Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Flying Tiger Copenhagenin kanssa.

Pääsiäinen on jo aivan parin viikon päästä ja ensi viikolla pääsee jo virpomaan, jos se kuuluu omiin pääsiäisperinteisiin. Me tykätään lasten kanssa askarrella paljon ja myös näin pääsiäisen aikaan on paljon kivoja askartelujuttuja, joita voi tehdä yhdessä lasten kanssa. Perinteisten pajunkissojen tuunauksen lisäksi pääsiäisenä voi tehdä paljon muutakin hauskaa, kuten maalata munia, tehdä tupsutipuja tai askarrella koruja. Flying Tiger Copenhagenin brändilähettiläänä pääsin valitsemaan yhdessä lasten kanssa Flying Tiger Copenhagenin valikoimista ihanimmat pääsiäisaskartelutarvikkeet ja tässä postauksessa jaan muutamia helppoja ja kivoja pääsiäisaskartelu-ideoita lasten kanssa toteutettavaksi.

Mä tykkään juhlaperinteistä ja mun mielestä on ihanaa viettää lasten kanssa erilaisia juhlia. Askartelu on hyvä tapa tuoda juhlia tutuksi ja lasten mielestä se on hauskaa. Meillä vietetään kaikkia vuoden isompia kalenterijuhlia, ja tietty myös esimerkiksi liputuspäivinä yleensä vähintäänkin keskustellaan liputuksen aiheesta.

Pääsiäiskortit

Kukapa ei ilahtuisi muistamisesta kortista! Flying Tiger Copenhagenista on saatavilla ihania kartonkisia korttipohjia ja vaikka kuinka paljon erilaisia tarroja, maaleja, koristepapereita, liimoja, paljetteja, kyniä ja muita ihania juttuja, joilla koristella kortteja.

Puiset itse maalattavat koristeet pajunkissoihin ripustettavaksi

Me valittiin aivan ihanat puiset pääsiäiskoristeet, jotka lapset saivat itse koristella akryylimaaleilla haluamallaan tavalla. Otettiin sellainen ihana minikokoisten akryylimaalien setti, josta löytyi 18 eri värisävyä. Lapset saivat tehtyä aivan mielettömän upeita ja ihania koristeita, jotka he innoissaan ripustivat pajunkissoihin. Vinkiksi, että jos taaperolle antaa esim. muutaman yhteensopivan sävyn, hänenkin abstrakteista koristeistaan voi tulla jopa aivan mielettömän kauniita taideteoksia. Meidän taapero sai aikaan ihanaa pastelliväristä marmorikuviota, kun hän rohkeasti sekoitteli värejä siveltimellä.

Tupsu-tiput tai -puput

Tupsutiput olivat super hauska askarteluidea! Eli setissä tulee valmiiksi tupsut ja koristeet tupsujen koristeluun tipuksi. Tosi simppeliä hommaa ja tupsut on niin söpöjä!

Maalatut munakupit tai koristekulhot

Näitä tehtiin yhdessä isompien lasten kanssa. Mä maalasin ison kulhon ja lapset tekivät kumpikin yhden oman munakupin. Setissä tuli mukana maaleja sekä super tarkat ohutkärkiset siveltimet, joilla pikkutarkatkin koristelut oli helppo tehdä.

Munien maalaaminen vesiväreillä tai akryyliväreillä ja koristelu tarroilla

Tätä ei olla vielä ehditty tehdä, mutta suunnitelmissa olisi vielä askarrella ihan oikeista kananmunista koristeita, niinkuin mekin tehtiin mun lapsuudessa. Ehkä se on ensi viikonlopun ohjelmassa? Eli munat ”puhalletaan tyhjiksi” ja käytetään sisällöt vaikka munakkaaseen tai leivontaan, ja sitten maalataan upeat munankuoret haluamallaan tavalla. Näihin toimivat sekä vesivärit että akryylivärit. Flying Tiger Copenhagenissa on myös omia hauskoja tarrasettejä nimenomaan munien koristeluun.

DIY-yllätysmunat esimerkiksi pääsiäismunajahtiin tai virpojien palkinnoksi

Flying Tiger Copenhagenissa on keltaisia ja valkoisia täytettäviä yllätysmunia, jotka voi koristella tarroilla ja huovalla pupuiksi tai tipuiksi. Me tykätään tehdä yllätysmunajahti lapsille joka pääsiäinen, ja näihin itse askarreltuihin yllätysmuniin voi laittaa täytteeksi joko karkkia, tai sitten pienemmille munien etsijöille vaikkapa kuivattuja hedelmiä tai pähkinöitä.

Helmikorut esim. yllätysmunien sisään palkinnoksi tai ihan muuten vain

Löydettiin lasten kanssa aivan ihana pupu-helmisetti, josta voi askarrella ihania ranne- tai kaulakoruja. Meidän pienet designerinalut olivat tästä setistä aivan innoissaan ja tekivät heti koruja niin itselleen kuin kavereillekin.

Flying Tiger Copenhagenista löytyvät myös ihanat huopakankaiset pupukorit virpojille, joihin mahdolliset palkkiot saa sitten laitettua, sekä paljon ihania pääsiäiskarkkeja virpojille itse jaettavaksi. Meillä ainakin näin  pientaloalueella asuessa käy kyllä paljonkin virpojia ja lapset myös itse tykkäävät käydä virpomassa. Isommat saavat käydä jo keskenään ja pienimmän kanssa käydään varmaan yhdessä kiertämässä ihan muutamalla ovella, jos hän itse on kiinnostunut. Virpomisasuihinkin löytyy inspiraatiota samasta osoitteesta kuin askartelutarvikkeitakin: esimerkiksi näitä ihania pupulaseja ja erilaisia pupun korvia ja muita, sekä kasvomaaleja ja ihan kunnon naamiaisasuja. Parasta on se, että Flying Tiger Copenhagenista saa paljon kivoja juttuja jo muutamalla eurolla, niin askartelu onnistuu vaikka isommallakin porukalla edullisesti.

Meillä on jo rairuohot kasvamassa ja ihanat pikku tipuset odottavat, että pääsevät sitten koristeiksi ruohojen päälle. Odotetaan innolla pääsiäistä ja uusien koristeiden myötä meillä on aivan ihana pastellivärinen pääsiäistunnelma kotona! Psst! Lisää askarteluvinkkejä löydät Flying Tiger Copenhagenin Instagram-tililtä ja Facebook-sivulta.

Tykkäättekö te tehdä pääisäisaskarteluja lasten kanssa? Vietättekö pääsiäistä ja onko teillä jotain erityisiä juhlaperinteitä?

Mä olen aina ollut valmiina puolustamaan muita, jos olen huomannut, että joku kokee vääryyttä. Mulle on helppoa huutaa heidän puolestaan, jotka apua tarvitsevat. Voin ilmaista voimakkaasti mielipiteeni, jos koen, että joku muu on saanut epäoikeudenmukaista kohtelua. Sen sijaan mulle on aina ollut tosi vaikeaa sanoa, jos koen, että minua ei nyt kohdeltu ihan reilusti, tai jos jokin asia pahoitti mun mielen. Olen aina ollut enemmän sitä tyyppiä, joka alistuu kohtaloonsa ja sanoo vaan, että kaikki on ihan ok.

Toki esim. Otolle olen aina voinut sanoa, muuten ei meidän parisuhde voisi toimia. Mutta tarkoitan nyt tätä vähän eri tavalla: esim. töiden merkeissä tai sitten vaikkapa ei-niin-läheisissä kaverisuhteissa. Aiemmin välttelin jopa sanomasta ääneen, mikäli mua kohdeltiin huonosti vaikka asiakaspalvelutilanteessa.

Olen kuitenkin yrittänyt tietoisesti harjoitella tätä taitoa. Aluksi aloitin niistä asiakaspalvelutilanteista, koska silloin ei sentään ole kukaan tuttu kyseessä. Kerran sain esimerkiksi aivan ala-arvoista kohtelua puhelimitse asiakaspalvelussa muutama vuosi sitten, vaikka itse olin asiallinen ja rauhallinen (ja vieläpä ostajan asemassa, eli en edes tekemässä valitusta mistään). Puhelun jälkeen kihisin raivosta ja mulla oli aivan nöyryytetty olo. Mietin jonkin aikaa, että sanonko jotain vai en. Keräsin rohkeutta ja päätin avata suuni. Vein asian eteenpäin, ja sain sen jälkeen huomattavasti parempaa palvelua ja pahoittelut. Siitä jäi hyvä fiilis ja huomasin, että ei se maailma kaadu siihen, jos antaa palautetta ihan aiheesta. Päin vastoin.  Eiväthän epäkohdat voi korjaantua jos kukaan ei kerro niistä.

Kun opin antamaan palautetta asiakaspalvelutilanteessa, aloin opetella sitä myös työelämässä. Hyvää palautetta mun on aina ollut aivan älyttömän helppoa antaa ja kehun aina todella vuolaasti, kun koen siihen pientäkin aihetta. Epäkohdista tai kehityksen aiheista mun oli ennen vaikeampi sanoa, mutta nykyisin koen olevani siinä jopa hyvä. Siinäkin vaikeinta oli se ensimmäisen askeleen ottaminen.

Kun ekan kerran joku asia ei mennyt niin kuin sen olisi pitänyt, keräsin tosi pitkään rohkeutta sanoakseni siitä. Kun lopulta sanoin, mua kiiteltiin siitä, että toin asian esiin. Sen jälkeen olen rohkaistunut antamaan rakentavaa palautetta enemmänkin ja koen sen tosi palkitsevana. Oman työn tekeminen on helpompaa kun ei tarvitse märehtiä niitä asioita jotka ärsyttävät ja ovat huonosti, vaan voi antaa asiallisesti palautetta tai kehitysehdotuksen ja yrittää etsiä yhdessä kaikkia palvelevan ratkaisun.

Kukaan ei tiedä, että jokin asia tuntuu musta pahalta, jos en kerro tai näytä sitä mitenkään. Vaikka tämä on aivan päivänselvä asia, niin mulla kesti monta vuotta ymmärtää se muutenkin kuin parisuhteessa. Se oli jotenkin niin selvää, että omalle kumppanille pitää voida puhua mistä vaan. Mutta miten kestikin niin kauan ymmärtää, että sama koskee myös ihan kaikkea muutakin.

Mussa istuu todella vahvasti halu nähdä kaikessa ja kaikissa hyvää ja koen senkin pääosin olevan hyvä asia. Mulle itselleni elämä on paljon helpompaa, kun lähtökohtaisesti ajattelen ensin kaikkien ihmisten ja asioiden olevan hyviä tai neutraaleja. Toki joskus saa pettyä rankastikin, kun joku osoittautuu joskus joksikin aivan muuksi. Mutta sitä tapahtuu melko harvoin. Pääasiassa olen kokenut, että se helpottaa ihan kaikkea, kun haluaa ensin nähdä hyvää. On helpompaa tutustua ihmisiin, on helpompaa kokeilla uusia asioita, on helpompaa inspiroitua. Mulle olisi tosi kuluttavaa, jos aina miettisin sen huonon kautta enkä voisi luottaa ihmisiin, koska olen itse tosi avoin ja haluan antaa itsestäni paljon.

Mutta silloin harvoin kun joutuu pettymään, silloin kun joku ei ole sen luottamuksen arvoinen, silloin pitäisi avata suu. Silloin mun pitäisi uskaltaa sanoa, että nyt ei mennyt ihan putkeen. Ja vaikka kukaan ei tekisi mitään niin vahvaa kuin pettäisi luottamusta, vaan ihan vaan vaikka pahoittaisi mieleni, mun pitäisi sanoa se ääneen. Se tuntuu kuitenkin työn ja asiakaspalvelutilanteiden ulkopuolella tosi vaikealta, edelleen. Kai se johtuu siitä, kun ihmissuhteissa mulla on aina tunteet niin vahvasti pelissä, enkä koskaan halua aiheuttaa konfliktia tai pahaa mieltä toisille. On helpompaa esimerkiksi vaan ottaa etäisyyttä, kuin lähteä sanomaan, että ”mulle tuli tosi paha mieli siitä mitä sä teit”. Etäisyyden ottaminen ei kuitenkaan ole pidemmän päälle hyvä tai kestävä ratkaisu. Ja siksi mä halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska haluaisin oppia tekemään toisin. Haluaisin oppia pitämään puoliani kaikilla elämän osa-alueilla.

Haluaisinkin kuulla teiltä, että koetteko samanlaisia tunteita? Oletteko opetelleet sanomaan ihmisille ääneen, jos he ovat pahoittaneet mielenne, vaikka se on ensin tuntunut vaikealta? Miten sitä voi harjoitella? Mitä hyvää siitä on seurannut ihmissuhteissa, jos olette uskaltaneet sanoa ongelman ääneen? 

Näitä kelejä on odotettu, näitä on odotettu niin paljon! Mä olen kyllä henkeen ja vereen nahkatakkinen tyttö. Ollut 15-vuotiaasta asti ja tulen varmasti aina olemaan. Talvitakit alkoivat jo niin kyllästyttää ja niiden kanssa asukuvaaminen on aina vähän niin ja näin. En ole enää niin hurja ja seikkailunhaluinen, että uskaltaisin ainakaan kovin kylmällä kuvata ilman takkia. Talvella asukuvaaminen on siispä vaan tylsempää kuin kesällä, koska mulla on aina takki päällä. Multa ei löydy myöskään sitä massiivista takkivarastoa, joka auttaisi luomaan vaihtelua. No mutta, onneksi kevättakeissa valikoimaa on vähän enemmän, vaikka ylivoimainen suosikki nahkatakki onkin.

Kun mä ostin alkuvuodesta tämän käärmekuvioisen hameen, mä näin sen itselläni nimenomaan nahkatakin kanssa. Voin kertoa, että olin aivan seitsemännessä taivaassa, kun vihdoin pääsin pukemaan hameen juuri niin kuin olin sen kuvitellut mielessäni. Nahkatakin kanssa, muuten super yksinkertainen asu ja vielä korot kaverina. Juuri näin mä tämän halusinkin pukea. Tosin ehkä odotan vielä sitä, että hameen saa pukea paljaiden säärien kanssa +15 asteen keleillä.

Nahkatakki (keinonahkaa) on sama, jonka viime keväänä sain käytettynä mallikappaleena, ja joka on siitä asti ollut kovassa käytössä aina kun ei ole ollut pakkasta. Mä rakastan sen skarppia biker-mallia, jossa kaikki yksityiskohdat ovat juuri oikeissa paikoissa. Mä tykkään vyöstä, mä rakastan sen leikkausta. Se on vaan ihan täydellinen! Se on siis alunperin Lindexin mallistoa, ehkä tänä keväänä Lindexillä voisi olla saman mallisia, jos joku vielä etsii omaa the nahkatakkiaan.

Nämä mustat avokkaat ovat vuodelta 2015, jolloin ostin ne Zarasta. Ne ovat olleet oikein hyvä ostos, vaikkakin musta tuntuu, että mun jalka on nykyään puoli kokoa suurempi kuin ennen vuotta 2015, jolloin nämä olivat vielä täydellisen sopivat. Nykyisin ne hieman puristavat pidemmän aikaa jalassa ollessaan. Ne ovat kuitenkin mun ainoat mustat perus avokkaat. Täytyy miettiä, jos jossain vaiheessa sijoittaisin uusiin laadukkaisiin mustiin avokkaisiin, jotka olisivat jopa ihan oikean kokoiset, niin varvasparat eivät joutuisi liian koville. Tämä on kuitenkin sellainen ostos, jonka kanssa en aio kiirehtiä tai etsimällä etsiä. Jos sopiva pari tulee vastaan niin katsotaan sitten.

Paita on aivan tavallinen pitkähihainen musta trikoopaita, jollainen sopii mun mielestä kivasti hameen pariksi arkisemmassa asussa. Tykkään siitä, että hameeseen voi yhdistellä hienompia tai arkisempia materiaaleja, ja näin muunnella sitä juhlavasta paremmin arkeen sopivaksi.

Laukku on sama Guccin laukku, joka mulla on ollut päivittäisessä käytössä siitä asti kun sen syyskuussa Otolta sain. Lempparilaukkuni ikinä. Se ei ainakaan tässä reilun puolen vuoden aikana ole osoittanut minkäänlaista kulumista tai lörtsähtämistä, vaan on pitänyt täydellisesti muotonsa ja palvellut juuri niin hyvin kuin oletinkin. Voihan se olla, että käytön jälkiä vielä tulee ja varmasti tuleekin näin ahkeralla käytöllä. Mutta ainakin toistaiseksi laukku on kestänyt tätä ei-niin-varovaista lapsiperhemeininkiä erittäin hyvin. Käyttöön se on ostettu ja käytössä se myös on, ihan niinkuin kaikki muutkin laukut olisivat.

Takki Lindex | Paita Gina Tricot | Hame BikBok | Sukkahousut H&M | Kengät Zara | Laukku Gucci | Kaulakoru Gina Tricot |

Tämä taisi olla ensimmäinen kevät-asupostaus. Toivottavasti näitä on luvassa paljon lisää, ettei mikään takatalvi pääse enää iskemään. Me ollaan jo laitettu toppavaatteet kesän ajaksi varastoon, mutta onneksi lapsilla on irrotettavat kevyttoppavuoret välikausikamppeissa, niin tarkenevat, vaikka ilmat kylmenisivät tuosta vielä hetkellisesti.

Minkä vaatteen pukemista keväällä te odotitte eniten talven aikana? Tykkäättekö eniten kesä-, välikausi- vai talvipukeutumisesta itse?

Tämä kulunut kuukausi on ollut kyllä melkoinen ja tuntunut jotenkin ihan älyttömän pitkältä, koska on vaan tapahtunut niin paljon ja niin paljon isoja ja meille merkityksellisiä asioita.

Taapero aloitti päivähoidon. Olin esimerkiksi varma, että me ollaan tehty Oton kanssa täällä päivisin kahdestaan työ- ja koulujuttuja jo pidempään. Havahduin vasta nyt tätä postausta pohtiessani siihen, että siitä on alle kuukausi, kun meidän taapero aloitti päivähoidossa. Sekin tosiaan tapahtui tässä maaliskuun alussa. Kaikki on lähtenyt hyvin sujumaan, ehkä siksi tuntuukin, että siitä olisi pidempi aika kuin onkaan.

Käytiin yön yli-treffeillä Oton kanssa ja siitäkin on jo ikuisuus, vaikka tuntuu kuin oltaisiin ihan vasta käyty.

Meidän 5-vuotiaalla murtui käsi, mutta sekin paranee jo kovaa vauhtia eikä kipsi onneksi paljoa menoa ole hidastanut. Onneksi lapset ovat niin sopeutuvaisia.

 

Tapasin Isabella Löwengripin, jonka uraa ja elämää olen seurannut siitä asti kun olin itse jotain 16. Isabella on edelleen yksi Skandinavian suurimmista vaikuttajista. Hän esimerkiksi kertoi, että hän palkkasi ensimmäisen assarin ollessaan 16-vuotias, ja assari tuli hänen mukanaan kouluun (!!). Siellä assistentti vastaili Isabellan sähköposteihin sillä aikaa, kun Isabella itse opiskeli. Nykyisin Isabella on kahden lapsen äiti ja aivan älyttömän menestynyt yrittäjä ja sijoittaja, joka on mm. viime vuonna nimetty Ruotsin talouselämän vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi. Vaikka ihan kaikesta en ole samaa mieltä hänen kanssaan, on todella kunnioitettavaa, millaisen uran hän on rakentanut itselleen. Ja hän on vain vuotta mua vanhempi, 28-vuotias.

Sain uuden ystävän. Oikeastaan me kyllä tutustuttiin jo ihan alkuvuodesta kun tavattiin ekan kerran, mutta kuitenkin. Olen ihan fiiliksissä siitä, että näin aikuisiälläkin voi löytää ystävän, jonka kanssa vaan klikkaa niin hyvin. Parasta on se, että meillä on taustalla paljon samanlaisia kokemuksia, joista ei kumpikaan olla ennen voitu jutella oikein kenenkään kanssa. Ihan mieletöntä vaan kuunnella toista ja nyökkäillä, että mustakin on tuntunut just tolta!

Käytiin Kiasmassa koko perhe ja nautittiin museokäynnistä ihan valtavasti. Pitäisi useamminkin viettää aikaa museoissa.

Lapsilla oli ensimmäistä kertaa ikinä omia yökylävieraita, ja meillä oli niin hauska viikonloppu! Ehdottomasti jatkossakin meille saa tulla yökylävieraita, se on hauskaa sekä lapsille että vanhemmille.

Mä kävin magneettikuvauksessa, jota pelkäsin ja jännitin etukäteen, mutta jonka ansiosta mulla on nyt kevyempi mieli kuin aikoihin. Tuntuu kuin iso kivi olisi tippunut harteilta ja pystyisi taas hengittämään.

Kevät alkoi silleen ihan kunnolla. Kadut on lakaistu ja aurinko lämmittää jo. Nyt on kellotkin käännetty. Ihan mieletöntä, miten paljon energiaa lisääntyvästä valosta saa.

Katsottiin Oton kanssa Sex Education teidän suosituksesta Netflixistä ja sehän oli ihan loistava sarja! Suosittelen itsekin!

Ainoa harmillinen juttu oli se, että tämän kuukauden Ihanat erilaiset perheet -postaus siirtyi harmillisesti sairastapauksen vuoksi eteenpäin. Eli se olisi ilmestynyt tänään, mutta sen sijaan tänään ilmestyikin tämä kuukausikatsaus. Mulla ei ole mitään ”varaperheitä” varattuna eri kuukausille, eli jos peruutus tai siirtymä tulee niin se tulee. Nyt siis luultavasti huhtikuussa ilmestyykin kaksi sarjan postausta, tai sitten sarjan aikataulu vaihtuu lennosta. Niin tai näin, en malta odottaa, että pääsen kertomaan teille lisää tarinoita. Jos ette ole vielä lukeneet, niin tammikuun perheen tarinan pääset lukemaan tästä ja helmikuun tästä.

Tämä kuukausi on ikävää tapaturmaa lukuunottamatta ollut ihana. Päällimmäinen fiilis on kiitollisuus. Ollaan aivan älyttömän onnekkaita, kun ollaan saatu viettää näin ihana kuukausi, ja ne asiat joita on jännitetty on menneet hyvin. Nyt edessä on huhtikuu, keskimmäisen synttärit, pääsiäinen ja paljon kaikkea muutakin hauskaa. En malta odottaa, että kevät pääsee kunnolla vauhtiin! Ihanaa huhtikuuta kaikille ja kiitos aivan älyttömästi myös teille tästä kuukaudesta.

Mulla oli odotuksia tälle kuukaudelle, koska tämä oli ensimmäinen kuukausi yli kahteen vuoteen, kun mulla oli mahdollisuus panostaa täysillä blogiin aivan tavallisten toimistotuntien aikaan. Tässä kuussa on käyty aivan älyttömän mielenkiintoisia keskusteluita ja blogin kävijämäärät ovat olleet valtavassa kasvussa. Tällä viikolla täällä vaihdettiin myös blogin sadas tuhannes kommentti. Ihan mieletöntä. Kiitos teille aivan hurjasti siitä, miten myötäelätte ja keskustelette ja jaatte ajatuksia ja kokemuksia. Te olette ihan parhaita. 

Kun mulle joululomalla iski älytön päänsärky- ja migreeniputki, mä kävin tammikuussa neurologin vastaanotolla. Silloin sain lähetteen myös varmuuden vuoksi magneettikuvaukseen ja nyt kävin sitten tällä viikolla pään ja kaulan magneettikuvauksessa. Multa ei koskaan aiemmin ole tosiaan magneettikuvattu mitään, ja mua vähän jännitti tutkimus etukäteen. En kuitenkaan onneksi kärsi ahtaanpaikan kammosta, joten sitä itse putkea en pelännyt. Lähinnä pelkäsin, että mitähän kuvauksessa näkyy.

Täytin esitietolomakkeen ja olin pukenut päälle mukavat vaatteet ilman metalliosia, niin kuin pitikin. Menin paikalle urheiluleggigseissä, kaarituettomissa rintsikoissa (joissa ei ollut hakasia) ja t-paidassa (no oli mulla myös alushousut ja sukat, obviously). Se oli oikein hyvä asu. Koruja tai kelloja mulla ei ollut päällä, paitsi vihki- ja kihlasormus, jotka unohdin sormeen myös tutkimukseen mennessä. Niistä kuitenkin sanottiin, että ne eivät tutkimusta haittaa, koska ovat jalometallia. Pidin siis sormukset sormessa.

Putkeen mennessä sain kuulosuojaimet, joista olisi voinut kuunnella myös radiota tai Spotifyta. Käteen sain soittokellon, joka toimi puristamalla. Mun kasvojen päälle tuli sellainen muovinen kehikko, joka piti päätä paikallaan. Kehikossa oli myös peili. Mä laitoin tässä vaiheessa silmät kiinni ja silmät kiinni olin itse asiassa siihen asti, että tulin puolen tunnin päästä putkesta ulos. Näin mulle ei ollut mahdollisuuttakaan tulla sitä ahtaan paikan kammoa, kun en edes nähnyt olevani ahtaassa paikassa.

Mä yllätyin siitä, miten kova ääni tutkimuksesta lähti! Olin ajatellut, että kuulosuojaimet auttavat, enkä kuulisi ainakaan häiritsevän kovia ääniä. Äänet olivat kuitenkin todella kovia ja voimakkaita ja myös todella ärsyttäviä. Piipitystä ja hakkaavaa ja poraavaa toistuvaa ääntä pään ympärillä, pisimmillään 8 minuuttia putkeen. Puolen tunnin magneettikuvauksen aikana otettiin monta kuvasarjaa, joista kaikista lähti hieman erilainen ääni. Suurin osa niistä oli 3-4 minuuttia pitkiä, mutta myös pari lyhyempää ja sitten tuo yksi pitkä. Mua pelotti, että saan niistä kovista äänistä migreenin, mutta ei sitä onneksi tullut.

Kuvauksen aikana mietin kauppalistaa ja sähköposteja ja kaikkea muuta ihan perus juttua. Aika ei ehtinyt käydä pitkäksi onneksi, vaikka välillä ne äänet olivatkin todella epämiellyttäviä. Onneksi tutkimus ei muuten tuntunut miltään ja se oli sillä selvä. Sain seuraavalle päivälle lääkäriajan, jossa käytiin sitten mun kuvat läpi. Kovista äänistä huolimatta magneettikuvaus oli yllättävän iisi homma. En ollenkaan tiennyt etukäteen mitä odottaa, kun ei aiempaa kokemusta ollut.

Kuvista ei onneksi löytynyt mitään muuta kuin täysin normaalit ja terveet aivot ja verisuonet. HUH! Se oli ihan valtava helpotus, sillä välillä kun on ollut pidempiä aikoja ja useammin tosi kovia päänsärkyjä ja näköhäiriöitä, on käynyt mielessä, että voiko siellä olla jotain muutakin. Onneksi siis ei. Nyt voi huokaista helpotuksesta ja keskittyä vaan siihen, että silloin kun migreeni iskee, pääsee oireista mahdollisimman nopeasti eroon. Sain tammikuussa ja nyt tälläkin käynnillä uusia migreenilääkkeitä kokeiluun, mutta en itse asiassa ole tarvinnut niitä vielä kertaakaan. Mulla on ollut tavallista päänsärkyä kyllä välillä, mutta migreenejä ei onneksi nyt hetkeen. Toivotaan että oireet pysyvätkin kurissa, eikä niitä tulisikaan.

Migreenit ja päänsäryt ovat vähentyneet sen jälkeen kun tein muutaman perustavanlaatuisen muutoksen arjessa:

• Aloin venyttelemään joka päivä, varsinkin niskan ja hartioiden aluetta.
• Vaihdoin takaisin seisomatyöskentelyyn ja lakkasin tekemästä töitä koneella sohvalla tai ruokapöydän ääressä.
• Aloin pitämään paremmin huolta riittävästä veden juonnista. Aloitan aamut juomalla ison lasin vettä ja syömällä riittävästi, ja vasta sitten otan kupin kahvia. Ennen saatoin juoda sen kahvikupin muuten tyhjään vatsaan, mikä oli tyhmää.
• Hankin silmälasit itselleni työntekoa varten.
• Vaihdoin nukkuessani tyynyyn, joka tukee paremmin mun niskaa ja hartioita.
• Lakkasin käyttämästä hajustettua kosmetiikkaa.

Kaikki nämä muutokset ovat varmasti merkittävästi vaikuttaneet mun migreenialttiuteen, sillä ennen toimiessani päinvastoin ne kaikki saattoivat johtaa migreeniin. Niskajumit, silmien siristely, liian vähäinen vedenjuonti, liika kofeiini ja voimakkaat hajusteet olivat mulle pahimpia migreenin aiheuttajia. Nyt kun niitä ei ole, ei toivottavasti ole migreenejäkään.

Oli kyllä valtava helpotus saada varmistus siitä, että kyse on todellakin vain toiminnallisesta häiriöstä eli migreenistä, eikä mistään sen vakavammasta. Oli myös hienoa nähdä, että verisuonetkin olivat todella hyvässä kunnossa, kun mun äidillä kuitenkin on ollut aivoinfarkti. Toki olen vielä melko nuori ja niiden kuuluukin olla kunnossa, mutta aion jatkossakin pitää niistä hyvää huolta liikkumalla ja syömällä terveellisesti ja toivoa parasta.

Voin kertoa, että kun näitä asioita on pitkään miettinyt ja vähän pelännytkin, tuntuu älyttömän helpottavalta ja ihanalta, kun tietää kaiken olevan kunnossa. Näissä fiiliksissä on ihanaa lähteä viikonloppuun! Hyvää viikonloppua kaikille <3