Meidän on jo pidempään ollut tarkoitus lähteä käymään Vuosaaren huipulla eli Vuosaaren täyttömäellä. Vuosaaren huippu on mahtava korkeimmillaan 60 metriä meren yläpuolelle kohoava korkea näköalapaikka ja ulkoilualue, josta näkee ihan joka puolelle ympäri Helsinkiä. Paikka on sillä tavalla piilossa, että aina on tuntunut jotenkin isolta projektilta lähteä sinne, eikä tiedetty etukäteen esimerkiksi, että pääseekö sinne rattailla. Odotettiin siis reissun kanssa sitä, että taaperokin jaksaa kävellä pidempiä matkoja. Kesällä meidän naapurit kuitenkin vinkkasivat, että sinne pääsee myös rattailla (vaikka matkalla oli pari hieman haastavampaa n. 100m kohtaa). Päätettiin silloin, että pitää ehdottomasti lähteä tsekkaamaan se.

Tänään mietittiin, että mitä tehdään yhdessä koko perhe ja mä sanoin, että haluan mennä metsään. Oltiin jo lähdössä toiseen suuntaan, kun yhtäkkiä muistinkin sen Vuosaaren huipun ja me lähdettiinkin sinne. Pakattiin mukaan mehua ja mustikoita vedettiin ulkokamppeet niskaan. Otettiin mukaan meidän Babyzen Yoyo+  -rattaat, jotka on siitä kätevät, että silloin jos maasto on liian hankalaa niille, ne voi laittaa kasaan ja kantaa niitä ”laukkuna”, kun eivät paina kuin viisi kiloa.

Lapsetkin innostuivat, kun kerrottiin, että lähdetään katsomaan Helsinkiä tosi korkealta paikalta. Kävelyreitti Vuosaaren huipulle oli tosi kiva ja siinä riitti paljon nähtävää. Löydettiin niin puolukoita, vadelmia, katajanmarjoja, sieniä kuin muitakin marjoja ja paljon ihania kukkia ja kasveja. Matkalla vastaan tuli monta muuta lapsiperhettä ja pari koiraa, joita pysähdyttiin rapsuttamaan. Muutama mummokin pyöräili ohi, joille meidän taapero vilkutti ja toivotti mukavaa päivän jatkoa. Suurimman osan menomatkasta hän käveli, eikä halunnut istua rattaissa, joten kannettiin niitä vaan mukana/työnneltiin tyhjänä. Takaisin tullessa hän kuitenkin halusi istuskella puolet matkasta, joten oli ihan hyvä, että rattaat oli mukana.

Kävelymatka Vuosaaren huipun ulkoilureitin alusta kesti meidän porukalla perille ehkä n. puoli tuntia tai vähän yli, kun ei pidetty mitään kiirettä vaan pysähdeltiin tuon tuostakin ihmettelemään lasten kanssa jotain.

Vuosaaren huipulta näkyy niin Kalasataman Redi, Vuosaaren Cirrus kuin kaikki korkeimmat nosturit ja muut Helsingin maamerkit. Sieltä näkee upeasti koko Vuosaaren valtavan sataman ja voin vain kuvitella, kuinka upealta Vuosaaren huipun näköalat näyttävät sitten kun syksy hieman etenee ja puissa on upeat ruskan värit. Sitten sinne on ihan pakko lähteä uudestaan ja ottaa mukaan kaakaota termarissa ja vaikka korvapuusteja. Ihan täydellinen syysretkikohde! Ja siis luonto oli jotenkin niin omaperäistä siellä, ihan erilaista kuin muualla Helsingissä. Ei jotenkin meinannut edes tajuta, että ollaan Helsingissä kun siellä näytti niin erilaiselta.

Vuosaaren huipulle kiipeämisen jälkeen me tultiin kotiin ja laitettiin sauna lämpeämään keskellä päivää. Käytiin päiväsaunassa ja sen jälkeen herkuteltiin Oton itse tekemällä sienikeitolla. Otto ei siis ennen voinut sietää sieniä, mutta pari vuotta sitten hänen veljensä tarjoili meille tosi herkullista sienikeittoa (ja Otolla oli kamala nälkä eikä muuta ruokaa ollut tarjolla), joten Otto ”joutui” maistamaan sieniä. Sen jälkeen hän on alkanut itsekin tekemään sieniruokia ja toivomaan, että mä teen kantarellikastiketta tai metsäsienipiirakkaa.

Iltaruuan jälkeen vietettiin vielä #readhouria klo 19-20 lasten kanssa. Isommat lapset lukivat itse kirjoja ja me tehtiin Oton kanssa niin, että kumpikin sai lukea puoli tuntia yksinään omaa kirjaa ja puoli tuntia toinen luki taaperolle. Mä luin ensin taaperolle kolme satua ja sitten puoli tuntia omaa kirjaa. Otto luki sitten toiset kolme satua seuraavan puolen tunnin aikana.

Aivan ihana retki ja päivä lasten kanssa kyllä ja sanoinkin tänään Otolle, että voisko tää olla meidän sunnuntai joka viikko tänä syksynä? Metsää, saunomista, herkullista satokauteen sopivaa ruokaa ja paljon kirjoja. Ai että, kuulostaa niin hyvältä. Se oli meidän sunnuntai tänään ja se voisi kyllä olla aika moni tulevakin sunnuntai.

Toivottavasti teillä on ollut ihana ja rentouttava viikonloppu <3 Oletteko käyneet Vuosaaren huipulla? Mitä muita ihania retkeilypaikkoja Helsingissä on lasten kanssa? 

Siitä asti kun arki alkoi, mulla on ollut joka viikko jotain fyysisiä oireita. Ekalla viikolla niille oli tietysti hyvä syy kun multa poistettiin se hammas. Sen jälkeisellä viikolla mulle iski flunssa viikonloppuna. Viime viikolla alkuviikko kului vielä sitä samaa flunssaa potiessa, mutta torstaina olo oli jo aivan hyvä. Iloitsin siitä, että vihdoinkin fiilis oli terve. Lauantaina mulla sitten alkoi kurkkukipu uudelleen ja kävin varmuuden vuoksi maanantaina lääkärissä. Se oli onneksi vain virusperäinen nielutulehdus, sillä nielunviljely oli ok ja tulehdusarvot vain aavistuksen kohollaan. Kurkku on edelleen kipeä ja kaveriksi on tullut ikävä yskä, mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa.

Sitten kävi sellainen juttu, että sain aivan vasta ostamastani ison ja luotettavan merkin ripsiväristä (jonka paketti oli ostaessa avaamaton ja sinetöity) todella ärhäkän silmätulehduksen. Ekalla käyttökerralla kun pesin ripsarin pois, silmät tuntuivat vähän oudolta sen jälkeen ja aamulla kun heräsin, silmät rähmivät ja punoittivat hieman. Se meni kuitenkin ohi kun pesin silmät ja annoin niiden olla rauhassa. Hukkasin uuden ripsarin johonkin ja käytin pari päivää mun vanhaa ripsiväriä, eikä silmissä ollut mitään ongelmia sinä aikana.

Toissapäivänä sitten taas löysin sen mun uuden ripsarin ja käytin sitä. Illalla silmät tuntuivat taas oudolta kun pesin ripsaria pois. Vasta siinä vaiheessa osasin yhdistää oireet ripsiväriin (koska se oli ainoa juttu, minkä tein eri tavalla niinä kahtena päivänä kun silmät oirehtivat pesun jälkeen). Seuraavana aamuna heräsin siihen, että silmät eivät aukea kun rähmivät niin paljon, särkevät ja ovat aivan punaiset! Luulin sitä ensin vain allergiseksi reaktioksi (vaikka ripsari oli tuttu, olin käyttänyt sitä viime vuonna yhden purkin ja testannut ok:ksi), mutta kun oireet eivät menneet ohi vaan alkoivat pahentua, konsultoin lääkäriä. Silmätulehdushan se.

Aion lähettää ripsiväriputelin takaisin valmistajalle ja reklamoida, mutta voin kertoa, että oli pelottavaa herätä siihen, että silmät eivät aukea, kun ovat niin täynnä rähmää.  Täällä olen siis kurkkukipuisena, yskivänä, pinkeillä rähmivillä silmillä sitten sompaillut läpi näiden päivien.

Vaikka olo on ollut tosi inhottava välillä, niin kyllähän tämä jo naurattaa. Miten voi näin monta oiretta tulla muutaman viikon sisään. En ole ollut kipeänä kuin yhden kerran pari päivää koko vuonna ennen tätä syksyä ja nyt on sitten tullut kaikki mahdolliset ärsyttävät pikkujutut putkeen. Täytyy silti olla kiitollinen, että on ollut vaan tällaisia pieniä perusjuttuja, jotka hoituvat helposti ja nopeasti.

Olen kuullut, että tosi tosi moni on ollut nyt alkusyksystä kipeänä ja monella on juurikin ollut samaa, että flunssa ei tunnu menevän ohi. En siis ole yksin sairasteluideni kanssa. Mulla on kuitenkin vähän myös sellainen fiilis, että tämä on mun kropan tapa kertoa, että pidä nyt jo sitä lomaa. Olen pitänyt viikon loman viimeksi kesäkuussa 2018 ja sen jälkeen kaksi kahden päivän lomaa, jouluna ja juhannuksena. Kyllähän se taitaa pikkuisen alkaa jo tuntumaan. Pitäisi hellittää. Olen tsempannut itseäni, että kun nyt selviän vielä tästä ja ensi viikosta, on vihdoinkin mun kesäloman vuoro. Toivottavasti saan viettää kesälomaa terveenä Mallorcalla ja levätä taas koko seuraavan vuoden edestä.

Koitan nyt juoda paljon kuumaa flunssajuomaa inkiväärillä ja sitruunalla ja syödä vitamiineja. Tällä viikolla olen pessyt käsiä jatkuvasti ja pysytellyt parin metrin päässä kaikista, kun on ollut pakko hoitaa pakollisia työjuttuja, kuten podcastin nauhoitukset, joita ei voinut mitenkään siirtää. Olen aina sanonut jo hyvän etäisyyden päästä, että ”mulla on sitten flunssa niin ei kannata tulla halaamaan!”, ja monta kertaa on käynyt niin, että se toinen on alkanut sanomaan samaa yhtäaikaa. Tätä on siis todellakin liikkeellä. Mulla ei ole ollut kuumetta ollenkaan, niin jaksaminen on ollut ihan hyvä kurkkukivusta ja silmätulehduksesta huolimatta ja olen onneksi saanut pakolliset työt tehtyä.

Toivotaan, että olo alkaa helpottaa tässä loppuviikosta ja ensi viikon saisin viettää terveenä ja tehokkaana ennen kesälomaa. Tsemppiä kaikille muille, jotka ovat kipeänä myös just nyt! Ja hei hyvää yrittäjän päivää myös, kun tänään sitä vietetään! Joskus tämä yrittäjän arki on myös tätä, ei niin kovin hohdokasta työnteon ja sairastelun yhdistelmää.

Meidän lasten harrastuksista on toivottu tosi paljon postausta ja tässä se nyt viimeinkin tulee. Harrastuksista onkin aiemmin jo ollut täällä juttua ihan siitä lähtien, kun lapset ovat 2,5-3-vuotiaana alkaneet harrastaa. Harrastukset ovat vaihdelleet paljon vuosien varrella ja lapset ovat saaneet kokeilla erilaisia juttuja aina oman kiinnostuksensa mukaan. Välillä lapsi on saanut olla harrastamattakin silloin, jos on tuntunut, että ei jaksa käydä harrastuksessa.

Me ollaan kerran tehty niin, että maksettiin koko kausi lapsen kovasti etukäteen toivomaa harrastusta, mutta lapsi kävi siellä vain ekat kolme kertaa. Niiden jälkeen hän totesi, ettei vaan enää halua tai jaksa mennä. Me päätettiin vanhempina, että se on ihan ok, koska hänestä todella tuntui siltä. Käytiin kyllä keskustelua siitä lapsen kanssa, että miksi hän ei halunnutkaan mennä ja miksi halusi jättää kesken. Mietittiin yhdessä, olisiko joku keino, joka saisi innostumaan harrastuksesta sen verran, että siellä haluaisi vielä käydä. Sellaista ei tuntunut löytyvän. Juteltiin myös siitä, että me maksettiin harrastuksesta, ja että nyt se raha menee ikään kuin hukkaan, kun kukaan ei käykään harrastamassa.

Sovittiin silloin yhdessä lapsen kanssa, että harrastusta ei ole tietenkään pakko jatkaa jos ei halua, mutta että näin ei voi toimia joka syksy tai kevät, jos/kun aloittaa uuden harrastuksen. Se toimi tosi hyvin. Me kuunneltiin lasta ja hänen mielipidettään ja toimittiin sen mukaan ja samalla hän ymmärsi, että harrastukset ovat arvokkaita, eikä niitä voi huvin vuoksi aloitella tuosta vaan kymmentä erilaista ja sitten jättää kesken. Puhuttiin avoimesti, mutta ei syyllistetty ollenkaan eikä yritetty väkisin taivutella takaisin harrastuksen pariin, kun kävi selväksi, että se ei ihan todella tunnukaan lapsesta omalta jutulta.

Sen jälkeen pidettiin sen kauden jälkeen vielä puolen vuoden tauko ilman kausimaksullista harrastusta ja lapsi kävi harrastamassa satunnaisesti aina lauantaisin sellaisilla drop-in -tunneilla. Se toimi tosi hyvin. Ei ollut paineita siitä, että on aina pakko mennä sinne, mutta sai mennä aina kun halusi ja jaksoi. Tästä on jo jonkin verran aikaa ja sen tauon jälkeen säännöllinen harrastaminen on sujunut todella hyvin, eikä halua keskeyttää ole ollut. Mun mielestä oli tosi hyvä ja tärkeä asia, että kuunneltiin tässä lasta, eikä pakotettu.

Meidän esikoinen aloitti harrastamisen tanssitunneilla aikanaan 3-vuotiaana. Hän tykkäsi niistä hirveästi ja oli ihan messissä tunneilla. Tanssi-innostus vaihtui jossain vaiheessa kuitenkin enemmän siihen akrobatia- ja temppuiluinnostukseen ja vaihdettiin hänelle harrastukseksi sirkuskoulu tanssin sijaan. Hän seisoi jatkuvasti kotona käsillä ja harjoitteli siltoja ja takaperin kuperkeikkoja, joten oli selkeää mikä liikunta häntä kiinnosti.

Ensin hän kävi vähän pienemmässä sirkuskoulussa yhden kauden, mutta vaihdettiin sieltä isompaan sirkuskouluun heti kun paikka vapautui. Siellä pienemmässä sirkuskoulussa oli ainakin näin vanhemman silmiin mun mielestä sellainen hieman hurja kuri ja arvostelu, jollaiseen en ennen ollut (varsinkaan pienten lasten) harrastuksissa törmännyt.  Tuolla isommassa sirkuskoulussa sen sijaan on ihan mieletön ja kannustava meininki ja ollaan oltu todella tyytyväisiä jo pitkään. Vuoden jälkeen esikoinen pääsi edistyneempien ryhmään, joka harjoittelee nyt kaksi kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan. Mä tykkään tässä nykyisessä sirkuskoulussa siitä, että siellä pyritään kyllä koko ajan kehittymään ja löytämään ne jokaisen omat vahvuudet, mutta ei ole vertailua eikä arvostelua.

Tänä syksynä meidän esikoinen kävi ensimmäistä kertaa kokeilemassa laulamista laulutunnilla. Hän ihastui siihen aivan täysillä ja vaikka harrastuskalenterissa oli jo kaksi harrastuskertaa, päädyttiin perusteellisen harkinnan jälkeen siihen, että otetaan vielä kolmas harrastuskerta tähän cocktailiin. Hän aloittaakin siis ensi viikolla säännölliset laulutunnit sirkuskoulun lisäksi.

Meidän keskimmäinen harrastaa luistelua kerran viikossa ja hän tykkää siitä hirveästi. Hän aloitti uuden luisteluharrastuksen viime keväänä, mutta kausi jäi silloin käden murtuman vuoksi kesken ennen kuin ehti edes kunnolla alkaa. Tällä viikolla hän palaa rakkaan harrastuksen pariin, mitä hän on odottanutkin jo kauan. Jos luistelu vie mennessään, harjoituskertoja voi tulla sen myötä viikkoon lisää. Jos ei, niin sitten hän saa kokeilla jotain muuta. Meillä on myös sovittu, että toisen harrastuksen voi saada kouluikäisenä halutessaan, mutta ennen kouluikää pidetään vain yksi harrastus viikossa. Eli harrastuskuviot voivat näyttää hänen osalta vuoden päästä tosi eriltä kuin nyt, mikäli hän itse niin toivoo.

Meidän 2,5-vuotiaalla kuopuksella ei ole vielä omaa harrastusta säännöllisesti, mutta hän nauttii kovasti perheen yhteisistä uintireissuista. Hän kävi viime keväänä myös kaksi kertaa kokeilemassa luistelua luistelukoulussa, koska oli itse siitä todella kiinnostunut ja koska se kokeilu onnistui hyvin samalla, kun vietiin isompikin sisarus luistelemaan. Hän ei silloin vielä kuitenkaan halunnut luistella vieraan aikuisen kanssa ekan kerran jälkeen, vaan olisi ennemmin halunnut äidin tai isin siihen mukaan (eikä vaan katsomoon katsomaan). Päätettiin suosiolla odottaa taaperon harrastusten kanssa vielä ensi kevääseen, jolloin hän täyttää kolme vuotta. Katsotaan mikä harrastus häntä silloin kiinnostaa ja edetään sen mukaan sitten. Pakko ei ole vielä silloinkaan alkaa harrastaa mitään, jos ei halua.

Paljonko lasten harrastukset maksaa?

Sirkuskoulu maksaa n. 500€/ puoli vuotta, kun kertoja on kaksi viikossa. Yksityislaulutunnit maksavat koko syksyltä 650 euroa (puoli tuntia kerran viikossa), mutta otetaan alkuun viisi kertaa pakettina ja jatketaan sitten jos (kun) lapsi haluaa, jolloin hinta on (vain) 10 euroa kalliimpi kuin koko syksyn kerralla ostamalla. Haluttiin jättää se optio, että jos kolme harrastuskertaa viikossa on liikaa, yhden voi tiputtaa pois. Luistelukoulu maksaa syksyltä 140€ (kun kertoja on yksi viikossa) ja sen lisäksi luistimet maksoivat hieman päälle 100 euroa ja luistelupuku n. 80 euroa.

Tällä hetkellä me päästään vielä huomattavasti edullisemmin harrastusten kanssa, kuin vaikka sitten, kun lapset ovat kaikki kouluikäisiä. Meidän lasten harrastukset on varusteiltaan myös ainakin tällä hetkellä suhteellisen edullisia. Katsotaan mikä on tilanne sitten, jos joku alkaa harrastaa kilpatasolla tai ihastuu esimerkiksi ratsastukseen tai jääkiekkoon. Harppaus leikki- ja kouluikäisten harrastusten hinnoissa kertojen kasvaessa on kyllä suuri, mutta olihan se ihan tiedossa, että ei useampi kerta viikossa tule siihen päälle ilmaiseksi.

Meille harrastusten suhteen tärkeintä on ehdottomasti tukea lapsen omia kiinnostuksen kohteita. Me ei tulla koskaan pakottamaan meidän lapsia harrastamaan mitään, mikä ei heitä itseä kiinnosta. Halu harrastaa lähtee meillä kotona aina lapsista itsestään. Ollaan juteltu paljon erilaisista harrastusmahdollisuuksista ja lapset tietävät noin suunnilleen, millaisia kaikkia erilaisia harrastusvaihtoehtoja heidän ikäisille on olemassa. Tai ainakin isommat tietää. Niistä he saavat valita oman mielensä mukaan, mitä haluavat tehdä.

Aina jos lapsi on innostunut uudesta harrastuksesta ja tullut kertomaan siitä meille vanhemmille, ollaan tuettu ja kannustettu. Sitten ollaan yhdessä mietitty milloin ja miten lapsi voisi sitä harrastaa. Esimerkiksi meidän 6v kiinnostui luistelusta viime syksynä ehkä syys-lokakuussa (sen jälkeen kun kaikki ryhmät olivat jo täynnä) ja juteltiin yhdessä, että mikäli hän on siitä vielä myöhemminkin kiinnostunut, voin ilmoittaa hänet kevääksi tunneille, kun ilmoittautumiset avautuvat jälleen. Hän jaksoi odottaa kärsivällisesti ja oli ihan yhtä innoissaan vielä keväällä, kun pääsi sitten tunneille mukaan.

Meille on tärkeää myös se, että lapsi ei uuvu harrastusten myötä. Joskus kivatkin asiat voi uuvuttaa, jos niitä on liikaa. Lapsen arjessa pitää olla tarpeeksi aikaa koululle, läksyille, ruualle, nukkumiselle, perheen yhdessäololle, kavereille ja harrastuksille, mutta ehdottomasti myös vapaalle leikille ja olemiselle ja sille, että välillä olisi jopa tylsää. Siksi kuulostellaan tosi herkällä korvalla lasten fiiliksiä harrastuksiin lähtemisestä ihan joka viikko.

Mitä teidän lapset harrastavat? Kuinka paljon käytätte lasten harrastuksiin rahaa? Mitä olette itse harrastaneet lapsena tai nuorena? Kuinka paljon teillä kuluu viikossa aikaa lasten harrastuksiin?

Tänään ilmestyi meidän uusi podcast-jakso, nimeltään menkat & vauvan yrittäminen. Paljastan nyt podijaksosta sen verran, että jaksossa kerron mm. siitä, miten mua on hävettänyt ja jännittänyt käydä ostamassa kuukautissiteitä kaupasta. Mun parhaat kaveritkin muistaa miten nolona olin joskus, kun mulla ei ollut yhtään siteitä teininä ja oli pakko käydä ostamassa kaupasta. Tilanne ei olisi ollut yhtään nolo, mutta mun nolostelu teki siitä noloa. Kaverit nauroivat mun nolostelulle aivan kippurassa, miksi se oli mulle niin iso juttu? Miksi oli niin vaikeaa olla coolisti? Puolella maailmastahan kuitenkin on menkat. En tiedä. Se ajatus siitä, että muut tietävät, että mulla on kuukautiset on aina nolottanut mua, enkä tiedä mistä se johtuu.

Olen vapautunut tässä huomattavasti nykyisen parisuhteen myötä. Oton kanssa aiheesta on ollut aina helppoa puhua. Olen myös monta kertaa miettinyt päässäni, että millainen äiti haluan kuukautisten suhteen olla kolmelle tyttärelleni. Sellainen, joka opettaa, että niissä on jotain hävettävää, vai sellainen, joka suhtautuu niihin mutkattomasti kuten mihin tahansa muuhunkin. Sanomattakin on selvää, että jälkimmäinen. Niinkuin mun oma äitikin on aina ollut. Mun äiti on aina puhunut asioista niiden oikealla nimellä, kiertelemättä ja pitänyt huolen, että mulla on kaikki tarvittava tieto ja tuki.

En tiedä miksi musta silti kasvoi sellainen tyttö ja nainen, jota kuukautiset nolotti. Voin kyllä puhua aiheesta, puhuinhan aiheesta jo teininä ystävien kanssa ja se oli ihan normaalia. Puhuminen mua ei nolottanut. Mutta silti erityisesti se kaupassa siteiden tai tamponien ostaminen nolotti. Aina koitin piilotella niitä muiden ostosten sekaan ja poistua menkkahyllyltä mahdollisimman nopeasti. Ja siis etenkin siteiden ostaminen nolotti, koska tuntui, että kaikki muut käyttivät tamponeja ja siteet oli jotenkin ”ällöjä”, kun niin monet niistä mun teini-iässä puhuivat. Mulle jäi sellainen fiilis, että olen ällö, jos käytän siteitä.

Pahinta oli, jos ei ollut mitään muuta ostettavaa kuin ne siteet. Yritin ennen usein ajoittaa siteiden ostamisen sellaiselle kauppareissulle kun oli muutenkin paljon ostoksia, että se paketti katoaisi sinne kaiken muun sekaan. Tämä kaikki kuulostaa niin naurettavalta kun kirjoitan sitä tähän postaukseen. Mutta ne häpeäfiilikset on olleet mulle vuosikaudet ihan todellisia tunteita ja ajatuksia.

Nykymaailmassa on cooleinta olla itsevarmasti oma itsensä ja rohkeasti just sitä mitä on. Ei ole ehkä kovin coolia myöntää, että jokin näin tavallinen ja arkipäiväinen juttu on nolottanut. Mustakin on tuntunut jo kauan, että olen ainoa, joka näitä fiiliksiä on kokenut. Tänään olenkin ilahtunut viestien myötä saamastani vertaistuesta. En olekaan ainoa, joka on joskus piilotellut Libresse-pakettia ostoskärryyn tai kassahihnalla muiden ostosten alle. Joku muukin on tehnyt sitä! Kaikki ei olekaan niin rohkeita ja itsevarmoja kuin luulin. Tietenkään en toivo, että kukaan muu kokisi häpeää näin turhasta asiasta, mutta olen silti yllättynyt iloisesti siitä, että en olekaan ainoa nolo nolostelija.

Yritän kovasti lakata nolostelemasta. Menkoissa ei ole mitään noloa, eikä ole siteissäkään. Siteet, tamponit, kuukuppi. Jokainenhan saa käyttää juuri sitä minkä itse kokee mukavimmaksi. Noloa ei ole valita sitä vaihtoehtoa, joka on itselle sopivin. Päin vastoin. Eihän siinäkään olisi mitään järkeä, että käyttää jotain, mikä ei sovi itselle, koska ei kehtaa valita sitä minkä oikeasti haluaisi. Niin en sentään ole tehnyt, vaikka onkin nolottanut. Paitsi kerran, kun olin yötä ihastukseni luona 17-vuotiaana ja mun kuukautiset alkoi, enkä kehdannut ostaa siteitä kun oltiin yhdessä kaupassa.

Olen yrittänyt olla omille lapsilleni rohkea esimerkki, vaikka välillä sisimpäni on huutanut, että ”NOLOTTAA!”. Heidän kanssa kaupassa ollessa en ole yrittänyt piilotella paketteja, enkä ole antanut sen näkyä ulospäin, että joskus olen meinannut punastua, kun he ovat tyyliin (pienempinä) jutelleet keskenään kovaan ääneen, että ”äidillä oli tänään k u u k a u t i s e t vessassa”. Haluan olla heille hyvä esimerkki, jotta he voivat sitten aikanaan suhtautua menkkoihin aivan niinkuin mihin tahansa muuhunkin asiaan.

Mua nolottaa nytkin julkaista tätä tekstiä, vaikka samaan aikaan ihailen kaikkia muita, jotka aiheesta rohkeasti puhuvat ja kirjoittavat. Aion siis painaa ”julkaise”. Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?

Yhdessä-podin 4. jaksossa puhutaan siis menkoista ja vauvan yrittämisestä. Muuttuuko Iina eri ihmiseksi PMS:n aikaan? Asioiko Otto kaupan menkkahyllyllä? Miltä miehestä tuntuu yrittää vauvaa ja pettyä kuukausi toisensa jälkeen, kun kuukautiset tulevatkin? Mitä on jäänyt mieleen koulun terveystiedon tunneilta menkkojen osalta? Hävettääkö Ottoa puhua kuukautisista?

Kuuntele 4. jakso:

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcasteissa TÄSTÄ

Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan seitsemäs perhe.

Ihanat erilaiset perheet: Linda, 29, Luca, 5, & Sisu, 2,5

Linda on mulle entuudestaan tuttu, hän oli nimittäin yksi ensimmäisiä lukijoita, joka mua tuli moikkaamaan kadulla heti blogin alkuaikoina. Tiemme ovat kohdanneet monta kertaa näiden vuosien aikana – kerran esimerkiksi Naistenklinikan ultrassa, kun paljastui, että odotimme molemmat vauvaa syntyväksi samana laskettuna aikana. Nyt tiemme kohtasivat, kun sain kunnian jakaa Lindan ja perheen tarinan teille Ihanat erilaiset perheet -sarjassa.

Linda ottaa mut vastaan kenties kesän viimeisenä oikeasti kuumana päivänä. Ensin jutellaan rauhassa kahdestaan, sitten hän hakee pojat melkein naapurissa sijaitsevasta päiväkodista. Vaikka olemme tavanneet sattumalta useamman kerran, kuulen Lindan tarinan kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa.

Masennusta ja nopeaa etenemistä

Linda ja Osku tapasivat lokakuussa 2011 Helsingin Amarillossa, kun Linda oli juuri palannut Espanjasta Suomeen. Parilla synkkasi heti ja pian he jo muuttivatkin yhteen. Vuonna 2012 Linda sairastui masennukseen ja kävi hoidettavana Auroran päiväsairaalassa kymmenen viikon ajan. Lindalla ei ollut työ- tai opiskelupaikkaa, sillä voimat kuluivat masennuksen kanssa taisteluun.

Yllätysvauva

Lokakuussa 2013 Linda ja Osku saivat yllättyä, sillä Linda teki positiivisen raskaustestin. Hän tuli raskaaksi e-pillereiden läpi.

– Ei oltu suunniteltu sitä, eikä oltu ollenkaan valmiita siihen, varsinkaan silloinen mieheni, Linda kertoo.

Pari päätti kuitenkin yhdessä pitää lapsen.

Raskausajan Linda koki helppona ja pystyi jopa nauttimaan raskaudesta, vaikka tuleva isä ei osannutkaan tarjota sellaista tukea tai läsnäoloa, jota hän olisi kaivannut. Molemmat olivat nuoria ja aivan uudessa tilanteessa.

Luca syntyi kesäkuussa 2014 ja synnytys meni hyvin. Vaikka 4,5-kiloinen esikoisvauva ei ollut se helpoin tai nopein ponnistettava, synnytyksestä jäi Lindalle hyvä kokemus. Osku oli mukana synnytyksessä tukemassa ja pian perhe pääsi aloittamaan yhteistä perhe-elämää.

Linda jäi arjessa yksin

Vauva-aika oli helppoa ja seesteistä aikaa, vaikka sen intensiivisyys yllättikin alkuun. Pian Linda kuitenkin huomasi olevansa Lucan kanssa pääosin yksin.

– Aika paljon kävin Lucan kanssa perhetalolla vauvajumpissa ja muskareissa, touhusin paljon Lucan kanssa kahdestaan. Nähtiin kavereita, joilla oli samanikäisiä lapsia. Lucan isä ei hirveästi ollut osallisena meidän arkipäivien touhuissa, Linda muistelee.

Ero ja uusi rakkaus

Lopulta pari koki paremmaksi jatkaa elämää erillään ja Linda ja Osku erosivat loppuvuodesta 2015, kun Luca oli 1,5-vuotias. Ei mennyt aikaakaan, kun nurkan takana Lindaa odotti jo uusi rakkaus.

– Erosta meni vain pari kuukautta, kun tapasin jo Sisun isän Erikin. Ajattelin, että nyt mä oon yksin ja keskityn Lucaan, mutta ei se nyt mennyt ihan niin kuin ajattelin. Erikin kanssa edettiin tosi nopeasti, ajattelin, että nyt tässä on niinkun mun elämäni mies.

Suhde eteni vauhdilla ja melko pian ensitapaamisen jälkeen pari alkoi jo seurustelemaan.

Haaveissa toinen lapsi

Erikillä ei ollut vielä omia lapsia ja Lindastakin tuntui, että olisi mukavaa saada Lucalle pikkusisarus seuraksi. Hyvin nopeasti Erick ja Linda alkoivatkin yhteisestä päätöksestä yrittää jo vauvaa.

– Me yritettiin raskautua n. neljän kuukauden ajan, ja sitten olinkin jo raskaana kun mentiin naimisiin puolen vuoden kuluttua ensitapaamisesta.

Erick kävi koulua Turussa ja oli töissä Karjaalla. Kotona hän oli vain viikonloppuisin. Linda huomasi pian olevansa enemmän yksin kuin aiemmin. Reissutyön vuoksi puoliso ei ollut kotona jakamassa yhteistä arkea, vaan Linda huolehti kaikesta yksin.

Vatsavaivoja ja mustasukkaisuutta

Sisu syntyi helmikuussa 2017, Lucan ollessa 2,5-vuotias.

– Luca oli tosi mustasukkainen kun Sisu syntyi. Olisin halunnut imettää ja täysimettää paljon pidempään, mutta Luca reagoi niin voimakkaasti siihen Sisun syntymään ja oli niin mustasukkainen, että jotenkin minulla ei ollut voimavaroja tai aikaa paneutua imetykseen tarpeeksi.

Imetyksen päättyminen aiemmin kuin Linda olisi toivonut harmittaa häntä edelleen.

– Jos siinä olisi ollut se toinen aikuinen arjessa läsnä, niin olisin pystynyt panostamaan enemmän imetykseen, kun taaperollakin olisi ollut seuraa imetyksen aikana.

Sisu kärsi vatsavaivoista elämänsä ensimmäiset puoli vuotta ja se oli Lindalle raskasta aikaa.

– Kun oli yhtäaikaa vatsavaivainen vauva ja mustasukkainen taapero, niin se oli henkisesti tosi uuvuttavaa. Ja just se, että olin niin yksin. Kun mies tuli kotiin, niin perjantaina hän saattoi lähteä ulos, lauantai meni hänellä nukkuessa ja sunnuntaisin sitten hän lähti taas takaisin kouluun ja töihin.

Linda ei muista ensimmäisten puolen vuoden ajalta juuri mitään, koska oli silloin niin uupunut.

– Halusin itse pitää Lucan kotona rauhassa meidän kanssa, mutta jälkeenpäin mietittynä olisi kannattanut laittaa hänet päiväkotiin jo aiemmin. Kyllä me selvittiin siitä vauvavuodesta ja mäkin olen ihan järjissäni vielä, yllättävän nopeasti se kuitenkin meni.

Arki kaatui yksin Lindan vastuulle

Pikkuhiljaa Linda alkoi ymmärtää, että arki ei olekaan sellaista kuin hän olisi parisuhteelta toivonut, eivätkä he oikeastaan edes tunteneet toisiaan kunnolla.

– Kun edettiin niin nopeasti, niin eihän sitä ihmistä voi tuntea. Eikä me hirveästi keskusteltu, että millaisia vanhempia me halutaan olla tai millaisia kasvatusperiaatteita halutaan noudattaa. En tajunnut sanoa, että tarvitsisin siinä vanhemmuudessa paljon enemmän tukea.

Linda pohtii erilaisten näkemysten syyksi myös kulttuurieroa.

– Sisun isä on Afrikasta. Siellä usein mies käy töissä ja nainen hoitaa kodin ja lapset, niin ehkä se ei ollut niin selkeää hänelle, että minä toivoin erilaista arkea.

Erosta huolimatta hyvät isäsuhteet

Lopulta Linda ja Erick päätyivät myös eroon ja nykyisin Linda asuu yksin kahden poikansa kanssa. Mikään ei ole jäänyt kaduttamaan Lindaa, vaikka parisuhteet päättyivätkin eroon. Hän tietää, että kummatkin isät tekivät suhteessa parhaansa, kuten hän itsekin.

– En syytä kumpaakaan isää mistään, tiedostan hyvin, että minussakin oli omat vikani parisuhteessa.

Pojat tapaavat isiään säännöllisesti.

– Joka toinen viikonloppu pojat menevät molemmat Sisun isän Erickin luokse. Välillä Lucan isä ottaa hänet luokseen lauantaisin ja hakee Lucan Sisun isältä, tai sitten hän tulee käymään meillä arki-iltana. Hän on hirveän urheilullinen, niin on helppo ottaa isompaa poikaa jo mukaan urheiluharrastuksiin kuten skeittailuun ja juoksemaan.

Isien välit ovat hyvät sekä keskenään että Lindan kanssa, siitä Linda on onnellinen ja arvostaa molempien isien panostusta.

– Olen tosi kiitollinen siitä, että Sisun isä ottaa molempia poikia luokseen. Silloin kun Luca oli 1,5v niin Erick tuli meidän elämään ja on pitänyt siitä asti häntä kuin omana lapsenaan.

Erickin ei olisi mikään pakko ottaa myös Lucaa luokseen joka toinen viikonloppu, mutta hän on alusta asti tehnyt sitä omasta halustaan. Erick aikoo myös tulevaisuudessa ottaa molemmat pojat viikonloppuisin luokseen ja kohtelee molempia tasa-arvoisesti, vaikka toinen onkin hänen biologinen lapsensa ja toinen ei.

 –  Arvostan sitä todella paljon ja hän kyllä tietää sen, muistan kiittää siitä usein. Se on meille iso juttu ja se antaa Lucalle tärkeitä eväitä elämään.

Oma aika on valtava voimavara

Kunnolliset yöunet ja oma aika joka toinen viikonloppu on Lindalle tärkeä voimavara arjessa yksinhuoltajana.

– Se antaa hirveästi voimaa ja piristää, että saa nukkua ne kaksi yötä rauhassa ja vaan olla jos huvittaa. Sitten jaksan taas ne kaksi viikkoa täysillä lasten kanssa ja keskityn heihin.

Linda toivoo, että poikien hyvät välit isiin ja isien hyvät välit häneen sekä toisiinsa säilyvät myös tulevaisuudessa, vaikka joku heistä löytäisi esimerkiksi uuden puolison rinnalleen.

– Just nyt tämä toimii niin hyvin meidän kaikkien osalta tämä kuvio ja pojat on sopeutuneet siihen hyvin.

Isien lisäksi Lindan tukena on oma äiti sekä ystävät, joista muodostuu hyvä tukiverkko ympärille, joka auttaa aina tarvittaessa ja tarjoaa juttuseuraa.

– Arjessa me nähdään paljon ystäviä ja mun äitiä, että pääsen juttelemaan myös aikuisten kanssa.

Arki yksinhuoltajana kuormittaa

Hyvästä tukiverkosta ja säännöllisestä omasta ajasta huolimatta arki yksinhuoltajana tuntuu joskus yksinäiseltä ja kuormittavalta, kun ei ole toista aikuista jakamassa yhteistä arkea.

– Jos mun tarvitsee levätä tai käydä vessassa, suihkussa, tehdä ruokaa. Jos lapsi tarvitsee jotain, niin mun on vaan hoidettava se lapsi aina ensin, tottakai kun ei ole vaihtoehtoja Ja kun lapset menee illalla nukkumaan, niin mulla ei ole ketään kenelle kaataa kaikki tunteet ja ajatukset ja puhua siitä päivästä.

Satunnaisista yksinäisyyden tunteista huolimatta Linda ei kuitenkaan kaipaa tällä hetkellä uutta parisuhdetta elämäänsä, vaan on tyytyväinen juuri näin.

Yksinhuoltajuus tuo Lindalle mukanaan myös paineita lasten kasvatuksesta.

– Kaikki on  mun vastuulla, vaikka eihän kaikki tietenkään ole kasvatuksesta kiinni. Koska mä arjessa opetan heitä ja kasvatan heitä ja yritän tehdä heistä hyviä aikuisia. Jos mä vaikka epäonnistuisin ja heille tulisi isompana kuvioihin huumeet tai rikokset, syyttäisin siitä itseäni.

Vaikka hän tietää ja ymmärtää, ettei kaikki ole kasvatuksesta kiinni, eikä ajattele rikosten tai huumeiden pariin ajautuneita epäonnistuneina ihmisinä, hän kokisi itse epäonnistuneensa äitinä.

– Varmasti ydinperheessäkin vanhemmat syyttäisi itseään, mutta mulla on jotenkin tosi kovat paineet, koska tässä olen vain minä yksin.

Vanhemmuudessa pelko ja huoli omista lapsista on aina läsnä muutenkin.

– Koska ei voi suojella kaikelta ja mitä enemmän lapset kasvaa niin sitä vähemmän on sitä valtaa heihin. Vanhemmuudessa minulle rankinta ei ole niinkään ne fyysiset asiat, kuten väsymys, vaan just ne henkiset asiat. Se pelko, sitä ei voi hirveösti alkaa miettiä, muuten menee ihan sekaisin. Kun sille ei kuitenkaan voi mitään.

Parasta on touhukas arki

Linda nauttii kaikkein eniten ihan tavallisesta, touhukkaasta arjesta  poikiensa kanssa. Perhe tapaa paljon ystäviä ja tekee kaikkea yhdessä.

– Harvoja on ne illat, että tullaan päiväkodista ja töistä kotiin ja ollaan vaan tällä. Tosi paljon nähdään kavereita, ulkoillaan, käydään uimassa, katsotaan leffoja, luetaan ja leikitään yhdessä.

Yhdessä puuhastelu tekee arjesta vauhdikkaiden poikien kanssa myös helpompaa.

– Se on helpointa meille kaikille. Pojat tykkää nähdä kavereita ja homma pysyy rauhallisempana silloin, kun heillä on muutakin seuraa kuin toisensa. Mulle on myös tärkeää saada välillä aikuista juttuseuraa.

Kesällä Linda oli poikien kanssa neljä viikkoa lomalla ja silloin tuntui välillä, että seinät kaatuvat päälle.

– Me ei oikein matkusteltu mihinkään ja monet kaverit olivat myös silloin jossain muualla, joten olin paljon yksin poikien kanssa. Se neljä viikkoa tuntui pitkältä, kun pojat aika paljon tappelivat keskenään ja sain selvitellä niitä riitoja ja olla koko ajan vahtimassa, että he eivät käy toisiinsa kiinni.

Sisarukset rakastavat ja tappelevat

Arki ja rutiinit pitävät päivät seesteisempinä ja siksi Linda tykkää arjesta eniten.

Vaikka välillä pojat tappelevat keskenään, kuten sisarukset usein tekevät, Linda on onnellinen siitä, miten paljon he välittävät toisistaan. Poikien kasvaessa he ovat alkaneet myös löytää leikkeihin yhteisen sävelen.

– On ihanaa katsoa, kun pojat leikkii rauhassa yhdessä. Kun on niin paljon sitä tappelua ja välien selvittelyä, niin on ihanaa vaihtelua, että he leikkii yhdessä nätisti ja Luca vaikka opastaa Sisua jossain asiassa. Ja esimerkiksi ensi viikolla vien Lucan neuvolaan, ja Sisun vien heti tarhaan, niin Luca oli huolissaan, että toivottavasti Sisua ei sitten kukaan kiusaa sillä aikaa tarhassa, kun hän ei ole siellä.

Tällä hetkellä arjessa väsymystä aiheuttaa iltaisin kukkuva taapero, joka ei tunnu väsyvän millään.

– Sisu nukkuu päiväkodissa puolen tunnin päiväunet, minkä vuoksi hän nukahtaa ehkä puoli 11 illalla. Lomalla hän nukahti hyvin ja ilman tappeluita, kun ei nukkunut päiväunia. Päiväkodin päiväunien vuoksi nukahtaminen venyy ja hän taistelee unta vastaan.

Linda ei kuitenkaan jaksa stressata nukkuma-järjestelyistä, koska uskoo ajan auttavan tähänkin asiaan.

 – En usko, että hän hirveän vanhana enää jatkaa tuota samaa. Viimeistään sitten kun päiväkodissakin jättää päiväunet pois, niin se auttaa.

Rakkaus arjessa palkitsee

Rakkauden osoitukset omilta lapsilta ja se, että omat opit ovat menneet perille, tuntuu Lindasta palkitsevalta.

–  Ihanimpia on ne pienet hetket, mitä tulee arjessa ripotellen. Esimerkiksi nyt Sisu on alkanut halaamaan minua ja sanomaan että “mä rakastan sua”.

Lindalle on kaikkein tärkeintä se, että perheessä ollaan avoimia.

–  Meidän perheessä kaikki voi olla omia itsejään. Pojatkin on tosi erilaisia persooniltaan, niin mä yritän kuitenkin, että me kolme muistettaisiin toistemme hyvät ominaisuudet ja oltaisiin omia itsejämme ja hyväksyttäisiin toisemme sellaisina kuin ollaan.

Hän toivoo, että pojat pysyisivät aina läheisinä toisilleen ja pitäisivät toisistaan huolta.

Tulevaisuuden suunnitelmissa Lindalla siintää kosmetologikoulusta valmistuminen, sekä yhteinen matka poikien kanssa, josta hän on haaveillut pitkään.

– Suurin haave on pysyä terveenä ja se, että perhesuhteet pysyvät hyvinä.

Lindan terveiset muille perheille:

Vaikka yhteiskunta on tosi suoritus- ja tavoitekeskeinen, elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee. Sitten on vaan tehtävä parhaansa siinä tilanteessa ja nautittava siitä, mitä on. En mäkään suunnitellut, että mun lapsilla olisi eri isät ja elämä olisi tällaista. Mutta kaikissa on hyviäkin asioita ja omat hyvät puolensa. Pitää muistaa ne hyvät puolet ja nauttia niistä. Tärkeintä on se, että on itse onnellinen omassa elämäntilanteessaan ja se toimii. Ei kannata välittää muiden arvosteluista tai mielipiteistä.

Haluan kiittää ihan mielettömän paljon Lindaa siitä, että hän lähti mukaan ihaniin erilaisiin perheisiin ja jakoi oman perheensä tarinan. Lindasta huokuu sellainen positiivisuus ja elämän ilo kilometrien päähän. Ja se, miten sydämellisesti hän on kohdannut mut monta kertaa näiden vuosien aikana ja joka kerta tullut omasta halustaan piristämään mun päivää, kertoo mulle siitä, miten upea ihminen hän on. Linda on ihana äiti ihanille lapsille ja hän pitää upeasti huolta arjesta ja pienistä pojistaan. Kiitos, kun tulit mukaan <3

Sarjan muut perheet:

1. perhe: Emma, Timo & Torsti

2. perhe: Emilia & Minea

3. perhe: Siiri, Hannele & kaksi lasta

5. perhe: Sanna, Pyry, Jimi & Venla 

6. perhe: Marjut, Janne & Minea