Selasin yhtenä iltana mun blogia, kun etsin jotain tiettyä postausta. Törmäsin samalla vanhaan toivepostaukseen seitsemän vuoden takaa, nimittäin mun tulevaisuuden haaveisiin ja suunnitelmiin. Mä luin postausta aivan ällistyneenä. Ällistyneenä siitä, miten jotkut haaveet olivat toteutuneet juuri niin kuin toivoin, sekä siitä, miten olin haaveillut joistain asioista, jotka nykypäivänä ovat mulle täysin merkityksettömiä. Oli ihan mieletöntä saada tällainen ”ikkuna” seitsemän vuoden takaisen Iinan ajatusmaailmaan. Päätin siltä istumalta, että haluan käydä nämä haaveet ja unelmat läpi ja kirjoittaa siitä, mitkä haaveet ovat toteutuneet ja mitkä eivät, ja mistä en edes haaveile enää ollenkaan. Kokonaisen postauksen vuodelta 2011 pääsette lukemaan TÄÄLTÄ, tässä postauksessa käyn läpi tärkeimmät pointit ja tilannepäivitykset.

OPISKELU & URA

Vuonna 2011: ”Ihan ekaksi haluaisin jatkaa mun parturi-kampaajan opintoja sitten kun pikkuneiti on tarpeeksi vanha.” Näin alkaa mun osuus opiskelu- ja urahaaveista, jonka kirjoitin seitsemän vuotta sitten, 19-vuotiaana. Moni teistä uusimmista lukijoista ei varmasti tiedäkään, että olin parturi-kampaajalinjalla vajaan vuoden sen jälkeen kun olin päässyt ylioppilaaksi. Vielä samana vuonna kun jätin koulun kesken, eli 2011 tultuani raskaaksi, mä haaveilin jatkavani opinnot loppuun. Haaveilin kokonaisvaltaisesta stailaamisesta ja matkustelusta. Halusin huippustylistiksi, joka stailaa malleja ympäri maailmaa couture-muotinäytöksiin. Haaveilin myös kuvataiteen ja historian opinnoista ylipistossa, ”sitten joskus”.  Olin taidekoulussa koko mun lapsuuden, ja kuvataideluokalla yläkoulussa, ja vielä lukiossa kuvis oli mun lempiaineita. 

Vuonna 2018: Tuntuu absurdilta, että joskus halusin vielä parturi-kampaajaksi. Se on ihan mieletön ammatti, ja tykkään edelleen itsekin leikellä läheisten hiuksia, mutta musta ei silti olisi täysipäiväiseksi parturi-kampaajaksi. Ihan muut haaveet ja kiinnostuksenkohteet ovat korvanneet tämän haaveen täysin. Toisaalta, mun nykyisessä ammatissa oon paljon tekemisissä vaatteiden, hiusten, meikkien ja muodin kanssa, ja monet asiat, joita olisin voinut tehdä stylistina, ovat mulle mahdollisia tälläkin hetkellä. Koen kuitenkin, että mulle itselleni tämä nykyinen ammatti on paljon moniulotteisempi, kuin mitä olisin itse voinut stylistina saavuttaa. Uskon myös, että nykyinen ammattini on helpompi yhdistää tämän meidän perhe-elämän kanssa. Tällä hetkellä mä haaveilen siitä, että saan tehdä tätä nykyistä työtä hamaan tulevaisuuteen asti, ja joskus, sopivan hetken koittaessa opiskella sen ohessa markkinointia korkeakoulussa.

KOTI

Vuonna 2011: ”Mä haaveilen valoisasta ja tilavasta omistusasunnosta johon kuuluu oma piha. Oli se sitten rivitalo-, kerrostalo tai omakotitaloasunto niin oma piha pitää olla! Mä haluun kattoo kun meidän pikkunen temmeltää ja leikkii hiekkalaatikolla omalla pihalla ja muutenkin on ihan erilaista rauhaa ja tilaa kun on oma piha missä istuskella tai makoilla ja ottaa aurinkoa.” Haaveilin jo silloin suuresta kodista. Myös mahdollinen takaisinmuutto Ouluun lähelle perhettä ja sukulaisia, oli yksi mun haaveista. Halusin myös, että meidän kotona olisi paljon paljon kirjoja, sekä mukava lukunurkkaus. Ja lapselle piti olla mahdollisimman jännittävä teemalastenhuone lapsen toiveiden mukaan.

Vuonna 2018: Meillä ei ole vielä omistusasuntoa, mutta valoisa asumisoikeusasunto kuitenkin. Ja oma terassipiha löytyy, rivarin pätkästä. Siellä me katsellaan kun meidän pikkunen temmeltää ja leikkii hiekkalaatikolla, ja isommat pyörii pitkin pihoja kavereiden kanssa skeittilaudoilla. Ouluun muutto välähtää mielessä joka ikinen kerta kun siellä käydään, mutta todellisuudessa tiedän kuitenkin, että Helsinki on vaan kaikin puolin meidän perheelle se ainoa oikea kaupunki. Tällä hetkellä mä haaveilen edelleen omistusasunnosta isolla omalla pihalla, enkä edelleenkään tiedä haluanko asua kerrostalossa, rivarissa vai omakotitalossa, kunhan on se piha tai ainakin iso terassi. En usko, että tämä haave on enää kovin kaukainen, onneksi. Ja kirjasto on pakko tulla sitten kun me joskus muutetaan, onneksi ollaan tämä nykyinenkin koti ympäröity aika suurella kirjamäärällä. Teemalastenhuoneita meillä ei ole, mutta en sulje pois ajatusta niiden toteuttamisesta joskus, jos lapset itse niin toivovat. Kodin suhteen haaveissa siintää myös muutto Helsingin keskustaan, mutta se on varmaankin haave jonnekin viidentoista vuoden päähän.

Ylärivin vasemmanpuolimmainen kuva: Täydenkuun kuva

PERHE

Vuonna 2011: ”Kuten oon jo aiemminkin täällä kertonu, haaveilen isosta perheestä ja oon aina haaveillu. Mä haluaisin ainakin kolme lasta, mieluummin ehkä neljä.” kirjoitin vuonna 2011. Haaveilin pitkästä, terveestä ja onnellisesta elämästä yhdessä perheen kanssa. Pohdinnassa oli myös oma koira, ehkäpä chihuahua niin kuin mun äidilläkin oli jo silloin. Yksi suurimmista haaveista oli päästä naimisiin Oton kanssa. Enpä tiennyt silloin, että vain reilua kuukautta myöhemmin mulla olisi jo kihlasormus nimettömässä. 

Vuonna 2018: Meillä on kolme lasta, se on mun suurin haave joka on täyttynyt, ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen. ”Ehkä neljä” ei ole täysin poissuljettua, mutta ei ainakaan ihan lähitulevaisuudessa näköpiirissä. Naimisissa ollaan oltu neljä ja puoli vuotta, ja meidän hääpäivä oli yksi mun elämän hienoimmista päivistä. Koirasta käydään keskustelua säännöllisesti, aina jollain on koirakuume päällä. Ja yhtä säännöllisesti idea koirasta haudataan ainakin toistaiseksi, sillä me tiedostetaan se, että tällä hetkellä meillä ei ole tarpeeksi resursseja koiraa varten. Mutta ehkä vielä joskus? Haave pitkästä, terveestä ja onnellisesta elämästä yhdessä perheen kanssa, on edelleen mun kaikkein suurin ja tärkein haave.

MATKUSTUS

Vuonna 2011: ”Rakastan matkustaa ja haaveilen ihan yhtälailla niin suurkaupunkien sykkeestä kuin ihanista valkoisista hiekkarannoistakin.”. Haaveilin myös Lontoossa asumisesta, tai edes jonkin aikaa jossain ulkomailla asumisesta. Se tuntui utopistiselta, ja ajattelin senkin ehkä olevan mahdollista, jos vain tekisin kovasti töitä mun unelman eteen. 

Vuonna 2018: Tuon kirjoituksen jälkeen olen päässyt matkustamaan. Olen käynyt Espanjassa, Kreikassa, Englannissa  (siellä Lontoossa) ja kahdesti Saksassa. Olen käynyt Tanskassa, Ruotsissa varmaan kymmenen kertaa ja Virossakin kerran. Paljon ollaan reissattu laivalla, ja muutama matkoista on ollut työmatkoja, mutta yhtä kaikki olen päässyt matkustamaan, sekä perheenä, yksin, että kahdestaan Oton kanssa. Ulkomailla jonkin aikaa asuminen on mulle edelleen tärkeä haave. Mun oma työ on sellainen, että voisin asua periaatteessa missä tahansa päin maailmaa. Ehkä tulevaisuudessa myös Otolla on mahdollisuus työskennellä mistä päin tahansa, ja me voitaisiin viettää vaikka vuosi ulkomailla? Tai ehkä hän jää opintovapaalle, ja tekee etäopintoja vaikka puoli vuotta Espanjan auringon alla. Se voisi olla ihan uskomattoman hieno kokemus meidän koko perheelle, mutta tietysti siinä on nykyään paljon enemmän järjesteltävää ja sopeuduttavaa, kun perheessä on jo kouluikäinen lapsi. Mutta en silti koskaan tule sanomaan ei koskaan.

ULKONÄKÖ

Vuonna 2011: ”Ulkonäkö on aina ollu mulle tärkeetä ja mulla on myös monia ulkonäköön liittyviä haaveita. Suurin haave on tällä hetkellä se että synnytyksen jälkeen palautuisin vielä takaisin omiin vanhoihin mittoihini.” Viimeisillään raskaana, ensimmäistä kertaa, mulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä mun kropalle tulisi vielä raskauden aikana ja sen jälkeen tapahtumaan. Olin lukenut kauhutarinoita, ja pelkäsin tosi paljon sitä, mitä mun kropalle tapahtuu. Haaveilin urheilullisesta kropasta, mutta ulkonäön kautta. Toivoin myös tuuheaa ja pitkää tukkaa. Ja ehkä tällä tavalla jälkikäteen ajateltuna yksi huvittavimmista haaveistani oli rakennekynnet. Mä oikeasti haaveilin rakennekynsistä.

Vuonna 2018: En voi sanoa enää haaveilevani ulkonäöstä, minkäänlaisesta. Mä olen tyytyväinen omaan ulkonäkööni, ja kehoon liittyvät haaveet liittyvät vain ja ainoastaan terveyteen. Toivon, että saisin elää terveessä ja hyvinvoivassa kropassa, ja pysyisin vahvana ja jaksaisin touhuta lasteni ja lastenlasten ja ehkä vielä lastenlastenlastenkin kanssa. Palauduin aikoinaan esikoisen raskaudesta hyvin, ja keskimmäisen raskauden jälkeen palauduin vähän liiankin ”hyvin”, kun imetyksen jälkeen paino vain lähti putoamaan rankasti. Kuopuksen jälkeen palautuminen on edelleen käynnissä, sillä lopetin imetyksen vasta pari viikkoa sitten. Juuri nyt mä voin mun kropassa hyvin, se tuntuu terveeltä ja hyvinvoivalta. Jaksan juosta, urheilla ja nostella lapsia ilmaan. Mulla on ainakin viisi kiloa enemmän kuin ennen halusin olevan (nykyisin ihan sama), arpia siellä täällä, ja kun mä roikun pää alaspäin kiipeilytelineessä, mun mahanahkamakkarat lähentelevät uhkaavasti tissejä. Mutta mitä sitten? Mä voin hyvin ja jaksan. Mun kroppa on kantanut kolme upeaa lasta. Hiukset ja kynnet eivät myöskään kuulu mun mielestä enää haaveisiin – ne on asioita, joista pidän huolen juuri niin, kuin musta tuntuu hyvältä.

Tämä oli ehkä mulle henkilökohtaisesti yksi mielenkiintoisimmista postauksista koskaan, koska oli niin jännittävää palata omiin ajatuksiin, ja yrittää saada kiinni niistä tunteista, joita seitsemän vuotta sitten koin. En varmasti olisi muistanut näitä haaveita näin tarkkaan, ellen olisi voinut lukea niitä jostain. Hauskaa oli myös se, että seitsemän vuotta sitten käytin unelmakollaaseihin valmiita inspiraatiokuvia. Tämän postauksen pystyin täyttämään täysin omilla kuvilla. Yllättävän monet haaveet on toteutuneet, yllättävän monet muuttuneet. Elämä on kyllä ihmeellistä. Muistatteko te, mistä haaveilitte seitsemän vuotta sitten? Ovatko haaveet toteutuneet tai muuttuneet?

Viime viikkoina blogeissa on pyörinyt Julia Toivolan alulle laittama haaste, miltä bloggaajien kodeissa näyttää just nyt. Miltä näyttää silloin, kun kotia ei ole stailattu siistimmäksi, ei leluja kerätty seesteistä tunnelmaa varten, eikä keittiöstä nostettu kaikkia ylimääräisiä tavaroita kaappeihin tyhjien tasojen saavuttamiseksi. Vaikka meidän koti näkyy sellaisena kuin se on aika paljon Instagram storiesin puolella, niin tänne blogiin harvoin eksyy niitä arkirealistisia kotikuvia. Niinpä päätin itsekin ottaa osaa tähän haasteeseen, joten tervetuloa meidän kotiin ihan tavallisena arkipäivänä.

Meidän kotona kengät on hyvin harvoin siististi kenkähyllyissä, sillä tuo yksi reilut 80cm pitkä tyyppi käy muutaman kerran päivässä järjestelemässä ne uudelleen. Hänen mielestään sopiva järjestys kengille on hieman erilainen, kuin äidin ja isin mielestä. Olohuone on yleensä täynnä duploja, sillä niillä leikkiminen on parasta, mitä taapero tällä hetkellä tietää. Niistä riittää hupia myös isosiskoille, vaikka kahdestaan isot tytöt enemmän leikkivätkin pikkulegoilla. Kirjat on kirjakorissa aina hujanhajan, ja niitä luetaan ahkerasti. Sohva kaipaisi taas uutta pesua tekstiilipesurilla, joka on tällä hetkellä naapurilla lainassa.

Meillä on aina portailla tavaraa odottamassa yläkertaan viemistä. Joskus ne odottavat siinä portaalla muutaman päivänkin, kun kukaan ei vaan muista tarttua niihin kävellessään ylös. Rakas mieheni tykkää ripusta portaiden ritilälle pyyhkeen käytyään suihkussa – tapa jota en käsitä, koska ihan yhtä lyhyt matka olisi viedä se pyyhe edes alakerran kylppärin naulakkoon!

Otto taas inhoaa sitä, että meillä on yleensä aina keittiössä epämääräisiä pahvilaatikoita.  Joskus jos olen mukana jossain esim. ruokakamppiksessa, saan ison pahvilaatikollisen sitä tuotetta, jota tarvitsisin siis yleensä 1 tai maksimissaan kaksi pakettia. Joskus saan tuotteet jo kuukausia ennen kuin kampanjan toteutuksen yksityiskohdat ovat selvillä, ja joudun säilömään näitä pahvilaatikoita vaikka kuinka kauan, koska en voi käyttää tuotteita, kun tarvitsen niitä vielä. Mulla on iso kaapillinen näitä varten, mutta yleensä sekin on ihan täynnä, ja ne eksyvät myös pöydälle.

Yleensä lahjoitan lopulta ylijääneet tuotteet kavereille tai hyväntekeväisyyteen, koska usein niitä on jopa niin paljon, että ei itse ehdittäisi käyttää kaikkea ennen kuin ne menevät jo vanhaksi. Aikana jolloin turhaa hävikkiä on todellakin syytä välttää, olisi ehkä yritystenkin hyvä miettiä, että kuinka paljon niitä tuotteita lähetetään. Mulle paras vaihtoehto on, että käyn itse ostamassa kampanjaan tarvittavat tuotteet, niin silloin ei tarvitse säilöä mitään pitkiä aikoja, eikä miettiä mihin saisi annettua kaiken ylimääräisen.

Oton pelinurkka/työpiste/koulunurkka harvoin näkyy blogissa. Mutta siellä se on meidän alakerrassa portaiden alla, ja se on hyvinkin esillä ihan joka päivä. Vielä joskus tulevaisuudessa Otolla on meidän omassa talossa oma peliluola, ja hän voi sinne laittaa vaikka kolme näyttöä vierekkäin ja kaikki mahdolliset konsolit ja pömpelit ja pöytäkoneet ja läppärit esille. Nyt hän on joutunut tyytymään tällaiseen kompaktimpaan ratkaisuun, ja onkin siihen onneksi ihan tyytyväinen.

Mä oon joskus kuullut joidenkin keskustelevan, ”kuinka hirveitä tällaiset puolisoiden tietokonenurkat on, ja kuinka he eivät anna omalle puolisolleen lupaa tehdä sellaista kotiin”. Mun mielestä se on vähän ikävää, koska kyllä ainakin meidän koti on tasapuolisesti meidän molempien. Vaikka mä en itse tuota pelinurkkausta laittaisi pystyyn jos yksin asuisin, niin se ei tarkoita, etteikö Otolla todellakin olisi oikeus rakentaa sellainen meidän yhteiseen kotiin. Ei Ottokaan varmaan laittaisi vaaterekkiä ja meikkipöytää, jos yksin asuisi.

Lapset nukkuvat vielä toistaiseksi kaikki kolme samassa huoneessa, kun esikoiselle tilattu sänky ei ole vielä valmistunut. Hänen koululaisen työpisteensä sijaitsee siis leikkihuoneessa. Kunhan hänen oma sänkynsä valmistuu, keskimmäinen ja taapero saavat jakaa kerrossängyn, ja toiseen lastenhuoneeseen tulee rutkasti lisää tilaa, kun taaperon iso pinnasänky lähtee pois.

Nukkumahuoneen, eli tulevan keskimmäisen ja kuopuksen huoneen, leluhyllykön kolme laatikkoa on karkuteillä. Ne jäivät siivouksen jälkeen tyhjiksi, ja lainasin niitä kirppiskamojen lajittelua varten. Nyt ne ovat jemmassa portaiden alla. Luulen, että keksitään tuon korkean hyllykön tilalle joku parempi ja pienempi säilytysratkaisu, kun kunnon läpikäynnin jälkeen tarpeellisia tavaroita jäikin jäljelle niin paljon vähemmän.

Leikkihuoneessa, eli tulevassa koululaisen huoneessa on lelut levällään barbieleikin ja kuopuksen nukkeleikin jäljiltä. Siellä kyllä on kaikille tavaroille oma paikka, mutta tavarat eivät vaan ole löytäneet lattialta paikoilleen, vaikka ei leikkikään enää näytä olevan kesken.

Yläkerran aula ei näy täällä juuri koskaan, syy: se on ihan kesken. Se on tila, jossa on aukkoja joka puolella, ja suurin pätkä kokonaista seinää löytyy tuon legohyllyn takaa. Tuossa hyllyssä on isojen tyttöjen koottuna pidettyt Lego Friendsit, loput löytyvät sekamelskana kahdesta jättimäisestä sängynaluslaatikosta nukkumahuoneesta. Tässä aulassa he aina istuvat ja leikkivät pitkiä leikkejä pikkulegoillaan. Nyt siinä on jostain syystä vielä junaradan palat ja taaperokärrykin. Tuo sama kärry on kulkenut meillä esikoisen vauva-ajasta asti. Kai se pitää säästää vieläkin, niin saa joku tytöistä antaa isona mahdolliselle omalle lapselleen, jos meille joskus lapsenlapsia siunaantuu.

Huomatkaa myös valoboksi, jossa on edelleen keskimmäisen toissavuotisten star wars 4v-synttäreiden jäljiltä lasten hieman muokkaama teksti. Se on jäänyt vähälle käytölle viimeisen puolentoista vuoden aikana näköjään.

Meidän makkarissa on liikaa tuoleja, tuuletin esillä ja epämääräinen vaateläjä Oton isoisän vanhassa keinutuolissa. Sängyn takana piilossa ovat edelleen ne laminaatit, jotka on tulossa tuohon juuri esiteltyyn aulaan, kunhan vain saisi aikaiseksi. Kyllä, taas on vuosi vierähtänyt. Mutta hei, hiljaa hyvä tulee. Niin kauan kun ei meitä itseä häiritse liikaa, niin ei sen tarvitse häiritä ketään muutakaan. Mehän täällä asutaan.

Mä rakastan meidän kotia, se näyttää ja tuntuu ihan meiltä. Täällä on kodikasta, täällä voi olla oma itsensä. Täällä on ihan parasta asua. Se on vieläkin vähän kesken, ja tulee varmasti olemaan aina vähän kesken, mutta se ei meitä haittaa. Täällä on hyvä olla. Vaikka tiedän jo nyt, että me tullaan vielä muuttamaan täältä isompaan joskus, mä rakastan silti tätä kotia. Tämä on paras koti, jossa me ollaan koskaan asuttu.

Meidän koululainen saa pian oman huoneen, kunhan hänelle tilattu sänky valmistuu. Siihen asti kaikki kolme nukkuvat edelleen samassa huoneessa, ja toinen lastenhuone on leikkihuoneena. Koska koululainen tarvitsee kuitenkin rauhallisen läksyjentekopaikan, me laitettiin hänelle jo ennen koulun alkua oma työpiste pystyyn sinne leikkihuoneeseen. Näin ekaluokalla läksyjä on vielä melko vähän, ja sen aikaa kun hän niitä tekee, voivat keskimmäinen ja kuopus leikkiä vaikka alakerrassa. Sitten kun leikkihuoneesta tulee esikoisen huone, siellä on edelleen paljon tilaa leikille, ja kaikki kolme saavat sitä kyllä leikkeihin käyttää silloin, kun esikoinen ei tee koulutehtäviä. Esikoiselle on kuitenkin tärkeää saada nukkua siellä yksin ja kutsua sitä omaksi huoneeksi.

Keskimmäinen ja kuopus nukkuvat sitten jatkossa kahdestaan toisessa huoneessa, ja me luultavasti luovutaan sitten pinnasängystä. Näin huoneesta vapautuu paljon lattiatilaa, ja keskimmäinen ja kuopus voivat sitten nukkua yhdessä kerrossängyssä. Kerrossängyn alapedissä on turvalaita, ja keskimmäinenkin muutti siihen 1v10kk iässä. Uskon, että kuopus sopeutuu hyvin nukkumaan siellä, onhan hän jo pitkään nukkunut isojen tyttöjen kanssa samassa huoneessa, ja nukahtanut itsekseen.

Työpisteessä on mun vanha työpöytä, jonka pöytälevy päällystettiin itse uudelleen DC-fixillä. Ostettiin hänelle myös uusi työtuoli, sekä pieni laatikosto työpisteen alle, jossa on hyvä säilyttää värityskirjoja ja akkareita. Lattialamppu saa toimittaa työvalaisimen virkaa, siinä on hyvä himmennettävä valo, ja sitä voi käännellä juuri sopivaan kohtaan. Seinällä oleva kangaslokerikko on saatu.

Esikoinen sai valita työpisteeseensä uusia julisteita, sillä entuudestaan paikalla oli tauluhylly, ja kuopukselle Deseniolta valitut ja Desenion tammipuisilla kehyksillä kehystetyt julisteet. Esikoinen halusi vaihtaa vain kaksi julistetta, sillä hän tykkäsi niin kovasti kuopuksen omista valas- ja maailmankartta-julisteista, että halusi säästää ne. Hän valitsi itselleen Deseniolta ihanan La lune -julisteen, jossa on kaunis kuu. Lisäksi hän halusi ihanan Elephant Pink -julisteen, jossa norsu leijuu ilmapalloilla. Meillä on joskus ollutkin tämä ihana norsu-juliste, mutta se meni muutossa hukkaan, eikä sitä ole näkynyt sen koommin. Hän halusi valita sen uudelleen nyt kun sai mahdollisuuden, ja onhan se nyt aivan ihana ja hellyyttävä. Näistä syntyi mun mielestä ihana ja esikoisen näköinen kollaasi.3

Kuten olette ehkä blogista huomanneet, me rakastetaan pyöritellä huonekaluja, vaihtaa järjestystä ja tehdä sellaisia pieniä ja helppoja sisustusmuutoksia. Alakerta on usein venkslauksen kohteena, mutta niin ovat myös lastenhuoneet. Yksi helppo tapa meille päivittää sisustusta on ollut julisteet. Meillä on melkein kaikissa huoneissa julisteita, isoja ja pieniä, yksinkertaisia ja näyttäviä. Ihan kaikenlaisia. Melkein kaikki meidän kodin julisteet on joko ostettu tai saatu Deseniolta. Deseniolla on hurjan suuri valikoima julisteita, ja aina kun selailee jotain sisustuslehteä, ja miettii, miten jotain tyyliä saisi toteutettua helposti omassa kodissa, Deseniolta löytyy sopiva juliste. Me ollaan säästetty kaikki julisteet, ja vaihdellaan niitä aina tarpeen mukaan.

Esimerkiksi silloin, kun päätettiin tuoda olohuoneeseen vihreää väriä vaaleanpunaisen seuraksi, julisteet toimivat loistavasti. Niiden avulla väriä sai lisättyä hillitysti, mutta kuitenkin niin, että vihreät verhot yhdistyivät kivasti muuhun sisustukseen, ja värimaailma näytti yhtenäiseltä. Deseniolla on suuri valikoima kasviaiheisia julisteita, josta mekin löydettiin ne lempparit meidän olohuoneeseen. Juuri nyt mä harkitsen taas olkkarin julisteiden päivittämistä, sillä mulla on meneillään sinapinkeltainen kausi, ja olen jo lisännyt sohvalle muutamia keltaisia tyynynpäällisiä. Ehkä seuraavaksi sinapinkeltaista julisteessa, kasvien seurana?

25% ALENNUSKOODI DESENIOLLE

Millaisia työpisteitä teidän koululaisilta löytyy? Tykkäättekö sisustaa julisteilla?

Syksyn tuoksua on jo ilmassa, ainakin aikaisin aamulla. Meneillään on toinen kouluviikko, kalenteri on täynnä, ensimmäiset lehdet ovat alkaneet aavistuksen kellastua, ja pellot ovat paahtuneet kullanruskeiksi. Nyt ei kai ole enää liian aikaista sanoa, että kiitos kesä 2018, olit paras ikinä. Vaikka kesää on virallisesti pari viikkoa jäljellä ja päivät ovat kuumia, se kesän vapaus on jo takana päin. Nyt on aika tsekata millainen kymmenen viikon kesä meillä olikaan. Mä en tehnyt mitään bucketlistiä, mutta ajattelin nyt tehdä sellaisen käänteisin bucketlistin. Mitä kaikkea me tehtiin kesällä 2018? VAROITUS! Luvassa ihan liikaa kuvia ja rakkaudentäyteisiä kesämuistoja. 

TÄNÄ KESÄNÄ OLLAAN: 

• Nautittu helteistä rannalla jo toukokuussa. Kesä on ollut pitkä ja kuuma, heh.
• Juhlittu esikoisen eskarin päättäreitä, se oli tunteikasta.
• Grillattu pihalla monen monta kertaa.

• Käyty päiväretkellä Porvoossa.
• Tehty megapaljon hiekkakakkuja rannalla.
• Kerätty luonnonkukkia.
• Ihmetelty meidän isoja tyttöjä, jotka ovat venähtäneet huolella kesäkuukausina.

• Juhlittu rakkaiden ystävien häitä Turussa.
• Pompittu hotellin sängyllä.
• Harjoiteltu ahkerasti skeittausta.

Allaolevista kuvista kaksi ylintä: Kerttu / Modernisti kodikas -blogi 

• Käyty Marcuksen & Martinuksen keikalla isojen tyttöjen kanssa.
• Juhlittu Oton 28v-synttäreitä hämärtyvässä kesäillassa meidän terassilla.
• Saatu terassi ensinnäkin valmiiksi – pitkän kesän jälkeen ei voi olla kuin super kiitollinen portista, paviljongista ja uudesta ruokailuryhmästä, jonka ääressä syötiin monen monta herkullista grilli-illallista.

• Vietetty maailman ihanin loma Rodoksella Kreikassa.
• Nukuttu pitkään, ainakin meidän perheen mittapuulla.
• Uitu ihan sikana joka päivä Kreikan loman aikana – ja tänä kesänä muutenkin varmaan viiden edellisen kesän edestä.

• Pompittu megapaljon trampalla Oulussa, ja ihasteltu itse hyppimään oppinutta kuopusta. Siskot osasivat niin hienosti aina istua seurana, ja antaa kuopuksen harjoitella hyppimistä.
• Käyty Muumipuistossa Kellon Kiviniemessä.
• Uitu Nallikarin ihanalla rannalla.
• Käyty Vauhtipuistossa Oulun Hietasaaressa, niin kuin joka kesä.
• Vietetty kahdenkeskisiä treffejä Oulussa Oton kanssa.

• Käyty Suomenlinnassa retkellä Oton perheen kanssa.
• Käyty Inkoossa Lomamäen lemmikkipuistossa, missä päästiin paijaamaan ja syöttämään kettuja, ja näkemään monia muita ihania eläimiä.
• Syöty ainakin ihan liian monta kertaa ravintolassa. Onneksi myös paljon muuta kun hamppareita.

• Käyty Naantalissa Muumimaailmassa koko perhe, ja juostu siellä kaatosateessa ja pidetty ukkosta muumipoliisin vankityrmässä.
• Syöty PALJON jäätelöä. Tosi paljon. Mut ei ehkä niin paljon kuin viime kesänä?
• Letitetty Oton pitkää tukkaa. Tasan ei käy hiustenlahjat, kun Oton kolmasosapään kuontalo on viisi kertaa paksumpi kuin itsellä koko pään karvat.
• Mä oon käynyt festareilla mun ystävän Emmiksen kanssa, Lahden Summer Upissa. Ekat festarit ikinä aikuisiällä!

• Vietetty paljon aikaa mun äidin ja Armaksen kanssa, kun he olivat vikon meillä Heinäkuussa.
• Kierretty ja seikkailtu ympäri Helsinkiä mun serkun kanssa, joka tuli meille lomalle.
• Käyty aikuisten kesken iltauinneilla Kivinokan uimarannalla, joka on ehkä Helsingin kaunein piilotettu kesähelmi.
• Käyty kapunkipyöräilemässä ihana iltalenkki helteisessä heinäkuisessa Helsingissä.

• Käyty Fallkullan kotieläintilalla paijaamassa ja ihastelemassa eläimiä.
• Käyty Lintsillä, ja vietettiin niin hauska päivä, josta kuvattiin videokin.
• Ulkoiltu ja ihasteltu ilta-aurinkoa ulkona melkein joka ilta.

• Vietetty ihanat kahdenkeskiset yönyli-treffit Oton kanssa Clarion Hotel Helsingissä. Lapset yökyläilivät isoisänsä luona onnistuneesti.
• Juhlittu kuopuksen 1,5v-päivää, miten hän onkin jo niin iso ja taitava!
• Vietetty lapset päättää -päivää, jolloin lapset saivat päättää ihan kaikesta.

• Vietetty melkein kolme viikkoa kesästä Oulussa rakkaiden kanssa.
• Käyty monta kertaa mun papalla, ja tehty papan kanssa kaikkea. Käyty syömässä, katsotty formuloita ja keihäänheittoa.
• Käyty mökkeilemässä mun serkkujen mökillä.
• Ihmetelty sitä, että esikoinen aloittaa ekaluokan.
• Vietetty keskimmäisen kanssa kahdenkeskistä shoppailupäivää Oulussa. Käytiin syömässä ja ostoksilla, ja hän sai päättää kaikesta. Niin loistava tyyppi, jonka kanssa saa nauraa posket kipeiksi, ja välillä tirauttaa liikutuksen kyyneleitä.

Tänä kesänä ollaan rakastettu, nautittu, fiilistelty. Ollaan oltu yhdessä koko perhe joka päivä. Ollaan naurettu ja itketty onnesta, ollaan valvottu myöhään ja nukuttu pitkään. Ollaan matkustettu tuhansia kilometrejä, ja menty spontaanilla asenteella. Ollaan otettu päivä kerrallaan sellaisena kuin se on tullut. Ollaan tavattu ihania uusia ihmisiä, ja vietetty aikaa perheen ja ystävien kanssa. Ei olla stressattu mistään. Ollaan itketty ja ikävöitykin kun käytiin mun mummun haudalla. Ollaan oltu kiitollisia siitä mitä meillä on. Tämä kesä on ollut paras kesä mun elämässä koskaan, ja sitä tulee ikävä. Mutta tällaisen kesän jälkeen on myös ehkä parhaat eväät ikinä lähteä syksyyn. Mä uskon että tästä voi tulla myös paras syksy ikinä.

Kun mä vuonna 2011 tajusin seurustelevani melkein suomenruotsalaisen kanssa, oli yksi mun ekoja ajatuksia, että ”JES! Pääsen vihdoinkin rapujuhliin!”. Meidän pohjoissuomalaisessa suvussa ei rapujuhlia olla koskaan juhlittu yhdessä, enkä tiedä onko kukaan mun sukulainen ikinä edes ollut rapujuhlissa. Mä en ainakaan ole. Mä olin kuitenkin niistä kuullut ja lukenut paljon, ja aina vähän fiilistellyt sitä ajatusta. Mutta kuten sanottua, en koskaan ollut oikeasti ollut rapujuhlissa, tai syönyt rapuja. Ajattelin pääseväni rapujuhliin jo samana kesänä kun Oton tapasin, mutta vielä mitä. Tässä mä istun seitsemän ja puoli vuotta myöhemmin, edelleen yhtä kokemattomana rapujen suhteen. Otto on kyllä ollut elämänsä aikana rapujuhlissa, mutta meidän yhdessäolon aikana ei kertaakaan.

Päätin tarttua rapua saksista, ja ottaa ohjat omiin käsiin. Tämän Maldon -kamppiksen myötä, jossa vienosti pyöriteltiin ajatusta rapujuhlista, mä päätin ostaa ihan itse niitä rapuja, ja kokeilla. Ostin ensimmäisiksi harjoitusravuikseni pakasterapuja. Ravuista syötävän irti saaminen tuntui aivan utopistiselta ajatukselta, ja halusin ihan tosissani harjoitella ennen, kuin edes uskalsin suoda ajatustakaan omien rapujuhlien järjestämiselle.

Netti on onneksi pullollaan loistavia ohjeita pakasterapujen ”elvytykseen”, ja väsäsin niiden yhdistelmästä oman versioni. Suurimmassa osassa ohjeita suositeltiin lisäämään liemeen olutta, ja mä päätin kokeilla sitä myös. Tärkeimpiä rapujen maustajia ovat kuitenkin laadukas merisuola, sekä tuore tilli.

PAKASTERAPUJEN ELVYTYSLIEMI (1kg rapuja)

2 litraa vettä

1dl olutta

3 rkl Maldon-suolaa

3 sokeripalaa

reilu nippu tuoretta tilliä

Sekoita vesi, Maldon-suola ja sokeripalat  kattilassa. Kiehauta liemi ja lisää kruunutilli. Hauduta viisi minuuttia, ja jäähdytä haaleaksi. Nosta tillit pois. Laita jäiset ravut suureen kattilaan ja siivilöi liemi rapujen päälle. Lisää päälle vielä tuoreita tillinoksia. Anna rapujen sulaa elpyä mausteliemessä jääkaapissa ainakin 6 tuntia, mieluummin yön yli (me laitettiin ravut liemeen illalla kymmeneltä, ja testasin niitä seuraavana aamuna kymmeneltä).

Me maisteltiin rapuja perinteisesti  paahtoleipien kanssa. Oton sisko tuli syömään mun kanssa rapuja, ja opetti mua käsittelemään rapuja oikein. Ilman hänen neuvojaan olisin varmasti ollut ihan hukassa. Katsoin kyllä netistä ohjevideon muutamaan otteeseen, mutta kyllä ne käytännön neuvot olivat kultaakin kalliimpia. Sain jopa ravusta irti lihaa, ja vähän leivän päällekin. Ja olihan se rapu hyvää, voi veljet se oli hyvää. Rapuja, paahtoleipää ja voita. Niin yksinkertaista ja niin hyvää. Tämän rapukokemuksen perusteella uskallan 100% varmuudella sanoa, että haluan ihan varmasti järjestää itsekin rapujuhlat, ja aion käyttää silloinkin noita samoja kestävän kehityksen mukaisesti pyydettyjä pakasterapuja.

Meidän rapuliemen tärkein mauste oli laadukas Maldon-merisuola, jota on valmistettu jo vuodesta 1882 asti. Se valmistetaan Englannin Maldonissa edelleen samoin perinteisin käsityömenetelmin, joita on käytetty jo sukupolvien ajan. Maldon-suola on peräisin Blackwater-joesta, joka virtaa Englannissa Maldonin kaupungin läpi. Suolakiteet ovat Maldon-suolassa pyramidin muotoisia, ja siksi suola on niin kevyttä. Monet gourmet-kokit Suomessa ja maailmalla vannovat Maldon-suolan nimeen, ja meilläkin se on ollut käytössä siitä asti, kun eräs tuttu kokki sitä meille suositteli. Maldon-suolassa suolan maku on täysin puhdas, eikä siinä ole mitään sivumakuja. Maldon-suolaa saa myös savuisena versiona, eli Maldon-savusuolana, jota myydään Keskon kaupoissa.

Suola on meille kaikille ihmisille välttämätöntä, mutta sitä ei saa syödä liikaa. Me ollaan tarkkoja siitä, että varsinkaan lapset eivät saa lisättyä suolaa liikaa, mutta tärkeää on myös huolehtia, että omakin suolan saanti pysyy suositusten rajoissa. Maldon-suolaa ei tarvitse lisätä kilokaupalla, sillä sen puhdas suolan maku riittää pienenäkin annoksena maustamaan ruoan.

Nyt hei saa jakaa kaikki parhaat rapujuhlavinkit, koska mä en oo koskaan ennen järkännyt rapujuhlia! Käytättekö te Maldon-suolaa ruuanlaitossa, tai kiinnitättekö huomiota siihen, millaista suolaa käytätte?