On aika tehdä matka tammikuisten asujen läpi – niitä onkin kertynyt jo  k y m m e n e n  tammikuun verran tänne blogiin. Huh! Kuten viime vuonna, aion tänäkin vuonna jakaa enemmän arkisia asuja vuoden aikana. Se helpottaa asupostausten tekemistä myös jatkossa, kun on mistä ottaa materiaalia kokoelmapostauksiin.

Tammikuu 2012

Luulinkohan vahingossa, että olikin kesäkuu eikä tammikuu? Vai mistä nämä minikokoiset shortsit ja open toe -korkkarit putkahtivat mieleeni? En kyllä todella tiedä. Asuhan on ihan kiva, ei siinä mitään vikaa ole, mutta vuodenaika on sille hieman väärä. Muistan nuo shortsit niin hyvin. Ostin ne 16-vuotiaana Lontoosta Topshopista ja ne oli mun mielestä siis _niiiin_ korkeavyötäröiset, että huh. Mutta nyt kun katson, niin ei kai tuo vyötärö ole edes regular, vaan matala. Niin ne fiilikset muuttuu. Nykyään korkeavyötäröinen tarkoittaa sitä, että napa jää vyötärönauhan alle piiloon.

Tammikuu 2013

Odotin tässä meidän keskimmäistä hieman yli puolenvälin. Housut eivät näy, mutta voin paljastaa, että ne olivat mustat äitiysleggingssit, en juuri muita housuja silloin käyttänytkään. Tykkään kovasti tuosta hiusten pituudesta, joka mulla oli tokan raskauden aikaan. Mun hiukset eivät ole koskaan olleet niin hyvinvoivat ja ihanat kuin juuri silloin. Tuo pituus on ehkä juuri se, jota olen tällä hiustenkasvatusprojektillani tavoitellut. Vielä olisi ehkä sellaiset 5-7cm matkaa tuohon pituuteen. Tulisikohan se täyteen vihdoin tänä vuonna, jos huolehdin tukasta oikein hyvin?

Tammikuu 2014

Siis vitsi mikä asenne ja itsevarmuus??? Missä nuo ovat nykyään? Näistä kuvista huomaa, että tuo mimmi oli menossa muutaman viikon kuluttua naimisiin. Tunsin oloni silloin vaan niin onnekkaaksi ja upeaksi. Tykkään asusta, se on melko klassinen, vaikkakin nuo nilkkurit vaihtaisin nykyään hieman vähäeleisempiin. Muuten tykkään asusta ja tykkään tosi paljon mun hiuksista näissä kuvissa. Tässä mulla oli käytössä joku pidennys/tuuhennos, jonka ostin Hakaniemestä jostain pienestä kaupasta. Se ei ollut kovinkaan laadukas, mutta näytti kuvissa upealta. Olisipa noin paljon tukkaa oikeastikin!

Tammikuu 2015

Tykkään kyllä tästäkin asusta ja jos nuo mahtuisivat mulle vielä, voisin edelleen pukeutua näin. Melko klassinen ja yksinkertainen asu, joka toimii. Erityisesti pidän tuosta huivista, sekä Coachin mustasta laukusta, joka multa edelleen löytyy. Olen säilönyt sitä vuosia, sillä en ole muistanut käyttää sitä sen jälkeen, kun sain Otolta synttärilahjaksi Gucci-laukun vuonna 2018. Mutta joku kerta, kun tarvitsen hieman isompaa laukkua, pitää ehdottomasti ottaa tuo taas käyttöön.

Tammikuu 2016

Rakastan tuota punaista hametta, mutta sekin on mulle nykyisin ihan liian pieni. Olen antanut sen meidän esikoisen vaatekaappiin odottamaan, että hän vielä kasvaa muutaman vuoden. Paita on tosi 2016 ja takki keräsi hulluna karvaa, eikä muutenkaan ollut kovin laadukas, mutta kengät, hame ja laukku ovat sellaisia, joita voisin vieläkin käyttää. 2016 hiukset myös muistuttavat aika paljon mun tämän hetken tukkaa, juurikasvua myöten, tosin jakaus on eri paikassa. Pitäisi käydä pikkuhiljaa kampaajalla raidoittamassa syyskuusta asti kasvanut juurikasvu piiloon.

Tammikuu 2017

Nämä kuvat on otettu vain muutamaa viikkoa ennen kuin meidän kuopus syntyi. Muistan olleeni niin epävarma mun turvonneesta kropasta ja pyöreistä kasvoista, joita jatkuvasti kommentoitiin. Ja nyt kun katson näitä kuvia, niin hitto mä näytin upealta. Hehkuin ja näytin onnelliselta, kuten olinkin. Kampauksesta en ehkä ole enää samaa mieltä, mutta toisaalta miksikäs ei. Näyttää se ainakin leikkisältä, eikä ole lainkaan tylsä! Tässäkään housut eivät näy, mutta kuten aiemmassakin raskausasussa, ne olivat ne kuuluisat mustat trikoiset mama-leggingssit, eli eipä ole juuri mitään näytettävääkään.

Tammikuu 2018

Tähän asuun liittyen kävin tosi paljon keskustelua itseni kanssa, että voinko ja uskallanko laittaa sen päälle. Kirjoitin silloin myös postauksen aiheesta. Täytyy sanoa, että mun silmään asu näyttää aika kivalta edelleen. Se on persoonallinen, se on värikäs, se on jotain muuta kuin perus farkut ja t-paita. Pitää vaan pukeutua rohkeasti jatkossakin! Niitä rohkeita asuja on paljon kivempi muistella jälkeenpäin, vaikka ei aina niistä enää myöhemmin samaa mieltä olisikaan. Lisää pinkkiä ja glitteriä päälle!

Tammikuu 2019

Paljon vähemmän olen kuitenkin samaa mieltä tästä tammikuun 2019 asusta. Tai siis, no verkkarit, huppari ja timbsit ovat ihan pätevä asu edelleen, mutta en nyt tiedä tarvitseeko niitä sentään kuvata blogiin. Mutta miksikäs ei. Sain rentoja vaatteita silloin joululahjaksi, joten kuvasin rennon joululahja-asun. Muistan käyneeni tämä asu päällä Ikeassa, mihin se on aivan hyvä asu mielestäni edelleen. Kaikki vaatekappaleet löytyvät multa edelleen ja käytän kyllä, mutta tosiaan ehkä harvemmin tulee nykyisin kuvattua blogiin näitä.

Tammikuu 2020

Ai että, tämä asu on mun suosikki! Voisin pukea ja puenkin tämän usein ihan tällaisenaan päälle edelleen. Kamelin värinen villakangastakki, musta r-collectionin huppari, Acne Studiosin huivi, mustat suoralahkeiset perusfarkut, mustat teräväkärkiset nilkkurit. Tämä on sellainen turva-asu, joka toimii ihan aina. Farkut pitäisi värjätä uudelleen mustaksi, sillä ne ovat haalistuneet pesussa vähän ikävän näköisesti, mutta se ei onneksi ole iso homma.

Tammikuu 2021

Nämä kuvat eivät olleet varsinaisia asukuvia, vaan ainoastaan kuvituskuvia, joten en niinkään miettinyt ehkä asua loppuun asti. Mutta jos ihan totta puhutaan, tässä on mun joulun ajan käytetyin asu: mustat Lulu Lemonin leggingssit, jotka sain joululahjaksi, pehmeä neule, VamSkon nilkkurit, Acne Studiosin pipo ja tämä mun makuupussitakki. Olen suunnilleen asunut näissä asuissa siitä asti, kun leggarit sain. Ja olivat muuten hintansa väärti, mitkään housut tai leggarit eivät koskaan ole olleet yhtä mukavat  ja samaan aikaan imartelevat jalassa kuin juuri nämä.

Sellaiset 10 asua! Mun lemppari näistä kaikista oli kyllä tuo 2020 asu, koska se näyttää eniten siltä, miltä haluan näyttää. Ehkä tuossa on huomattavissa myös tuo 2020 vaikutus pukeutumiseen. Vuoden alussa jaksoi vielä panostaa, mutta näin yhdeksän kuukauden korona-ajan jälkeen vaan tulee kiskaistua ne leggingssit jalkaan joka päivä. Apua! Mun vaatekaappi kaipaa kipeästi jotain ihania tapaamisia ja tapahtumia, että saisi puettua muutakin päälle. Kai se pitäisi vaan piristää itseä ja panostaa välillä pukeutumiseen, vaikka ei käykään missään muualla kuin kaupassa tai ulkoilemassa.

Hyvää uutta vuotta ihanat! Ja niin ihanaa olla takaisin koneen ääressä. Loma teki niin hyvää oikeasti, se oli juuri se mitä tarvitsin. Ennen lomaa kaikki inspiraatio tuntui olevan puristettu loppuun, olin kuin märkä rätti, josta ei irtoa enää mitään. Huomasin taas sen vanhan tutun fiiliksen, kuinka muutaman päivän lomailun jälkeen kirjoitusinto alkoi tulla takaisin voimakkaasti. Pian tajusin naputtelevani otsikoita ylös Google Docsiin ja hihkaisevani Otolle aina välillä, että ”hei voidaaks tehdä tällanen ja tällanen reels?”. Inspiraatio ei vaadi multa mitään sapattivuotta, jo muutama päivä auttaa nollaamaan ajatuksia ja löytämään sen. Voi kun sen muistaisi useamminkin.

Joulu ja joululoma oli ihana. Täynnä lautapelejä, yökkäreitä, ulkoilua, kainalossa köllöttelyä, barbieleikkejä, Just Dance -tanssipeliä (suosittelen muuten ehdottomasti ottamaan siihen kaveriksi Just Dance Unlimitedin, jolla saa yli 600 biisiä lisää!!!) ja leffoja. Lapset ovat saaneet lomalla valvoa vähän myöhempään ja ollaan nukuttu kaikki aamuisin rauhassa pitkään. Lapset ovat nukkuneet yhdessä kaikki kolme ja aamuisin huoneesta on kuulunut aina innostunutta höpöttelyä ja kikattelua. Heillä on ollut vaikka mitä teemapäiviä loman aikana ja kaikkia hauskoja yhteisiä haasteita.

Ollaan käyty kävelyillä, leikkipuistoissa ja ihmettelemässä raketteja ulkona uuden vuoden aattona. Omia ei ostettu lainkaan, mutta täällä meidän kodin lähellä todella moni oli oikein panostanut raketteihin. Vuoden vaihtuessa saatiin siis nauttia aika mielettömästä ilotulituksesta, ja täällä matalien talojen keskellä ne kaikkien muiden raketit näkyivät meidän pihalle mainiosti.

Juhlistettiin uutta vuotta keskenämme kotona perinteisellä hot dog -buffetilla, keskustelemalla kuluneesta vuodesta yhdessä koko perhe, tanssimalla ja katsomalla New Years Eve -leffaa. Se oli niin hyvä ja hauska ja sympaattinen. Ollaan katsottu se kerran aiemminkin Oton kanssa, mutta siitä on kyllä jo vuosia aikaa ja olin unohtanut kaiken muun paitsi Zac Efronin, hah.

Lapsilla on jäljellä vielä vajaa viikko lomaa ja aiotaan ottaa rennosti sen aikaa, mutta Otto palaa kahden vuoden tauon jälkeen töihin maanantaina, sillä hän haki uudenvuodenaattona koululta tradenomin tutkintotodistuksen ja valmistui. Niin hienoa ja niin jännittävää! Otonkin työt kuitenkin hoituvat toistaiseksi etänä, katsotaan kuinka kauan, joten sinänsä sillä ei meidän arkeen mitään ihan valtavaa muutosta olekaan. Paitsi se, että ainakaan Otolla ei ole iltaisin luentoja, ryhmätyö-etäpalavereita tai mitään muutakaan. Illat on kahden vuoden jälkeen taas täysin meidän. Se tuntuu ihanalta ja rennolta. Otto odottaa eniten sitä, että kellon lyödessä neljä, voi oikeasti olla vapaalla, eikä tarvitse miettiä mitään työjuttuja ennen seuraavaa aamua. Se on varmasti luksusta intensiivisen ja kokonaisvaltaisen opiskeluajan jälkeen.

Olen niin ylpeä Otosta, enkä malta odottaa, että päästään joskus pitämään Otolle kunnon valmistujaiset (ja kolmekymppiset ja tuparit ja 10-vuotis vuosipäiväbileet ja mitä näitä nyt oli). Meillä on aika monet bileet rästissä viime vuodelta, katsotaan josko tänä vuonna saisi edes yhdet niistä pidettyä. Kenties yhdistetään kaikki juhlat ja pidetään vuoden suurimmat kreisibileet sitten kun se on taas sallittua. Siitä tulee siistiä!

Olen ehtinyt tänään loman alun kunniaksi kirjoittaa jo muutamankin postauksen varastoon, mutta ajattelin, että uusi vuosi on hyvä aloittaa kuulumisten päivityksellä. Sitten voi siirtyä uusien aiheiden pariin. Tein ennen lomalle jäämistä Instassa kyselyn, että mitä teille jäi mieleen tästä vuodesta, mitä haluaisitte ehdottomasti nähdä myös tänä vuonna ja mitä toivoisitte lisää ja kysely antoi kyllä upeasti suuntaviivoja tämän vuoden sisällöille. Tuli sellainen fiilis, että oikeilla jäljillä ollaan ja te aidosti pidätte siitä, mitä teen. Tänä vuonna luvassa on perhearkea, pohdintaa, paljon sisustus- ja DIY-juttuja, ruokaa, kasvatusta ja parisuhdetta. Ja kaikkea niiden väliltä. Vuosi 2021 on myös tämän blogin 10-vuotis -juhlavuosi, ja lupaan, että se tulee näkymään teille hyvällä tavalla läpi vuoden.

Ihanaa uutta vuotta kaikille vielä kerran! Tästä vuodesta tulee niin siisti, olen varma siitä. Muistakaa, että vaikka blogiin ei voi ilman tunnuksia kommentoida, mulle saa laittaa palautetta IG:ssä @iinalaura tai blogin FB-sivuilla. Ja toki myös sähköpostitse, mikäli se on itselle helpoin tapa. Toivottavasti tämä vuosi pitää sisällään paljon ihania ja antoisia keskusteluita teidän kanssa! 

Tämä vuosi on ollut aivan hullu, siitä ei pääse mihinkään. Alkuvuodesta ei olisi ikinä voinut kuvitella mitä kaikkea vuosi 2020 tulee pitämään sisällään, hyvässä ja pahassa. Tämä vuosi on ollut todella pitkä ja se on pelottavaa, miten se aivan kertakaikkisen kummallinen arki on nykyään juuri sitä, arkea. Kaikki kulkevat maskit päässä, kaupassakäynti tuntuu pelottavalta ja koko ajan on epävarmaa mitä seuraavalla viikolla saa tai ei saa tehdä. Tämä vuosi on horjuttanut turvallisuudentunnetta ja käsitystä normaalista. Tämä on ollut uuvuttava,  pelottava ja raskas vuosi, vaikka on tässä ollut paljon hyvääkin. Nyt käyn oman vuoteni 2020 läpi, kuukausi kuukaudelta.

Tammikuu 2020

Vuosi vaihtui kotona kaikessa rauhassa lasten kanssa. Tammikuu alkoi toiveikkaana: helmikuussa odotti jo vuosia haaveiltu reissu ja kevätaurinko loisti kirkkaana. Olin täynnä rakkautta ja innostunutta fiilistä. Päätin tavoitella tänä vuonna armollisuutta ja lempeyttä itseäni kohtaan (ja epäonnistuin surkeasti, mutta palataan siihen myöhemmin). Käytiin Oton sisarusten ja meidän lasten kanssa Rush-trampoliinipuistossa, ulkoiltiin ja etsittiin asuntoa. Uutiset koronavirustapauksista Kiinassa alkoivat levitä ja kalvaa pientä huolen poikasta jonnekin takaraivoon – voisiko tässä olla uusi SARS tai sikainfluenssa? Uskallettaisiinko lähteä reissuun? Seurasin uutisia herkeämättä jo tässä vaiheessa, vaikka moni vielä toppuutteli, että ei siitä kannata huolestua, se on siellä kaukana Kiinassa.

Fiilistelin sitä, että olin vihdoinkin saanut liikunnasta säännöllisen osan arkea ja muistankin monta mielettömän ihanaa ja voimaannuttavaa lenkkiä tammikuisilta pakkaspäiviltä. Iloitsin siitä, että mediassa julkaistiin kerrankin positiivinen artikkeli lapsiperheistä.

Helmikuu 2020

Kuukausi alkoi koko elämän ajan haaveilemallani reissulla New Yorkiin kahdestaan Oton kanssa. Se oli mullistava matka ja niin iso kokemus, että sitä tulee edelleen ajateltua vähintäänkin viikottain, pitkään ihan päivittäin. Kuinka kiitollinen olen, että saimme kokea sen juuri ennen kun vuosi 2020 paljasti todelliset kyntensä. Se reissu on kantanut todella pitkälle ja joskus me vielä lähdemme sinne uudestaan, pitkäksi aikaa ja ihan koko perhe. Jos haluatte matkakuumeilla, niin TÄÄLTÄ pesee New York-vinkkejä.

NYCin reissun jälkeen vietimme meidän kuudetta hääpäivää ja juhlimme kuopuksen My Little Pony -teemaisia 3v-synttäreitä ja viikolla 8 matkustimme hiihtolomalle Ouluun. Mikä onni, että saimme olla yhdessä läheisten kanssa vielä hetkeä ennen kuin siitä tuli kiellettyä pitkäksi aikaa. Helmikuussa alkoi iskeä sellainen turhautuminen siitä, että omaa kotia ei vaan tuntunut löytyvän. Teimme aiheesta myös podijakson Oton kanssa. Ei osattu silloin arvata, että se meidän oma koti olisi jo aivan kulman takana. Helmikuussa kävin myös tekemässä vuoden ensimmäisen Ihanat erilaiset perheet -haastattelun ja opiskelin ammattikorkeassa Business Design -kurssia, joka oli hieno kokemus. Jatkuvasti seurattiin korona-uutisointia, joka tuntui tulevan pikkuhiljaa lähemmäs ja lähemmäs Suomea.

Maaliskuu 2020

Kuun alussa tapahtui jotain mullistavaa: kävimme katsomassa unelmiemme asuntoa ja teimme siitä sitovan ostotarjouksen, joka hyväksyttiin. Se oli niin jännittävää ja hurjaa ja pelottavaa ja kaikkea samaan aikaan! Elämämme suurimmat ja hienoimmat kaupat. Vihdoin 1,5 vuoden etsimisen jälkeen löytyi asunto, joka tuntui juuri meille sopivalta.

Matkustimme kuun alussa Himokselle Oton perheen kanssa mökkilomalle ja laskettelemaan ja se olikin kreivin aikaan. Vain viikon kuluttua siitä koulut siirrettiin etäopetukseen ja Suomeen julistettiin poikkeustila, joka kosketti kaikkia. Uusimaa suljettiin. Poikkeusaikana me päästiin vihdoin tekemään asuntokaupat. Alettiin valmistautua muuttoon ja uskallettiin vihdoin myös kertoa siitä julkisesti. Tässä vaiheessa koko poikkeustila tuntui vaan joltain absurdilta asialta, jota ei edes meidän arjessa huomannut muuten, kuin että lapset olivat kotona. Meidän kaikki ajatukset keskittyivät tulevaan kotiin ja muuttoon.

Huhtikuu 2020

Kuun ekalla viikolla me muutettiin tähän kotiin. Toteutettiin muutto ja pintarempat alusta loppuun täysin yksin ilman apua. Ilman muuttoautoa, ilman lastenhoitoapua. Otto roudasi tähän kotiin meidän 7-paikkaisella katumaasturilla niin parisängyn kuin valtavan divaanisohvankin. Saatiin avaimet sunnuntaina iltapäivällä, ja sunnuntaina illalla päätettiin rauhallisen remppailun sijaan sittenkin muuttaa niin nopeasti kuin mahdollista. Meillä ei ollut silloin mitään valmiina. Muutettiin sisään seuraavana perjantaina. Maalattiin ruokailutilan seinä pinkiksi, vietettiin pääsiäistä omissa oloissa ja keskimmäisen 7-vuotissynttäreitä ilman yhtäkään vierasta. Lasten huonejako herätti keskustelua, johon vastasin postauksella. Elettiin poikkeusarkea, mutta se ei siinä vaiheessa tuntunut vielä kovin raskaalta. Töitä riitti ja kun keskitti ajatukset yhdessäoloon ja uuteen kotiin, oli hyvä olla.

Toukokuu 2020

Vietettiin vappua ja fiilisteltiin sitä, että eka kuukausi omassa kodissa oli ollut ihana. Innostuttiin laatikkoviljelystä omalla pihalla. Tein katsauksen siitä, missä mentiin niiden tavoitteiden kanssa, jotka olin asettanut itselleni saavutettaviksi ennen 30v-synttäreitä. Blogi täytti 9 vuotta ja minä vietin kymmenettä äitienpäivääni. Tein bucketlistin tulevalle poikkeuskesälle ja kirjoitin ylös fiiliksiä toukokuulta. Meidän haaveet keittiöremontista nytkähtivät askeleen eteenpäin vihdoinkin ja oltiin aivan innoissamme siitä. Toukokuun lopuksi tein kevään tilinpäätöksen,  jossa kirjoitin näin: ”Hei hei kevät 2020. Olit outo. Olit monin paikoin ihana ja täynnä rakkautta ja naurua. Olit myös aivan hiton pelottava ja ahdistava. Nostit pintaan pelkoja, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Sait mut itkemään, onnesta, rakkaudesta, ahdistuksesta ja pelosta. Helpotuksestakin. Annoit meille paljon, kaikesta huolimatta. Opetit läsnäoloa ja hetkessä olemisen merkitystä. ”

Kesäkuu 2020

Lapset olivat palanneet pariksi viikoksi kouluun juuri ennen kesäloman alkua. Kuun alussa luovuttiin vihdoin meidän vanhasta asunnosta, joka meillä oli ollut kevään ajan rinnalla huolehdittavana. Se oli yhden ajanjakson loppu ja helpotus. Kesäloma tuntui ihanalta oudon kevään jälkeen. Kaikki alkoi pikkuhiljaa palata hieman normaalimmaksi. Läheisiä sai taas tavata, ainakin pienissä ryhmissä. Juhlistettiin Oton 30v-synttäreitä Oton perheen kanssa pihalla grillijuhlilla. Vietettiin juhannusta yhdessä Emilian ja Topiaksen ja lasten kanssa ja meillä oli ihanaa.

Keittiöremontti alkoi sitten heti juhannuksen jälkeen vanhan keittiön purkamisella, eikä yllätyksiltä vältytty. Kesäkuussa listasin myös asioita, jotka yllättivät pientaloasumisessa ensimmäisten kuukausien aikana ja tein katsauksen kaksikielisyyteen poikkeuskevään ja etäkoulujakson jälkeen. Kesäkuussa puhuttiin myös pitkästä aikaa rahasta. Sain pitkästä aikaa aurallisen migreenin, joka säikäytti. Loppukuusta päästiin veneretkelle Espoon saaristoon upeana hellepäivänä.

Heinäkuu 2020

Keittiöremontti jatkui heinäkuussa ja tuli joitakin viivästyksiä kodinkonetoimistuksissa koronan vuoksi, mutta ei mitään liian pahaa. Kodinhoitohuone toimi meidän väliaikaisena tiskauspisteenä ja onneksi meillä oli vanha jääkaappi ja pakastin käytössä. Maalasin suuren taulun meidän olohuoneen seinälle. Matkustettiin Ouluun kesälomalle ja blogikin lomaili sen aikaa. Lomalla aloin kirjoittamaan kirjaa (ja ei, se ei ole valmis vielä tai edistynyt mitenkään kovin hyvin muutenkaan. Tämä on yksi niistä asioista, joita olisin halunnut edistää, mutta joihin mun aika tai voimavarat eivät ole riittäneet tänä syksynä mitenkään).  Kesäloma teki niin hyvää. Poikkeuskevään aikana oltiin lenkkeilty niin paljon, että meidän 3-vuotias oppi ajamaan pyörällä ilman apurattaita. Kirjoitin siitäkin postauksen.

Kun palattiin reissusta kotiin, meidän keittiö oli valmis ja se oli UPEA. Vaihdettiin takaisin vaaleanpunaiset sohvanpäälliset, jotka saimme kuin ihmeen kaupalla puhtaaksi pinttyneestä ikiliasta. Nautittiin lasten kanssa kesälomapäivistä Lintsillä ja Haltialan maatilalla.

Elokuu 2020

Elokuun alussa kirjoitin siitä, kuinka kesä oli jo lopussa ja edelleen vaan odotin jotain. Käytiin Turussa minilomalla, joka oli ihana. Saatiin vihdoin muutama helteinen uintipäivä ja matkustettiin Ouluun Oton serkun vaimon valmistujaisiin. Kävin Oulussa kirppiskierroksella ja tein kaikkien aikojen parhaat kirppislöydöt. Sitten alkoi arki viiden kuukauden tauon jälkeen. Arki, joka yritti olla mahdollisimman tavallinen ”uusi normaali”. Lapset palasivat kouluun, Oton viimeinen koulusyksy alkoi ja mullakin oli vähän enemmän töitä.

Kirjoitin plussia ja miinuksia tästä kodista viiden kuukauden asumisen jälkeen. Yritykseni täyttyi jo neljä vuotta ja sanoitin ajatuksia merkkipäivänä. Syksyn alussa ilmassa oli toivoa ja innostusta. Nautittiin viimeisistä kesäisistä päivistä ja valmistauduttiin syksyyn.

Syyskuu 2020

Kuun alussa remontoitiin meidän eteisen lattia. Vaihdettiin sinne tumman kivilattian sijaan vaalea vinyylilaatta, joka raikasti ilmettä todella paljon. Meillä tuli jo viisi kuukautta täyteen tässä kodissa ja se herätti jonkin verran asumiseen liittyviä ajatuksia esimerkiksi asumisen neliöistä ja kuluista, sekä meidän remontoidun keittiön toimivuudesta. Mun äiti matkusti Helsinkiin ja tuli ekaa kertaa katsomaan meidän uutta kotia. Se oli niin ihana hetki. Juhlistettiin mun 29-vuotissynttäreitä ja esikoisen 9-vuotissynttäreitä, sekä mun äidin 60v-synttäreitä. Käytiin Oton kanssa yön yli -treffeillä ekaa kertaa sitten New Yorkin matkan ja se oli niin ihanaa. Tuli todella tarpeeseen.

Mediassa puhutti rankka kouluväkivaltatapaus, joka sai mut kirjoittamaan ajatuksia ylös. Loppukuusta kerroin rehellisiä kuulumisia siitä, miten syksy oli mennyt siihen asti. Heittäydyin myös melko avoimeksi ja kerroin meidän fiiliksiä siitä, tuleeko meille joskus neljäs lapsi?

Lokakuu 2020

Kuukauden alussa oli viikon mittaiset tv-kuvaukset, mikä oli valtavan jännittävä ja hieno kokemus, jota tulen muistelemaan loppuelämäni. Muuten lokakuussa ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä. Lokakuun aikana koronatilanne alkoi hiljalleen kiihtyä taas. Alettiin puhua entistä enemmän maskisuosituksista, kokoontumisrajoituksista ja siitä, mitä syksy ja talvi tuovat tullessaan. Kirjoitin siitä, kuinka etuoikeutettu olo mulla on, kun saan jakaa elämäni juuri Oton kanssa. Vietettiin syyslomaa ihan vaan kotona. Lokakuussa laitoin blogin kommentoinnin vain kirjautuneille wordpress-käyttäjille. Se oli suuri päätös, jota olin harkinnut vuosien ajan.

Lokakuussa mulla oli myös reilusti tavallista vähemmän laskutettavia töitä, mikä aiheutti aika paljon stressiä. Blogin puolella kirjoitin mm. lasten liikuntasuosituksista ja kysyin seuraajilta, missä ammatissa olisin, jos en olisi some-ammattilainen? Vastaukset olivat huikean inspiroivia ja ihania! Kuun lopussa käytiin sienimetsällä ja saatiin mahtava saalis!

Marraskuu 2020

Kuun vaihteessa vietettiin halloweenia pienimuotoisesti kotona. Marraskuu oli hieman kiireisempi työkuukausi, mikä oli suuri helpotus. Tein todella kovasti töitä sen eteen, että marraskuu oli kiireisempi ja töitä riitti. Päivät ja illat pimenivät ja inspiroiduin kirjoittamaan 15 minuutin säännöstä, jonka avulla motivoin itseäni mm. liikkumaan ja siivoamaan. Kuun alussa vietettiin myös Oton kymmenettä isänpäivää.

Marraskuun alussa mun äidillä oli iso leikkaus, jonka jälkeisten vakavien komplikaatioiden vuoksi hän joutui teho-osastolle ja me säikähdettiin kovasti. Lopulta äiti oli melkein tasan kuukauden sairaalassa sen vuoksi. Huoli äidistä oli ollut kova jo koko syksyn ajan ja tämä pitkä sairaalajakso nosti sen aivan pilviin. Koronatilanne jatkoi kiihtymistään. Pressejä ja tapaamisia oli vain etänä ja samalla sai jännittää ja stressata miten käy joulukuun työtilanteen.

Onneksi jouluun valmistautuminen toi pientä piristystä. Koristeltiin joulukuusi aikaisemmin kuin koskaan ennen ja laitettiin joulutunnelmaa muutenkin jokapuolelle kotia. Vietettiin paljon aikaa kotona keskenämme.

Joulukuu 2020

Joulukuussa tein tosi ahkerasti blogijoulukalenteria ja hoidin kaikki sovitut työt, mutta muuten voimat alkoivat ehtyä rankan vuoden jälkeen ja olin selvästi loman tarpeessa. Blogissa oli hiljaisempaa muun kuin kalenterisisällön osalta, koska en kertakaikkiaan jaksanut enkä oikein halunnutkaan tehdä mitään muuta. Halusin keskittää kaiken mahdollisen ajan ihanaan jouluhattaraan, jotta ei tarvinnut miettiä mitään sen syvällisempää tai herättää keskustelua, mitä yleensä tykkään tehdä. Jatkoin loppukuun samalla linjalla, kun jäin joululomalle juuri ennen aattoa ja somelomani loppuu vasta 2.1. kun palaan takaisin sorvin ääreen.

Tämä vuosi on ollut outo ja raskas, mutta on siihen mahtunut ihan valtavasti hyvääkin. Ollaan muutettu meidän ensimmäiseen omaan kotiin, jota etsittiin niin pitkään ja hartaasti. Ja ollaan koettu täällä ihan hurjasti onnellisia hetkiä, joista olen enemmän kuin kiitollinen. Niin tärkeitä ja ihania onnellisia hetkiä, joita en koskaan tule unohtamaan. Kiitos ihan jokaiselle, joka on tänä vuonna kulkenut matkassa, lähettänyt positiivisia ajatuksia, sydämiä, tsemppiä, kiitoksia ja vinkkejä. Kiitos ihan mielettömän paljon teille kaikille! <3 Ja onnellista sekä toivottavasti parempaa uutta vuotta! Jatketaan taas ensi vuonna!

Hyvää jouluaattoa ihanat tyypit! Tänään se vihdoin on, JOULU! Tätä päivää on odotettu niin paljon. Kaikki ollaan ihan täpinöissään ja into pinkeänä.

Halusin tehdä jouluaaton luukkuun sen perinteisen joulutervehdysvideon, joka siitä on monena vuonna aiemminkin löytynyt. Toivottavasti tykkäätte! Meidän joulutervehdykset eivät ole koskaan olleet mitään kovin suunniteltuja, käsikirjoitettuja tai harjoiteltuja. Ne ovat aina olleet sitä meidän perheen aitoa meininkiä, jossa mennään vaan fiilispohjalta.

Tällä videolla me päädyttiin kertomaan vähän jouluaaton odotuksista ja toiveista, sekä tietenkin loppuun lisättiin vielä pienimuotoinen koko perheen lauluesitys. Uskomatonta, miten meidän esikoinen on jo niin iso, että hän voi helposti toimia lauluesityksen säestäjänä. Ei tarvitse enää etsiä taustalauluja netistä meidän esityksiin!

Joulutervehdysvideolla nähtiin yksi toinenkin perinne, nimittäin se, että joku kertoo videolla lahjatoiveesta, josta kukaan ei ole koskaan aikaisemmin vielä kuullutkaan. Me aina kuvataan nämä videot yleensä siinä vaiheessa, kun kaikki lahjat on olleet jo paketoitunakin hyvän tovin, heh, joten yleensä ei videon jälkeen enää uusia toiveita lähdetä toteuttamaan. Mutta ei se ole niin justiinsa! Ja eipä kukaan ole koskaan niitä jäänyt kaipaamaan, mitä on näillä videoilla toivottu.

Tämän videon myötä blogi ja muutkin somekanavat jäävät joulutauolle, sillä minä jään joululomalle. Joulutauon aikana blogissa ilmestyy kuitenkin perinteinen vuosikooste ja Instan puolella saattaa tulla joku satunnainen päivitys (sekä yksi aiemmin valmiiksi tehty ja sovittu kaupallinen yhteistyö joulun välipäivinä). Tammikuussa jatketaan taas! Kiitos ihan hurjasti jokaiselle teille tästä vuodesta. Kiitos kun olette osallistuneet keskusteluun, toivoneet aiheita, antaneet palautetta, tsempanneet ja rohkaisseet. Tänä vuonna olen tarvinnut sitä enemmän kuin koskaan ennen. Se on ollut kultaakin kalliimpaa. Toivotaan, että vuosi 2021 tulee olemaan tätä vuotta parempi.

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! Muistakaa olla itsellenne armollisia ja levätä, jos vain suinkin teillä on siihen mahdollisuus. <3 Ja teille jokaiselle, jotka jouluna teette töitä toivotan hyvää joulua ja hurjasti tsemppiä töihin! Kiitos kun teette tärkeitä hommia ja pidätte yhteiskunnan pyörimässä myös jouluna!

Tein viime viikolla valmiiksi koostetta vuodesta 2020. Kävin kaikki kuvat ja tekstit läpi vuoden ajalta ja sisälläni heräsi niin paljon tunteita, että samana iltana lasten mentyä nukkumaan itkin räkä poskella puoli tuntia. Itkin sitä kaikkea huolta, stressiä ja lamaannusta, jotka ovat varjostaneet tätä syksyä. Itkin sitä, miten ihanasti, toiveikkaasti tämä vuosi alkoi ja miten loppua kohti voimani alkoivat olla imetty täysin kuiviin. Miten epävarmaa kaikki on ollut, miten monta läheltä piti -hetkeä tähän syksyyn on mahtunut. Miten kovasti olen yrittänyt ihan kaikessa, ihan koko ajan ja silti on ollut riittämätön olo. On niin paljon mihin ei voi omalla yrittämiselläkään vaikuttaa.

Pelko ja huoli on ollut niin kokonaisvaltaista koko syksyn, monella elämän osa-alueella. On ollut kova huoli useammankin läheisen terveydestä, mutta etenkin äidin. On ollut valtava stressi koko vuoden siitä, riittävätkö työt tästä koronasta huolimatta ja pystynkö yksin pitämään tämän perheen taloudesta huolen Oton ollessa vielä vuoden loppuun asti opintovapaalla. On tullut eteen monta kertaa niitä pieniä tulipaloja, joita on joutunut sammuttamaan. Missään vaiheessa ei ole voinut rentoutua täysin, jatkuvasti on pitänyt olla jostakin asiasta varpaillaan, vaikka joku toinen asia olisikin helpottanut.

Kun yhtäaikaa on monta stressitekijää, eikä aikaa tai voimavaroja käsitellä niitä rauhassa, voi tuloksena olla sellainen räkä poskella itkeminen. Vasta nyt, kun joulukuun työkiireet alkavat helpottaa, stressi kaikesta purkautuu ja olen loman kynnyksellä, olen ehtinyt hetkeksi pysähtyä ajattelemaan. Siitä se itkukin johtui. Kun päästin tämän kaiken ulos, on fiilis jo paljon paljon parempi. Toiveikas ja helpottunut. Pian vuosi vaihtuu.

Vaikka se vuoden vaihtuminen ei mikään oikotie onneen olekaan, ensi vuonna odottaa monta hyvää asiaa, jotka aidosti vähentävät stressitekijöitä. Ennen ensi vuotta tarvitsen kuitenkin tauon, jonka aikana voin hengittää, ladata akkuja ja olla hetkessä. Hiljentää ajatukset, hidastaa tahtia ja nollata. Antaa itselleni aikaa palautua tästä vuodesta ja kaikesta yrittämisestä. Olla yrittämättä mitään, tehdä vaan niitä asioita jotka huvittavat ja olla stressaamatta. Pysähtyä ja olla vaan. Sitä minä kaipaan tämän vuoden jälkeen.

Ja siksi aion pitää sometauon. Sinä aikana tänne blogiin ilmestyy kooste vuodesta 2020. Mutta minä pidän kokonaisuudessaan loman ja tauon töistä. Jouluna en aio olla kamera kädessä ja kuvata. Tänä jouluna satunnaiset räpsyt saavat riittää itselle jääviksi muistoiksi, mutta en aio kuvata jouluaaton perhekuvia, kauniita kattauksia tai asetella joulubuffettia kuvauksellisesti. En halua tulla väärin ymmärretyksi – normaalisti nautin siitä, että saan tehdä niin jouluna ja voi hyvin olla, että ensi jouluna taas kuvaan kaiken.  Tämän joulun aion kuitenkin relata kokonaisvaltaisesti jokaisella solullani jo aatosta alkaen. Ja se tarkoittaa irtautumista kaikesta. Aion viettää tämän joulun niinkuin somea ei olisi olemassakaan.

Se tuntuu samaan aikaan ihanalta ja jännittävältä, mutta vähän myös pelottavalta. Kun on aina tehnyt tietyllä tapaa, tämä on suuri muutos. Mutta mikäpä tässä vuodessa ei olisi suurta muutosta, vai mitä? Haluan siis toivottaa kaikille ihanaa ja rauhallista joulua jo nyt tässä. Huomenna ilmestyy vielä viimeinen joulukalenteriluukku ajastettuna, ja ennen vuodenvaihdetta se vuosikooste, mutta minä olen lomalla kaikesta sinne asti. Haluan aloittaa ensi vuoden täysin puhtaalta pöydältä, innostuneena, levänneenä omana itsenäni.

Ihanaa joulun aikaa kaikille. Muistakaa olla itsellenne ja myös toisille armollisia, me kaikki tarvitaan sitä tämän hullun vuoden jälkeen enemmän kuin koskaan <3