Miten järjestellä olohuone järkevästi

11.05.2020

Meidän kodin katseenvangitsija, olohuone, on ollut tähän asti ikkunoita lukuunottamatta meidän kodin tylsin huone. Siis for real. Ja jos ajattelinkin tänne muuttaessa, että ah ihanaa, sille ei tarvitse tehdä mitään kun ikkunat kiinnittävät kaiken huomion, niin olin väärässä. Pitkään on tuntunut, että ikkunat hukkuvat sinne sohvan taakse. Vaikka nurkkaus on täydellisen kokoinen sohvalle, sohva piilottaa ikkunoiden alareunan ja häivyttää korkeutta. Lisäksi valtava tyhjä lattiatila keskellä huonetta tavallaan tekee olkkariin paljon hukkaneliöitä. 

Vaikka lattialla onkin hyvin tilaa tanssia ja tehdä lankkuhaasteita TikTokiin, niin silti ollaan mietitty, voisiko sohvan sijoitella jotenkin toisin. Saimme Otolle hyvän työpisteen portaiden alle (ja hän on oikein tyytyväinen siihen siellä). Mutta kaikki muu olkkarin järjestyksessä on ollut ihan auki. Missä olisi järkevin kohta sohvalle? Entä pianolle? Joku vinkkasi, että jos sohvaa irrottaisi vaikka metrin verran seinästä, se toisi tosi paljon ilmavuutta olohuoneeseen. Itsekin olen sitä mieltä, että se ei ole paras ratkaisu, että kaikki huonekalut ovat vaan ripoteltu seiniä vasten. Mutta onko sohva sitten liian lähellä televisiota? Näyttääkö se oudolta, kun sitä on nostettu metrin verran enemmän keskelle ja ikkunaseinällä on kapea käytävä? 

Vai olisiko sohva kaikkein paras ihan keskellä lattiaa, vastapäätä televisiota? Silloin pianolle olisi luonteva paikka ikkunaseinällä ikkunan ja oven vieressä ja porraskaiteen edessä ei olisi mitään. Mutta pienentääkö se tätä koko tilaa, jos olohuoneen rajaa sohvalla omaksi alueekseen? Siitä huolimatta, että tiedän etteivät ammattilaiset ikinä sijoittele kaikkia huonekaluja seinää vasten, olen tosi huono laittamaan niitä keskelle tilaa itse. Tuntuu aina, että sitten jotenkin halkaisen tilan ja pienennän sitä. Päätettiin siis kokeilla, mitä tapahtuu, jos sohvan paikkaa vaihtaa. Kokeilimme sitä kolmeen eri kohtaan olohuoneessa: vähän irti ikkunaseinästä, keskelle lattiaa kokonaisena, keskelle lattiaa kahden istuttavana ja ikkunan edustalle pelkkää divaania. Tässä alla näette meidän kokeilut.

Kuten huomaatte, meidän sohva on tähän tilaan aivan val-ta-va. Missä tahansa muualla kuin juuri tuossa mihin sen alunperin sijoitimme, se on liian iso. Se on liian leveä ja liian iso ja liikaa. Sen ympärille ei missään muualla jää ollenkaan ”ilmaa” vaan koko olohuone vaikuttaa olevan aivan tukossa. Ei hyvä. Siksi siirsimme sen takaisin alkuperäiselle paikalleen kunnon pyörittelyiden jälkeen. Siinä huonekaluja pyöritellessämme tuli kuitenkin mieleen toinen idea: hei, meidän tv-tason vierekkäiset osathan saa asetettua myös päällekkäin lipastoksi (ja liitettyä toisiinsa kiinni). Ja meidän ruokailutilaan tulisi paljon enemmän tilaa istua, jos Bestå-kaappi sijoitettasiinkin TV:n alle. Ja se näyttisi paljon fiksummalta, koska Bestå on korkeampi. Tällöin telkkari ei näyttäisi olevan niin hassusti ”liian korkealla” kuin se näytti meidän matalan TV-tason kanssa.

Ja niin me sitten tyhjennettiin Bestå-kaappi kokonaan, siirrettiin se olohuoneeseen ja laitettiin TV-tason osat sittenkin päällekkäin lipastoksi. Ruokailutila on nyt hieman kolkko, sillä kaapin hävittyä sieltä hävisivät myös kaikki taulut ja kaapin päällä olleet viherkasvit. Mutta varmasti me keksitään siihen mauven väriselle seinälle tauluhyllyjä tai tauluja suoraan seinään, niin saadaan kodikkuutta. Joka tapauksessa se tila on nyt paljon järkevämpi ja niin on myös olohuone. Yllättävän iso vaikutus oli TV-tason vaihtamisella ja sillä, että siirsimme pianon ruokailutilan ikkunan ääreen.

Edelleenkin haikailen ratkaisua, jossa meidän olohuoneen isot ikkunat saisi kokonaan esiin, eivätkä ne olisi sohvan takana piilossa. Tämän meidän nykyisen sohvan kanssa se jää kuitenkin haikailuksi, sillä se ei yksinkertaisesti vaan ole mahdollista sohvan suuren koon takia. Eikä me olla sohvasta nyt lähiaikoina ainakaan luopumassa, se on edelleenkin maailman mukavin sohva ja tykätään siitä hulluna.

Haluaisin säilyttää sen tilan tunnun olohuoneessa, mutta samalla tehdä siitä vieläkin kodikkaamman ja kutsuvamman. Ei olla vielä päätetty, tuleeko television yläpuolelle korkeaan seinään makramee-työ vai joku valtava maalaus. Kumpi tahansa tehdäänkin, meidän on tarkoitus toteuttaa se itse. Jos se on makramee, Otto tekee ja jos maalaus niin minä. Tai voidaanhan me tehdä molemmat, sillä meillä on tarkoitus laittaa jotain myös televisiota vastapäiselle seinälle, sinne korkealle keittiön ja ruokailutilan katon yläpuolelle. Tuntuu ihanalta ajatukselta, että olkkariin tulee itsetehtyä taidetta, joka ollaan mietitty juuri siihen tilaan. Mutta siinä voi kestää hetki, että saadaan ne tehtyä. Ehkä Otto voisi olla makrameen kanssa aiemmin valmis, kun kesällä hänellä on vähemmän kursseja kuin nyt. 

Mutta joo, olen nyt olohuoneeseen paljon tyytyväisempi kuin aamupäivällä, pelkästään kaappia ja TV-tasoa pyörittelemällä. Olkkari näyttää paljon fiksummalta nyt korkeamman tason kanssa. Mutta se on kyllä silti vielä kesken. Saa nähdä mitä sinne keksitään ja millä aikataululla miten.

Mitä sä laittaisit vielä meidän olkkariin? Mitä sieltä puuttuu? 


Minun kymmenes äitienpäivä ja fiiliksiä äitiydestä juuri nyt

10.05.2020

Tänään on minun kymmenes äitienpäivä, jos raskausajan äitienpäiväkin lasketaan. Ja lasketaanhan se, kun olen silloin kirjoittanut jo tänne blogiinkin äitienpäivästä. No okei en laske sitä siksi, vaan siksi, että olinhan silloin kuitenkin jo matkalla äidiksi. Vatsassani kasvoi meidän esikoinen. Ensimmäisenä äitienpäivänäni hän oli ehkä jonkin pienen hedelmän kokoinen, mutta jo suuri osa meidän elämää. Hänen ansiostaan olin onnistunut ottamaan elämälle ihan uuden suunnan, mitä en vielä muutama kuukausi aiemmin olisi voinut kuvitellakaan. 

Kuuntelin tällä viikolla lenkkeillessäni Olohuone-podcastin jaksoa epäsuosituista mielipiteistä, jossa Janne ja Valtteri keskustelivat mm. nuorena äidiksi tulemisesta. Muistaakseni Janne Naakka puhui hyvin siitä, että monelle voi käydä myös niin, että jos saa nuorena lapsen, niin sen myötä saa oman elämänsä järjestykseen ja tavallaan löytää sen, mitä haluaa elämältä. Mulle kävi juuri niin. Äitiys antoi mulle jonkin järkevän tarkoituksen elämässä, joka sai mut punnitsemaan tarkkaan sitä, mitä muuta elämältä haluan ja tekemään töitä sen eteen. 

Koen olevani paljon muutakin äiti, ensisijaisesti olen ihan vaan minä. Mutta äitiyttä on kiittäminen paljosta siitä, mitä muuta tänä päivänä olen ja teen. Äitiys auttoi mua löytämään itseni. Olen siitä ikuisesti kiitollinen. 

Joka vuosi äitiys muuttuu ja yksi kenties vaikeimpia ikinä tekemiäni päätöksiä näin vanhempana oli juuri tämä meidän asunnon etsintä -prosessi. Miten kovasti otinkaan paineita siitä, että löydämme koko meidän perheelle parhaan ratkaisun. Reilua kuukautta muuton jälkeen voin tyytyväisenä taputtaa itseäni (ja Ottoa) olalle, että onnistuimme ja teimme hyvän ratkaisun, johon kaikki ovat tyytyväisiä. 

Silloin etsintä-aikana koin kuitenkin suurta epävarmuutta siitä, että mikä on oikein ja mikä väärin. Vaikeinta vanhemmuudessa mulle on aina ollut suurien, muidenkin elämää koskevien päätösten tekeminen. Yhä edelleen tuntuu niin hurjalta, että mä olen se äiti, se turvallinen vanhempi, jonka pitää tehdä koko perheen elämää koskevia päätöksiä. Minä, joka en joskus ennen osannut päättää edes kahden hoitoaineen väliltä kaupassa, vaan saatoin ihmetellä siellä ties kuinka pitkään. Miten mulla voikaan olla niin suuri vastuu! 

Mutta olen ylpeä siitä, että olen oppinut. Vaikka edelleen harkitsen todella tarkkaan vaihtoehtoja ja mietin kaikilta kannoilta, kykenen tekemään isojakin päätöksiä. Ja ei siitä harkitsemisesta haittaa ole, kunhan ei harkitse liian pitkään, ettei tilaisuus mene ohi. Tällä kertaa onneksi ei mennyt. Päätöksentekokyky on ehkä suurimpia asioita, joita vanhemmuus on pakottanut mut oppimaan. 

Jotain sen sijaan vanhemmuudessa on, jota mun ei ole tarvinnut opetella sekuntiakaan. Se on rakkaus. Joka ikinen päivä mä pysähdyn miettimään, miten käsittämättömän paljon mä rakastan mun lapsia. Kun he menevät nukkumaan, me monesti vielä Oton kanssa muistellaan jotain hauskaa juttua, jonka joku heistä oli sanonut tai tehnyt päivän aikana, tai myhäillään yhdessä, kuinka ihanat ja rakkaat lapset meillä on. Toki joskus on niitäkin iltoja, kun huokaistaan raukeana, että ah, vihdoinkin hetken rauha ja hiljaisuus. Mutta enemmän me vaan myhäillään onnesta.

Äitiys on mun kaikkein suurin ja mahtavin vastuu. On niin palkitsevaa seurata sitä, kun lapset kasvavat ja oppivat ilmaisemaan itseään ja kiinnostuksen kohteitaan. Kun mä kuuntelen meidän lasten keskustelua keskenään tai luen heidän kirjoittamia tarinoita, mä vaan aina ekana mietin, että he ovat maailman siisteimpiä tyyppejä. On ihanaa, että heidän ajatuksistaan on nähtävissä ne arvot, jotka meillä kotona on. 

Juuri ne ajatukset ja asiat, jotka olen toivonut heidän omaksuvan, ovat heillä niin vahvoina siellä, että meinaan pakahtua ylpeydestä. Vaikka tiedän, että elämässä voi tulla esiin vaiheita (teini-ikä), kun vanhempien arvot ovat viimeinen asia, joka lapsia kiinnostaa, olen kiitollinen siitä, että ne asiat ovat siellä juuri nyt. Ja omasta kokemuksesta olen melko varma, että vaikka me kohdattaisiin joskus aivan hirveä teinivaihe (tai kolme), ne tärkeimmät asiat luultavasti pysyvät siellä jossain taustalla ajatuksissa ja kantavat lopulta pitkälle elämässä.

Vaikka takana on jo pian yhdeksän vuotta äitiyttä, olen vasta aivan äitiyden alkumetreillä. Tästähän se seikkailu vasta alkaa! Joka päivä saan tutustua paremmin meidän lapsiin ja se tuntuu aina yhtä upealta. Mä toivon, että myös seuraavina kymmenenä äitienpäivänä voin olla kiitollinen niistä asioista, joista olen kiitollinen juuri nyt.

Lasten valtavan suuresta pyyteettömästä rakkaudesta. Niistä aamuista, kun joku muksuista tepsuttelee meidän huoneeseen ja ilmoittaa kahvin olevan valmista. Siitä tikahduttavasta naurusta, joka heistä kaikista kolmesta lähtee joskus yhtäaikaa. Niistä lämpimistä ja rutistavista haleista, joita saan. Keskusteluista, jotka loksauttavat mun leuan lattiaan ja saavat epäilemään, että lapseni on lukenut enemmän kuin minä. Niistä hetkistä, kun saan seurata vierestä, kuinka lapsi oivaltaa jotain uutta ja merkittävää. Siitä, kun lapsi uskoutuu minulle tärkeästä asiasta, jota on miettinyt. Kaikista niistä tunteista, joita lapset uskaltavat näyttää. 

Kiitos, että saan olla äiti <3 

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille, erityisesti omalle rakkaalle Anne-äidilleni, jolle saan olla kiitollinen niin paljosta<3


Viikon arkikuva 14/52

09.05.2020

Kirsikkapuisto

Tämä kuva on otettu tällä viikolla Roihuvuoren japanilaistyylisessä puutarhassa, kun oltiin ihastelemassa kirsikkapuiden mieletöntä kukkaloistoa. Alunperin tarkoituksena oli mennä Roihuvuoren kirsikkapuistoon, mutta siellä oli niin paljon ihmisiä, että ei uskallettu mennä ja ajettiin vaan autolla siitä ohi. Onneksi me ihan ekalla kerralla vuosia sitten mentiin vahingossa tuonne puutarhalle (vaikka oltiin menossa kirsikkapuistoon), niin muistettiin sen olemassaolo ja mentiinkin kuvaamaan sinne. Siellä on aina paljon vähemmän ihmisiä, mutta silti ihan riittävästi upeita kirsikkapuita. 

Blogin ja somen myötä elämään on tullut yksi asia, joka ei ennen tosiaankaan ollut mun elämässä niin suuressa roolissa. Se on eri kasvien kukinta-aikojen seuraaminen. Kymmenen vuotta sitten mulla ei ollut hajuakaan koska kirsikat kukkivat, missä sijaitsee upea Alppiruusupuisto tai milloin on paras aika ihastella omenapuiden kukintoja. Vaikka syy näiden asioiden oppimiseen onkin ehkä pinnallinen alunperin – kivojen kuvien ottaminen kauniiden kukkien edessä, lopputulos on mun mielestä ihan mahtava. 

On niin siistiä, että meidän lapset oppivat jo pienestä asti mitä ja milloin on hanami ja mikä on sakura, tunnistavat alppiruusut ja omenankukat. Keskustassa kasvaneena city-lapsena mulla ei oikeasti ollut pienenä hajuakaan mistään luonnon ilmiöistä. En tosiaankaan sano etteikö jollakin voisi olla, vaikka kasvaisikin keskustassa, mutta mulla itselläni ei ollut. Toki mä tunnistin ne kasvit mitä koulussa opeteltiin ja tykkäsin samoilla äidin kanssa metsässä ja käydä syksyisin poimimassa kantarelleja ja suppiksia. Mutta sellainen luonnon vuosikello ei ollut mulle yhtään tuttu. 

Nykyisin on, ainakin paljon enemmän kuin ennen. Osaan nauttia upeista kukista ja odotan niitä joka vuosi. Ja ihan parasta on kuulla, kun pieni lapsi itse kertoo mummulle, että “me käytiin äidin kanssa katsomassa kirsikkapuita ja siellä oli niin kaunista ja pinkkiä!”.  Rakastan seurata luonnon jatkuvaa muutosta vuoden aikana ja ikuistaa sitä niin kuviin kuin muistoihinkin. Ottoa naurattaa, kun huomaan jokaisen vastaan tulevan kirsikkapuun ja ihmettelen kaikki valkovuokot ja ihastelen lintujen laulua joka päivä. Mutta mun mielestä on jotenkin niin ihanaa pysähtyä ihmettelemään kaikkea sitä kauneutta, mitä meidän ympärillä on. 

Jotenkin meidän muuton myötä nämä ajatukset ja pienten asioiden huomaaminen on korostunut entisestään. Mulle on tullut vieläkin tärkeämmäksi se, että opetan meidän lapset huomaamaan kaikki luonnon ihmeet ympärillä ja kunnioittamaan ja suojelemaan niitä. Luonnosta saa sellaista rauhaa ja iloa, mitä mä itse ainakin huomaan tarvitsevani arjessa. Se on niin hyvää vastapainoa näytöille, sähköpostirumballe ja tehtävälistoille ja ajatustulvalle, joka päässä usein pyörii. 

Se antaa mulle ihan hirveästi, kun saan ripustaa pyykit kuivumaan niin, että samalla kuuntelen lintujen juttelua keskenään. Sekin mua hämmästyttää, että esimerkiksi oman pihan kasveja miettiessä olen ottanut huomioon sen, että haluan meidän pihalle lisää pörriäisiä pölyttämään. Täällä luonnon keskellä tuntuu siltä, että haluan auttaa niitä ja laittaa pihalle hyönteishotellinkin niitä varten. Siellä tiilen ja betonin keskellä, missä ei ollut kukkiakaan, pörriäiset tuntuivat vaan vihaisilta ja pelottavilta. Hyönteishotellin sijaan meidän vanhalla terassilla oli keinopesä, jotta ampiaiset eivät tulisi sinne pistämään meitä. Nyt on ihan toinen ääni kellossa. 

Haluan oppia lisää ja pitää niin hyvää huolta ympäröivästä luonnosta kun vain voin. Meidän lapset ovat innokkaita oppimaan ja osallistumaan ja uskon, että mitä pidempään me täällä asutaan ja pyöritään ulkona, sitä enemmän me yhdessä opitaan. Se on aivan ihanaa!

Ihanaa lauantaita kaikille <3


9-vuotias blogi

08.05.2020

9 vuotta sitten naputtelin ensimmäisen blogipostaukseni ikinä. Mua vähän jännitti millaisen vastaanoton se saa, kiinnostuuko kukaan, tuleeko tästä mitään. Linkkasin postauksen Facebookiin ja Irc-galleriaan, jota satunnaisesti silloin edelleen käytin. Ei mulla ollut mitään odotuksia siitä, millaista bloggaaminen on, olin valmistautunut siihen, että voisin lopettaa vaikka heti, jos se ei tunnukaan omalta jutulta. Mutta tässä sitä ollaan yhdeksän vuotta myöhemmin edelleen. Yllätyksekseni touhu vei mut täysin mukanaan ja täysin puhekielisistä, lyhyistä höpötyksistä ja automaattiasetuksilla otetuista kuvista ollaan edetty tähän missä nyt ollaan.

Tuntuuko näin yhdeksän vuoden jälkeen siltä, että kaikki on jo sanottu? Ei todellakaan. Blogi on muuttanut muotoaan, kehittynyt ja kasvanut mun mukana aina ja ehkä siksi sanottava ei ole loppunut kesken.  Ja se tulee varmasti muuttumaan ja kehittymään jatkossakin sitä mukaa kun mun elämäkin muuttuu, kasvaa ja kehittyy. En ole koskaan rakentanut blogiani vain yhden teeman ympärille, vaan se on aina ollut jatkuvaa erilaisten aiheiden iloista sekamelskaa.

Tänä keväänä suurempaan rooliin ovat nousseet piha-, remontointi- ja sisustushommat meidän muuton mukana ja nekin olette ottaneet ilahduttavan hyvin vastaan. Toisinaan tämä on ollut raskaus- tai vauvapainotteinen blogi. Joskus suuremmassa roolissa ovat olleet vaatteet ja kosmetiikka tai mielipiteet ja ajankohtaiset aiheet ja joskus taas arki tai parisuhde. Blogi muuttuu jatkuvasti, mutta jatkuvassa murroksessa olen pitänyt tärkeänä sitä, että säilytän oman äänen ja tyylin, kaikessa mistä kirjoitan.

Se tuntuu valtavan hienolta, että vaikka blogin aiheet ja painotus ovat aina muuttuneet, niin moni lukijoista on pysynyt mukana sieltä alusta asti. Edelleen saan lähes päivittäin viestiä joltakin lukijalta, joka on seurannut jo ihan ekasta postauksesta lähtien. Moni teistä on kasvanut teinistä aikuiseksi tämän blogin parissa, kuten myös minä itse. Viimeksi eilen sain viestin myös uudelta seuraajalta, joka oli alkanut kahlaamaan blogia alusta asti nyt. Uusia mahtavia tyyppejä tulee mukaan päivittäin ja olen teistä ihan jokaisesta todella kiitollinen.

Viime vuonna 8v-synttäripostauksessa kirjoitin näin: ”Tänään me otettiin nämä kuvat kaikessa rauhassa työpäivän aikana, sillä aikaa kun taapero oli hoidossa keskimmäisen kanssa ja esikoinen koulussa. Nämä meidän rauhalliset kahdenkeskiset työ-ja koulupäivät ovat yksi hienoimpia asioita, joita tämä blogi on meidän perheelle mahdollistanut.”

Tänä vuonna taas olen erityisen kiitollinen siitä toisesta ääripäästä: että olen tänä poikkeusaikana pystynyt työskentelemään normaalisti, vaikka kaikki kolme lasta ovat olleet jo kahden kuukauden ajan kotona. Rauhalliset kahdenkeskiset työ- ja koulupäivät ovat muisto vain, mutta toisaalta, tämäkin on saatu toimimaan. Pian poikkeusajan perään edessä on lasten 10 viikon kesäloma, jolloin he ovat myös kaikki kotona ja minä teen töitä ja Otto ammattikorkean kesäkursseja. Meidän pitkien kesälomien perinne on ollut tänä aikana suureksi avuksi.

Olemme jo konkareita siinä, miten normaalia työarkea pyöritetään samalla kun lapset ovat kotona ja heille pystytään tarjoamaan tekemistä ja seuraa sekä tarvittavat viisi ateriaa päivässä. Toki esikoisen etäkoulu on tuonut oman mausteensa tähän aikaan, mutta suurimmaksi osaksi tämä on ollut meille ihan tavallista arkea, josta on jo vuosien kokemus ja toimivat rutiinit. Olemme tottuneita viettämään paljon aikaa toistemme kanssa ja nautimme siitä kaikki, joten se ei tunnu raskaalta tai ärsyttävältä. Se on ollut valtavan iso etu tänä aikana.

Hienoimpia asioita, joita olen saanut kokea tehdessäni tätä blogia, ovat olleet Ihanat erilaiset perheet -haastattelut. Ne ovat olleet ihan sanoinkuvailemattoman herkistäviä kokemuksia ihan jokainen. On ollut niin hienoa tavata täysin erilaisia perheitä ja kertoa niin monen perheen tarina. Haastattelut ovat olleet tauolla viimeiset kaksi kuukautta tämän poikkeustilan vuoksi, mutta nyt kun rajoituksia aletaan purkaa, uskallan ehkä jossain vaiheessa jatkaa haastatteluita, jos se perheille sopii. Mutta toki vain ulkona ja vähintään kahden metrin turvavälin päästä. Onneksi mulla on 75mm objektiivi, jonka kanssa pitää kuvata super kaukaa, jotta saa kauniita potrettikuvia. Sen kanssa uusi haastattelu ja kuvaukset sujuisivat turvallisesti, vaikka tulee kyllä olemaan kauheaa, kun ei voi kätellä tai halata!

Vaikka blogi muuttuu ja aiheet vaihtuvat, haluan jatkossakin säilyttää sen yhden teeman, joka blogissa on alusta asti kulkenut mukana. Positiivisen perhe-elämän. Oli kyseessä sitten meidän perhe tai toisen perheen tarina, haluan jatkossakin tuoda esiin perhe-elämää positiivisessa valossa, kuten olen tehnyt jo yhdeksän vuoden ajan kaiken muun rinnalla. Viimeisen vuoden aikana mediassakin on alettu pikkuhiljaa puhumaan perhe-elämästä joskus myös positiiviseen sävyyn, jaettu niitäkin uutisia, joissa kerrotaan perheiden onnellisuudesta ja hyvistä asioista. Toivon, että se on nouseva trendi. Että nyt ja tulevaisuudessa ihan kaikenlaiset perheet saisivat äänensä kuuluviin, että kaiken ikävän ja raskaan rinnalla olisi myös iloa, onnea ja rakkautta. Mitä enemmän perhe-elämän kaikista puolista mediassa puhutaan, sitä realistisempaa kuvaa siitä voidaan välittää.

Ensi vuonna vietetään blogini 10-vuotisjuhlavuotta ja aion ideoida sinne jotain huikeaa, jotain, mitä me voidaan kokea yhdessä. Jotain isompaa kuin koskaan aiemmin. Mulla ei ole aikomustakaan pysähtyä, lopettaa tai luovuttaa vaan pyrin eteenpäin vähintään yhtä kovasti kuin aina ennenkin. Vaikka tässä samalla on tullut 9 vuotta ikää lisää, yritän välttää sitä, että muuttuisin dinosaurukseksi historiasta. Haluan pysyä mukana, haluan ottaa haltuun uusia asioita ja uusia tapoja kommunikoida ja tehdä mun työtä.

Valtavan suuri kiitos teille jokaiselle, jotka olette siellä. Olit sitten uusi tai vanha lukija, instaseuraaja, satunnainen selailija tai Facebook-sivun superfani. Kiitos, että olet  ja toivottavasti olet jatkossakin <3 Tähän synttäripostaukseen on perinteisesti saanut kommentoida ja kertoa itsestään. Rakastan lukea keitä te olette, mistä tulette ja mikä teidän tarina on. Joten jos haluat kertoa itsestäsi, sana on vapaa <3 Kiitos jos kommentoit!

Jos blogin historia kiinnostaa, tsekkaa nämä:

Miten tämä blogi sai alkunsa

Mun blogi numeroina

Miltä näyttää mun yksi kokonainen työviikko

Mun elämäntarina


Meidän viljelylaatikoihin istutettavat kasvit

07.05.2020

Haluan kiittää ihan super paljon teitä kaikkia, jotka neuvoitte laatikkoviljelyn aloittamisessa! Eilen haettiin taimia sekä siemennauhoja ja siemeniä ja kylvettiin osa niistä meidän viljelylaatikoihin. Laatikot kerkesivät olla muutaman viikon pihalla ja ennen kylvöä ja istutusta saimme vielä kaivella laatikoista etanat pois. Ostettiin silloin laatikoita pystyttäessä kupariteippiä, jonka kuuluisi pitää etanat loitolla. No, unohdettiin tietenkin laittaa ne teipit paikoilleen ja laatikoissa oli vaikka kuinka paljon etanoita. Aloitettiin siis tonkimalla kaikki etanat pois ja laittamalla ne teipit paikalleen. Mutta täytyy olla iloinen, että ei oltu vielä ehditty kylvää mitään, koska etanoita oli siis tosiaankin joka laatikossa useita. Niitä on täällä paljon.

Meillä oli vanhassa kodissa parvekkeella musta köynnöskehikko, jonka ostimme vuosia sitten polaroid-kuvia varten seinälle kehykseksi. Nyt se pääsi uusiokäyttöön meidän viljelylaatikkoon ja sen edustalle istutamme hernettä, joka saa kasvaa sitten kehikkoa pitkin. Luin hyvin tarkasti aiempaan postaukseen linkkaamaani kumppanuuskasvilistaa ja sen pohjalta suunnittelin, mitä meidän laatikoihin istutetaan. Lisäksi mietin kaikki istutettavat jutut sen pohjalta, että mitä me oikeasti syödään ja mistä kukista me oikeasti tykätään.

Syvä laatikko: Porkkana, sipuli, tomaatti, valkosipuli, samettikukka

Porkkanat ja sipulit ostimme siemennauhana, jotka kylvimme nyt laatikkoon. Siemennauha on hyvä, koska tällöin siemenille tulee sopivat välit ja kylvö on helppoa. Siemennauhan voi kylvää pakkauksen ohjeen mukaan jo aikaisin keväällä, eli nyt oli jo oikein hyvä aika, eikä tarvinnut odotella. Kylvönauha revitään tai leikataan sopivan mittaiseksi ja asetellaan kylvövakoon ja kastellaan ja peitetään hyvin. Laitoimme vuorotellen porkkanaa ja sipulia yhteensä neljä 100cm nauhaa laatikkoon, n. 25-30cm väleillä pakkauksien ohjeiden mukaan. Tomaatin ostimme taimina (2kpl), jotka ovat mulla toistaiseksi vielä öisin sisällä ruukuissa ja päivisin ulkona auringossa. Kylvän ne, kunhan yölämpötilat vielä vähän kohoavat.

Valkosipulin ostimme kylvövalkosipuleina (2kpl), joiden kylvöaika oli maalis-toukokuu ja kyseessä oli voimakkaasti kasvava lajike. Kylvimme ne jo multaan ja kastelimme hyvin. Lisäsimme luomuravinnetta kasteluveteen. Me ei eilen kylväessämme muistettu samettikukkia ollenkaan, kun niitä ei löytynyt silloin ostoksilla. Niille ei oikeastaan ole edes tilaa kai enää tässä laatikossa, mutta kuitenkin haluaisin ne laittaa sinne, jotta torjuvat ei-toivottuja hyönteisiä. Katsotaan mitä niille keksin, jos ne jotenkin siihen valkosipulien ja tomaattien väliin saisi vielä. 

Keskimmäinen laatikko: Herne, mansikka, ruohosipuli

Herneet ostimme myös suorakylvettävinä siemeninä, joiden kylvöaika oli toukokuu lämpötilojen ylittäessä 10 astetta. Herneet kylvän heti, kun yölämpötilat ovat varmasti tuon yli. Siemeniä tulee liottaa ennen kylvöä. Mansikka kestää ainakin Forecan Visan mukaan kevään kylmiä, mutta kasvihuoneessa kasvaneet taimet ovat arempia. Yöpakkasia nyt ei enää näytä olevan näköpiirissä ja mietin, että jokohan mansikat uskaltaisi kylvää? Mansikka tulee ohjevideon mukaan istuttaa tismalleen samaan syvyyteen, jossa se on ruukussa ollessaan ollut. Multaan pitää lisätä kalkkia ja kanankakkarakeita. Mansikat on vielä ostamatta, sillä niistä oli vain yhtä lajiketta jäljellä kun Otto kävi ostoksilla ja kaikki muut hyllyt olivat tyhjänä, joten päättelimme, että parhaat olivat jo menneet. Tänään toisella puutarhalla (Viherpaja) ei ollut ollenkaan mansikan taimia. Pitää katsoa jos vielä jostain toisesta paikasta löytyisi paremmin. Ruohosipulia ostettiin pari ruukkua Plantagenista ja sen lisäksi aion istuttaa meidän ruokakaupasta ostetun ruohosipulin jämän niille kaveriksi. Katsotaan kummat lähtevät paremmin.

Terassin viereinen laatikko: Kurkku, auringonkukka, salaatti

Tähän laatikkoon aion taakse istuttaa auringonkukkaa. Pakkauksessa lukee, että suorakylvöaika on toukokuussa ja lisäksi siinä lukee, että kylvä suoraan kasvupaikalle kosteaan multaan ja pidä kylvös kosteana, kunnes siemenet ovat itäneet. Tätä vielä mietin, että milloin on hyvä aika kylvää nyt toukokuussa? Joko ne uskaltaa laittaa? Auringonkukan lisäksi tähän laatikkoon tulee kurkkua ja salaattia. Kurkun siemenet unohtuivat eilen, mutta tänään Otto oli muistanut ostaa niitä. Hän osti avomaan kurkkua ja tuossa lukee, että voi suorakylvää sitten, kun maan lämpötila on vähintään 15 astetta. Vielä hetken odotellaan siis. Salaatti ostettiin kylvönauhana ja ne voi kylvää jo vaikka heti (kylvöaika maalis-toukokuu).

Ruukkuihin terassille: Kesäkurpitsa, minttu, hortensia, orvokki, neilikka

Eilen löytyi kesäkurpitsan siemeniä, mutta tänään Otto löysi mansikan taimia etsiessään edullisia ja hyvännäköisiä patio-kesäkurpitsan taimia ja osti meille yhden sellaisen. Istutankin siis siementen sijaan sen taimen sitten, kun hallaa ei enää ole öisin. Ohjeessa luki, että taimi isoon ruukkuun ja kastelu lautasen kautta. Mintut istutan myös ruukkuun, koska ne kuulemma leviävät joka suuntaan jos ovat muiden kanssa yhdessä. Lisäksi Otto oli tänään vielä ostanut muutaman söpön orvokin ja neilikkaa kaveriksi meidän terassihortensialle, jotka pitää vielä laitella ruukkuihin myös. Orvokithan kestävät pakkastakin, mutta en vielä saanut aikaiseksi istuttaa niitä.

Ollaan vielä ostamassa siis mansikat, joita ei tänäänkään löytynyt (vinkatkaa, jos jossain pk-seudulla on hyvännäköisiä ja herkullisen lajikkeen mansikan taimia!). Lisäksi mietin vielä harsokankaan ja kuorikatteen ostamista ja sitä, pitäisikö laatikoiden ympärille rakentaa vielä pienet aidat, jotta jänikset eivät pääse syömään meidän mahdollisia porkkanoita (ja muita). Johonkin kohtaan pihalle missä ei ole nurmikkoa ajattelin vielä kylvää kukkaseosta mehiläisille. Olisi ihanaa saada kaunis kukkaloisto pihalle ja samalla lisää pörriäisiä ihailtavaksi ja pölyttäjiksi. Luin Ylen sivuilta, että niittykukkia kannattaa laittaa mahdollisimman ”huonoon” maahan, eli pitää etsiä joku sellainen kohta sitten.

Nyt vaan sitten jännätään, että mitä näistä tulee vai tuleeko mitään! Jos on vielä jotain vinkkejä juuri näihin meidän ostoksiin liittyen, niin saa ehdottomasti jakaa!