Multa on kyselty paljon meidän melkein-yksivuotiaan syömisistä, ja nyt olen pitänyt parin viikon ajan (aina kun olen muistanut) sellaista säännöllisen epäsäännöllistä ruokakuvapäiväkirjaa. !!DISCLAIMER!! heti alkuun, että kuvissa on siis satunnaisia annoksia vauvan lautaselta sieltä täältä. Postauksessa ei ole esitelty yhdenkään kokonaisen päivän ruokia, vaan joitakin meidän minin illallisia, lounaita, välipaloja ja aamupaloja eri päiviltä ja eri viikoilta. Kaikkia aterioita en mitenkään ehtinyt tai kyennyt kuvaamaan.

Meidän sormiruokataipaleen aloituksesta kirjoitin heinäkuussa, ja vinkkasin elokuussa erillisessä postauksessa myös parhaista astioista ja muista välineistä tähän puuhaan.

Ollaan menty koko tämä kulunut puoli vuotta kiinteiden ruokien parissa lapsentahtisesti. Vauvalle ei ole ikinä tuputettu ruokaa tai pakotettu syömään, eikä olla syömisistä jouduttu stressaamaankaan. Tyyppi on ollut tosi kiinnostunut ruuasta, ja hän on myös kasvanut hienosti ja tasaisesti, eli siinä mielessä me ollaan päästy tosi helpolla ruokien kanssa. Olen siitä tosi kiitollinen.

Koko perheen brunssi, vauvalle suolatonta ja maidotonta munakokkelia, tomaattia, kurkkua, klementiiniä, ruisnaksuja ja vauvojen lisäsokerittomia kauramuroja. Hän halusi myös oman paahtoleivän. 

Ehkä n. 6-7kk iässä alettiin tarjoamaan se 5 ateriaa päivässä, tosin vaihtelevalla menestyksellä. Välillä hän söi isompia annoksia, ja välillä ei tykännyt muusta, kuin puurosta. Puuro on hänen suurin suosikkinsa. Hän varmaan olisi tyytyväinen jos saisi syödä koko elämänsä pelkkää puuroa. Mutta ollaan siitä huolimatta yritetty tarjota monipuolisesti kaikkea mahdollista, ja nyt viime kuukaudet hän on syönyt tosi reippaasti. Hän on ennakkoluuloton maistelija, ja maistaa yleensä melkein mitä tahansa mitä lautaselle laitan. Vihanneksista ja hedelmistä hän tykkää erityisen paljon, ja myös maustamaton jugurtti on suuri lemppari.

Simppelin sormiruokakeittiön kanapötköjä (broilerin jauhelihaa, porkkanaa, omenaa, kauraryyniä, mausteita), tummaa täysjyvämakaronia, porkkanaraastetta ja kurkkua. 

Sormiruokailu on ainakin meillä ollut sotkuista puuhaa, ja ihaillen olen katsellut joidenkin siistejä vaaperoita, jotka syövät itsenäisesti lusikalla jo alle 1-vuotiaana siististi. Meillä siihen on vielä pitkä matka, ja tällä hetkellä menossa on oikein mega sotkuvaihe, kun 11kk neiti tunnustelee ja kokeilee ja heittelee ja puristelee ja litistelee ruokaansa. Onneksi on rätti, harja ja kihveli sekä hyvä imuri, niillä pääsee jo pitkälle. Ja vaatteiden kanssa sappisaippua on ehdoton. Välillä jaksan laittaa ruokalapun, välillä en, mutta kaikki vaatteet on meillä ostettu käyttövaatteiksi, ja tähän asti ovat ainakin lähteneet pyykissä puhtaaksi.

Uunilohta limemehulla, valkosipulilla ja mustapippurilla maustettuna, riisiä, raejuustoa, kurkkua ja tomaattia. Hän halusi kokeilla mitä tapahtuu jos kaataa nokkamukista vettä lautaselle. Yläpuolella lopputulos. 

Vaikka hän ei vielä osaa syödä siististi, hän osaa kuitenkin syödä todella hienosti. Hän pureskelee kuudella hampaallaan huolellisesti ruuan. Meidän ei ole tarvinnut panikoida ruokien koostumuksista yhtään. Sileitä soseita ei olla syötetty ollenkaan, mutta toki hän on itse nauttinut smoothieita pussista, ja kyllä me ostetaan välillä purkki (tai pussiruokaakin). Purkkeja harvemmin, mutta pusseja olen kyllä ostanut joka viikko. Ne on niin helppo napata mukaan, ja vauva itse ne syö suoraan pussista, ilman sotkua, vaikka autossa tai ostoskeskuksessa, tai ihan missä vaan.

Välipalalla hän söi äidin kuvausjutuista ylijääneitä mustikoita ja mansikoita, banaania, ja smoothien pussista. 

Muutenkin ollaan syötetty vauvaa melko vähän, suurimmaksi osaksi hän on syönyt aina itse, oli se sitten lihapullia, puuroa tai smoothieta. Paljon helpompaa, kun saa itsekin keskittyä oman ruuan syömiseen, kun vauva syö itse oman illallisensa, eikä kenenkään tarvitse syöttää. Samalla vauva saa myös hienosti olla mukana tasavertaisena jäsenenä koko perheen yhteisessä ruokahetkessä.

Muu perhe söi nachos supremea, hän söi jauhelihaa-papu-tomaattipaistosta, tummaa täysjyvämakaronia, avokadoa, tomaattia ja keitettyä maissia. 

Ruoat olen tehnyt sillä periaatteella, että samaa kuin meillä muillakin, mutta ilman suolaa (ja 10kk ikään asti ilman maitotuotteita myös). Reilun kuukauden ajan mukana olleet hapanmaitotuotteet on tuoneet taas ihan uusia ulottuvuuksia ruokailuihin. Vauva on aivan ihastunut jugurttiin, raejuustoon ja rahkaan. Piimääkin pitäisi kuulemma ostaa, t. ylpeä isosisko, joka on Oton piimäkaveri omien sanojensa mukaan. Piimää ei kuitenkaan olla vielä kokeiltu.

Vauvalle sopivaa pasta bolognesea, eli paseerattua tomaattia, porkkanaraastetta, sipulia, valkosipulia, mustapippuria, paprikajauhetta, jauhelihaa ja spagettia. 

Olen pyrkinyt tarjoamaan vähintään 2-3 kertaa viikossa kalaa, usein myös kasvisruokaa, ja monipuolisesti eri vaihtoehtoja, eli ei pelkkää riisiä tai pelkkää perunaa. Ihan niin kuin syödään muutkin monipuolisesti eri ruokia. Olen tehnyt paljon uuniruokia. Simppelin sormiruokakeittiön kanapötköt on meillä sekä vauvan että isompien tyttöjen lemppareita. Välillä olen tehnyt satsin kanapötköjä, jos olen ollut aikeissa tehdä vaikka pitkän haudutuksen vaativaa mausteista lihapataa muulle perheelle. Silloin olen antanut vauvalle kanapötköjä riisin ja vihannesten kanssa, ja muut ollaan syöty pataa riisin ja vihannesten kanssa. Koin pääseväni sillä tavalla helpommalla, kuin hauduttelemalla kokonaan oman padan vauvalle, vaikka toki niinkin olisin voinut tehdä jos olisin vaan jaksanut (ja omistanut toisen padan).

Tehtiin kukkakaalipastaa Hannan Sopan ohjeella muulle perheelle, ja vauva sai uunissa paahdettuja (limemehulla ja paprikajauheella maustettuja) kukkakaaleja, pinaattitagliatellea ja Simppelin Sormiruokakeittiön kanapötköjä. 

Suolan suhteen olen ollut tarkkana, mutta en kuitenkaan mitenkään neuroottinen. Itse en ole ikinä lisännyt suolaa vauvan ruokaan, mutta välillä olen antanut palan vähäsuolaista leipää, Talk-muruja pinsettiotteen harjoitteluun ym, varsinkin nyt kun ollaan jo tosi lähellä sitä 1v ikää. Aion olla tarkkana myös 1v-synttäreiden jälkeen, koska eihän se suolan sietokyky yhdessä yössä kasva mitenkään järjettömän paljon suuremmaksi. En yleensä lisää ollenkaan tai ainakaan kovin paljoa suolaa meidän ruokiin, vaan lisätään sitten Oton kanssa se suola suoraan lautaselle jos tuntuu että tarvitsee. Usein muut mausteet riittävät. Suolan käytöstä voi lukea lisää vaikka tästä artikkelista.

Banaania, pensasmustikkaa, mansikkaa, Nallen kauramuroja ja maustamatonta jugurttia. 

Sokerin suhteen olen ollut vielä tarkempi, ja aion olla jatkossakin. Kun isommat tytöt saavat ne euron irtokarkkipussit karkkipäivänä, vauva saa tyhjään irtokarkkipussiin niitä omia sokerittomia muroja ja naksuja, tai tuoreita hedelmäpaloja. Niihin hän on ollut kovin tyytyväinen, ja hän on ylpeä omasta rapisevasta pussistaan.

Imetys jatkuu edelleen lapsentahtisesti sinne 1v ikään asti, mutta imetyskerrat on jonkin verran vähentyneet jo, kun ruoka on ottanut tilaa mahasta. Nykyään imetys on enemmän sitä läheisyystankkausta, ja sellainen pieni rauhallinen hetki ennen kuin räpätäti viilettää taas ympäri kämppää. 1v iässä aion lopettaa yöimetyksen pikkuhiljaa, mutta päiväimetysten suhteen mennään ihan siten kun vauva itse haluaa, mulla ei ole mikään kiire lopetella.

Olen tyytyväinen siihen, miten ruokailut ovat sujuneet. Itselleni kokemus on tuonut varmuutta äitiydessä, monellakin saralla. Tällä kolmannella kerralla uudet vaiheet syömisissä on menneet tosi helposti ja luontevasti, kun kahdella ensimmäisellä kerralla niitä vielä jännitin jonkin verran.

Sellaisia ruokakuulumisia meillä. Pian koittavat 1v-synttärit, ja tarjoilut ovat jo kovasti mietinnässä. Saa vinkata kivoja tarjoiluita, joita 1v voisi maistaa myös ilman että heti maagisen rajapyykin täytyttyä tarvitsee vetää hurjat sokeriöverit. Kakkua hän saa kyllä silti maistaa pikku palan, ja meille tulee ihan oikea kakku. Mutta sen kaveriksi olisi kivaa laittaa kaikkia hedelmäherkkuja ja muita tarjolle, joita voisi antaa ihan surutta hänellekin niin paljon kuin napa vetää.

Ihanaa uutta viikkoa tyypit <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Uncle Ben’sin kanssa.

Arki on alkanut talven juhlakauden jälkeen, ja on pitänyt miettiä jälleen, kuinka arjen saa sujumaan mahdollisimman mutkattomasti, mukavasti ja tehokkaasti. Meille on tärkeää että arki on nautittavaa ja mukavaa, koska sitähän se suurin osa elämästä on: arkea. On monta tapaa tehdä arjesta sujuvaa, täytyy vain miettiä juuri ne omaan arkeen sopivat ja sitä helpottavat valinnat. Mulle tärkeää on, että vaikka tahdon helpottaa arkea, en kuitenkaan halua mennä aina sieltä missä aita on matalin. Haluan myös voida arjessa hyvin. Ratkaisevaa on löytää se tasapaino sopivan helpon, mutta kuitenkin hyvinvointiin tähtäävän arjen kanssa. (scrollaa alemmas jos maistuisi Nopea katkarapuwokki).

Arki on mukavaa, kun jokainen sen osa-alue on sopivan kokoisessa roolissa. Ihanne-arjessa jää tarpeeksi aikaa lapsille, parisuhteelle, omalle itselle ja rentoutumiselle. Meidän arkea helpottavat mm. oma auto, ruokien ostaminen etukäteen netistä viikoksi (ja ison kauppareissun välttäminen ajallisesti), ja arkisin mahdollisimman helppo ruuanlaitto. Viikonloppuisin tykätään ottaa ruuanlaittoon enemmänkin aikaa, mutta arkena on kivaa että ruoka valmistuu nopeasti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että syötäisiin arkisin vain valmisruokia, tai edellispäivän jämiä. Se tarkoittaa että ollaan koitettu löytää mahdollisimman vaihtelevia, mutta nopeita ja terveellisiä ratkaisuja kokkaamiseen.

Me laitetaan Oton kanssa molemmat ruokaa, minä kuitenkin ehkä aavistuksen useammin. Nyt kuitenkin mun ollessa vauvan kanssa kotona, ja iltojen ja viikonloppujen ollessa mun työntekoaikaa, Otto on ottanut enemmän vetovastuuta ruuanlaitosta. Se on ollut tosi hyvä ratkaisu, ja hän on itsekin oikein tykästynyt ruuanlaittoon ja alkanut etsimään uusia reseptejä, ja kokeilemaan uudenlaisia juttuja. Yksi arkea helpottava ruokavaihtoehto, jonka Otto esitteli mulle, ovat Uncle Ben’sin uudet valmisriisit, jotka valmistuvat kolmessa minuutissa.

Mä osaan ihan hyvin keittää riisin, enkä koe sitä mitenkään erityisen hankalaksi. Otto on kuitenkin aina inhonnut jostain syystä juuri riisin keittämistä, vaikka hän tykkääkin riisiä syödä. Riisi kuulemma palaa aina pohjaan, tai sitten jää vetiseksi. Mä en ole koskaan ymmärtänyt moista, koska mun riisit onnistuu aina, vaikka en mittaa tarkasti vettä tai jyviä, enkä edes katso kellosta aikaa. Riisi on valmista kun vesi on haihtunut, simple as that. Apua, kuulostipa brassailulta, kyllä, leijuin juuri riisinkeittämistaidoillani. No mutta jokainen on jossain hyvä, minä riisinkeitossa. Otto on kuitenkin tästä syystä aina vältellyt riisiruokia omalla kokkausvuorollaan, paitsi viime aikoina.

Hän osti kaupasta kokeiluun Uncle Ben’sin Välimeren riisiä, joka syötiin kanan ja vihannesten kanssa. Se oli maukasta, ja valmistui parissa minuutissa (mikroaaltouunissa 2 minuutissa ja kattilassa 3 minuutissa). Ennen Oton kokkausvuorolla oli aina pastaa tai perunaa, nykyään useimmin taitaa olla juuri riisiä. Uncle Ben’s -valmisriisiä on saatavilla viittä erilaista: Välimeren riisin lisäksi vaihtoehtoina on intialaistyyppinen Pilau Riisi, Meksikolainen riisi paprikalla ja jalopenolla maustettuna, Täysjyväriisi vihanneksilla joka sisältää runsaasti kesäkurpitsaa ja paprikaa, sekä Täysjyväriisi ilman mitään mausteita. Kaikki Valmisriisit on valmistettu ilman keinotekoisia säilöntä-, väri- tai makuaineita. Riisiaterian voi myös valmistaa retkellä tai veneessä, sillä nopea kypsentäminen onnistuu myös vaikkapa retkikeittimellä, kätevää!

Me testattiin Uncle Ben’sin katkarapuwokkia vähän omalla twistillä tällä viikolla, ja voi vitsit se oli her-kul-lista, ja valmistui vartissa. Suosittelen kokeilemaan, jos tykkäät itämaistyyppisestä ruuasta!

 Nopea katkarapuwokki  inkiväärillä & soijalla (4 hengelle)

250 g raakoja jättikat-
karapuja

400 g pavunituja tai esim. silmusalaattia

350 g paksoita

1/2 punainen chili

4 rkl öljyä paistamiseen

4 rkl soijakastiketta

20 g inkivääriä tai teelusikallinen inkivääritahnaa

2 pussia Uncle Ben’s® täysjyväistä valmisriisiä vihanneksilla
muutama oksa tuoretta korianteria

Pilko paksoi ja chili. Viipaloi inkivääri ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy pannulla ja paista katkarapuja sekä vihanneksia, kunnes vihannekset pehmenevät. Lisää soijakastike. Lisää riisi pannulle ja sekoita hyvin. Kuumenna ruokaa vielä noin 2 minuuttia. Koristele nopea katkarapuwokki korianterisilpulla, ja nauti!

Mun tän hetken toinen lemppariruoka on Poke bowl lohesta, ja täysjyväriisi sopii siihen tosi hyvin ja nopeuttaa valmistamista niin että se onnistuu arki-iltanakin!

Uncle Ben’sin Valmisriisi on muuten ehdolla Vuoden Arjen helpottajaksi Iltalehden kisassa, ja ensi viikolla ehtii käydä vielä äänestämässä TÄÄLLÄ. Mä ainakin ajattelin äänestää sitä, kun se on lisännyt Oton kokkausinnokkuutta niin paljon.

Ihanaa iltaa kaikille <3

*postaus sisältää blogin kautta saatuja tuotteita. 

”Äiti, missä mun oma valtakunta on?” kysyi keskimmäinen silmät suurina tänä aamuna. ”No yleensä oma valtakunta on vaan kuninkaallisilla.” ”No mutta hei, mä keksin, olohuone voi olla mun valtakunta! Joooooo! Mun valtakunnan nimi on Pikkuvaltakunta, koska se on mun ja se on vähän pikkuinen. Siellä syödään jugurttipähkinöitä ja katsotaan Frozenia koko ajan, ja kuunnellaan vaan Marcusta ja Martinusta. Ja siellä saa myös lukea kirjoja, ja siellä saa tanssia, ja leipoa marenkikakkuja. Ja mä oon sen valtakunnan oma kuningatar”

Tänään on sitten leikitty neiti kuningattaren Pikkuvaltakuntaa olohuoneessa, kiipeilty vuorilla, nautiskeltu teetä teekutsuilla ja ja syöty kuninkaalliseksi lounaaksi pinaattilettuja, prinsessalautasilta tietenkin. Ja pikkusiskon päiväuniaikaan hän sai syödä jugurttipähkinöitä vaikka ei herkkupäivä olekaan, ja katsoa Frozenin noin miljoonatta kertaa. Meillä oli jo sellainen reilun vuoden tauko Frozen-innostuksessa, mutta hänen korkeutensa on nyt löytänyt sen uudelleen. Ehkä hän nyt saa siitä taas enemmän irti, kun ikää ja ymmärrystä on tullut reippaasti lisää edellisestä Frozen-kaudesta. Siitä huolimatta luvassa ei ole huhtikuussa Frozen-synttäreitä, vaan monsterisynttärit, teema jonka hän päätti jo viikkoa edellisten Star Wars -synttäreidensä jälkeen. Hän on kyllä harvinaisen päättäväinen ja pitkäjänteinen tyyppi, kun hän jotain päättää niin se päätös pitää.

Välillä (lue: niin usein kun vaan ehtii) on ihanaa heittäytyä lasten leikkiin, ja olla ihan täysillä mukana kaiken maailman hömpötyksissä. On kuitenkin hienoa että he osaavat ja haluavat leikkiä myös itsekseen. Olen hurjan onnellinen siitä että meidän lapset tykkäävät leikkiä, ja valitsevat yleensä aina leikin mieluummin kuin jonkun laitteen. Hyvä leikki on heidän toplistallaan ihan ykkösenä, ja voittaa aina telkkarin tai ipadin mennen tullen. Niistä leikeistä ja kaiken maailman hömpötyksistä on paljon hyötyä lapsen emotionaaliselle, sosiaaliselle ja kognitiiviselle kehitykselle. Leikkiminen kehittää kieltä, luovuutta ja ongelmanratkaisutaitoja. Ja mikä parasta, leikki on hauskaa! 

Meidän vanhempien tehtävä on tukea leikkiä antamalla edellytykset sen onnistumiselle ja tarjoamalla välineet leikkiin. Leikit on joskus vähän sotkuisia, ja myönnän että välillä itsekin mieluummin pitäisin olkkarin siistinä edes hetken imuroinnin jälkeen, enkä luovuttaisi sitä heti bObleseiden*, torkkupeittojen, pompuloiden, harjojen ja pallomeren valtakunnaksi. Mutta kun vertaan siistin olohuoneen hyötyjä (no se näyttää kivalta) siihen kuinka paljon siitä sotkusta on hyötyä lapsille, niin annan ihan mielelläni levittää juuri niin ison leikin kuin huvittaa. Sitäpaitsi lapsilla on juuri nyt omassa huoneessaan iso pahvilaatikoista itse rakennettu leikkitalo, eikä sinne mahdu valtakuntaleikkiä, koska eihän kuningatar voi asua talossa vaan hän asuu linnassa. Niin kerta.

Kuningattaren mekko on Bobo Chosesin uudesta SS18 Neverending Summer -mallistosta, ja saatu Lilla Companysta, kuten myös saman malliston t-paita ja neuletakki kuopuksella, ja esikoisen ihana paita ja hame. Tänään ilmestynyt mallisto on laajasti saatavilla Lillasta, ja aivan ihana mun mielestä! Olen aivan ihastunut banaaneihin, ja tuohon keskimmäisen maximekkoon, jonka Bobo on osuvasti nimennyt prinsessamekoksi. Mallisto on mun mielestä Bobolle tyypillisesti reilua mitoitusta, paitsi tuo vauvan neuletakki on melko nafti, otin siitä koon 18-24kk vaikka muuten käytössä on vasta reilu 12-18kk.

Ihanaa ja iloista iltaa kaikille, toivottaa Prinsessa Mei-Mei, kuten Pikkuvaltakunnan kuningatar nimesi minut.

Siitä on nyt vajaat pari viikkoa, kun kuopus muutti omaan huoneeseen nukkumaan. Hän on alkanut nukkumaan suunnilleen aamuyöhön asti yhdellä herätyksellä (joka yleensä ajoittuu meidän vanhempien nukkumaanmenon aikaan), ja sitten aamuyöllä tulee yleensä meidän väliin nukkumaan. Aamuyöt ovat edelleen vähän sellaista rumbaamista, mutta on kuitenkin ihan huikeaa että hän nukkuu n. 20-04 sillä yhdellä herätyksellä, se on suuri parannus aiempaan tilanteeseen. Uskon että yöt paranevat kunhan ikää karttuu. Tällä hetkellä on taas hammas puhkeamassa, ilmeisesti kuudes, ja se toki vaikuttaa myös.

Vauvan huoneen laittaminen on ollut aivan ihanaa. Se on edelleen vähän keskeneräinen, mutta kuitenkin sen verran valmis että ajattelin tehdä pienen katsauksen tänne blogin puolelle. Joitakin muutoksia tulee vielä, kun saadaan sinne ehkä vanha keinutuoli (jos se vain mahtuu järkevästi), pari seinähyllyä paikoilleen ja valaisinratkaisut mietittyä lopullisiksi. Nyt meillä on huoneessa esikoiselle aikoinaan ostettu kirkkaankeltainen kattolamppu, joka ei yhtään sovi muuhun tyyliin. Lisäksi on jalkalamppu, jotta illalla näkee lukea hämärässä iltasadun, mutta sekään ei välttämättä ole ihan se paras vaihtoehto juuri tuonne. Katsotaan mitä keksitään.

Huoneen tarkoitus on olla viihtyisä, pehmeä ja rento, ja sellainen että siellä viihtyy sekä vauva itse, että sisarukset ja me vanhemmat. Siellä on mukava tuoli jossa lueskella iltasatuja (tämän hetken lemppareita on isosiskojen vanhat Pikku Eetu -kirjat, joissa Eetun nimi on vauvan mielestä Kaapo), lattiatilaa ja pehmeitä mattoja, lelut helposti esillä ja paljon valoa.

Vauvan mielestä oman huoneen lempparijuttuja on tietenkin Duplot, bOblesit (saatu blogin kautta jo vuosia sitten ja edelleen kovassa käytössä) sekä isot ikkunat, joista katsella mitä ympärillä tapahtuu, jos vaikka sattuisi näkymään autoja. Hän rakastaa myös omaa joululahjaksi saamaansa potkuautoa, sekä pehmoleluja ja kirjoja. Hän ottaa itse hyllystä kirjoja luettavaksi, ja istuskelee pyöreällä nukkamatolla, tai nojatuolissa vanhemman sylissä mielellään lukemassa.

Tällä viikolla asennetaan vielä portaiden yläpäähän turvaportti, jotta ei tarvitse olla itse koko ajan huoneen ovella seisomassa tai istumassa (tai pitää ovea kiinni kun lattialla leikkii). Alhaalla meillä onkin ollut portti jo jonkin aikaa, mutta se on ihan ehdoton tuohon ylös myös, sillä portaat on vauvan mielestä ihan älyttömän mielenkiintoiset, ja ylhäältä alas meneminen onnistuu häneltä huomattavasti heikommin, kuin alhaalta ylös. Sitten kun ylhäälläkin on portti, uskaltaa vaikka laittaa aulassa pyykkejä samalla kun vauva leikkii omassa huoneessaan siinä vieressä, ilman että tarvitsee pelätä että hän yrittäisi pujahtaa äidin ohi portaikkoon.

Huoneeseen ei hankittu juuri mitään uutta, muuta kuin yksi matto ja taulut sekä tauluhyllyt (tauluista tulossa myöhemmin blogiin tarkempaa infoa ja alekoodia!). Saatiin jo olemassaolevilla jutuilla huoneesta viihtyisä ja kodikas, ja olen siitä tosi iloinen. Varsinkin kun vauvan huone ei ole ikuisesti jäämässä vauvan huoneeksi, on hyvä että väliaikaisratkaisuihin ei käytetty yhtään rahaa tai luonnonvaroja. Taulut ja matto jatkavat huoneessa myös sitten, kun se muuntuu sisarushuoneeksi.

Ollaan muuten oltu todella tyytyväisiä tuohon Stokke Home Collectionin ihanaan talosänkyyn*, jossa kuopus on nukkunut. Se on niin kaunis ja kestävä, ja tuo ihanaa kodikasta tunnelmaa huoneeseen. Ajattelin lisätä sänkyyn vielä sellaiset ihanat pallovalot tuohon talokehikkoon, ihan vain koristeeksi. Vauveli tykkää myös leikkiä sängyssä, jonne olen välillä hänet laittanut istuskelemaan juurikin pyykkien laiton ajaksi.

Sänky Stokke (saatu blogin kautta) / Vaaleanpunainen matto Ikea / Kirjahylly Ikea / Taulut ja kehykset Desenio (saatu) / Tauluhyllyt Ikea / Harmaavalkoinen matto H&M / Tuoli Jysk / Lampaantalja Ikea / Pellavatyynyliinat Ellos / Klovnityynyliina Mini Rodini / Pehmot Cubus, Aarrekid, Kidsconcept, Pentik, Fabelab /Lelusäkit Fabelab (saatu) / Pimennysverhot Ikea / bOblesit Geffer (saatu) / Lohikäärmetarra ovessa Made Of Sundays / Potkuauto Lekmer / Jalkalamppu Muuto /

Sellainen vauvan oma huone meillä<3

Sain toiveen, että esittelisin itseni ja jakaisin elämäntarinani, kun lukijani kertoi että ei tiennyt edes mun syntyneen Helsingissä, vaan ajatteli että olen syntyperäinen oululainen. Olen aina välillä vastaanottanut näitä toiveita ennenkin, ja ajatellut että vastahan mä esittelin itseni silloin kun muutin blogini kanssa Indiedaysille. Koin kuitenkin sellaisen realisaation tässä, että hitsi vieköön, siitä on nyt k o l m e vuotta, kun mun blogi muutti tänne. Kolme vuotta. Se ei taidakaan olla ihan vasta, kun se on melkein puolet koko mun blogin olemassaolosta. Samalla tajusin myös, että pian olen tehnyt blogia työkseni kauemmin, kuin kerkesin sitä tehdä harrastuspohjalta. Niin nopeasti aika kuluu.

Tarinan alku

Mutta eipä hypätä asioiden edelle, vaan aloitetaan ihan alusta. Moikka, olen Iina, 26 vuotta. Olen kolmen lapsen äiti, intohimoinen yrittäjä ja Oton vaimo, jonka mielestä arki on ihmisen parasta aikaa.

Synnyin 26 vuotta ja neljä kuukautta sitten Kätilöopiston sairaalassa Helsingissä, äitini ainoaksi lapseksi. Lapsuuteni vietin äidin kanssa kahdestaan Helsingissä, Ruoholahdessa ja Lauttasaaressa asustellen, ja Ruoholahdessa ja Kalliossa koulua käyden. Kaikki loma-ajat tosin vietin Oulussa, äidin puolen suvun luona. Välillä asuin mummolassa pari kuukauttakin putkeen, kun kesälomat koulusta olivat niin pitkiä.

Kahden kodin tuska

Olen aina kokenut jonkinlaista kahden kodin tuskaa, kun sydän on aina ollut puoliksi Oulussa ja puoliksi täällä Helsingissä. Olen sydämeltäni niin stadilaistyttö kun vain mahdollista, rakastan mukulakiviä, Esplanadin puistoa, Kiseleffintaloa ja sporassa istumista kuulokkeet korvilla. Olen opetellut uimaan Kallion Urheilutalolla, laulanut suvivirttä joka kevät Tuomiokirkossa ja pyöräillyt pitkin Ruoholahden katuja kavereiden kanssa. Olen kuitenkin ihan pienestä asti ollut todella perhekeskeinen, ehkä juuri siksi että me oltiin äidin kanssa kahdestaan. Olen aina kaivannut mun rakasta sukua ympärille. Ja vaikka stadia puhunkin pääosin, niin kyllä multa vääntyy Oulun murre heti kun puhun jonkun oululaisen kanssa.

Muutto Ouluun ja äidin sairastuminen

Mun äiti sai töitä Oulusta mun ollessa kasiluokalla, ja musta tuntui että mun elämäni suurin toive toteutui, kun alettiin valmistelemaan muuttoa Ouluun jouluna 2005. Saatiin asunto Oulun keskustasta, ostettiin auto ja kävin tutustumassa uuteen kouluuni. Kaikki oli hetken aikaa ihan täydellistä, kunnes kolme kuukautta meidän muuton jälkeen eräänä tiistaiaamuna mun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Se tarina on pitkä, ja surullinen, eikä se oikeastaan ole vieläkään ohi. mutta koen että ollaan silti äidin kanssa selvitty siitä voittajina, ainakin niin voittajina kuin noin hirveistä asioista on mahdollista selvitä. Aivoinfarkti vaikuttaa edelleen meidän elämään, mutta sen läpikäyminen äidin kanssa on tehnyt musta kuitenkin sen ihmisen kuka tänä päivänä olen. Välillä äidillä tulee vieläkin vaikeampia kausia, ja silloin on mun tehtävä olla tukena niin hyvin kuin pystyn.

Teinivuodet ja muutto takaisin Helsinkiin

Äidin sairastelun jälkeen mä elin muutaman vuoden Oulussa aivan tavallista teinielämää bileineen, draamoineen ja ystävineen, ja kävin lukion, sekä valmistuin ylioppilaaksi. Matkustin ystävien kanssa Hki-Oulu -välin lisäksi Ruotsissa ja Englannissa, muutin ensimmäiseen omaan vuokrakämppään ja seurustelin. Samalla veri veti kuitenkin takaisin Helsinkiin. Mun oli vaan pakko myöntää itselleni, että vaikka kaipasin kuinka Ouluun sukulaisten luokse, se oli mulle vaan liian pieni kaupunki. Koin että en voinut tavoitella siellä omia unelmiani, kaipasin tilaa ja mahdollisuuksia. Kaipasin ehkä myös uutta alkua, Oulu muistutti joka päivä äidin sairastumisesta, ja elämäni vaikeimmista vuosista. Niinpä hain Helsinkiin parturi-kampaajakouluun, ja pääsin kuin pääsinkin juuri sinne minne halusin: ruotsinkieliselle pa-ka-linjalle Arabianrantaan.

Heinäkuussa 2010 sain asunnon Ullanlinnasta, jonne muutin tarmoa täynnä. Edessä oli oma elämä rakkaassa kotikaupungissa, elämä joka oli vain mun itseni käsissä. Musta tuntui että kaikki ovet oli avoinna ja mä pystyin ihan mihin vaan. Todellisuus iski kuitenkin aika nopeasti vasten kasvoja, ei se elämä opintotuella kaukana perheestä ollutkaan niin kovin hohdokasta. Vaikka mulla oli paljon kavereita ja tekemistä, olin oikeastaan välillä tosi yksinäinen ja surullinen, ja hukassa. Parturi-kampaajan ura ei tuntunutkaan yhtään omalta, vaikka tykkäsin leikata hiuksia. Luulin että se oli juuri sitä mitä halusin, mutta sitten kun se ei ollutkaan, en oikein tiennyt että mitä ihmettä mä lähtisin elämälläni tavoittelemaan.

Oton tapaaminen

Juuri silloin, uutenvuotena 2010 mun elämään asteli Otto. Otto, joka oli ihan yhtä hukassa kuin minäkin. Me ihastuttiin, rakastuttiin, ja reilu kuukausi meidän ensitapaamisesta huomasin olevani raskaana. Yhdessä me ei oltukaan niin hukassa, vaan kaikki palaset tuntuivat loksahtelevan kohdilleen, ainakin meidän mielestä. Moni muu oli vähän toista mieltä, ja onhan se totta että eihän se hirveän loistavaa tulevaisuutta yleensä lupaa, jos on 19-vuotiaana raskaana kuukauden tuntemisen jälkeen. Me kuitenkin oltiin alusta asti tässä yhdessä, ja mulla oli syvä luottamus siihen että Otto haluaa rakentaa mun kanssa yhteisen elämän.

Unohdin koko Ullanlinnan kodin, ja vietin kaiken aikani Oton huoneessa neljän äijän solukämpässä raskauden ensimmäisinä viikkoina. Alettiin etsimään yhteistä kotia, ja rakentamaan yhteistä elämää. Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen muutettiin ensimmäiseen yhteiseen kotiin, kauas Kantakaupungista ja mukulakivistä. Koulu jäi kesken, se ei vaan tuntunut omalta jutulta muutenkaan, ja halusin keskittyä vauvaan valmistautumiseen. Toukokuussa 2011 perustin tämän blogin, ja siitä se sitten lähti.

Esikoisen syntymä

Syyskuussa 2011, yhdeksän kuukautta meidän tapaamisen jälkeen, Otto kosi mua mun syntymäpäivänä, ja mentiin kihloihin. Kaksi päivää sen jälkeen syntyi meidän esikoinen. Hän tuli maailmaan pylly edellä ja kuukautta liian aikaisin, 46 sentin mittaisena kirppuna. Olin aina haaveillut olevani nuori äiti, ja kun sain vauvan rinnalleni ensimmäistä kertaa, mä tiesin että äitiys on juuri se mitä olen elämältä halunnut. Me oltiin haljeta onnesta ja rakkaudesta.

Ensimmäinen vauvavuosi oli helppo, ja pari kuukautta ennen esikoisen 1v-synttäreitä me annettiin toiselle vauvalle lupa tulla. Ja vauvahan päätti tulla heti kun sai luvan. Blogini oli kasvanut tasaisesti, ja joulukuussa 2012 sain paikan uudesta perheblogiportaalista. Olin onneni kukkuloilla, säännöllinen bloggaaminen ja kirjoittamiseen laitetut tunnit alkoivat tuottaa tulosta, ja sain joukon samanhenkisiä mahtavia äitibloggaajia ympärilleni.

Kahden lapsen äitiys & häät

Huhtikuussa 2013 meidän toinen vauva syntyi. Hän tuli ihan oikein päin, synnytys kesti kaksi ja puoli tuntia, ja vauva kerkesi kolmella ja puolella tunnilla täysiaikaiseksi. Toinen vauvavuosi ei ollut ihan niin seesteinen kuin ensimmäinen, ja puolentoista vuoden ikäero ei ollut ehkä se kaikkein helpoin. Oikeastaan toinen vauvavuosi oli varmasti perhe-elämäni rankin, järjestettiin nimittäin samaan aikaan meidän häitä, ja Otto teki melkein koko ajan seitsenpäiväistä työviikkoa siinä samalla. Blogikin alkoi viedä enemmän aikaa,  ja pätkittäiset yöunet veivät voimia.

Helmikuussa 2014 saatiin kuin saatiinkin häät järjestetyksi ja musta tuli Oton vaimo. Keskimmäisen täytettyä yksi vuotta, alkoi arkikin helpottaa. Saatiin taas nukkua. Käytiin Oton kanssa häämatkalla Berliinissä, ja nautittiin tasaisesta arjesta. Esikoinen aloitti metsäkerhossa, jota hän rakasti.

Lapsiperhearkea ja paljon töitä

Tammikuussa 2015 mun blogi muutti tänne Indiedaysille, ja olin innoissani siitä että blogista oli tullut mulle ensimmäistä kertaa ihan varteenotettava työ. Se jäi kuitenkin sivutyöksi, kun mulle tarjottiin korufirmasta paikkaa sisällöntuottajana. Yhtäkkiä oltiin keskellä ruuhkavuosia, minä kahden työn välissä ja lapset päiväkodissa. Se oli mahtavaa, intensiivistä, inspiroivaa ja välillä rankkaa. Nautin kuitenkin hurjasti molemmista töistäni, ja lapset olivat päiväkodissa vain kolme päivää viikossa. Saatiin sopivasti sekä yhteistä aikaa, että aikuisten aikaa. Matkustettiin Oton kanssa kahdelleen Tukolmassa ja Lontoossa. Pikkuhiljaa alettiin haaveilemaan vielä yhdestä pikkuisesta, jolle tuntui olevan tilaa meidän perheessä.

Haaveita kolmannesta vauvasta

Häntä ei kuitenkaan alkanut kuulua ihan heti. Vuonna 2016 tein kovasti töitä vuoden ensimmäisen puolikkaan, ja kesäkuussa 2016 tein sitten positiivisen raskaustestin. Me oltiin niin onnellisia että se tuntui ihan epätodelliselta. Heinäkuussa mut irtisanottiin mun sisällöntuottajan työstä, ja hetken olin ihan pihalla, että mitäs nyt tapahtuu. Onneksi mulla oli mun blogi, enkä pudonnut tyhjän päälle. Päädyin perustamaan oman yrityksen, ja samalla kun kasvatin yritykseni liikevaihtoa, kasvatin myös mahaa.

Muutettiin isompaan kotiin, ja mä tein töitä läpi raskauden. Viime helmikuussa meidän rakas kuopus syntyi, ja loput vaiherikkaasta vuodesta voi lukea tuoreesta vuosikoosteesta. Nyt on tammikuu 2018, ja takana on pian seitsemän vuotta sekä äitiyttä, että bloggaamista. Tällä hetkellä olen juuri siinä missä haluankin olla, meidän kodikkaassa just meidän perheelle sopivassa kodissa, miehen kanssa johon olen korviani myöten rakastunut, kolmen ihanan tytön äitinä, unelmieni työssä oman itseni pomona ja sata rautaa tulessa.

Kuka olen vuonna 2018? Olen edelleen se sama Iina. Haaveilen suurista, mutta en niin suurista, etten pystyisi toteuttamaan.  Mun unelmat on tavoitteita. Nautin edelleen arjesta. Viikon paras hetki voi hyvin olla automatka eskarista kotiin, kun saa oivaltaa yhdessä oman lapsen kanssa jotain mahtavaa. Tai se voi olla maanantai-ilta, kun saa katsoa vauvan makaavan X-asennossa pienessä pallomeressä keskellä sotkuista olkkarin lattiaa, nauramassa sydämensä kyllyydestä. Uskon siihen, että lasten kanssa voi elää ihan täysillä, oman perheensä näköistä elämää. Haluan välittää arjen ilosanomaa, ja se on kautta vuosien ollut blogini kantava teema.

Ymmärrän erilaisuutta ja tiedostan, että on uskomattoman monta tapaa elää onnellista ja mahtavaa elämää. Ei ole olemassa vain yhtä versiota hyvästä arjesta, vanhemmuudesta, aikuisuudesta, parisuhteesta tai urasta. Jokaisella on omansa. Saan voimaa muiden auttamisesta, ja hyväntekeväisyys on tärkeä osa mun elämää. Yritän olla tiedostavampi ja fiksumpi kuluttaja ihan joka päivä, mutta samalla rakastan muotia, tyyliä, sisustusta ja kauniita asioita. Kuinka tehdä hyviä valintoja, mutta silti itsensä näköisesti? Siinä yksi suurimpia tavoitteitani tällä hetkellä. Tärkeintä elämässä mulle on perhe, ja perheestä ja läheisistä huolehtiminen. Juon ennemmin kahvia kuin teetä, olen höpsähtänyt lastenvaatteisiin, olen koukussa Ahaa-pikkupaloihin ja osaan ulkoa Fröbelin palikoiden tuotannosta ainakin puolet.

Siinäpä minä ja mun elämä pähkinänkuoressa. Hauska tutustua teihin, jotka luette näistä jutuista ensimmäistä kertaa, ja tervetuloa mukaan lukemaan!