämään mun päivää, kertoo mulle siitä, miten upea ihminen hän on. Linda on ihana äiti ihanille lapsille ja hän pitää upeasti huolta arjesta ja pienistä pojistaan. Kiitos, kun tulit mukaan <3

Sarjan muut perheet:

1. perhe: Emma, Timo & Torsti

2. perhe: Emilia & Minea

3. perhe: Siiri, Hannele & kaksi lasta

5. perhe: Sanna, Pyry, Jimi & Venla 

6. perhe: Marjut, Janne & Minea