Näitä kelejä on odotettu, näitä on odotettu niin paljon! Mä olen kyllä henkeen ja vereen nahkatakkinen tyttö. Ollut 15-vuotiaasta asti ja tulen varmasti aina olemaan. Talvitakit alkoivat jo niin kyllästyttää ja niiden kanssa asukuvaaminen on aina vähän niin ja näin. En ole enää niin hurja ja seikkailunhaluinen, että uskaltaisin ainakaan kovin kylmällä kuvata ilman takkia. Talvella asukuvaaminen on siispä vaan tylsempää kuin kesällä, koska mulla on aina takki päällä. Multa ei löydy myöskään sitä massiivista takkivarastoa, joka auttaisi luomaan vaihtelua. No mutta, onneksi kevättakeissa valikoimaa on vähän enemmän, vaikka ylivoimainen suosikki nahkatakki onkin.

Kun mä ostin alkuvuodesta tämän käärmekuvioisen hameen, mä näin sen itselläni nimenomaan nahkatakin kanssa. Voin kertoa, että olin aivan seitsemännessä taivaassa, kun vihdoin pääsin pukemaan hameen juuri niin kuin olin sen kuvitellut mielessäni. Nahkatakin kanssa, muuten super yksinkertainen asu ja vielä korot kaverina. Juuri näin mä tämän halusinkin pukea. Tosin ehkä odotan vielä sitä, että hameen saa pukea paljaiden säärien kanssa +15 asteen keleillä.

Nahkatakki (keinonahkaa) on sama, jonka viime keväänä sain käytettynä mallikappaleena, ja joka on siitä asti ollut kovassa käytössä aina kun ei ole ollut pakkasta. Mä rakastan sen skarppia biker-mallia, jossa kaikki yksityiskohdat ovat juuri oikeissa paikoissa. Mä tykkään vyöstä, mä rakastan sen leikkausta. Se on vaan ihan täydellinen! Se on siis alunperin Lindexin mallistoa, ehkä tänä keväänä Lindexillä voisi olla saman mallisia, jos joku vielä etsii omaa the nahkatakkiaan.

Nämä mustat avokkaat ovat vuodelta 2015, jolloin ostin ne Zarasta. Ne ovat olleet oikein hyvä ostos, vaikkakin musta tuntuu, että mun jalka on nykyään puoli kokoa suurempi kuin ennen vuotta 2015, jolloin nämä olivat vielä täydellisen sopivat. Nykyisin ne hieman puristavat pidemmän aikaa jalassa ollessaan. Ne ovat kuitenkin mun ainoat mustat perus avokkaat. Täytyy miettiä, jos jossain vaiheessa sijoittaisin uusiin laadukkaisiin mustiin avokkaisiin, jotka olisivat jopa ihan oikean kokoiset, niin varvasparat eivät joutuisi liian koville. Tämä on kuitenkin sellainen ostos, jonka kanssa en aio kiirehtiä tai etsimällä etsiä. Jos sopiva pari tulee vastaan niin katsotaan sitten.

Paita on aivan tavallinen pitkähihainen musta trikoopaita, jollainen sopii mun mielestä kivasti hameen pariksi arkisemmassa asussa. Tykkään siitä, että hameeseen voi yhdistellä hienompia tai arkisempia materiaaleja, ja näin muunnella sitä juhlavasta paremmin arkeen sopivaksi.

Laukku on sama Guccin laukku, joka mulla on ollut päivittäisessä käytössä siitä asti kun sen syyskuussa Otolta sain. Lempparilaukkuni ikinä. Se ei ainakaan tässä reilun puolen vuoden aikana ole osoittanut minkäänlaista kulumista tai lörtsähtämistä, vaan on pitänyt täydellisesti muotonsa ja palvellut juuri niin hyvin kuin oletinkin. Voihan se olla, että käytön jälkiä vielä tulee ja varmasti tuleekin näin ahkeralla käytöllä. Mutta ainakin toistaiseksi laukku on kestänyt tätä ei-niin-varovaista lapsiperhemeininkiä erittäin hyvin. Käyttöön se on ostettu ja käytössä se myös on, ihan niinkuin kaikki muutkin laukut olisivat.

Takki Lindex | Paita Gina Tricot | Hame BikBok | Sukkahousut H&M | Kengät Zara | Laukku Gucci | Kaulakoru Gina Tricot |

Tämä taisi olla ensimmäinen kevät-asupostaus. Toivottavasti näitä on luvassa paljon lisää, ettei mikään takatalvi pääse enää iskemään. Me ollaan jo laitettu toppavaatteet kesän ajaksi varastoon, mutta onneksi lapsilla on irrotettavat kevyttoppavuoret välikausikamppeissa, niin tarkenevat, vaikka ilmat kylmenisivät tuosta vielä hetkellisesti.

Minkä vaatteen pukemista keväällä te odotitte eniten talven aikana? Tykkäättekö eniten kesä-, välikausi- vai talvipukeutumisesta itse?

Tämä kulunut kuukausi on ollut kyllä melkoinen ja tuntunut jotenkin ihan älyttömän pitkältä, koska on vaan tapahtunut niin paljon ja niin paljon isoja ja meille merkityksellisiä asioita.

Taapero aloitti päivähoidon. Olin esimerkiksi varma, että me ollaan tehty Oton kanssa täällä päivisin kahdestaan työ- ja koulujuttuja jo pidempään. Havahduin vasta nyt tätä postausta pohtiessani siihen, että siitä on alle kuukausi, kun meidän taapero aloitti päivähoidossa. Sekin tosiaan tapahtui tässä maaliskuun alussa. Kaikki on lähtenyt hyvin sujumaan, ehkä siksi tuntuukin, että siitä olisi pidempi aika kuin onkaan.

Käytiin yön yli-treffeillä Oton kanssa ja siitäkin on jo ikuisuus, vaikka tuntuu kuin oltaisiin ihan vasta käyty.

Meidän 5-vuotiaalla murtui käsi, mutta sekin paranee jo kovaa vauhtia eikä kipsi onneksi paljoa menoa ole hidastanut. Onneksi lapset ovat niin sopeutuvaisia.

Tapasin Isabella Löwengripin, jonka uraa ja elämää olen seurannut siitä asti kun olin itse jotain 16. Isabella on edelleen yksi Skandinavian suurimmista vaikuttajista. Hän esimerkiksi kertoi, että hän palkkasi ensimmäisen assarin ollessaan 16-vuotias, ja assari tuli hänen mukanaan kouluun (!!). Siellä assistentti vastaili Isabellan sähköposteihin sillä aikaa, kun Isabella itse opiskeli. Nykyisin Isabella on kahden lapsen äiti ja aivan älyttömän menestynyt yrittäjä ja sijoittaja, joka on mm. viime vuonna nimetty Ruotsin talouselämän vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi. Vaikka ihan kaikesta en ole samaa mieltä hänen kanssaan, on todella kunnioitettavaa, millaisen uran hän on rakentanut itselleen. Ja hän on vain vuotta mua vanhempi, 28-vuotias.

Sain uuden ystävän. Oikeastaan me kyllä tutustuttiin jo ihan alkuvuodesta kun tavattiin ekan kerran, mutta kuitenkin. Olen ihan fiiliksissä siitä, että näin aikuisiälläkin voi löytää ystävän, jonka kanssa vaan klikkaa niin hyvin. Parasta on se, että meillä on taustalla paljon samanlaisia kokemuksia, joista ei kumpikaan olla ennen voitu jutella oikein kenenkään kanssa. Ihan mieletöntä vaan kuunnella toista ja nyökkäillä, että mustakin on tuntunut just tolta!

Käytiin Kiasmassa koko perhe ja nautittiin museokäynnistä ihan valtavasti. Pitäisi useamminkin viettää aikaa museoissa.

Lapsilla oli ensimmäistä kertaa ikinä omia yökylävieraita, ja meillä oli niin hauska viikonloppu! Ehdottomasti jatkossakin meille saa tulla yökylävieraita, se on hauskaa sekä lapsille että vanhemmille.

Mä kävin magneettikuvauksessa, jota pelkäsin ja jännitin etukäteen, mutta jonka ansiosta mulla on nyt kevyempi mieli kuin aikoihin. Tuntuu kuin iso kivi olisi tippunut harteilta ja pystyisi taas hengittämään.

Kevät alkoi silleen ihan kunnolla. Kadut on lakaistu ja aurinko lämmittää jo. Nyt on kellotkin käännetty. Ihan mieletöntä, miten paljon energiaa lisääntyvästä valosta saa.

Katsottiin Oton kanssa Sex Education teidän suosituksesta Netflixistä ja sehän oli ihan loistava sarja! Suosittelen itsekin!

Ainoa harmillinen juttu oli se, että tämän kuukauden Ihanat erilaiset perheet -postaus siirtyi harmillisesti sairastapauksen vuoksi eteenpäin. Eli se olisi ilmestynyt tänään, mutta sen sijaan tänään ilmestyikin tämä kuukausikatsaus. Mulla ei ole mitään ”varaperheitä” varattuna eri kuukausille, eli jos peruutus tai siirtymä tulee niin se tulee. Nyt siis luultavasti huhtikuussa ilmestyykin kaksi sarjan postausta, tai sitten sarjan aikataulu vaihtuu lennosta. Niin tai näin, en malta odottaa, että pääsen kertomaan teille lisää tarinoita. Jos ette ole vielä lukeneet, niin tammikuun perheen tarinan pääset lukemaan tästä ja helmikuun tästä.

Tämä kuukausi on ikävää tapaturmaa lukuunottamatta ollut ihana. Päällimmäinen fiilis on kiitollisuus. Ollaan aivan älyttömän onnekkaita, kun ollaan saatu viettää näin ihana kuukausi, ja ne asiat joita on jännitetty on menneet hyvin. Nyt edessä on huhtikuu, keskimmäisen synttärit, pääsiäinen ja paljon kaikkea muutakin hauskaa. En malta odottaa, että kevät pääsee kunnolla vauhtiin! Ihanaa huhtikuuta kaikille ja kiitos aivan älyttömästi myös teille tästä kuukaudesta.

Mulla oli odotuksia tälle kuukaudelle, koska tämä oli ensimmäinen kuukausi yli kahteen vuoteen, kun mulla oli mahdollisuus panostaa täysillä blogiin aivan tavallisten toimistotuntien aikaan. Tässä kuussa on käyty aivan älyttömän mielenkiintoisia keskusteluita ja blogin kävijämäärät ovat olleet valtavassa kasvussa. Tällä viikolla täällä vaihdettiin myös blogin sadas tuhannes kommentti. Ihan mieletöntä. Kiitos teille aivan hurjasti siitä, miten myötäelätte ja keskustelette ja jaatte ajatuksia ja kokemuksia. Te olette ihan parhaita. 

Kun mulle joululomalla iski älytön päänsärky- ja migreeniputki, mä kävin tammikuussa neurologin vastaanotolla. Silloin sain lähetteen myös varmuuden vuoksi magneettikuvaukseen ja nyt kävin sitten tällä viikolla pään ja kaulan magneettikuvauksessa. Multa ei koskaan aiemmin ole tosiaan magneettikuvattu mitään, ja mua vähän jännitti tutkimus etukäteen. En kuitenkaan onneksi kärsi ahtaanpaikan kammosta, joten sitä itse putkea en pelännyt. Lähinnä pelkäsin, että mitähän kuvauksessa näkyy.

Täytin esitietolomakkeen ja olin pukenut päälle mukavat vaatteet ilman metalliosia, niin kuin pitikin. Menin paikalle urheiluleggigseissä, kaarituettomissa rintsikoissa (joissa ei ollut hakasia) ja t-paidassa (no oli mulla myös alushousut ja sukat, obviously). Se oli oikein hyvä asu. Koruja tai kelloja mulla ei ollut päällä, paitsi vihki- ja kihlasormus, jotka unohdin sormeen myös tutkimukseen mennessä. Niistä kuitenkin sanottiin, että ne eivät tutkimusta haittaa, koska ovat jalometallia. Pidin siis sormukset sormessa.

Putkeen mennessä sain kuulosuojaimet, joista olisi voinut kuunnella myös radiota tai Spotifyta. Käteen sain soittokellon, joka toimi puristamalla. Mun kasvojen päälle tuli sellainen muovinen kehikko, joka piti päätä paikallaan. Kehikossa oli myös peili. Mä laitoin tässä vaiheessa silmät kiinni ja silmät kiinni olin itse asiassa siihen asti, että tulin puolen tunnin päästä putkesta ulos. Näin mulle ei ollut mahdollisuuttakaan tulla sitä ahtaan paikan kammoa, kun en edes nähnyt olevani ahtaassa paikassa.

Mä yllätyin siitä, miten kova ääni tutkimuksesta lähti! Olin ajatellut, että kuulosuojaimet auttavat, enkä kuulisi ainakaan häiritsevän kovia ääniä. Äänet olivat kuitenkin todella kovia ja voimakkaita ja myös todella ärsyttäviä. Piipitystä ja hakkaavaa ja poraavaa toistuvaa ääntä pään ympärillä, pisimmillään 8 minuuttia putkeen. Puolen tunnin magneettikuvauksen aikana otettiin monta kuvasarjaa, joista kaikista lähti hieman erilainen ääni. Suurin osa niistä oli 3-4 minuuttia pitkiä, mutta myös pari lyhyempää ja sitten tuo yksi pitkä. Mua pelotti, että saan niistä kovista äänistä migreenin, mutta ei sitä onneksi tullut.

Kuvauksen aikana mietin kauppalistaa ja sähköposteja ja kaikkea muuta ihan perus juttua. Aika ei ehtinyt käydä pitkäksi onneksi, vaikka välillä ne äänet olivatkin todella epämiellyttäviä. Onneksi tutkimus ei muuten tuntunut miltään ja se oli sillä selvä. Sain seuraavalle päivälle lääkäriajan, jossa käytiin sitten mun kuvat läpi. Kovista äänistä huolimatta magneettikuvaus oli yllättävän iisi homma. En ollenkaan tiennyt etukäteen mitä odottaa, kun ei aiempaa kokemusta ollut.

Kuvista ei onneksi löytynyt mitään muuta kuin täysin normaalit ja terveet aivot ja verisuonet. HUH! Se oli ihan valtava helpotus, sillä välillä kun on ollut pidempiä aikoja ja useammin tosi kovia päänsärkyjä ja näköhäiriöitä, on käynyt mielessä, että voiko siellä olla jotain muutakin. Onneksi siis ei. Nyt voi huokaista helpotuksesta ja keskittyä vaan siihen, että silloin kun migreeni iskee, pääsee oireista mahdollisimman nopeasti eroon. Sain tammikuussa ja nyt tälläkin käynnillä uusia migreenilääkkeitä kokeiluun, mutta en itse asiassa ole tarvinnut niitä vielä kertaakaan. Mulla on ollut tavallista päänsärkyä kyllä välillä, mutta migreenejä ei onneksi nyt hetkeen. Toivotaan että oireet pysyvätkin kurissa, eikä niitä tulisikaan.

Migreenit ja päänsäryt ovat vähentyneet sen jälkeen kun tein muutaman perustavanlaatuisen muutoksen arjessa:

• Aloin venyttelemään joka päivä, varsinkin niskan ja hartioiden aluetta.
• Vaihdoin takaisin seisomatyöskentelyyn ja lakkasin tekemästä töitä koneella sohvalla tai ruokapöydän ääressä.
• Aloin pitämään paremmin huolta riittävästä veden juonnista. Aloitan aamut juomalla ison lasin vettä ja syömällä riittävästi, ja vasta sitten otan kupin kahvia. Ennen saatoin juoda sen kahvikupin muuten tyhjään vatsaan, mikä oli tyhmää.
• Hankin silmälasit itselleni työntekoa varten.
• Vaihdoin nukkuessani tyynyyn, joka tukee paremmin mun niskaa ja hartioita.
• Lakkasin käyttämästä hajustettua kosmetiikkaa.

Kaikki nämä muutokset ovat varmasti merkittävästi vaikuttaneet mun migreenialttiuteen, sillä ennen toimiessani päinvastoin ne kaikki saattoivat johtaa migreeniin. Niskajumit, silmien siristely, liian vähäinen vedenjuonti, liika kofeiini ja voimakkaat hajusteet olivat mulle pahimpia migreenin aiheuttajia. Nyt kun niitä ei ole, ei toivottavasti ole migreenejäkään.

Oli kyllä valtava helpotus saada varmistus siitä, että kyse on todellakin vain toiminnallisesta häiriöstä eli migreenistä, eikä mistään sen vakavammasta. Oli myös hienoa nähdä, että verisuonetkin olivat todella hyvässä kunnossa, kun mun äidillä kuitenkin on ollut aivoinfarkti. Toki olen vielä melko nuori ja niiden kuuluukin olla kunnossa, mutta aion jatkossakin pitää niistä hyvää huolta liikkumalla ja syömällä terveellisesti ja toivoa parasta.

Voin kertoa, että kun näitä asioita on pitkään miettinyt ja vähän pelännytkin, tuntuu älyttömän helpottavalta ja ihanalta, kun tietää kaiken olevan kunnossa. Näissä fiiliksissä on ihanaa lähteä viikonloppuun! Hyvää viikonloppua kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Moccamasterin kanssa.

Kun mä olin pikkutyttö 90-luvulla, mun mummu keitti aina kahvia teräksen värisellä Moccamasterilla. Kun mä muutin 18-vuotiaana omaan kotiin jouluna 2009, mun mummu antoi mulle sen saman Moccamasterin mukaan. He vaihtoivat silloin papan kanssa uudempaan malliin samasta keittimestä. Heidän uudesta mallista löytyi tippalukko ja automaattinen virrankatkaisu. Vanhassa Moccamasterissa ei ollut mitään vikaa, vaikka nykyajan hienoudet puuttuivatkin. Mä sain sen siis itselleni käyttöön ensimmäiseen omaan kotiini, ja arvatkaa mitä: keitin sillä samalla keittimellä kahvia vielä viime viikollakin, joka aamu. Se on vilahtanut täällä blogissa varmasti joka kerta kun olen keittiötä kuvannut, ja edelleen se pelittää aivan loistavasti.

Mummu oli pitänyt siitä hyvää huolta kaikki ne vuodet kun se oli käytössä, ja niinpä keitin palveli vielä muakin nämä kymmenen vuotta. Mummu opetti mut puhdistamaan kahvinkeittimen hyvin jokaisen käytön jälkeen niin kuin Moccamaster suosittelee: kaikki irtoavat osat astianpesuaineella, tiskiharjalla ja lämpimällä vedellä. Mummun vanha ajaton ja kaunis Moccamaster näyttää modernilta ja ajankohtaiselta vielä tänäkin päivänä, enkä mä heittänyt sitä vielä pois, vaikka tähän Moccamasterin kamppikseen lähdinkin. Sille löytyy vielä hyvinkin käyttöä toisena keittimenä juhlien aikana.

Se syy miksi lähdin tähän kampanjaan mukaan on se, että aivan kuin mummukin, mäkin aloin pikkuhiljaa kaipaamaan tippalukkoa ja etenkin automaattista virrankatkaisua. Ihan liian monta kertaa unohdin katkaista vanhasta keittimestä virran kun en enää tarvinnut sitä, ja se kulutti turhaan sähköä. Muutaman kerran myös kahvinjämät paloivat inhottavasti pohjaan ja sitä sai sitten hinkkailla pitkän tovin irti. Se on tietenkin selvä, että kahvia ei pitäisi keittää enempää kuin tarvitsee, silloin näin ei myöskään pääsisi käymään. Olenkin yrittänyt tietoisesti opetella keittämään kahvia vain juuri sen verran kun tarvitsen, enkä yhtään enempää. Sitähän saa sitten aina lisää, jos se keitetty kuppimäärä ei riitä.

Meidän uudessa upeassa pastellinsinisessä Moccamasterissa on nyt sitten ne kaivatut ominaisuudet ja muitakin hienouksia: merkkivalo kertoo kalkinpoiston tarpeesta ja kaksi erillistä vastusta, jotka takaavat optimaaliset lämpötilat niin suodatukselle kuin säilytyksellekin. Keittolevyn lämpötilaa voi säätää ja virta tosiaan katkeaa 40 minuutin kuluttua automaattisesti. Tämä lisää todellakin turvallisuudentunnetta, eikä tarvitse lähteä vielä bussipysäkiltä äkkiä takaisin kotiin tarkistamaan, että muistiko varmasti sammuttaa kahvinkeittimen (been there, done that). Näitä uutuuskeittimiä saa kolmessa eri värissä: pastellin sininen, pastellin keltainen ja pastellin vihreä.

Moccamaster haluaa kiinnittää huomiota siihen, millaista kahvia juodaan. On tärkeää huomioida kahvin alkuperä ja tuotanto-olosuhteet ja varmistaa, että kahvin tuottaja saa tekemästään työstä asiallisen korvauksen. On olemassa erilaisia sertifikaatteja, jotka kertovat kahvin tuotanto-olosuhteista. Ei kannata kuitenkaan sokeasti luottaa ihan kaikkiin sertifikaatteihin, vaan tutustua siihen, mitä ne oikeasti käytännössä tarkoittavat. Ilmastonmuutos on kahvin suurin vihollinen. Siksi kahvin laadukkaaseen viljelyyn ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen täytyy panostaa, jos kahvia haluaa juoda jatkossakin.

On tärkeää säilyttää kahvi oikein, ja Moccamasterin mukaan sitä ei kannata hamstrata montaa pakettia kerralla, koska kahvi on tuoretuote. Kahvi pitäisi säilyttää viileässä. Parhaiten kahvi säilyy omassa suljetussa pussissa, joka on tiiviissä rasiassa valolta suojattuna. Vaikka kahvi kuuluu säilyttää viileässä, sitä ei kuitenkaan suositella säilytettävän jääkaapissa.  Parhaiten kahvi säilyy jos sen ostaa papuina.

Mä tykkään kokeilla erilaisia kahveja, mutta nautin eniten ehkä itse vaaleapaahtoisista kahveista silloin, kun juon kahvia ihan vaan kotona keitettynä. Taidan olla mun mummun suurin fani, koska eniten tykkään vieläkin siitä kahvista, jota mun mummu aina joi ollessaan vielä elossa. Siinä on tuttu ihana maku.

Tiesittekö muuten, että Moccamaster-kahvinkeittimet valmistetaan edelleen käsityönä Alankomaissa Amerongenin pikkukaupungissa, ihan kuin vuonna 1969, jolloin ensimmäinen Moccamaster-keitin valmistettiin. Kaikilla Moccamasterin kahvinkeittimillä on European Coffee Brewing Centren (ECBC) sertifikaatti, jonka Moccamaster sai ensimmäisen kerran vuonna 1970. ECBC on riippumaton kahvilaboratio, joka testaa kotitalous- ja ammattikahvinkeittimiä. Jotta kahvinkeitin saa ECBC sertifikaatin, sen tulee täyttää tiukat standardit seitsemällä eri osa-alueella. Jotta sertifikaatin voi säilyttää, tulee tuotannon laadunvalvonnan olla erittäin tarkkaa. (lähde: Moccamaster)

Parasta Moccamaster-keittimissä on se, että Moccamaster-tarvikkeita on saatavilla lähes kaikissa jälleenmyyntipisteissä ympäri Suomen. Eli rikkoutunut lasikannu tai muut osat on korvattavissa pienellä vaivalla edullisesti. Mun papalla juuri vähän aikaa sitten putosi kahvinkeittimen kannu lattialle, ja lähimmästä hypermarketista löytyi edullisesti uusi kannu tilalle. Suomesta löytyy myös 50 huoltopistettä. Ei siis mikään ihme, että nämä keittimet toimivat vuosikymmeniä, sukupolvelta toiselle. Siksi ne ovat myös kestävä valinta, kun ei tarvitse vaihtaa koko keitintä jos yksi osa menee rikki.

ARVONTA: VOITA OMA PASTELLIVÄRINEN MOCCAMASTER!

Kuinka usein sinä keität kahvia? Kommentoi vastauksesi tähän postauksen kommenttiboksiin ja osallistut yhden pastellivärisen Moccamaster KBGC982 AO -kahvinkeittimen arvontaan! Osallistumisaikaa on 4.4. klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.

Ihana Mona haastoi mut kertomaan siitä, miten kotityöt jaetaan meidän perheessä. Kysyin teiltä Insta storiesin puolella mitä mieltä olette aiheesta, ja yli 2000 vastaajasta 94% oli sitä mieltä, että laitetaan toteutukseen vaan! Eli tässäpä nyt tulee sitten ajatuksia siitä, miten kotitöiden jako menee meidän perheessä.

Kotitöiden jako on meidän suhteen ja avioliiton aikana vaihdellut tosi paljon ja suuri vaikutus on ollut myös sillä, onko jompikumpi meistä aikuisista ollut perhevapaalla tai tehnyt töitä kotoa käsin. Silloin kun mä olen esimerkiksi ollut vuodelevossa supistusten takia raskausaikoina, Otto on joutunut ottamaan päävastuuta aivan kaikesta niin kotitöiden, kaupassakäynnin kuin lastenkin osalta. Silloin kun Otto aikanaan teki esim. pitkiä työputkia ja päivysti myös viikonloppuisin ja mä olin kotona lasten kanssa, oli päävastuu kodinhoidosta mulla.

Nyt meillä on ollut melko tasainen jako mun viimeisimmän raskauden jälkeen, eli reilut pari vuotta. Ollaan molemmat oltu vuorotellen perhevapaalla pitkiä aikoja ja ollaan molemmat työskennelty paljon kotoa käsin. Kotitöiden jako on mennyt aika luonnollisesti, sillä tavalla, että ei olla edes hirveästi keskusteltu koskaan siitä, miten ne jaetaan. Kumpikin on päätynyt vaan tekemään niitä hommia, jotka itseä miellyttävät enemmän tai joissa kokee olevansa tehokas. Siitä ollaan kyllä keskusteltu, jos jompikumpi on joskus kaivannut enemmän toisen panosta johonkin tiettyyn asiaan.

Esimerkiksi pyykkihuolto oli ennen mun vastuulla suureksi osaksi, ja lopulta mulla meni hermo siihen, että pyykit eivät koskaan löytäneet tietään edes pyykkikoreihin, ja likavaatteiden kiikuttamisesta puhtaan pyykin viikkaukseen kaikki oli yksin mun käsissä. Vaikka mulla ”meni hermo”, ei meille mitään riitaa tullut asiasta, vaan kerroin Otolle miksi se tuntuu musta ärsyttävältä ja hankalalta, että muut  perheenjäsenet eivät ota pienintäkään osaa pyykkihuoltoon. Sen jälkeen Otto on esimerkiksi ottanut päävastuun pyykkien ripustamisesta kuivumaan, lapset ovat alkaneet laittamaan sukkaparit yhteen kuivina ja viemään omat vaatepinot kaappiin ja jokainen pitää huolen siitä, että vie omat vaatteet oikeaan pyykkikoriin likaisina. Mä lajittelen vaatteet koneeseen ja viikkaan puhtaat pyykit. Kumpikin meistä silittää vaatteita silloin kun tarvitsee, eli lähinnä juhlia varten. Muuten ei olla siitä niin tarkkoja. Nykyään pyykkkääminen ei ärsytä enää ollenkaan, vaan kaikki sujuu hyvin. Kannatti siis ottaa asiat puheeksi eikä vaan hampaita kiristellen hoitaa pyykkihommia yksin.

Otto on se, joka meillä siivoaa useimmin keittiön. Mä en itse tykkää keittiön siivouksesta yhtään ja Otto taas nauttii siitä. Tästäkin on käyty keskustelua: joskus mä esimerkiksi saatoin saada ihan hirveän sotkun aikaiseksi vaikka tein jotain suht simppeliä ruokaa. Nykyisin kiinnitän huomiota sotkuun jo ruokaa laittaessa ja siivoilen pois sitä mukaa kun sotkua tulee siinä ruuanlaiton lomassa. Tämä helpottaa keittiön puhtaana pitämistä huomattavasti Otolle. Toki mäkin siivoan keittiötä välillä, mutta useimmin sen tekee Otto.

Vessan siivous taas on mun vastuulla. Vessa on täynnä mun meikkejä ja tököttejä ja mä jotenkin nautin vessan siivoamisesta. Rakastan sitä, kun vessa on kiiltävän puhdas ja vasta siivottu. Mua ei ällötä pöntön peseminen tai hammastahnatahrojen hinkkaaminen, päin vastoin.

Otto pyyhkii useimmin pölyt ja pinnat (huom. mikrokuituliinalla tai swifferillä, pölyhuiska oli hieno rekvisiitta). Mä taas sitten imuroin ja luutuan lattiat. Mä olen tarkka imuroinnista ja olen todennut, että pääsen itse helpommalla kun hoidan sen vaan itse. Toki molemmat imuroivat vuorotellen ruokapöydän alta sotkuja, mutta viikkosiivouksessa imuroinnin hoidan minä. Tähän aikaan vuodesta eteinen täyttyy hiekasta ja pikkukivistä jatkuvasti ja sitäkin saa olla imuroimassa vähän useammin kuin yleensä.

Yleinen järjestely on molempien vastuulla. Siinä missä Otto keittiön pintojen siivouksen ja astioiden lisäksi hoitaa myös järjestelyä keittiössä ja ruokailutilassa, mä järjestelen usein olohuoneen ja eteisen. Ne on sellaiset paikat kotona, jotka saa järjestellä yleensä monta kertaa päivässä. Aina kun joku oleskelee olkkarissa tai lähtee ulos tai tulee sisään, saa olla järkkäilemässä. Varsinkin just nyt kun eteiseen on tungettuna sekä talvi- että välikausivaatteet, se ei mitenkään vaan pysy siistinä. Kaikelle ei vaan fyysisesti ole juuri nyt edes paikkaa ja eteinen on yksi kaaos, vaikka kaikki yritetään parhaamme. Toivottavasti pian ilmat alkavat oikeasti pysymään kunnolla plussan puolella, niin saa heivata talvitakit ja muut kamppeet eteisestä varastoon.

Lapset keräävät yleensä lelut itse, vievät vaatteet itse pyykkikoreihin ja vievät puhtaat pyykit itse kaappiin. He saavat halutessaan myös imuroida omat huoneensa, mutta yleensä imuroin sitten itse vielä uudelleen. Välillä mä autan suorittamaan perusteellisen siivouksen lastenhuoneissa, koska heidän omat siivousratkaisut on yleensä hieman erilaisia kuin mun. He myös säästävät kaikenlaista, jota itse en välttämättä säästäisi (kuten wc-paperirullia, joihin on piirretty yksi ympyrä).

En koe tarpeelliseksi kuitenkaan puuttua niihin ratkaisuihin arjessa (esim. siihen kun hyllyn päälle järjestellään hienosti tavaroita asetelmiksi ja rykelmiksi, vaikka ne voisi laittaa myös esim. kaappeihin ja laatikoihin). Mun mielestä on ihanaa kun he itse yrittävät ja toteuttavat itseään ja tekevät huoneista sellaiset, joissa itse viihtyvät. Välillä on silti kiva nähdä sitä hyllyn pintaakin tavaroiden alta, ja siksi joskus (ehkä kerran parissa kuussa) myös siivoilen ihan kaiken paikoilleen ja laitan ne oikeasti unohdetut wc-paperirullateokset ja hampurilaisravintolalelun puolikkaat eteenpäin, eivätkä he huomaa edes. Silloin lapset aina yllättyvät ja kiittävät mua iloisesti ihanan siististä huoneesta. Tämä varmaan muuttuu sitten kun ikää tulee lisää, esim. teinin huoneeseen ei tulisi mieleenkään mennä omin päin järjestelemään ja käymään läpi kaikkia tavaroita. Luvan kanssa toki auttaisin siivouksessa myös teiniä. Lapsilla on oma paikka niille oikeasti tärkeille askarteluprojekteille ja taideteoksille, ja sieltä mä en koskaan heitä mitään pois, varsinkaan kysymättä.

DISCLAIMER: Kuvat on otettu huumorimielessä ja ne ovat täysin lavastettuja.

Tällä hetkellä meidän kotityöjako toimii mun mielestä tosi kivasti. Siivous on ihan luonteva osa elämää, ei mikään sellainen osa, joka aiheuttaisi harmaita hiuksia tai ärsytystä. Jokainen huolehtii omasta osuudestaan ja pidetään koti sellaisessa kunnossa, jossa itse viihdytään.

Laitan nyt heti tämän postauksen julkaisun jälkeen instaan kyselyä teille siitä, kuinka teillä hoidetaan kotitöiden jakaminen! Käykää vastailemassa, olisi hauskaa nähdä miten tasaisesti tai epätasaisesti kotityöt jakautuvat ja onko teillä enemmän samoja suosikkeja ja inhokkeja kuin mulla vai Otolla!