Kun te luette tätä postausta, me ollaan köröttelemässä kotiinpäin Oulusta. Viisi päivää rakkaiden kanssa olivat toiminnantäyteiset, rakkaudentäyteiset ja ihanat, juuri sitä mitä mä kaipasin. Kun näin viimeksi 12-vuotiasta serkkuani ennen tätä reissua, hän sanoi mulle että seuraavalla kerralla kun nähdään niin mun pitää jättää se tietokone kotiin ja olla tekemättä hommia ollenkaan. Ihan en totellut tätä käskyä, viisi päivää postaamatta olisi ollut vähän liikaa. Mutta otin vain kahtena päivänä koko reissulla muutaman tunnin rupeaman jolloin istuin alas, ja tein töitä koneella (töitä, joista kaikkea ette ole nähneet täällä mutta joilla oli deadline). Muuten keskitin kaiken aikani lapsiin, sukulaisten kanssa olemiseen ja nauttimiseen.

Se teki hyvää, ihan todella hyvää. Olo on levännyt, sillä tavalla levännyt että kamera pursuaa kuvia ja pää ideoita ja tekstejä jotka pitäisi saada kirjoitettua. Ei ole sellaista oloa että mulla ei ole mitään annettavaa, päin vastoin. Olen ihan hullun innoissani kaikesta. Mä olen elänyt ja iloinnut ja surrut täysillä nämä viisi päivää, ja ollut mukana kaikessa.

Tunteetkin ovat olleet pinnassa kun olen antautunut niille. Mummun olo on kohentunut reissun aikana ja nyt on vähän toiveikkaampi fiilis taas. Hirveä ikävä tulee, mutta mä uskon ja toivon että lääkkeet auttavat ja mummun tila ei huonontuisi kauheasti nykyisestä. Samalla kun olen murehtinut mummua, ovat kaikki muutkin tunteet nousseet pintaan. Ikävä kaikkia sukulaisia, ja suru siitä että meidän lasten mummola on niin kaukana näin päällimmäisenä. Vaikka mun äiti aina välillä käykin meillä Helsingissä, olisi niin ihanaa vaan aina päättää että lähdetäänpä käymään hei mummolassa, ja ajella pariksi tunniksi äidin luokse käymään. Tiedän kyllä että mun kuului muuttaa Helsinkiin, muuten en olisi koskaan tavannut Ottoa ja saanut meidän tyttöjä, mutta joskus sitä vaan harmittaa että pitikin muuttaa niin pirun kauaksi.

Vuodatin Oulun reissun aikana varmaan enemmän kyyneleitä kuin kaikkina Zeldan odotusajan jälkeisinä kolmena vuotena yhteensä. Meillä oli aivan ihania päiviä ja luisteltiin ja touhuttiin mutta välillä tuntui että itkusta ei tule loppua, paperi toisensa jälkeen kastui likomäräksi. Onneksi Otto antoi aina lisää talouspaperia, haha. En mä ole surullinen, tiedän että tästä tulee hyvä vuosi ja mitään ei ole menetetty, mummukin jaksoi olla oma itsensä suurimman osan ajasta, ja sukulaisiakin nähdään tänä vuonna varmasti useammin kuin ennen, kiitos auton. Mutta piti vaan päästää kaikki ulos. Ei mua enää itketä yhtään.

Mun mielestä on hyvä itkeä aina välillä, se puhdistaa. Ja vaikka siitä tuleekin yleensä vähän pää kipeäksi tai vähintäänkin tukkoinen nenä, se on sen arvoista. En mä jää mitään murehtimaan, ensi viikolla arki jatkuu ihan niinkuin ennenkin ja meille tulee varmasti kiva viikko. Ja kuten sanoin, vaikka olen välillä itkeskellyt, on reissu ollut silti ihan mahtava ja me ollaan tehty paljon kaikkea kivaa ja saatu viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa, se on kaikkein tärkeintä.

Automatkalla tarkoitus on käydä moikkaamassa Tiaran kummitätiä Jyväskylässä ja huudattaa Antti Tuiskua ja Robinia, mikäs sen parempaa!

Kiitos teille kaikille rohkaisevista sanoista ja lohdutuksesta, ja anteeksi venähtäneestä kirjoitustauosta! Teidän sanat ja jaetut kokemukset merkitsevät mulle paljon.

Ihanaa sunnuntaita kaikille teille ja turvallista ajomatkaa meille!

PS: Hitsi mä olen ylpeä meidän esikoisesta, joka ei kertaakaan hermostunut vaikka ensimmäisissä luisteluharjoituksissa kaatui monen monta kertaa ja vielä toisissakin. Ja joka myös oppi samantien miten pääsee eteenpäin ja miten pysytään pystyssä. Ja kuopuksesta, joka ei yhtään harmitellut vaikka ei hänelle luistimia ollutkaan vaan oli onnessaan siitä että kaikki vetivät häntä pulkassa ympäri luistelukenttää. Ja itsestäni, kun mä osasin vieläkin luistella melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen, hah!

Ollaan oltu nyt pari päivää täällä mun tädin luona Oulussa. Pakkasasteet ovat vaihdelleet -25:n ja -30:n välillä joten ollaan pysytelty pääosin sisätiloissa. Täällä on niin hyvä ottaa rennosti, lapset leikkivät mun serkkujen kanssa ja on niin rauhallista. Ollaan nukuttu pitkään, katseltu elokuvia ja pidetty tortillailtaa.

Eilen käytiin mun isovanhemmilla kylässä. Mun mummu on jo pitkään sairastanut ja edellisreissun jälkeen sairaus on edennyt aika paljon. Mulle tämä koko reissu on ollut aika tunteikas, mummu on ollut mulle äidin jälkeen läheisin sukulainen koko mun elämän ja mä en oikein tiedä miten päin olisin kun tuntuu niin pahalta. Tottakai sitä tietää että isovanhemmat on jo iäkkäitä ja kaikenlaista voi tulla mutta tuntuu niin kauhealta nähdä oma pirteä, eläkevuosinaankin niin toimelias mummu niin hauraana. Pahinta on tietää että paluuta ei enää ole entiseen.

Vaikka onkin ihanaa nähdä kaikkia sukulaisia ja olla Oulussa, niin olen itkenyt monet kyyneleet mummun takia. Mutta kyllä tämä tästä, onneksi ollaan täällä vielä muutama päivä ja päästään viettämään rakkaan mummun kanssa aikaa. Ja onneksi voi soitella niin usein kun haluaa, ja keväälläkin tullaan käymään täällä. Eikä sitä kannata vielä olla surullinen etukäteen, kun hyviäkin hetkiä kuitenkin on vielä ja niistä voi ja pitää nauttia. Onneksi lapset eivät vielä tajua mitä tapahtuu eivätkä he ole surullisia.

Mä alan pian värjäämään ja pidentämään ja leikkaamaan mun tädin hiuksia, sellainen projekti tälle illalle niin saa vähän muuta ajateltavaa. Lapset touhuavat tuolla keskenään ja heillä on metelistä päätellen oikein hauskaa. Mun kummipojan Minion-kokoelma on ainakin tehnyt suuren vaikutuksen.

Mukavaa torstai-iltaa kaikille <3

Jos jotain olen tässä kuluneiden vuosien aikana oppinut, niin sen että ei kannata tehdä mitään järjettömän tarkkoja suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen, siis mun ei kannata. Mä en ole ihmisenä sellainen, joka tähtää koko elämänsä tiettyjä päämääriä kohti ja tekee kaiken oikeassa järjestyksessä. Oikeastaan mä uskon, että tulen koko elämäni ajan tekemään kaiken jollain tavalla väärässä järjestyksessä, mutta se sopii mulle ja se sopii meille.

Siksi mulla ei tälle(kään) vuodelle ole mitään konkreettisia, suuria päämääriä tai suunnitelmia kuinka vietän vuoden. Toisaalta kaikki on myös juuri nyt todella hyvin, viihdyn työssäni enkä sen suurempia muutoksia edes kaipaakaan. Uskon että paras tapa viettää mieleenpainuva vuosi on olla kaikelle avoinna. Miettiä vähemmän miksi EI ja enemmän miksi JOO. Mun parhaiden vuosien resepteihin kuuluu suunnittelemattomuutta, monta kyllää, positiivisia ajatuksia ja kulman takaa odottamatta tulleita yllätyksiä. Kun ei odota mitään, hyvää eikä pahaa, eikä suunnittele liikoja, mitä tahansa voi tapahtua.

Samaan aikaan pitää kuitenkin muistaa sanoa myös ei, että voi sanoa joo itselleen ja omalle jaksamiselleen. Se on hitsin tärkeä taito se ein sanominen, ja siinä mulla on opettelemista edelleen. En voi enkä kykene tekemään kaikkea, enkä voi olla aina mukana kaikessa missä haluaisin. Se pelko että jää paitsi jostain suuresta ja mahtavasta sanomalla ei on hirveä, mutta uskon ja luotan siihen että osaan lähteä mukaan oikeisiin asioihin. Ja jos joskus jäänkin paitsi jostain hauskasta tai mieleenpainuvasta koska panostan perheen kanssa olemiseen tai omaan jaksamiseeni, uskon valinnan silti olleen oikea. Yksikään hetki jonka saan viettää mun oman perheen kanssa ei ole turha.

Vaikka aion jatkaa samalla linjalla kuin tähänkin asti, uuden vuoden alkuun liittyy silti aina tunne uudesta alusta. Ikäänkuin saisi aloittaa puhtaalta pöydältä vaikka mikään ei siinä vuoden vaihtuessa muutukaan. Mulle se on sellainen henkinen juttu enemmänkin, ajattelen että viime vuosi nyt oli sellainen kuin oli ja nyt on aika kääntää sivua ja katsoa mitä tämä vuosi tuo tullessaan.

Päivän asu / Takki H&M / Neule H&M / Housut Monki / Laukku Rebecca Minkoff / Korvakorut Glitter / Kengät Björn Borg* / *saatu blogin kautta

Blogin puolella tämä vuosi tuo mukanaan varmasti paljon uusia juttuja, joista mä en vielä tiedä mitään. Sen tiedän että aion jatkaa ihan samalla tyylillä kuin tähänkin asti. Saatan keksiä uusia postaussarjoja, ja ehkä herättää henkiin jotain unohdettua. Ainakin viikon arkiruoka-sarjalle on kovasti pyydetty jatkoa sen jälkeen kun se alkusyksystä jäi vähän tahattomalle tauolle.  Mun kinkkukonvehtiähkystä kärsivä mahani ainakin pyytää kauniisti terveellisiä ja raikkaita arkireseptejä, ehkä niitä olisi hyvä alkaa taas keksimään.

Mulla on toiveikas ja ihan huippu fiilis! Toivottavasti teilläkin! Me tultiin Ouluun viime yönä ja eka päivä täällä on ollut ihan huippu! Ollaan käyty mun äidin luona ja mun mummolassa, ideaparkissa myös ja lisäksi ollaan hengailtu täällä mun tädillä. Ihana aloitus uudelle vuodelle saada olla sukulaisten kanssa.

Ihanaa mahtavaa parasta alkanutta vuotta kaikille vielä kerran <3

Käytiin eilen pulkkamäessä ekaa kertaa tälle talvelle, ja ai että se oli ihan mahtavaa! Ollaan odotettu riittävää lumimäärää lasten kanssa ja tarkkailtu silmä kovana joka aamu ikkunasta joko sitä lunta olisi tarpeeksi. Eilen vihdoin pyrytti siihen malliin että päästiin ekaa kertaa testaamaan meidän uusia pulkkia.

Hassua miten lapset ovat taas kasvaneet vuodessa. Tai siis tottakai ovat, mutta sen aina huomaa niin hassuista asioista. Kuten siitä että eilen pulkkamäessä molemmat lapset saivat itse ongittua pulkan narun ja toivat itse pulkat laskujen jälkeen takaisin ylös. Ei viime talvena vaan, silloin me juostiin Oton kanssa aina pulkan reitin vieressä alas ja vedettiin neidit takaisin ylös mäen laelle. Vähemmän liikuntaa tällä nykymallilla, tosin me kyllä silti muutaman kerran juostiin alas ja sitten juostiin takaisin ylös niin että lapset kiljuivat innosta.

Heillä oli kuulemma kisa että kumpi pääsee aina pulkallaan pidemmälle. Molemmat lähtivät aina yhtäaikaa matkaan ja sitten laskivat söpösti vierekkäin. Oli niin ihana katsoa sitä touhua ja riemua. Ensi kerralla pitää ottaa vähän isommat pulkat mukaan, kun noihin pinkkeihin ei mahdu kuin yksi mukula laskemaan kerrallaan. Ne kyllä kulkivat tosi sutjakkaan vaikka lunta ei nurmisella mäellä vielä niin hurjasti ollutkaan. Lapset saivat reippaat vauhdit ja pulkkaa oli myös tosi kevyt vetää mihin suuntaan vain. Niin outoa että tytöt laskevat jo ihan yksin mäkeä, etenkin se että kuopus laskee. Viime talvena hän oli vasta puolitoistavuotias taapero ja nyt jo niin iso ja omatoiminen neiti hänkin!

Pulkkamäki on kyllä juuri sellaista ihanaa koko perheen puuhaa josta me kaikki tykätään. Toivottavasti lumi pysyy maassa mahdollisimman pitkään ja päästään pulkkamäkeen useammankin kerran. Ainakin varmaan Oulussa on pulkkamäkikelejä kun suunnataan sinne huomenna loppuviikoksi, pakko lähteä mun serkun ja kummipojan ja meidän tyttöjen kanssa laskemaan mäkeä.

Hot Toysin Snow Fly -pulkat saatu Plastex Finlandilta.

Kivaa maanantai-iltaa kaikille <3

Vuosi on jo vaihtunut mutta vielä on aika palata hetkeksi viime vuoden tunnelmiin, kohokohtiin ja teidän lempipostauksiin. Luvassa on siis vuosikatsaus jossa käyn kuukausi kuukaudelta läpi vuoden tapahtumat, postaukset ja käännekohdat.

Tammikuu

Tammikuussa mä muutin tänne Indiedaysille Kideblogeista. Se oli mun blogiuran suurin tapahtuma siihen mennessä, ja on sitä varmasti edelleen. Silloin blogista tuli mulle kokopäivätyö. Täällä mä viihdyn vallan mainiosti ja olen onnellinen muutosta tänäkin päivänä.  Tammikuussa myös taisin potea jonkunlaista piileskellyttä vauvakuumetta, kun kirjoitin sekä siitä miten kerroin Otolle ensimmäistä kertaa että hänestä tulee isä, että podin vauvaikävää. Tammikuussa olin vielä lasten kanssa kotona, ja mielessä pyörivät kasvatusaiheet: kuuluuko lapsen osallistua päätöksentekoon vai päättävätkö vanhemmat kaikesta? Vietettiin myös tyttöjen kanssa ihanaa tyttöjenpäivää ja luotiin uusi perinne jota ollaan toteutettu jo monta kertaa tuon ensimmäisen tyttöjenpäivän jälkeenkin.

Helmikuu

Helmikuun alussa me juhlittiin Oton kanssa meidän ensimmäistä hääpäivää, ja annoin Otolle hääpäivälahjaksi keikkaliput Fall Out Boyn keikalle Lontooseen. Hääpäivä ja vuosipäivä ehkä saivat mut pohdiskelemaan parisuhdetta muutenkin, ja kirjoitin myös siitä että rakkaus on tahtomisesta kiinni. Jaoin maratonipostauksessa meidän häätunnelmat vuoden takaa kymmenen minuutin häävideon kera. Kirjoitin möys pitkään toivotun postauksen aiheesta ”Missä mä olisin nyt jos en koskaan olisi tavannut Ottoa”. Loppukuusta sitten rysähti, juuri kun olin tottunut ajatukseen, että lapset eivät saaneet päiväkotipaikkoja kevääksi, ja että olisin vielä kevään ajan kotona, sainkin uuden työpaikan ja lapset saivat samantien päiväkotipaikat.

Maaliskuu

Maaliskuussa vietin viimeisen päiväni kotiäitinä, ja kerroin miten oli sujunut lasten ensimmäinen päiväkotipäivä. Oton kanssa kokattiin herkullinen Naistenpäivän brunssi, ja jaettiin vähän meidän parisuhteen salaisuuksia. Aloitin alkukuusta uudessa työssäni Jevelolla ja nautin. Musta tuntui että heräsin jotenkin eloon ja sain elämälle ihan uutta sisältöä. Se että sai oppia töissä kokoajan uutta ja pääsi haastamaan itseä nosti itsetuntoa kyllä ihan uskomattoman paljon. Kasvatusaiheista pohditutti tasapuolisuus, joka tuntuu harvinaisen ajankohtaiselta aiheelta tälläkin hetkellä. Maaliskuussa valon määräkin jo vähän lisääntyi, ja alkoi olla vähän iisimpää ottaa asukuvia. Ei liian iisiä silloinkaan, ainakin mitä tulee postaukseen jossa jaoin totuuden asukuvien takana.

Huhtikuu

Aihetta juhlaan oli huhtikuussa rutkasti, kun ensin Otto voitti vuoden blogitulokkaan palkinnon ja olin haljeta ylpeydestä, ja sitten vielä meidän rakas kuopus täytti kaksi vuotta, mitä juhlistettiin viidakkoteemaisilla synttäribileillä. Viidakkobileisiin kokkasin paljon herkkuja, mm. banaanitikkareita, ja join viidakkoreseptejä ison postauksen verran. Muistan että lapsilla oli silloin erityisen hassuja juttuja aina nukkumaan mennessä. Ja sitten oli tietenkin maailman suloisin koiravauva Armas, jonka mun äiti kävi huhtikuussa hakemassa kasvattajalta, ja toi sitten meille tutustumaan lapsiin ja meihin. Kukaan ei varmaan ole vielä unohtanut huhtikuussa kaikkien huulilla ollutta tissigatea? Sen jälkeen monet inspiroituivat kirjoittamaan omasta suhteestaan rintoihinsa. Mä vedin tämän askeleen pidemmälle, ja aloitin #oikeanainen -haasteen johon osallistui satoja mielettömän upeita naisia. Kiitos teille osallistujille, tämä haaste teki ainakin mun itsetunnolle ja kehonkuvalle taikoja ja teidän jokaisen tarinat inspiroivat mua vielä tänäkin päivänä.

Toukokuu

Toukokuussa mä pysähdyin hetkeksi vetämään henkeä, se taisi olla pitkä viikonloppu Vapun myötä. Tajusin sen aikana, miten hiton poikki mä olen ja miten paljon mä teen kokoajan. Tunsin olevani aina väärässä paikassa. Se tunne valtaa mut joskus edelleen, mutta kyllä sitä on vähän oppinut sentään hellittämään. Toukokuussa arki oli vaan vielä niin uutta. Jouduin inhottavien anoreksiahuhujen kohteeksi jälleen kerran, ja kirjoitin aiheesta tekstin. Silloin tuli täyteen neljä vuotta bloggaajana, ja se ei valitettavasti ollut niiden vuosien ensimmäinen eikä viimeinen kohu. Juhlittiin äitienpäivää joka kuvattiin perinteisesti videolle, ja rustasin myös ajatuksia kuluneesta keväästä lasten päivähoidon osalta. Lapset olivat ihania niinkuin yleensä, toinen kiitti tavallisesta kauppareissusta ja toinen oli onnellinen siitä että on prinsessa.

Kesäkuu

Kesäkuussa ällösöpösteltiin Oton kanssa, ja kokattiin superherkullista jauhelihatostadaa Tiaran kummitädin kanssa. Jaoin ensimmäistä kertaa tarinan siitä kuinka Otto kosi mua, en voinut lakata ihastelemasta sitä miten siistejä tyyppejä meidän mukulat on. Inspiroiduin kirjoittamaan asioista joita en ole koskaan tehnyt, ennenkuin lähdettiin Tukholmaan muutamaksi päiväksi koko perhe. Tukholmassa käväistiin mm. Junibackenissa, ja Tukholman reissun jälkeen suunnattiin Ouluun mun sukulaisten luo.

Heinäkuu

Kesän lämpimät päivät antoivat todella odottaa itseään, mutta heinäkuussa päästiin vihdoin kokemaan ensimmäiset pari hellepäivää. Juhlittiin Oton synttäreitä ja vietettiin kahdenkeskinen yö hotellissa. Lasten ja ystäväperheen kanssa tehtiin hauska reissu Lintsille, ja Otto taas teki mun blogiin hauskan #boyfriend -postauksen jossa hän vastasi mua koskeviin kysymyksiin. Sain Zeldalta maailman suloisimman ja huvittavimman herätyksen, joka oli pakko jakaa teillekin, Heinäkuussa me myös  ostettiin meidän eka oma auto ja se jos joku mullisti tämän perheen elämän. Ihan ekaksi suunnattiin maalikauppaan ja Ikeaan ja uudistettiin meidän keittiö. Vielä puoli vuotta myöhemminkin auto on paras ostos mikä ollaan ikinä tehty, ja se on helpottanut meidän elämää noin miljoona prosenttia.

Elokuu

Oton pitkä kesäloma päättyi juuri ennen elokuun alkua, ja oli aika palata arkeen, tytötkin jatkoivat loman jälkeen päiväkotia. Ihasteltiin meidän reippaita neitejä, joista toinen aloitti tanssiharrastuksen ja oppi sen kunniaksi seisomaan käsillä. Kävin läpi kesän bucketlistin, josta oltiin saatu aika monta kohtaa toteutettua. Meidän kesä oli ihan mahtava! Loppukuusta joku keksi alkaa levittää musta jälleen ikäviä huhuja, joita oikaisin ”Vain sanoja” -postauksessa. Suuntasin myös työmatkalle aurinkoiseen Tukholmaan ja päästin lapset kameran taakse.

Syyskuu

Syyskuussa juhlittiin tietysti sekä mun synttäreitä, että Tiaran 4-vuotissynttäreitä mahtavilla Frozen-pippaloilla. Pohdiskelin sekä 24-vuotista itseäni, että nelivuotista taivaltani äitinä ja ihanaa nelivuotiasta esikoistamme. Kokkasin Frozen-juhliin paljon herkkuja joiden reseptit jaoin megapostauksessa. Vierailtiin myös ihan mielettömissä My Little Pony -juhlissa, joissa oli niin hieno kakku että ei mitään järkeä! Loppukuusta sain vihdoin vastattua videolla meidän lasten kaksikielisyydestä esitettyihin kysymyksiin.

Lokakuu

Vihdoin koitti lokakuu, kuukausi jolloin me lähdettiin Oton kanssa ihan kahdestaan Lontooseen kolmeksi yöksi, ja lapset jäivät mun äidin ja Armaksen kanssa kotiin. Reissu oli juuri sitä mitä me kaivattiin ja oli ihan mahtavaa saada olla kolme päivää kahdestaan, vaikka lapsia ihan järjetön ikävä tulikin. Vertailin Lontoota ja Suomea keskenään, ja jaoin hassuja lasten suusta -juttuja. Lokakuu taisi olla sellainen hulluttelukuukausi, sillä lasten höpöjen juttujen lisäksi kirjoitin mun ja Oton urpoiluista, meikkasin lapset peuraksi ja leopardiksi ja jaoin kymmenen pahinta tyylimokaani kaikkien blogivuosien ajalta.

Marraskuu

Halloweenina, lokakuun viimeisenä, te äänestitte mut Indiedays Blog Awardseissa voittajaksi Living & Lifestyle -kategorian lukijaäänestyksessä! Se tuntuu vieläkin epätodelliselta, ja oli ehdottomasti yksi mun blogiuran suurimmista kohokohdista, ellei jopa suurin. Inspiroiduin kirjoittamaan bloggaamisen vaiheista, täällä kuitenkin vuodesta 2011 asti tullut rustattua postauksia ja matkaan on mahtunut jos jonkinlaisia käänteitä. Otin kantaa Pariisin iskuihin ja pakolaiskriisiin omalla tavallani. Jaoin koko blogiurani suosituimman reseptin, talvisen Rocky Roadin valkosuklaalla ja piparinpaloilla.  Lisäksi me virittäydyttiin jo vähän joulutunnelmiin käymällä ihan huipuissa pikkujouluissa lasten kanssa, ja tsekkaamalla Aleksanterinkadun joulukulkue.

Joulukuu

Viime kuukausi oli täynnä joulua, niin blogissa kuin meidän elämässäkin. Vastattiin Oton kanssa jouluaiheisiin kysymyksiin toisistamme ja käytiin ihanan jouluisella Haltialan kotieläintilalla. Videoita jaoin viime kuussa kaksin kappalein, sekä koosteen meidän kesästä 2015 että jouluntoivotukset videolla. Meidän jouluaatto oli myös aika ihana <3

Huh, mikä vuosi! Ja mikä homma tässä postauksessa. Voisin tehdä sellaisen uudenvuoden lupauksen että kirjoitan tämän kuukausittaisen tiivistelmän aina joka kuukauden lopuksi valmiiksi, niin ei tarvitse sitten kiroilla ensi joulukuussa tätä homman määrää. Mutta joo, siis hitsi vieköön meillä on ollut upea  vuosi. Upean siitä on tehnyt kaikkien ihanien tapahtumien lisäksi ne ihmiset keiden kanssa olen sen saanut viettää. Heihei 2015, olit ihana vuosi! Ja vielä kerran, tervetuloa 2016, toivottavasti saan muistella sinua yhtä suurella lämmöllä kuin viime vuotta.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3