Pääsiäiskakku Vanilla-mignonmoussella

28.03.2021

Kaupallinen yhteistyö Flora kanssa.

Pääsiäistä vietetään jo ensi viikolla ja mä inspiroiduin sen kunniaksi testaamaan pääsiäiskakun reseptiä. Ja tästä tuli kuulkaa ihan liian herkullinen. Reseptissä on muutama n. 15min työvaihe, mutta lupaan, että maku palkitsee! Ja voin kertoa, että itse en todellakaan tee kakkuja usein, ehkä muutaman kerran vuodessa. Eli jos tämä onnistuu minulta, niin onnistuu varmasti sinultakin! Ja jos kotona on innokkaita apulaisia, niin heitä kannattaa rohkeasti ottaa mukaan. Meilläkin lapset auttoivat kakun leipomisessa ja etenkin koristelussa mielellään.

Kakussa hyödynsin muuten useampaakin Flora-tuotetta. Saan ilokseni tehdä tänä vuonna Floran kanssa vuosiyhteistyötä. Flora-tuotteet ovat mulle tuttuja suosikkeja jo omasta lapsuudestani, ja mä rakastan niiden monipuolisuutta ja käytännöllisyyttä, esimerkiksi sitä, kuinka Floran kermatuotteet kestävät hyvin pitkääkin kuumennusta ruuanlaitossa, eivätkä leikkaa happamienkaan ruoka-aineiden, kuten tomaatin tai sitruuunan kanssa. Tykkään myös siitä, miten sekä Floran kermoista että Vanillasta tulee helposti tosi kuohkea ja kestävä vaahto, enkä ainakaan itse ole koskaan saanut niitä vatkattua yli. Mun uusin Flora-tuotelemppari on Flora & Voi Merisuola -levite leivän päälle, joka on aivan taivaallisen hyvää.

Tähän pääsiäiskakkuun hain inspiraatiota tietenkin pääsiäisen päätähdistä: pääsiäiskarkeista sekä pastelliväreistä. Itse en ole lainkaan mämmi-ihmisiä, mutta suklaamunien ystävä olen sitäkin enemmän. Halusin siis tuoda kakkuun pääsiäisen tuttuja karkkimakuja ja ihania herkullisia pastellivärejä. Koska överimakea Kinderkakku on jo tullut tutuksi monena pääsiäisenä, tänä keväänä iskin katseeni kohti Mignon-munia. Noita pääsiäisen klassikoita, jotka olivat ainakin omassa lapsuudessani harvinaista herkkua. Moni syö muuten sitä mämmiäkin Flora Vanillan kanssa ainakin mun lähipiirissä, eli sitäkin kautta tuli pääsiäistunnelmaa tähän, vain se mämmi jäi pois, haha! Flora Vanilla on mulle tuttu jo omasta lapsuudesta, koska meillä oli aina sitä vaniljakastikkeena, jos vaniljakastiketta syötiin.

Pääsiäisen Vanilla-mignonkakku (aktiivinen valmistusaika 45min, pohja 1h uunissa + jäähdytys)

Pohja: Helppo, nopea ja maukas suklaakakkupohja

(Flora Culinessea vuoan voiteluun)

200 g Flora & Voita

200 g tummaa suklaata

1 dl sokeria

1 dl ruokokidesokeria

4 kananmunaa

2 dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

1. Laita 20cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoka esim. Flora Culinessella ja jauhota vehnäjauhoilla. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

2. Sulata voi kattilassa, sekoita pilkottu suklaa voisulan joukkoon. Kääntele kunnes seos on tasaista.

3. Sekoita vehnäjauho ja leivinjauho sekaisin toisessa kulhossa.

4. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.

5. Lisää jauhoseos ja voi-suklaaseos vuorotellen varovasti käännellen sekaan.

6. Kaada seos irtopohjavuokaan ja paista noin 60 minuuttia. Jäähdytä pohja.

Flora Vanilla – Mignon mousse

2,5 dl Flora Vanillaa

2 rkl sokeria

4 kpl  Mignon-munia

100g tuorejuustoa

1. Vaahdota Flora Vanilla kuohkeaksi vaahdoksi.

2. Sulata mignon-munat mikrossa.

4. Vatkaa tuorejuusto ja sokeri.

5. Lisää sulatetut mignonit tuorejuuston ja sokerin sekaan.

6. Kääntele vaahdotettu Flora Vanilla sekaan.

Valkosuklaakreemi:

150 g valkosuklaata

175 g huoneenlämpöistä voita

1 tl vaniljasokeria

4-5 dl tomusokeria

100 g tuorejuustoa

pastaväriä (valinnainen)

1. Pilko valkosuklaa ja sulata mikrossa.

2. Vaahdota pehmeä voi ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

3. Lisää sulatettu ja hieman jäähtynyt valkosuklaa sekaan koko ajan vatkaten.

4. Lisää 3 dl tomusokeria desin erissä koko ajan vatkaten.

5. Lisää tuorejuusto edelleen vatkaten.

6. Lisää vielä 1-2 dl tomusokeria vatkaten.

7. Jatka vatkaamista, kunnes kreemi on kuohkeaa ja tasaista.

Lopuksi värjää kreemi pastavärillä, itse valitsin lemppariväri laventelin tämän kakun väriksi.

Kakun kasaus:

1. Leikkaa kakkupohja kolmeen kerrokseen.

2. Kostuta esim. vanilja-maidolla tai hedelmämehulla.

3. Täytä kaksi väliä Vanilla-mignon-moussella.

3. Koristele kreemillä (voit käyttää apuna esim. palettiveistä) ja pienillä pastellivärisillä suklaamunilla.

Rakastan kakun vaniljaista ja pähkinäistä makua ja se on kyllä todellinen pääsiäiskakku! Ja vaikka työvaiheita on muutama, kuten täytetyissä kakuissa usein on, ne ovat kaikki sillä tavalla helppoja ja nopeita, että onnistuu hieman kokemattomammaltakin leipurilta, kuten itseltäni.  Suosittelen kyllä kokeilemaan tätä, jos vaniljaisen pähkinäinen pääsiäisen suklaakakku kiinnostaa! Tämä oli ainakin meillä ihan hittikakku koko perheelle.

Suosittelen muuten tämän oman reseptini lisäksi tutustumaan Floran sivuilla heidän omiin resepteihin tuotteiden lisäksi. Sieltä löytyy monta kivaa ohjetta leivontaan ja ruuanlaittoon!

Ihanaa palmusunnuntaita kaikille! 


Luukku 20. Kootut joulureseptit 2020

20.12.2020

Olen tehnyt tällaisen joulureseptikoosteen arkistoni mukaan viimeksi vuonna 2016 – sen jälkeen blogin joulureseptivalikoima on moninkertaistunut, kun vuosia on kulunut niin paljon. Halusinkin siksi tehdä uuden koosteen, jotka vanhat suosikkireseptit pääsevät esille! Jos on vielä joulupöydän sisältö mietinnässä, niin nyt kannattaa selata tämä postaus, täältä nimittäin löytyy niin suolaiset kuin makeatkin jouluherkkujen ohjeet.

Täyteläinen riisipuuro luomu-täysmaidosta (ohje onnistuu hyvin myös kaurajuomalla) (kaupallinen yhteistyö)

Herkullinen perinteinen ja todella täyteläinen riisipuuro-ohje. Tätä meillä tehdään lähes joka joulu. Mutta tosiaan kaurajuoman kanssa pääsee helpommalla, sillä se ei pala niin helposti pohjaan. Samaa täyteläisyyttä tuo barista-kaurajuoma, joka on paksumpaa. Kaurajuoma tuo mukanaan myös kauraisaa makua, mikä ei meidän mielestä ole paha asia riisipuurossa, mutta ei välttämättä jokaisen mieleen.

Jouluinen valkosuklaa-piparkakku-karpalo Rocky Road

Testasin tätä ekan kerran kun halusin valmistaa itse tuparilahjan kavereille joulun alla, ja sitten erehdyin koemaistamaan ja taisin valmistaa tätä muutamana viikkona peräkkäin sen jälkeen myös meille itsellemme.

Bataatti-pekaanipähkinälaatikko (kaupallinen yhteistyö)

Meidän makean suolainen jouluaatikko, jota löytyy joulupöydästä ihan joka vuosi. Rakastan!

Vaahtokarkkikaakaot lasipurkissa

Nämä olen valmistanut monet kerrat lasten aattoaamun selviytymispakkauksiin. Kokeile myös kaakaopommi-versiota (alla)!

DIY Kaakaopommit Kinder-munista

Mahtavat kaakaopommit, jotka valmistuvat muutamassa minuutissa ja sulavat kuuman kaurajuoman tai maidon joukkoon. Lapset rakastavat näitä!

Vuohenjuusto-viikunahillotortut

Näistä tuli yksi jouluperinteistä jo vuosia sitten. Yhdistelmä on aivan taivaallinen. Toinen herkullinen versio on sinihomejuusto-inkiväärihillo-tortut, tai brie-juusto-greippihillo-tortut!

Oton vaalea glögisiirappi

Resepti, josta olen saanut paljon viestejä ja kehuja, että on tosi hyvää! Helppo valmistaa ja kiva ruokalahja myös. Hyvä Otto!

Piparihyydykekakku glögikastikkeella

Tämä kakku on aivan älyttömän herkullinen ja sopii myös raskaanaolevan joulupöytään, sillä tässä ei ole mitään kiellettyä ainesosaa kuten tuorejuustoa.

Jouluteemaiset Freak Shaket x2 

Aivan super överit pirtelöt, jotka sopivat hyvin jouluun varsinkin jos pakkasessa on ylimääräistä jäätelöä! Herkkusuiden suosikit.

Vegaaninen piparkakkujäätelö ilman jäätelökonetta (kaupallinen yhteistyö)

Tämä jätskiohje valmistuu helposti ja sopii moneen eri ruokavalioon. Mausta haluamillasi joulukarkeilla tai joulumausteilla pipareiden sijaan tai lisäksi!

Tuplasuklaakeksit lasipurkissa

Tosi helppo gift in a jar -resepti, jota ollaan tehty monet kerrat! Suosittelen testaamaan, ohje on todella yksinkertainen.

Suklaalevyt x2 – valkosuklaa & kirpeät karkit tai pekaanipähkinä-omena-kaneli

Tämän vuoden joulukalenterin herkulliset suklaalevyohjeet, jotka valmistuvat nopsaan ja katoavat mahaan vielä nopeampaan!

Lämmin ja mausteinen alkoholiton omenasiideri

Kyytipojaksi näille herkuille sopii hyvin ihanan kanelinen omenasiiderijuoma, joka lämmittää ja joka tuo joulun tuoksun kotiin.

Tumma rocky road pistaasilla ja merisuolalla (kaupallinen yhteistyö)

Mielettömän herkullinen rocky road kaikille tumman suklaan ja pistaasin ystäville. Tämä ei ole niin överimakea kuin tuo ylempi jouluinen pipari-rocky roadin ohje.

Maidoton munatoti

Kokeiltiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa valmistaa munatotia ja siitähän tuli aivan älyttömän ihana kermainen ja mausteinen juoma! Hassua, ettei tätä ole tullut tehtyä koskaan ennen, vaikka oli näin hyvää.

Suola-karamellimantelit  (kaupallinen yhteistyö)

Niin hyvä pikkunaposteltava! Tosi helppo tehdä ihan muutamassa minuutissa ja näyttää kauniilta lasipurkissa. Sopii hyvin lahjaksi annettavaksi.

Omenainen joulugranola

Tämä piparinen ja omenainen joulugranola on joulun lemppari aamupala ja sopii hyvin myös lahjaksi. Tosi helppo tehdä!

Petteri Punakuono -joulukeksit (kaupallinen yhteistyö)

Hauskat Petteri Punakuonon näköiset keksit maistuvat varmasti lapsille ja lapsenmielisille. Nämä ovat herkullisia ja suloisia!

Kokit ja Potit -Hannelen suolaiset minitortut

Viime vuonna mun blogin joulukalenterissa vieraili ihana Kokit ja Potit -blogin Hannele, jonka nerokkaat suolaiset minitortut maistuvat aivan älyttömän hyvälle.

Kuva: Hannele / Kokit ja Potit 

Kahden ainesosan överihelpot joulukeksit omar-karkeista ja piparitaikinasta

Yksi tämän vuoden joulukalenterin suosikkiluukkujani! Tämä todella helppo resepti valmistuu nopeasti ja omar-karkit voi korvata omilla lempikarkeilla. Piparitaikina taipuu moneen muuhunkin kuin vain pipareihin!

Huh, miten valtava määrä joulureseptejä tänne onkaan kertynyt vuosien saatossa! Ihan mahtavaa. Tästä löysin itsekin monta unohtamaani suosikkia. Ja hei, vinkkaanpa myös kaikille raskaanaoleville, että blogissani on myös Raskaana olevan joulupöytä -niminen postaus, joka joka joulukuu nousee yhdeksi luetuimmista postauksista! Siellä on omia vinkkejäni raskausajan jouluruokiin.

Ihanaa viimeistä adventtia kaikille! 


Luukku 19. DIY Kaakaopommit Kinder-munista

19.12.2020

Olen nähnyt TikTokissa tänä syksynä paljon ”Cocoa bombs” -ohjeita, joihin ne suklaakuoretkin on tehty itse sulasta suklaasta muotteihin jähmettämällä. Se tuntui kauhean työläältä ajatukselta, vaikka ei se varmasti niin hankalaa ole (olen kai katsonut liikaa Master Chef Australian jaksoja, joissa noita suklaapalloja väsätään ja yritetään temperoida täydellistä suklaata).

Aloin miettimään, että voisiko näitä toteuttaa jotenkin hieman oikaisemalla ja keksin, että hei, miksi ei tekisi kaakaopommin suklaakuoria valmiista suklaamunista. Kinder-munat on aivan mun lemppareita ja päätin kokeilla niillä. Ja sehän onnistui mainiosti ja niin paljon helpommin! Jos haluat kokeilla ihanaa viikonloppuherkkua, yllättää lapset jouluaamuna tai muuten vaan askarrella, niin tässäpä helppo ja herkullinen ohje, joka sopii hyvin joulun aikaan. Kuten monet muutkin joulun ajan ohjeeni, tämäkin on helposti muokattavissa oman maun mukaan erilaisilla joulumausteilla ja muilla höppeillä, jotka on lueteltu ohjeen ohessa.

Kaakaopommit Kinder-munista x3

3 Kindermunaa

9-12tl lempparikaakaojauhetta (3-4tl per muna) (meillä O’boy)

3rkl minikokoisia vaahtokarkkeja

pari riviä maitosuklaata

(pari riviä valkosuklaata & nomparelleja koristeeksi, koristelu ei pakollista)

(jouluisia mausteita tai karkkeja: esimerkiksi kanelia, inkivääriä, pomeranssinkuorta tai piparminttutankoja)

Halkaise varovasti Kinder-munat kahdeksi puolikkaaksi. Sulata maitosuklaa varovasti matalareunaisella pikkulautasella mikrossa. Laita kolmeen Kinder-munan puolikkaaseen 3 teelusikallista kaakaojauhetta, ruokalusikallinen minivaahtokarkkeja ja halutessasi myös ripaus joulumausteita tai murskattua piparminttutankoa. Kasta Kinder-munan tyhjän puolikkaan reunat sulassa suklaassa ja liimaa yhteen täytetyn puolikkaan kanssa. Toista sama jokaisen munan kohdalla. Jos haluat koristella kaakaopommit, sulata valkosuklaa ja laita minigrip-pussiin. Leikkaa pussin yhteen kulmaan pikkuinen reikä. Kuorruta munat toiselta puolelta sulalla valkosuklaalla ja ripottele haluamiasi nomparelleja päälle. Jähmetä 5-10 minuuttia pakastimessa (nosta ne sinne varovasti lautasella etteivät kaadu). Anna lahjaksi sellofaaniin käärittynä tai tarjoile tai nautiskele heti kuuman kaurajuoman, muun kasvijuoman tai maidon kanssa lempimukistasi.

Rakastan simppeleitä reseptejä ja tämä on juuri sellainen, jonka tekemisessä kestää joku 10-15 minuuttia ja lopputulos on mitä hurmaavin! Itse ajattelin kenties antaa nämä meidän tytöille jouluaattoaamuna, koska meillä on perinteenä, että he saavat jouluaattona heti aamulla jotain herkkujuomaa kuten kaakaota.

Muuten, kuulin vähän sellaista huhua, että jos et ole tekemässä tätä lapsille vaan esim. lahjaksi aikuisille, voi kylkeen ostaa vaikka pari minikokoista baileys-pulloa tai muuta vastaavaa kaveriksi! Toimii ihan varmasti aika kivasti sekin.


Luukku 14. Maidoton munatoti

14.12.2020

Olen jo monena vuonna halunnut kokeilla tehdä munatotia, mutta jostain syystä se on vain jäänyt. Tänä vuonna päätin, että nyt kyllä kokeilen! Jotta resepti sopisi mahdollisimman monelle, halusin kehittää maidottoman version. Mallia otin tähän amerikkalaisista maidottomista munatotiohjeista, mutta vaihdoin maidon korvaajat omiin suosikkeihin, joissa mielestäni on  kaikkein paras maku. Ohjeen voi vallan hyvin toteuttaa myös maitotuotteilla halutessaan, määrät ovat samat. Munatoti perinteisesti terästetään rommilla, bourbonilla tai konjakilla, mutta tämä toimii hyvin myös ilman terästystä. Testasin parilla erilaisella reseptillä ja tuotteilla ja tämä yhdistelmä oli mielestäni ehdottomasti se kaikkein paras:

Maidoton munatoti

4 dl barista-kaurajuomaa

2 kanelitankoa

½ dl vaahterasiirappia tai sokeria tai fariinisokeria

1/2 tl muskottipähkinää

4 kananmunaa valkuaiset ja keltuaiset eroteltuna

1 tl vaniljauutetta

(1 dl vegaanista linssipohjaista Flora Vispiä)

1 tl vaniljasokeria

(halutessasi 1dl rommia tai konjakkia)

Koristeluun ripaus muskottipähkinää & jauhettua kanelia

Valmistusohjeet:

1. Vatkaa munankeltuaiset ja vaahterasiirappi tai sokeri yhteen vaahdoksi kulhossa.

2. Lämmitä barista-kaurajuoma, vaniljauute, muskottipähkinä ja kanelitangot kattilassa kuumaksi, muttei kiehuvaksi.

3. Vispaa käsin keltuais-siirappiseos kaurajuoman sekaan.

4.  Lämmitä kunnes seos paksuuntuu, varo ettei juoksetu.

5. Sammuta levy. Lisää halutessasi rommi tai konjakki. Kaada laseihin ja tarjoile halutessasi kermavaahdon, muskottipähkinän ja kanelin kanssa.

En tiedä miksi en ole aiemmin valmistanut munatotia, koska tämä todellakin vei kielen mennessään. Mikäli tästä haluaisi tehdä täysin vegaanisen version, näin joitakin amerikkalaisia ohjeita, joissa oli käytetty esimerkiksi liotettuja cashew-pähkinöitä tuomaan kermaisuutta juomaan kananmunan sijaan. En kuitenkaan nyt itse lähtenyt kokeilemaan sellaista, koska halusin päästä mahdollisimman helpolla. Alkoholittomana tämä sopii mainiosti myös lapsille juotavaksi. En itse ole koskaan tainnut omistaa rommi- tai konjakkipulloa, joten olen nyt kokeillut tätä tosiaan vain alkoholittomana. Tuon alkoholin määrän opiskelin myös niistä amerikkalaisista ohjeista, eli sitä en itse ole kokeillut lisätä. Mutta mikäli sitä lisää, niin kannattaa varmaan aloittaa lisäämällä pieni määrä ja maistamalla ensin, ettei tule liian voimakasta makua.

Muita joulujuomaohjeita mun blogista löytyy ainakin:

Oton glögisiirappi

Alkoholiton jouluinen omenasiideri 


Luukku 9. DIY suklaalevyt lahjaksi tai jouluherkuksi

09.12.2020

Kokeilin tehdä itse kahta erilaista suklaata tässä taannoin. Teki mieli kokeilla lisätä suklaaseen juuri niitä omia lempijuttuja ja kokeilla, millaista siitä tulisi. Omien suklaalevyjen teko on tosi helppoa ja nopeaa ja jos tuntuu, ettei kaupasta löydy mieluisaa makuyhdistelmää niin tällä tavalla ainakin saa juuri sellaisen, josta itse pitää. Tai vaikka löytyisikin, niin ainahan on hauskaa kokeilla jotain uutta! Itsetehdyt suklaalevyt toimivat ihan samalla tavalla kuin itsetehty rocky road: yhdistellään omaa lempparisuklaata herkullisiin täytteisiin. Rocky Roadista tämä eroaa ainoastaan siten, että täytteet ovat vain suklaalevyn päällä ja se jätetään kokonaiseksi sen sijaan, että pilkottaisiin suupaloiksi. Mutta toki tästä voi tehdä myös rocky roadia ihan samalla tavalla, sekoittaa vaan täytteet sulan suklaamassan sekaan ja pilkkoo sitten palasiksi kun levyt ovat kovettuneet.

Näihin voi tosiaan laittaa toki täytteeksi mitä itse haluaa, mutta tässä kaksi mun erittäin herkulliseksi todettua yhdistelmää:

Maitosuklaalevy kanelilla, kuivatuilla omenoilla ja karamellisoiduilla pekaanipähkinöillä

200g levy lemppari maitosuklaata (myös tumma suklaa voisi toimia tässä loistavasti!)

1 omena

70g pekaanipähkinöitä

1rkl ruokokidesokeria

ripaus kanelia

Siivuta omena super ohuiksi siivuiksi ja kuivata uunissa 125 asteessa n. 1 tunti. Paahda pekaanipähkinät nopeasti pannulla ruokokidesokerin kanssa. Sulata suklaa. Kaada suklaa leivinpaperin päälle esim. laakealle suorakulmaiselle lautaselle. Ripottele päälle pähkinät, omenasiivut ja ripaus kanelia. Laita pakkaseen jähmettymään n. puoleksi tunniksi tai jääkaappiin pariksi tunniksi. Paketoi kauniisti esim. sellofaaniin jos annat lahjaksi tai syö itse.

Valkosuklaa kirpeillä kovilla hedelmäkarkeilla

Murskaa kirpeät hedelmäkarkit muruksi. Sulata valkosuklaa. Levitä suklaa tasaiseksi levyksi leivinpaperin päälle esim. laakealle suorakulmaiselle lautaselle. Ripottele päälle hedelmäkarkkimuru. Laita pakkaseen jähmettymään n. puoleksi tunniksi tai jääkaappiin pariksi tunniksi. Paketoi kauniisti esim. sellofaaniin jos annat lahjaksi tai syö itse.

Itsetehdyt suklaat tai rocky road -palat ovat helppo ja edullinen ruokalahja. Ja siis niiiiin herkullisia, että vievät kyllä kielen mennessään. Testattiin näitä koko perhe ja kaikille maistui. Muita ihania klassikoita itsetehtyihin suklaalevyihin on ainakin piparimurut, joulun piparminttu-tikkarit (tai mitä ne ihanat raidalliset tikut on?), vaahtokarkit, suolapähkinät ja kuivatut hedelmät ja marjat. Tsekkaa myös mun vanha ohje jouluiseen rocky roadiin, jos nämä eivät sytyttäneet!