”Minä rakastan sinua.” Nuo kolme pientä sanaa mä kuulin meidän vuoden ja kymmenen kuukauden ikäisen taaperon suusta ensimmäistä kertaa eilen samalla kun hän painoi pienen päänsä mun kaulakuoppaan ja rutisti mua. Alkoi itkettää samantien. Miten voi olla niin onnekas, että on kolme pientä ihmistä, jotka sanovat näitä sanoja mulle joka päivä? Miten olen voinut saada näin paljon hyvää mun elämään?

Meidän perheessä ei mene päivääkään, etteikö kaikille perheenjäsenille sanottaisi ainakin kerran (yleensä montakin kertaa), että rakastetaan. Mun äiti sanoi mulle lapsena ihan joka päivä, että rakastaa mua, ja sama tapa on jäänyt mullekin. Mun on tosi helppo sanoa ne sanat, ja sanon niitä usein ja paljon. Mun mielestä ne eivät sanomalla kulu, joka ikinen kerta kun kuulen ne sanat, kenen suusta vaan, mun sydämessä läikähtää lämmin tunne. Jokaisen ihmisen pitäisi saada kuulla olevansa rakastettu. Ja mielellään joka päivä.

Rakkaus on suurin voima, jota meidän perheessä on, ja jota meissä ihmisissä on. Sitä mieltä minä olen. Kaikki asiat on helpompi kestää kun ympärillä on rakkautta. Suurista iloista on helpompi nauttia, kun tietää, että ihmiset jotka rakastavat iloitsevat mun kanssa. Suurista suruista on helpompi selvitä, kun ympärillä on rakkauden tuki. Kun tietää, että ympärillä on rakkautta, saa näyttää kaikki tunteet. Saa kiukutella joskus turhasta ilman, että tarvitsee pelätä menettämistä. Saa olla heikko, mörökölli tai kipeä. Saa kertoa suurimmista peloistaan. Saa itkeä, saa nauraa. Saa tehdä virheitä. Saa onnistua ja saa tukea onnistumiseen. Koskaan ei tarvitse tuntea olevansa yksin, eikä koskaan tarvitse tuntea kaikkia tunteita yksin. Ja se, että saa näyttää rakkautta itse, on mulle suurin lahja mitä voi olla.

Rakkaus on meidän lasten koti, ja mun koti. Mulle on ihan sama missä me ollaan tai mitä me tehdään, mutta rakkaiden kanssa mä olen kotona ja turvassa. Se ajatus, että lapsi tuntee samoin, ja tunnistaa tämän mielettömän tunteen ja haluaa kertoa siitä, on varmaan hienoin tunne mitä mä voin äitinä tuntea.

Mun mielestä rakkauden ilmaiseminen ei ole kiusallista, koska olen niin onnekas, että olen aina saanut tukea ja mallia siihen. En ole koskaan tuntenut, että olisin sanonut niitä sanoja ”väärällä hetkellä”, ja mulla on vahva usko, että niitä ei voi sanoa liikaa tai ”väärällä hetkellä”. Jos jokin menee pilalle noista kolmesta sanasta, ei sitä ollut tarkoitettukaan. Aito rakkaus kestää kyllä sen, että se sanotaan ääneen.

Mutta mä ymmärrän hyvin sen, että joillekin se voi olla tosi kiusallista tai vaikeaa, jos niitä sanoja ei ole koskaan saanut kuulla esim. omilta vanhemmiltaan. Vaikka rakkautta voi osoittaa myös teoilla, ei mikään voi korvata niiden sanojen selkeää suoraa viestiä. Musta se on ajatuksena lohduton, että moni lapsi ei tiedä olevansa rakastettu, koska sitä ei koskaan sanota ääneen. Näin kertoi esimerkiksi Lapsistrategia2040 -vaikuttajaillassa Äidin Puheenvuoro -tubekanavan Inari, joka oli kysynyt nuorilta seuraajiltaan, mitä nämä toivoisivat omalta perheeltään. Moni oli vastannut, että toivoisi, että vanhemmat kertoisivat useammin rakastavansa, ja moni oli myös sanonut, ettei kukaan ole koskaan sanonut ääneen, että rakastaa.  Mä haluan toitottaa sitä niin usein ja niin paljon kuin vain meidän lapset jaksavat kuunnella, että he varmasti tietävät olevansa rakastettuja elämänsä jokaisena hetkenä. Ainakin toistaiseksi he onneksi ilmaisevat rakkautta usein oma-aloitteisesti ääneen myös itse, eli liikaa en taida sitä silti hokea.

Palatakseni taaperoon ja tämän tekstin alkuun: mä meinasin haljeta rakkaudesta sillä hetkellä, kun hän ilmaisi tunteensa niin hienosti ja voimakkaasti. Ja nytkin kun mä muistelen sitä, mulla tulee kyyneleet silmiin. Miten hienoa on saada olla kolmen näin ihanan pienen rakkaan äiti, ja saada takaisin rakkautta heiltä! Miten hienoa, että taaperosta tuntui siltä, että hän halusi kertoa näistä tunteista ääneen minulle. Miten hienoa, että hän tunnisti nämä tunteet ja osasi sanoittaa ne. Rakastan niin paljon <3

Sanotaanko teillä lapsille että rakastetaan, tai saatteko itse kuulla sitä omilta vanhemmiltanne? Onko teille helppoa sanoa MINÄ RAKASTAN SINUA? 

Kuten kirjoitinkin jo aiemmin, me ei vietetä jouluaattoa kotona. Tehdään silti lähes kaikki samat jouluruuat kuin muinakin vuosina, koska ollaan kuitenkin muina päivinä kotona, ja tapanina mun täti perheineen tulee meille syömään. Silloin tarjoillaan kunnon joulumenu. Mä oon saanut postaustoiveita instassa ja myös täällä blogissa meidän joulumenusta, ja siksi halusin jakaa meidän joulumenun ja vielä muutaman reseptivinkin jouluaatoksi.

ALKUPALAT

Tuoresalaatti (tätä ei olla vielä päätetty) 

Graavilohi (valmiiksi graavattu)

Mäti + smetana + punasipuli 

Sienisalaatti (käytän tätä ohjetta vähän sovellettuna, lisään ripauksen sitruunamehua enkä liota sieniä yön yli)

Savuporoterriini (ohje täällä, tosin me tehdään aina ilman pikkelssivihanneksia ja ilman suolakurkkuja terriinissä)

Rosolli sillillä (valmiina)

LÄMPIMÄT RUUAT

Kinkku mummun perinteisellä hunaja-sinappi-korppujauho-kuorrutuksella (Dijon-sinappia, juoksevaa hunajaa ja korppujauhoa, kuorrutukseen 1 osa Dijonia & 1 osa hunajaa)

Bataatti-pekaanipähkinä-vuohenjuustolaatikko (ohje täällä)

Imelletty perunalaatikko mummun perinteisellä reseptillä (suunnilleen vastaava resepti esim. täällä)

Lanttulaatikko mummun perinteisellä reseptillä (lähes vastaava resepti esim. täällä)

Oululainen hernetuuvinki mun mummun reseptillä (suunnilleen vastaava täällä)

JÄLKIRUOAT

Juustolautanen, keksilajitelma & viikunahillo

Piparihyydykekakku glögikastikkeella (ohje TÄÄLLÄ) tai päärynäpiirakka (ohje täällä, kaupallinen yhteistyö)

Pipareita

Tänä vuonna ollaan jätetty porkkanalaatikko pois, koska sitä niin usein jää paljon jäljelle. Se ei ole kenenkään erityinen suosikki, vaan sitä on vaan aina tehty, koska sitä on vaan aina tehty. Yritetään vähentää ruokahävikkiä jatkuvasti, eikä joulu ole mikään syy tehdä enempää ruokaa kuin oikeasti tarvitsee.

Näitä meidän ruokia ruokailee täällä koko meidän perhe, mun äiti, sekä mun tädin viisihenkinen perhe, eli iso ruokamäärä on perusteltu. Me puputetaan näitä samoja pöperöitä ainakin sinne 27. päivä asti, jolloin ne varmaan jo loppuvatkin. Joulussa parasta on lasten ilon ja yhdessäolon lisäksi se, että voi vaan ottaa rennosti ja lämmittää aina ruokaa kun tulee nälkä, eikä tarvitse kokata. Toki silloin tapaninpäivänä me tehdään uusi salaatti ja varmaan haetaan kaupasta tuoreet kala ja mäti, koska niitä ei voi ostaa/säilyttää kovin isoa satsia kerralla.

Mä olen aika tyytyväinen tästä joulumenusta, se on meidän näköinen ja makuinen, ja yhdistelee sopivasti uutta ja vanhaa. Kaikki rakkaat herkut on tallella, ja kaverina uudempia lemppareita. Jouluaatoksi viedään mukana laatikoita, ja kaikki muut löytyykin valmiina paikan päältä. En malta odottaa aaton varmasti super mieletöntä ja runsasta alkupalapöytää, joka varmasti varastaa kaiken mun huomion muilta herkuilta.

Mikä on teidän lemppari jouluruoka? Entäs mitä ette ikinä ottaisi omaan joulupöytään? 

*Postauksessa esiteltävät kirjat saatu  S&S -kustantamolta. 

Jokavuotinen jouluperinne, eli aattoaamun selviytymispakkaukset, on viimein taas valmiina. Nyt en ollut näiden kanssa aivan yhtä ajoissa kuin viime vuonna, mutta ei se mitään, vielä KOLMEE YÖTÄÄÄ JOULUUN ON! Meillä on siis perinteenä, että jouluaattoaamuna lapset saavat yhdet paketit, jotka ilahduttavat ja vähän auttavat siinä joulupukin odottelussa. Mulla oli itsellä lapsena tämä sama perinne, mutta itse sain aina yhden jonkin pienen random lahjan. Meidän lasten selviytymispakkauksissa on aina suunnilleen sama sisältö: luettavaa, pieni herkku ja joku pehmeä juttu, kuten mekko, yökkäri tai aamutossut.

Tänä vuonna paketeissa on kirjojen lisäksi tytöille jouluneuleet. He ovat jo pitkään toivoneet omia, koska äidillä ja isilläkin on, ja nyt löydettiin niin kivat neuleet kaikille kolmelle, että ne vihdoin päätyivät pakettiin. Ostin ne sen verran reilussa koossa, että menevät toivottavasti myös ensi vuoden jouluna. Me käytetään joulun alla jouluvaatteita tosi paljon (oikeastaan melkein koko ajan), eli neuleet tulevat kyllä käyttöön, vaikka ”sesonkivaatteita” ovatkin. Olen huomannut, että lapset tykkäävät samistella keskenään, ja siksi ostin heille samanlaiset.

Aiemmin meillä on ollut aina paketissa joku joulusatu, mutta meillä alkaa olla niin hillitön määrä joulu-aiheisia satukirjoja, että ei kohta ehditä enää lukemaan niitä kaikkia edes joulun aikaan. Siksi tänä vuonna mietin, että pakettiin olisi kiva laittaa jotain sellaista luettavaa, josta on iloa ympäri vuoden. Yksi mun lemppari kustantamoista on S&S, koska heiltä tulee niin paljon ajankohtaista, kantaa ottavaa, tasa-arvoista ja oikeasti fiksua kirjallisuutta niin lapsille kuin aikuisillekin. Esim. meidän lempparit eli Iltasatuja Kapinallisille tytöille 1& 2 -kirjat ovat S&S:n, ne me ollaan itse ostettu viime ja tänä vuonna.

Mulle on tärkeää, että lastenkirjoissakin on joku idea ja ne herättävät lapsissa ajatuksia ja keskustelua. Mä rakastan meidän satuhetkiä ja niiden pohjalta syntyneitä rönsyileviä juttutuokioita. Rakastan lukea yhdessä lasten kanssa, ja rakastan katsoa sitä, kun lapset itse tarttuvat kirjaan ja kaivautuvat jonnekin sohvan nurkkaan lukemaan ja aivan uppoutuvat kirjan maailmaan.

Valitsin S&S:n valikoimasta lasten paketteihin siis kolme kirjaa:

Taaperon pakettiin tuli aivan ihana Karoliina Pertamon Pupu tykkää -kirja. ”Pupu tykkää on herkkä ja iloinen kuvakirja ystävyydestä ja kaikesta siitä, mikä maailmassa on hyvää ja kaunista. Raikkain värein ja selkein hahmoin kuvitetun kirjan jokaisella aukeamalla esitellään uusi eläinystävä omine herkkuruokineen ja lempiasioineen.” (S&S).

Mun  mielestä kirja on aivan älyttömän söpö, ja kuulen jo päässäni taaperon heleän äänen, kuinka hän varmasti sanoo ”Minä tykkään pupusta!”. Paitsi jos hän on oikein taaperotuulella, eikä tykkää mistään, tai halua mitään, heh. Mutta ehkä tämä ihana kirja silti ilahduttaa häntä. 

5-vuotiaan pakettiin tuli hurmaava ja koukuttava Sakke Sokkelosalapoliisi. ”Herra X on varastanut Sokkelokiven, jonka voimat ovat vaarassa muuttaa koko Oopperakaupungin sekavaksi sokkeloksi. Pystytkö auttamaan Sakkea ja hänen ystäväänsä Carmenia löytämään tien sokkeloiden läpi ja pysäyttämään Herra X:n ennen kuin on liian myöhäistä? Tämän kirjan jokainen aukeama tempaa mukaansa uuteen kiehtovaan sokkeloon. Saken mukana seikkaillaan muun muassa kaupungin kaduilla, satamassa, kummituskartanossa ja kuumailmapallojen virrassa. Vihjeiden avulla selvitetään reitti aukeaman läpi, etsitään aarrearkkuja ja muita yksityiskohtia ja ratkotaan haasteita. Kun tehtävät on suoritettu ja reitti selvä, on aika kääntää sivua uudelle aukeamalle, kuin pelin seuraavalle tasolle!!” (S&S).

Sokkelosalapoliisissa lapsi pääsee siis todella haastamaan itseään, ja uskon, että siitä riittää hupia meidän kaikille muksuille aattoaamuna, kun he yrittävät löytää tiensä sokkelossa eteenpäin. Selasin kirjaa jo itse ja se on niin siisti, olisin rakastanut sitä itse lapsena. 

Meidän 7-vuotias on lukenut jo pian kolmen vuoden ajan itse, joten hänelle valikoitui ihan kunnon pitkä kirja. Valitsin S&S:n valikoimasta Vuokko Hurmeen kirjoittaman Kiepauksen, josta on ilmestynyt nyt jo myös toinen osa nimeltä Kaipaus. ”Lenna Anderssen eli elämänsä kahdeksan ensimmäistä vuotta kaupungissa, jonka nimi oli Kardum, maailmassa, joka oli kääntynyt nurin päin. Siellä missä ennen oli taivas, oli nyt maa, ja missä piti olla maata jalkojen alla, olikin vain huikaiseva pudotus tyhjyyteen. Tapahtuma, jota kutsuttiin Kiepaukseksi, oli mullistanut kaiken. Ihmiset ovat kuitenkin oppineet pärjäämään ylösalaisessa maailmassaan, ja Lennan perheen elämä Kardumissa on oikeastaan juuri sopivan jännittävää ja mukavaa kunnes puhdas vesi alkaa loppua. Miten Lennan ja hänen perheensä, äidin, isän, pikkusiskon ja lemmikkikanan, käy? Uskaltavatko he lähteä etsimään tulevaisuuttaan toisesta maailmasta, joka ehkä on jossain heidän allaan, taivaalla?” (S&S).

Kirja kuulostaa juuri sellaiselta, josta meidän 7v varmasti tykkää. Jännittävä juoni, ja pitkä kirja johon voi keskittyä ihan täysillä. Ollenkaan ei haittaa, että tälle on olemassa myös jatko-osa. 

Jouluneuleiden ja kirjojen lisäksi aattoaamun paketteihin pakkasin maustamattomia pähkinöitä! Niitä on hyvä napostella jos yllättää pikkunälkä joulupuuron ja joululounaan välissä, hih. Lapset tietävät, että äiti ja isi ostavat nämä aattoaamun pakettien jutut, ja äiti ja isi laittavat ne kuusen alle, eli pukki ei näitä tuo. En oikeastaan edes muista enää miten he keksivät tämän, mutta se on ihan hyvä. He osaavat odottaa näitä paketteja jo, ja ovat miettineet, että mitähän luettavaa saavat tänä vuonna. Toivottavasti paketit ovat mieleiset <3

Aiotteko tehdä aattoaamun paketteja, tai onko teillä sellaista perinnettä että avataan jo aamulla yksi paketti?

Jos kaipaatte joulukirja-vinkkejä, niin tästä pääsette edellisvuosien paketteihin, joissa esittelyssä seitsemän jouluista kirjaa ja muut pakettien sisällöt:

2017 – Astrid Lindgreniä, joululauluja & Heinähattu & Vilttitossu.

2016 – Barbieta ja Pekka Töpöhäntää.

2015 – Mauri Kunnasta & Tatua & Patua.

Meillä on joululahjaostokset tehtynä. Jouluruoka-aineksista ostettu kaikki muut paitsi graavikala ja mäti. Toki jotain on varmasti unohtunut, mutta niistä ei oteta stressiä, kaupat on auki vielä aattonakin. Kinkku on sulamassa ja tänä iltana paketoidaan Oton kanssa viimeiset lahjat. Kaikilla on rento fiilis, viimeinen aamukasin joulujuhlakin on vietetty. Huomisen jälkeen herätyskellolle saa sanoa heipat pariksi viikoksi.

Ruokailutilan joulukalenteri-naru on täyttynyt avattujen luukkujen tilalle nostetuista joulukorteista. Ollaan saatu tänä vuonna aivan ennätysmäärä joulukortteja, ja siitä on tullut NIIN hyvä fiilis! Ihan kuin kaikki ihmiset olisivat taas innostuneet lähettelemään kortteja, kun muutaman vuoden oli korttien suhteen vähän hiljaisempaa yleisesti (ja tuntui että kaikki muutkin sanoivat samaa). Ihanaa! Musta on niin ihanaa kun vanhoihin kauniisiin perinteisiin puhalletaan uutta henkeä ja pidetään niistä kiinni.

Meidän piparitalo on kasassa, vuoden viimeinen yhteistyökamppis on tehty ja joulukalenteriluukutkin ovat yhtä lukuunottamatta jo valmiina. Tänä vuonna ollaan ajoissa, eikä joulukiireestä ole tietoakaan. Tänään kun tehtiin jouluruokaostoksia ei hypermarketissa ollut edes kassajonoa. BEST! Me  otetaan chillisti, ja se tuntuu ihanalta. Huomenna vielä esikoisella on viimeinen koulupäivä, ja tänään saatiin jo nähdä ihana joulujuhla koululla. Saadaan kyllä olla niin ylpeitä tästä hienosti sujuneesta ensimmäisestä koulusyksystä ja meidän koululaisesta!

Meidän ihana 5v on ollut jo joululomalla tämän viikon, ja musta tuntuu että heillä on ollut kuopuksen kanssa ihan mielettömän hyvät leikit yhdessä. Tuntuu että taapero on viikossa ottanut hullun kehitysharppauksen kun on saanut olla joka päivä isosisko(je)n kanssa aamusta iltaan. He ovat leikkineet Ryhmä Hau -hahmoilla, rakennelleet majoja, lukeneet kirjoja, kuunnelleet musiikkia ja pitäneet esityksiä. Taapero laittaa aina musiikkia soimaan laulukirjasta, sitten he tanssivat ja lopuksi kumartavat ja käskevät taputtamaan. Taaperokin kumartaa niin syvään että otsa meinaa osua lattiaan.

Ollaan laulettu yhdessä joululauluja, luettu joulusatuja, koristeltu pipareita, nautittu ihanasta ensilumesta ja moikattu ystäviä ja kummeja. En voi sanoin kuvailla miten hyvä fiilis on siitä, että joululoma todella alkaa huomenna. Tämä vuosi on ollut upea ja täynnä niin hienoja kokemuksia ja mahdollisuuksia, mutta nyt tekee kyllä tosi hyvää myös pysähtyä hetkeksi. Meillä on lasten kanssa heidän joululomalle vain yksi tavoite: oppia tekemään Skibidi challenge kunnolla. Ollaan jo melko lähellä, mutta vielä vähän pitää hioa paria kohtaa. Mutta ollaan ihan varmoja, että onnistutaan kyllä!

Joulukalenterin luukuissa on tulossa vielä viimeiset neljä kivaa luukkua, joista varsinkin yksi on sellainen, mitä on toivottu tosi pitkään! Joten kannattaa pysyä kuulolla! Ja kyllä mä aion kuulumisetkin päivittää vielä ennen joulua, että senkin puolesta muistakaa seurailla. Vaikka mulla ei itselläni varsinaista lomaa ole, niin aion kyllä joulun aikaan pitää pari päivää täysin vapaata ja ottaa muutenkin rennommin. Lasten loma ja Oton vapaapäivät on mullekin lomaa, vaikka jotain tekisinkin. Mutta siitä lisää myöhemmin! Ihanaa torstai-iltaa kaikille, nyt meillä alkaa Oton kanssa vikat paketointitalkoot!

Tällä viikolla saatiin vihdoinkin tehtyä piparkakkutalo! Se tuli perhejoulukalenterin luukusta tehtäväksi jo viime viikonloppuna, mutta meillä oli viikonloppuna sen verran paljon kaikkea muuta ohjelmaa, että piparkakkutalo vaan jäi. Maanantaina illalla tuli inspiraatio ja piirsin kaavat talolle ihan omasta päästä. Halusin päästä helpolla, ja siksi käytin A4-paperin kapeamman sivun mittaa talon sivuseinien korkeutena ja A4-paperin leveämmän sivun mittaa talon korkeutena. Ei tarvinnut ihan niin paljon mittailla, kun tein sillä tavalla. Lisäksi suunnittelin kuistin, ovet ja savupiipun, sekä tietty ikkunat ja katon. Savupiipusta tuli ihan jättimäinen, en tiedä mitä oikein ajattelin, heh! Mutta ainakin sinne sai sitten paljon hienoa savua (eli hattaraa).

Me valmistettiin talo lasten kanssa ihan tavallisesta kaupan piparitaikinasta, ja mä tein sillä tavalla, että kaulin taikinalevyt jo valmiiksi leivinpaperin päällä, jolloin isoja osia ei tarvinnut raakana yrittää siirrellä, vaan siirsi vain leivinpaperin sitten uuninpellille. Mulla kerkesi lopputaikina jo vähän kuivahtaa siinä kun kesti niin kauan, mutta lisäsin puoli teelusikallista ruokaöljyä mun käsien kautta taikinaköntsään niin johan notkistui.

Ikkunoihin käytettiin tänäkin vuonna murskattuja muumitikkareita, koska se on sopivan helppoa ja mukavaa. Olin ihan unohtanut sen teiltä saadun vinkin, että viinikumikarkeista saisi hyvät ikkunat myös, eikä tarvitsisi edes murskata! Mutta ensi vuonna pakko varmaan kokeilla sitä sitten, jos vaan satun muistamaan.

Kasattiin talon osat yhteen keskiviikkona illalla Oton kanssa. Käytettiin kasaamiseen sulatettua sokeria, koska se on sopivan tymäkkä liima, jolla kaikki varmasti kiinnittyy hyvin toisiinsa. Huomattiin samalla, että mun tekemä alusta oli jälleen kerran melko pieni, ja talo mahtui siihen vain juuri ja juuri. Mutta onneksi kuitenkin mahtui! Olin lisäksi suunnitellut osat niin, että ne eivät ole liian leveitä meidän paistinpannulle, vaan ne pystyi painamaan suoraan kerralla sulaan sokeriin pannulle. Pannun halkaisija on 28cm meillä, ja levein osa oli 27cm, mahtui siis juuri sopivasti, eikä tarvinnut ollenkaan kikkailla.

Me käytettiin talon koristeluun sokerikuorrutetta ja ranskanpastilleja, sekä aitoja että S-kaupan oman merkin, niin sai vähän värivaihtelua. Mä tein sokerikuorrutetta itse, ja lisäksi käytettiin myös valmista. Mulla ei ollut vaan tarpeeksi jämäkkää pursotinpussia, ja siksi koristelu sillä omatekoisella oli vähän haastavaa. Toki en muutenkaan ole niin hirveän vakaa koristelija, vaan tuollaista vähän reppanaa söheröä mulla tulee aina. Mutta se on just hyvä tyyli mulle!

Koristeltiin talo yhdessä isompien lasten kanssa, ja taapero koristeli sitten irtopipareita. Mä tein talon etupuolen katon ja kuistin katon, sekä savupiipun kaksi sivua. Muuten lapset saivat koristella mielensä mukaan, ja tuli aivan älyttömän ihanat ja symppikset koristelut! Meillä ei ole niin nöpönuukaa, vaan juuri tällainen kotitekoinen talo on meille juuri paras.

Jos vertaa viime vuoden taloon, niin on tämä ainakin jo vähän siistimpi! Ja toissavuonna me käytettiin vielä valmista piparkakkutaloa, että siihen nähden tässä on jo huomattavaa edistystä havaittavissa ainakin mun mielestä. Ei valmiissakaan tietty mitään vikaa ole, mutta nämä rakennustaidot karttuvat vain harjoittelemalla. Ehkä ensi vuonna muistuu taas pari loistavaa vinkkiä vielä mieleen (joita listasitte ihanasti viime vuonna), ja tehdään joku ihan överi prinsessalinna.

Ihanaa päivää kaikille <3

PS: Neljä yötä jouluun, OMG! Tänä aamuna mekin herätään ennen kukonlaulua, sillä mennään juhlimaan esikoisen joulujuhlaa. <3