Vauvan varusteet -sarjan lisäksi ajattelin tehdä myös meidän minityypin vaatteista oman postaussarjansa, niitä kun on kertynyt hillittömät määrät ja muutama on kysellytkin vaatejuttujen perään. Jos siis täällä on muita jotka talvivauvaa odottelevat ja kaipaatte jotain vinkkejä, niin nyt on luvassa sarja siitä miten me aiotaan hoitaa vastasyntyneen pukeminen talvella.

Tätä kirjoittaessani lämpömittari näyttää yli 20 astetta pakkasta, ei ole mikään kaikkein helpoin keli siis tämä aloittaa vauva-arkea. Kovasti toivomme että vähän lauhtuisi ennen kuin vauva syntyy, edes alle 10 pakkasasteeseen, niin uskaltaisi hyvillä mielin siinä parin viikon iässä alkaa sitten totuttelemaan vauvan kanssa ulkoiluun. Ollaan varauduttu talvisäihin muutamilla erilaisilla vaihtoehdoilla, ja uskon että vauva pysyy lämpimänä tulevina kuukausina, oli keli mikä hyvänsä.

Vauvan kanssa aion suosia kerrospukeutumista, kuten tyttöjenkin kanssa vauva-aikana ja nykyäänkin suositaan. Ensin sisävaatekerros, siihen väliin asteiden mukaan joko collegea tai villaa, ja sen jälkeen toppahaalari ja tietenkin lämpöpussi vaunuihin. Myös turvakaukaloon meillä on oma kaukalolämpöpussi, joka sopii myös rattaissa käytettäväksi vähän lämpimämmillä keleillä. Vaunujen lämpöpussista* (saatu) tein oman postauksensa pari viikkoa sitten, mutta se on siis tosiaan uskomattoman lämmin ja hyvä, ja saattaa olla että nollakelillä vauva pärjää siellä hyvin pelkässä villahaalarissa.

Sisävaatekerroksen päälle mulla on tällä hetkellä siis Gugguun 62-kokoinen collegehaalari, joka on kyllä sen verran napakka kooltaan että hihat ja lahkeen resorit käärittynä pääsee varmasti käyttöön jo 56-koon aikoihin. Tämä yli-ihana collegehaalari oli yksi mun ekoja vaateostoksia vauvalle, se on vain niin söpö. Lisäksi on Name itin villahaalari koossa 50/56, joka on valmistettu eettisesti tuotetusta villasta ja joka on ihanan lämmin ja pehmeä.

Jalkaan vauva saa mun mummun aikoinaan Tiaralle neulomat villasukat, jotka ovat aivan minikokoiset ja suloiset. Myös seuraavaan kokoon löytyy onneksi mummun neulomat villasukat vaikka hän ei nykypäivänä enää osaakaan alzheimerin vuoksi neuloa. Mutta mummun sukat on parhaat! Sormien suojaksi mulla on puuvillatumppuja, mutta kunnon lapaset pitäisi vielä ostaa. Huomasin tässä tähän postaukseen kuvia ottaessani että sellaiset puuttuu, aiemmin ei ole jotenkin tullut mieleenkään.

Vauva saa päähänsä Johan ohuen ja pehmeän, eettisesti tuotetusta villasta valmistetun, merinovillalakin joka on vastasyntyneen päähän juuri sopiva. Lisäksi on sitten Gugguun merinovillapipo tuplatupsuilla, joka on tosin varmaankin sopiva sitten kun vauvalla on muutama viikko lisää ikää. Onneksi tuohon välivaiheeseen löytyy vauvan tulevan kummitädin neuloma ihana villapipo myös, joka on varmasti vastasyntyneelle myös juuri sopiva.

Kakkoskerroksen päälle tulee sitten tuo ihan liian söpö vaaleanpunainen toppahaalari, jonka ostin Reimalta koossa 50/56. Siis mä en ole mikään vaaleanpunaisen ja hörselön ystävä enää näin kolmannen tytön kohdalla, mutta jokin tuossa Naava-haalarissa vaan kolahti muhun ja lujaa, ja se oli ihan pakko ostaa. On se vaan niin ihana ja herkku! Meillä on kaikki muuten aika harmaata ja neutraalia niin ihan hauskaa että on tuollainen leivosmainen väripilkkukin. Haalarissa on käännettävät lahkeet ja hihat, eli ei tarvitse erillisiä tumppuja vaan vauvan raajat ovat suojassa kylmältä haalarissa itsessään.

Näissä kuvissa näkyy siis myös meidän harmaa kaukalolämpöpussi joka saatiin vauvalle joululahjaksi mun äidiltä. Se on Kaiser Babyn Hoody, ja se on kyllä ihan syötävän söpö. Lämpöpussin hupun saa kiristettyä suojaamaan vauvaa tuulelta ja pussi on tosi lämmin. Harmaameleerattu kuosi sopii ihanasti myös meidän Cybexin Priam-vaunuihin, sillä nekin ovat harmaat. Kaukalolämpöpussi tämä on siksi, että onnistuu kiinnitys sekä 3- että 5-pistevaljailla. Nykyäänhän juuri suositellaan, että vauva ei autossa ole haalari päällä ja valjaat sen päällä, vaan nimenomaan ohuemmissa vaatteissa lämpöpussissa, ja valjaat sen pussin läpi kiinni. Näin vauva on tiukemmin kiinni istuimessaan mikäli jotain sattuu.

Uskon että kunhan tumput on hommattu, niin selvitään näillä varusteilla oikein hyvin välikauteen asti. Zeldan jäljiltä on tallessa vielä Reiman 62/68 -kokoinen baby toppahaalari myös, että jos tuo vaaleanpunainen jää pieneksi nopeasti niin vaihtoehto löytyy kyllä. Ja ensi syksyllekin on hommattuna jo toppahaalari, jonka tosin ostin käytettynä sukulaisperheeltä kun se oli niin söpö.

Välikausivaatteita en ole vielä hommannut vauvalle yhtään kun ajattelin että odotan kevään uusia mallistoja ensin, kohtahan niitä alkaa putkahtelemaan. Mutta tosiaan jos nyt näillä pärjättäisiin pakkasten yli niin olisi aika hyvä!

Ihanaa loppiaista kaikille!

Millaisia ulkovarusteita teillä on ollut talvivauvalla/on hommattuna tulevalle talvivauvalle?

Täällä sitä ollaan, loppumetreillä. Tämä raskaus on edennyt ihan hurjaa tahtia, ja on vaikea ymmärtää että olen jo näin pitkällä. Mutta joka päivä se konkretisoituu enemmän ja enemmän. Uusia suunnitelmia tehdessä on pitänyt ottaa huomioon mitä viikkoja jo eletään, ja monen kaverinkin kanssa kun ollaan nähty niin lähtiessä ollaan sitten sovittu että ”Nähdään seuraavan kerran sitten kun vauva on jo syntynyt!”. Siis apua, liian todellista! Samalla kuitenkin niin epätodellista, kun ei mulla yhtään ole sellainen olo että esim. kolmen tai neljän viikon päästä meillä olisi vauva.

Muuton aikaan kiusanneet supistukset ovat helpottaneet, tai oikeastaan kadonneet kokonaan. Tällä viikolla olen uskaltanut aivan rauhassa jo siivoilla ja tyhjennellä tiskikonetta ja kävellä portaita normaalisti ylös ja alas – ja pah, mulla ei tule supistusta edes joka päivä. Eli saattaahan se hyvin olla että tämä tyyppi viihtyykin kohdussa reippaasti siskojansa pidempään, tai sitten ei. Tiaran odotusaikana koin ensimmäisen supistukseni ikinä viikolla 34+3, ja siitä ei sitten kauaa enää mennytkään että hän syntyi, vaikka tuota ennen mulla ei koskaan ollut ollut edes yhtäkään kivutonta harjoitussupistusta. Mutta saa nähdä, onhan tämä taas jännää seurata miten oma keho toimii tällä kertaa.

Kävin neuvolassa eilen, ja siellä oli kaikki oikein hyvin, juuri niinkuin pitääkin. Verenpaine oli edelleen matala ja muutkin arvot hyviä. Vauva on tosiaankin pää alaspäin pötsissä, mikä on myös hyvä. Toivottavasti hän ei sieltä enää käännykään. Tulostin jo itselleni HUSin Ajatuksia tulevasta synnytyksestä -lomakkeen, ja ajattelin neuvolahoitajan kehotuksesta pakata sen mukaan synnärille neuvolakortin väliin. Viimeksi mulla ei sellaista ollut ja pärjäsin ilmankin, mutta ajattelin että nyt olisi kiva kun se on mukana ja ei tarvitse sitten kesken synnyttämisen enää osata sanoa mitä toivoo.

 Neuvolan hoitajan kanssa juteltiin tulevasta synnytyksestä ja mun ajatuksista sen suhteen ja hän oli kyllä tosi rohkaiseva ja sanoi että mulla kuulostaa olevan selkeät sävelet ja hyvä ja luottavainen mieli tulevasta. Meillä on ollut sama hoitaja Tiaran raskausajalta asti, melkein kuusi vuotta siis jo ja se on kyllä ihanaa. On tuttu ihminen jonka kanssa jutella ja joka tuntee sekä mut että meidän perheen hyvin. Hänen kanssaan mulla on aina ollut hyvä mieli käydä neuvolassa eikä koskaan ole tarvinnut jännittää tai miettiä että uskaltaako kysyä jotain.

Mulla olisi jäljellä vielä yksi neuvolalääkärikerta ja yksi ultra jossa tsekataan vauvan koko ja tarjonta vielä varmuuden vuoksi. Varattiin myös yksi normaali neuvolakäynti vielä, mutta saattaa olla että se jää sitten käymättä kokonaan, kun oli niin myöhään vasta viikolla 38. Katsotaan, katsotaan. Nämä on niin jänniä hetkiä, jotenkin ei oikein tiedä miten päin olisi! Olisi niin helppoa kun tietäisi etukäteen milloin vauva syntyy,  mutta eihän sitä millään voi tietää, pitää vaan odottaa.

Ensi viikolla varmaankin pakkailen sitten sairaalakassin, kunhan olen saanut viikonloppua vauvan vaatteita pestyä. Ei olla nimittäin vielä pesty mitään! Sairaalakassista tulee sekä tekstiä että videota, kun molempia on toivottu.

Laitoin muuten kollaasiin kaikki kuvaamani mahat tästä raskaudesta, alkaen viikolta 15! Onhan tuo maha nyt kyllä ottanut jäätävän kasvuspurtin tässä loppua kohden. Naurattaa miten isolta maha tuntui jo puolivälin tienoilla, vaikka oikeastihan se oli aivan mini.

Ihanaa huomista loppiaista kaikille, nauttikaa mielettömän kauniista pakkassäästä, mä oon ainakin ihan fiiliksissä tuosta auringosta ja lumesta!

Lupailin tuossa ennen joulua että kirjoitan vähän ylös mitä ajatuksia lähiviikkoina häämöttävä synnytys herättää ja miten ajattelin siihen valmistautua. Ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa että tuntuu hurjalta, että siihen että vauva on täysiaikainen, on enää kolme viikkoa ja kaksi kokonaista päivää!

Meidän Zelda syntyi tasan täysiaikaisena 37+0, ja Tiara viikolla 35+6 joten aiempia raskauksia katsoen loppumetrit tosiaankin ovat enää edessä. Tietysti ihan kaikki on mahdollista, mutta ainakin neuvolaa ja äitiyspolia lainatakseni ”Olisi ihme jos raskaus kestäisi edes viikolle 38+”. Näin ollen synnytys on viime viikkoina ollut paljonkin mielessä ja vähän vaihtelevilla fiiliksillä.

Yleensä synnytys tulee mieleen kätevästi siinä iltahammaspesun jälkeen, juuri kun pitäisi alkaa miettiä jotain seesteistä mikä saattelee hellästi höyhensaarille. Eli ei ainakaan synnytystä, sillä jos olen ihan rehellinen niin kyllä mua jännittää synnytys ihan pirusti. Kaksi aiempaa on mennyt aivan täydellisesti ja sinänsä mulla on siis hyvät kokemukset synnyttämisestä ja tiedän että osaan kyllä, mutta jostain se jännitys silti kumpuaa. Kai se jännittää että voiko vielä kolmannellakin kerralla synnytys sujua yhtä hyvin, varsinkin kun tämä kolmas raskauskin on yllättänyt sillä miten hyvin kaikki on sujunut.

Mutta ei sinne synnyttämään kannata peläten ja panikoiden lähteä, joten olen yrittänyt käsitellä näitä tunteita ja miettiä mistä se pelko kumpuaa. Kai se nimenomaan on pelkoa vaan siitä että tapahtuu jotain odottamatonta joka on vaaraksi mulle tai vauvalle. Ja sille en oikeastaan voi mitään itse jos jotain odottamatonta tapahtuu. Jos synnytys sujuu kuten kaksi aiempaa, tiedän että pystyn siihen oikein hyvin. Mun täytyy vaan luottaa mun omaan kroppaan ja kuunnella omaa oloani ja tehdä parhaani.

Viime aikoina olen törmännyt myös useampaan matkasynnytyksestä kertoneeseen artikkeliin, ja se on sitten se mun toinen konkreettinen pelkoni: että vauva syntyy kotiin tai autoon. Ensimmäisen synnytykseni kesto oli reilut neljä tuntia, ja toisen synnytykseni kestoksi on merkitty 1,5 tuntia, eli on oletettavaa että tämä kolmaskin minityyppi putkahtaa maailmaan suhteellisen sutjakkaasti.

Kahdella aiemmalla kerralla olen tuntenut varsinaista synnytyskipua vasta avautumisvaiheen viimeisten kahden sentin aikana, ja etenkin viimeksi ne viimeiset kaksi senttiä menivät todella nopeasti. Siksi mä jännitän ihan hulluna että osaanko tällä kertaa tulkita mun kroppaa jo ennen kuin se kova kipu alkaa ja ehditäänkö me ajoissa. Täytyy vain toivoa parasta. Nyt tietysti auttaa se, että mulla EI ole ollut viikolta 25 alkaen säännöllisiä jatkuvia supistuksia kuten viimeksi, eli ehkä jotain voin jo päätellä siitä sitten kun ne säännölliset supistukset alkavat vaikka ne eivät kipeitä olisikaan, tai ainakin voin käydä tarkistamassa tilanteen.

Tällä kertaa mä haluaisin synnyttää ilman kivunlievitystä. Olen kummallakin aiemmalla kerralla saanut epiduraalin juuri siinä viimeisten kahden sentin kohdalla, jolloin se ei ole enää auttanut ollenkaan. Ehkä olisi pitänyt tajuta ottaa spinaalipuudutus, jonka olen kuullut auttavan vielä loppuvaiheessakin. Mutta tosiaan, kun kerran kaksi aiempaakin olen pärjännyt käytännössä ilman kivun lievitystä, niin voisin hyvin nyt jättää sen ahdistavan puudutusvaiheen kokonaan pois ja keskittyä vaan edistämään synnytystä senkin ajan.

Olen miettinyt myös Tens-laitetta, mutta mun pitää lukea siitä vielä enemmän sillä en ole ehtinyt perehtymään siihen että miten se auttaa ja missä vaiheessa. Tai siis ymmärrän sen perusidean, mutta auttaako se ja saako sitä käyttää vielä siinä ihan loppuvaiheessa kun mulla on kivunlievitykselle tarvetta? Jos jollain on kokemusta niin saa mieluusti jakaa!

Haluan pysyä synnytyksessä liikkeellä niin pitkään kuin mahdollista, koska liikkuminen helpottaa kipua ainakin mulla. Ponnistusvaihe kuitenkin tuntuu mulle parhaalta sängyllä. Kaksi aiempaa olen ponnistanut puoli-istuvassa asennossa sängyllä, ja se on toiminut mulla, joten saattaa olla että teen niin tälläkin kerralla. Jos joku muu tuntuu siinä synnytystilanteessa paremmalta, niin sitten mennään sillä. Tiedän kyllä että anatomisesti se ei todellakaan ole se kaikkein paras asento, mutta se tuntuu musta itsestäni turvalliselta ja siinä asennossa olen saanut vauvan ulos jo kaksi kertaa.

Synnytyksen jälkeen haluan pitää vauvaa ihokontaktissa ja rinnalla mahdollisimman pitkään, ja toivon että Otto saa leikata napanuoran kuten tytöiltäkin on leikannut. Viimeksi saatiin olla salissa useampi tunti ihan rauhassa ja imetys lähti hyvin käyntiin siinä ja tuntui tosi luontevalta. Toivoisin myös että saataisiin olla perhehuoneessa jos vain se on mahdollista.

Mä haluaisin kotiutua nopeasti, mieluusti jo 24h kuluttua synnytyksestä, mutta sen ensimmäisen yön haluaisin olla sairaalassa koska se tuntuu turvalliselta että on ammattilaisia siinä ympärillä jos jotain komplikaatiota ilmenee. Zeldan kanssa me taidettiin kotiutua alle 36h synnytyksestä, mikä oli oikein hyvä. Hän syntyi lauantain ja sunnuntain välisenä aamuyönä, ja maanantaina aamupäivällä me lähdettiin jo kotiin. Silloin ei saatu perhehuonetta, mutta onneksi se yksi yö meni aika nopeasti.

Vaikka mua jännittää synnytys niin kovasti sitä myös odotan. Se on ainutlaatuisin hetki ja tilanne maailmassa, eikä mikään voi tuntua yhtä hienolta kuin se kun saa oman lapsen ensi kertaa syliin. Mä odotan malttamattomana että saan nähdä meidän pikkuisen ensimmäistä kertaa ja tuntea kuinka hän tarttuu mua sormesta pikkuisilla sormillaan ja kuinka hän avaa silmät ja ääk en kestä!

Tämän postauksen kirjoittaminen oli sellainen hyvä ajatusten selkiyttäjä mulle itsellekin. Vaikka luultavasti näen vielä ennen synnytystä ainakin painajaisia matkasynnytyksestä ja ties mistä, niin todellisuudessa mä kuitenkin odotan synnytystä ihan hirveän paljon. Ja se ei auta mitään että murehtii etukäteen asioita joihin ei voi vaikuttaa itse. Kannattaa ennemmin keskittyä valmistautumaan siihen mihin voi vaikuttaa, ja luottaa vaan itseensä ja kroppaansa, sekä kätilön ja muun henkilökunnan ammattitaitoon.

Nyt jos siellä on joku jolla on samantyyppisiä kokemuksia kuin mulla, tai olet kokenut hyvin sujuneen matkasynnytyksen tai tiedät jotain Tens-laitteesta tai ihan mitä vaan tulee mieleen niin kommentoikaa ihmeessä!

Vuoden toisiksi viimeisenä päivänä me ajeltiin Oton perheen mökille yökylään, ja vietettiin siellä ihanan rentouttava vuorokausi. Nautittiin hyvästä ruuasta, upeasta merimaisemasta ja saunomisesta oikeassa puusaunassa. Lapsilla oli kokoajan seuraa ja tekemistä, ja oli ihana irtautua hetkeksi kaikesta ja vaan olla.

Paistettiin ulkona makkaraa, ja mä sain päälleni upeat miesten XL-kokoiset toppahousut joille nauraa rätkätin varmaan tunnin. Mahan kohdalta ne olivat pinkeät kuin viulunkieli ja muuten roikkuivat mun päällä ja varmaan kolme mun jalkaa olisi mahtunut yhteen lahkeeseen.

Illalliseksi syötiin ihan uskomattoman hyviä hirviburgereita ja eilen uudenvuodenaattona lapset saivat aamiaiseksi pannukakkuja ja smoothieta. Kerettiin vielä syödä superhyvää bouillabaissea lounaaksi ennen kuin otettiin nokka kohti kotia. Ollaan kyllä syöty koko loma niin hyvin että hieman jännittää astua vaa’alle neuvolassa ensi viikolla. Onneksi mulle on tähän asti tullut ainakin ihan maltillisesti kiloja, ja kuulemma saa tullakin vielä ihan kaikessa rauhassa.

Kotona tehtiin pikasiivous ja sitten meille tulikin jo vieraita uudenvuodenaaton viettoon. Saatiin Oton pikkuserkku perheineen meille illaksi, ja nautiskeltiin hodaribuffetista sekä jäätelöbuffetista, eli sopivan yksinkertaisista tarjottavista jotka maistuvat lapsillekin erityisen hyvin. Kuunneltiin musiikkia, höpötettiin, lapset leikkivät ilmapalloilla ja tanssivat. Meidän vauvakin osallistui uuden vuoden juhlintaan elämöimällä railakkaasti mahassa koko ajan.

Alkuillasta käytiin ampumassa muutama pikkuinen rakettipata ja polttamassa vähän tähtisädetikkuja lasten kanssa. Onnistuttiin kerrankin Oton kanssa molemmat piirtämään tähtisädetikkusydämiä ja sain vielä kuvankin otettua siitä! Ei se ollut vaikeaa kun tiesi mitä teki, kiitos useammassa blogissa olleiden kuvanotto-ohjeiden joita luin innokkaasti etukäteen. Oli kivaa viettää tällainen kunnon lapsiperhe-uv ja ottaa ihan rennosti vaan ja vieläpä mukavassa seurassa.

Lapset saivat vähän valvoa mutta vuoden vaihtumista me juhlittiin silti puolen yön aikaan Oton kanssa kahdestaan, samalla tavalla kuin viitenä aiempanakin uudenvuodenaattona. Yhdessä, rakastuneena ja onnellisena. Olen kyllä niin uskomattoman onnekas, kun sain aloittaa tämänkin vuoden yhdessä Oton ja meidän oman pienen perheen kanssa. Tänä aamuna herättiin myöhään, köllittiin meidän isossa sängyssä varmaan tunti höpöttämässä ja tultiin sen jälkeen alakertaan aamupalalle. Täydellinen aloitus uudelle vuodelle.

Ihanaa vuoden ensimmäistä päivää ja alkanutta vuotta 2017 kaikille! 

Tämä vuosi vetelee viimeisiään, toisinsanoen tänään on uudenvuodenaatto. Monet ovat todenneet kuluneen vuoden olleen erityisen raskas, ja mulla on kyllä vähän samat fiilikset. Vaikka me ollaan saatu kokea myös aivan uskomattoman hienoja asioita tänä vuonna, matkaan on mahtunut myös aimo annos stressiä, huolta, surua ja harmaita hiuksia. Vaikka ollaan menty eteenpäin positiivisella asenteella, on aina jossain kulman takana tuntunut odottavan vaikeus toisensa perään. Olen kuitenkin ihan uskomattoman kiitollinen siitä, että vuosi saa vaihtua näin hyvissä tunnelmissa. Kaikesta surusta ja haikeudesta huolimattakin nyt on hyvä mieli ja kaikki niin hyvin kuin voi olla. Nyt on aika käydä läpi kulunut vuosi, kuukausi kerrallaan.

TAMMIKUU

Vuoden alussa me vietettiin Tiaran kanssa isojen tyttöjen päivää kahdestaan, ja käytiin neidin toiveesta shoppailemassa ja sushilla. Alkukuusta suunnattiin pitkäksi viikonlopuksi talvilomalle Ouluun, mikä tuli todella tarpeeseen sillä saatiin kuulla mun mummon alzheimerin edenneen lyhyessä ajassa todella paljon ja hänen joutuneen sairaalaan. Oulun reissu meni haikeissa fiiliksissä, mutta oli ihana nähdä rakkaita ihmisiä. Kirjoitin myös siitä, mitä kukaan ei kerro synnyttämisestä (tämä oli muuten harvinaisen ajankohtainen postaus nyt, kun mietin synnyttämistä suunnilleen joka ilta ennen nukkumaanmenoa), ja listasin kahdeksan vinkkiä pitkään automatkaan lasten kanssa. Avasin myös syitä siihen, miksi Otto lopetti suositun Akkavalta-bloginsa. Tammikuussa aloin tekemään pidempää työviikkoa, ja lapset alkoivat olemaan yhden päivän enemmän päiväkodissa.

HELMIKUU

Helmikuussa juhlistettiin Oton kanssa meidän tokaa hääpäivää yöpymällä kahdelleen hotellissa, ja pohdittiin kuinka kulunut ensimmäinen vuosi päiväkodissa oli tytöillä sujunut. Pidin viikon ajan päiväkirjaa mun töistä, kun olin aloittanut uudet pidemmät työviikot. Postauksen kirjoittaminen sai mut itsenikin heräämään siihen miten hurjan paljon mä tein viikon aikana, ja miten väsynyt aloin olemaan. En kuitenkaan hidastanut tahtia vaan porskutin hulluna eteenpäin. Loppukuusta mä värjäsin itselleni ensimmäistä kertaa elämässäni ponihiukset, eli pastellivioletin kuontalon, jota ikävöin kyllä edelleen. Listattiin parisuhteen numeroita, ja jaoin Oulusta löytämiäni kuvia itsestäni pikkuisena.

MAALISKUU

Matkustettiin pääsiäislomalla jälleen Ouluun, sillä halusin mennä moikkaamaan mun rakasta mummoa. Leivoin ihanaa superherkullista pääsiäiskakkua (jota on pakko tehdä uudelleen heti kun en ole enää raskaana!) ja kuun puolivälissä meillekin iski koko kevään päiväkodissa kiertänyt vatsatauti, yök. Pohdin sisarussuhteita ja ainoana lapsena olemista, ja jaoin mulle sattuneet noloimmat kokemukset. Pohdittiin myös sukupuolirooleja ja juhlittiin Naistenpäivää, jolloin aloitettiin uusi perinne lasten ja Oton kanssa.

HUHTIKUU

Juhlittiin meidän ihanaa Zeldaa Jali ja Suklaatehdas -synttäreillä, kun hän täytti kolme vuotta. Kuukauden aikana riitti juhlia muutenkin, sillä silloin oli myös Inspiration Blog Awardsit joissa tulin toiseksi. Päästiin silloinkin Oton kanssa hotelliin kahdestaan ja nautittiin ihanasta aamiaisesta. Mä kokkasin hyvää parsa-kylmäsavulohipiirakkaa, ja meidän esikoinen oppi 4-vuotiaana lukemaan. Loppukuusta alkoi Oton koko kevään ja kesän (lomaa lukuunottamatta) kestänyt työmatkarumba länsinaapuriimme Ruotsiin, ja samaan aikaan mä tein päällekkäin kahta työtä ja huolehdin yksin arjen pyörittämisestä lasten kanssa arkisin. Mä olin ihan loppu mutta yritin parhaani, ja onneksi arki tyttöjen kanssa oli kuitenkin mukavaa kolmisinkin.

TOUKOKUU

Toukokuu taisi olla yksi vuoden hiljaisimpia blogikuukausia, siitä huolimatta että blogi täytti viisi vuotta. Alkukuusta meille tuli mahatauti uudemman kerran, ja esikoinen kärsi sen perään mystisistä mahavaivoista ja juostiin keskellä yötäkin lääkärissä. Onneksi päästiin edes viikoksi Mallorcalle rentoutumaan koko perhe, se teki niin hyvää rankan työkevään keskellä. Oton työmatkat jatkuivat heti loman jälkeen ja olin aika yksin ja poikki lasten ja töiden kanssa, mutta onneksi valo alkoi lisääntymään päivä päivältä ja ihanat lämpimät kevätpäivät piristivät. Meidän Mallorcan reissu oli kyllä ehdottomasti yksi vuoden kohokohtia, oli aivan ihanaa lähteä yhdessä ekalle etelän lomalle. Osallistuin myös hauskaan blogeja kiertäneeseen 18x jatka lausetta -haasteeseen.

KESÄKUU

Tiivistin meidän Mallorcan reissun videolle jonka sain vihdoin valmiiksi kesäkuussa. Alkukuusta käytiin Ylexin kesäkonsertissa Lahdessa ja päästiin moikkaamaan Evelinaa. Kuun puolivälin paikkeilla mä tein positiivisen raskaustestin, mistä en tietenkään blogissa kertonut vielä mitään. Se oli niin jännittävää ja ihanaa ja kutkuttavaa ja alkuraskauden ekat viikot sujuivat vielä ihan hyvillä voinneillakin. Onneksi väsymys raskaudesta ei alkanut heti sillä Oton työmatkat jatkuivat edelleen, ja mulla oli kummassakin työssäni meneillään ihan äärimmäisen kiireinen jakso. Loppukuusta päästiin rannalle, vietettiin juhannusta, juhlittiin Oton synttäreitä ja nautittiin Suomen kesästä. Otto kirjoitti ihanan postauksen, kenties positiivisen raskaustestin herkistämänä. Juhannuksen jälkeen lapset jäivät kesälomalle päiväkodista ja mun äiti tuli meille. Listasin myös kevään parhaita lasten suusta kuultuja juttuja ja kirjoitin sukupuolirooleista.

HEINÄKUU

Alkukuusta lapset lähtivät äidin kanssa edeltä Ouluun. Se tuli hyvään saumaan, sillä mä aloin juuri kärsimään alkuraskauden pahimmista väsymyksestä, pahoinvoinneista ja migreeneistä. Lapset olivat muutaman päivän mun äidillä ja sitten me ajettiin Ouluun Oton kanssa perästä, kun hänelläkin alkoi kesäloma. Heinäkuussa mut myös irtisanottiin työstäni, ja siinä alkuraskauden hormonimyrskyssä se tuntui aivan uskomattomalta. Vaikka tiesin että mikään mitä itse tein ei johtanut siihen, niin hetkeksi tuntui että koko tulevaisuudelta putosi pohja. Onneksi mulla oli kuitenkin turvaverkko, blogini, ja aika nopeasti mulle kirkastui että alan sitten täysipäiväiseksi bloggaajaksi. Puolentoista viikon loma Oulussa oli paras juttu ikinä, oli ihanaa levätä rakkaiden ihmisten luona ja nauttia siitä että lapsilla oli kokoajan seuraa ja itse sain nukkua aina kun nukutti ja oli migreenejä raskauden takia. Listasin reissun jälkeen meidän perheen inhokkeja ja lemppareita, ja tein postauksen jossa oli 6x minä heinäkuussa.

ELOKUU

Kuun alussa mulla tuli viimein 12 raskausviikkoa täyteen ja käytiin niskapoimu-ultrassa. Se tarkoitti tietenkin sitä että uskalsin paljastaa raskauden blogissa. Kuvattiin myös videolle meidän lasten reaktiot uutiseen siitä että meille tulee vauva. Kävin kampaajalla ottamassa pidennykset pois puolen vuoden jälkeen ja raidoitin hiukset vähän luonnollisemmaksi jotta ei tarvitsisi värjäillä niitä enempää raskausaikana. Me matkustettiin myös Turkuun viikonlopuksi Emilian ja Topiaksen luokse, ja avasin ajatuksia siitä hetkestä kun tehtiin kesäkuussa positiivinen raskaustesti. Ottokin jakoi omia ajatuksiaan raskaudesta ja tulevasta vauvasta. Elokuussa mä perustin oman yrityksen ja aloin ihan oikeasti kokopäiväiseksi bloggaajaksi, ja se oli varmasti yksi mun elämän parhaita päätöksiä.

SYYSKUU

Syyskuu oli jälleen juhlien kuukausi, kun mä täytin 25 vuotta ja Tiara täytti viisi vuotta. Järjestettiin Tiaralle hänen toiveidensa mukaan My Little Pony -synttärit. Rustasin vähän ajatuksia tulevaisuudesta vauvan kanssa, ja loppukuusta me tehtiin tarjous tästä meidän nykyisestä asunnosta ja alettiin valmistautumaan muuttoon. Syyskuussa kuvasin myös My Day -videon mun työpäivästä. Raskausoireet alkoivat vihdoin helpottaa ja musta tuntui että seesteinen keskiraskaus oli alkanut.

LOKAKUU

Kuun alussa käytiin rakenneultrassa ja saatiin tyttölupaus, ja kerroin sen jälkeen sukupuolen myös blogissa. Paljastettiin vauvan sukupuoli tuleville isosiskoille ja kuvattiin reaktiot videolle, mistä tuli ihan huippuhauska. Lapset saivat kertoa ajatuksiaan tulevasta pikkusiskosta, ja Otto siitä, miltä tuntuu olla pian kolmen tytön isä. Puolivälissä kuuta mä kerroin blogissa meidän tulevasta muutosta. Matkustettiin ennen muuttoa syyslomaksi Ouluun lomailemaan, minkä jälkeen esittelin vielä tyhjää uutta asuntoa. Kuun lopussa vihdoin koitti hurja muuttorumba, ja päästiin asettumaan meidän uuteen ihanaan kotiin jossa vietettiin ensimmäistä aamua kuun viimeisenä viikonloppuna. Kirjoitin ylös ajatuksia tulevasta imetystaipaleesta, ja raskausajan ruokavaliosta. Otto pääsi vastaamaan 10 kysymystä isyydestä -haastatteluun. 

MARRASKUU

Mut palkittiin kuun alussa Vuoden inspiroivimpana lifestylevaikuttajana Inspiration Blog Awards -gaalassa, ja oli n aivan häkeltynyt siitä. Tai olen kyllä vieläkin! Kirjoitin raskauden vaikutuksesta parisuhteeseen näin kolmannella kierroksella ja juhlittiin myös Isänpäivää. Emilia kuvasi musta raskauskuvia eräänä päivänä meillä kotona, ja kirjoitin siitä mitä aion tehdä tällä kertaa äitinä toisin. Pohdin myös vauvan nimeämiseen liittyviä asioita ja te saitte arvailla vauvan nimiä. Laitettiin uutta kotia oikein urakalla ja yritettiin asettua tänne taloksi. 

JOULUKUU

Koti alkoi viimein olla valmis, ja voitiin alkaa valmistautua vauvaan. Aloitin postaussarjan vauvan tulevista varusteista, ja esittelinkin sekä turvakaukalon että vaunut. Joulukuussa blogissa oli tietenkin joulukalenteri, ja tein koko blogihistoriani postausennätyksen. Kuun alussa tehtiin Oton kanssa yhteinen Q&A -video ja vastattiin teidän esittämiin kysymyksiin myös kirjoitettuna. Kirjoitin lasten hassuimpia juttuja mitä he ovat sanoneet raskaudesta ja tulevasta vauvasta. Mulle järjestettiin aivan mielettömät yllätysbabyshowerit ja juhlittiin tietenkin myös joulua. Näin jouluhulluna pakko sanoa että joulukuu oli varmasti yksi mun suosikkikuukausia viime vuonna, kuukausi jolloin kaikki meni aivan ihanasti ja oli rento fiilis. 

Vaikka tuossa alussa kirjoitin siitä, että vuosi on ollut raskas, ja sitä se olikin moneen otteeseen, päällimmäisenä on mielessä kiitollisuus. Me ollaan selvitty kaikesta yhdessä, ja vaikka lähipiirissä on mummun sairauden lisäksi ollut paljon muutakin murhetta ja sairautta, me ollaan silti onnekkaita kun ollaan saatu kuitenkin viettää aikaa läheisten kanssa paljon. Kesästä mä en edes muista oikein mitään, kun olin niin raskaana, väsynyt ja pahoinvoiva. Mutta sitä lukuunottamatta, kuukausiin liittyy paljon ihania muistoja.

Ehkä tärkein oppi tänä vuonna on ollut se, että mä osaan työllistää itse itseni. Ja että en enää ikinä saa laittaa itseäni niin ahtaalle kuin missä olin viime keväänä kahden työn kanssa. Syksyn aikana mä olen saanut enemmän aikaa itselleni kuin kuluneen puolentoista vuoden aikana yhteensä, ja vaikka yrittäjäksi ryhtyminen oli hyppy tuntemattomaan, se oli tarpeellinen ja tärkeä hyppy. Ja se on antanut ja opettanut mulle ihan uskomattoman paljon, enkä voisi olla tyytyväisempi siihen miten kaikki on kehittynyt. En olisi puoli vuotta sitten uskonut että voin saada työkuviot pyörimään näin hyvin, paremmin kuin aiemman kahden työn arjen. Nyt voin katsoa kulunutta vuotta taaksepäin ylpeänä, eikä mun tarvitse miettiä miten pärjään ensi vuonna. Tiedän että pärjään, ja hyin pärjäänkin.

Olen onnekas kun saan aloittaa uuden vuoden mun rakkaan perheen kanssa, ja tänään juhlitaan Oton kanssa myös sitä että tavattiin tasan kuusi vuotta sitten Uudenvuodenaattona.

Uuteen vuoteen lähdetään odottavaisin fiiliksin, sillä pian meidän perhe täydentyy viimein kovasti odotetulla pienellä tyypillä. Se jos mikä on paras tapa aloittaa vuosi 2017<3

Ihanaa mahtavaa parasta uutta vuotta 2017 kaikille ja kiitos maailman eniten teille ihanille. Kiitos siitä että olette seuranneet, jakaneet vinkkejä ja kokemuksia ja vertaistukea ja olleet läsnä täällä tänäkin vuonna, ja kiitos siitä että seuraatte ensi vuonnakin <3