Synnytyksestä on kulunut reilut puoli vuotta, ja kesän aikana aloittelin varovaisesti treenaamaan. Keväällä toki kävelin vaunulenkkejä paljonkin, ja touhusin lasten kanssa, mutta mitään ohjelmaa en tehnyt silloin enkä ottanut palautumisesta stressiä. En ota kyllä vieläkään, mutta kesällä alkoi tuntua että olo on sen verran normaali rankan raskauden jälkeen, että pystyisi jo liikkumaan enemmän. Alkukeväällä olin kuukausien iisisti ottamisen jäljiltä niin rapakunnossa että reipas kävely tuntui pahalta. Nyt pystyn jo juoksemaan, hyppimään trampalla pitkiäkin aikoja ja treenaamaan ihan normaalisti.

Zeldan kummisetä Kim on valmistunut personal traineriksi, ja hän teki mulle oman henkilökohtaisen ohjelman heinäkuussa, jota olen nyt noudattanut siis pian kuukauden verran. Ohjelma ei ole mitenkään järin rankka, eikä tarkoituksena ole missään nimessä laihduttaa tai pudottaa painoa, vaan vahvistaa kroppaa, parantaa ryhtiä ja jaksaa paremmin arjessa. Mitään erityisruokavaliota en noudata, vaan syön perusterveellisesti kuten tavallisestikin.

En ole kieltänyt itseltäni mitään, vaan jos musta oikeasti tuntuu siltä että tarvitsen maanantaina jäätelön niin sitten syön sen. Ja tiistaina toisen jos maistuu. Imetyksen turvaamiseksi mä yritän jopa syödä aavistuksen tavallista enemmän, imetys kun vie ne 500 ekstrakaloria vuorokaudessa. En kuitenkaan laske kaloreita, vaan ”syön enemmän” sillä tavalla, että otan ruokaa lisää surutta jos tuntuu että mahassa on vielä tilaa, ja aamu- ja iltapalalla otan vielä sen hedelmän muiden ruokien kaveriksi vaikka pärjäisin ilmankin. Tämä tyyli on toiminut hyvin, eikä ole kertaakaan tuntunut että treenillä olisi ollut maidon tuotantoon mitään vaikutusta. Nova käy edelleen todella usein rinnalla, vaikka sormiruokaileekin, eli maitoa kyllä tulee.

Kaksi kertaa viikossa teen lihaskunto-ohjelman, ja ohjelman mukaan mun tulee käydä lenkillä kaksi kertaa viikossa, ja venytellä ainakin kerran viikossa. Ohjelman noudattaminen on ollut tosi helppoa, koska se ei ole liian rankka. Ja oikeastaan on tullut vahingossa liikuttua enemmän kuin sen ohjelman noudattamiseksi edes tarvitsisi: tälläkin viikolla olen tehnyt jo lihaskunto-osuudet kahteen kertaan, käynyt kerran lenkillä ja viettänyt 1,5 tuntia trampoliinipuistossa pomppien lasten kanssa.

Liikkuminen on helppoa, kun sille on aikaa. Aina ei ole ollut, ennen Novaa mun treeni-into kaatuikin siihen kun oli vaan arjessa liikaa palasia. Kaksi kokopäivätyötä ei jättänyt juurikaan treenille tilaa. Onneksi nyt on toisin.

Olen huomannut että jaksan ihan super paljon paremmin nyt kun tulee liikuttua enemmän, ja on myös helpompi keskittyä kaikkeen muuhun mitä tekee, kuten töihin. Lasten kanssa lenkkeily on hauskinta, kun he pyöräilevät juuri sopivaa vauhtia että reippaalla kävelyllä pysyy hyvin mukana. Ja vaunujen kanssa on niin kivaa kävellä, että melkein joka päivä tulee tehtyä edes pieni lenkki. Jos itsestä tuntuu että ei jaksaisi lähteä, niin isommat tytöt kyllä pitävät huolen että pääsevät pyöräilemään. Mutta ei oikeastaan ole edes tullut sitä fiilistä että ”ääh en jaksa onko pakko”, vaan enemmänkin olen innolla lähdössä ulos joka päivä, ja päivä tuntuu jotenkin vajaalta jos ei siihen ole sisältynyt mitään liikuntaa.

Tähän asti lihaskunto-ohjelma on ollut täysin kehonpainolla (tai vauvan kanssa) tehtävä, ja jatkan varmaan vielä hetken samalla linjalla. Jossain vaiheessa olen kuitenkin miettinyt että hommaisin salikortin, mutta saa nähdä. Jotenkin kotitreeniin on niin hurjan paljon pienempi kynnys, kun ei tarvitse lähteä mihinkään kauas, ja voi ottaa Novan mukaan treeniin painoksi, niinkuin yleensä teenkin. Nova nauttii hurjasti meidän yhteisistä jumppahetkistä ja kiljuu ilosta kun nostelen häntä. Yhdessä on kivaa liikkua.

Ohjelmassa on otettu huomioon se, että, mä synnytin puoli vuotta sitten meidän kolmannen lapsen. Eli esimerkiksi vatsalihaksissa mulla oli vielä pienen pieni rakonen kun tämän ohjelman starttasin, ja siksi en ole treenannut suoria vatsalihaksia vielä ollenkaan, ettei rako jää pysyväksi. Syviä vatsalihaksia sen sijaan olen treenannut, ja erityisesti pyrkinyt vahvistamaan mun ryhtiä ja selkälihaksia, jotka lösähtivät raskausaikana aivan totaalisesti.

 

Olin tällä viikolla Reiman pressitilaisuudessa kuuntelemassa asiantuntijoiden vinkkejä, sekä tuoreita tutkimustuloksia lasten liikunnasta, ja entistä enemmän vahvistui se fiilis että sille liikunnalle on vaan raivattava arjesta tilaa, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Nykyisten liikuntasuositusten mukaan lasten tulee liikkua kolme tuntia päivässä, ja suurin osa lapsista liikkuu aivan liian vähän. Mä haluan näyttää lapsilleni esimerkkiä siitä miten liikunta on luonnollinen osa arkea, ja kuuluu elämään siinä missä uni, työt ja ruokakin. Jos ei kotoa saa hyvää esimerkkiä terveelliseen elämäntapaan, on sellaisen noudattaminen isompana vaikeampaa. Tämä on siis mielestäni jokaisen vanhemman tärkeä tehtävä.

Mulla on hyvä fiilis, ja aion jatkaa tällä samalla linjalla, itseäni kuunnellen. On tärkeää olla armollinen, ja mä en tee mitään mitä en jaksa, enkä koskaan pakota itseäni mihinkään. Jos ei joku päivä huvita tehdä jotain niin en sitten tee. Armollisuus ja se että tekee ilon ja positiivisuuden kautta, on ainakin mulla paljon tehokkaampaa kuin hampaat irvessä puurtaminen. Tähän asti mulla on ollut super hauskaa, ja ihan parhaat treenit oli alkuviikosta Kimin kanssa, kun vedettiin lihaskunto-ohjelmaa vesisateessa nurmikolla. Sade raikasti ihanasti kun tuli hiki!

Kävin viimeksi vaa’alla kesäkuussa, jolloin raskauskiloja oli jäljellä 7. Sen jälkeen en tosiaan ole käynyt punnitsemassa itseäni, enkä tiedä siis paljonko painan. Myöskään mitään senttejä en ole mitannut. Mittoja tärkeämpää mulle on se että tuntuu hyvältä, ja nyt musta tuntuu hyvältä, toivottavasti myös jatkossa.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ipanaisen kanssa.

Aloitettiin Novan kanssa kiinteiden maisteleminen 5,5kk iässä, kun valmiudet täyttyivät. Kirjoitin ruokailun aloituksesta ja siihen liittyneistä ajatuksista pitkän postauksen. Nyt ruokailua on takana kuukauden verran, ja todella nopeasti innokkaasta maistelijasta on kehkeytynyt taitava ruokailija joka syö jo viisi ateriaa päivässä, ja aterioi aina yhtäaikaa muun perheen kanssa.

Osan ruuista hän ruokailee itse, ja osa me syötetään, mutta kaikessa mennään lapsentahtisesti, eli koskaan ei laiteta lusikkaa/ruokaa hänen suuhunsa vaan hän tulee itse sitä kohti, ja lopetetaan aina heti kun hän vaikuttaa kylläiseltä. Nova osoittaa selkeästi olevansa kylläinen. Hän alkaa laittamaan sormia suuhun ja kääntää päätä pois lusikasta. Ruuan jälkeen kysytään myös onko ” kiitos!”, ja hän aina hymyilee tai nauraa tyytyväisenä ja alkaa taputtaa pöytää.

Alusta asti ollaan käytetty ruokailussa Ipanaiselta saatuja silikonisia Ezpz – Happy Mat – & Mini Mat -astioita. Ezpz:n matit kiinnittyvät suoraan pöytään, ja ovat pehmeitä. Niissä on ruokailualusta ja kuppi samassa. Näinollen lapsen huomio kiinnittyy suoraan ruokaan, eikä esimerkiksi lautasen heittelyyn tai pöydästä irroittamiseen, kun se on mahdotonta. Silikoni on aivan loistava materiaali vauvan ruokailuun, sillä se on hypoallergeeninen, myrkytön, kestävä ja turvallinen.

Elintarvikeluokan silikoni ei sisällä mitään haitallisia aineita, kuten ftalaatteja, BPA:ta tai PVC:ta. Silikoni on myös hygieeninen materiaali, sillä se ei kerää itseensä bakteereja, ja se on helppo puhdistaa tiskaamalla tai pesukoneessa. Meillä astiat ei ole myöskään värjäytyneet edes mustikoista, mutta olen innokkaana kyllä aina putsannut ne heti käytön jälkeen.

Happy Mat ihan oikeasti pysyy kiinni pöydässä koko ruokailun ajan, toisin kuin jotkut imukuppiastiat tai muut viritelmät, ja se tarttuu kaikenlaisiin pöytiin. Mini Mat on kulkenut meillä reissuissa mukana, ja se on kätevä ottaa mukaan kun on kooltaan vain puolet isommasta kaverista. Ezpz ruokailualustoja saa kivoissa väreissä, meillä on kaunis vihreä Mini Mat ja upea vaaleanharmaa Happy Mat. Ezpz:n alustat kestävät niin uunin, mikroaaltouunin kuin astianpesukoneenkin. Meidän mikro on vaan harmillisesti sen verran pieni, että Happy Mat ei sinne mahdu, mutta jos on tarvetta mikrottaa ruokaa niin onneksi voi sitten käyttää Mini Matia.

Ruokailualustoissa on hauska hymynaamakuvio, joka sekä naurattaa lasta, että auttaa hahmottamaan annoskokoja. Silmät ovat 1dl kokoisia, ja hymyilevä suu on 3dl kokoinen. Kolme lokeroa muistuttaa tarjoilemaan kasviksia, protskua ja hiilihydraatteja sopivassa suhteessa. Näistä saa tehtyä myös hauskoja ”naamoja” muutenkin, silmien yläpuolelle voi tehdä vaikka kurkkutikuista hiukset, ja ”silmiin” vaikka melonipalleroista ja mustikoista silmät, ja suuhun voi keksiä vaikka mitä hauskaa. 

Meillä on käytössä soseruokailussa myös Choomee Snack’n sose/smoothie/puuropussit, sekä Choomee Sipp’n -silikoniset korkit niihin. Kaupan smoothie-pusseissa on aina kovat ja ikävät korkit, jotka vuotavat heti jos vauva puristaa pussia ja tuntuvat ikävältä pehmeissä ikenissä. Ipanaiselta saa Choomeen silikonisia Sipp’n -korkkeja, jotka tekevät myös kaupan pusseista vuotamattomia, ja ovat pehmeitä pikkuisille ikenille. Pusseja ja korkkeja saa sekä erikseen, että yhteispakkauksessa Ipanaisesta.

Novakin osaa imaista itse smoothiet naamariin Choomeen korkkien avulla. Mä olen käyttänyt Choomeen uudelleentäytettäviä smoothiepusseja tosi paljon, ja tehnyt Novalle täytettä niihin itse. Itse moneen kertaan käytettävät, täytettävät ja pestävät pussit ovat ekologisia, ja mahdollistavat tuoreiden smoothieiden, puurojen ja muiden soseruokien helpon mukaan ottamisen ja, sen että vauva voi syödä ihan itse. Korkkien avulla se että vauva syö sosemaista ruokaa itse on jopa melko siistiä, mikä on yllättänyt mut täysin. Nova syö itse paljon siistimmin näistä pusseista, kuin mun syöttämänä lusikasta.

Novan kanssa ollaan käytetty melko vähän valmiita ruokia, ja menty suurimmaksi osaksi itsetehdyillä herkuilla. Välillä ollaan kyllä turvauduttu valmiiseenkin, kun ollaan reissattu enemmän. Tämä ei ole ollut mikään erityinen valinta, nyt on vaan ollut tarpeeksi voimavaroja ja aikaa siihen että ollaan kokattu hänelle. Ja jotenkin olen sisäistänyt nyt helposti sormiruokailun ja uusien ruokailuohjeiden kanssa sen, että puolivuotiaskin on jo valmis syömään ihan oikeaa ruokaa, eikä tarvitse olla mitään sileäksi ajettuja mahdollisimman mauttomia mössöjä.

Aamuisin ja iltaisin Nova syö kaurapuuroa tai neljän viljan puuroa hedelmäsoseella. Tässä olen käyttänyt joko itse tehtyä sosetta, tai Bonnen Suomessa valmistettuja 100% hedelmäsoseita jotka tulevat isoissa tetroissa, ja säilyvät jääkaapissa avattuna useita päiviä. Samoja Bonneja käytän kreikkalaisen jugun sekaan isommille tytöille ja itselleni. Välillä Nova syö puuron sijaan Talk -muruja ja hedelmäpaloja. Ja yleensä annan hedelmäpaloja/vihanneksia/marjoja myös puuron lisäksi, jotta hän saa myös sormiruokailla. Välipalan Nova sormiruokailee aina, ja se on yleensä vihannesta tai hedelmää. Lemppareita on vadelmat, kurkut, melonit, ja nektariini.

Lounaalla ja päivällisellä Nova syö samaa ruokaa kuin mekin, mutta vauvaversiona. Yksi Novan herkuista on avokadopasta, jota hän on nyt muutaman kerran syönyt. Avokadopasta on tietenkin vauvaversio meidän perheen klassikkoherkusta. Vauvan avokadopastaan tulee täysjyvämakaronia, tuoretta avokadoa, limemehua, basilikaa, valkosipulimaustetta (suolatonta), ja pari lusikallista äidinmaitoa (tai korviketta). Nova tykkäsi tosi paljon tästä herkusta. Ajoin sen silppurilla sellaiseksi kiinteäksi mössöksi jotta maut sekoittuivat, ja lisäsin sekaan tilkan äidinmaitoa suoraan lähteestä, kun koostumus oli melko kuiva.

Olen huomannut että Novan lemppareita on ruuat joissa on kunnolla makuja, mauttomat mömmöt hän jättää suosiolla muille. Yrteillä saa helposti makua vauvan ruokiin. Kerran kun Nova oli meidän kanssa keittiössä kokkailemassa, hän tarrasi basilikaan kiinni ja maistoi aivan onnesta soikeana sitä ihan itse.

Vaikka Nova syö jo viisi ateriaa päivässä, tissi on edelleen hänen pääravintonsa. Ruokaa hän syö yleensä n. 1-1,5dl kerrallaan yhteensä, ja aina ennen ruokia mä imetän hänet, kuten myös aina ennen päivä- ja yöunia, sekä yöllä. Nova käy rinnalla edelleen n. 8-12 kertaa vuorokaudessa.

Ruuan jälkeen me huuhdotaan Novan suu pienellä vesitilkalla, jonka hän nauttii itse nokkamukista. Meillä on käytössä Ipanaiselta saatu suloinen DonebyDeer -nokkamuki harmaalla kannella ja kultaisilla pilkuilla. Toinen nokkamukilemppari on Design Lettersin N-muki, siinä tosin ei ole kahvoja niin se ei pysy käsissä yhtä helpasti kuin DonebyDeer. Käytössä on myös Ipanaiselta saatu DonebyDeerin ruokailuessu.

Ruokailuun on Ipanaisella mittava valikoima innovatiivisia ja hauskoja tuotteita, jotka tekevät lapsen ruokailusta hauskaa, aavistuksen siistimpää ja helppoa. Ainakin meillä on tällä kertaa sujunut kiinteiden aloitus sata kertaa helpommin kuin koskaan ennen. Uskon että se on oikeanlaisten astioiden lisäksi eniten kiinni vauvan valmiuksista, ja myös omasta rennosta asenteesta, ja tietouden lisääntymisestä.

Ainiin, Novan maailman cooleimmat lusikat ovat Oogaan, ja nekin on saatu Ipanaiselta. Jos siis olet sitä tyyppiä joka leikkii lusikalla lentokonetta ja junaa, käy ostamassa nämä niin olet vielä uskottavampi!

Ihanaa päivää kaikille <3

Kirjoitin viimeksi meidän perheen kaksikielisyydestä viime vuoden tammikuussa, eli reilut puolitoista vuotta sitten. Sanomattakin on selvää, että kielellinen kehitys on ollut huimaa sen jälkeen, ja nyt mennään jo aivan eri sfääreissä kuin silloin. Silloinkin lapset pärjäsivät jo hienosti päiväkodissa ruotsiksi, mutta nyt voisi sanoa että kielet ovat etenkin esikoisella ihan tasavahvoja, joissain asioissa ruotsi tulee jopa vahvemmin kuin suomi. Keskimmäisenkin ruotsin kieli on nykyään vahvaa, ja hän pystyy kommunikoimaan ruotsiksi oikein hyvin niin arkipäivän asioissa, kuin esimerkiksi kertomaan omista leikeistään/harrastuksistaan/unistaan/ajatuksistaan.

Meidän kuopuksen kielellistä kehitystä onkin nyt jännittävää seurata, hän on kuitenkin ensimmäinen lapsista jolle on systemaattisesti puhuttu ruotsia jo aivan ensi hetkistä alkaen. Vielä hän ei itse sano mitään, mutta reagoi jo tiettyihin sanoihin ja äänenpainoihin. On hauskaa seurata kuinka hän selkeästi tykkää myös ruotsin kielestä, ja on tykännyt siitä jo ihan pienestä asti. En tiedä johtuuko se siitä että ruotsi on lähtökohtaisesti pehmeämpää ja vähemmän töksähtelevää kuin suomen kieli, vai mistä, mutta häntä aina hymyilyttää kun tytöt ja Otto puhuvat hänelle ruotsia.

Uskon että Novalla on jo huomattavasti helpommat lähtökohdat kaksikielisyyden oppimiseen kuin tytöillä aikoinaan, hänellä kun on jo kolme läheistä jotka sitä toista kieltä puhuvat koko ajan. Silloin kun tytöt starttasivat päiväkodissa, Otto oli meidän perheestä ainut joka oikeasti käytti ruotsin kieltä arjessa, eikä hänkään säännöllisesti. Nyt jopa minä käytän ruotsia viitenä päivänä viikossa, kun haen tai vien tyttöjä, ja Nova on kuullut sitä pienestä asti joka päivä.

Mua jännitti etukäteen vähän tämä meidän superpitkä kesäloma, ja yhdeksän viikon tauko päivähoidosta. Mitä se tekee kielelle juuri ennen esikoisen eskarin aloitusta. Huoli oli aivan turha, eikä kieli ruostunut tytöillä kesän aikana ollenkaan. Tipa on aloittanut vahvasti eskarissa, ja hienosti kirjoittaa omaan vihkoonsa viikon tapahtumat ruotsiksi ja osaa kertoa päivistään. Eskaristakin on saatu pelkkää positiivista palautetta. Kesän aikana hän on kuunnellut paljon ruotsinkielistä musiikkia, ja lukenut paljon ruotsinkielisiä helppolukuisia kirjoja, ja lasten lehtiä, joita ollaan hamstrattu Haaparannalta ja Tukholmasta. Esikoinen on myös lukenut paljon ruotsiksi kirjoja kuopukselle, ja laulanut ruotsinkielisiä lauluja.

Niille jotka lukevat meidän perheen kaksikielisyydestä ensi kertaa, suosittelen aiempia postauksiani aiheesta. Meidän päätöksestä opettaa lapsista kaksikielisiä voi lukea täältä, ja TÄSTÄ löytyy video jolla vastasin lukijoiden kysymyksiin kaksikielisyydestä pari vuotta sitten. Lyhykäisyydessään kuitenkin tausta kuuluu niin, että Otto on asunut osan lapsuudestaan Tukholmasta, ja käynyt päiväkodin ja kaikki koulut ruotsin kielellä. Myös työt hän tekee ruotsiksi nykyäänkin, vaikka Suomessa asutaan.

Otto on siis kaksikielinen, ja halusimme yhdessä siirtää tämän suuren rikkauden häneltä lapsille. Mun oma ruotsin kielen taitoni on lähtöisin siitä että aloitin ruotsin lukemisen jo tokaluokalla, eli olen lukenut pitkän ruotsin, ja opiskellut sitä jopa pidempään kuin englantia. Lukion jälkeen kävin myös raskaaksi tulemiseeni asti ruotsinkielistä ammattikoulua. Kykenen hyvin kommunikoimaan ruotsin kielellä, ja etenkin nyt monta vuotta sitä säännöllisesti kuulleena se on melko vahva mullakin. Ei tietenkään tunnekieli, kuten Otolla tai tytöillä, mutta melko luontevasti se sujuu.

Arjessa me tehdään niin, että Otto puhuu aina ruotsia ja mä puhun aina suomea, silloin kun tytöt on hereillä. Ei siis vaihdella kieliä, vaan pidetään kumpikin se oma kieli, koska molemmat ymmärretään molempia kieliä. Tyttöjen ollessa hereillä meillä ei siis käytännössä ole yhteistä kieltä, hah. Kahdestaan ollessamme puhutaan suomea. Ja nyt Novan kanssa ollaan kyllä fuskattu välillä niin, että tyttöjen ollessa hoidossa puhutaan vaan suomea. Tässä pitää skarpata!

Me ollaan kyllä ylpeitä siitä miten hienosti tytöt ovat omaksuneet molemmat kielet, ja tiedetään että tämä on ollut hyvä päätös. Yksi parhaita juttuja siinä on se, että tytöt pääsevät ruotsinkieliseen kouluun. Jo kaksi ja puoli vuotta ollaan saatu nauttia ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen tarjoamista mahdollisuuksista, ja siitä miten loistavaa hoitoa, opetusta ja kokemuksia lapset ovat siellä saaneet. Olen iloinen että he saavat jatkaa samalla tiellä aikuisuuteen asti, ja tulevat kokemaan upeita juttuja koulutiensä aikana.

Hassuja sanasekoituksia meidän lapsilla on kyllä tullut tässä vuosien varrella, tän hetken lemppareita on ainakin esikoisen ”fongata” pokemon, eli ottaa kiinni, kun hän pelaa pokemonpeliä puhelimella ja nappaa pokemoneja ulkona. Ollaan kyllä muistutettu että se on ottaa kiinni, mutta aina sieltä tulee se fongata. Se on söpöä! Keskimmäisellä on ainakin ”klipata” eli leikata saksilla. Viime viikolla mä klippasin hänen hiukset, hah!

Tiedän että siellä ruutujen takana on muitakin kaksi- tai monikielisiä perheitä! Miten teillä sujuu? Oletteko olleet tyytyväisiä erikieliseen varhaiskasvatukseen/kouluun? Mitä lapset ovat tykänneet siitä että heillä on käytössä useampi kieli? Onko teillä ollut hassuja sanasekoituksia?

Viikko sitten alkoi eskari ja päiväkoti, ja meidän päivät täyttyivät uusista ja vanhoista rutiineista, kuljetuksista ja harrastuksista. on ollut mahtavaa palata tavalliseen arkeen, tehdä asioita organisoidusti ja ennen kaikkea uppoutua taas kunnolla bloggaamiseen. Musta tuntuu että pää pursuaa ideoita ja tulevien postausten lista on megapitkä. Miten voikin olla että vuodesta toiseen into vain kasvaa? No juu, mutta siitä ei nyt pitänyt puhua, vaan ottaa niitä arkikuulumisia tähän väliin.

Harrastukset on tosiaan startanneet, ja eskari- ja päiväkotiarkikin on alkanut sujumaan. Eskarilaisella on välillä ollut väsymystä ilmassa, niinkuin eskarin opettaja varoittelikin että voi aluksi tulla lapsille. Onhan se eskari aivan eri tavalla intensiivistä kuin päiväkodissa oleminen, kun sitä lepohetkeä ei ole, ja koko ajan tehdään jotain. Mutta hirmuisesti Tipa tuntuu tykkäävän silti eskarista ja kaikesta mitä siellä tehdään, ja eiköhän siihen uuteen arkeen ja rytmiin siellä myös totu pikkuhiljaa. Eskariryhmästä on löytynyt paljon uusia sekä vanhoja kavereita, ja rinnakkaisesta ryhmästä myös. Eskariryhmä on mukavan kokoinen, kun siellä on 14 lasta ja yksi opettaja sekä yksi hoitaja. Ei ole liian suurta ryhmää, ja kaikki tulivat nopeasti tutuksi.

Tänä syksynä Tiara halusi vaihtaa sirkuskoulun balettiin, kun vihdoin pääsi aloittamaan kunnon esibaletti -ryhmässä pienempien satubaletin sijaan. Hän oli ekoista treeneistä niin innoissaan, että sitä oli ilo seurata. Uskon että useamman vuoden tanssi- ja sirkus/akrobatia -taustasta on hyötyä baletissa. Hän on onneksi myös harjoitellut jo monta vuotta sitä miten kuunnellaan ohjeita ja tehdään liikkeitä perässä, ja harjoittelee tunnollisesti myös kotona. Saa nähdä kuinka pitkälle innostus kantaa tämän lajin parissa.

Zelda on haaveillut niin sirkuskoulusta, baletista kuin karatestakin, mutta luulen että hän tykkäisi eniten jostain perheharrastuksesta, missä saisi touhuta yhdessä aikuisen kanssa. Ajateltiin mennä ensi viikonloppuna testaamaan taitoliikuntakeskuksen Peuhu-tuntia, missä lapsi saa liikkua temppuradalla yhdessä vanhemman kanssa. Siitä tulee varmasti hauskaa!

Mä olen tehnyt omaa kunto-ohjelmaani personal trainerin kanssa nyt kuukauden verran, ja siitä on tulossa lisää juttua loppuviikosta. Energiatasot on ainakin nousseet kohisten, ja askel tuntuu huomattavasti kevyemmältä kun ei ole enää ihan niin rapakunnossa. Mutta tästä tosiaan lisää myöhemmin ihan oman postauksensa verran!

Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että olen kyennyt erottamaan päivästä oman ajan töille ja oman ajan perheelle. Se on helpottanut päivien suunnittelua niin paljon, ja koen myös että olen pystynyt itse rentoutumaan paremmin. Erilaiset vaiheet tuovat kyllä mukavaa vaihtelua tähän yrittämiseen, ja nautin kyllä paljon myös siitä että meillä oli vapaa ja mahtavan aikatauluton kesä. Mutta nyt on hyvä näin, rutiinit on tervetullutta vaihtelua.

Arki on lähtenyt kivasti rullaamaan, ja odotan jo kovasti sitä mitä syksy tuo tullessaan. Tällä viikolla on luvassa pari kivaa pressiä joita odotan innolla, ja mulla on vaikka mitä mahtavia suunnitelmia syksyn varalle, joten pysykää matkassa mukana!

AINIIN, ja pakko kyllä mainita tässä, että meidän neiti puolivuotias nousi tänään ensimmäisen kerran seisomaan ekaksi polvilleen tukea vasten ja sitten seisomaan tukea vasten, tukena toimi bObles. En kestä. Tätä se tämä viikko siis toi tullessaan, kun sunnuntaina sitä pohdiskelin. On vissiin ihan himpun verran kiire isosiskojen perään. 

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Henki-Fennian kanssa, ja on osa vuottani Henki-Fennian Ambassadorina.

Me käytiin kesäloman alussa vierailemassa Fennian pääkonttorilla Pasilassa koko perheen kesken. Lounastettiin Henki-Fennian porukoiden kanssa, ja mulle tuli jotenkin niin nostalginen fiilis. Mun äiti oli vakuutusyhtiössä töissä aivoinfarktiinsa asti, ja mä olen viettänyt ison osan lapsuudestani vakuutusyhtiön tiloissa ja tapahtumissa, kokouksissakin hengaillen. Usein tärkeässä vastuuasemassa ollut yksinhuoltajaäitini joutui ottamaan minut mukaan eri tilaisuuksiin, kun ei saanut ketään hoitajaa, eikä se minua haitannut. Oikeastaan pidin kovasti siitä että pääsin työjuttuihin mukaan, ja olin muutenkin sellainen vähän pikkuvanha lapsena että tulin hyvin toimeen äidin kollegoiden kanssa.

Äiti opetti pitämään huolta vakuutusasioista

Mun äitini on opettanut mua pitämään vakuutusasioista huolta kahdella tapaa. Toisaalta siksi, että hän on aina ollut vakuutusyhtiössä töissä, ja se maailma tuli mulle tutuksi pienestä asti. Toisaalta taas siksi, että yksinhuoltajana hän päätyi säästämään väärästä paikasta: omasta henkivakuutuksestaan. Mut oli vakuutettu, meidän koti oli vakuutettu ja auton vakuutukset oli kunnossa, mutta äiti itse oli täysin vailla turvaa sen pahimman varalta. Ja sitten se pahin tapahtui. Kuin salaman kirkkaalta taivaalta, mun äiti sai aivoinfarktin, ja menetti työkykynsä pysyvästi vain 46-vuotiaana. Nykyään äiti on pienituloinen eläkeläinen, ja mua itkettää ja harmittaa se edelleen yli kymmenen vuoden jälkeenkin, että äiti joutuu kärsimään vielä näin pitkään tapahtuneen jälkeen talousvaikeuksista vain siksi, että hänellä ei ollut henkivakuutusta.

Silloin kun me muutettiin Oton kanssa yhteen, äiti kannusti heti hankkimaan kunnon vakuutukset, ja painotti että meidän kannattaa ehdottomasti ottaa myös henkivakuutukset itsellemme. Meillä on Oton kanssa ollut jo monta vuotta henkivakuutukset kunnossa, ja varustettuna turvalla vakavan sairauden varalta. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, ja varsinkin kun on lapsia, siihen pahimpaan täytyy mun mielestä varautua. Henkivakuutus on ihan viimeinen kohta jossa kannattaa tinkiä.

Vakuutusasiat  voi hyvillä mielin unohtaa kun ne ovat kunnossa

Vakuutusasiat on sellaisia, että ei niitä niin paljoa tule arjessa ajateltua, ja se on hyvä, niin sen kuuluukin olla. Ne kannattaa olla kunnossa, että niitä ei koskaan tarvitsekaan ajatella, ellei tule tilannetta että vakuutusta tarvitsee. Ja se tilanne voi tulla jo tänään, siksi vakuutusten ottamista ei koskaan kannata siirtää huomiselle. Me ollaan vakuutettu kaikki mahdollinen. Koti ja irtaimisto, auto kattavasti, lapset, ja matkavakuutuksetkin on aina kunnossa koko perheellä.

Henkivakuutus on luonnollinen osa tätä pakettia, mutta silti se jää monelta ottamatta, koska sitä ajatellaan irrallisena juttuna ja sellaisena ”ei-pakollisena vakuutuksena” jonka ottamatta jättämisellä säästää rahaa. Henkivakuutus on kuitenkin pieni hinta siitä, että sillä saa turvattua elämän kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Eikä se muutaman euron kuukausittainen rahansäästö paljoa lämmitä siinä vaiheessa, jos työkyky menee loppuelämäksi ja jää pelkän työkyvyttömyyseläkkeen varaan. Ei ainakaan mun mieltäni lämmittäisi.

Henkivakuutuksen saa hankittua itselleen helposti Henki-Fennian nettisivujen kautta, jo heti nyt tänään. Apua mieltä askarruttaviin kysymyksiin saa esimerkiksi nettisivujen chat-palvelusta, puhelimitse numerosta 010 503 7960 tai paikan päältä Henki-Fennian konttorista. Vakutuusneuvojat auttavat mielellään kaikissa mieltä askarruttavissa kysymyksissä, ja vakuutusasiat kannattaa hoitaa aikailematta kuntoon, jos ne eivät jo ole kunnossa.

LUKIJAKILPAILU:

Mikä sinua mietityttää henkivakuutuksissa? Henki-Fennian asiantuntija vastaa lukijoiden esittämiin kysymyksiin kommenttiboksissa. Kaikkien 28.8. mennessä kysymyksen jättäneiden kesken arvotaan 50 € lahjakortti Stockmannille. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, ja lue arvonnan tarkemmat säännöt TÄÄLTÄ.

Aurinkoista maanantaita kaikille!