Meidän perheessä on viisi henkeä ja meillä on tässä asunnossa n. 100 neliötä. Se tarkoittaa n. 20 neliötä per henkilö, mikä tuntuu oikein riittävältä meille. Opiskeluaikanani asuin kämppiksen kanssa kaksiossa, josta oma osuuteni oli 10 neliön huone + toki puolet pikkuvessan kokoisesta keittiöstä ja puolet pikkuvessasta. Helsingissä on myynnissä ja vuokrattavana paljon yksiöitä, jotka eivät ole edes sen 20 neliön kokoisia. Moni pariskunta asuu alle 40m2 asunnossa, enkä näe sitä lainkaan kummallisena. Päin vastoin. Esikoisen ensimmäisen elinvuoden mekin asuimme kolmistaan kaksiossa, jossa oli 52 neliötä. 

Lapsuuteni asuin äidin kanssa kaksiossa ja muutimme kolmioon vasta ollessani 10 vuotta. Muutaman vuoden ajan meillä molemmilla oli omat huoneet äidin kanssa ja täytyy sanoa, että en varmaan olisi selvinnyt järjissäni muuten äidin vakavan sairauden vuosista 2006-2008 yhdistettynä omaan teini-ikääni. Mun pää ei olisi kestänyt, jos en olisi voinut edes joskus sulkea ovea äidin sairaudelta, niin karulta kuin se kuulostaakin. Sen sijaan tilaa en juurikaan kaivannut enempää, kuin sen oman huoneen. Lähes aina jos olin kotona, mun luona oli kaveri tai kavereita, yleensä myös yökylässä. Ollessani 17-vuotias (melkein 18) muutimme uudelleen kaksioon taloudellisista syistä ja siitä sitten hyvin nopeasti muutinkin omilleni asumaan. Kun asuin omillani, mun 10 neliön huoneessa yöpyi parhaimmillaan seitsemän ihmistä. En ole siis koskaan asunut mitenkään erityisen tilavasti, enkä ole koskaan mitään valtavaa lukaalia ympärilleni kaivannutkaan. Sopu sijaa antaa ja silleen. 

Huomasin, että Juliaihminen oli kirjoittanut tosi hyvin ja kiinnostavasti otsikolla Liian iso asuntolaina syö elämästä vapauden. Heidän nelihenkinen perheensä asuu 78 neliön kerrostaloneliössä Helsingissä – ja maksaa sopivan kokoista asuntolainaa, jonka jälkeen jää rahaa myös sijoitettavaksi, säästöön ja muuhun hauskaan, mitä elämässä voi haluta tehdä. Samasta syystä mekin asumme juuri nyt tässä sadan neliön paritalon puolikkaassa, emmekä esim 100 tuhatta euroa kalliimmassa kuuden huoneen talossa, johon olisimme myös ehkä juuri saaneet lainan, mutta emme halunneet. 

Ihan ensimmäinen juttu, jota me lähdimme miettimään ennen kuin edes haimme lainaa, oli maksimisumma, jonka haluamme kuukaudessa käyttää asumiskuluihin. Sen maksimisumman piti olla sellainen, että rahaa jää myös muuhun kuin pelkkään asumiseen. Ei myöskään haluttu laittaa kaikkia säästöjä kiinni vain yhteen kohteeseen (=asuntoon) vaan haluttiin oman suunnitelmamme mukaisesti hajauttaa. Kun haaveissa on myös asuntosijoittaminen lähitulevaisuudessa, piti rahaa jäädä säästöön (ja mahdollisuus säästää lisää) myös sitä varten. 

Meille tämä asunnon koko on alusta asti tuntunut riittävältä, mutta moni muu on sitä kommentoinut esimerkiksi täällä blogissa. En tiedä ovatko nämä ihmiset itse asuneet koko elämänsä sitten esimerkiksi suurissa ja tilavissa omakotitaloissa, mitä itse en ole tehnyt, enkä siksi mitenkään osaa nähdä kotiamme ahtaana tai pienenä. Minulle tämä on suurin koti, jossa koskaan olen asunut. 100 neliötä oli meidän minimi asunnon koolle etsintävaiheessa ja siihen kokoon me lopulta myös päädyttiin huolellisen harkinnan jälkeen. 

Loppupeleissä koen, että asunnon koko (kunhan se nyt on edes jollain tasolla riittävä, eikä esimerkiksi niin, että yrittäisimme tunkea kaikki viisi yksiöön) on ihan sivuseikka meille. Niillä kaikilla muilla asioilla oli niin paljon enemmän merkitystä. Sijainnilla ja hyvillä kulkuyhteyksillä, toiminnoilla, sopivilla asumiskuluilla, pihalla, saunalla ja sisustuksella. Jollekin toiselle se voi olla toisin – ymmärrän, että jos on tottunut asumaan väljästi niin, että ympärillä on paljon avaraa tilaa ja kaikille, vieraillekin, on oma huone, niin ei välttämättä haluaisi asua kuten me. 

Silloin ei ehkä priorisoi sijaintia niin paljon, vaan on valmis muuttamaan kauemmas keskustasta tai pk-seudulta. Tai joku on ehkä remonttitaitoinen ja ostaa vanhemman ja edullisemman, mutta suuremman talon, jota laittaa itse. Tai joku on ehkä valmis suurempiin asumiskuluihin ja tinkii jostain muusta, mistä me ei haluttu tinkiä. Tai ehkä joku on niin onnekas, että ei tarvitse tinkiä mistään, vaan voi saada ihan kaiken mitä haluaa: uuden seitsemän huoneen omakotitalon läheltä Helsingin keskustaa ja säästöt, sijoitukset, harrastukset ja matkustelun. Meidän piti kuitenkin tehdä valinta ja me valittiin näin. 

Näiden reilun viiden kuukauden aikana asunnon jokainen huone ja neliö on ollut käytössä, mutta kertaakaan en ole kaivannut lisää tilaa. Tämä on ollut sopivan kokoinen siivota ja jokaiselle on löytynyt oma rauhallinen nurkka, jossa olla ihan yksin, jos on halunnut. Kaikki ne asiat joita priorisoitiin, ovat aidosti olleet merkityksellisiä. Ja ennen kaikkea: asumiskulut ovat olleet aivan mahtavat. Eivät piiruakaan liian suuret, vaan tismalleen sopivat. Yleisesti sanotaan, että asumiseen saisi käyttää maksimissaan 30% talouden tuloista. Se on ihan hyvä ohjenuora, mutta me halutaan pitää se prosentti vieläkin matalampana. 

Mä en itse halua, että meidän menot kasvavat jatkuvasti samassa suhteessa kuin tulot kasvavat. Mulle vapautta ja hyvää fiilistä tulee siitä, että menot pysyvät järkevinä meille. Silloin mun ja meidän on helpompaa nauttia myös niistä tuloista ja kerryttää lisää passiivista tuloa. Siksi me ajellaan Skodalla, eikä ostettu Teslaa tai Porschea, vaikka varmasti rahoitus tai leasing olisi järjestynyt niihinkin, kun silloin ei ollut edes asuntolainaa maksettavana. Siksi meillä on 100 neliön koti, eikä 150 neliön. Ehkä joskus elämässä tulot kasvavat vielä niin paljon, että nuokin valinnat voivat olla meille meidän mielestä järkeviä ja sopivan kokoisia menoja. Tai sitten eivät.

Juuri nyt tässä kulkee kuitenkin meillä sopivan kokoisen raja ja musta on hyvä, että me tiedetään se. Se, että juuri nyt tämä koti on meille tosi sopiva (ja auto myös) ei tarkoita, etteikö me joskus voitaisi olla sitä mieltä, että kaivataan lisää tilaa tai erilaista autoa. Se tarkoittaa vaan, että juuri tällä hetkellä emme koe sellaiselle mitään tarvetta, vaan meistä tuntuu hyvältä juuri näin. Ja se olikin meidän suurin toive asuntoa etsiessä, että sille ei olisi mitään deadlinea, että “asutaan tossa kaksi vuotta ja säästetään lisää”, vaan että voitaisiin asua siinä juuri niin kauan kuin hyvältä tuntuu, ehkä ikuisesti, tai sitten ei. 

Mikä teille on tärkein prioriteetti omassa asumisessa? Pystyttekö toteuttamaan asumisessa kaikki haaveet, vai oletteko tehneet kompromisseja?

Keväällä kysyin neuvoa sohvan sijoitteluun täällä blogissa, kun tuntui, että ei itse keksitty mikä olisi sille kaikkein paras paikka olohuoneessa. Ihan ekaksi se oli meillä olohuoneessa ikkunan edessä käsinojineen, mihin se mahtui tosi hyvin ja ei vienyt liikaa lattiatilaa. Silloin harmailla päällisillä sohva tuntui kuitenkin jotenkin mun mielestä imevän osan ikkunasta tulevasta valosta, ja mietin, että voisiko sille olla joku parempikin paikka.

Moni neuvoi ottamaan sohvan pois ikkunan edestä ja sijoittamaan sen mieluummin keskelle lattiaa, televisiota vastapäätä. Mulle jäi erityisesti mieleen jonkun sanat, että “nyt kun olet saanut sen korkean huonekorkeuden ja suuret ikkunat, niin miksi haluat piilottaa ne sohvan taakse”. Mietin, että niinpä, olisi kyllä ihanaa saada ne enemmän esiin.

Moni ehdotti maltillisempiakin muokkauksia, kuten käsinojien poistamista. Ja sitä kokeiltiinkin, se oli kieltämättä kiva ja freesi keino muokata sohvaa. Mulle tuli kuitenkin sellainen olo kommenttien määrästä päätellen, että hitsi, sohva olisi varmaan tosi paljon parempi tuossa keskilattialla, kun niin moni on sitä mieltä, että se kannattaa siirtää. Ja siihen me se käännettiin sitten, ilman käsinojia. Otto ei oikein lämmennyyt tälle ratkaisulle, mutta mä suostuttelin hänet kokeilemaan sitä ja pysymään siinä.

Otto sanoi varmaan sata kertaa, että laitetaan sohva takaisin ikkunan eteen, kun se oli siinä paljon parempi. Silloin ei ollut ylimääräisiä käytäviä täällä, eikä sohva vienyt kaikkea sitä avaruutta, johon myös tässä alakerrassa ihastuttiin. Mä olin vakuuttunut siitä, että kaikki ihmiset kuvien perusteella tiesivät paremmin mikä meidän kotiin sopii, kuin me käytännön kokemuksella, ja niin me pidettiinkin sohvaa tuossa ihan koko kesän ajan. Vaaleanpunaiset päälliset auttoivat, koska se harmaiden päällisten tummuus hävisi. Tilaa ne eivät kuitenkaan tuoneet lisää.

Vaaleanpunaisten päällisten myötä mä aloin kuitenkin itse miettimään, että voisiko sohva niiden kanssa olla ihan ok myös ikkunan edessä. Silloin se ei söisi kaikkea niistä tulevaa valoa, kuten harmaat päälliset hieman tekivät. Me tarvittiin tilaa olkkariin tanssia ja olla, mitä ei kertakaikkiaan vaan ollut sohvan ollessa siinä. Ja jokin aika sitten mä Oton iloksi sanoin, että kokeillaan nyt sitä sohvaa siinä ikkunan edessä vielä. Mun leuka melkein tippui lattiaan, kun alakerta avartui niin paljon. Olin ihan unohtanut miten paljon tilaa täällä oli silloin kun sohva ei ollut keskellä lattiaa. Otto oli ollut oikeassa koko ajan.

Mulle tuli jotenkin niin tyhmä olo, että purskahdin spontaanisti itkuun. Otto ihmetteli, että miten mulla meni sohvan siirtäminen niin tunteisiin. Mutta ei mulla mennyt se sohvan paikka tunteisiin vaan se, että mua ärsytti, että annoin muiden ihmisten mielipiteen vaikuttaa niin paljon omaani ja sen takia meillä oli täällä ihan turhaan ahdasta vaikka kuinka kauan. Tottakai me itse tiedettiin paremmin, kun me asutaan täällä ja nähdään tämä tila koko ajan. Silti uskoin, kun tarpeeksi moni sanoi kuvien perusteella saman asian. Ja olinhan tietysti itse kysynyt neuvoa – koska ajattelin, etten itse osaa niin hyvin.

Itku ei johtunut sohvasta, vaan siitä (että mulla oli silloin PMS), että samalla kyseenalaistin hetkeksi suunnilleen kaikki päätökset, joita olen viimeisten yhdeksän vuoden aikana tehnyt. Kaikki saamani neuvot, kaikki omat mielipiteeni. Hetken mietin, että ei hitto, kuinka moneen muuhun päätökseen jonkun tuntemattoman ihmisen mielipide on oikein vaikuttanut mun elämässä. Mutta asiaa perusteellisesti pohdittuani onneksi tajusin, että kyllä se taitaa jäädä tähän sohvan paikan tasolle ja se on onneksi aika pientä.

Olen kasvanut aikuiseksi niin, että kaikesta mitä teen tai en tee on aina jollain mielipide sekä puolesta että vastaan. Ihan sama mistä asiasta on kyse, se on jonkun mielestä aina väärin tai se pitäisi aina tehdä eri tavalla. Pääosin siihen on tottunut ja olen pyrkinyt aina kuuntelemaan sitä omaa ääntä ja omaa mielipidettä, sanoi muut mitä sanoi. Mutta toki silloin kun itse kysyy neuvoa, tuntuu jo valmiiksi siltä, että muut tietävät minua paremmin.

Silloin voi olla vaikeaa poimia sieltä ne neuvot, jotka oikeasti ovat kaikkein hyödyllisimpiä. Mielipiteiden lisäksi neuvojakin voi tulla aivan laidasta laitaan, kuten tulikin. Moni sanoi, että sohva on oikein hyvä siinä ikkunan edessä, jopa ”kuin siihen tehty”. Silti mulle jäi eniten mieleen se, että sohva on “kaikkien mielestä paljon parempi keskellä lattiaa.” 

Mutta hei, onneksi tässä oli kyse vain sohvasta. Mitään vahinkoa ei tapahtunut, nytpähän on ainakin erittäin perusteellisesti kokeiltu, että olisiko se sohva siinä hyvä. No ei ollut. Ja positiivisena puolena se, että olen tämän sohvan siirron myötä sekä tehnyt perusteellista itsetutkiskelua että ihastunut meidän kotiin, jos mahdollista, vieläkin enemmän. Nyt tämän uuden järjestyksen kanssa myös meidän keittiö pääsee ihanasti esiin ja sen edessä on runsaasti tilaa. Ja me mahdutaan taas diskoilemaan lasten kanssa ja tekemään lankkuhaasteita Oton kanssa. Ihan parasta.

Tämä oli hyvä (ja onneksi aika pieni) muistutus itselleni, että pitää luottaa siihen omaan fiilikseen. Välillä on ihan hyvä kysyä neuvoakin, mutta lopulta se on se oma tunne, joka ratkaisee. Täällä on niin hyvä olla ja niin meidän näköistä juuri nyt, eikä enää ole yhtään sellainen fiilis, että tämä sohva ei sopisi tähän kotiin. Sehän on tosiaan kuin tehty juuri tuohon missä se on.

Minä olen sisustusfiiliksissäni ihan tuuliviiri. Voi olla, että jonkun ajan kuluttua innostun taas kääntämään sohvan, tai mulle tulee joku ihan toinen idea mieleen. Mutta se on sitten sen ajan juttuja, nyt olen tyytyväinen tähän. Ja tiedättekö, on ihan ok olla tuuliviiri ja muuttaa mielipiteitä kun oppii ja oivaltaa uutta. Maailma olisi todella tylsä ja armoton paikka, jos pitäisi aina pysyä siinä päätöksessä, jonka on kerran tehnyt.

Multa toivottiin postausta siitä, miten tämä koti on täyttänyt meidän tarpeet nyt, kun asumista on takana täällä jo useampi kuukausi. Onko herännyt jotain sellaisia juttuja, joiden toivoisi olevan toisin?  Listasin siis tähän postaukseen plussia ja miinuksia, joita täällä asuessa on tullut mieleen. Jätin kokonaan pois tästä pohdinnat uuden keittiön toimivuudesta ja käyttökokemuksista, koska niistä teen myöhemmin ihan oman (toivotun) postauksensa. Tässä tekstissä keskityin kotiin ihan kokonaisuutena. 

PLUSSAT

– Asumiskulut ovat olleet vielä pienemmät kuin oletimme. Maalämpö on oikeasti ihan huippu ja lämmitys + veden lämmitys -lasku on ollut etenkin näin kesäaikaan erittäin matala. Arvion mukaan se on talvella n. tuplat tästä kesäajan laskusta, mikä on silti erittäin kohtuullinen summa. Vaikka neliöitä tuli lisää, meillä ei mene täällä myöskään käyttösähköön yhtään enempää rahaa kuin ennenkään. Voi olla, että uudemmat kodinkoneet vaikuttavat, sekä tietty se, että on ollut niin valoisaa, ettei juurikaan pidetä lamppuja päällä. Telkkariakin tulee katsottua vähemmän. On myös mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon käytämme vettä todellisuudessa, kun aiemmin maksettiin vaan kiinteää vesimaksua. Ilmeisesti olemme myös veden käytössä melko säästeliäitä. Tämä on ollut mukavaa huomata. Kuten keväällä varovaisesti toivoin, muuton myötä asumiskulut eivät ole juurikaan nousseet.

– Tuntuu edelleen niin hyvältä, että tämä kaikki on meidän. Vaikka koti tuntuu niin kodilta kuin voi vaan tuntua, se on silti jotenkin niin epätodellista, että se on meidän oma. 

– Kodinhoitohuone on ihan loistava keksintö. Toki ilmankin sitä pärjää, mutta onhan se nyt mukavaa kun meillä on sellainen. Puhtaat pyykit kyllä tulevat edelleen joskus olkkariin, jos kodinhoitohuoneessa on sotkua, mutta pääosin kaikki kodinhoito-jutut pysyy siellä, missä kuuluukin. Kodinhoitohuone toimii myös maalaus-studiona lasten kanssa ja milloin missäkin puuhassa. Ja ei tietty oltaisi selvitty niin helpolla keittiörempasta ilman kodinhoitohuoneen vesipistettä ja työtasoa. 

– Oma, ja helsinkiläismittapuulla myös iso, piha on paras ikinä. Ollaan vietetty ihan valtavan paljon aikaa ulkona tänä kesänä ja uskon, että se tulee vaan jatkumaan. Pihalla riittää puuhaa, mutta se on onneksi mukavaa puuhaa. Mä oikeasti odotan jo, että pääsee haravoimaan syksyllä! Ja myöskin meidän katettu terassi on mahtava. Niin vaan vietettiin rapujuhlia vesisateessa, eikä kastuttu ollenkaan ja oli niin mysig tunnelma. 

– Asuinalue on juuri niin ihana kuin toivoimme, samoin kaikki lähialueen palvelut toimivat hyvin. Ollaan oltu erittäin tyytyväisiä etäisyyksiin ja fiilikseen täällä. 

– Kaikki lähimmät naapurit ovat tosi mukavia ja täällä on ihanan yhteisöllinen meininki, mutta kuitenkin ihan oma rauha. Tykkään! 

– Nyt kun tietää, että koti on oma ja mahdolliset ongelmat maksetaan ainoastaan omasta pussista, on jotenkin ihan uudenlainen kunnioitus kotia kohtaan. Täytyy myöntää, että ennen en esimerkiksi ole orjallisesti ihan joka kerta kuivannut lattiaa suihkussa käynnin jälkeen lastalla, jos on laiskottanut. Täällä kuivaan seinätkin. Joka_ikinen_kerta.

– Meillä oli kriteerinä, että sauna on oltava, mutta ollaan ihan yllätytty siitä, miten kovalla käytöllä se sauna on ollut. Se ei ollut mikään sellainen tekijä, johon olisin erityisesti ihastunut asuntoa ostaessamme, mutta ollaan huomattu, että se on aivan hurmaava. Juuri sopiva meidän perheelle ja siellä saa niin hyvät löylyt. Se on yksi mun lemppareimpia asioita tässä kodissa. Parasta on myös vilvoitella saunan jälkeen terassilla!

– Lasten huoneet ovat oikeasti kovassa käytössä ja kaikki sisustusratkaisut niissä ovat toimineet kivasti. Isojen huone on ollut täydellinen kavereiden yökyläilyyn ja he hengailevat huoneessaan mielellään niin yhdessä kuin erikseenkin. Leikit taas ovat pysyneet hyvin kuopuksen huoneessa eli leikkihuoneessa. Leluja ei enää juurikaan tule olohuoneeseen tai alakertaan ylipäätään, mikä on siisteyden ylläpidon kannalta mukavaa.

– Suurin plussa on varmasti se, että ollaan edelleen erittäin tyytyväisiä asunnon pohjaan, huonejakoon ja kaikkeen sellaiseen. Vaikka kirjoittelen täällä remppasuunnitelmista ja sisustuksen mietinnöistä, me mietitään niitä kaikkia vain siksi, että nautitaan siitä miettimisestä niin paljon. Nautitaan siitä, kun saadaan pyöritellä huonekaluja ja miettiä parhaita ratkaisuja ja nautitaan siitä, että saadaan kodista pala kerrallaan vieläkin enemmän oman näköinen. Ollaan jo nyt pystytty toteuttamaan täällä enemmän haaveita kuin missään koskaan ja koti täyttää kaikki ne tarpeet, jotka toivottiinkin sen täyttävän. 

MIINUKSET

– Raju ukkonen ja sade kuuluu täällä niin kovaa, että siihen herää keskellä yötä, vaikka ikkunat on kiinni. Ihan uusi ilmiö mulle, johon en ollut varautunut. Mutta kaipa siihenkin tottuu vielä joskus. Erilainen katto siis varmasti vaikuttaa tähän. Olen myös asunut suurimman osan mun elämästä kerrostalossa, jossa meidän ja katon välissä on ollut muita asuntoja, jolloin tietenkään ropina ei ole ollut niin kova. 

– Kodinhoitohuoneen kaapistot/työtasot & alakerran vessan allaskaappi eivät ole toiminnallisuudeltaan sellaiset, jotka itse olisin valinnut (kuten ehkä keittiön perusteella tiedätte, suosin vetolaatikoita), mutta ollaan pärjätty kyllä. Mutta jossain vaiheessa tullaan varmasti vaihtamaan ne toimivampiin. 

– ÖTÖKÄT! Olen löytänyt meiltä kotoa valtavan hämähäkin, ison tuhatjalkaisen ja hyttyset ja kärpäset nyt on ihan perus. Meillä on yläkerrassa joka ikkunassa sellainen verkko, jotta voi rauhassa tuulettaa, mutta alas pitäisi hommata vielä jotkut yhtä hyvät, mutta katseenkestävät ratkaisut oviaukkoihin. Se on kuitenkin ehkä laskettava plussaksi, että olen alkanut tottua ötököihin, ainakin paremmin kuin ennen. Mutta kyllä ne isoimmat saa mut edelleen kiljumaan. Ja sekin on plussa, että täällä ei ole juurikaan ampiaisia. Rauhallisia kimalaisia kyllä, mutta ei pelottavia amppareita. 

– Ollaan vieläkin melko tietämättömiä ja joka viikko tai ainakin kuukausi tuntuu olevan jotain selvitettäviä asioita tai yllätyksiä. Jonkun eläimen kaivamia kuoppia pihalla tai jotain muuta, mitä pitää googlata. Tämä nyt ei ehkä ole varsinainen miinus sinällään, ollaan innokkaita oppimaan ja monia uusia juttuja on kiinnostavaa opetella. Mutta välillä naurattaa, että taasko jotain.

Tein aikaisemmin sen postauksen, että mitkä meidän toiveet toteutuivat tässä asunnossa ja mitkä eivät. Vielä useamman kuukauden asumisen jälkeen ollaan tosi samoilla linjoilla ihan kaikesta, mitä siinä kirjoitinkin. Fiilis on edelleen se, että ne asiat saatiin, joilla oli merkitystä ja hyvin ollaan pärjätty ilman niitä, joita ei saatu. Nuo listaamani miinukset eivät tavallaan edes ole ”miinuksia”, koska en vaan keksinyt mitään enempää. Ja se onkin varmaan ihan hyvä, sillä täällä olisi tarkoitus asustella pitkään. En voi enkä halua kuvitella meitä minnekään muualle kuin tähän kotiin, niin hyvä täällä on olla.

Meidän koti <3

Keittiö on valmistunut ja ruokailutila (edelleen niitä tauluja lukuunottamatta) myös. Nyt on aika kääntää katse seuraaviin juttuihin, joita alakerrassa tulee tapahtumaan. Ihan ekana meillä on suunnitelmissa asentaa eteiseen uusi lattia, jota tilattiin samalla kun keittiönkin lattia. Lattiapaketit ovat lojuneet tuolla portaiden alla nyt kesäkuusta lähtien ja olisi kiva saada ne pois sieltä. Eteiseen tulee samaa lukkopontilla asennettavaa vaaleaa Pergon vinyylilaattaa, jota meillä on jo keittiössä.

Se on vain 4,5mm ohutta ja joustavaa, joten sen voi hyvin ja turvallisesti asentaa suoraan laatoituksen päälle. Meidän eteinen on melko ”synkkä” kun se on nyt alakerran ainoa esillä oleva tila, jossa on vielä tumma lattia. Eteinen on käytävän muotoinen ja lisäksi meillä on vielä tumma ulko-ovi, mikä pimentää käytävää entisestään. Odotan siis innolla, että saamme eteisestä valoisamman ja avaramman uuden lattian myötä.

Meillä on myös toinen suunnitelma. Eteisessä on tilava peiliovilla varustettu komero, jossa on siis vain yksi megaleveä vaatetanko, sekä kaksi hyllyä korkealla ylhäällä. Emme tarvitse meidän vaatteille ihan niin paljoa tilaa kuin siellä tällä hetkellä on ja Otolta tulikin Redditistä inspiroituneena huippu idea: hän siirtää oman työpisteensä sinne eteisen komeroon. Komero on niin iso, että nykyinen työpöytä mahtuu sinne mainiosti ja lisäksi hän voi vaihtaa esim. satulatuoliin, jonka saa työnnettyä sitten pöydän alle ja peilioven kiinni.

Näin työpiste siirtyy pois olohuoneesta ja sen saa vieläpä kokonaan piiloon. Sitten mun ja Oton työpisteet on myös hauskasti vierekkäin (vaikkakin väliseinällä erotettuna). Mä työskentelen yleensä tässä meidän niemekkeellä seisoen sen edessä tai baarijakkaralla istuskellen ja Oton pöytä on sitten heti seinän toisella puolella ja tuoli mun vieressä. En ikinä olisi itse keksinyt tällaista ideaa (ja muutenkin tuntuisi ehkä hurjalta käskeä mies laittamaan rakas oma tilansa komeroon piiloon), mutta olen iloinen, että Otto ehdotti sitä. Uusimmassa Ikean kuvastossa oli muuten myös toteutettu tällainen komero-työpiste ja vieläpä samalla työpöydällä, joka Otolla on.

Kun Oton työpiste siirtyy olohuoneesta pois, meillä on viimein aidosti mahdollisuus muuttaa olohuoneen järjestystä kunnolla. Suunnitelmissa on mahdollisesti asetella sohva nykyiselle telkkariseinälle, divaaniosa osittain portaiden alle. Televisio tulee luultavasti siirtymään sitten meidän nykyisen Picasso-taulun paikalle suuren ikkunan ja parvekkeen oven väliin, johon se ilmeisesti juuri ja juuri mahtuu. Television seinäteline tulee jättämään ihan hirveät jäljet, mikä on se syy, miksi ei olla aiemmin sitä siirretty. Mutta toki ne voi pakkeloida ja peittää vaikkapa isolla taululla.

Seinäteline on kuitenkin kätevä, sillä sen avulla telkkarin saa juuri siihen asentoon kuin haluaa. Vaikka telkkari ei sitten jatkossa olisikaan kiinnitettynä vastapäätä sohvaa, sen saa seinätelineen avulla hyvin käännettyä niin, että sohvalta on loistava näkyvyys. Olohuoneen säilytys menee varmasti osittain uusiksi, sillä tässä järjestyksessä ei ole tilaa tuolle suurelle Bestå-kaapistolle. Ei olla vielä keksitty mitä laitetaan sen tilalle, mutta kartoitamme vaihtoehtoja. Vitivalkoisen kaapiston tilalle olisi ihana saada jotain persoonallisempaa ja ehkä myös jotain väriä tai tekstuuria.

Tämä järjestys vaikuttaa ainakin ajatuksena hyvältä. Näin alakerta luultavasti avartuu (ainakin toivon niin) ja sellainen käytävämäisyys häviää täältä ja saadaan oikeasti kaikki ilo irti tästä avoimesta tilasta, johon tässä kodissa alunperin rakastuttiinkin. Mä tykkään itse sohvasta nykyiselläkin paikalla, mutta erityisesti Ottoa se ahdistaa. Alkuun hän suorastaan inhosi tätä järjestystä, mutta nyt on ilmeisesti jo tottunut siihen. Erilainen järjestys mahdollistaisi myös ehkä nojatuolin lisäämisen olohuoneeseen, kun sitten meille jäisi paljon avointa lattiatilaa. Ikkunatkin pääsisivät ihanasti esiin.

Nyt pitäisi vaan ottaa itseä niskasta kiinni, tyhjentää eteinen tavarasta ja tehdä lattia valmiiksi. Keittiöasentajalla meni 45 minuuttia, kun hän laittoi meidän keittiön lattian paikoilleen. Ohuen vinyylin asentaminen vaikutti huomattavasti helpommalta kuin meidän vanhan asunnon erikoispaksun laminaatin asentaminen. Palat sai leikattua mattoveitsellä. Ajateltiin siis ehkä olla niin hurjia, että laitetaan se itse, vaikka ollaan vähän tällaisia remppatumpeloita. Ehkä ensi viikolla jo tapahtuu?

Kirjoitinkin viime viikon keittiö-postauksessa, että meille on tulossa keittiöön vielä seinävalaisin, sekä mahdollisesti seinähylly joitakin useimmiten käytettyjä astioita jo söpöjä esineitä varten. Valaisin tulikin perille nopeammin kuin osattiin odottaa ja Otto kiinnitti sen seinälle yhdessä hyllyn kanssa jo torstaina. 

En olisi alunperin osannut itse ajatellakaan juuri seinävalaisinta keittiöön, mutta meidän keittiösuunnittelija oli piirtänyt inspiraatiokuviin nivelillä varustetun mustan seinävalaisimen. Mä ihastuin siihen ihan täysillä ja tässä kevään ja kesän aikana olen googlaillut useampia erilaisia sen tyylisiä seinävalaisimia. Fun fact: mulle on helpompaa ostaa valaisimet netistä, migreenin takia. Yritettiin käydä katsomassa valaisimia ihan IRL, mutta enhän mä pystynyt katsomaan miltä ne valaisimet näyttää, kun kaikissa paistoi kirkkaat valot. Siis ei puhettakaan, että olisi voinut tuijottaa ylöspäin suoraan lamppuihin, kun kaikissa on valo päällä yhtäaikaa. 

Joten netistä ostaminen vaikutti huomattavasti helpommalta vaihtoehdolta mulle. Tutkittiin monia erilaisia vaihtoehtoja, näitä mustia nivelvalaisimia on aika paljon erilaisia saatavilla. Lopulta ihastuttiin by Rydensin mustaan Bazar-valaisimeen, koska siinä oli kauniit pyöreät muodot ja sen saa säädettyä halutessaan jopa 122cm päähän seinästä. Eli se oli monipuolinen ja kaunis ja muunneltava. 

Kiinnitettiin se seinään melko korkealle, koska valon saa silti halutessaan sitten säädettyä tulemaan myös matalalle. Korkealta lamppu yltää hyvin valaisemaan työtason ylle liesitasoon asti, sekä baaritasolle, jossa mä yleensä teen töitä. Se on ollut nyt siis muutaman päivän käytössä, mutta ollaan tykätty siitä tosi paljon.

Meillähän on koko kodissa upoteut valaisimet katossa, eli tähän asti oltiin menty sekä keittiössä että ruokailutilassa täysin ilman muita valaisimia kuin ne. Toki vanhassa keittiössä oli yläkaappien alla ne perus loisteputkivalaisimet. Tämä säädeltävä ihana musta lamppu saa nyt korvata ne työvalona. 

Seinähyllyn suhteen mietittiin myös useampia eri vaihtoehtoja. Pohdittiin puun väristä hyllyä, String pocketia, messinkisiä kiinnikkeitä valkoiseen hyllyyn ja kaikkea mahdollista. Lopulta käytännöllisyys ja pelkistetty ulkonäkö veivät voiton: Ikean Botkyrka-hylly sai meidät ihastumaan. Se on valkoinen, metallinen ja helppo kiinnittää seinään. Lisäksi siinä on kaksi hyllytasoa yhdessä, eli paljon tilaa. Hylly on tosi kevyt ja se sulautuu meidän valkoiseen seinään mielestäni upeasti. Ollaan siihen tosi tyytyväisiä. Haluttiin vähäeleinen hylly, joka itsessään ei ole huomiota herättävä, vaan jättää tilaa kauniille astioille. 

Ajattelin, että rakennan kauniita astia-asetelmia hyllylle, mutta toistaiseksi siinä on kyllä aika käytännöllinen meininki. Juomalaseja (kätevästi heti hanan vieressä), Marimekon sukat makkaralla -vesikannu, pari isoa Marimekon kulhoa, jotka ovat päivittäisessä käytössä, sekä viherkasvi. Varmasti hyllyn päällä olevat astiat tulevat vaihtelemaan paljonkin, mutta nyt alkuun mennään näillä. Kyllä vaan käytännöllisyyskin voi olla kaunista.

Ollaan tosi tyytyväisiä näihin hankintoihin, sillä ne toivat keittiöön kodikkaamman fiiliksen, kun seinä ei ammota vain tyhjyyttään. Paikka vesilaseille oli oikeastaan ainoa juttu, jota me ei oltu vielä keksitty (järkevä paikka siis, oli niillä oma laatikko), joten tämä oli aivan mainio ja looginen paikka niille. Vetolaatikot toimivat hyvin kaikkien muiden astioiden kanssa, mutta ei kyllä vesilasien mun mielestä. Onneksi ei tarvitsekaan.

Uskaltaisiko sitä sanoa, että nyt keittiö on 100% valmis? Ihan mieletön fiilis! Ollaan myös saatu ruokailutilan seinä maalattua, sekä uusi valaisin paikoilleen ruokapöydän ylle, mutta ne esittelen toisessa postauksessa. Ruokailutilan maalatulle seinälle pitää kiinnittää vielä tauluhyllyt ja asetella taulut esille, sekä laittaa verhot paikoilleen, niin sitten sielläkin alkaisi olla valmista. 

Kesän aikana meidän alakerta on kokenut kyllä ihan valtavan muodonmuutoksen ja se tulee vielä jatkumaan, kun jossain vaiheessa vaihdetaan eteiseenkin sama lattia kuin keittiössä. Mutta siitäkin lisää sitten, kun se on ajankohtaista! 

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!