Tässä kuvassa me ollaan just tulossa dagiksesta. Meidän taaperolla on tapana raahata aina mahdollisimman iso pehmolelu mukaan sinne. Joskus se on valtava kirahvi, tällä viikolla se on ollut isosiskon ikivanha vähän pienempi löllö koirapehmolelu, jonka nimi on Armas, kuten mummun koirankin. Kysyin häneltä, että saanko minä kantaa koirapehmolelua, mutta hän ehdottomasti halusi kantaa sen itse. Tässä ollaan pysähdytty korjaamaan koiran asentoa n. kymmenettä kertaa 200m matkalla.

Se tunne kun taapero näkee mut dagiksella päivän jälkeen on niin maaginen. Yleensä hän juoksee syliin niin kovaa kun pienistä jaloistaan pääsee ja kiljuu innostuksesta. Siinä hetkessä on niin paljon tunteita puolin ja toisin. Kyllä se on mulle päivän paras hetki kun näen taas lapset, vaikka kovasti rauhallisesta työajasta nautinkin. Otto hakee meillä useammin lapset, koska mä saan yleensä tehtyä sen aikaa vielä hyvin töitä ja sitten lapset voi hakea aiemmin.

Mutta aina jos olen muutenkin liikkeellä sopivaan aikaan, olen mukana hakemassa. Joskus haen myös yksin kaikki lapset bussilla, kuten tällä viikolla Oton ollessa koulussa. Mä olen ehkä vähän pönttö, mutta lähes aina kun haen taaperoa, mä juoksen bussipysäkiltä tai autosta päiväkodin portille, että pääsen mahdollisimman nopeasti. Ajallisesti eroa on ehkä puoli minuuttia, mutta jotenkin löydän itseni aina ottamasta juoksuaskelia. Jos ollaan yhdessä hakemassa, niin Otto aina huutelee perästä, että voisinko vähän odottaa. Tai sitten otetaan kisa ja hän juoksee mun ohi portille loppumetreillä, hitsi vie. Mutta joku päivä mä vielä voitan!

Päiväkotipäivän päätteeksi taapero yleensä kertoo vuolaasti omasta päivästään kaikenlaista aina syödystä lounaasta leikkeihin kavereiden kanssa. Toki me aina kysellään myös päiväkodin henkilökunnalta päivän kuulumiset. Usein kotiin tulee mukaan joku hieno uusi piirustus tai askartelujuttu, jotka pitää heti kotona laittaa magneetilla kiinni jääkaapin oveen.

Taaperolla on viikossa neljä dagis-päivää ja kolmen päivän viikonloppu.  Taaperon vapaat perjantait on kyllä ihana juttu, josta aion pitää kiinni eskariin asti, kuten tehtiin isompienkin kanssa. Se on niin luksusta, kun perjantaina saa aloittaa aamut rauhassa taaperon kanssa leikkien, vaikka itsellä olisikin työpäivä sitten. Tänään tein puolikkaan työpäivän ja Otto leikki ja touhusi meidän kuopuksen kanssa sillä aikaa. Silti tämä päivä tuntui jo viikonlopulta ja vapaapäivältä aamusta asti.

Taaperolla on päiväkotiarkea takana pian 11 kuukautta (miinus kesäloma) ja se on sujunut pääosin hyvin. Helsingin seudulla ruotsinkielisessä päivähoidossa on tällä hetkellä niin paha henkilökuntavaje, että tammikuussa 50% ruotsinkielisistä päiväkotipaikan hakijoista on tarjottu suomenkielistä päiväkotipaikkaa, kun ruotsinkielisiä paikkoja ei ole saatavilla riittävästi. (lähde hs.fi). Tosi kurjaa, että perheet eivät saa päivähoitoa omalla äidinkielellä. Meillä on käynyt todella hyvä tuuri, kun paikat aikanaan järjestyivät helposti kaikille ja vielä juuri siitä samasta tutusta päiväkodista, jossa meidän lapset aloittivat jo keväällä 2015.

Ei voi kuin olla äärettömän kiitollinen ihanille tutuille ja uusille hoitajille ja opettajille, jotka ovat aina tehneet parasta mahdollista työtä, vaikka henkilökuntavaje on välillä hetkellisesti vaivannut meidänkin päiväkodissa. Toivon niin kovasti, että tulevaisuudessa varhaiskasvatukseen satsattaisiin aidosti niin paljon kuin oikeasti pitäisi, koulutusväyliä monipuolistettaisiin houkuttelevammiksi ja löytyisi tarpeeksi ihmisiä, jotka haluavat alalle ja kokevat sen oikeasti mielekkääksi, jotta missään päiväkodissa ei tarvitsisi käydä läpi monen kuukauden henkilökuntapulaa tai sijaisrumbaa.

Me ollaan tosi kiitollisia siitä, että meillä on pysynyt sama päiväkoti ja lähes sama henkilökunta jo viiden vuoden ajan. Se on ihan valtavan iso voimavara, että on sellainen päiväkoti ja henkilökunta, joihin voi luottaa ihan 100% ja tietää, että lapsi saa aina parasta mahdollista hoitoa ja läheisyyttä aina kun sitä tarvitsee. Lapselle päiväkoti on kuin toinen koti ja mulle on ehdottoman tärkeää, että hänellä on siellä turvallinen ja hyvä olla.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Koska on maanantai, halusin aloittaa viikon ajattelemalla mahdollisimman paljon lempeitä ja rakkauden täyteisiä asioita. Viikko ei voi alkaa huonosti, jos miettii, mitä kaikkea ihanaa omassa elämässä on. Siispä tässä tulee muutama pieni ja hupsu syy, miksi rakastan meidän perhettä. Näiden lisäksi on tietenkin ne itsestään selvät isot ja merkittävät syyt, jotka on käyty jo läpi miljoonaan kertaan. Mutta mä halusin nyt miettiä näitä pieniä asioita, jotka tuovat onnen ja rakkauden pilkahduksia mun elämään ja arkeen. Toivoisin myös kuulevani (pieniä juttuja), miksi te rakastatte teidän perheitä.

Mm. näistä syistä rakastan meidän perhettä:

Rakastan sitä miten isommat jaksavat kerta toisensa jälkeen leikkiä taaperon kanssa piilosta ja ihmetellen etsiä häntä, vaikka hän menisi piiloon etsijän vieressä seisovan vanhemman taakse. 

Rakastan sitä, miten meillä kaikilla tekee yleensä yhtä aikaa mieli pizzaa. 

Rakastan sitä, miten taapero kysyy isosiskolta, että saanhan mä sitten merkin, kun oon siivonnut mun keittiön. Ja isosisko sanoo että ”joo”, ja ryntää heti askartelemaan pikkusiskolle kunniamerkkiä siivouksesta ja päättää aloittaa siskolle pentupartion, jossa hän saa ansaita merkkejä joka päivä. 

Rakastan sitä, miten Otto herää yllärinä maanantaiaamuna yksin lasten kanssa ja hoitaa yksin kaikki lasten aamutoimet ja viennit, että mä saan nukkua pidempään ja aloittaa viikon rennosti. 

Rakastan, miten isot ovat taaperon oppilaina koulussa ja antavat ”opettajan” opettaa, vaikka kaksivuotiaan opetukset olisivat välillä (lähes aina) vähän höpöjä. 

Rakastan makoilla lattialla taaperon kanssa ja kertoa vaan: rakastan sun ihania pieniä korvia, rakastan sun ihania pikku varpaita, rakastan sun suloista nenää. Rakastan sitä, että lapsi vastaa mulle, ”mäkin rakastan äiti sun kättä”. 

Rakastan sitä, miten taaperon toiveesta mennään usein yhdessä (sohvalle, sisällä) peiton alle katsomaan tähtiä ja avaruutta. ”Pitää olla peitto, koska muuten voi sattua jos tähdet tippuu meidän päälle, kun niissä on sakaroita.” Toim. huom. meidän olkkarin lamput on aurinko ja kuu. 

Rakastan sitä, että kun sanon keskimmäiselle hänen olevan tosi hyvä isosisko ja minun olevan hänestä ylpeä, hän sanoo ottaneensa vain mallia isosiskostaan. 

Rakastan myös ylpeää hymyä esikoisen kasvoilla, kun hän kuulee pikkusiskonsa sanovan näin. 

Rakastan sitä, miten yksi meidän lapsista tulee melkein joka ilta vielä kymmenen minuutin kuluttua nukkumaanmenosta keskustelemaan jostain asiasta, joka on jäänyt mietityttämään, vaikka just puhuttiin ennen hyvänyön toivotuksia kaikesta mahdollisesta, mikä voisi mietityttää. Juuri siksi, ettei tarvitse enää nukkumaanmenon jälkeen hämmentyä yksin mistään. Yleensä silloin nukkumaanmenon jälkeen tulee kuitenkin ne parhaat kysymykset ja ajatukset.

Rakastan katsoa, kun Otto ja tytöt pelaavat yhdessä. Tiedän, miten paljon se merkitsee Otolle ja miten onnelliseksi hän tulee, kun saa jakaa lempiharrastuksensa yhdessä lasten kanssa. Tiedän, miten paljon häntä ilahduttaa se, että he ovat aidosti kiinnostuneita.

Rakastan piirtää yhdessä meidän lasten kanssa. Saan leikkiä opettajaa ja opettaa heille kaiken sen, mitä opin itse lapsena taidekoulussa. Joka kerta he ovat yhtä innoissaan, kun oppivat jotain uutta. Ja joka kerta mä olen yhtä innoissani, kun saan vähän piirrellä ja tuntea onnistumisen tunteita, kun lapset on ihan, että ”wau!”.

Rakastan sitä, kun Otto on viemässä lapsia nukkumaan ja sitten kuulen heleän taaperon äänen sanovan ”isi, mä haluun et sä vähän halailet mua.”

Rakastan sitä, miten syvällisistä asioista voin jo käydä keskusteluita meidän esikoisen kanssa. Hän ymmärtää jo niin älyttömän paljon!

Rakastan sitä, miten meidän perheessä jokainen kannustaa toista, oli kyseessä iso tai pieni asia. Kun joku oivaltaa jotain uutta, jokainen aidosti hihkuu riemusta.

Rakastan sitä, miten nopeasti lapset innostuvat, kun ehdotan jotain yhteistä tekemistä. Nautin tästä täysillä niin kauan kuin sitä kestää, koska voi tulevaisuudessa tulla sellainenkin aika, kun teinejä ei kiinnosta tehdä yhdessä mitään. Tai sitten ei tule.

Rakastan sitä, että Otto on meidän perheessä se, joka opettaa meidän tytärtä ompelemaan ja paikkaa rikki menneet vaatteet, koska itse olen ompelukoneen kanssa aivan poropeukalo.

Rakastan sitä, että meidän lapsille jokainen sellainen juttu, jonka olen halunnut säännölliseksi osaksi arkea (kuten rakkauden ilmaiseminen joka päivä) on vähintään yhtä tärkeä ja luonnollinen  juttu, kuin mulle.

Rakastan sitä, miten armollisia meidän lapset on. Kun joskus sanon, että ”anteeksi, mua väsyttää ja en nyt jaksa tulla mukaan piiloleikkiin, kun haluan vähän aikaa vaan makoilla sohvalla ja lukea kirjaa”, niin he sanovat, että ”ei se haittaa mitään äiti” ja tuovat vielä mulle peiton.

Miksi sä rakastat sun perhettä? 

*Postauksessa näkyvä älykello saatu aiemman kaupallisen yhteistyökampanjan yhteydessä Samsungilta.

Nyt mä uskallan sanoa näin. Nyt on kulunut neljä kuukautta siitä, kun me lähdettiin syksyllä Mallorcalle, missä mä koin herätyksen liikunnan suhteen. Kuten aiemmin kerroin, siellä mä huomasin esimerkin voimasta, että liikunta voi olla yhtä luonnollinen ja säännöllinen osa arkea, kuin aamupala, kauppareissu tai pyykinpesu. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta huomasin sen vasta silloin. Mulle ei ole vaikuttanut naistenlehtien kuntovinkit, Facebookin kyykkyhaasteet tai fitnessäitien upeat muutokset Instagramissa. Mun treenimotivaatiolle ei ollut mitään merkitystä sillä, että joku kirjoitti, kuinka hyvä olo liikunnasta tulee.

Palaset loksahtivat paikoilleen kun seurasin viikon ajan läheisen ihmisen (loma-)arkea ja näin, miten säännöllinen liikunta toteutui siinä ja jätti koko päivän tilaa vielä kaikelle muulle. Olin aina ajatellut, että etenkin lomalla ollaan lomalla, eikä stressailla turhia, ei todellakaan ainakaan mietitä mitään treenejä. Mutta siellä mä näin, että se päivittäinen lenkki oli ihan perus juttu ja osa arkea, ethän sä jätä lomalla hampaitakaan pesemättä, niin miksi jättäisit lenkin juoksematta, jos sekin on yhtä normaali osa elämää? Sitä ei tarvinnut edes miettiä sen enempää, se oli vain yksi arjen rutiini muiden joukossa. Mun asenne on aina ollut se, että ”jes nyt olen lomalla, eli ei tarvitse tehdä mitään ikävää = liikkua”. En voi riittävästi korostaa sitä, miten tärkeää mulle oli nähdä ja tajuta, että liikunta voi olla ihan neutraali osa arkea. Ei ikävää, ei mitään mindblowing.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun mä ihan aidosti koen onnistuneeni, kun mä en odota lenkin puolivälissä, että loppuisipa se jo tai kun mä en keksi tekosyitä laistaakseni säännöllisestä liikunnasta. Mulla oli tällä kerralla täysin erilainen asenne liikuntaa kohtaan. Mun tavoitteet eivät olleet liikunnan suhteen ulkonäössä tai edes fiiliksessä, vaan se itse tavoite oli saada liikunnasta säännöllinen osa arkea. Millään muulla ei ollut mitään väliä, kuin sillä, että saisin siitä rutiinin, että liikun vähintään kolme kertaa viikossa vähintään puoli tuntia, joka viikko.

Pidin siitä kiinni joulomalla ja pidän siitä kiinni nyt. Eikä musta enää tunnu siltä, että pitäisin kiinni jostain, nyt musta vaan tuntuu, että elän mun arkea ja liikunta on osa sitä. Ei tarvitse enää edes yrittää. Ja mä olen tästä niin ylpeä! Tämä lopulta niin yksinkertainen oivallus on ollut mulle todella pitkän tien takana. Ennen tätä olen yrittänyt niin monella eri tavalla saada liikunnan osaksi arkea, mutta aina epäonnistunut. Ehkä mun tavoitteet on olleet vääriä, kun olen tavoitellut aiemmin painon pudotusta tai timmimpää vatsaa (tai sitä hyvää oloa). Nyt tavoittelin vain sitä, että liikkuisin ylipäätään. Se kannatti.

Aloitin lenkkeilyllä, koska se oli mulle helpoin ja mieluisin tapa liikkua. Otin mukaan salitreenin ja kehonpainotreenin kotona. Pääosin edelleen juoksen, mutta välillä mun viikon treenit koostuvat salitreenistä, lihaskunnosta kotona tai esim. kiipeilystä, joka on muuten älyttömän hyvää treeniä koko keholle. Otto on kannustanut mua ja nykyään hän lähtee ainakin kerran viikossa mun mukaan lenkille. Otolle hyvä kannustin oli aktiivisuusranneke, jonka hän osti joululomalla itselleen. Se on kannustanut häntä lähtemään liikkeelle mun kanssa, että tulee askelia. Itsellänikin syksyllä yhteistyökampanjan yhteydessä saatu älykello on päivittäisessä aktiivisessa käytössä.

Liikunnan lisäksi olen saanut ruokavalion kuntoon myös. Alkusyksystä tuntui, että olin jälleen kerran sokerikoukussa, mutta sain kierteen katkaistua, kun vaan lopetin hetkeksi seinään kaikki herkut. Parin viikon herkku-detoxin jälkeen palasin takaisin siihen hyväksi havaittuun, että herkkuja voi syödä kohtuudella jos tekee mieli tai jos vaikka on kylässä ja siellä tarjotaan. Arjessa ei ole enää tehnyt mieli hirveästi, mutta joskus saatan perjantaina ostaa esim. 100g irttaripussin ja se maistuu kyllä, mutta en jää kaipaamaan enempää. Muuten olen karsinutkin jo vuosien ajan kaikki turhat sokerit pois meidän perheen ruokailuista, joten sikäli sokerista ei ollut vaikeaa luopua.

Aiempina vuosina mulle joulun aika on ollut se kaikkein ”petollisin”, kun olen aloittanut joululimpun ja konvehtien puputtamisen jo marraskuussa ja lopettanut aikaisintaan Nuutin päivänä, koska ”jouluna” saa herkutella. Tänä vuonna mulla ei oikeastaan tehnyt joululimppua mieli edes aattona, kun tein itselleni pari jouluvoileipää ja kokeilin. Joululahjaksi saadun Lindtin lempparikonvehtirasian avasin, mutta jaoin sen koko perheen kanssa. Söin sieltä itse muutaman lempparin koko joululoman aikana ja muut annoin lapsille.

Olen ottanut tavaksi, että aamupalalla syön yhden hedelmän (siis leipien kaverina) ja iltapalalla mulla on leipien päällä paljon vihanneksia. Ne oli aiemmin just ne 2/5 ateriaa päivässä, jolloin en syönyt värikkäästi vaan laiskasti. Aamuisin kun en jaksa nähdä vaivaa pilkkomiseen, on helppoa vaan syödä ne pari klementiiniä tai veriappelsiini. Illalla jaksan pilkkoa (tai pyytää Ottoa pilkkomaan) ja syönkin esim. avokadoleipiä punasipulilla tai paprika-tomaatti-kurkku-voikkareita. Sokerin lisäksi en siis ole jättänyt mitään pois ruokavaliosta tai pienentänyt annoksia, syön vaan enemmän hedelmiä ja vihanneksia kuin ennen.

Mulla on hyvä fiilis niin monella tavalla. Koen vihdoinkin onnistuneeni ja olen siitä ylpeä. Lisäksi voin fyysisesti hyvin ja mulla on energiaa. Kroppakin tuntuu hyvältä, omalta. Vaatteet mahtuu päälle. Näin on hyvä. Tässä haluan pysyä. En aio asettaa itselleni mitään liikunnallisia tavoitteita. Haluan vaan, että säännöllinen liikunta pysyy osana mun elämää, tavalla tai toisella. Sillä ei ole mitään väliä miten liikun tai missä liikun, kunhan liikun. 20 minuutin hikinen disko olkkarissa lasten kanssa on muuten aktiivisuusmittarin mukaan ihan yhtä tehokas keino polttaa energiaa kuin se puolen tunnin lenkki ja välillä se on paljon hauskempi ja paljon päivään sopivampi tapa liikkua.

Kuvassa me lauletaan esikoisen kanssa Spice Girlsin Wannabeta Nintendo Switchillä. Tai siis, meillä on Switchille laulupeli Let’s Sing 2020. Se on ihan samanlainen kuin lapsuuteni Singstar, mutta vaan eri nimellä ja vähän eri näköinen. Annettiin se yhdeksi joululahjaksi lapsille ja se on ollut ihan hitti. Jopa taapero on oppinut jo Wannaben tärkeimmät sanat, sekä tietenkin  sanomaan zig-a-zig-ah. 

Ostettiin siihen laulupeliin tänään kaikki laulupaketit, joita siihen oli saatavilla, kun ne sai pakettina 10€ edullisemmin kuin yksittäiset muutaman laulun bundlet. Ollaan ehditty laulaa niin paljon pelillä joulun jälkeen, että ne lempparit on jo laulettu niin moneen kertaan, että oli kiva saada vähän uutta laulettavaa. Eniten pelillä laulavat lapset, mutta kyllä minä ja Ottokin liitytään usein seuraan, varsinkin viikonloppuisin.

Mulla itselläni on suuria hankaluuksia pysyä nuotissa jos laulan ihan muuten vain, mutta laulupelissä se onnistuu vähän helpommin, kun voi seurata ruudulta, miten korkealta tai matalalta pitäisi laulaa. Aina välillä saan jopa ihan hyvät pisteet ja yllätän itsenikin! Vaikka en ole kovin hyvä laulamaan, nautin siitä täysillä oman perheen kesken. Ja laulankin kyllä aivan tunteella, tänään raikasi niin Lady Gagan Bad Romance, Lily Allenin Fear kuin Aquan Barbie Girlkin. Onneksi kotona ei tarvitse miettiä miltä kuulostaa, Otto on ehtinyt yhdeksässä vuodessa jo hyvin tottua mun epävireiseen lauluun. 

Karaokea mä en ole muuten koskaan laulanut! Siinä yksi tekemätön juttu en ole koskaan -listalle. Ehkä vielä joskus? Tai siis ehdottomasti vielä joskus pakko kokeilla. Meidän esikoinen vie mua kyllä aivan 6-0 tuossa pelissä. Musta on hauskaa, miten hän aidosti hämmästyy joka kerta kun voittaa mut, vaikka itse en koskaan edes oleta mitään muuta. 

Meidän piti oikeasti tänään ulkoilla ja mennä leikkipuistoon, mutta ikkunasta tuijotti aamulla sellainen koiranilma, että päädyttiin pitämään pelipäivä ennemmin. Sitä ennen tosin siivottiin perusteellisesti muutama alakerran kaappi, jotka taas jotenkin oli ihan räjähtäneet, vaikka muka konmaritettiin ne syksyllä Oton kanssa. Pelattiin päivällä yhdessä koko perhe lautapelejä (Boom! & Alias), tehtiin palapelejä (aakkospalapeliä ja Pipsa Possu -palapeliä)  ja laulettiin laulupeliä. Ehtii sitä ulkoilla hyvin taas huomennakin, kun huomiselle on luvattu aurinkoa ja vähemmän tuulta kuin tänään. Oikeastaan oli ihan kivaa kun oli tuollainen keli, niin sai vaan käpertyä perheen kesken kotiin ja öllötellä rauhassa, niinkuin teki mieli.

Aivan tavallisen lauantai-illan kruunasi Putouksen uuden kauden eka jakso. Vaikka itse alkaa ehkä olla siihen jo “hieman” kyllästynyt tälleen miljoonannella kaudella, lapsille se on kuitenkin aina sellainen odotettu juttu. Ja on siinä jotain ihanaa nostalgiaa, kun seuraa jotain ohjelmaa ihan oikeasti telkkarista lasten kanssa, kuten omassa lapsuudessa tehtiin lauantaisin. 

Tykkäättekö te laulaa karaokea tai muuten laulaa? Mikä on teidän lemppari karaokebiisi?

PS: Tsekkaa viime viikon arkikuva TÄSTÄ.

Uutta vuosikymmentä on nyt pari viikkoa takana ja ajattelin, että olisi hyvä hetki kertoa hieman alkuvuoden kuulumisia. Mitä meille kuuluu juuri nyt, mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua ja mitä on suunnitelmissa lähipäivinä.

Aloitettiin tänään meidän Yhdessä -podcastin 2. kauden nauhoitukset! Niin jännittävää ja ihanaa samaan aikaan. Heti, kun tarkka julkaisupäivä varmistuu, kerron sen teille! Mutta oli niin kivaa istahtaa taas studioon parin kuukauden tauon jälkeen. Jos ei tarvitsisi herätä överiaikaisin joka aamu, niin musta ois hauska tehdä vaikka aamuohjelmaa radioon Oton kanssa. Olis niin kiva höpöttää joka päivä! Tänään nauhoitettiin jo kaksi ekaa jaksoa tulevalta kaudelta.

Leikkasin tällä viikolla kokkiveitsellä kurkkua pilkkoessani etusormeen ihan jäätävän haavan, josta oikein pulppusi verta. Haava onneksi tyrehtyi itsekseen (parissa tunnissa), mutta olen onnistunut vahingossa saamaan sen kahdesti jo vuotamaan uudelleen, kun en ikinä muista, että pitäisi välttää sormen käyttöä edes muutama päivä. Ehkä nyt seuraavat pari päivää saan otettua iisisti ja se vihdoin paranee kunnolla?

Kävin tänään kahvilla ihanan Mona Visurin kanssa ja sain kyllä taas niin paljon inspiraatiota ja hyvää fiilistä siitä tapaamisesta. Niin huikea ja ihana tyyppi!

Olen ilmoittautunut mukaan lukupiiriin, mistä olen salaisesti haaveillut jostain teini-iästä asti! Niin siistiä olla mukana lukupiirissä ja päästä sekä tutustumaan kirjoihin, että tutustumaan uusiin tyyppeihin.

Siivottiin Oton kanssa koko perheen vaatekaapit yksi päivä, sillä kaikki kolme miniä ovat taas kasvaneet hulluna ja Oton ja mun kaapit olivat muuten vain aivan kaaoksen vallassa. Oli kivaa Oton kanssa shoppailla omissa vaatekaapeissa, sieltä löytyi vaikka mitä hauskaa, mitä oltiin jo aivan unohdettu. Ihanaa kun nyt kaapit on siistit ja selkeät ja kaikki löytyy nopeasti, kun esim. jouluneuleet on nostettu vuodeksi pois tieltä.

Olen aloittanut tällä viikolla jokaisen päivän listaamalla päivän kolme tärkeintä tavoitetta, sekä tekemällä yksinkertaisen tehtävälistan päivälle. Samalla olen juonut rauhassa kahvia ja syönyt aamupalaa. Se on ollut todella ihana tapa aloittaa päivä ja yllättäen olen joka päivä saanut tehtyä kaikki ne tehtävät ja vieläpä hyvissä ajoin. Tämä on niin paljon parempi tapa aloittaa aamu kuin mun perus Instagramin selailu ja sähköpostien lukeminen kahvin kanssa. Tästä aion pitää kiinni! Lisäksi saan suurta tyydytystä, kun saan yliviivata saavutettuja tavoitteita ja tehtyjä tehtäviä. Siksi listaan jokaisen pienenkin tehtävän.

Kokeiltiin tällä viikolla ruotsalaisten makaronilaatikkoa, eli flygande jacobia. Se oli musta tosi hyvää, vaikka ensin kummeksuin banaania suolaisessa ruuassa. Seuraavaksi testiin lähtee ruotsalaisten vastine ananakselle pizzassa, eli banaanipizza! Pakko senkin on olla jostain kotoisin. Ootteko testanneet?

Tehtiin tällä viikolla meidän ruokaostosten aikaennätys! Tehtiin koko viikon (kolmen ison kestokassin) ruokaostokset vain 25 minuutissa. Meillä oli lista ja meillä oli deadline (aikaa 40min), ostokset piti saada tehtyä tiettyyn kellonaikaan mennessä. Alitettiin tuo aikatavoite todella tehokkaasti, kun vaan seurattiin listaa eikä pööpöilty ollenkaan. Aion siis jatkossakin tunkea tällaisia ruokaostosreissuja johonkin mahdottomalta tuntuvaan väliin, kerran niiden tekeminen listan kanssa onnistuu näinkin nopeasti. Yleensä meillä menee siis isossa hypermarketissa viikon ostoksiin 45min-1h. Mitä me oikein tehdään siellä kaupassa?

Mun katsotuimmat sivut niin puhelimessa kuin koneellakin on etuovi ja oikotie. En tiedä onko mahdollista tsekata niiden tarjontaa enää useammin kuin jo nyt teen. Lisäksi meillä on asuntovahdit useamman kiinteistövälitysfirman sivuilla, jotta nähdään uudet asunnot ennen kuin ne ilmestyvät noille em. sivuille. Ollaan rampattu muutamassa näytössä taas, viimeksi eilen ja muutama asunto on kiinnostanut, mutta markkinat ei kyllä ole vilkastuneet lähellekään sille tasolle kuin toivoin joululoman hiljaisuuden aikana. Siinä missä syksyllä uusia kiinnostavia ilmoituksia saattoi tulla 7-10 joka viikko, nyt niitä ei välttämättä tule edelleenkään edes yhtä oikeasti kiinnostavaa. Turhauttaa. Ollaan mietitty siis myös niitä mahdottomia kämppiä ja laitettu meidän tarpeet jälleen tiukkaan syyniin.

Viikonlopuksi meillä ei ole mitään spessuja suunnitelmia, aiotaan ottaa iisisti ja ulkoilla ja siinä se. Ihana fiilis, kun viikonlopun ruuatkin on jo valmiiksi ostettu perjantaiherkkuja myöten, eikä to do -listalla ole mitään!

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3