Tämä kuva on otettu tällä viikolla Roihuvuoren japanilaistyylisessä puutarhassa, kun oltiin ihastelemassa kirsikkapuiden mieletöntä kukkaloistoa. Alunperin tarkoituksena oli mennä Roihuvuoren kirsikkapuistoon, mutta siellä oli niin paljon ihmisiä, että ei uskallettu mennä ja ajettiin vaan autolla siitä ohi. Onneksi me ihan ekalla kerralla vuosia sitten mentiin vahingossa tuonne puutarhalle (vaikka oltiin menossa kirsikkapuistoon), niin muistettiin sen olemassaolo ja mentiinkin kuvaamaan sinne. Siellä on aina paljon vähemmän ihmisiä, mutta silti ihan riittävästi upeita kirsikkapuita. 

Blogin ja somen myötä elämään on tullut yksi asia, joka ei ennen tosiaankaan ollut mun elämässä niin suuressa roolissa. Se on eri kasvien kukinta-aikojen seuraaminen. Kymmenen vuotta sitten mulla ei ollut hajuakaan koska kirsikat kukkivat, missä sijaitsee upea Alppiruusupuisto tai milloin on paras aika ihastella omenapuiden kukintoja. Vaikka syy näiden asioiden oppimiseen onkin ehkä pinnallinen alunperin – kivojen kuvien ottaminen kauniiden kukkien edessä, lopputulos on mun mielestä ihan mahtava. 

On niin siistiä, että meidän lapset oppivat jo pienestä asti mitä ja milloin on hanami ja mikä on sakura, tunnistavat alppiruusut ja omenankukat. Keskustassa kasvaneena city-lapsena mulla ei oikeasti ollut pienenä hajuakaan mistään luonnon ilmiöistä. En tosiaankaan sano etteikö jollakin voisi olla, vaikka kasvaisikin keskustassa, mutta mulla itselläni ei ollut. Toki mä tunnistin ne kasvit mitä koulussa opeteltiin ja tykkäsin samoilla äidin kanssa metsässä ja käydä syksyisin poimimassa kantarelleja ja suppiksia. Mutta sellainen luonnon vuosikello ei ollut mulle yhtään tuttu. 

Nykyisin on, ainakin paljon enemmän kuin ennen. Osaan nauttia upeista kukista ja odotan niitä joka vuosi. Ja ihan parasta on kuulla, kun pieni lapsi itse kertoo mummulle, että “me käytiin äidin kanssa katsomassa kirsikkapuita ja siellä oli niin kaunista ja pinkkiä!”.  Rakastan seurata luonnon jatkuvaa muutosta vuoden aikana ja ikuistaa sitä niin kuviin kuin muistoihinkin. Ottoa naurattaa, kun huomaan jokaisen vastaan tulevan kirsikkapuun ja ihmettelen kaikki valkovuokot ja ihastelen lintujen laulua joka päivä. Mutta mun mielestä on jotenkin niin ihanaa pysähtyä ihmettelemään kaikkea sitä kauneutta, mitä meidän ympärillä on. 

Jotenkin meidän muuton myötä nämä ajatukset ja pienten asioiden huomaaminen on korostunut entisestään. Mulle on tullut vieläkin tärkeämmäksi se, että opetan meidän lapset huomaamaan kaikki luonnon ihmeet ympärillä ja kunnioittamaan ja suojelemaan niitä. Luonnosta saa sellaista rauhaa ja iloa, mitä mä itse ainakin huomaan tarvitsevani arjessa. Se on niin hyvää vastapainoa näytöille, sähköpostirumballe ja tehtävälistoille ja ajatustulvalle, joka päässä usein pyörii. 

Se antaa mulle ihan hirveästi, kun saan ripustaa pyykit kuivumaan niin, että samalla kuuntelen lintujen juttelua keskenään. Sekin mua hämmästyttää, että esimerkiksi oman pihan kasveja miettiessä olen ottanut huomioon sen, että haluan meidän pihalle lisää pörriäisiä pölyttämään. Täällä luonnon keskellä tuntuu siltä, että haluan auttaa niitä ja laittaa pihalle hyönteishotellinkin niitä varten. Siellä tiilen ja betonin keskellä, missä ei ollut kukkiakaan, pörriäiset tuntuivat vaan vihaisilta ja pelottavilta. Hyönteishotellin sijaan meidän vanhalla terassilla oli keinopesä, jotta ampiaiset eivät tulisi sinne pistämään meitä. Nyt on ihan toinen ääni kellossa. 

Haluan oppia lisää ja pitää niin hyvää huolta ympäröivästä luonnosta kun vain voin. Meidän lapset ovat innokkaita oppimaan ja osallistumaan ja uskon, että mitä pidempään me täällä asutaan ja pyöritään ulkona, sitä enemmän me yhdessä opitaan. Se on aivan ihanaa!

Ihanaa lauantaita kaikille <3

9 vuotta sitten naputtelin ensimmäisen blogipostaukseni ikinä. Mua vähän jännitti millaisen vastaanoton se saa, kiinnostuuko kukaan, tuleeko tästä mitään. Linkkasin postauksen Facebookiin ja Irc-galleriaan, jota satunnaisesti silloin edelleen käytin. Ei mulla ollut mitään odotuksia siitä, millaista bloggaaminen on, olin valmistautunut siihen, että voisin lopettaa vaikka heti, jos se ei tunnukaan omalta jutulta. Mutta tässä sitä ollaan yhdeksän vuotta myöhemmin edelleen. Yllätyksekseni touhu vei mut täysin mukanaan ja täysin puhekielisistä, lyhyistä höpötyksistä ja automaattiasetuksilla otetuista kuvista ollaan edetty tähän missä nyt ollaan.

Tuntuuko näin yhdeksän vuoden jälkeen siltä, että kaikki on jo sanottu? Ei todellakaan. Blogi on muuttanut muotoaan, kehittynyt ja kasvanut mun mukana aina ja ehkä siksi sanottava ei ole loppunut kesken.  Ja se tulee varmasti muuttumaan ja kehittymään jatkossakin sitä mukaa kun mun elämäkin muuttuu, kasvaa ja kehittyy. En ole koskaan rakentanut blogiani vain yhden teeman ympärille, vaan se on aina ollut jatkuvaa erilaisten aiheiden iloista sekamelskaa.

Tänä keväänä suurempaan rooliin ovat nousseet piha-, remontointi- ja sisustushommat meidän muuton mukana ja nekin olette ottaneet ilahduttavan hyvin vastaan. Toisinaan tämä on ollut raskaus- tai vauvapainotteinen blogi. Joskus suuremmassa roolissa ovat olleet vaatteet ja kosmetiikka tai mielipiteet ja ajankohtaiset aiheet ja joskus taas arki tai parisuhde. Blogi muuttuu jatkuvasti, mutta jatkuvassa murroksessa olen pitänyt tärkeänä sitä, että säilytän oman äänen ja tyylin, kaikessa mistä kirjoitan.

Se tuntuu valtavan hienolta, että vaikka blogin aiheet ja painotus ovat aina muuttuneet, niin moni lukijoista on pysynyt mukana sieltä alusta asti. Edelleen saan lähes päivittäin viestiä joltakin lukijalta, joka on seurannut jo ihan ekasta postauksesta lähtien. Moni teistä on kasvanut teinistä aikuiseksi tämän blogin parissa, kuten myös minä itse. Viimeksi eilen sain viestin myös uudelta seuraajalta, joka oli alkanut kahlaamaan blogia alusta asti nyt. Uusia mahtavia tyyppejä tulee mukaan päivittäin ja olen teistä ihan jokaisesta todella kiitollinen.

Viime vuonna 8v-synttäripostauksessa kirjoitin näin: ”Tänään me otettiin nämä kuvat kaikessa rauhassa työpäivän aikana, sillä aikaa kun taapero oli hoidossa keskimmäisen kanssa ja esikoinen koulussa. Nämä meidän rauhalliset kahdenkeskiset työ-ja koulupäivät ovat yksi hienoimpia asioita, joita tämä blogi on meidän perheelle mahdollistanut.”

Tänä vuonna taas olen erityisen kiitollinen siitä toisesta ääripäästä: että olen tänä poikkeusaikana pystynyt työskentelemään normaalisti, vaikka kaikki kolme lasta ovat olleet jo kahden kuukauden ajan kotona. Rauhalliset kahdenkeskiset työ- ja koulupäivät ovat muisto vain, mutta toisaalta, tämäkin on saatu toimimaan. Pian poikkeusajan perään edessä on lasten 10 viikon kesäloma, jolloin he ovat myös kaikki kotona ja minä teen töitä ja Otto ammattikorkean kesäkursseja. Meidän pitkien kesälomien perinne on ollut tänä aikana suureksi avuksi.

Olemme jo konkareita siinä, miten normaalia työarkea pyöritetään samalla kun lapset ovat kotona ja heille pystytään tarjoamaan tekemistä ja seuraa sekä tarvittavat viisi ateriaa päivässä. Toki esikoisen etäkoulu on tuonut oman mausteensa tähän aikaan, mutta suurimmaksi osaksi tämä on ollut meille ihan tavallista arkea, josta on jo vuosien kokemus ja toimivat rutiinit. Olemme tottuneita viettämään paljon aikaa toistemme kanssa ja nautimme siitä kaikki, joten se ei tunnu raskaalta tai ärsyttävältä. Se on ollut valtavan iso etu tänä aikana.

Hienoimpia asioita, joita olen saanut kokea tehdessäni tätä blogia, ovat olleet Ihanat erilaiset perheet -haastattelut. Ne ovat olleet ihan sanoinkuvailemattoman herkistäviä kokemuksia ihan jokainen. On ollut niin hienoa tavata täysin erilaisia perheitä ja kertoa niin monen perheen tarina. Haastattelut ovat olleet tauolla viimeiset kaksi kuukautta tämän poikkeustilan vuoksi, mutta nyt kun rajoituksia aletaan purkaa, uskallan ehkä jossain vaiheessa jatkaa haastatteluita, jos se perheille sopii. Mutta toki vain ulkona ja vähintään kahden metrin turvavälin päästä. Onneksi mulla on 75mm objektiivi, jonka kanssa pitää kuvata super kaukaa, jotta saa kauniita potrettikuvia. Sen kanssa uusi haastattelu ja kuvaukset sujuisivat turvallisesti, vaikka tulee kyllä olemaan kauheaa, kun ei voi kätellä tai halata!

Vaikka blogi muuttuu ja aiheet vaihtuvat, haluan jatkossakin säilyttää sen yhden teeman, joka blogissa on alusta asti kulkenut mukana. Positiivisen perhe-elämän. Oli kyseessä sitten meidän perhe tai toisen perheen tarina, haluan jatkossakin tuoda esiin perhe-elämää positiivisessa valossa, kuten olen tehnyt jo yhdeksän vuoden ajan kaiken muun rinnalla. Viimeisen vuoden aikana mediassakin on alettu pikkuhiljaa puhumaan perhe-elämästä joskus myös positiiviseen sävyyn, jaettu niitäkin uutisia, joissa kerrotaan perheiden onnellisuudesta ja hyvistä asioista. Toivon, että se on nouseva trendi. Että nyt ja tulevaisuudessa ihan kaikenlaiset perheet saisivat äänensä kuuluviin, että kaiken ikävän ja raskaan rinnalla olisi myös iloa, onnea ja rakkautta. Mitä enemmän perhe-elämän kaikista puolista mediassa puhutaan, sitä realistisempaa kuvaa siitä voidaan välittää.

Ensi vuonna vietetään blogini 10-vuotisjuhlavuotta ja aion ideoida sinne jotain huikeaa, jotain, mitä me voidaan kokea yhdessä. Jotain isompaa kuin koskaan aiemmin. Mulla ei ole aikomustakaan pysähtyä, lopettaa tai luovuttaa vaan pyrin eteenpäin vähintään yhtä kovasti kuin aina ennenkin. Vaikka tässä samalla on tullut 9 vuotta ikää lisää, yritän välttää sitä, että muuttuisin dinosaurukseksi historiasta. Haluan pysyä mukana, haluan ottaa haltuun uusia asioita ja uusia tapoja kommunikoida ja tehdä mun työtä.

Valtavan suuri kiitos teille jokaiselle, jotka olette siellä. Olit sitten uusi tai vanha lukija, instaseuraaja, satunnainen selailija tai Facebook-sivun superfani. Kiitos, että olet  ja toivottavasti olet jatkossakin <3 Tähän synttäripostaukseen on perinteisesti saanut kommentoida ja kertoa itsestään. Rakastan lukea keitä te olette, mistä tulette ja mikä teidän tarina on. Joten jos haluat kertoa itsestäsi, sana on vapaa <3 Kiitos jos kommentoit!

Jos blogin historia kiinnostaa, tsekkaa nämä:

Miten tämä blogi sai alkunsa

Mun blogi numeroina

Miltä näyttää mun yksi kokonainen työviikko

Mun elämäntarina

Haluan kiittää ihan super paljon teitä kaikkia, jotka neuvoitte laatikkoviljelyn aloittamisessa! Eilen haettiin taimia sekä siemennauhoja ja siemeniä ja kylvettiin osa niistä meidän viljelylaatikoihin. Laatikot kerkesivät olla muutaman viikon pihalla ja ennen kylvöä ja istutusta saimme vielä kaivella laatikoista etanat pois. Ostettiin silloin laatikoita pystyttäessä kupariteippiä, jonka kuuluisi pitää etanat loitolla. No, unohdettiin tietenkin laittaa ne teipit paikoilleen ja laatikoissa oli vaikka kuinka paljon etanoita. Aloitettiin siis tonkimalla kaikki etanat pois ja laittamalla ne teipit paikalleen. Mutta täytyy olla iloinen, että ei oltu vielä ehditty kylvää mitään, koska etanoita oli siis tosiaankin joka laatikossa useita. Niitä on täällä paljon.

Meillä oli vanhassa kodissa parvekkeella musta köynnöskehikko, jonka ostimme vuosia sitten polaroid-kuvia varten seinälle kehykseksi. Nyt se pääsi uusiokäyttöön meidän viljelylaatikkoon ja sen edustalle istutamme hernettä, joka saa kasvaa sitten kehikkoa pitkin. Luin hyvin tarkasti aiempaan postaukseen linkkaamaani kumppanuuskasvilistaa ja sen pohjalta suunnittelin, mitä meidän laatikoihin istutetaan. Lisäksi mietin kaikki istutettavat jutut sen pohjalta, että mitä me oikeasti syödään ja mistä kukista me oikeasti tykätään.

Syvä laatikko: Porkkana, sipuli, tomaatti, valkosipuli, samettikukka

Porkkanat ja sipulit ostimme siemennauhana, jotka kylvimme nyt laatikkoon. Siemennauha on hyvä, koska tällöin siemenille tulee sopivat välit ja kylvö on helppoa. Siemennauhan voi kylvää pakkauksen ohjeen mukaan jo aikaisin keväällä, eli nyt oli jo oikein hyvä aika, eikä tarvinnut odotella. Kylvönauha revitään tai leikataan sopivan mittaiseksi ja asetellaan kylvövakoon ja kastellaan ja peitetään hyvin. Laitoimme vuorotellen porkkanaa ja sipulia yhteensä neljä 100cm nauhaa laatikkoon, n. 25-30cm väleillä pakkauksien ohjeiden mukaan. Tomaatin ostimme taimina (2kpl), jotka ovat mulla toistaiseksi vielä öisin sisällä ruukuissa ja päivisin ulkona auringossa. Kylvän ne, kunhan yölämpötilat vielä vähän kohoavat.

Valkosipulin ostimme kylvövalkosipuleina (2kpl), joiden kylvöaika oli maalis-toukokuu ja kyseessä oli voimakkaasti kasvava lajike. Kylvimme ne jo multaan ja kastelimme hyvin. Lisäsimme luomuravinnetta kasteluveteen. Me ei eilen kylväessämme muistettu samettikukkia ollenkaan, kun niitä ei löytynyt silloin ostoksilla. Niille ei oikeastaan ole edes tilaa kai enää tässä laatikossa, mutta kuitenkin haluaisin ne laittaa sinne, jotta torjuvat ei-toivottuja hyönteisiä. Katsotaan mitä niille keksin, jos ne jotenkin siihen valkosipulien ja tomaattien väliin saisi vielä. 

Keskimmäinen laatikko: Herne, mansikka, ruohosipuli

Herneet ostimme myös suorakylvettävinä siemeninä, joiden kylvöaika oli toukokuu lämpötilojen ylittäessä 10 astetta. Herneet kylvän heti, kun yölämpötilat ovat varmasti tuon yli. Siemeniä tulee liottaa ennen kylvöä. Mansikka kestää ainakin Forecan Visan mukaan kevään kylmiä, mutta kasvihuoneessa kasvaneet taimet ovat arempia. Yöpakkasia nyt ei enää näytä olevan näköpiirissä ja mietin, että jokohan mansikat uskaltaisi kylvää? Mansikka tulee ohjevideon mukaan istuttaa tismalleen samaan syvyyteen, jossa se on ruukussa ollessaan ollut. Multaan pitää lisätä kalkkia ja kanankakkarakeita. Mansikat on vielä ostamatta, sillä niistä oli vain yhtä lajiketta jäljellä kun Otto kävi ostoksilla ja kaikki muut hyllyt olivat tyhjänä, joten päättelimme, että parhaat olivat jo menneet. Tänään toisella puutarhalla (Viherpaja) ei ollut ollenkaan mansikan taimia. Pitää katsoa jos vielä jostain toisesta paikasta löytyisi paremmin. Ruohosipulia ostettiin pari ruukkua Plantagenista ja sen lisäksi aion istuttaa meidän ruokakaupasta ostetun ruohosipulin jämän niille kaveriksi. Katsotaan kummat lähtevät paremmin.

Terassin viereinen laatikko: Kurkku, auringonkukka, salaatti

Tähän laatikkoon aion taakse istuttaa auringonkukkaa. Pakkauksessa lukee, että suorakylvöaika on toukokuussa ja lisäksi siinä lukee, että kylvä suoraan kasvupaikalle kosteaan multaan ja pidä kylvös kosteana, kunnes siemenet ovat itäneet. Tätä vielä mietin, että milloin on hyvä aika kylvää nyt toukokuussa? Joko ne uskaltaa laittaa? Auringonkukan lisäksi tähän laatikkoon tulee kurkkua ja salaattia. Kurkun siemenet unohtuivat eilen, mutta tänään Otto oli muistanut ostaa niitä. Hän osti avomaan kurkkua ja tuossa lukee, että voi suorakylvää sitten, kun maan lämpötila on vähintään 15 astetta. Vielä hetken odotellaan siis. Salaatti ostettiin kylvönauhana ja ne voi kylvää jo vaikka heti (kylvöaika maalis-toukokuu).

Ruukkuihin terassille: Kesäkurpitsa, minttu, hortensia, orvokki, neilikka

Eilen löytyi kesäkurpitsan siemeniä, mutta tänään Otto löysi mansikan taimia etsiessään edullisia ja hyvännäköisiä patio-kesäkurpitsan taimia ja osti meille yhden sellaisen. Istutankin siis siementen sijaan sen taimen sitten, kun hallaa ei enää ole öisin. Ohjeessa luki, että taimi isoon ruukkuun ja kastelu lautasen kautta. Mintut istutan myös ruukkuun, koska ne kuulemma leviävät joka suuntaan jos ovat muiden kanssa yhdessä. Lisäksi Otto oli tänään vielä ostanut muutaman söpön orvokin ja neilikkaa kaveriksi meidän terassihortensialle, jotka pitää vielä laitella ruukkuihin myös. Orvokithan kestävät pakkastakin, mutta en vielä saanut aikaiseksi istuttaa niitä.

Ollaan vielä ostamassa siis mansikat, joita ei tänäänkään löytynyt (vinkatkaa, jos jossain pk-seudulla on hyvännäköisiä ja herkullisen lajikkeen mansikan taimia!). Lisäksi mietin vielä harsokankaan ja kuorikatteen ostamista ja sitä, pitäisikö laatikoiden ympärille rakentaa vielä pienet aidat, jotta jänikset eivät pääse syömään meidän mahdollisia porkkanoita (ja muita). Johonkin kohtaan pihalle missä ei ole nurmikkoa ajattelin vielä kylvää kukkaseosta mehiläisille. Olisi ihanaa saada kaunis kukkaloisto pihalle ja samalla lisää pörriäisiä ihailtavaksi ja pölyttäjiksi. Luin Ylen sivuilta, että niittykukkia kannattaa laittaa mahdollisimman ”huonoon” maahan, eli pitää etsiä joku sellainen kohta sitten.

Nyt vaan sitten jännätään, että mitä näistä tulee vai tuleeko mitään! Jos on vielä jotain vinkkejä juuri näihin meidän ostoksiin liittyen, niin saa ehdottomasti jakaa! 

Listasin viime vuoden heinäkuussa kahdeksan asiaa, jotka haluan saavuttaa ennen kuin täytän 30 vuotta (syyskuussa 2021). Vielä on siis vajaat 1,5 vuotta aikaa saavuttaa tavoitteet. Nyt ajattelin tehdä pienen katsauksen siihen, että missä mennään juuri nyt. Alkuperäiset ajatukseni tavoitteiden takana löytyvät tuosta viime vuoden postauksesta, eli ne voi lukea sieltä. Tässä postauksessa teen katsauksen siihen, mitkä asiat ovat toteutuneet, mitkä muuttuneet ja mitkä tavoitteet on vielä saavutettavana. 

1. Aion omistaa oman asunnon Oton kanssa.

Check! Viime kesänä haave tuntui vielä tosi kaukaiselta, mutta nyt se on totta. Me tehtiin se. Ja voin kertoa, että tämän haaveen toteutuminen oli yksi isoimmista itsevarmuusbuusteista ikinä. Jos me meidän lähtökohdista ja meidän tarpeilla pystyttiin tähän, niin me pystytään kyllä paljon muuhunkin vielä. 

2. Aion omistaa sijoitusasunnon Oton kanssa.

Tämä ei ole vielä toteutunut ja tulevaisuus on koronan takia vielä auki. Miltä talous näyttää syksyllä? Entä ensi vuonna? Joudummeko turvautumaan säästöihin elämisessä jossain kohtaa, vai pystymmekö kerryttämään sijoitusasunnon käsirahaa? Nämä ovat vielä avoimia kysymyksiä, joihin ei ole vastausta. Sen näkee sitten, kun tietää mihin tämä tilanne tästä kehittyy. Jos kaikki menee hyvin, en näe mitään estettä miksi emme voisi ostaa sijoitusasuntoa esimerkiksi ensi vuonna. 

3. Aion sijoittaa suoriin osakkeisiin.

Check! Asunnon oston yhteydessä meillä tuli kuvioihin myös uusi pankki ja uudessa pankissa mun uudet sijoitukset ovat 80% osakepainotteisia. Niiden rinnalla mulla on edelleen paljon matalariskisempiä rahastoja, joita en tässä tilanteessa lähtenyt myymään.  Hyvä hajauttaminen niin ajallisesti kuin kohteiden osalta, sekä pitkä sijoitusaika, ovat mun strategia osakkeiden kanssa. 

4. Aion löytää liikuntamuodon, joka mua oikeasti kiinnostaa ja innostaa niin paljon, että saan siitä itselleni pysyvän osan elämää, josta en halua tai tarvitse taukoja, ainakaan pitkiä.

Check! Syyskuun puolivälistä tänne toukokuun alkuun olen lenkkeillyt. Räntäsateessa, pakkaslumessa, auringonpaisteessa ja vesisateessa. Pisin tauko on ollut muutama päivä talvella, kun mulla oli parin päivän flunssa. Tämä on pisin aika, minkä olen koskaan onnistunut pitämään kiinni mistään säännöllisestä liikunnasta aikuisiällä. Ja mun into vain yltyy. Lenkille on ihana mennä. En malta odottaa sitä, että on kesä ja lenkkeily on vieläkin helpompaa ja mukavampaa koko ajan. 

5. Aion kasvattaa mun yrityksen tulosta ainakin 50% siihen mennessä kuin olen 30.

Tähän kyllä nyt sama vastaus kuin sijoitusasuntoonkin. Eli vain aika näyttää mitä tapahtuu. Alkuvuosi on tähän asti mennyt todella hienosti, mutta vielä ei voi tietää mitä tapahtuu kesällä tai syksyllä. Voin vain toivoa parasta ja tarttua sopiviin työtilaisuuksiin, sekä pyrkiä luomaan niitä myös itse sopivissa kohdissa. Tässäkin tilanteessa pidän tärkeänä sitä, että säilytän mun oman äänen ja arvot. Korona ei mielestäni ole esimerkiksi syy tarttua sellaisiin työjuttuihin, joihin en normaalistikaan suostuisi (kuten mainostamaan esimerkiksi lihaa tai pikavippejä). Onneksi mulla on aikaa hyvin myös ensi vuonna ja näen tämän tilanteen myös mahdollisuutena kehittää uutta mielenkiintoista liiketoimintaa. 

6. Aion matkustaa toiselle mantereelle.

Check! Ja se oli yksi järisyttävimmistä kokemuksista ikinä, jos ei niitä ilmiselviä lasten syntymiä, naimisiinmenoja ja kodin ostoja lasketa. Olen niin valtavan kiitollinen meidän New Yorkin reissusta ja sen ajoituksesta, että sitä tulee mietittyä vieläkin lähes päivittäin. Se kaupunki teki muhun lähtemättömän vaikutuksen.

7. Aion ryhtyä kouluttamaan ja mentoroimaan enemmän somen ja vaikuttajamarkkinoinnin saralla.

Tämä on toteutuksessa, mutta tosi kesken! Olen edistynyt sen verran, että mulla oli tälle keväälle suunnitteilla livekoulutus, johon oli jo lähes kaikki paikat täynnä (vaikka en ollut mainostanut sitä missään). Se kuitenkin peruuntui koronan vuoksi. Sen jälkeen päätin, että teen verkkokurssin ja/tai etäkoulutuksen ja aloin valmistella niitä. Niihinkin oli mukavasti jo kiinnostusta. Sitten tuli meidän muutto ja etäkoulu ja kaikki muu ja olen antanut itselleni armoa. Mutta jos esimerkiksi nyt kesää kohti muuten työrintamalla on hiljaisempaa, jää enemmän aikaa ja aion saada sitten verkkokurssin valmiiksi. 

8. Aion omistaa ajokortin.

Kesken tämäkin, mutta tapahtuu toivottavasti lähitulevaisuudessa ja varmasti ennen kuin täytän 30. Sen verran ollaan edistytty jo nyt, että Otolla on jo ajo-opetuslupa takataskussa ja se on voimassa kaksi vuotta. Nyt kuitenkin ongelmana on ollut se, että koronan takia meillä ei ole ollut lapsenvahtia sen jälkeen, kun opetuslupa saapui vihdoin postissa. Niin rohkea en ole, että ajaisin ekat ajotunnit lapset kyydissä. Tämä tavoite siis odottaa sitä hetkeä, kun viranomaiset kertovat, että on ihan ok tavata sukulaisia ja viedä lapset sukulaisille hoitoon. 

Miten jatkossa?

Aikaa on 30-vuotissynttäreihin vielä yksi vuosi ja viisi kuukautta ja listan tavoitteista neljä kahdeksasta on täysin saavutettu. Loput ovat joko epävarmoja minusta riippumattoman tekijän vuoksi (korona) tai matkalla kohti toteutumista ja hyvin toteutettavissa ennen synttäreitä. Koen siis olevani aika hyvässä vaiheessa näiden tavoitteiden kanssa. Tulee hyvä mieli, kun saavuttaa omia unelmia ja tulee hyvä mieli, kun huomaa, että ne ovat oikeasti saavutettavissa.

En ole ottanut näistä mun tavoitteista stressiä (paitsi se asunnon etsintä turhautti, koska oltiin niin innoissamme muuttamassa). Kaikki on mennyt omalla painollaan, mutta koen, että näiden asioiden listaaminen on auttanut pitämään ne tavoitteet mielessä. Vaikka en ole orjallisesti tätä listaa tuijottanut, on todellakin tehnyt hyvää, että olen pohtinut perin pohjin mitä minä haluan. Ja kun ne asiat sanoo ääneen, niistä tulee konkreettisempia. 

On ihanaa, että mulla on edelleen tavoitteita joita kohti pyrkiä. Ei viisivuotissuunnitelmaa, sitä en varmasti tule ikinä tekemään, koska elämä muuttuu jo vuodessakin (tai viikossa, kuten tänä keväänä) niin paljon. Mutta tavoitteita, jotka saavat mut puskemaan eteenpäin ja haastamaan itseäni. Tavoitteet eivät tarkoita sitä, ettenkö olisi tyytyväinen ja osaisi nauttia hetkestä ja siitä mitä meillä on jo nyt. Tai sitä, että tekisin hampaat irvessä 24/7 töitä vain niiden eteen. Ei suinkaan. Mun onni rakentuu niistä perusasioista, joiden äärelle pysähdyn joka päivä. Mutta tavoitteet tarkoittavat, että mulla on päämääriä joita kohti pyrkiä, suuntaviivoja, joiden avulla arvioida omaa työtäni ja kehitystäni. Mä rakastan tavoitteita. 

Viimeksi kirjoittaessani näistä tavoitteista sain myös kritiikkiä siitä, että listalla oli niin monta (kolme) vaurastumiseen liittyvää tavoitetta. Samalla sain syyllistystä siitä, että (huom. tavoite-listalla – ei elämäni tärkeimmät asiat -listalla) ei ollut lapsia ja perhettä ja onnellisia läheisiä, joiden pitäisi olla tärkeimpiä. Mulla on jo kolme ihanaa ja upeaa lasta ja perhe ja hyvät ihmissuhteet, joita vaalin ja arvostan ja joista olen kiitollinen joka päivä. En koe niitä enää itselleni tavoitteina, mulla on jo ne, nyt niistä vain huolehditaan hyvin ja rakastetaan paljon. Silloin (ja varsinkin nyt uudelleen postausta ja kommentteja lukiessani) jäin vaan miettimään, että kuinka moni mies saisi saman tyyppisistä tavoitteista syyllistystä? En usko, että kukaan. Meitä naisia vaan yritetään ahtaa siihen muottiin EDELLEEN, jossa emme voisi olla uran ja talouden suhteen kunnianhimoisia yhtäaikaa kun pidämme perhettä tärkeänä.

Mun mielestä se on väärin. Kenenkään ei tarvitse valita uran ja perheen väliltä, ne voi molemmat saavuttaa. Voi olla aivan hiton kova bisnesnainen ja aivan super ihana äiti (enkä puhu nyt itsestäni vaan yleisesti). Tai ihan mitä vaan muuta. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla äiti tai tehdä uraa, tärkeintä on löytää oma tapa. 

Ensimmäisestä päivästä lähtien, täällä on tuntunut kodilta. Tämä on tuntunut niin paljon meiltä. Aika on lentänyt eteenpäin täällä puuhastellessa ja asettuessa paikoilleen. Meillä on ollut ihan valtavasti intoa ja energiaa tehdä tästä meidän näköinen koti, vaikka jo heti alkuun tämä tuntui meiltä, ilman yhtäkään meidän huonekalua tai pensselinvetoa seinässä. En tiedä miten osaisin edes kuvailla näitä tunteita paremmin. Kai meille tämän kodin kanssa kävi samalla tavalla kuin toistemme kanssa uutenavuotena 2010 – me oikeasti löydettiin se oikea ja rakastuttiin ensisilmäyksellä. Siitä asti kaikki on vaan tuntunut niin oikealta.

Tiedän, suorastaan ällöttävän siirappista. Mutta se on totta. Ne 1,5 vuotta kun me etsittiin kotia olivat niin täynnä odotuksia ja intoa, turhautumista ja jatkuvaa etsimistä. Sitten kun luovutettiin eikä enää etsitty, tämä koti tuli heti vastaan. Samoin meille kävi toistemme kanssa. Löydettiin toisemme juuri silloin kun sitä vähiten toivottiin tai odotettiin. Väärä hetki on meidän paras hetki.

Olen positiivinen realisti – ajattelin, että täällä varmasti tulee olemaan myös asioita, jotka eivät ole täydellisiä, jotka ehkä joskus alkavat ärsyttää. Ja onhan niitä toki joitakin, sellaisia pieniä juttuja, joihin jollain aikataululla toivoo muutosta. Kuten vaikkapa alakerran WC:n allaskaluste. Ne kaapit ei vaan toimi, me tarvitaan ulosvedettävät laatikot! Nyt kuitenkin erona on se, että meillä on aidosti mahdollisuus myös tehdä niitä muutoksia, eikä tarvitse edes kysyä keneltäkään lupaa. Ja siksi ne ei oikeastaan edes ärsytä, koska tiedän, että ne eivät ole ikuisia juttuja, mutten kuitenkaan oleta, että tämä koti muuttuisi hetkessä 100% valmiiksi. 

Kaikkea ei uskalleta muuttaa heti kerralla, koska korona ja taloudellinen varautuminen tulevaisuuteen, josta kenelläkään ei ole vielä varmaa tietoa. Mutta muokataan kotia pikkuhiljaa. Fakta on kuitenkin se, että tämä koti vastaa meidän toiveita ja tarpeita paremmin kuin mikään paikka, missä ollaan koskaan asuttu ennen. 

Kuukaudessa me ollaan kotiuduttu tänne hyvin. Kaikki muu on vielä osittain keskeneräistä, paitsi lastehuoneet, jotka saimme jo täysin valmiiksi. Olohuoneesta puuttuu iso taulu ja/tai seinävaate, koska akustiikan kannalta tarvitsemme sellaisen. Keittiöremontti on vasta tulossa. Eteisen kalusteita ei ole yhtään mietitty vielä, siellä on vaan makkarissa ollut lipasto, kierrätysastiat ja kärry, joka ei mahtunut mihinkään muualle. Ruokailutilasta puuttuu tuolit. Meidän makkarissa on edelleen pelkästään sänky, peili ja seinä maalattu. Mutta täällä tuntuu ja näyttää kodikkaalta ja rennolta ja meiltä. 

Tämä koti on jo tässä lyhyessä ajassa muuttanut meidän elämäntapoja enemmän kuin osasimme edes kuvitellakaan. Varmasti tällä poikkeusajalla on myös jonkin verran vaikutusta, mutta monesta muutoksesta on kiittäminen tätä kotia. Ehdimme viettää poikkeusaikaa muutaman viikon myös vanhassa kodissa, joten vertailupohjaa kyllä löytyy.

Muutoksia, joita olen huomannut ovat esimerkiksi:

– Yhteisen ulkoilun lisääntyminen. Täällä ulos lähteminen on niin älyttömän helppoa ja siellä on aina tekemistä. Omalla pihalla on tramppa ja pihahommat ja siellä tulee ulkoiltua vähintään 1-2 tuntia ihan joka päivä. Sen lisäksi lenkkeillään täällä yhdessä varmaankin 4-6 kertaa viikossa, käydään leikkipuistossa (aina kun se on tyhjillään muuten), jonne on ihan lyhyt matka ja muutenkin tulee hengailtua ulkona porukalla enemmän kuin ennen ja spontaanimmin kuin ennen.  

– Ruuanlaitto on mukavampaa. Rakastan rakastan rakastan tätä isoa avointa tilaa. Samalla kun kokkaa, voi seurustella muun perheen kanssa. Saarekkeen ympärillä on paljon tilaa myös kokata yhdessä. Rakastan sitä, että keittiössä ruuanlaittaminen ei enää eristä muusta perheestä, vaan voidaan olla  kaikki yhdessä samalla. 

– Saunominen on lisääntynyt. Täällä on enemmän tilaa, joten sauna ei todellakaan toimi varastona edes väliaikaisesti, kuten vanhassa kodissa. Siellä saunottiin ehkä kerran kuukaudessa, täällä saunotaan ehkä 3-4 kertaa viikossa. Ja se on niin ihanaa ja rentouttavaa.

– Lelut pysyvät paremmin lastenhuoneissa, vaikka edelleen toki osa leikeistä levittäytyy myös alakertaan. Aiemmassa kodissa monet lelut olivat alhaalla yhteisissä tiloissa, koska lastenhuoneissa ei mahtunut leikkimään kunnolla. Nykyisin suurin osa leikeistä pysyy lastenhuoneissa, joten meillä on vähemmän sotkua, mikä on BEST. Parasta on myös se, miten hyvin lapset viihtyvät omissa huoneissaan. Lähes joka päivä joku heistä myhäilee, kuinka ihania huoneet ovat. Se tuntuu niin hyvältä.

– Kodinhoitohuone on maailman paras juttu ikinä. Se on ollut juuri sitä, mitä me kaivattiin. Se, että on pyykkitelineelle oma paikka, iso pyykkikaappi, omat paikat pyykinpesuaineille ja siivoustarvikkeille on vaan ihan best. Ja myös se, että meillä on kaikki pyyhkeeet kodinhoitohuoneessa, joten ne on super helppo viikata vaan suoraan kuivausrummusta kaappiin, eikä tarvitse kiikuttaa minnekään. On ihanaa, kun kodinhoitohuoneessa on oma vesipiste ja tilaa vaatehuollolle. Kaapeissa on säilössä myös ompelukone, työkalut ja kaikki muut sellaiset jutut, joille ei ennen ollut mitään järkevää paikkaa. 

 

– Rakastan tätä rauhaa yli kaiken. Rakastan sitä, että kuulen lintujen laulua joka päivä kirkkaasti ja paljon. Rakastan sitä, että täällä ei ole liikenteen melua tai ohi ajavia hälytysajoneuvoja. Rakastan sitä, että lenkillä ei tarvitse pysähtyä liikennevaloihin. Rakastan meidän pihalle pomppivia jäniksiä ja meidän lemmikki-kimalaista, joka tulee meidän pihalle. Se on ilmeisesti kuningatar, mutta ehdittiin nimetä se Makeksi jo aiemmin. Joka päivä me moikataan Make-kimalaista ja aina hän tulee takaisin seuraavanakin päivänä yksin pörräämään. Rakastan sitä, että me osataan täällä pysähtyä huomaamaan ja nauttimaan luonnon pienistä ihmeistä, joita on ympärillä ihan valtavasti.

Siinäpä ehkä ne ensimmäiset huomiot täältä, joita olen tehnyt näiden viikkojen aikana. Me yritetään luultavasti edistää meidän makuuhuonetta tämän viikon aikana. Viime viikollakin piti, mutta se ei vaan ole prioriteettilistalla yhtä korkealla kuin muut jutut, koska makuuhuoneessa oleskellaan lähinnä silloin kun nukutaan. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. 

Olen niin kiitollinen siitä, että me mietittiin kunnolla mitä kodilta toivottiin ja että löydettiin koti, joka vastaa niitä toiveita tärkeimpien asioiden osalta. Kodilla on ihan valtava vaikutus mun päivittäiseen fiiliksiin ja täällä on niin hyvä ja rauhallinen olo, vähän kuin olisi koko ajan mökillä, mutta on vaan kotona. 

Ollaan vaan niin jäätävän onnellisia täällä, ettei mitään rajaa. Meidän koti <3