Syksy on jo vähän täällä, vaikka tänään kauniissa aamuauringossa lapset olivatkin innoissaan takaisin tulleesta kesästä. Sukat ovat hiipineet takaisin jalkaan, baltsut vaihtuneet lenkkareihin ja nilkkureihin sadepäivinä, ja harrastukset ovat toisen mukulamme osalta jo alkaneet. Toinen odottelee vielä viikon ennen kuin hänen uusi sirkuskouluharrastuksensa alkaa ja siihen asti kannustaa aina pikkusiskoaan ennen jokaviikkoista balettituntia.

Kuopus valitsi baletin, hän ihasteli ja tarkkaili silmä kovana joka kerta tanssinäytöksissä ainoastaan perinteisiä samanlaisiin mekkoihin pukeutuneita ballerinoja, eikä kiinnittänyt mitään huomiota discoon, hiphopiin tai streetiin. Hänestäkin tulee kuulemma isona ballerina. Tyylistään hän ei tosin tingi balettitunneillakaan, vaan valitsi dramaattisen mustan balettipuvun itselleen klassisen vaaleanpunaisen sijaan, glitterillä höystettynä tietenkin. Hän harjoittelee liikkeitä kotonakin, eikä hymystä ole tuntien jälkeen tulla loppua. Hän suorastaan rakastaa klassista musiikkia, ja haluaa että laitan sitä spotifysta soimaan aina kun hän harjoittelee.

Esikoiselle ehdotin minä sirkuskoulua, hän kun on ollut kiinnostunut akrobatiasta jo pidemmän aikaa. Ensi viikolla alkavat tunnit pitävät sisällään akrobatian ja ilma-akrobatian alkeita, ja hän on aivan uskomattoman innoissaan tuntikuvauksesta ja omasta akrobatiapuvustaan. Toivottavasti hän tykkää sitten itse tunnistakin, ainakin näin mä voisin kuvitella kun siellä harjoitellaan kaikkia niitä asioita joita hän muuten harrastelee puistossa ja kotona ja päiväkodissa ihan yksin.

Mä olen iloinen että molemmat ovat löytäneet omia kiinnostuksenkohteita ja haluavat kokeilla uusia asioita. Pienenä on hyvin aikaa etsiä itseään ja kokeilla erilaisista harrastuksista, että mikä tuntuisi kaikkein omimmalta. Jos sitten haluaa alkaa jotain harrastaa tavoitteellisesti, on pohja kunnossa. Mun mielestä tärkeintä kuitenkin on että on joku ihan oma juttu josta tykkää ja josta voi olla ylpeä ja iloinen. Ei sillä väliä aikooko tosissaan harrastaa vai ei.

Kun tätä omaa vain yhden työn arkea on takana kuukausi, täytyy sanoa etten ole vuosiin ollut näin rentoutunut. Mäkin olen löytänyt uuden harrastuksen: olen aivan koukussa Master Chefiin jota en aiemmin ole katsonut. Se sopii hyvin iltaharrastukseksi kun on ollut päivän liikkeellä ja yrittää vältellä turhia harjoitussupistuksia. Oton kanssa sitä on hyvä katsoa ja suunnitella seuraavan viikon ruokalistaa. Ei me ihan mitään molekyyligastronomisia nestemäisiä gnoccheja täällä saada aikaiseksi, mutta inspiroidutaan kuitenkin kokeilemaan uudenlaisiakin juttuja kuten risottoa, jota meillä ei ennen ole usein ollut ruuaksi.

Juuri nyt on aika hyvä olla ja onnellinen mieli. Syksyksi on tiedossa paljon kivoja asioita mitä odottaa. Kaikkein eniten tässä odotellaan rakenneultraa tietenkin, joka on vasta kuukauden kuluttua. Mutta nopeasti sekin aika menee. Tästä on hyvä jatkaa iloisella mielellä syyskuuhun ja kohti mun ja esikoisen synttäreitä. Uskomatonta että takana on kohta neljäsosavuosisata elämää, ja äitiyttäkin puoli vuosikymmentä.

Mahtia alkavaa syyskuuta kaikille ja kiitos teille jokaiselle mielettömästä tsempistä ja palautteesta jota annatte <3

Kun oireet vihdoin alkavat helpottaa on niistä kiva päästä puhumaan. Tämän postauksen kirjoittamisella mä olen leikitellyt aina kun on ollut oikein paha olo, Otollekin sanoin että ”Voi kuule sitten kun mä voin puhua tästä niin vuodatan kyllä sellaiset oirelistaukset että ei oo todellista!”. Eli kuten ehkä tästä voi päätellä, ei ole ollut mikään maailman hehkuvin olo ensimmäisen kolmanneksen aikana.

Ensimmäiset pari viikkoa olivat superhelpot, ei ällöttänyt eikä väsyttänyt eikä ollut oikeastaan mitään erilaista kuin aiemmin. Sitten se seitsemännellä viikolla iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, aivan jäätävä hajuherkkyys. Tässä lista asioista jotka mun mielestä haisivat aivan kuvottavalta ja saivat oksennuksen kurkkuun: hanavesi, tuoreet mansikat, suihkunraikas Otto, hissi, metro, bussi, hiki, jauheliha, kala, kahvi, hiuslakka, shampoo, suihkugeelit, hammastahna, meidän uusi auto. Eli oikeastaan ihan kaikki, yritin vaan olla haistamatta mitään ja kiitin korkeampia voimia säännöllisestä allergisesta nuhastani, joka ajoittain hälvensi hajuaistini kykyjä.

Mulla oli pahoinvointia mutta pääosin se liittyi siis hajuihin, koska jatkuvasti joku haisi mun mielestä niin pahalta että olin puolimatkassa vessaan purjolle. Pahinta oli ehkä Oulussa kun käytiin sukulaisten luona kylässä. Olin silloin niin alkuvaiheilla että en halunnut kertoa kenellekään vielä, ja kaikki tietenkin keittivät sitten kahvia joka kyläpaikassa, yleensähän mä juon kahvia mustana ja monta kuppia päivässä. Pelkästä kahvin tuoksusta nousi jo kylmä hiki otsalle, mutta siinä vaiheessa kun sain mukin aina eteen niin tuntui että taju lähtee. Onneksi rakas mieheni auttoi mua ja kärsi koko reissun ajan pienistä kahvitärinöistä, hän nimittäin aina katseen välttäessä kietaisi munkin kupillisen kerralla huiviin. Nyt mulla menee jo cappuccino alas mutta mustaa kahvia en ole uskaltanut vieläkään haistaa.

Pahoinvoinnin lisäksi ikävin oire on ollut päänsärky ja jokaviikkoiset migreenit. Nyt on alkanut vähän helpottaa, viikossa on ollut jo yhtä monta päänsärytöntä päivää kuin päänsärkypäivää, mutta ensimmäiset seitsemän viikkoa mä kärsin 5/7 päivästä päänsärystä ja kerran viikkoon oikein kunnon migreenin. Osasin tätä odottaakin koska edellisessä raskaudessa oli ihan samanlaista, mutta ei se siitä sen mukavampaa tehnyt. Viimeksi päänsäryt helpottivat kunnolla raskausviikon 16 jälkeen joten samaa toivon nytkin. Ja kaikkeen turtuu, en mä ole antanut päänsärkyjen koko kesää pilata, olen vaan sitten käyttänyt aurinkolaseja sisälläkin ja koittanut olla menossa mukana.

Ulkoisesti näkyviä oireita on tietenkin ollut jäätävä turvotus ja pötsin kasvu, sekä kokovartaloakne. Edelleen selkä on sen näköinen että mulla on joku vuosituhannen pahin vesirokko, mutta näppyjä ne vaan on. Kasvoista on onneksi alkanut helpottaa, vaikka ei se vieläkään ennallaan ole. Mulla oli nyt lähtöpainoa pari kiloa enemmän mitä Zeldaa odottaessa, ja välillä olen hormoneissani kokenut jäätäviä itsetuntokriisejä. En kropasta tai mahasta, mutta kasvoista. Muutama teistäkin kommentoi että mulla on kasvot pyöristyneet, ja niinhän ne on, ja se on se mun itsetunnon heikko kohta muutenkin mitä en vaan opi käsittelemään. Mutta, sen kanssa on vaan elettävä, ja keskityn mieluummin sitten vaan ajattelemaan miten ihana maha mulla jo on! Sitä on kiva kasvatella.

En tiedä paljonko olen kerännyt painoa ensimmäisen neuvolan jälkeen, mutta nälkä on ainakin ollut ihan kokoajan. Kun normaalisti voin hyvin olla syömättä aamupalan ja lounaan väliset neljä tai viisi tuntia, on nyt pakko syödä välipalaa jo kymmeneltä. Mun on siis syötävä 2-3h välein, tai tulee sellainen tunne että näännyn ja pökerryn ja en ole saanut ruokaa koko päivänä. Se on ihan naurettavaa! Olen yrittänyt syödä terveellisiä välipaloja ja monipuolisia aterioita ja pitää ateriarytmin mahdollisimman säännöllisenä, mutta aina se nälkä melkeinpä pääsee yllättämään. Se tulee ihan sekunnissa, ei ole mitään sellaista pientä että maha vähän murisee tai ”voisin kohta syödä” vaan se nääntymisfiilis on HETI. Sinänsä huvittavaa, kun se lisäenergiantarve on neuvolan oppaiden mukaan raskausaikana 250 kaloria vuorokaudessa. Eli yksi ylimääräinen pieni välipala. Mä syön niitä ainakin kolme.

Väsymys on ehkä se eniten edelleen läsnäoleva raskausoire, sillä nukahdan iltaisin jo yhdeksän jälkeen vaikka nukun joka aamu melkein kahdeksaan. Ekoina viikkoina nukuin päikkärit joka päivä ja väsymys oli sellaista kokonaisvaltaista ”musta ei oo tänään mihinkään en jaksa edes nousta sängystä ylös!” -väsymystä. Vaan olihan se noustava. Onneksi nyt on ollut kesä ja lämmintä ja valoisaa, se on varmasti auttanut paljon väsymyksen selättämisessä. Ja iltaisin on ihana nukahtaa Oton turvalliseen kainaloon kesken sarjan, joka ilta.

Onneksi tosiaan kaikki ikävimmät oireet ovat alkaneet helpottaa, ja ollaan jo matkalla kohti sitä seesteistä keskiraskautta. Viimeksi mun seesteinen keskiraskaus keskeytyi siihen kun säännölliset supistukset alkoivat viikolla 25 ja jouduin vuodelepoon, mutta nyt tietenkin toivotaan että niin ei käy. Onneksi mulla on Otto, joka on pitänyt huolta siitä että en rasitu liikaa (tai yhtään), ja tytötkin ovat sen verta isoja että ei tarvitse jatkuvasti nostella heitä vaan he pukevat ja hoitavat vessa-asiat ja ruokapöytään istumiset ihan itse, toisin kuin viimeksi Tiaran ollessa vasta 1v.

Siinäpä mun alkuraskaus pähkinänkuoressa, nyt keskityn mielelläni katsomaan eteenpäin enkä muistele sen enempää näitä oireita. Toivotaan että kaikki menee kivasti loppuun asti.

Millaisia alkuraskauden oireita teillä on ollut? Onko ollut eroa eri raskauksien välillä?

Mä olen opetellut ihan uudenlaista ruuanlaittoa nyt esikoisen uuden ruokavalion myötä, ja yhtä itsetehtyä herkkuakin ollaan jo keretty testaamaan eli vegaanista (maidotonta) ja gluteenitonta suklaakakkua! Ja arvatkaa mitä, sitä oli sekä superhelppoa tehdä että superherkkua syödä. Tämä on sellainen herkku joka kelpaa aika monelle eri ruokavaliolle, tosin soija-allergiselle pitäisi käyttää kaurakermaa soijakerman sijaan, ja tietty koristeitakin voi vaihdella sen mukaan mille kukin on allerginen. Kakku on maidottomuuden, vegaaniuden ja gluteenittomuuden lisäksi myös munaton ja pähkinätön.

Kakku toimii niinkuin hyydytetyt kakut yleensäkin, mutta siihen ei tule yhtään liivatetta tai mitään muutakaan, vaan kovettuessaan uudelleen sulatettu suklaa pitää täytteen muodossaan. Mä käytin kakussa makeutuksena ruokosokeria, mutta senhän voisi hyvin korvata esimerkiksi agavesiirapilla tai vaikka intiaanisokerilla.

Vegaaninen ja gluteeniton suklaakakku n. 20cm irtopohjavuokaan

4,5dl soijavispiä tai kauravispiä

300g tummaa maidotonta suklaata

2rkl tummaa kaakaojauhetta

2rkl ruokosokeria

150g gluteenittomia digestivekeksejä

75g maidotonta leivontamargariinia

koristeeksi marjoja tai hedelmiä oman maun mukaan

Murskaa keksit ja sulata margariini. Sekoita margariini ja keksimuru keskenään, ja painelen leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Vatkaa kerma ja sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita vispin joukkoon sulatettu suklaa, kaakaojauhe ja ruokosokeri. Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa 3-5h. Tarjoile marjojen tai hedelmien tai molempien kanssa. NAM!

Mä en ole koskaan hirveästi maistanut mitään -ttomia herkkuja ennen, koska ei ole ollut tarvetta. Mutta tätä voin todellakin suositella, maistui ihan normijälkkärille, mikään maku ei ollut liian voimakas mutta makua riitti tosi hyvin. Tuli ehkä vähän mieleen suklaajätski, mutta sitten sai vielä herkullista keksipohjaa ja mansikoit kaveriksi. Myös lapsille teki hyvin kauppansa. Tästä vaikka helppo herkku juhliin joihin on tulossa erikoisruokavalioisia vieraita.

Mukavaa iltaa kaikille <3

Saatiin jokin aika sitten Polkupedista Tiaralle uusi 16-tuumainen Puky polkupyörä*. Mun on pitänyt kirjoittaa tästä jo aikaa sitten, mutta en vaan ole saanut tehtyä. Nyt kuitenkin kokosin yhteen meidän kokemukset siirtymisestä potkupyörästä polkupyörään, sekä fiilikset uudesta pyörästä ja vinkit pyörän valintaan.

Alussa me jännättiin Oton kanssa, että voiko se tosiaan olla mahdollista että pyöräilyn opetteluun ei tarvittaisi apurattaita. Jo eka kerralla kun neiti kiipesi pyörän satulaan alkoi tasapaino kuitenkin löytyä ja hän tiesi heti miten poljetaan. Tyttö kiljui tyytyväisenä ja polki eteenpäin, ja me juostiin sydän syrjällään perässä Oton kanssa kevyesti kiinni pitäen. Hyvää treeniä siinä pyörän perässä juostessa on ainakin saanut. Nyt ei tarvitse enää pitää kiinni, mutta juostaan edelleen perässä.

Potkupyörästä on ollut ainakin meidän kokemuksen mukaan kuitenkin rutkasti hyötyä, sillä tasapaino löytyi tosi nopeasti myös polkupyörällä, ja tuntuma pyörään oli hyvä. Suosittelen ehdottomasti potkupyörää ennen polkupyörän hankkimista, sillä potkupyörän kanssa oppii nimenomaan pitämään itse sitä pyörää pystyssä. Lisäksi Pukyn laadukkaissa potku- ja polkupyörissä on kaikissa käsijarru, eli jarruttamisen voi opetella jo potkupyöräillessä ja sitten vain jarruttaa samalla tavalla polkupyöräillessä.  Pukyn polkupyörissä jarru on sopiva lapsen voimille, eikä liian jäykkä.

Polkemista Tiara oli harjoitellut päiväkodin kolmipyöräisillä, joten sekin tekniikka oli jo hallussa. Toistaiseksi ollaan pysytty ihan lähialueilla eikä lähdetty kauas, mutta mulla on kova luotto että me lähdetään pian pyöräretkelle yhdessä.  Vielä pari kertaa harjoitellaan kääntymistä, pysähtymistä ja ohjausta, ja sitten tämäkin hermoheikko äiti uskaltautuu jo kotitalon viereistä aukiota kauemmaksi. Musta on hyvä vaan harjoitella turvallisessa lähiympäristössä aluksi, että saa tarpeeksi varmuutta.

Me valittiin 16-tuumainen pyörä, joka sopii 3-vuotiaasta ylöspäin tai yli 100cm  pituiselle lapselle. Meidän neidillä pituutta siis 102cm, ja koko on oikein hyvä. Pyörässä on alumiinirunko, joka on matala niin että lapsen on helppo nousta sen selkään. Satulan ja ohjaustangon korkeutta voi tietenkin säätää, ja tärkeää on myös se etteivät ne ole liian matalalla, sillä liian matalalla olevan satulan kanssa lapsi ei saa polkemiseen tarpeeksi voimaa.

Samalla kun saatiin Tipalle käyttöön uusi pyörä, annettiin vaihdossa takaisin Polkupedille viime vuonna Zeldalle käyttöön saatu minikokoinen potkupyörä, ja Zelda vaihtoi Tiaran vanhaan isompaan potkupyörään. Minipotkupyörä oli edelleen ihan priimakunnossa vaikka sillä on kulutettu asfaltteja ihan huolella vuoden verran. Pukyn potkupyöristä löytyy käyttökokemuksia Zeldan osalta pienemmästä Puky LR M -potkupyörästä ja Tiaran osalta suuremmasta Puky LR L -potkupyörästä.

Tämä vaihdos oli myös oikein hyvä, sillä kuopus on venähtänyt vuodessa melkein siskonsa mittaiseksi ja vanha potkupyörä oli auttamattomasti liian pieni. Nyt hän potkii ketterästi menemään uudellavanhalla L-kokoisella potkupyörällään.

Kyllä tuntuu uskomattomalta, että minun esikoisvauvani osaa jo pyöräillä! Muutamat liikutuksen kyynelet olen tirauttanut, se vaan jotenkin tuntui niin hurjalta että ihan tosiaan aikaa on kulunut niin paljon että tyyppi polkee jo menemään. En malta odottaa että päästään kunnolla lenkille, niin että mä juoksen ja hän polkee, siitä tulee huippua!

Ihanaa että ainakin esikoisen pyöräilemään oppiminen meni näin kivuttomasti. Itse muistan purreeni hammasta harjoitellessani punavalkoisella pyörälläni ilman apurattaita polkemista, ja kaatuneenikin monta kertaa. Ja taisin oppia pyöräilemään ilman apuarattaita vasta 6-vuotiaana. 90-luvulla ei vielä potkupyöriä ollutkaan, ja apurattailla harjoitellessa lapsella ei ole mahdollisuutta oppia esimerkiksi kääntyessä oppia kallistamaan pyörää oikeaan suuntaan, sillä apurattaat vaativat kallistuksen juuri päinvastaiseen suuntaan. Siksi kai se harjoittelu niin takkusikin, kun tasapainoa oli vaikea hallita kun samaan aikaan piti tehdä kaikki päinvastoin kun oli tottunut tekemään. Onneksi nykyään on helpompaa kuin mun lapsuudessa!

Miten teillä on sujunut potkupyörästä polkupyörään vaihto tai pyöräilemään opettelu?

Meillä oli tänään viimeinkin esikoisen lääkäriaika, jossa juteltiin mahdollisesta maitoallergiasta, laktoosi-intoleranssista ja keliakiasta, ja jonka jälkeen otettiin keliakia- ja laktoosi-intoleranssikokeet. Lääkäri oli maailman mukavin ja kuunteli meitä ja otti tosissaan kyllä kaiken, mutta pakko kai lääkäreiden on aina kyseenalaistaa myös vanhempia. Se tuntuu vaan niin hassulta, että vaikka itse tasan tietää että kyse ei ole ollut noroviruksesta tai muusta vatsapöpöstä kun oireet olivat niin erilaiset (+ meillä oli juuri ollut vatsapöpö viikkoa aiemmin), niin lääkäreille saa sanoa sitä monta monta kertaa ennen kuin he siirtyvät miettimään että mikähän se sitten olisi voinut olla. Mutta tosiaan kun tämä vatsatautipohdiskelu oli käyty läpi, niin päästiin juttelemaan ihan oikeasti näistä jutuista ja lisäksi lääkäri tutki neidin perusteellisesti ja totesi että tällä hetkellä vointi on aivan loistava, hän kasvaa todella hyvin omalla käyrällään ja vatsa oli täysin normaali.

Eli selkeästi tämä ruokavalio on auttanut. Nyt saatiin ohjeeksi palauttaa laktoosittomat tuotteet ruokavalioon kunhan ollaan seurattu vielä viikko ilman gluteenia ja kaikkia maitotuotteita. Sitten seurataan niitä viikko-pari tuleeko oireita, ja jos ei, niin toki voidaan jatkaa niiden laktoosittomien tuotteiden käyttöä. Sen jälkeen palautetaan gluteeni hiljalleen, ja seurataan tuleeko siitä oireita. Toki jos testeissä näkyy selkeästi keliakia, tai laktoosi-intoleranssin mahdollisuus (siitä ei voi saada 100% varmistusta), niin silloin mietitään uudelleen. Maitoallergiaa ei lääkärin mukaan voi testata millään yksittäisellä kokeella, vaan tämä altistaminen on ainoa luotettava tapa sitä testata.

Se ajatuskin siitä että raukka voisi saada uudelleen ne kauheat oireet on ihan hirveä, ja tuntuu kyllä hullulta että vielä 2010-luvulla ei ole löydetty tapaa testata allergiaa muuten kuin pakottamalla pieni lapsi kärsimään kivuista ja pahoinvoinnista. Toki mä nyt olen vain tällainen tavallinen perheenäiti että en varmasti ymmärrä mitään siitä miten hankalaa se allergian löytäminen jostain testinäytteestä olisi, mutta tuntuu vaan kauhealta ettei ole mitään muuta keinoa. Onneksi saadaan vielä viikko mennä näin, ja sitten todella varovasti kokeillaan laktoosittomia juttuja.

*Haalari saatu Polarn O. Pyretiltä.

Tottakai mä toivon että se olisikin ollut vaikka sitä vatsatautia, eikä olisikaan mitään allergiaa millekään, mutta epätodennäköiseltä se tuntuu. Muutos entiseen on niin selkeä tällä nykyruokavaliolla. Toivotaan parasta kuitenkin, ja katsotaan miten tämä tästä etenee. Onneksi Tipa on niin reipas ja ottanut tämän oikein hienosti, ja tänäänkin oli lääkärissä niin reipas ja höpötteli lääkärille vaikka mitä, eikä säikähtänyt edes verikoetta kun mä näytin samalla hassuja kuvia puhelimesta. Hienon nallepuh-tarrankin sai palkkioksi ja se pääsi kunniapaikalle hänen päiväkirjaansa.

Mitäs muuta meille kuuluu kuin päivitystä allergiatilanteeseen? Mä olin tosiaan siellä Startup-tapahtumassa Kaapelitehtaalla sekä eilen että tänään lääkärin jälkeen. Ollaan nautittu helteestä aina iltaisin sen minkä ollaan keretty, mutta mereen ei olla vielä uskaltauduttu uimaan. Mielessä kummittelee Stadikka, sinne on pakko päästä heti kun seuraava lämpöaalto tulee. Ja kyllä me vielä mereenkin mennään heti kun vesi vielä vähän lämpenee, niinkuin ollaan menty joka kesä.

Huomenna me kurvataan jo aamusta aikaisin Lahteen, sillä sain kutsun tulla tutustumaan Lahden kaupunkiin sekä tsekkaamaan YlexPop -konsertin. Otto ja tytöt tulevat mukaan ja meille tulee varmasti oikein mahtava päivä! Mä en ole koskaan käynyt Lahdessa muuten kuin ajanut läpi vaan, joten tosi kiva päästä tsekkaamaan ihan uusi kaupunki. Eikä ollenkaan haittaa nähdä Antti Tuiskua, Eveliinaa ja muita huippuartisteja esiintymässä siinä samalla. Jos olette YlexPoppiin tulossa niin tulkaa nykäisemään hihasta jos näette meitä siellä! Musta on aina niin mahtavaa päästä juttelemaan teidän lukijoiden kanssa ihan livenä, eikä tarvii pelätä että ois outoa sanoa moi, koska mä olen sellainen höpöttelijä ja tykkään siitä kun ihmiset moikkailee! Toivottavasti törmäillään!

Ja ihanaa viikonloppua kaikille <3