Vihdoin on tullut aika palata kysymyspostauksen kysymyksiin! Hirmuisen suuret pahoittelut pitkästä tauosta vastauksissa, moni on ehtinyt kysellä niiden perään. Ekat vastaukset julkaistiin videolla YouTubessa, ja niitä piti seurata toinen video-osa, mutta nyt kävi niin, että vastaukset tulevat kirjallisena. Ollaan vastattu Oton kanssa kysymyksiin yhtä aikaa, erillisissä tiedostoissa jotka on liitetty yhteen. Eli ei nähty toistemme vastauksia ollenkaan! 

Millaista elämää teillä olisi ilman lapsia tai jos lapset olisi vasta harkinnassa.? Missä asuisitte, millaista arki olisi ja mitä tekisitte kahdestaan ym? Osaisitteko kuvitella?

Iina: Tosi vaikea kuvitella! En tiedä oltaisiinko me edes yhdessä tänä päivänä jos ei oltaisi saatu esikoista, koska kaikki se hyvä mitä elämässä tänä päivänä on, me ollaan luotu yhdessä, tietäen että meistä tulee perhe. Voi olla, että ei oltaisi yhdessä, ja oltaisiin vielä nykyäänkin ihan pihalla, että mitä edes halutaan tehdä elämässä. Tai sitten ei. Mut tällanen tosi hypoteettinen, että jos oltaisiin yhdessä ja taloudellinen tilanne olisi samanlainen kuin nyt, niin me varmaan asuttaisiin jossain ihanassa kaksiossa  tai kolmiossa ihan ydinkeskustassa, tehtäisiin sikana töitä, matkusteltaisiin kaikki lomat ja syötäisiin paljon ulkona. Ja mulla olis ihan järjetön vauvakuume.

Otto: Tähän kysymykseen on oikeastaan mahdotonta vastata. Olen aina ollut huono jossittelemaan, ja kun lapset on se syy miksi me oikeasti löysimme toisemme, en osaa yhtään sanoa missä oltaisiin, tai oltaisiinko edes.

Millaisia rahankäyttäjiä olette? Säästeliäitä vai tuhlailevia?

Iina: Sekä että. Me käytetään surutta rahaa tärkeinä pitämiimme asioihin, kuten ruokaan, kokemuksiin, lapsiin ja matkusteluun. Siksi me ollaan automatisoitu kaikki säästäminen, jotta loput rahat voi sitten hyvillä mielin käyttää tai olla käyttämättä. Aina palkkapäivänä ennen mitään muuta meiltä lähtee tietty osuus tuloista sijoituksiin ja säästötileille, ja jokaisesta korttimaksusta menee myös tietty osuus säästötilille. Sitten maksetaan kaikki laskut, ja loput voi sitten käyttää haluamallaan tavalla. Tällä tavalla rahaa kertyy koko ajan mukavasti talteen, eikä tarvitse pihistellä.

Otto: Sellaisia hybridimalleja. Kyllä meillä säästöön menee kokoajan, mut välillä on kiva vähän pistää haisemaan.

Onko elämänne oikeasti noin yltiöpositiivista, mitä blogi antaa ymmärtää vai onko blogitekstien takana tietoista only positive vibes -ajattelua?

Iina: Kirjoitin aiheesta keväällä postauksen, josta löytyy kattava vastaus!

Otto: Kyllä se on aikalailla sitä mitä blogissa on. Toki on asioita, ja tunteita, joita ei blogissa ilmaista, mutta ei niin paljoa että fiilis radikaalisti muuttuisi. Iina on oikeasti juuri niin positiivinen ihminen kuin blogi antaa ymmärtää.

Ärsyttävin kotityö mielestänne?

Iina: Keittiön siivous, koska sen joutuu tekemään niin monta kertaa päivässä. Onneksi Otto tykkää.

Otto: Imurointi. Aivan hirveää. Mä ylläpidän usein keittiön siisteyttä, ja lasten murusten takia mulla on aina esillä rikkaharja, ihan vaan ettei tarvi kahdesti päivässä kaivaa imuria esiin. Kyllä meillä imuroidaan, mutta itse kaivan sen esiin vasta kun on aivan pakko.

Mikä on positiivisen arkenne salaisuus? Eikö teillä koskaan herätä 8:n yösyötön jälkeen pukluun korvassa, vedetä itkupotkuraivareita kun vauva ei saa korvaansa irti päästään, levitetä mustikkapuuroa merkkivaatteille ja käytetä päivässä sanaa ”ei” kolmesti minuutissa?

Iina: Toivottavasti säkin törmäsit keväällä mun postaukseen aiheesta. Eli kyllä, no enää meillä ei ole yösyöttöjä eikä taapero onneksi puklailekaan, mutta kyllä meilläkin menee asiat välillä pieleen. 😀

Otto: Herätään, vedetään, levitetään ja ei. En osaa sanoa mikä se “salaisuus” on, ja kyllä meitäkin joskus väsyttää. Ihmisiähän mekin ollaan. On vain jokseenkin turhaa jäädä vellomaan siihen negatiivisuuteen, terveisin realisti.

Mitkä on teidän bravuuri-ruoat keittiössä?

Iina: Nachos supreme, erilaiset padat, kanttarellikastike, aasialaistyyppinen uunilohi. Oton bravuuri on ainakin spydäri uusista perunoista mozzarellalla ja tomaatilla.

Otto: Iinan otettua mun toast skagenit, ja tehtyä niistä noin biljardi kertaa parempia, tein mä Herlevit ja aloin väsää burgereita.

Oletteko suunnitelleet jotain lomamatkaa lähiaikoina tai minne haluaisitte seuraavaksi matkustaa?

Iina: Ollaan suunniteltu, Tukholmaan tässä syksyllä, ja ensi vuonna olisi ihanaa käydä ainakin Italiassa ja Norjassa. Ja joku kahdenkeskinen pikku-reissu alkukeväälle on mietinnässä myös.

Otto: Ei nyt äkkisiltään, kun just käytiin Kreikassa. Vähän ollu puhetta että voitaisiin Tukholmassa käydä pitkästä aikaa, kunhan löytyisi vapaa viikonloppu.

Mun on pakko kommentoida tähän tässä vastauksia yhteen liittäessä, että OTTO! Ollaan puhuttu vaikka mistä reissuista, miten et muka muista vaikka lapsetkin höpöttää Italiasta joka toinen päivä!! 😀

Onko teillä tuotteita/tapoja, joilla helpotatte lapsiperhearkea?

Iina: On! Ruokakassipalvelut ainakin, ja yksi iso kauppareissu viikossa. Mutta tärkeintä on rento asenne, se helpottaa kaikkein eniten.

Otto: Vauvan kosteuspyyhkeet, eli “pyllypyyhkeet”. Aina. Niillä lähtee puurot pöydästä, kakat pyllystä ja maalit seinästä.

Käyttekö usein ulkona syömässä tai tilaatteko ruokaa kotiin?

Iina: Käydään vähän liiankin usein, ainakin kerran viikossa, ja joskus useamminkin. Varsinkin kesällä käytiin montakin kertaa viikossa jossain syömässä, ja tilattiin ruokaa kotiin. Onneksi nykyään kotiin saa tilattua muutakin kuin epäterveellisiä vaihtoehtoja. Tykätään sekä fine diningista, bistro-tyyppisistä ravintoloista että pikaruuasta. Viikonloppuna ollaan menossa brunssille Sandroon.

Otto: Aina sillointällöin. Joskus on kiva käydä ulkona, ja joskus ei jaksa laittaa ruokaa. Chalupa ja Rosso express ehdottomia kiireisten päivien pelastajia.

Käyttekö usein ruokakaupassa siten, että koko perhe on mukana?

Iina: Ei kovin usein, yleensä kerran viikossa.

Otto: Suurimman osan ajasta itseasiassa. Jos kyseessä on vain pieni täydennysreissu, hurautan minä yleensä lähikauppaan. Isot ostokset tehdään kuitenkin melkein aina koko porukan voimin.

Miten teillä arki-iltaisin on aikaa laittaa ruokaa, vai teettekö joka päivä jonkun 20 minuutin valmisaineisiin pohjautuvan ruuan? Kuinka usein teette ruokia, joista riittää syötävää usealle päivälle?

Iina: Meidän arki on tosi joustavaa, koska mä teen töitä pääosin kotoa käsin. Arkena on yleensä ihan hyvin aikaa laittaa ruokaa, ja ihan alusta asti itse, me ei syödä eineksiä kovinkaan paljoa, koska olen tosi tarkka lisäaineista.

Otto: Ruoanlaitto on meillä niin integroitua arjen ohjelmaan, että kyllä sille suurimman osan ajasta löytyy aikaa. Aktiivisessa puolessa tunnissa väsää nopeesti nuudeliwokin tai lasagnetten josta riittää myös huomiselle.

Kuinka usein siivoatte isommin ja pienesti?

Iina: Pienesti joka päivä, ja kerran tai kaksi viikossa vähän enemmän. Neljän viikon välein meillä käy siivooja, joka kuuraa joka nurkan ja imuroi.

Otto: Usein. Pienesti päivittäin ja isosti vähintään kerran viikossa, joskus parikin kertaa.

Millainen on lastenne ilta-aikataulu?

Iina: Seitsemältä kotiintuloaika isommilla, sitten hengaillaan yhdessä. Puoli kasin maissa aloitetaan iltapala, sitten pesut ja yökkärit, ja lopuksi rauhassa höpötellään ja luetaan kunnon iltasatu, taaperolle oma ja isoille tytöille oma. Suunnilleen kahdeksalta lapset menevät kaikki yhdessä nukkumaan.

Otto: Arkisin iltatoimet aloitetaan viimeistään kahdeksan aikaan, viikonloppuisin vähän rennompaa. Vähän lasten fiiliksen mukaan.

Onko teillä siivouspäivää tiettynä päivänä viikosta?

Iina: Ei ole, siivotaan silloin kun on hyvä hetki.

Otto: Ei ole, meillä on niin vaihtelevat aikataulut että siivotaan silloin kun ehditään. Jos jotain rutiinia hakee niin lelut kerätään ennen iltapalaa, ja keittiö siivotaan ruoan jälkeen.

Onko teillä omaa saunaa? Tykkäättekö saunoa ja kuinka usein yleensä saunotte?

Iina: On oma sauna, ja se on meille tärkeä paikka! Välillä saunotaan pari kertaa viikossa, ja välillä on viikkojen tauko. Ilman sitä ei osaisi olla, mutta ei sitä aina edes muista, ennen kuin iskee sellainen saunan kaipuu.

Otto: Sauna löytyy, ja on suhteellisen aktiivisessa käytössä. Nyt kesällä jäänyt helteiden takia aika nollille, mutta kyllä se viikon-kahden välein lämmitetään muun ajan vuodesta.

Tämä kysymys on hankala muotoilla, mutta omasta lapsuudesta muistan, että käytiin paljon kavereiden kotona leikkimässä ja ihan omatoimisesti sinne mentiin iltaisin. Onko tämä edelleen ihan yleistä, tai oletteko itse lapsuudessa näin toimineet vai onko tuo vain meidän ”maalaisten juttu”

Iina: Kyllä me kyläiltiin myös tosi paljon kavereilla, ja kyläilin ihan yksinkin, sekä kaverit meillä. Meidän lapset tekee ihan samaa, joka päivä ollaan naapureilla, tai naapurit meillä, tai sitten ovat pihalla. Kauempana asuvien kanssa sitten kuskaillaan vuorotellen me vanhemmat, ja monesti ajetaan koko perhekin kylään kaverille jos toisellekin.

Otto: Ei ole pelkästään maalaisten juttu, kyllä mekin tehtiin samaa kun oltiin lapsia. Meidän tytöillä on kavereita samassa taloyhtiössä, joten kyllä ne mielellään lähtee ulos kysymään lähteekö ne leikkimään. Pihapiiriä kauemmas ei tosin lapset ole saaneet mennä itsekseen vielä. 

Onko teillä jotain koko perheen suosikkileffaa?

Iina: Hmm! Tää on hyvä kysymys. Musta ainakin se Big Hero 6 oli ihan super hyvä leffa! Ja Onneli & Anneli -leffoista ollaan myös tykätty, ja Heinähatusta ja Vilttitossusta. Frozenkin oli hyvä ennen kuin tytöt katsoivat sen 757599303 kertaa.

Otto: Ei mitään mistä olisi absoluuttinen yhteisymmärrys, mutta Big Hero 6 on sellainen josta kaikki meillä tykkäävät.

Juotteko rasvatonta, kevyt- vai täysmaitoa, ja onko teillä mielipidettä tähän paljon puhuttaneeseen maitoaiheeseen (mikä on terveellisin)?

Iina: Ei ole mitään mielipidettä, yleensä ostetaan vapaan lehmän rasvatonta maitoa. Itse käytän maitoa lähinnä kahvissa, ja juon sitä yhden kupin päivässä, niin en usko että sillä on mun terveydelle kauheasti merkitystä.

Otto: En ota sen kummemmin kantaa tähän, kun en tiedä mikä on paljon puhuttanut maitoaihe, mutta hyllystä tarttuu mukaan laktoositonta vapaan lehmän rasvatonta.

Omistatteko paljon ns. turhaa tavaraa, jota vain on kertynyt kaappeihin tai varastoon?

Iina: Ei mun mielestä enää, paitsi nyt viimeisimmän vauva-ajan kaikki tarvikkeet. Ollaan vuosien varrella tietoisesti vähennetty turhan tavaran määrää sekä kaapeissa että varastossa.

Otto: Aina sitä jotain löytyy. Iinalla vanhaa sisustuskamaa, mulla teknologiaa ja piuhoja.

Onko teille ollut haittaa siitä, että teidän perhe on julkisesti esillä? Saatteko negatiivista palautetta? Onko teillä blogin asettamia paineita esimerkiksi lasten vaatetukseen ja kodin siisteyteen liittyen?

Iina: Ei ole ollut haittaa. Negatiivistakin palautetta toki tulee, ja myös täysin luokattoman asiatontakin välillä, mutta 99% on positiivista ja rakentavaa. En koe paineita vaatteista tai kodista, vaan puen lapset juuri niin kuin meistä tuntuu hyvältä, ja kotikin on ihan meidän näköinen, eikä kenenkään muun asettamien paineiden vuoksi sisustettu.

Otto: Pakko tunnustaa, että ei kyllä ole ollut haittaa. Ihan normaalia elämää me mun mielestä eletään. Toki se kamera on usein mukana, mutta ei koskaan häiriöksi asti. Ja onhan se kiva kun muistoja on sitten tallennettuna niin perkeleesti.

Koetteko raskaaksi blogin myötä tulevan negatiivisen kommentoinnin ja arvostelun?

Iina: Satunnaisesti joo, mutta yleensä menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yritän aina miettiä mitä sen kommentin taustalla on, enkä vaan keskity siihen että tässä nyt joku haukkuu mua.

Otto: Ei ne mun elämään vaikuta, jätän tämän Iinalle vastattavaksi.

Onko ihmisten kommentointi muuttunut vuosien varrella? Tai suodattaako joku ulkopuolinen kommentit?

Iina: Ei oikeastaan, aika samantyyppistä se on edelleen. Oma suhtautuminen on muuttunut.

Otto: –

Onko teillä jotkut unelma-lomakohteet, jonne haluaisitte matkustaa tulevaisuudessa lasten kanssa?

Iina: Joo! Todellakin! Yhdysvallat kokonaisuudessaan kiinnostaa, mutta eniten Miami ja New York, sekä Hawaiji. Sen lisäksi ainakin Japani, ihan pakko päästä sinne. Australia kiinnostaa myös. Ja yksi mun iso haave olisi vierailla mun kummilapsen luona Zimbabwessa joskus.

Otto: Japani, koska olen massiivinen weeaboo.

Mihin unelmoitte nyt matkustavanne?

Iina: Seuraavat lomakohteet on varmaan Tukholma, Italia ja Lofootit Norjassa.

Otto: Italiasta ollaan puhuttu.

No nyt se muisti Italian T. Iina!

Jos teillä olisi nyt aikaa ja olisi pakko aloittaa joku uusi harrastus, mikä se olisi? Ei saa olla mikään mitä nytkin teette, esim. Iinalla valokuvaus ja Otolla pelaaminen.

Iina: Mä aloittaisin varmaan baletin.

Otto: Kamppailu- ja itsepuolustuslajit on aina ollut se mun juttu. Harrastin aikoinaan karatea pitkään, ja tykkäsin kovasti. Varmasti joskus aloitan taas jonkun lajin, sitten kun tosiaan on aikaa.

Kuvaako Otto teillä arkikuvia muuten kuin tarvitusti blogia varten vai hoitaako Iina myös blogin ulkopuolisen elämän kuvauspuolen?

Iina: Otto ottaa kyllä kuvia aina välillä ihan muuten vaan, mutta kyllä mä olen enemmän se kuvaajatyyppi. Polaroidilla Otto kuvaa enemmän.

Otto: Vähän hintsusti tajuan tarttua kameraan, osittain siksi että muistikortti on usein Iinan koneessa kiinni. Muistoja kännykän muistista löytyy kuitenkin runsaasti, ne vaan eivät ole blogikamaa, vaan nimenomaan arkikuvia.

Editoitko Iina kaikkia ottamiasi kuvia vai vain blogissa julkaistuja? Poistatko paljon kuvia ja säästät vain parhaimmat itselle?

Iina: Editoin kaikki mille on jotain käyttöä, eli editoin blogikuvat ja editoin ne kuvat jotka tilaan meille kotiin kuvakirjana tai paperikuvina, tai jotka lähetän sukulaisille.

Mihin tallennat kuvat? Tilaatko valokuvakirjoja tai teetkö vanhan ajan albumeita?

Iina: Tallennan kuvat sekä ulkoiselle kovalevylle, pilvipalveluun että paperikuviksi. Teen myös säännöllisesti valokuvakirjoja, ja niitä on kertynytkin meille jo useampi. Niitä on myös ihanaa tehdä lahjaksi.

Kiitos ihan superisti kysymyksistä teille kaikille, näihin oli niin hauskaa vastata! Seuraava osa on kirjoitettu jo valmiiksi, se on nimeltään VANHEMMUUS JA KASVATUS, ja se ilmestyy viikon kuluttua! Vastauksia saa kommentoida, yllättikö joku vastaus? Arrivederci <3

Tänään mulla on nimipäivä, ja tänään tuli myös kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun perustin mun oman yrityksen. Aika yrittäjänä on kulunut kuin siivillä. Tavallaan tuntuu, että on yrittäjänä edelleen ihan vasta-alkaja ja noviisi, ja paljon on vielä opittavaa. Toisaalta taas olen oppinut aivan järjettömän paljon näiden kahden vuoden aikana, ja saanut yritykseni menestymään heti alusta alkaen. Se on jotain, mistä voin olla ja olen ylpeä.

Yrittäjänä mun suurimmat haasteet liittyvät tasapainoiluun sen välillä, mikä on mahdollista toteuttaa nykyisellä aikamäärällä, ja sen välillä miten paljon mulla on suunnitelmia ja unelmia. Niitä nimittäin riittää. Sitä ei yhtään helpota se, että yrittäjänä tiedän, että ainoa joka seisoo mun unelmien tiellä on minä itse. Koska se oikeasti on niin, kun mä olen oman itseni boss. Eli niin paljon kuin olen valmis tekemään, uskon pystyväni myös saavuttamaan. Jotain olen kuitenkin oppinut jo ennen yrittäjäksi ryhtymistä: sen, että liian piippuun en halua itseäni ajaa enää koskaan. Ja vaikka toki uskon siihen että pitää takoa silloin kun rauta on kuumaa, uskon myös, että hiljaa hyvä tulee ja kaikkea ei tarvitse tehdä heti. Eikö se ole ihan hyväkin, että on tavoitteita ja unelmia vuoden ja viiden vuodenkin päähän, jos nykytilannekin on aivan loistava jo sellaisenaan?

 

Tällä hetkellä mun yritys menestyy paremmin kuin olisin koskaan kaksi vuotta sitten osannut kuvitella. Olen aina puhunut siitä, kuinka markkinoinnissa kesä on aina hiljaisempi, ja sitten syksyllä vilkastuu. Tänä kesänä kesäkään ei ollut paljoa hiljaisempi, vaan hommia tuli painettua koko heinäkuun läpi. Siitä olen onnellinen, että kesäkuussa otin itselleni kunnon loman, nollasin ja jätin koneen kotiin Kreikan matkan ajaksi. Musta tuntuu, että se antoi ihan super paljon eväitä tähän loppuvuoteen. Jotenkin oon tällä hetkellä niin täynnä ideoita ja tarmoa, mikä on aika jees juttu näin yli seitsemän vuoden bloggaamisen jälkeen. Loppuvuosi on jo nyt täynnä töitä, ei tarvitse stressata tai murehtia sitä, riittääkö hommia. Hieman tarvitsee jännittää riittääkö aika. Mutta laitetaan riittämään.

Otin tänä vuonna itselleni uusia haasteita, kun alkuvuodesta aloin tuottamaan sisältöä myös muille yrityksille kuin omalleni. Asiakkaita on ihan vahingossa kertynyt useampia, ja joka ikinen kerta kun joku pyytää juuri mua tuottamaan sisältöä omalle yritykselleen, mä yllätyn ja hämmennyn ja ilahdun. En ole nimittäin itse etsinyt itselleni yhtäkään asiakasta tai markkinoinut yritystäni siinä mielessä mitenkään, vaan kaikki ovat tulleet omalla painollaan ”pyytämättä ja yllättäen”. Siitä ei voi kuin olla kiitollinen. Toivon siis, että ensi vuonna kun mulla on enemmän aikaa sisällön tuotannolle, voin olla yhtä onnellisessa tilanteessa asiakkaiden suhteen. Vaikka tällä hetkellä painopiste onkin 90% omissa somekanavissa ja 10% sisällössä muille, olen saanut hurjasti kokemusta ja harjoitusta siitäkin, enkä tällä hetkellä ehtisi enempää tehdäkään.

Olen hurjan kiitollinen ja onnellinen siitä, että on niin monta juttua mitä voin työkseni tehdä. Mulle itselleni yrittäjänä on tosi tärkeää, että en laita kaikkea yhden kortin varaan. Koskaan ei voi tietää miten markkinat muuttuvat, tai mikä on se ”the juttu” viiden vuoden päästä. Jatkuvasti pitää kehittyä, ja pitää olla valmis oppimaan ja muuttamaan omia toimintatapojaan silloin kun se on tarpeellista. Muuntautumiskykyä, jatkuvaa kehitystä ja oppimistakin tärkeämpää on kuitenkin se, että on mukava ihmisille keitä tapaa. Koskaan ei tiedä kenen kanssa tulee tulevaisuudessa tekemään töitä, tai kenen apua tulee tarvitsemaan. Haluan aina tukea, auttaa ja kannustaa muita, ja nostaa toisia ylöspäin. Mulla on ollut suuri kunnia tutustua aivan upeisiin ihmisiin näiden seitsemän blogivuoden aikana, ja olla monessa mukana. Toivottavasti sama meininki jatkuu myös tulevaisuudessa.

Toisen yrittäjävuoteni aikana olen panostanut uusiin osa-alueisiin. Instagram Storiesista on tullut isompi osa mun tuottamaa sisältöä, ja niiden katselumäärät ovat yli triplaantuneet kuluneen vuoden aikana. Niitä on ihan super hauska tehdä! Eri somekanavat ovat kasvaneet, ja blogiin on löytänyt uusiakin lukijoita vanhojen seuraksi. Olen tehnyt enemmän YouTube-videoita kuluneen vuoden aikana, kuin sitä edellisenä vuotena. Kirjoittajana musta tuntuu, että olen taas löytänyt paremmin sen oman ääneni. Olen uskaltanut sanoa mielipiteitäni, enkä ole jännittänyt niin paljon sitä, millainen vastaanotto tulee.

Kuvat otettu meidän mökkiressulla muutama viikko sitten <3 Ihana mekko Gina Tricotista. 

Olen pyrkinyt myös parantamaan kommunikaatiota mun ja teidän välillä, ja olen yrittänyt vastata kommentteihin, yksityisviesteihin ja sähköposteihin paremmin kuin ennen. Esimerkiksi instassa mulle tulee kymmeniä yksityisviestejä päivittäin, joten välillä vastauksissa kestää. Tässä kommunikaatiossa mulla on edelleen parannettavaa, ja ehdottomasti yritän olla nopeampi ja tehokkaampi vastailija. Kaikkeen ei vaan aina pysty repeämään, ja mun on pakko pitää välillä myös vapaata, ja olla läsnä mun perheelle. Musta ei koskaan tule sellaista tyyppiä, joka vastailee ennemmin muille instassa kuin omille lapsilleen. Lapset on aina sijalla numero 1.

Tämä syksy me sumplitaan Oton töiden, mun töiden, Oton koulun sekä kuopuksen kotihoidon kanssa, mutta keväällä on aika ottaa taas uusi askel uralla, kun kuopuskin aloittaa osa-aikaisen päivähoidon. Silloin on aika lähteä tavoittelemaan niitä unelmia, jotka tällä hetkellä pyörivät mielessä. Toivon, että saan jatkaa blogini parissa hamaan tulevaisuuteen, ja haluan kehittyä ja tehdä entistä parempaa sisältöä vuosi vuodelta. Kiitos ihan superisti teille siitä, että olette mukana. Kiitos tuesta, neuvoista, kiitoksista ja kehuista. Kiitos vinkeistä ja rakentavasta kritiikistä. Teidän kanssa on ihanaa mennä eteenpäin ja kehittyä.

KIITOS <3

PS: Instagram Storiesista puheenollen, siellä teillä oli mahdollisuus kysyä kysymyksiä yrittäjyydestä ja mun yrityksestä, ja olen vastannut kaikkiin teidän kysymyksiin siellä kattavasti. Joten jos kiinnostaa esimerkiksi yrittäjyyden varjopuolet, mun yritysmuoto, yrityksen perustaminen, mitä mä oikein yrittäjänä teen työkseni tai yrittäjän kulut & tulot, niin käykää sieltä @iinalaura tililtäni katsomassa. Kiitos hurjasti kaikille kysymyksiä lähettäneille <3 

Meidän taapero on nyt huomannut itsekin olevansa taapero, hän sanoo monta kertaa päivässä painokkaasti ”TAAPELO!”. Samalla me ollaan saatu huomata, että hän on tainnut tulla tahtoikään. Hän haluaa paljon kaikkea, ja vähintään yhtä montaa asiaa hän ”EI HALUA!!!!!!!!”.

Hän ei esimerkiksi halua pitää kenkiä eikä sukkia, vaikka oltaisiin ulkona. Mä kyllä fiilaan häntä siinä ihan täysin, jos itse saisin päättää niin kävelisin aina paljain jaloin. Helsingissä se ei vaan onnistu ihan samalla tavalla, kuin mummolakesinä Rantsilassa, silloin kävelin kirjastoon, kauppaan ja jätskikiskalle ilman kenkiä ihan joka päivä. Siksi meillä on joskus hieman erimielisyyksiä tässä kenkäasiassa. Sisällä hän kyllä tykkää pitää kenkiä, ja usein käykin hakemassa itse kaupasta valitsemansa Turtles-kuvioiset crocsit jalkaan.

Usein hän sanoo noin 35 kertaa ”ei halua”, vaikka oikeasti haluaa jotain. Sitten kun laittaa vaikkapa banaanin pois sen kolmenkymmenenviiden ”EI”:n jälkeen, hän ilmoittaa hyvin painokkaasti ”PANIINIIIII! HALUAA PANIINIII!”. Sitten maistuu, ja hyvin maistuukin. Ollaan opittu myös olemaan ihan salaman nopeita jääkaapin oven kanssa, sillä jos hidastelee ollenkaan, taaperon pieni käsi luikahtaa jääkaappiin, ja sitten hän jotenkin onnistuu kiemurtelemaan sinne kokonaan, ja sitten hän ei tule pois sieltä ollenkaan, vaan haluaa paljon kaikkea. Yleensä marjoja, jos jääkaapissa on marjoja kulhossa, puolet niistä on jo syöty ennen kuin oven saa kiinni, vaikka se veisi vain 5 sekuntia. Hän on yllättävän taitava sullomaan paljon punaherukoita kerralla pieneen suuhunsa.

Ovet on kyllä haasteellisia, toinen ihan yhtä paha on vessan ovi. Me aikuiset tietenkin laitetaan se aina kiinni käynnin jälkeen, mutta isoilla tytöillä se joskus unohtuu raolleen. Silloin hyvin nopeasti taapero on siellä heittelemässä asioita vessanpyttyyn, tyhjentämässä hammastahnatuubia tai seisomassa pytyn kannen päällä ja vetämässä vessaa kerta toisensa jälkeen.

Hän on viime aikoina alkanut ymmärtämään ja sanoittamaan itsekin tunteitaan, sitä on aivan ihanaa seurata. Kirjasta hän bongaa ”Sulillinen pilvi” eli surullisen pilven, iloisen kukan, nauravan mummun ja hauskan kissan. Maailman hauskinta on katsoa valokuvakirjasta kuvaa, jossa hänen mummunsa istuu ruokapöydässä ja nauraa. Joka kerta hän sanoo ”Mummu naulaa”, ja hihittää itse päälle. Hän rakastaa tehdä itsekin erilaisia ilmeitä, ja katsoa niitä peilistä tai puhelimen etukamerasta. Parasta on kun hän sanoo, ”minä sulillinen, äiti sulillinen”, ja sitten meidän molempien pitää tehdä surunaama. Joka kerta kun teen sen ilmeen, hän sanoo ”äiti hali”, koska hän huolestuu, että äiti on surullinen, vaikka on itse käskenyt mua tekemään surunaaman. Ihana tyyppi!

Tämä ikä on kyllä niin mainio. Vaikka välillä on muutama hikikarpalo otsalla ja illalla saattaa väsyttää, on ihan mielettömän upeaa seurata tuon puolitoistavuotiaan kasvua ja iloa uusista taidoista. Vaikka hän tahtoo välillä tosi voimakkaasti, ja välillä ei tahdo yhtään mitään ja heittäytyy aivan spagetiksi (kyllä te muut vanhemmat tiedätte, se kun onnistuu yhtäaikaa olemaan maailman löysin spagetti, mutta silti ihan jäykkä), on tämä ikä niin symppis. Aika hyvin sitä pystyy ottamaan huumorilla, ja onneksi isot tytöt on myös kärsivällisiä pikkusiskon kanssa.

Tahtomisen lisäksi hän on kyllä kunnon naurattaja. Hän hassuttelee ja naurattaa meitä niin, että poskiin sattuu. Tänään oltiin kaupungilla, ja hän moikkasi joka kerta muita hissimatkustajia, kun mentiin hissiin. Hän kävi tänään yhden pidemmän keskustelunkin erään tuntemattoman hissimatkustajan kanssa. Kertoi käyneensä syömässä, ja että ruoka oli hyvää.

Käytiin nappaamassa nämä kuvat reilu viikko sitten Haltialan auringonkukkapellolla. Taapero oli aivan haltioissaan ympärillä olevista kukista, pörröisistä mehiläisistä ja tummista pilvistä, joita hän innoissaan osoitteli. Se oli ihana kesäilta.

On suuri onni saada kokea tämä mieletön ikävaihe kolmannenkin kerran <3

Selasin yhtenä iltana mun blogia, kun etsin jotain tiettyä postausta. Törmäsin samalla vanhaan toivepostaukseen seitsemän vuoden takaa, nimittäin mun tulevaisuuden haaveisiin ja suunnitelmiin. Mä luin postausta aivan ällistyneenä. Ällistyneenä siitä, miten jotkut haaveet olivat toteutuneet juuri niin kuin toivoin, sekä siitä, miten olin haaveillut joistain asioista, jotka nykypäivänä ovat mulle täysin merkityksettömiä. Oli ihan mieletöntä saada tällainen ”ikkuna” seitsemän vuoden takaisen Iinan ajatusmaailmaan. Päätin siltä istumalta, että haluan käydä nämä haaveet ja unelmat läpi ja kirjoittaa siitä, mitkä haaveet ovat toteutuneet ja mitkä eivät, ja mistä en edes haaveile enää ollenkaan. Kokonaisen postauksen vuodelta 2011 pääsette lukemaan TÄÄLTÄ, tässä postauksessa käyn läpi tärkeimmät pointit ja tilannepäivitykset.

OPISKELU & URA

Vuonna 2011: ”Ihan ekaksi haluaisin jatkaa mun parturi-kampaajan opintoja sitten kun pikkuneiti on tarpeeksi vanha.” Näin alkaa mun osuus opiskelu- ja urahaaveista, jonka kirjoitin seitsemän vuotta sitten, 19-vuotiaana. Moni teistä uusimmista lukijoista ei varmasti tiedäkään, että olin parturi-kampaajalinjalla vajaan vuoden sen jälkeen kun olin päässyt ylioppilaaksi. Vielä samana vuonna kun jätin koulun kesken, eli 2011 tultuani raskaaksi, mä haaveilin jatkavani opinnot loppuun. Haaveilin kokonaisvaltaisesta stailaamisesta ja matkustelusta. Halusin huippustylistiksi, joka stailaa malleja ympäri maailmaa couture-muotinäytöksiin. Haaveilin myös kuvataiteen ja historian opinnoista ylipistossa, ”sitten joskus”.  Olin taidekoulussa koko mun lapsuuden, ja kuvataideluokalla yläkoulussa, ja vielä lukiossa kuvis oli mun lempiaineita. 

Vuonna 2018: Tuntuu absurdilta, että joskus halusin vielä parturi-kampaajaksi. Se on ihan mieletön ammatti, ja tykkään edelleen itsekin leikellä läheisten hiuksia, mutta musta ei silti olisi täysipäiväiseksi parturi-kampaajaksi. Ihan muut haaveet ja kiinnostuksenkohteet ovat korvanneet tämän haaveen täysin. Toisaalta, mun nykyisessä ammatissa oon paljon tekemisissä vaatteiden, hiusten, meikkien ja muodin kanssa, ja monet asiat, joita olisin voinut tehdä stylistina, ovat mulle mahdollisia tälläkin hetkellä. Koen kuitenkin, että mulle itselleni tämä nykyinen ammatti on paljon moniulotteisempi, kuin mitä olisin itse voinut stylistina saavuttaa. Uskon myös, että nykyinen ammattini on helpompi yhdistää tämän meidän perhe-elämän kanssa. Tällä hetkellä mä haaveilen siitä, että saan tehdä tätä nykyistä työtä hamaan tulevaisuuteen asti, ja joskus, sopivan hetken koittaessa opiskella sen ohessa markkinointia korkeakoulussa.

KOTI

Vuonna 2011: ”Mä haaveilen valoisasta ja tilavasta omistusasunnosta johon kuuluu oma piha. Oli se sitten rivitalo-, kerrostalo tai omakotitaloasunto niin oma piha pitää olla! Mä haluun kattoo kun meidän pikkunen temmeltää ja leikkii hiekkalaatikolla omalla pihalla ja muutenkin on ihan erilaista rauhaa ja tilaa kun on oma piha missä istuskella tai makoilla ja ottaa aurinkoa.” Haaveilin jo silloin suuresta kodista. Myös mahdollinen takaisinmuutto Ouluun lähelle perhettä ja sukulaisia, oli yksi mun haaveista. Halusin myös, että meidän kotona olisi paljon paljon kirjoja, sekä mukava lukunurkkaus. Ja lapselle piti olla mahdollisimman jännittävä teemalastenhuone lapsen toiveiden mukaan.

Vuonna 2018: Meillä ei ole vielä omistusasuntoa, mutta valoisa asumisoikeusasunto kuitenkin. Ja oma terassipiha löytyy, rivarin pätkästä. Siellä me katsellaan kun meidän pikkunen temmeltää ja leikkii hiekkalaatikolla, ja isommat pyörii pitkin pihoja kavereiden kanssa skeittilaudoilla. Ouluun muutto välähtää mielessä joka ikinen kerta kun siellä käydään, mutta todellisuudessa tiedän kuitenkin, että Helsinki on vaan kaikin puolin meidän perheelle se ainoa oikea kaupunki. Tällä hetkellä mä haaveilen edelleen omistusasunnosta isolla omalla pihalla, enkä edelleenkään tiedä haluanko asua kerrostalossa, rivarissa vai omakotitalossa, kunhan on se piha tai ainakin iso terassi. En usko, että tämä haave on enää kovin kaukainen, onneksi. Ja kirjasto on pakko tulla sitten kun me joskus muutetaan, onneksi ollaan tämä nykyinenkin koti ympäröity aika suurella kirjamäärällä. Teemalastenhuoneita meillä ei ole, mutta en sulje pois ajatusta niiden toteuttamisesta joskus, jos lapset itse niin toivovat. Kodin suhteen haaveissa siintää myös muutto Helsingin keskustaan, mutta se on varmaankin haave jonnekin viidentoista vuoden päähän.

Ylärivin vasemmanpuolimmainen kuva: Täydenkuun kuva

PERHE

Vuonna 2011: ”Kuten oon jo aiemminkin täällä kertonu, haaveilen isosta perheestä ja oon aina haaveillu. Mä haluaisin ainakin kolme lasta, mieluummin ehkä neljä.” kirjoitin vuonna 2011. Haaveilin pitkästä, terveestä ja onnellisesta elämästä yhdessä perheen kanssa. Pohdinnassa oli myös oma koira, ehkäpä chihuahua niin kuin mun äidilläkin oli jo silloin. Yksi suurimmista haaveista oli päästä naimisiin Oton kanssa. Enpä tiennyt silloin, että vain reilua kuukautta myöhemmin mulla olisi jo kihlasormus nimettömässä. 

Vuonna 2018: Meillä on kolme lasta, se on mun suurin haave joka on täyttynyt, ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen. ”Ehkä neljä” ei ole täysin poissuljettua, mutta ei ainakaan ihan lähitulevaisuudessa näköpiirissä. Naimisissa ollaan oltu neljä ja puoli vuotta, ja meidän hääpäivä oli yksi mun elämän hienoimmista päivistä. Koirasta käydään keskustelua säännöllisesti, aina jollain on koirakuume päällä. Ja yhtä säännöllisesti idea koirasta haudataan ainakin toistaiseksi, sillä me tiedostetaan se, että tällä hetkellä meillä ei ole tarpeeksi resursseja koiraa varten. Mutta ehkä vielä joskus? Haave pitkästä, terveestä ja onnellisesta elämästä yhdessä perheen kanssa, on edelleen mun kaikkein suurin ja tärkein haave.

MATKUSTUS

Vuonna 2011: ”Rakastan matkustaa ja haaveilen ihan yhtälailla niin suurkaupunkien sykkeestä kuin ihanista valkoisista hiekkarannoistakin.”. Haaveilin myös Lontoossa asumisesta, tai edes jonkin aikaa jossain ulkomailla asumisesta. Se tuntui utopistiselta, ja ajattelin senkin ehkä olevan mahdollista, jos vain tekisin kovasti töitä mun unelman eteen. 

Vuonna 2018: Tuon kirjoituksen jälkeen olen päässyt matkustamaan. Olen käynyt Espanjassa, Kreikassa, Englannissa  (siellä Lontoossa) ja kahdesti Saksassa. Olen käynyt Tanskassa, Ruotsissa varmaan kymmenen kertaa ja Virossakin kerran. Paljon ollaan reissattu laivalla, ja muutama matkoista on ollut työmatkoja, mutta yhtä kaikki olen päässyt matkustamaan, sekä perheenä, yksin, että kahdestaan Oton kanssa. Ulkomailla jonkin aikaa asuminen on mulle edelleen tärkeä haave. Mun oma työ on sellainen, että voisin asua periaatteessa missä tahansa päin maailmaa. Ehkä tulevaisuudessa myös Otolla on mahdollisuus työskennellä mistä päin tahansa, ja me voitaisiin viettää vaikka vuosi ulkomailla? Tai ehkä hän jää opintovapaalle, ja tekee etäopintoja vaikka puoli vuotta Espanjan auringon alla. Se voisi olla ihan uskomattoman hieno kokemus meidän koko perheelle, mutta tietysti siinä on nykyään paljon enemmän järjesteltävää ja sopeuduttavaa, kun perheessä on jo kouluikäinen lapsi. Mutta en silti koskaan tule sanomaan ei koskaan.

ULKONÄKÖ

Vuonna 2011: ”Ulkonäkö on aina ollu mulle tärkeetä ja mulla on myös monia ulkonäköön liittyviä haaveita. Suurin haave on tällä hetkellä se että synnytyksen jälkeen palautuisin vielä takaisin omiin vanhoihin mittoihini.” Viimeisillään raskaana, ensimmäistä kertaa, mulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä mun kropalle tulisi vielä raskauden aikana ja sen jälkeen tapahtumaan. Olin lukenut kauhutarinoita, ja pelkäsin tosi paljon sitä, mitä mun kropalle tapahtuu. Haaveilin urheilullisesta kropasta, mutta ulkonäön kautta. Toivoin myös tuuheaa ja pitkää tukkaa. Ja ehkä tällä tavalla jälkikäteen ajateltuna yksi huvittavimmista haaveistani oli rakennekynnet. Mä oikeasti haaveilin rakennekynsistä.

Vuonna 2018: En voi sanoa enää haaveilevani ulkonäöstä, minkäänlaisesta. Mä olen tyytyväinen omaan ulkonäkööni, ja kehoon liittyvät haaveet liittyvät vain ja ainoastaan terveyteen. Toivon, että saisin elää terveessä ja hyvinvoivassa kropassa, ja pysyisin vahvana ja jaksaisin touhuta lasteni ja lastenlasten ja ehkä vielä lastenlastenlastenkin kanssa. Palauduin aikoinaan esikoisen raskaudesta hyvin, ja keskimmäisen raskauden jälkeen palauduin vähän liiankin ”hyvin”, kun imetyksen jälkeen paino vain lähti putoamaan rankasti. Kuopuksen jälkeen palautuminen on edelleen käynnissä, sillä lopetin imetyksen vasta pari viikkoa sitten. Juuri nyt mä voin mun kropassa hyvin, se tuntuu terveeltä ja hyvinvoivalta. Jaksan juosta, urheilla ja nostella lapsia ilmaan. Mulla on ainakin viisi kiloa enemmän kuin ennen halusin olevan (nykyisin ihan sama), arpia siellä täällä, ja kun mä roikun pää alaspäin kiipeilytelineessä, mun mahanahkamakkarat lähentelevät uhkaavasti tissejä. Mutta mitä sitten? Mä voin hyvin ja jaksan. Mun kroppa on kantanut kolme upeaa lasta. Hiukset ja kynnet eivät myöskään kuulu mun mielestä enää haaveisiin – ne on asioita, joista pidän huolen juuri niin, kuin musta tuntuu hyvältä.

Tämä oli ehkä mulle henkilökohtaisesti yksi mielenkiintoisimmista postauksista koskaan, koska oli niin jännittävää palata omiin ajatuksiin, ja yrittää saada kiinni niistä tunteista, joita seitsemän vuotta sitten koin. En varmasti olisi muistanut näitä haaveita näin tarkkaan, ellen olisi voinut lukea niitä jostain. Hauskaa oli myös se, että seitsemän vuotta sitten käytin unelmakollaaseihin valmiita inspiraatiokuvia. Tämän postauksen pystyin täyttämään täysin omilla kuvilla. Yllättävän monet haaveet on toteutuneet, yllättävän monet muuttuneet. Elämä on kyllä ihmeellistä. Muistatteko te, mistä haaveilitte seitsemän vuotta sitten? Ovatko haaveet toteutuneet tai muuttuneet?

Syksyn tuoksua on jo ilmassa, ainakin aikaisin aamulla. Meneillään on toinen kouluviikko, kalenteri on täynnä, ensimmäiset lehdet ovat alkaneet aavistuksen kellastua, ja pellot ovat paahtuneet kullanruskeiksi. Nyt ei kai ole enää liian aikaista sanoa, että kiitos kesä 2018, olit paras ikinä. Vaikka kesää on virallisesti pari viikkoa jäljellä ja päivät ovat kuumia, se kesän vapaus on jo takana päin. Nyt on aika tsekata millainen kymmenen viikon kesä meillä olikaan. Mä en tehnyt mitään bucketlistiä, mutta ajattelin nyt tehdä sellaisen käänteisin bucketlistin. Mitä kaikkea me tehtiin kesällä 2018? VAROITUS! Luvassa ihan liikaa kuvia ja rakkaudentäyteisiä kesämuistoja. 

TÄNÄ KESÄNÄ OLLAAN: 

• Nautittu helteistä rannalla jo toukokuussa. Kesä on ollut pitkä ja kuuma, heh.
• Juhlittu esikoisen eskarin päättäreitä, se oli tunteikasta.
• Grillattu pihalla monen monta kertaa.

• Käyty päiväretkellä Porvoossa.
• Tehty megapaljon hiekkakakkuja rannalla.
• Kerätty luonnonkukkia.
• Ihmetelty meidän isoja tyttöjä, jotka ovat venähtäneet huolella kesäkuukausina.

• Juhlittu rakkaiden ystävien häitä Turussa.
• Pompittu hotellin sängyllä.
• Harjoiteltu ahkerasti skeittausta.

Allaolevista kuvista kaksi ylintä: Kerttu / Modernisti kodikas -blogi 

• Käyty Marcuksen & Martinuksen keikalla isojen tyttöjen kanssa.
• Juhlittu Oton 28v-synttäreitä hämärtyvässä kesäillassa meidän terassilla.
• Saatu terassi ensinnäkin valmiiksi – pitkän kesän jälkeen ei voi olla kuin super kiitollinen portista, paviljongista ja uudesta ruokailuryhmästä, jonka ääressä syötiin monen monta herkullista grilli-illallista.

• Vietetty maailman ihanin loma Rodoksella Kreikassa.
• Nukuttu pitkään, ainakin meidän perheen mittapuulla.
• Uitu ihan sikana joka päivä Kreikan loman aikana – ja tänä kesänä muutenkin varmaan viiden edellisen kesän edestä.

• Pompittu megapaljon trampalla Oulussa, ja ihasteltu itse hyppimään oppinutta kuopusta. Siskot osasivat niin hienosti aina istua seurana, ja antaa kuopuksen harjoitella hyppimistä.
• Käyty Muumipuistossa Kellon Kiviniemessä.
• Uitu Nallikarin ihanalla rannalla.
• Käyty Vauhtipuistossa Oulun Hietasaaressa, niin kuin joka kesä.
• Vietetty kahdenkeskisiä treffejä Oulussa Oton kanssa.

• Käyty Suomenlinnassa retkellä Oton perheen kanssa.
• Käyty Inkoossa Lomamäen lemmikkipuistossa, missä päästiin paijaamaan ja syöttämään kettuja, ja näkemään monia muita ihania eläimiä.
• Syöty ainakin ihan liian monta kertaa ravintolassa. Onneksi myös paljon muuta kun hamppareita.

• Käyty Naantalissa Muumimaailmassa koko perhe, ja juostu siellä kaatosateessa ja pidetty ukkosta muumipoliisin vankityrmässä.
• Syöty PALJON jäätelöä. Tosi paljon. Mut ei ehkä niin paljon kuin viime kesänä?
• Letitetty Oton pitkää tukkaa. Tasan ei käy hiustenlahjat, kun Oton kolmasosapään kuontalo on viisi kertaa paksumpi kuin itsellä koko pään karvat.
• Mä oon käynyt festareilla mun ystävän Emmiksen kanssa, Lahden Summer Upissa. Ekat festarit ikinä aikuisiällä!

• Vietetty paljon aikaa mun äidin ja Armaksen kanssa, kun he olivat vikon meillä Heinäkuussa.
• Kierretty ja seikkailtu ympäri Helsinkiä mun serkun kanssa, joka tuli meille lomalle.
• Käyty aikuisten kesken iltauinneilla Kivinokan uimarannalla, joka on ehkä Helsingin kaunein piilotettu kesähelmi.
• Käyty kapunkipyöräilemässä ihana iltalenkki helteisessä heinäkuisessa Helsingissä.

• Käyty Fallkullan kotieläintilalla paijaamassa ja ihastelemassa eläimiä.
• Käyty Lintsillä, ja vietettiin niin hauska päivä, josta kuvattiin videokin.
• Ulkoiltu ja ihasteltu ilta-aurinkoa ulkona melkein joka ilta.

• Vietetty ihanat kahdenkeskiset yönyli-treffit Oton kanssa Clarion Hotel Helsingissä. Lapset yökyläilivät isoisänsä luona onnistuneesti.
• Juhlittu kuopuksen 1,5v-päivää, miten hän onkin jo niin iso ja taitava!
• Vietetty lapset päättää -päivää, jolloin lapset saivat päättää ihan kaikesta.

• Vietetty melkein kolme viikkoa kesästä Oulussa rakkaiden kanssa.
• Käyty monta kertaa mun papalla, ja tehty papan kanssa kaikkea. Käyty syömässä, katsotty formuloita ja keihäänheittoa.
• Käyty mökkeilemässä mun serkkujen mökillä.
• Ihmetelty sitä, että esikoinen aloittaa ekaluokan.
• Vietetty keskimmäisen kanssa kahdenkeskistä shoppailupäivää Oulussa. Käytiin syömässä ja ostoksilla, ja hän sai päättää kaikesta. Niin loistava tyyppi, jonka kanssa saa nauraa posket kipeiksi, ja välillä tirauttaa liikutuksen kyyneleitä.

Tänä kesänä ollaan rakastettu, nautittu, fiilistelty. Ollaan oltu yhdessä koko perhe joka päivä. Ollaan naurettu ja itketty onnesta, ollaan valvottu myöhään ja nukuttu pitkään. Ollaan matkustettu tuhansia kilometrejä, ja menty spontaanilla asenteella. Ollaan otettu päivä kerrallaan sellaisena kuin se on tullut. Ollaan tavattu ihania uusia ihmisiä, ja vietetty aikaa perheen ja ystävien kanssa. Ei olla stressattu mistään. Ollaan itketty ja ikävöitykin kun käytiin mun mummun haudalla. Ollaan oltu kiitollisia siitä mitä meillä on. Tämä kesä on ollut paras kesä mun elämässä koskaan, ja sitä tulee ikävä. Mutta tällaisen kesän jälkeen on myös ehkä parhaat eväät ikinä lähteä syksyyn. Mä uskon että tästä voi tulla myös paras syksy ikinä.