Nämä asiat yllättivät pientaloasumisessa

04.06.2020

Kaksi kuukautta tässä kodissa takana ja moni asia on kyllä yllättänyt tähän mennessä. 

Yksi suurimmista yllätyksistä on ollut se, miten hiton paljon asioita pitää vaan ostaa! Ja me vielä ollaan päästy helpolla, koska ihanat edelliset asukkaat jättivät meille tänne esim. naapureiden kanssa puoliksi ostetun sähkökäyttöisen ruohonleikkurin. Mutta siis niin monet jutut puutarhaletkusta (ja sen telineestä) korkeisiin tikkaisiin ja jopa postilaatikon nimikyltti! Siis tottakai ne pitää itse ostaa, mutta kun on aina asunut ennen vuokralla tai asoasunnossa, niin joku muu on huolehtinut niistä. Nyt ei. 

Ja siis vaikka joku nurmikon kastelu, niin tietenkin sitä pitää kastella ja hoitaa, mutta ei siihen ole koskaan kiinnittänyt ennen huomiota, kun joku muu, kuten huoltoyhtiö on aina huolehtinut tällaiset asiat. Ei se nurmikko itsekseen nättinä pysy jos ei kesällä vaikka sada yhtään.

Jätehuollon toteutumisesta täytyy huolehtia itse. Lämmitys, vesi ja sähkö – kaikki sopimukset piti tehdä ihan itse ja mittarilukemiakin täytyy seurata. Ei meillä ennen ole ollut mitään käsitystä siitä, paljonko kulutamme esim. vettä kuukaudessa, kun ei ole ollut mittareita vaan kiinteä maksu per hlö/kk, joka menee suoraan. Täytyy myös pysyä kärryillä kodin eri toimintojen huolloista. Vesikiertoisen lattialämmityksen virtauksista, ilmanvaihtokanavista ja siitä, että sadevesiviemärit eivät tukkeudu (+ miljoonasta muusta asiasta). Onneksi saimme kaikkeen hyvät kirjalliset ohjeet edellisiltä asukkailta, joilla on jo vuosien kokemus juuri tästä talosta ja sen seuraamisesta ja ylläpidosta. Olemme niistä ikuisesti kiitollisia. 

Yksi iso yllätys mulle on ollut se, miten elementissään Otto on täällä. Hän muistaa kaikki ne asiat, mistä pitää itse huolehtia ja huolehtii niistä mielellään. Näiden kuukausien aikana on vaan vahvistunut se tunne, että oli todellakin oikea juttu muuttaa tänne keskustan sijaan, jota myöskin harkittiin vahvasti. Kun mä näen miten onnellinen hymy kasvoillaan Otto leikkaa pihalla nurmikkoa, kiusoittelee lapsia puutarhaletkusta syöksyvällä vedellä ja tsekkailee meidän istutuslaatikoiden tilannetta, mulla on niin hyvä fiilis.

Ainahan me oltiin puhuttu tästä ja Otto on meidän yhteisten vuosien aikana muistellut haikeana lapsuuttaan, puutarhanhoitoa äitinsä kanssa yhdessä ja kaikkia niitä pientaloasumisen hyviä puolia. Ennen tänne muuttoa en osannut samaistua niihin muistoihin, enkä ollut edes tajunnut miten suuri merkitys näillä asioilla oli Otolle. Tiedän, että se näkyy muillekin, sillä saan lähes päivittäin viestejä, joissa hihitellään sille, miten onnelliselta Otto näyttää pihalla heiluessaan. 

Koska itse en ole koskaan ennen asunut näin, en voinut tietää miten onnellinen fiilis tästä mulle tulisi. En tiennyt miltä se tuntuu, kun on oma piha. Olen aina luullut, että se mun rauhallinen ja hetkeen keskittyvä fiilis Oulussa johtuu pelkästään siitä, että saa olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Ja paljon niillä ihmisillä onkin merkitystä. Mutta osa siitä hyvästä olosta on aina tullut siitä, kuinka paljon ollaan Oulussa kesäisin ulkona. Siitä vapauden tunteesta, kun on tilaa hengittää.

Hengataan kesäisin Oulussa pihalla aamusta iltaan, kun se on niin helppoa. Ja nyt sen fiiliksen voi kokea myös kotona. Tämä on ehkä kaikista lähimpänä mun saavuttamatonta unelmaa (sitä, että Oulu ja Helsinki olisivat kartalla vierekkäin). Täällä tuntuu niin paljon Oululta kun ilman ihmisiä on mahdollista. 

En oikeasti tiennyt, että nauttisin näin paljon tästä rauhallisuudesta. Luulin, että kaipaisin myös sitä keskustan vilinää, pieniä kahviloita, kivijalkaliikkeitä ja ihmispaljoutta, kuten kaipasin meidän vanhassa kodissa asuessa. Mutta täällä en kaipaa niitä ollenkaan mun jokapäiväiseen arkeen. Luulin, että mun sisällä tulisi aina olemaan se ristiriitainen fiilis, jossa toinen haluaa omaa taloa ja toinen haluaa asua Ullanlinnassa, mutta olin väärässä.

Toki välillä tulee se tunne, että haluaisin lähteä keskustaan kävelemään ja katselemaan (ja silloin on helppo sinne lähteä hetkeksi piipahtamaan). Mutta mulle itselleni tällä hetkellä paljon suuremmat onnentunteet tulee itse keitetystä kahvista omalla pihalla linnunlaulua kuunnellen, kuin lattesta take away -mukissa Korkeavuorenkadulla. Enkä nyt tarkoita sitä, että olisi yleisesti parempi vaihtoehto nauttia se kahvi omalla pihalla, olen ainoastaan yllättynyt omista tunteistani. Luulin, että kaipaisin jotain sellaista, mikä nyt harvemmin edes käy mielessä. Nyt tämä tuli mieleen, kun oikein aloin kaivelemaan näitä “huomioita” mieleni sopukoista.

On monta uutta asiaa, joista pitää itse huolehtia. Toisaalta on myös monta asiaa, joita ei tarvitse enää miettiä. Sekin on mahtavaa. Ja rakastan sitä, että nyt meidän pihalla on tilan lisäksi oma rauha. Rivitaloasumisessa oli puolensa (kuten se, että lapsille oli koko ajan leikkikavereita), mutta mä rakastan sitä, että nyt meidän pihalla on täysin meidän oma rauha. 

Näin parin kuukauden kokemuksella sanoisin, että pientaloasuminen sopii meille. Katsotaan toki sitten uudelleen kun ensimmäinen ongelma tulee joskus vastaan – jotain hajoaa, eikä voikaan vain soittaa huoltoyhtiöön, niinkuin aina ennen on voinut. Täytyy toivoa, että saadaan elää ilman sellaisia huolenaiheita mahdollisimman pitkään. Mutta on se silti sen arvoista. Tämä rauhallinen ja harmoninen fiilis on kultaakin kalliimpi. En osaa selittää sitä tämän paremmin.

Tuleeko teille mieleen asioita, jotka ovat yllättäneet teidät, kun on muuttanut vuokralta omaan kotiin, tai kerrostalosta pari-/omakotitaloon?


Kuukausi asumista uudessa kodissa

04.05.2020

Ensimmäisestä päivästä lähtien, täällä on tuntunut kodilta. Tämä on tuntunut niin paljon meiltä. Aika on lentänyt eteenpäin täällä puuhastellessa ja asettuessa paikoilleen. Meillä on ollut ihan valtavasti intoa ja energiaa tehdä tästä meidän näköinen koti, vaikka jo heti alkuun tämä tuntui meiltä, ilman yhtäkään meidän huonekalua tai pensselinvetoa seinässä. En tiedä miten osaisin edes kuvailla näitä tunteita paremmin. Kai meille tämän kodin kanssa kävi samalla tavalla kuin toistemme kanssa uutenavuotena 2010 – me oikeasti löydettiin se oikea ja rakastuttiin ensisilmäyksellä. Siitä asti kaikki on vaan tuntunut niin oikealta.

Tiedän, suorastaan ällöttävän siirappista. Mutta se on totta. Ne 1,5 vuotta kun me etsittiin kotia olivat niin täynnä odotuksia ja intoa, turhautumista ja jatkuvaa etsimistä. Sitten kun luovutettiin eikä enää etsitty, tämä koti tuli heti vastaan. Samoin meille kävi toistemme kanssa. Löydettiin toisemme juuri silloin kun sitä vähiten toivottiin tai odotettiin. Väärä hetki on meidän paras hetki.

Olen positiivinen realisti – ajattelin, että täällä varmasti tulee olemaan myös asioita, jotka eivät ole täydellisiä, jotka ehkä joskus alkavat ärsyttää. Ja onhan niitä toki joitakin, sellaisia pieniä juttuja, joihin jollain aikataululla toivoo muutosta. Kuten vaikkapa alakerran WC:n allaskaluste. Ne kaapit ei vaan toimi, me tarvitaan ulosvedettävät laatikot! Nyt kuitenkin erona on se, että meillä on aidosti mahdollisuus myös tehdä niitä muutoksia, eikä tarvitse edes kysyä keneltäkään lupaa. Ja siksi ne ei oikeastaan edes ärsytä, koska tiedän, että ne eivät ole ikuisia juttuja, mutten kuitenkaan oleta, että tämä koti muuttuisi hetkessä 100% valmiiksi. 

Kaikkea ei uskalleta muuttaa heti kerralla, koska korona ja taloudellinen varautuminen tulevaisuuteen, josta kenelläkään ei ole vielä varmaa tietoa. Mutta muokataan kotia pikkuhiljaa. Fakta on kuitenkin se, että tämä koti vastaa meidän toiveita ja tarpeita paremmin kuin mikään paikka, missä ollaan koskaan asuttu ennen. 

Kuukaudessa me ollaan kotiuduttu tänne hyvin. Kaikki muu on vielä osittain keskeneräistä, paitsi lastehuoneet, jotka saimme jo täysin valmiiksi. Olohuoneesta puuttuu iso taulu ja/tai seinävaate, koska akustiikan kannalta tarvitsemme sellaisen. Keittiöremontti on vasta tulossa. Eteisen kalusteita ei ole yhtään mietitty vielä, siellä on vaan makkarissa ollut lipasto, kierrätysastiat ja kärry, joka ei mahtunut mihinkään muualle. Ruokailutilasta puuttuu tuolit. Meidän makkarissa on edelleen pelkästään sänky, peili ja seinä maalattu. Mutta täällä tuntuu ja näyttää kodikkaalta ja rennolta ja meiltä. 

Tämä koti on jo tässä lyhyessä ajassa muuttanut meidän elämäntapoja enemmän kuin osasimme edes kuvitellakaan. Varmasti tällä poikkeusajalla on myös jonkin verran vaikutusta, mutta monesta muutoksesta on kiittäminen tätä kotia. Ehdimme viettää poikkeusaikaa muutaman viikon myös vanhassa kodissa, joten vertailupohjaa kyllä löytyy.

Muutoksia, joita olen huomannut ovat esimerkiksi:

– Yhteisen ulkoilun lisääntyminen. Täällä ulos lähteminen on niin älyttömän helppoa ja siellä on aina tekemistä. Omalla pihalla on tramppa ja pihahommat ja siellä tulee ulkoiltua vähintään 1-2 tuntia ihan joka päivä. Sen lisäksi lenkkeillään täällä yhdessä varmaankin 4-6 kertaa viikossa, käydään leikkipuistossa (aina kun se on tyhjillään muuten), jonne on ihan lyhyt matka ja muutenkin tulee hengailtua ulkona porukalla enemmän kuin ennen ja spontaanimmin kuin ennen.  

– Ruuanlaitto on mukavampaa. Rakastan rakastan rakastan tätä isoa avointa tilaa. Samalla kun kokkaa, voi seurustella muun perheen kanssa. Saarekkeen ympärillä on paljon tilaa myös kokata yhdessä. Rakastan sitä, että keittiössä ruuanlaittaminen ei enää eristä muusta perheestä, vaan voidaan olla  kaikki yhdessä samalla. 

– Saunominen on lisääntynyt. Täällä on enemmän tilaa, joten sauna ei todellakaan toimi varastona edes väliaikaisesti, kuten vanhassa kodissa. Siellä saunottiin ehkä kerran kuukaudessa, täällä saunotaan ehkä 3-4 kertaa viikossa. Ja se on niin ihanaa ja rentouttavaa.

– Lelut pysyvät paremmin lastenhuoneissa, vaikka edelleen toki osa leikeistä levittäytyy myös alakertaan. Aiemmassa kodissa monet lelut olivat alhaalla yhteisissä tiloissa, koska lastenhuoneissa ei mahtunut leikkimään kunnolla. Nykyisin suurin osa leikeistä pysyy lastenhuoneissa, joten meillä on vähemmän sotkua, mikä on BEST. Parasta on myös se, miten hyvin lapset viihtyvät omissa huoneissaan. Lähes joka päivä joku heistä myhäilee, kuinka ihania huoneet ovat. Se tuntuu niin hyvältä.

– Kodinhoitohuone on maailman paras juttu ikinä. Se on ollut juuri sitä, mitä me kaivattiin. Se, että on pyykkitelineelle oma paikka, iso pyykkikaappi, omat paikat pyykinpesuaineille ja siivoustarvikkeille on vaan ihan best. Ja myös se, että meillä on kaikki pyyhkeeet kodinhoitohuoneessa, joten ne on super helppo viikata vaan suoraan kuivausrummusta kaappiin, eikä tarvitse kiikuttaa minnekään. On ihanaa, kun kodinhoitohuoneessa on oma vesipiste ja tilaa vaatehuollolle. Kaapeissa on säilössä myös ompelukone, työkalut ja kaikki muut sellaiset jutut, joille ei ennen ollut mitään järkevää paikkaa. 

 

– Rakastan tätä rauhaa yli kaiken. Rakastan sitä, että kuulen lintujen laulua joka päivä kirkkaasti ja paljon. Rakastan sitä, että täällä ei ole liikenteen melua tai ohi ajavia hälytysajoneuvoja. Rakastan sitä, että lenkillä ei tarvitse pysähtyä liikennevaloihin. Rakastan meidän pihalle pomppivia jäniksiä ja meidän lemmikki-kimalaista, joka tulee meidän pihalle. Se on ilmeisesti kuningatar, mutta ehdittiin nimetä se Makeksi jo aiemmin. Joka päivä me moikataan Make-kimalaista ja aina hän tulee takaisin seuraavanakin päivänä yksin pörräämään. Rakastan sitä, että me osataan täällä pysähtyä huomaamaan ja nauttimaan luonnon pienistä ihmeistä, joita on ympärillä ihan valtavasti.

Siinäpä ehkä ne ensimmäiset huomiot täältä, joita olen tehnyt näiden viikkojen aikana. Me yritetään luultavasti edistää meidän makuuhuonetta tämän viikon aikana. Viime viikollakin piti, mutta se ei vaan ole prioriteettilistalla yhtä korkealla kuin muut jutut, koska makuuhuoneessa oleskellaan lähinnä silloin kun nukutaan. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. 

Olen niin kiitollinen siitä, että me mietittiin kunnolla mitä kodilta toivottiin ja että löydettiin koti, joka vastaa niitä toiveita tärkeimpien asioiden osalta. Kodilla on ihan valtava vaikutus mun päivittäiseen fiiliksiin ja täällä on niin hyvä ja rauhallinen olo, vähän kuin olisi koko ajan mökillä, mutta on vaan kotona. 

Ollaan vaan niin jäätävän onnellisia täällä, ettei mitään rajaa. Meidän koti <3