Kävin eilen äitini luona ja nappasin mukaani hauskan, alakouluiässä täyttämäni valokuva-albumin, jossa oli kaikenlaisia kuvia omasta lapsuudestani. Olin valinnut albumiini jokaiselta siihen astiselta ikävuodeltani omia lempparikuviani, ja ne ovat ei missään järjestyksessä siellä. Jostain syystä olen valinnut myös mukaani mun isovanhempien lomakuvia, Etelän lomalta jolla en itse ollut edes mukana. Pisti vähän naurattamaan kun täysin vieras kanarialainen kalkkuna on siellä mun vauvavuosien nakukuvien keskellä. Mutta kai ne mummun ja papan lomakuvat on olleet mulle tärkeitä silloin, ja onhan niitä hauska selata näin myöhemminkin.

Se valokuva-albumi nyt ei varsinaisesti muuten liity tähän postaukseen, kuin että inspiroiduin sitten laittamaan meidän kaikkien kolmen tytön kuvat rinnakkain ja tsekkaamaan että onko sisaruksissa samaa näköä niin kuin moni sanoo. Ja onhan heissä, vaikka kaikki kolme ihan omanlaisiaan uniikkeja mimmejä ovatkin. Kyllä heidät siskoiksi tunnistaa todellakin, vaikka eivät mielestäni mitään identtisiä kolmosia kuitenkaan ole.

Toki kuvat on kaikki otettu vauva-aikaan, vanhempana sitten oma tyyli ja esimerkiksi hiukset ja ilmeet ja eleet muokkaavat myös ulkonäköä synnynnäisten piirteiden lisäksi, joskus jopa enemmän kuin ne piirteet itsessään. Tosi mielenkiintoista nähdä, ovatko tytöt samannäköisiä vaikkapa teini-iässä tai keski-ikäisinä. Monestihan ihmiset alkavat muistuttaa esimerkiksi vanhempiaan tosi paljon vasta keski-iässä, vaikka aiemmin samaa näköä ei olisi niin huomannutkaan. Moni on sanonut jo nyt että joku tytöistä näyttää ihan minulta tai on kuin ilmetty Otto. Jännää nähdä muuttuuko tämä iän myötä, vai alkavatko he muistuttaa enemmänkin meitä.

Kun katsoo noita vanhempien tyttöjen vauvakuvia, näkee ihan selvästi että ”hehän näyttivät ihan itseltään jo vauvana”, mutta nyt kun Nova on vasta vauva, ei vielä silti voi tietää miltä hän näyttää isompana. Se on jotenkin niin hassua että sitä ei vaan silti voi tietää, vaikka jälkikäteen sen näkee ihan selkeästi. Esikoisella on ihan samanlaisia ilmeitä edelleen, ja keskimmäinenkin on ihan samannäköinen nyt kuin vauvanakin. Vaikka mua hirveästi kiinnostaakin että millainen isompi tyyppi Novasta tulee, olen maailman onnellisin että saadaan nauttia hänestä vielä vauvana pitkän aikaa.

Näissä kuvissa kaikki tytöt ovat suunnilleen puolen vuoden ikäisiä, ja suunnilleen saman kokoisiakin. Hauskaa, että vaikka heidän syntymäpituutensa ovat vaihdelleet 46cm ja 51cm välillä, ja syntymäpainot 3010g & 3580g välillä, puolen vuoden iässä he ovat olleet melko saman kokoisia kaikki. Tosin kaikkein pisin on tämä meidän kuopus, jonka syntymäpituus oli kuitenkin vain 49cm, keskimmäistä ja esikoista myöhäisemmistä viikoista huolimatta. Hän lähestyy jo 70cm pituutta kovaa vauhtia, ehkä jo puolivuotisneuvolassa ollaan saavutettu uusi kymmenluku pituudessa. Jännää seurata myös tätä kasvua!

Hauskaa, kun katsoo näitä kuvia niin huomaa myös miten on kamerat, objektiivit ja kuvakulmat muuttuneet vuosien varrella. Onneksi mielestäni parempaan suuntaan, toivottavasti teidänkin!

Ihanaa tiistaita kaikille <3

Koin tuossa viime viikonloppuna eräänlaisen ahaa-elämyksen, ja heti perään itseasiassa toiseen. Istuimme tusinan muun miehen kanssa iltayhdeksän maissa sunnuntaina laivan baarissa matkalla Tallinnasta Helsinkiin, toinen toistaan väsyneempinä odottamassa kotiin pääsyä kahden päivän Latvian polttarireissun jäljiltä.

Jostain hetken mielijohteesta päädyin esittelemään kuvaa meidän Novasta vieressäni istuvalle sulhasen veljelle, täysin tämän sitä pyytämättä. Nuoren sinkkumiehen kohteliaasta, mutta erittäin epäkiinnostuneesta ilmeestä, tajusin kuinka kotiutunut ja faijautunut minusta on tullut. Omasta välinpitämättömyydestäni tätä tosiasiaa kohtaan tajusin, että minua ei haittaa se ollenkaan. Kuvien esittelyn kuitenkin lopetin siihen paikkaan, ja tyydyin selaamaan niitä itsekseni.

Olen ollut poissa töistä nyt pääsiäisestä asti, enkä pysty oikein sanoiksi pukemaan kuinka paljon olen nauttinut siitä että olen saanut olla koti-isä. Tottakai kokemukseni on tähän mennessä ollut siinä mielessä aavistuksen epärealistinen, että olemme koko perhe kotona kesälomalla. Enkä voi kyllä vakavalla naamalla väittää, etteikö sama homma jatkuisi jossain määrin silloinkin kun lapset palaavat päiväkotiin ja eskariin, sillä Iina tekee kuitenkin töitä kotoa käsin.

Kyllä, vauvan hoito ja kodin siisteys sun muu ovat suurimmilta osin arkena minun vastuullani, mutta koska Nova kuitenkin edelleen vetää tissimaitoa eikä minun hieman isävartalosta kärsivä rintani sitä ainakaan viime tarkistuksessa erittänyt, saan minä pieniä breikkejä pitkin päivää Novan syödessä, ja välillä myös sammuessa tissille.

Tätä kevyttä luksusta lukuunottamatta olen kuitenkin pyrkinyt ottamaan, ja mielestäni aika hyvin ottanutkin, vetovastuun vauva-arjesta. Rintaruokinta kun tosiaan on ainoa asia, mihin minä en sattuneesta syystä pysty. Vaunulenkit, sormiruokailu, vaipanvaihto, puistoreissut sun muu vauva-arki sujuu minulta siinä missä tuolta paremmalta puoliskoltanikin. Vaatteiden valinnoissa ja muissa esteettisissä seikoissa Iina tosin ottaa täysin pyytämättä ohjat, minä kun en erota persikkaa lohenpunaisesta. Vauvan pukemisen hoidan kuitenkin minä.

Iso muutoshan tämä on kuitenkin ollut. Reilun puoli vuosikymmentä istumaduunia painaneena toimistorottana, on siirtyminen täysaikaiseen isyyteen ollut pientä hakemista. Ei haastavaa, mutta hakemista. Kaikki sellaiset pienet jutut kuten omien ruoka-aikojen siirtyminen, ja normaalin päivärytmin muuttuminen, ovat vaatineet pienoista sopeutumista. Esimerkiksi nyt kun en enää istu kolmasosaa vuorokaudesta tietokoneen ääressä, vaan kuljen usein sellainen kahdeksankiloinen möhkäle sylissäni, onnistuin minä saamaan niskani kuukaudessa niin jumiin ettei pää enää kääntynyt. Itse lastenhoito on onneksi sujunut sillä samalla varmuudella ja kokemuksella, jota olen ehtinyt keräämään jo kahden aikaisemman lapsen verran, tällä kertaa isi on vain enemmän kotona. Ja siitähän tässä vanhempainvapaassa loppupeleissä on kyse, ajasta ja läsnäolosta.

Ehdottomasti suurin muutos on nimenomaan se, että olen saanut olla kaikessa läsnä. Kertaakaan en ole Novan vauva-aikana joutunut siihen tilanteeseen että tyttö oppii, tekee tai kokee jotain uutta ilman että minä olen ollut paikalla.

Se vauvakupla joka Suomen perhanan lyhyiden isyysvapaiden takia kestää yleensä vain pari viikkoa, on tällä kertaa kestänyt jo pian puoli vuotta. Voin meinaan vannoa että Tiaran ja Zeldan monet ekat hetket ovat paremmin tallessa puhelimeni kuvagalleriassa kuin minun päässäni. Täysin toisinpäin kuin tällä kertaa.

Tällä hetkellä me herätään usein rauhassa koko perhe, tytöt omasta takaa katsomaan aamu-lastenohjelmia, ja me Iinan kanssa sitten kun välissämme nukkuva möykky iloisesti hymyillen mäiskii, ja rapsuttaa meidät unesta. Tänäänkin heräsin aamulla siihen, kun Nova ensin naama säteillen rapsutti mua silmäkuopasta, ja käännettyäni kylkeä vielä takaraivosta.

Eikä tällä hetkellä tarvitse olla kokoaikaa tekemässä jotain. Normaalisti töissä ollessani tuntui usein siltä, että oli pakko kokoajan mennä ja tehdä ja olla, ettei työn ulkopuolinen aika tuntunut hukkaan heitetyltä. Välillä niin jopa oman jaksamisen rajoilla. On ihanaa, kun pystyy hyvällä omallatunnolla istua rauhassa tunnin sohvalla vauva sylissä, siskojen touhuja ihmetellen ja kirjoja tutkien. Niin ihanaa, että minä, aikuinen mies, täysin epäironisesti, käytin juuri sanaa ”ihana”.

Ja vaikka vauvanhoito tällä hetkellä kaappaakin suuren osan päivästä, jää minulla huomattavasti enemmän aikaa viettää isompien tyttöjen kanssa kuin mitä ”normaalissa” arjessa jäi duunin, kodinhoidon sun muun pakollisen jäljiltä. Ja vaikka suhteeni Novaan onkin ehkä läheisempi nyt näin vauva-aika kuin mitä kahteen vanhempaan oli heidän ollessa vielä vaippaikäisiä, en välttämättä usko että niin tulee aina olemaan.

Tiara ja Zelda kun nyt sattuvat jo olemaan aika itsenäisessä iässä verrattuna vauvaan joka vaatii jatkuvaa läsnäoloa ja on vaikea suhtautua heihin täysin samalla tavalla. Uskon että vaikka en olekaan ollut läsnä isompien tyttöjen vauva-arjessa yhtä paljoa ajallisesti kuin Novan, olen onnistunut paikkaamaan sitä aidolla läsnäololla myöhemmässä iässä. Kertaakaan ei ole ilmennyt  isommilta tytöiltä vastahakoisuutta tai mustasukkaisuutta kun Nova tarvitsee isiä ja/tai äitiä. Ja hyvä niin.

En nyt tietenkään osaa tässä vaiheessa sanoa olisiko minusta tähän pitkällä tähtäimellä, vaikka tällä hetkellä siltä ehdottomasti tuntuukin. Tilanne on kuitenkin  minulle uusi, ja olemme tosiaan toistaiseksi kaikki kotona, toisin kuin sitten syksyllä, kun toinen tytöistä palaa päiväkotiin ja toinen aloittaa eskarin. Päivärytmi muuttuu taas aikaisemmaksi ja arki taas, noh, erilaiseksi.

Sen näkee vasta sitten kuinka meillä päivät oikeasti luonnistuu, Iinan työkiireiden syksyn myötä eskaloituessa, ja minun ja Novan ollessa tätä kesää enemmän kahdestaan. Tähänastisen kokemukseni perusteella tahdon kuitenkin suositella, jos tilaisuus vaan tarjoutuu, muitakin isejä edes kokeilemaan vanhempainvapaata. Itse olen nauttinut tästä ajasta tähän asti täysin rinnoin, vaikka jokseenkin eri tavalla kuin rinnoista suorastaan pursuava vaimoni.

-Otto

Tultiin eilen tänne Ouluun jälleen, koska haluttiin vielä tulla moikkaamaan mun mummua ja muita sukulaisia tälle kesälle. Alunperin meidän piti osallistua huomenna oleville Skidit Festareille (vahva suositus, menkää ihmeessä jos olette Helsingissä tai lähialueilla, siellä on vaikka mitä kivaa luvassa!), mutta ne vaihtuukin nyt siihen että mennään Oulussa kuuntelemaan lasten kanssa Ana Tudea Qstockin ulkopuolelle.

Ja ehkä jopa käydään pari tuntia sitten aikuisporukalla illalla siinä ulkopuolella, ja lapset jäävät mun äidin hellään huomaan siksi aikaa. Aion kuitenkin tulla nukuttamaan Novan yöunille, että kovin myöhään en itse voi olla, ja siksi en viitsinyt alkaa festarilippujakaan hankkimaan. Ja kyllä mä tässä vieläkin mietin että uskallanko edes lähteä pariksi tunniksi, saa nähdä. Onneksi tuolta Kuusisaaresta kuuluu erittäin hyvin kauemmaskin, ja parinkin tunnin tuulettuminen tekee varmasti aika höpöä. Niin, ja siitä on onneksi myös lyhyt matka tänne mun tädille, että jos alkaa tuntua että en uskalla olla erossa, tai Novalla on kauhea ikävä, niin pääsen kyllä nopeasti takaisin tänne.

Tämä kesä on ollut kyllä harvinaisen helteetön, ja tänään ollaan saatu nautiskella ekasta kerrasta kun lämpömittari on ylittänyt hellerajan 25 astetta niin että me ollaan oltu oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Heti aamupäivällä käytiin ensin moikkaamassa mun mummua hoitokodissa, ja iltapäiväksi suunnattiin uimarannalle. Oli ihanaa nähdä mummua ja hänestäkin oli selvästi mukava nähdä meitä, vaikka meidän nähdessä hänet hän ei ensin edes tunnistanut meitä. Joka kerta kyllä riipaisee sydämestä kun tauon jälkeen näkee. Toivoisin vaan että voitaisiin käydä täällä vieläkin useammin, että saisin viettää jokaikisen hyvän hetken pilkahduksen mummun kanssa, silloin kun hänellä niitä vielä on.

Kyllähän tuo uiminen muuten on vielä aavistuksen nautinnollisempaa näin hellesäällä, kun on oikeasti kuumaa. Lapset olivat aivan innoissaan uintireissusta ja meilläkin oli kivaa. Ja kun talviturkin on jo heittänyt aikoja sitten tälle kesälle, niin ei ole niin suuri kynnys itselläkään siihen uimiseen. Tämä onkin hassu yhdistelmä: harvinaisen helteetön kesä, ja silti olen uinut enemmän kuin viime- tai sitä edellisenä kesänä. Hyvä mä! Me leikittiin vesisotaa ja tytöt polskivat menemään uimarenkaiden kanssa.

Tytöillä on ollut hyvät leikit ja pokemonjahdit mun kummipojan kanssa, ja eilen käytiin myös jäätelöautolla hakemassa vähän liikennevalomehujäitä ja toffeeveneitä, oli siinä lapsilla ihmeteltävää. He olivat aivan täpinöissään kun saivat hakea jätskiä jätskiautolta. Pieni juttu, suuri ilo!

Me odotellaan kovasti jo huomista ja Antti Tuiskua, tulee varmasti kiva ja jännittävä päivä meidän pienille Anatude-faneille (ja vähän isommillekin). Sitä ennen luvassa kuitenkin sauna- ja leffailta meille kaikille, ihanaa rentoutumista.

Mahtavaa viikonloppua kaikille! <3

Tehtiin viime viikolla upea retki veneillen Saaristomerellä Mathildedalin kylään, jossa ei koskaan ennen oltu käyty. Mathildedal löytyy Teijon kansallispuiston kupeesta, ja siellä sijaitsevat Mathildedalin ruukkitehtaat, ja ihanat pikkuputiikit, jotka on rakennettu 1800-luvulla. Luonnonkauniissa kylämiljöössä pääsee myös ihan ilmaiseksi katselemaan ja syöttämään alpakoita, joita oli useammassa aitauksessa vaikka kuinka paljon. Me annettiin alpakoille voikukan lehtiä, ja tytöt olivat aivan innoissaan pehmeistä ja suloisen rauhallisista eläimistä.

Alpakoiden katselun jälkeen me piipahdettiin kuuman päivän viilennykseksi Kyläravintola Terhon terassilla juomassa viilentävät virvokkeet ja syömässä pientä välipalaa. Mäkin uskaltauduin ottamaan tämän kesän ensimmäisen terassijuoman, ihan mielettömän herkullisen vadelmamojiton, jossa oli raikasta limeä, minttua ja paljon tuoreita vadelmia. Terhon kanssa samassa kauniissa pihapiirissä sijaitsee myös pieni puoti josta ostettiin mukaan tuoretta Mathildedalissa juureen leivottua leipää, joka oli todella hyvää. Puodista saa myös paikallisen pienpanimon erikoisoluita, ja virvoitusjuomia.

Käytiin piipahtamassa myös Ruukin kehräämössä, kutomossa ja puodissa, jossa myytiin alpakanvillasta tehtyjä tuotteita. Upeita neuleita, lankoja, huiveja, tyylikkäitä pipoja ja kaikkea mahdollista ihanaa. Melkein jo sorruin ostamaan ihanaa jättilankaa että olisin tehnyt meille alpakanvillasta jättineulepeiton. Mutta en sitten ostanut, se oli ehkä hippusen liian arvokasta ajatellen, että en välttämättä koskaan saisikaan projektia valmiiksi. Mutta joo, tuo putiikki on kyllä käsityöihmisen unelma, upeita materiaaleja!

Shoppailua jatkettiin Second Chance & Petri’s Chocolate room -putiikissa, missä oli ihania käsintehtyjä suklaita sekä tyylikkäitä Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja vaatteita sekä lapsille että aikuisille. Sen vieressä oli myös mahtava kesäputiikki, jossa myytiin leluja, käsitöitä, vaatteita ja esimerkiksi Molo Kidsin lastenvaatteita. Myymälässä oli kesäalet käynnissä ja ihan hyviä hintoja.

*Mun ja Oton kumpparit & osa lasten vaatteista saatu blogin kautta.

Shoppailukierroksen jälkeen mentiin illalliselle Ravintola Ruukin Krouviin joka sijaitsi ihan vierasvenesataman lähellä. Ruukin Krouvissa oli hyvä valikoima erilaisia pizzoja, burgereita, salaatteja ja pastoja. Pizzapohjat leivotaan juureen ja ne ovat todella herkullisia. Meidän lapset ottivat hauskat ”mikkipizzat” joissa taikinasta oli tehty pizzalle korvat. Voin kertoa että niistä pizzoista puhutaan vieläkin. Mä nautin herkullisen ruisburgerin, ja Otto söi italialaistyyppisen pizzan.

Meillä oli kyllä ihana päivä Mathildedalissa, ja jos siellä teidän ihanien joukossa on veneiljöitä tai muuten tuolla saaristossa liikkuvia, niin suosittelen ehdottomasti vierailua Mathildedaliin. Lapset nauttivat tosi paljon, varsinkin niistä ihanista alpakoista (ja mikkipizzoista!).

Ihanaa iltaa kaikille <3

Nyt on takana parisen viikkoa sormiruokailua meidän perheen juniorilla. Nova alkoi osoittaa erittäin voimakasta kiinnostusta meidän ruokia kohtaan, ja on jo pitkään osannut viedä hyvin lelut ja kaiken haluamansa suuhun. Päättelimme yhdessä Oton kanssa, että nyt on oikein oiva herkkyyskausi menossa ja sopiva hetki aloitukselle. Kirjoitin ajatuksia kiinteistä ruuista enemmän Novan 5kk -postauksessa, jos meni ohi niin sieltä voi käydä lukemassa.

Pari viikkoa sitten kokeiltiin osaisiko Nova jo istua ruokailun ajan syöttötuolissaan, ja hänhän osasi vallan mainiosti, ei yhtään huojunut tai ”roikkunut” käsiensä varassa, vaan istui selkä suorana ja oli täysin kykenevä toimimaan käsillään ja keskittymään syömiseen. Aloiteltiin sormiruokailuun totuttelu sillä, että parina päivänä hän sai vaan ensin istuskella tuolissaan esim. meidän aamiaisella pienen hetken, ja maistella omaa hienoa lusikkaansa. Hän vei sen hienosti itse suuhun ja leikki sillä siinä tyytyväisenä, uudesta perspektiivistä meitä ihmetellen.

Ihan ensimmäiseksi keitin bataattia, ja Novan ensimmäinen sormiruoka olikin keitetty bataatti, jota hän sai itse viedä suuhun sormillaan. Ilmeet olivat melkoisia, mutta innoissaan hän imeskeli bataattia. Pari ekaa päivää mentiin bataatilla, ja seuraavaksi kokeiltiin avokadoa, joka maistui hänelle myös oikein hyvin. Kolmantena otettiin repertuaariin banaani, ja aina pari päivää kokeiltiin yhtä eri ruoka-ainetta.

Itse imeskeltynä määrät joita hän oikeasti sai mahaansa olivat alkuun luokkaa puolikas teelusikallinen, mutta muutaman päivän jälkeen hänen ensimmäinen hampaansa tuli läpi, ja hän alkoi hampaalla raastamaan pieniä palasia banaanista ja avokadosta. Samalla hän alkoi tottua ruuan tuntumaan suussa, ja ihan oikeasti nielaisemaan niitä pieniä banaanimössöjä joita suuhunsa laittoi.

Nyt hän on maistellut lisäksi keitettyä porkkanaa, keitettyä perunaa, maissinaksua, omenaa, vadelmaa, kurkkua ja melonia, ja nyt kahtena viime aamuna olen aamulla tarjonnut hänelle myös mustikka-banaanipuuroa. Maha ei ole reagoinut mihinkään mitenkään, eikä muitakaan oireita ole tullut. Olen tehnyt nyt niin että hän on saanut aina kahta tuttua ja yhtä uutta ruoka-ainetta kerrallaan sormiruokailtavaksi, ja hän on saanut itse valita mitä laittaa lautaselta suuhunsa (kaikkea).

Novan suurinta herkkua tuntuu olevan porkkana, vadelma ja banaani, joita hän söisi vaan lisää ja lisää. Määrät on silti aika pieniä vielä, koska hänen pääasiallinen ravintonsa on tietenkin maito vielä pitkään. Ja koska vaikka hän on taitava viemään esineitä suuhun, ruoka on vähän eri juttu: se on liukasta ja löllöä, ja karkailee helposti tippuen lattialle.

Puuroa Nova on saanut lusikasta, mutta mä en ole kertaakaan laittanut lusikkaa Novan suuhun, vaan hän ihan itse hyökkää sitä kohti suu auki kuin linnun pojalla. Novan hieno lentsikka-lusikka pysyy hänellä kyllä niin hyvin kädessä että taidan antaa hänen syödä puuronkin ihan itse niin että dippaan aina lusikkaa puurossa, ja annan sitten hänelle käteen. Tietty voisin keittää myös aavistuksen karkeampaa puuroa jota voisi myös syödä sormilla.

Puuroa olen antanut nyt siis parina aamuna muutaman teelusikallisen verran yhteensä, ja sitten lounaalla hän on saanut sormiruokailla. Tätä ennen Nova sormiruokaili aamupalan yhteydessä, eli vain kerran päivässä, mutta nyt tosiaan on se puuro aamulla, ja sormiruokailu lounaalla. Olen painottanut ruokailut aamuun mahdollisten reaktioiden varalta, että ne eivät kiusaisi sitten illalla. Koska reaktioita ei ole tullut, niin varmaan pian aloitetaan iltapuurokin, ja puolen vuoden iässä sitten liha, kala ja kananmuna ensin kerran päivässä. Pikkuhiljaa puolen vuoden iän jälkeen alan tekemään Novalle sitten samat lounaat ja päivälliset kuin meillekin, mutta vaan ilman suolaa ja maitotuotteita. Uskomatonta, mutta ensi viikolla meidän vauveli täyttää jo sen puoli vuotta, apua!

Nova saa olla aina mukana perheen yhteisessä ruokahetkessä, ja näin hänellekin kehittyy sitten selkeä ateriarytmi päivään.  Ihan Novan ehdoilla mennään kaikessa, ja rintamaito on  pääravintona sinne 10kk-1v ikään, jonka jälkeen jatkan imetystä niin kauan kun Nova sitä kaipaa. Imetän aina ennen puuroa ja ennen sormiruokailua.

Yölläkin imetän oikein mielelläni vielä sen 2-3 kertaa minkä hän heräilee. Me saadaan hyvin nukuttua yösyönneistä huolimatta, ja mulla ei ole mikään kiire yösyömisiä lopettaa. Niin kauan kun neiti tuntuu niitä tarvitsevan niin hän saa nukkua meidän vieressä ja ruokailla yölläkin. Imetyksen tuen sivuilla kerrotaan että yli puolivuotias vauva tarvitsee n. 6dl maitoa vuorokaudessa kiinteiden ruokien lisäksi, mikä tulee täyteen 3-5 imetyskerralla. Meillä on ainakin toistaiseksi vielä se 10-12 imetystä vuorokaudessa, ja lapsentahtisesti kyllä imetän ihan niin monta kertaa kuin Nova vaan vuorokaudessa haluaa.

*Oogaan lentskarilusikka ja harmaa Ezpz:n lautanen saatu Ipanaisesta, ja näiden käyttökokemuksista ja vauvan ensiastioista sekä ekojen viikkojen lempiruuista tulossa postausta myöhemmin <3 Syöttötuoli saatu Stokkelta, postaus newborn-setistä löytyy TÄÄLTÄ.

THL:N Syödään yhdessä -oppaassa on tosi hyvin ajankohtaista tietoa kiinteiden aloituksesta, ja sieltä kannattaa käydä lukemassa jos kiinnostaa. Se on toiminut meillä tärkeimpänä ohjenuorana kiinteiden aloituksessa, ja se perustuu viime vuonna valmistuneisiin tutkimustuloksiin. ”Täysimetetyillä lapsilla kiinteiden ruokien antaminen 4–6 kuukauden iässä yhdessä rintamaidon kanssa tukee suoliston kypsymistä ja sietokyvyn kehittymistä uusille ruoka-aineille. Terveille hyvin kasvaville lapsille aloitetaan kiinteät ruoat maisteluannoksina (lusikankärjellisestä muutamaan teelusikkaan) aikaisintaan 4 ja viimeistään 6 kuukauden iässä. Maisteluannoksina annetut kiinteät ruuat eivät syrjäytä imetyskertoja, vaan rintamaito on edelleen lapsen pääasiallinen ravinto. Kiinteiden ruokien aloittamisen viivästyttäminen yli 6 kuukauden ikään saattaa lisätä allergia-alttiutta. ”

Tosiaankin, ensi viikolla Nova täyttää jo puoli vuotta. Se on vaan niin hurjaa että ei meinaa käsittää. Meillä oli eilen neidin 5kk-neuvola, joka siirtyi mökkireissun takia, ja hän sai 5kk -rokotukset. Mitatkin otettiin, ja Nova oli 68cm pitkä (4,5kk 65.7cm) ja painoa oli 8320g (4,5kk 7680g). Oikein hienot mitat siis, täytyy edelleenkin olla tyytyväinen siitä että hän kasvaa mun maidolla näin hienosti<3

Ihanaa päivää kaikille <3