Multa toivottiin Instagramin puolella postausta siitä, miten pidän huolta itsestäni ja mun kropasta lapsiperhearjen keskellä. Tämä oli itselleni aika iso positiivinen huomio. Kolmannen raskauden jälkeen en nimittäin paljoa tällaisia postaustoiveita ole saanut, sillä meni kauan aikaa niin, etten oikeasti ollut hyvässä kunnossa. Ja se myös näkyi. En mä vieläkään koe olevani mitenkään huippukunnossa, mutta jaksan hyvin arjessa ja kroppa tuntuu omalta. Ja nyt ajattelin kertoa miten se on onnistunut. Spoiler alert! En ole himoliikkuja, en käy salilla enkä noudata minkäänlaisia ruokavalioita tai dieettejä. Jos siis haluat lukea keinoja pitää itsestään arkisesti huolta ilman sen suurempia kommervenkkejä, jatka lukemista.

1. Pienensin annoskokoja ähkystä riittävään.

Raskaus- ja imetysaikana olin tosi nälkäinen. Söin oikeasti paljon ja usein ja se jäi päälle. Oli vaikea lopettaa syömistä, vaikka maha tuntui jo kylläiseltä. Tänä keväänä tein tietoisen päätöksen pienentää annoskokoja, syödä vähän hitaammin ja lopettaa sitten, kun lautanen on tyhjä, eikä vasta sitten kun tuntuu siltä, että maha on ääriään myöten täynnä. Otan siis tietoisesti aavistuksen vähemmän ruokaa kuin ennen, mutta kuitenkin täysin riittävästi. Mitään ruoka-aineita tai aterioita en ole jättänyt pois, enkä mieti hiilareita tai protskuja tai kaloreita. Lakkasin vaan syömästä liikaa. Toimii!

2. Teen töitä seisten.

Mun työasento ei vieläkään ole optimaalinen ja tarvitsisin ihan oikean seisomatyöpisteen. Mutta noin niinkuin muuten kropan kannalta on ainakin tuhat kertaa parempi seisoa koko työpäivä tietokoneen ääressä, kuin istua tai olla puoli-istuvassa asennossa koko työpäivä koneen ääressä. Samalla kun seison, venyttelen välillä, liikuttelen jalkoja ja pyörittelen olkapäitä. Välillä seison esim. yhdellä jalalla ihan huomaamattani vaikka vartin ja Otto naureskelee mun asennoille ja ottaa musta salakuvia. Hän edelleen istuu oman työpisteensä ääressä silloin kun tekee töitä, ja arvatkaa kumpi meistä valittaa edelleen niska- ja hartiasärkyä ja kumpi ei? Niinpä. Ainakin mun kokemuksella seisominen on paljon parempi vaihtoehto kuin istuminen.

3. Käyn 1-2 kertaa viikossa 6-8km lenkillä kaverin kanssa.

Me ei juosta, mutta kävellään niin reipasta tahtia kuin jaloista lähtee. Ihan mieletön fiilis aina lenkin jälkeen, kun on saanut höpötellä kaikesta maan ja taivaan välillä rauhassa ja sitten on tullut vielä liikuntaakin samalla. Aiemmin tuntui, ettei mun arjessa ole aikaa liikunnalle tarpeeksi. Nykyisin sitä on vaan löytynyt, kun aloitti pikkuhiljaa. Ensin käytiin lenkillä vain kerran viikossa, joka viikko. Kun siitä onnistui pitää kiinni, on helppo lisätä arkeen myös toka lenkki. Eikä se reilu tunti ole niin pitkä aika, päivään jää silti 23 muuta tuntia.

Varsinkin näin kesällä lenkille on tosi helppo lähteä vielä myöhäänkin illalla, kun on valoisaa pitkään. Mielellään lisäisin viikkoon vaikka kolmannenkin lenkin, mutta en halua ahnehtia heti liikaa. Lisätään lenkki kerrallaan ja pidetään niistä kiinni. Mulla on ainakin tapana kyllästyä, jos yritän liian kovaa ja usein. Suuri kiitos kaverille, joka alkuun muisti aina pyytää lenkille, vaikka multa meinasi unohtua. Mä todella odotan innolla meidän lenkkejä aina! Kävelyä tulee myös muuten vaan paikasta toiseen liikkuessa, kun hoitaa kävellen esim. kaikki alle 2km etäisyydet.

4. Venyttelen tai joogaan tai teen lihaskuntoa 1-3 kertaa viikossa YouTuben videoiden avulla.

Tämä on täysin viikon aikatauluista kiinni, mutta silloin kun tuntuu olevan sopiva hetki, teen 10-30min jooga-, kehonpaino-treeni- tai venyttelyvideon. Se voi olla aikaisin aamulla, myöhään illalla tai vaikka keskellä päivää. Usein lapset tulevat mukaan ja meillä on hauskaa yhdessä. Videot sopii hyvin mulle, koska mä olen tosi laiska lähtemään mihinkään tunneille kodin ulkopuolelle. Liikunta sopii mulle silloin, kun sen harrastaminen vaatii multa mahdollisimman vähän muuta säätöä. Siksi joogavideot ja siksi lenkit. Aloitin 5-10min lyhyillä videoilla ja huomasin, että usein tuli tehtyä vielä toinenkin video siihen perään, kun se olikin niin kivaa. Sitä 5min pikavenyttelyä oli paljon helpompi lähestyä kuin jotain 30-45min videota ja siksi aloitin niillä. Sitten tuli ihan huomaamatta tehtyä kuitenkin 20-30min treeni, vaikka aloitti sillä ”mä nyt venyttelen nopeesti vaan 5 minuuttia” -asenteella.

 

5. En kiellä itseltäni mitään enkä pakota itseäni mihinkään.

Silloin kun tekee mieli herkkuja, syön herkkuja. Herkut on hyviä! Varsinkin kesällä mä tarvitsen jäätelöä ja se on ihan fine. En pakota itseäni lenkille silloin kun ei huvita, enkä pakota itseäni tekemään treeniä, jos ei huvita. Silloin yleensä huvittaa. Vältän sellaista ”turhaa” napostelua, että kävisi aina vähän väliä hakemassa kaapista keksin tms. Jos syön herkkuja, niin sitten syön niitä kunnolla, hetkestä nauttien. En myöskään juo mitään limuja tms. kokoajan, vaan jos haluan juoda limua, niin sitten nautiskelen siitä. Muuten janojuomana toimii vesi.

+ Lähden mukaan lasten juttuihin ja leikkeihin.

Puistossa en seisoskele paikallaan puhelinta selaten vaan kiipeilen ja hypin trampoliinilla. Pihalla en makaa (pelkästään) aurinkotuolissa, vaan pelaan lasten kanssa jalkapalloa tai hypin hyppynarua. Kun lähdetään lasten kanssa puistoon, he usein pyöräilevät ja me kävellään Oton kanssa reipasta tahtia. Näin tulee huomaamattakin liikuttua ja se on paljon hauskempaa kuin seisoskelu, lapsetkin tykkäävät. Sitten kun pääsee rannalle, aion mennä sinne veteen uimaan ja leikkimään, enkä vaan makoile pyyhkeen päällä.

Siinäpä ne, mun keinot pysyä (omasta mielestäni) riittävän hyvässä kunnossa. Mä olen kaukana atleettisesta, eikä näillä neuvoilla mitään huippukuntoa saavutakaan. Mutta näin mä jaksan arjessa, saan liikuntaa, saan nautiskella, saan olla just sellainen kuin olen. Voi hyvin olla, että jossain vaiheessa liikun enemmän ja nautin siitä. Voi olla, että joskus alan nauttimaan salilla käynnistä ja ryhmäliikunnasta tai aloitan vaikka uinnin. Mutta just nyt on hyvä näin.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Miten te pidätte itsestänne huolta arjessa? Mikä liikunta tuo teille eniten iloa tai hyvää fiilistä? Mikä on teidän lemppariruoka just nyt?

Syksyllä tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta ensimmäisestä synnytyksestäni, mutta matkalla äidiksi olin jo ennen sitä. Mä koen, että ne ensimmäiset äitiyden hippuset alkoivat muodostumaan sillä hetkellä kun siitä vatsassa olevasta vauvasta tuli konkreettinen ajatus. Siinä hetkessä kun tajusi, että meille on oikeasti tulossa ihan oikea ihminen. En muista ehkä sellaista tarkkaa hetkeä milloin se mulle konkretisoitui, se saattoi olla jotain niinkin geneeristä kuin neuvolan antaman oppaan selaamista ja siitä sen katselua, minkä kokoinen jalkapohja mahavauvalla oli juuri sillä hetkellä.

Vauva konkretisoitui yhteisissä puheissa Oton kanssa, kodin vauvavalmiiksi laittamisessa ja mahatyypin liikkeissä. Eniten ajastus vauvasta tuntui todelliselta silloin kun pelkäsi. Kun pelkäsi, että äkillinen verenvuoto 3 kuukautta ennen laskettua aikaa tarkoitti jotain hirveää (ei onneksi), tai kun supistukset alkoivat kipeinä ja säännöllisinä aivan liian aikaisin ja meille puhuttiin sairaalassa elämästä keskosen kanssa. Niissä hetkissä tunsin ensimmäistä kertaa sitä valtavaa vanhemman rakkautta ja huolta, joka näiden vuosien aikana on tullut tutuksi. Silloin kun pelkäsin menettäväni vauvan, tunsin ensimmäistä kertaa niin voimakkaita tunteita, joita äidinrakkaus itsessäni synnyttää.

Kun sain vauvan ensimmäistä kertaa käsivarsilleni, mun eka ajatus oli, että ”ottakaa se pois mä pudotan sen!”. Me huutoitkettiin Oton kanssa kovempaa kuin vastasyntynyt vauva, se tilanne oli niin valtava tunteiden ja onnellisuuden räjähdys. Ensimmäinen viikko vauvan kanssa oli ehkä mun äidillisen epävarmuuden huipentuma: koskaan ennen sitä tai sen jälkeen en ole ollut niin epävarma omista taidoistani äitinä. Vauvan paino vaan laski ja laski, eikä mun imetys onnistunut. Oltiin viikko pienessä sairaalan eristyshuoneessa, josta meille tehtiin perhehuone, kun tavallisia perhehuoneita ei ollut vapaana. Ne seinät kaatuivat päälle voimalla. Kun meidän esikoinen kuukauden iässä viimein saavutti syntymäpainonsa uudelleen, epävarmuus alkoi helpottaa.

Siihen mennessä oltiin jo huomattu, että kyllä me pärjätään. Vauva kasvaa, nukkuu ja syö ja on tyytyväinen. ”Opetettiin vauva nukkumaan yksin omassa sängyssä”(eli siis laitettiin hänet omaan sänkyyn nukahtamaan yksin ja hän nukahti sinne.), otin omaa aikaa ja vaunulenkkeilin.  Luettiin kirjoja, syötettiin korviketta ja purkkisoseita ja naurettiin paljon. Meillä meni perheenä hienosti ja alun hitaasta kasvusta huolimatta esikoinen oli älyttömän tyytyväinen ja hyvin nukkuva vauva. Hän päästi meidät helpolla. Alun jälkeen hän alkoi myös kasvaa vauhdilla. Oli helppoa nuoruuden vankkumattomalla itseluottamuksella ryhtyä ajattelemaan, että nyt olen hyvä äiti ja juuri minä teen kaiken äitinä oikein, koska minun vauvani on tyytyväinen. Aika noloa, mutta niin mä oikeasti joskus ajattelin.

Oli siis äitiyteni ja ihmisyyteni kannalta suuri onni, että saatiin meidän keskimmäinen. Maailman ihanin ja rakkain vauva, jolla kuitenkin oli alkuun vatsavaivoja ja joka ensimmäisten viikkojen jälkeen lakkasi nukkumasta öisin hyvin ja alkoi heräilemään jatkuvasti. Moni sanoo, että tokan lapsen kanssa voi sitten ottaa rennommin, kun on käsitellyt kaikki omat epävarmuudet jo ensimmäisen lapsen kanssa. Mulle kävi juuri toisin päin. Samalla kun vauva oli aivan toista maata ensimmäisen kanssa, kyseenalaistin kaikki omat periaatteet ja ajatukset, joita mulla oli äitinä ollut. Aloin pyrkiä kohti yhteiskunnan ja muiden äitien paineita ja ihanteita, juuri niitä, joille aiemmin olin naureskellut. Luin paljon kiintymyssuhteesta ja aloin jopa miettiä, olenko toiminut ensimmäisen lapseni kanssa väärin. Imetyksen onnistumisesta oli tullut mulle oman äitiyteni mittari.

Vasta kolmannen vauvan kanssa uskalsin olla rennosti alusta asti juuri sellainen äiti, kuin oikeasti olen. Olin löytänyt oman äitiyteni. Olin saanut nähdä, että aivan erilaisista vauvavuosista huolimatta, molemmista meidän isommista lapsista oli tullut jo ihan mahtavia tyyppejä. Se oli huojentavaa. Kumpikaan ei ollut mennyt rikki siitä, millainen äiti olin. Sillä ei oikeasti ollutkaan mitään väliä, missä vauva nukkui tai mistä hänen ruokansa tuli, vaan sillä kaikella muulla siinä ympärillä.

Ja siinä kaikessa muussa koen olleeni pohjimmiltaan samanlainen jo alusta asti. Olen ollut läsnä. Olen kannustanut ja kehunut lapsia, pitänyt paljon lähellä ja sylissä, halunnut tehdä ja mennä yhdessä. Olen leikkinyt legoilla, autoilla, palloilla ja barbeilla, niin esikoisen, keskimmäisen kuin kuopuksenkin kanssa. Ollaan luettu kirjoja, tanssittu, laulettu ja loruteltu yhdessä ja oltu rennolla meinigillä. Ollaan viety lapsia harrastuksiin ja kannustettu löytämään omat vahvuudet. Ollaan tavattu paljon ihmisiä, rakennettu ympärille tukiverkkoa ja rakastettu täysillä. Ollaan ajateltu, että lapset eivät ole este eivätkä edes hidaste, vaan ihan samanlainen osa elämää kuin me itsekin ollaan. Osa, joka otetaan kaikessa huomioon, mutta joka ei estä meitä elämästä sellaista elämää kuin halutaan.

Vaikka koen olleeni pohjimmiltaan samanlainen äitinä alusta asti, olen kuitenkin ihmisenä muuttunut ja kasvanut paljon. Se on toki vaikuttanut myös äitiyteeni. Itsevarmuuteni äitinä ja itsevarmuuteni ihmisenä eivät aina ole menneet käsi kädessä. Ehkä yksi merkityksellisimpiä asioita äitinä on ollut se, että olen vuosien aikana tajunnut, kuinka suuri merkitys sillä on lapsiin, miten kohtelen itse itseäni. Miten puhun itsestäni tai itselleni. Se ei riitä, että puhun lapsille kauniisti, jos katson itseäni peilistä ja sanon ääneen olevani ruma tai läski. Se ei riitä, että kehun lapsiani onnistumisesta, jos samaan aikaan valitan ääneen Otolle olevani itse surkea ja epäonnistuvani aina. Se ei riitä, että kannustan lapsia tavoittelemaan unelmiaan, jos itse katkeroidun epäonnistumisen pelossa enkä tavoittele omia unelmiani.

Oman ulkonäön arvostelun lasten kuullen lopetin jo kauan sitten, varmaan silloin kun luin keskimmäisen raskausaikana hillittömän määrän kirjallisuutta ja artikkeleita vanhemmuuteen liittyen. Silloin jo törmäsin ajatukseen siitä, että lasten kuullen ei saisi arvostella omaa vartaloa tai ulkonäköä. Onneksi esikoinen oli vasta 1-vuotias silloin, en ehtinyt istuttaa hänen päähänsä ajatusta siitä, että ulkonäössä voisi olla jotain vikaa. Vaikka olen vielä viime vuosina käynyt läpi itseinhoa ja ahdistusta vartalostani, en ole antanut sen välittyä enää lapsille. Mutta se muu itsevarmuus on tullut vasta ajan myötä, tässä vuosien aikana. Kului pitkä aika niin, että en edes ajatellut koko asiaa. Olen aina ollut pääosin positiivinen, mutta kyllä rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että  nuorempana sellainen turha valittaminen asioista ääneen tai itsensä vähätteleminen ei ollut mullekaan vierasta.

Lasten kasvaessa yhdeksi tärkeimmistä kasvatuksen teemoista on kuitenkin muodostunut se, millainen esimerkki itse haluan olla omille lapsille. Sillä on vähintään yhtä paljon väliä kuin arkisella läsnäololla. Haluan olla esimerkki vahvasta tyypistä, joka ei lannistu, ei katkeroidu, ei vähättele eikä unohda itseään. Haluan muistaa olla armollinen itselleni, jotta hekin oppivat olemaan itselleen armollisia. Haluan omalla esimerkilläni antaa heille avaimet kunnioittaa ja rakastaa itseään, saavuttaa omat unelmansa ja löytää onnen arjesta.

Miten sinä olet muuttunut äitinä? Oletko uskaltanut olla alusta asti sellainen äiti kuin olet halunnut? Oletko kokenut paineita ulkopuolelta toimia tietyllä tavalla?

Multa toivottiin koostepostausta tämän kevään asuista ja ilokseni huomasin, että niitä on kertynyt jo 13! Se on huomattava parannus viime vuoden kevääseen verrattuna, mistä olen tosi iloinen. Pukeutuminen on ihanaa ja vaatekaappi tuntuu tällä hetkellä tosi omalta. Aamuisin ei ole vaatekriisejä, vaan mulla on aina hyvä fiilis kun kurkkaan kaappiin, joka on täynnä lemppareita ja luottovaatteita. Tämä on se tilanne, josta monta vuotta haaveilin ja jota kohti olen määrätietoisesti pyrkinytkin. Nyt voin nauttia siitä, että vaatteita ei tarvitse sen kummemmin pähkäillä. Sen kun ottaa jotkut vaatteet kaapista ja niissä tuntuu hyvältä. Siellä ei ole mitään turhaa, eikä mitään sellaista, mikä päällä olisi sellainen fiilis ettei ole oma itsensä.

Lähdetään siis liikkeelle tammikuusta, jolloin oli pirun kylmää ja lumista.

1. Karvatakki & Addun uudet verkkarit

Sain Otolta joululahjaksi Adidaksen verkkarit ja R-collectionin hupparin, jotka ovat olleet kovassa käytössä. Nämä asukuvat on otettu sinä päivänä kun joululoman päänsärkyputki alkoi ja asukin on sen mukainen – eli rento. Ihan hauskaa, että jaoin tällaisen rennommankin asun kerran blogihistorian aikana. Harvoin kuitenkaan tulee lähdettyä ihmisten ilmoille näin rennoissa kamppeissa muuten. Kaikki asun elementit ovat olleet jatkuvassa käytössä koko kevään, tosin takki lähti huilimaan silloin kun ilmat lämpenivät.

2. Luottofarkut ja karvatakki (kaupallinen yhteistyöpostaus)

Tässä asussa karvatakki pääsee paljon paremmin oikeuksiinsa kuin kokomustassa (tai alempana olevien hame-asujen seurana). Farkkujen kanssa se on ehdottomasti parhaimmillaan. Tämä asu oli yksi talven lemppareita ja nuo farkut mun suurimmat suosikit. Harmi, että toisen polven reikä repesi liian suureksi erään kohtalokkaan kyykistymisen seurauksena ja niille oli pakko hommata seuraajat. Reikä repesi siis sauman vierestä 20 senttiä alaspäin niin, että lahje roikkui yhtenä riekaleena. Tosi harmi!

3. Hääpäiväbileiden vaaleanpunainen mekko

Tämä mekko, mua hymyilyttää aina kun mä näen sen mun vaaterekissä! Se tulee olemaan loistava myös tämän kesän juhlissa, ainakin joissakin niistä. Se oli täydellinen hääpäivän iltana ja toi ihanasti väriä ja valoa kylmään ja pimeään helmikuuhun. Mekko oli ihan nappivalinta ja olen siitä vieläkin tosi fiiliksissä.

4. Mustaa & keltaista: varma kevään merkki Iinalla

Mun a-linjainen luottohame sekä keltainen neule. Ne sopivat ihanasti yhteen. Karvatakista en ole ehkä näin kesäkuumalla enää samaa mieltä tämän asun kanssa, mutta ei mulla nyt sentään särje silmiäkään sitä katsellessa. Se oli ihanan lämmin ja mukava ja rakastan sitä edelleen oikein yhdisteltynä.

5. Käärmehame

No se hame, jonka ostamista jahkailin viikkokaupalla. En ole varma senkään yhdistämisestä karvatakin kanssa (joka oli näköjään ainoa takki jota viime talvena käytin), mutta hameesta olen tosi varma edelleen. Ehkä sen voisin tästä päätellä, että ensi talveksi tarvitsen hameiden kanssa menevän takin. Se taitaa olla ainoa isompi asia, joka mun kaapista puuttuu. Siellä ei ole laadukasta ja hameiden kanssa hyvin sopivaa villakangastakkia.

6. Leopardibleiseri & mustaa farkkua

Alunperin Basso-radion itsenäisyyspäiväkemuihin ostettu leopardi-bleiseri oli kiva ja skarppi yhdisteltävä farkkujen kanssa. Bleiseri tuo sellaista ryhtiä olemukseen, mihin ei moni muu vaate pysty. Tämä on kyllä kiva asu, jonka voisin todellakin pukea myös uudelleen. Tämä oli yksi kevään ekoja edes etäisesti lämpimiä päiviä ja olin niin fiiliksissä siitä, että päälle sai vihdoinkin laittaa jotain keväisempää.

7. Käärmehame (taas)

Tässä se hame vihdoinkin pääsi oikeuksiinsa kun oli yhdistettynä oikean mittaiseen takkiin! Tämän asun voisin pukea koska tahansa päälle uudelleen, vaikka kovasti toivonkin, että sukkahousut saa pitää kaapissa syksyyn asti. Takki, joka mulla on kovassa käytössä jatkuvasti viileämpinä päivinä, ylivoimainen lempparihame, lempparikoru ja simppelit mustat korot. Ehdottomasti yksi tän kevään lemppariasuja.

8. Farkkutakki & culottesit

Sitten siirryttiinkin jo huomattavasti keväisempiin tunnelmiin asuissa! Nämä vuoden vanhat housut ovat myös yksi mun luotto-kesävaatteista ja tämä asu kokonaisuudessaan mun mieleen. Itse asiassa juuri sama asu oli mulla eilenkin päällä. V-aukkoiset topit on ehdottomasti kesälemppareita ja mulla kovassa käytössä, erityisesti juuri tuon kultaisen kaulakorun kanssa.

9. Kokovalkoinen puku

Tämä on jo pariin otteeseen esitelty täällä, joten ei siitä sen enempää. Mutta halusin ottaa sen mukaan tähän, sillä se on kivasti linjassa muun tyylin kanssa ja osa tämän kevään asuja.

10. Valkoinen bleiseri & farkut

Tässä sama bleiseri arkisemmin yhdisteltynä. Mun mielestä toimii upeasti kummin vaan, kokopukuna tai rennosti revittyjen farkkujen kanssa. Tämä on sellainen asu, jossa on itsevarma fiilis ja voi hyvin mennä tilaisuuten kuin tilaisuuteen.

11. Mustaa farkkua ja tekonahkatakki

Ehdottomasti yksi ihan mun lempiasuja just tällä hetkellä kaikkina viileämpinä päivinä! Ja olen virallisesti tosi cool, kun Oton 18v pikkusisko osti samanlaisen paidan kuin mulla. Vaikka olen tällainen vanha pieru jo. Voin kertoa, että hiveli kyllä itsetuntoa.

12. Käärmehame (hitsi taas)

Vihdoin pääsin pukemaan käärmehameen paljaiden säärten kanssa, kuten aiemmin keväällä haaveilinkin. Ja se oli juuri niin kivaa kuin ajattelinkin. Uskon, että käärmehame jatkaa yhtenä kaapin eniten käytetyistä vaatteista hamaan tulevaisuuteen asti. Malli on juuri passeli mulle ja hame on niin mukava päällä.

13. Mustaa ja keltaista

Tämä ihana keltainen mekko on niin ihanan rento ja viileä kesävaate. Se on ollut päällä useampana +20 asteen päivänä ja tulee varmasti olemaan koko kesän ajan. Menee ihanasti niin farkku- kuin nahkatakinkin kanssa sekä tietysti ihan itsekseen myös. Mekko on valmistettu selluloosamuuntokuitu Tencelistä ja juuri siksi se on mielettömän mukava ja ihana päällä myös kuumina päivinä. 

Mulle tämä postaus on hyvä kooste siitä, miten tärkeitä ne lempparivaatteet ja -asusteet ovat. Tämä kannustaa jatkossakin miettimään tosi tarkkaan sitä, millaisia vaatteita ja asusteita kaappiini ostan. Paljon mulle kertoo myös  se, että ne samat asusteet ja samat vaatekappaleet toistuvat postauksesta toiseen, toki eri tavalla yhdisteltyinä. Juuri niin mä haluan toimia. Mä koen, että asupostauksissa ei todellakaan tarvitse olla aina uusia vaatteita, vaan usein se mielenkiintoisuus on juuri siinä, että yhdistelee niitä jo olemassaolevia juttuja eri tavalla.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä SPOT-A-SHOPin kanssa.

Mä shoppailen nykyisin melko harvoin ja harkitusti, vaikka kyllä vieläkin joskus sorrun heräteostoksiin. Se on kuitenkin vähentynyt todella paljon aiempaan verrattuna. Siinä missä vielä muutama vuosi sitten saatoin ostaa viikottain uuden vaatteen tai vaatteita, nykyisin en aina osta edes joka kuukausi kenellekään meistä mitään. Pyrin pitämään listaa asioista, joita tarvitsen tai joita lapset tarvitsevat ja miettimään tarkasti, mitä materiaalia haluan niiden olevan, miten niistä tulee mahdollisimman pitkäikäisiä hankintoja ja minkä olemassaolevien asioiden kanssa ne sopivat yhteen.

Harkittuja ostoksia on kiva tehdä ja niistä tulee hyvä mieli, siinä missä heräteostoksista tulee ainakin mulle nykyisin ennemmin huono omatunto kuin hyvä fiilis. Harkituissa ostoksissa mulla on kuitenkin usein juuri se ongelma, että kun lähden etsimään jotain tiettyä, en sitten löydäkään sitä. Tai sitten se, että maksan siitä liikaa! Sellaiset ”alelöydöt” jää usein pois, koska ei tule muuten vaan kierrettyä kaupoissa. Mulla ei ole aikaa joka kerta perusteelliselle hintavertailulle tai just useamman kaupan selailulle, vaan usein käy sitten juuri niin, että kun ostan jotain, törmään siihen samaan seuraavalla viikolla 20% halvemmalla jossain. Ja sitten harmittaa turha rahan meno, vaikka itse ostoksesta olisikin tullut hyvä mieli.

Nykyisin kauppoja on ainakin miljoona ja kaikissa melkein on eri hinnat. Eroja hinnoissa voi olla kymmeniä euroja – esimerkiksi viime syksynä kerrankin tein aivan loistavan alelöydön ja ostin Timberlandin kengät hintaan 130€ uutena (ne olivat 30% alennuksessa, normihinta 179€). Samaan aikaan niitä oli myynnissä muissa verkkokaupoissa esim. myös hintaan 179€ (jossa hehkutettiin huikeaa alea) sekä 220€ (jossa ei hehkutettu alea). Se oli ihan sattumankauppaa, että joskus sata vuotta sitten tilaamani uutiskirjeen ansiosta päädyin siihen kauppaan, missä ne olivat loistavassa alessa. Mutta kyllä olisi harmittanut, jos olisin maksanut ensin 220€ ja sitten löytänyt hetken päästä ne jostain Facebookin sivupalkkimainoksesta hintaan 130€.

SPOT-A-SHOP on muodin hakukone, joka yhdistää kaikkien suurimpien ja laadukkaimpien verkkokauppojen alennukset saman sivun alle. Sieltä voi hakea esim. tiettyä tuotetta – vaikka Vans Old Skool -kenkiä – ja se näyttää missä niitä on alennuksessa juuri sillä hetkellä. Sivustoa voi myös selailla kategorioittain ja rajata hakua oman koon, väritoiveiden, alennusprosentin, merkin tai tuotteen mukaan. SPOT-A-SHOPissa voi myös asettaa itselleen alevahdin, joka kertoo kun etsitty tuote on tullut alennukseen. Ihan hurjan kätevää! Psst! Niitä Timssejä löytyy sieltä muuten tällä hetkellä monet jopa edullisemmin kuin tuohon mun maksamaan hintaan, jos pystyy jo miettimään ensi talvea.

SPOT-A-SHOP itsessään ei siis ole verkkokauppa, vaan se ohjaa ostoksille aina verkkokaupan oman alkuperäisen tuotesivun alle. Näin ostokset sujuvat turvallisesti ja luotettavasti. SPOT-A-SHOPin kumppaneita ovat kymmenet suuret verkkokaupat, esimerkiksi Boozt, Ellos, Gina Tricot, Sportamore, Stadium, DefShop, NELLY ja Spartoo. Tällä hetkellä SPOT-A-SHOP toimii Suomessa, Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa ja Itävallassa ja sitä käyttää kuukausittain jopa miljoona eri käyttäjää.

Kokosin SPOT-A-SHOPin alevalikoimasta muutaman saman tyylisen asun, joka itselläni on päällä näissä kuvissa. Alevalikoima kuitenkin päivittyy tosi usein, eikä välttämättä ihan kaikkia allaolevan kollaasin tuotteita ole enää saatavilla. Poistuvien tuotteiden tilalle tulee onneksi joka päivä uusia aletärppejä, joten sinne on voinut tulla tilalle jotain vielä siistimpää! Mun lemppariasu näihin lämpimiin alkukesän päiviin on farkkushortsit, rento valkoinen toppi, lenkkarit ja mun luottolaukku. Mikä näistä kolmesta kollaasivaihtoehdosta on sun lemppari?

Huomasin tuossa selaillessani, että erityisesti laukkuja ja kenkiä on aivan uskomattoman laajat alevalikoimat SPOT-A-SHOPissa. Lisäksi esim. alusvaatteita löytyi tosi hyvin ja tosi paljon, hyvillä alennuksilla. Monien mun lempimerkkien tuotteita oli isot valikoimat myös, vaikka nythän ei edes ole mikään paras mahdollinen ”ale-aika” vuodesta. SPOT-A-SHOPista löytyy alevalikoimaa aikuisten lisäksi hyvin myös lapsille, eli esim. välikausi- tai talvivaateostoksiin tämä on loistava paikka, mistä kannattaa aloittaa, kun lähtee miettimään mitä tarvitsee ja millaisia haluaa. Mä esimerkiksi ostan esikoisen ulkovaatteet aina uutena, koska meillä ne menevät lähes poikkeuksetta kiertoon vielä kahdelle pikkusiskolle. Ostamalla esikoisen ulkovaatteet uutena varmistan, että tekniset ominaisuudet kestävät vielä kahdelle pikkusisaruksellekin toimivina. Mulle tuli ainakin positiivisia kokemuksia SPOT-A-SHOPista noiden em. tuotteiden saralta.

SPOT-A-SHOPin ajatuksena on, että muoti kuuluu kaikille, ja olen samaa mieltä. Ale-sivulta voi löytää monet sellaiset tuotteet edullisemmin, jotka muuten olisivat paljon kalliimpia. Ehkä tämä myös kannustaa tsekkaamaan useammin ensin laadukkaampia tuotteita alesta, kuin valitsemaan fast fashion -tarjonnan tai muoviset kopiot ekana silloin, kun jotain tarvitsee.

Kannattaa käydä tutustumassa SPOT-A-SHOPin valikoimaan, jos nyt on etsinnässä esim. juhlavaatteita valmistujaisiin tai kesävaatteita Suomen kesään tai kesäreissulle. Sieltä voi löytää jonkun haavejutun huomattavasti edullisemmin. Käykääs myös muuten mun instatilillä @iinalaura osallistumassa kisaan, jossa voi voittaa 70€ lahjakortin voittajan valitsemaan SPOT-A-SHOP yhteistyökumppanin verkkokauppaan!

Mä menin eilen nukkumaan ihan tavalliseen aikaan, vaikka tiesin, että saan aamulla nukkua pitkään. Aamulla kuudelta heräsin aivastelemaan, kuten herään joka aamu tähän aikaan vuodesta siitepölyallergian vuoksi. Pyörin tunnin verran hereillä, mutta sain onneksi vielä unen päästä kiinni. Otto nousi lasten kanssa ylös seiskan maissa ja mä jäin nukkumaan. Ajattelin etukäteen, että nousen ylös tänään varmaan ihan viimeistään kahdeksalta, niinkuin aina.

Mutta mä heräsinkin vasta puoli kymmeneltä ja mua oli selkeästi odotettu! Meidän perheessä ei tulla herättämään tai tuoda aamupalaa sänkyyn (enää), vaan juhlapäivänä saa nukkua just niin pitkään kuin nukuttaa ja tulla sitten alas runsaalle aamiaiselle. Kun mä siis vihdoin ja viimein heräsin nukuttuani ruhtinaallisen pitkään, mua odotti täällä kolme aika innokasta pikkutyyppiä valmiina antamaan sylin täydeltä ihania itsetehtyjä lahjoja (ja herkuttelemaan isin kanssa yhdessä kokatuilla aamupalaherkuilla).

Oli ihanaa aloittaa aamu runsaalla aamupalalla, Otto oli tehnyt skagenröraa saaristolaisleivän kaveriksi ja lisäksi oli mansikoita, pensasmustikoita, mehua, croissantteja, munakokkelia, eilistä couscous-salaattia ja kahvia ja vaikka mitä muuta. Me istuttiin kaikessa rauhassa aamiaispöydässä ja syötiin ja höpöteltiin. Ihan parasta äitienpäivässä on kyllä aina ne lasten itse askartelemat lahjat ja se ilo ja ylpeys, joka lapsilla on niistä omista jutuistaan. Niistä tulee niin hyvä mieli aina.

Meidän äitienpäivään on jo monen vuoden ajan kuulunut se, että vietetään sitä yhdessä Oton perheen kanssa ja käydään hautausmaalla, joten tänäänkin tehtiin niin. Yleensä ollaan menty aina äitienpäivänä Kauniaisiin, mutta tänään kaikki tulivatkin meille syömään ja grillaamaan, mikä oli aivan ihanaa. Grilliruuan kaverina meillä oli uusia perunoita, voikastiketta, silliä, saaristolaisleipää ja sitä skagenröraa, jota aamulta jäi vielä pikkusatsi jäljelle. Syötiin myös äitienpäiväkakkua ja mansikoita.

Illalla soiteltiin lasten kanssa pitkä videopuhelu mun äidille, jota etenkin näin äitienpäivänä on kova ikävä. Kova ikävä on myös mun mummua. Tämä oli mun elämän toinen äitienpäivä, kun en voinut enää soittaa mummulle. Välillä se ikävä kasvaa ihan hirveän suureksi eikä siihen auta mikään. Tällä viikolla mä siivoillessani törmäsin pitkästä aikaa valokuvakuoreen, joka oli täynnä kuvia mun mummun viimeisistä päivistä. Jemmasin sen silloin kun en pystynyt surussa katsomaan niitä kaikkia kuvia, mutta nyt katsoin ne kaikki alusta loppuun. Tunteet nousivat pintaan ja ikävä kasvoi tuhatkertaiseksi. Mutta olin iloinen, että katsoin ne. En laittanut niitä enää jemmaan vaan samaan laatikkoon muidenkin valokuvien kanssa.

Äitienpäivä on suuri ilon päivä, mutta se on myös yksi niistä päivistä vuodessa kun on kaikkein kovin ikävä, sekä mulla että Otolla. Onneksi äitienpäivänä on niin paljon sitä iloa ja lasten intoa, että ei ehdi kauheasti suremaan. Vasta nyt kun aloin kirjoittaa, nämä tunteet nousivat kunnolla esiin. Yhdessä mun saamista lahjoista luki tänään, että ”äiti on hyvä lohduttamaan silloin kun on paha mieli” ja ”äidillä on hyviä neuvoja silloin kun joku asia pelottaa”. Paitsi että se oli mulle maailman suurin kohteliaisuus äitinä  ja ihana asia kuulla, tuli mieleen, että just niin mäkin ajattelen mun äidistä. Äidille voi aina soittaa jos joku surettaa tai joku pelottaa. Olen onnekas, kun mulla on mun äiti <3

Onnekas olen myös, koska saan itse olla näiden kolmen ihanan äiti. Se on niin valtavan suuri onni, että se on aivan käsittämätöntä. Meidän kolme tyyppiä naurattavat, hämmentävät, haastavat, rakastavat ja opettavat mua joka ikinen päivä enemmän kuin mikään tässä maailmassa. Joka ikinen päivä mä saan nauraa heidän kanssa yhtä paljon kuin tuossa ylläolevassa kuvassa. Sanat ei riitä kertomaan miten paljon se mulle merkitsee, että saan olla äiti meidän lapsille.

Ihanaa äitienpäivää vielä kaikille teille upeille ja ihanille äideille siellä ruutujen takana, erityisesti minun omalle äidille <3