Huh mikä päivä takana! Meidän perhettä kuvattiin tänään yhteen juttuun joka julkaistaan myöhemmin keväällä ja kuvauksia on vielä ensi viikolla parina päivänä. (Spoiler alert ei ole mikään tv-sarja tai muu megaiso juttu). Kuvauspäivän jälkeen ei voi kun nostaa hattua meidän lapsille siitä, miten loistavia tyyppejä he ovat kaikki kolme.

Vaikka herättiin aamulla aikaisin ja meille tuli paljon uusia ihmisiä kotiin, lapset olivat loistavalla fiiliksellä koko päivän. Touhusivat ja leikkivät ja hengailivat kaikkien kanssa. Kuvausten jälkeen kun juteltiin isompien tyttöjen kanssa päivästä. Heillä oli kuulemma ollut tosi kivaa, ja he luettelivat vielä ihan itse kaikkia asioita mitkä olivat olleet parhaita juttuja tässä päivässä.  Kuulemma esimerkiksi se että he saivat juoda kuvausryhmän tuomaa fantaa joka oli ”hurjan kirpeää”. He kun eivät yleensä saa ikinä fantaa, koska ei osteta koskaan limua.

Oli kyseessä sitten tällainen spesiaalimpi päivä, tai ihan tavallinen työpäivä tai harmaa sunnuntai, se tuntuu vaan ihan parhaalta just näiden mun tyyppien kanssa. Mulle on ihan sama mitä me tehdään, parasta on se kun vaan saadaan olla vaan yhdessä. Ei jokainen päivä ole juhlaa, eikä tarvitsekaan olla. Arkeen kuuluu myös sotkua, paperihaavoja sormessa, riitoja lemppariponeista ja siitä kuka saa pelata just sen tietyn tyypin kanssa samassa joukkueessa Monopolya. Joskus kinastellaan, tai harmistutaan siitä miten myöhästyttiin jonkun höpsön jutun takia. Arki on arkea meilläkin eikä mitään täydellistä höttöä, vaikka onnellisia joka päivä ollaankin.

Se on elämää, enkä vaihtaisi mitään hetkiä pois, koska olen vaan kiitollinen siitä että saan ylipäätään edes kokea ne hetket mun oman perheen kanssa. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, että pääsee kokemaan omien lasten kaatamia maitolasillisia tai saa setviä kahden, tai tulevaisuudessa kolmen lapsen sisaruskahnauksia. Se on suuri siunaus meille, meidän unelmien täyttymys. Toki ne arjen hankalammatkin hetket on helpompi ottaa vastaan, kun arki on pääosin tasaista ja mukavaa. Olen kiitollinen myös siitä että meillä näin on.

Vaikka aina ei siinä hetken tuoksinassa ole ensimmäisenä mielessä, että onpa ihanaa että meillä ON lapsia jotka VOIVAT riidellä keskenään, niin on hyvä pysähtyä aina välillä miettimään ja arvostamaan sitä, miten suurta onnea on saanut osakseen. Kaikki eivät pääse kokemaan samaa, vaikka itse niin haluaisivat. Vaikka on helpompaa olla kiitollinen niinä seesteisinä hetkinä kun kaikki menee loistavasti, mulle on tärkeää olla kiitollinen myös silloin kun ei ole niin seesteistä.

Mä olen niin onnellinen mun perheestä, että välillä tuntuu että mun sydän voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Saatan illalla nukkumaan mennessä vaan fiilistellä sitä, miten ihania tyyppejä mulla on hieno etuoikeus saada kutsua mun perheenjäseniksi. Sen lisäksi että fiilistelen ihan omassa mielessäni ja täällä, yritän myös kertoa sen heille niin usein kuin mahdollista. Vähintään joka päivä, yleensä monta kertaa päivässä. Enkä ole ainoa. Lapset muistavat kertoa sen myös meille ja toisilleen. Viimeksi mun sydän meinasi räjähtää tänään, kun pienimmäinen paijasi isosiskonsa tukkaa hellästi, ja sanoi waaaau.

Vaikka meillä toistellaan jonkun mielestä ehkä liiankin usein sitä miten paljon rakastetaan, niin ainakin meillä rakastetaan täysillä. Mun mielestä sitä ei voi sanoa liian usein, eikä se kulu vaikka sitä hokisi enemmänkin. Rakkaus on best <3

Heräsin: Klo 6.17. Pelättiin eilen että tästä yöstä ei tulisi kovinkaan kokonainen, kun 1v sai rokotuksia ja niistä nousi korkea kuume hetkeä ennen nukkumaanmenoa. Kuume onneksi laski panadolilla, ja vauva nukkui tyytyväisenä koko yön, eikä herännyt kuin 16 minuuttia tavallista aikaisemmin. Hän on nyt jo viikon verran herännyt joka aamu klo 6.33 minuutilleen, ja olen alkanut itse heräämään automaattisesti klo 6.32. Ollaan täsmällisiä tyyppejä nähtävästi. Saa nähdä palataanko huomenna jo tavalliseen rytmiin, ja nukutaan taas 16 minuuttia pidempään?

Söin aamiaiseksi: Maustamatonta jugurttia, granolaa, pensasmustikoita, manteleita, pekaanipähkinöitä, (Lidlin) vihersmoothieta, klementiinin ja kahvia. Näin hiihtolomalla  herkutellaan aamuisin, nam!

Puuhasin lasten kanssa: Leivottiin yhdessä valkosuklaahippukeksejä lasten toiveesta. He halusivat myös tehdä meille omat drinkit, eli appelsiini-porkkanamehua ja mansikka lasin kylkeen. Kekseistä tuli super hyviä, ja leipominen oli helppoa. Keskimmäinen muisti niin hienosti hakea päiväkodista saamansa leipomishatun yläkerrasta, ja oikein antaumuksella muovaili kauniin pyöreitä keksejä pellille.

Söin lounaaksi: Edellispäivän jämiä, eli vietnamilaista maapähkinäkanaa cosmopolitan-salaattikäärössä. Oton kokkauksia, ja ai että oli hyvää vielä tänäänkin.

Liikuin: Pidin esikoiselle tanssitunnin, koska hän halusi oppia tanssimaan samalla tavalla kuin yksi tyttö jonka tanssivideoita ollaan katsottu yhdessä Instagramista. Me tanssittiin yhdessä kokonainen tunti, ja meille tuli HIKI. Hän oli niin reipas opettelija, ja hän päätti, että tästä lähtien pidetään kuulemma joka tiistai Instagram-tanssitunti. Hän harjoitteli vielä tunnin jälkeen itsekseen koko illan aina vähän väliä peilin edessä, ja halusi esittää tanssin isille heti kun hän tuli töistä. Vauva pyöri koko tanssitunnin ajan mukana, ja otti aina kädestä kiinni ja heilutti lantiota. Hän on ihan tanssityyppi.

Yllätyin: Kun esikoinen ei halunnut kuunnella Marcusta ja Martinusta tanssitunnilla, kun kuulemma ”ei jaksa aina samaa artistia”. Hän halusi kuunnella Ed Sheerania ja Marshmalloa.

Nauroin: Kun tajusin että meidän kuopus kutsuu syliä nimellä ”kukku”. Aina kun hän haluaa syliin, hän nostaa kädet ylös ja sanoo ”kukku” ja nyökyttelee. ”Kukku!” ”Haluutko sylkkyyn?” ”JOOOOOOOOOOOOOOOO”. Sylkky ilmeisesti kuulostaa samalta kuin kukku hänen mielestään. Hassu vauva.

Söin illalliseksi: Myös Oton kokkaamaa Tikka Masalaa ja täysjyväriisiä. Se oli herkullista, ja maistui lapsillekin. Talvella on ihanaa syödä ruokia joissa on vahva, mutta pehmeä maku. Otto on ottanut vetovastuuta ruuanlaitosta, että mä saan tehtyä sillä aikaa töitä. Mä rakastan itsekin kokkailla, mutta ihan kivaa että saa välillä tehtyä arkipäivinä esim. juuri ruuanlaiton ajan työhommia, kun Otto kokkaa yhdessä lasten kanssa (ja vauva tyhjentää kaikkia kaappeja ja laatikoita ja metsästää lattialle putoavia herkkupaloja).

Iloitsin: Huomisen työtapaamisesta, ja eräästä toisesta kivasta työprojektista johon pääsin mukaan. Se on jotain ihan uutta ja erilaista, mitä en ennen ole tehnytkään. Tämä vuosi on kyllä ehdottomasti uravuosi, vaikka tuntuukin hassulta sanoa niin samalla kun hoidan kotona meidän 1-vuotiasta. Mutta totta se on. Aikamoista palapeliä välillä, mutta sitäkin antoisampaa. Voi mitä kaikkea tämä vuosi voikaan tuoda vielä tullessaan, kun se on alkanut näin mahtavasti.

Katsoin lasten kanssa YouTubesta: Fail Armyn mokavideon. Me luetaan aina iltasatu joka ilta, paitsi kerran viikossa tai kahdessa he saavat katsoa iltasaduksi viiden tai kymmenen minuutin pituisen Fail Army -videon, yhdessä meidän kanssa. Tämä on alunperin Oton keksintö jo parin vuoden takaa. Lapsista on ihan megahauskaa saada välillä katsoa iltasaduksi höpsöjä mokia, ja ollaan aina kaikki täällä ihan että ”eiiii, apua, älä tee noin!!”.

Ajattelin: Että ihan parasta, että isommat tytöt ovat lomalla tämän viikon. Niin kivaa olla yhdessä heidän kanssaan, höpöttää aamusta iltaan ja touhuilla yhdessä. Meillä on kyllä maailman parhaat kolme tyttöä <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Offerillan kanssa.

Vietettiin viime viikon torstaina meidän 4. hääpäivää Oton kanssa, ja päästiin ekaa kertaa yli vuoteen ihan kunnon treffeille. Mun äiti jai kotiin lasten kanssa, ja me otettiin auton nokka kohti Vantaata. Käytiin ensin kahdestaan kiertelemässä kaupoissa, ja ostettiin toisillemme pienet hääpäivälahjat. Mä ostin Otolle korun, ja hän osti mulle yksisarvisen. Ei ihan oikeaa, mutta sellaisen ihanan glitterisen laukkuun kiinnitettävän Coachin yksisarvisen, joka toi ison korvasta korvaan -hymyn mun kasvoille.

Sen jälkeen mentiin illalliselle, rennosti ja reteästi Classic American Dineriin hamppareille. Ollaan käyty American Dinerissa pari kertaa ennenkin syömässä, koska tykätään rennosta meiningistä ja hamppareista. Tähän mennessä oltiin testattu Lahden ja Turun Classic American Dinereitä, ja tykätty. Aina välillä on kiva käydä jossain fine dining -ravintolassa esimerkiksi ystävien kanssa, mutta yleensä jos kahdestaan mennään niin meidän valinta on laadukas mättö, ennemmin kuin maistelumenut.

Mahat täynnä ja sopivasti vähän pömpöttäen suunnattiin sitten Jumbosta Flamingoon, ja kohti Flamingo Spata. Mä en ollut koskaan aiemmin käynyt Flamingo Spassa, eikä ollut Ottokaan. Myöskään vesipuisto ei ollut meille entuudestaan tuttu, joten ei oikein edes tiedetty mitä odottaa. Meidän leuat suunnilleen loksahti, kun käveltiin Spahan. Siellä oli niin rentoa, tunnelmallista, hämärää ja ihanaa rentouttavaa musiikkia. Kukaan ei juossut tai huutanut, ei ollut kirkkaita valoja ja vesi oli uskomattoman lämmintä ja ihanaa.

Spa-osastolla nautin yhden mojiton uima-altaassa, ja se oli varmaan yksi tähänastisen elämäni parhaita mojitoja. Oli niin luksusta vaan hengailla kuumassa altaassa Oton kanssa, ihan kahdestaan ja jutella kaikessa rauhassa ilman keskeytyksiä. Käytiin testaamassa myös mineraalivesiallas, ja muutama erilainen sauna johon Spassa miehet ja naiset pääsevät yhdessä. Tehtiin myös pikapyörähdys vesipuiston puolelle, jonne pääsi samoilla lipuilla. Sielläkin oli aika ihanaa, ja päätettiin heti että sinne on pakko tulla pian lasten kanssa. Sitten suunnattiin äkkiä takaisin Spa:n puolelle.

Offerilla -kamppis tuli mahtavaan saumaan, meillä ei nimittäin ollut vielä mitään suunnitelmia hääpäiväksi, ja kamppiksen myötä tuli tutkittua vaikka ja mitä eri vaihtoehtoja yhteiseksi treffitekemiseksi. Olin ostanut aiemmin vain kerran diilisivustolta, silloin kun odotin meidän keskimmäistä. Sain silloin todella huonon kokemuksen eräästä sen ajan sivuston tarjoamasta palvelusta, ja olin onnistunut monessa vuodessa oikeastaan unohtamaan diilisivustojen olemassaolon kokonaan, kun se jäi niin harmittamaan mua. Nyt mulle tarjoutui kuitenkin mahdollisuus kokeilla Offerillaa tämän yhteistyön myötä, ja näin oli helppo antaa uusi mahdollisuus diilisivustoille.

Tämän kokemuksen jälkeen täytyy sanoa, että sivuston käyttö oli todella helppoa, ja tarjonta uskomattoman monipuolinen, eri diilejä on tarjolla yli 1300! Viiden vuoden takaisesta kokemuksestani ajattelin ensin, että saapa nähdä millaisia juttuja oikein on tarjolla. Yllätyin todella positiivisesti siitä, miten Offerillan sivuilta löytyi hurjasti diilejä sellaisiin firmoihin ja palveluihin joita olen muutenkin jo käyttänyt. Alkuperäinen mielikuvani diilisivustojen tarjonnasta oli siis aivan väärä. Sieltä löytyi Subwayta, Robert’s Coffeeta ja Flamingo Spata. Paljon hienoja ravintoloita hienoilla paikoilla, ja sisäleikkipuisto jossa esikoisemme piti 6v-kaverisynttärinsä.

Me pohdittiin ensin että lähdetään japanilaiseen ravintolaan illalliselle Helsingin keskustaan, mutta onneksi huomattiin Flamingo Spa:n huikea diili ja mentiin rentoutumaan ihanaan K-18-kylpylään oikein ajan kanssa. Se tuli todella tarpeeseen. Spa-diiliä ostaessamme tsekkasimme samalla, jos kylpylän kanssa samalta suunnalta löytyisi vielä ravintoladiili, ja löytyihän sieltä: Jumbon Classic American Dinerista kaksi burgeria yhden hinnalla. Hääpäivän suunnitelmat tehtiin ihan extempore vain pari päivää etukäteen, ja ne onnistuivat mainiosti. Kahden hengen luksus- spareissulle ja ravintolaillalliselle tuli yhteishinnaksi 58,90. Ei paha, sanon minä. Ilman diilejä sama setti olisi maksanut 112,60€, eli kyseessä oli aika iso säästö.

Jos haluaa vaikkapa kokeilla jotain uutta hauskaa tekemistä, on tosi hyvä vaihtoehto katsoa löytyisikö siihen diili Offerillasta. Siellä on pakohuonepelejä, joogaa, VR-pelikokemuksia, hemmotteluhoitoja, ja useampia sisäleikkipuistoja. Ja yli tuhat muuta diiliä. Sama juttu ravintoloiden kanssa, paljon pienempi kynnys lähteä kokeilemaan entuudestaan tuntematonta raflaa, kun siihen on diili jonka avulla se tulee edulliseksi. Silloin ei niin paljoa harmittaisi vaikka ruoka ei olisikaan niin hyvää. Diilejä löytyy Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun seuduilla.Palvelulahjakorttien lisäksi myynnissä on myös elämää piristäviä tuotteita. Alennusprosentti on yleisesti 50-90%. Offerillan uutiskirjeen tilaamalla pysyy helposti kärryillä kaikista sivuston tarjoamista diileistä.

Meillä oli kyllä ihan huippu hääpäivä, ja diilin myötä tuli todettua miten mahtava paikka se Flamingo Spa oli. Jatkossa voi sitten hyvällä mielellä ostaa ne liput myös ihan täyteen hintaan, kun on kerran käynyt kokeilemassa.

Tänään vietetään Ystävänpäivää, ja sen kunniaksi kirjoitan teille aiheesta, josta en ole pitkään aikaan tainnut sanoa oikein mitään täällä blogin puolella. Nimittäin ystävistä ja ystävyydestä – päivän teemasta.

Ennen parisuhdetta ja omaa perhettä, ystävät olivat kiistattomasti ainakin omassa elämässäni aivan ykkössijalla. Ystävät olivat niitä, joiden kanssa vietin aikaa joka päivä, puhuin jatkuvasti puhelimessa, jaoin kaikki ilot ja surut. Heti ekana kun jotain merkittävää tapahtui, jaoin sen ystävien kanssa. Ensimmäisen raskaustestinkin tein vuonna 2011 ollessani ystävän luona yökylässä, eihän sitä nyt yksin voinut tehdä todellakaan, kuten ei mitään muutakaan niihin aikoihin.

Niistä teinivuosista on kuitenkin jo monta vuotta aikaa, ja joka vuosi parisuhde, lapset ja työ ovat vallanneet yhä suurempaa osaa arjesta. Saako ystäviä kuitenkaan unohtaa kokonaan vain siksi, että muut asiat valtaavat tilaa? Mun mielestä ei missään nimessä, jos heistä oikeasti välittää. Ystävyys saa kuitenkin muuttaa muotoaan ja kehittyä siinä samalla, kun elämä muutenkin menee eteenpäin meillä kaikilla. Oikeat ystävyyssuhteet kestävät kyllä muutokset puolin ja toisin.

Mun elämästä tippui kauhallinen ystäviä pois heti silloin, kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi ja lakkasin olemasta joka viikonloppu juhliva teini. Toisaalta mulle myös jäi iso kourallinen niitä ystäviä, jotka seisovat mun rinnalla edelleen tänäkin päivänä. Oikeastaan kaikissa elämän käännekohdissa ystäviä on hävinnyt, mutta toisaalta uusia tullut tilalle, jopa enenmmän kuin on lähtenyt. Silti se tietty joukko ihmisiä on ollut alusta tähän päivään asti mun rinnalla, ja tiedän että tulee olemaan aina, tapahtui mitä tapahtui.

He ovat niitä ihmisiä joille voi kertoa mitä vaan, ja jotka laittavat juuri oikealla hetkellä viestiä, että tsemppiä kiireisiin, kaikki menee hienosti. Toivon, että osaan olla yhtä ihana ystävä takaisin, ja uskon että en ainakaan ihan surkea ole, kun yhtä ollaan pidetty kaikki nämä vuodet. Oikeiden ystävien kanssa ei haittaa, vaikka ei näkisi pitkään aikaan, sillä sitten kun nähdään, kaikki on ihan samanlaista kuin ennenkin. Yhtä rentoa, vaivatonta ja leppoisaa.

En sure menetettyjä ihmissuhteita, klisee pätee että hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti. Jokainen ihminen joka on jollain lailla ollut osana mun elämää, on opettanut mulle jotain ja jättänyt jäljen siihen, kuinka toimin ja kuinka kohtelen toisia. Olen iloinen voidessani sanoa, että mun ystävyyssuhteisiin ei ole kuulunut draamaa enää vuosikausiin. Olen riidellyt ystävän kanssa viimeksi varmaankin ollessani 22-vuotias, eli neljä vuotta sitten. Tai en oikeastaan riidellyt, mutta tietoisesti ottanut etäisyyttä ihmiseen, jota pidin ystävänä, mutta joka teki ikävästi mulle yhtenä mun elämän tärkeimmistä päivistä.

Sen jälkeen elämä ystävien kanssa on ollut äärimmäisen tasaista. Nähdään aina kun ehditään, puhutaan aina kun voidaan, jaetaan ne ilot ja surut. Ei jaeta kaikkea ehkä ensimmäisenä enää, mutta heti toisena Oton jälkeen. Whatsapp laulaa iltaisin, ja vaunulenkillä ollessa soitan usein kaukana asuvalle ystävälle. Aikaa otetaan sieltä mistä voidaan, ihan kuin parisuhteessakin. Joka viikko näen ainakin muutamaa ystävää tai kaveria, mutta heitä on niin monta, että yleensä en näe samaa ihmistä kovinkaan montaa kertaa kuukauden aikana, koska en vain ehdi. Ja tilanne on yleensä ihan molemminpuolinen, en tosiaankaan ole ystäväpiirini ainoa jolla kalenteri on aina liian täynnä.

Sen sijaan olen edelleenkin ainoa jolla on lapsia, jos miettii niitä ystäviä joiden kanssa ollaan tunnettu kaikkein pisimpään. Se ei koskaan ole ollut este yhteydenpidolle tai ajan viettämiselle. Olen ylpeä voidessani kutsua monia ystäviäni myös lasteni kummeiksi. He ovat vieneet lapsia kotieläinmessuille ja sisäleikkipuistoon, pelanneet tuntikausia lautapelejä ja askarrelleet aquabeadseillä lasten kanssa mun ollessa kuumeessa. He muistavat soittaa synttäripäivänä toiselta puolelta Suomea lapsen omaan numeroon, ja kysellä kuulumisia häneltä ihan muuten vaan. He juttelevat mun kanssa mistä vaan, myös lapsista silloin kun siltä tuntuu.

He ovat kiinnostuneita meidän koko perheen kuulumisista, ihan samoin kun minä heidän yliopistojutuistaan tai työn hakemisesta. He lähtevät mun kanssa juhlimaan silloin harvoin kun sinne pääsen, ja aina meillä on yhtä hauskaa. Ylihuomenna lähden juhlimaan ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen, ja odotan sitä niin innolla. En koskaan suunnitellut pitäväni näin pitkää taukoa tanssimisesta, mutta jotenkin siinä vain kävi niin. Ei se silti tuntunut kahdelta vuodelta, ja tiedän että meillä on perjantaina ihan yhtä hauskaa kuin oli kaksi vuotta sittenkin. Lähden juhlimaan ystävän kanssa, jonka kanssa tuli viime vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta yhteistä taivalta.

Uudemmista kavereista ja ystävistä olen hurjan kiitollinen myös, ja siitä että olen saanut vuosien varrella tutustua niin ihaniin äiteihin. Äitiystävät ovat tärkeitä voimavaroja ja inspiraation lähteitä, joiden kanssa voi jakaa kaikki ne lapsiperhearjen ilot, surut ja huvittavimmat tilanteet. Toki äitien kanssa voi puhua kaikesta muustakin kuin vain lapsista. Äitiystävänä mä haluan olla sellainen, jonka kanssa lapsetkin voi olla rennosti. Kun meille tulee kylään, ei tarvitse jännittää että mitenköhän se menee lasten kanssa, meillä voi olla juuri niinkuin kotonaan. Ja onneksi sama toimii ystävien kanssa myös toisin päin.

Tänä vuonna olen tutustunut jo pariinkin uuteen ihanaan ihmiseen, joiden kanssa ollaan käyty lounaalla ja vietetty aikaa. Se on ihanaa! Mä olen ihmisenä sellainen avoin höpöttelijä joka tutustuu helposti, ja on ollut mahtavaa törmätä usein samanhenkisiin tyyppeihin, joiden kanssa vaan klikkaa heti.

Olen hurjan kiitollinen jokaisesta ihanasta ihmisestä joka meidän ympärillä on, se ei ole mikään itsestäänselvyys että saa elämäänsä niin mahtavia tyyppejä. Ystävät ovat uskomattoman suuri rikkaus. Kiitos myös kaikille teille siellä ruutujen takana, moni vakkari teistäkin lukijoistakin tuntuu vähän kuin ystävältä, ollaan ehkä moikattu tapahtumassa, ja juteltu kymmenien ellei satojen kommenttien verran täällä blogissa tai somekanavissa. Se on ihan mahtavaa. Ihanaa Ystävänpäivää kaikille <3

Minua kymmenisen vuotta vanhempi kollegani kutsui minua tänään “konkariksi”. Ei siksi että olisin jotenkin häntä parempi työssäni, tai siksi että olisin häntä vanhempi. Mitä en ilmiselvästi todellakaan ole, sillä kuten juuri sanoin, hän on minua noin kymmenen vuotta vanhempi. Hän kutsui minua konkariksi, kun kerroin hänelle siitä kuinka nukun nykyään sukat jalassa.

“Ei kyrsi niin paljoa nousta yöllä hoitamaan vauvaa kun ei jalat jäädy”, perustelin kantani.

Kollegani on meinaan juuri saanut esikoisensa. Häntä vastapäätä istuvan kollegamme vaimon laskettu aika taas on kuukauden päästä. Esikoinen sielläkin.

Tästä inspiroituneena ajattelin, tällaisena “konkarina”, jakaa muutaman asian jotka olen itse oppinut tässä vuosien varrella. Vanhemmuuteen asennoituminen ei meinaan välttämättä aina ole se maailman helpoin etappi. Vaikka me vaimoni kanssa päätimmekin ottaa pienen varaslähdön, on monilla muilla tuoreilla vanhemmilla takana vuosien parisuhde. Pienen ihmisen alun tunkeminen siihen yhtälöön on valtava muutos. Muutamasuhde kun ei toimi ihan samalla tavalla, kuin parisuhde. Toki se pieni ihminen on valtava muutos ihan kaikissa tilanteissa, ja nämä vinkit sopivatkin ihan kenelle vaan.

Kuvassa vastaherännyt ja vielä vähän uninen synttärisankari viime viikolla. 

Nuku sukat jalassa

Ironista kyllä, tämä ei ollut omasta päästä, vaan vaimoni suusta, joka muuten inhoaa sukkia. Siitä huolimatta että olen itse sukkien fanikerhon puheenjohtaja, ja kuljen kesät talvet päivisin sukat jalassa, en jostain syystä ollut keksinyt tätä pientä kikkakolmosta. Itkevän lapsen lohduttaminen keskellä yötä, varsinkin talvisaikaan, ei ole lähelläkään niin turhauttavaa kun ainoastaan väsyttää ja pissattaa, eikä palele. Lisäbonuksena vielä se, että sukkien ansiosta herkkäuninen lapsi ei herää siihen että jalat tahmaavat kiinni lattiaan. Lämmittämään voi heittää paidankin vielä päälle, jos tykkää nukkua epämukavasti. 

Ennakoi aina

Ihan sama mistä on kyse, varaa aina yksikkö ylimääräistä. Kauppareissu edessä? Ota ylimääräinen kauppakassi. Pitkä matka ajettavana? Varaa ylimääräinen tunti ajomatkaa. Pakkasitko varavaipan? Ota herranjestas kolme lisää. Otitko mukaan yhden sosepussin? Ota myös puuro ja smoothie ja maissinaksut. Kun ei aseta itselleen liian tiukkoja tavoitteita, ja pitää huolen että on vähän pelivaraa, pysyy hermot kurissa pidempään, ja perhe kasassa.

Hamstraa “pyllypyyhkeitä” eli babywipeseja

Täytyy varmaan kohta perustaa jokin uskonlahko, kun tuntuu että saarnaan näistä ihmepyyhkeistä useammin kuin Arman Alizad poraa telkkarissa. En vain pysty tarpeeksi painottamaan näiden tärkeyttä. Näillä lähtee niin kakat pyllystä, kuin meikit naamasta ja maalit seinästä. Aivan se ja sama onko lapsia vai ei, näitä tulee aina löytymään paketti meidän huushollista.

Pyhä kolminaisuus

Pienet vauvat osaavat yllättävän hyvin kertoa mikä kalvaa, se kun on yleensä yksi kolmesta asiasta: väsy, nälkä tai jöötit vaipassa. Ennenkuin ahdistuu itkua ja huutoa, kannattaa nämä kolme käydä ensin läpi. Ja vaikka mikään niistä ei natsaa, ei siltikään kannata hermostua. Pieninkin epämukavuus mitä vauva tuntee, on kirjaimellisesti hirveintä mitä hän on koskaan kokenut. Onko mikään ihme siis jos ei aina ole kivaa.

Chillaa

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, chillaa. Liika hermoilu ei johda mihinkään muuhun, kuin ennenaikaiseen kaljuuntumiseen ja harmaisiin hiuksiin. Jos tuntee olevansa pihalla, voi vaikka jonkin vanhemmuuden oppaan selata ohimennen läpi. Kunhan muistaa että nekään eivät ole mitään raamattuja. Vauva kyllä hengittää, vaikka nukkuukin oudot pitkät päikkärit. Sillä ei ole ebolaa vaikka nokka vuotaa, etkä sinä ole maailman paskin vanhempi, ellet nyt jostain kumman syystä tarkoituksella siihen pyri. Tuskin silloinkaan.

Lastenhoito ei ole mitään rakettikirurgiaa. Suurin osa ahdistuksesta kumpuaa enemmän omasta epävarmuudesta, kuin taitamattomuudesta. Neuvola kyllä auttaa perusasioissa, ja loput opitaan sitten askel kerrallaan. Sydänkohtaus toisensa jälkeen.