Vietimme lauantaina lapset päättää -päivää, ja lapset yllättivät meidät sekä vaatimattomuudellaan että sillä, miten ne samat tutut asiat ovat niitä heille kaikkein mieluisimpia. Se oli aika ihanaa huomata. Lapset päättää -päivä oli yksi meidän perhejoulukalenterin luukuista, mutta koska se ei onnistunutkaan juuri sinä päivänä kun se ilmestyi joulukalenterista (huonoa organisointia minulta) me sovittiin, että se luukku toimii lahjakorttina joululomalle. Ja näin me sitten pidettiin lasten toisiksi viimeisenä lomapäivänä kovasti odotettu lapset päättää -päivä. Toisaalta ihanaa, että joulukalenterista oli paljon iloa vielä joululomallakin, kuten kalenterin ehdottamana rakennetun piparitalon tuhoaminen ja tämä päivä.

Lapset aloittivat päivän pitämällä yhteisen tuumailutuokion ja kirjoittamalla päivän aikataulun yhdessä paperille. Taaperokin sai osallistua suunnitteluun, hän toivoi hippaleikkiä. Isommat päättivät yhdessä, että aivan ensimmäisenä mennään Hoplopiin, kuten viime kerrallakin. Päivä oli mitä aurinkoisin ja kaunein talvipäivä, mutta he halusivat mennä juuri sinä päivänä juuri Hoplopiin, ja mehän mentiin. Ei edes yritetty suostutella ennemmin johonkin ulkoiluaktiviteettiin kauniista säästä huolimatta, koska päivän idea on juuri se, että lapset päättää kaiken.

Ajettiin Ruoholahden Hoplopiin, jossa oli paljon tilaa riehua ja liikkua, vaikka lauantai tuntui olevan erittäin suosittu sisäleikkipuistopäivä. Me juostiin ympäri Hoplopia muutaman tunnin ajan lasten kanssa, ja pysähdyttiin välillä juomatauolle. Lapset toivoivat jäähilejuomia ja taapero omaa jäätelöä, ja sellaiset he saivat. Sen jälkeen riehuttiin vielä vähän aikaa liukumäissä ja pallomeressä, ennen kuin lähdettiin ruokakauppaan ostamaan tarvikkeita lasten toiveillalliseen.

Lapset toivoivat, että tehdään yhdessä itsetehtyä pizzaa. Jokainen sai valita itse haluamansa täytteet ja pizzoista tuli ihan megahyviä. Tämä oli niin ihana ja iisi idea lapsilta, että muutaman tunnin sisäleikkipuistoriehumisen jälkeen me todellakin kiiteltiin Oton kanssa. Oli kiva tehdä yhdessä pizzaa, ja tehtiin samalla isompi satsi niin saatiin siitä myös seuraavalle päivälle lounaspizzat.

Pizzatuokion jälkeen lapset halusivat leikkiä arvausleikkiä, ja sitä leikittiin. Meinasi mennä sormi suuhun kun en keksinyt tarpeeksi haastavia arvattavia juttuja, mutta onneksi google auttoi mua, ja löysin sieltä matematiikan tehtäviä ja muita, joita luin ääneen.

Lopuksi lapset halusivat katsoa telkkarista tulleen Inside Out -leffan ja erityisluvalla syödä karkkipäivän jämäkarkit. Yleensä meillä on niin, että kun karkkipäivänä jää karkkia (sitä jää yleensä aina, vaikka he valitsevat yleensä n. 1€ verran irtokarkkeja itselleen), ne säästetään seuraavaan karkkipäivään. Nyt tehtiin lapset päättää -päivän kunniaksi poikkeus, ja he saivat syödä  niitä jämiä samalla kun katsoivat leffaa.

Iltapalaksi kaikki halusivat puuroa, ihana toive! Ja iltapalaksi saivat sitten puuroa, ja leffan ja puuron jälkeen nukkumaan meni kolme erittäin tyytyväistä tyyppiä, jotka nukahtivat ihan sekunnissa. Ihan paras päivä yhdessä!

Me ollaan kyllä niin onnekkaita, kun saadaan olla näin ihanien lasten vanhempia. Ihan valtava onni näistä ihanista tyypeistä, jotka ovat fiksuja, kekseliäitä ja niin täynnä rakkautta. Isommat saivat lukea tämän tekstin ja valitsivat siihen nämä kuvat. Kiitos lapset että ootte just te <3

Niin se lasten joululoma on vaan humpsahtanut ohi ja nyt on enää huominen sunnuntai ennen kuin koulu taas jatkuu. On ollut ihanaa kun lapset ovat olleet kotona! Mun vuoden alkua on varjostaneet edelleen päänsäryt ja migreenit, tosin eilen ja tänään olen viimein saanut olla ilman niitä kunnolla. Se on niin tylsää, kun aina välillä migreeni iskee pidemmäksi aikaa, mutta onneksi on sitten yleensä taas pitkän aikaa myös pois. Puolet lasten lomasta meni päänsäryssä, joten ei päästy tekemään ihan niin paljon kaikkea hauskaa kuin etukäteen toivoin. Toisaalta ollaan otettu tosi rennosti koko perhe, eikä olla suoritettu lomaa, vaan sekä levätty että touhuttu kivoja asioita.

Isot tyypit ovat olleet kavereiden luona yökylässä yhden yön, ja päässeet heidän kanssa uimaan. Ollaan käyty mun äidin ja lasten kanssa Oodissa ja ulkoilemassa. Ollaan tutustuttu uusiin ystäviin ja käyty leikkitreffeillä. Ollaan vietetty uusi vuosi ystävien kanssa yhdessä. Eilen me käytiin myös Jääpuistossa luistelemassa isojen tyttöjen ja mun ystävän Pauliinan kanssa. Lapset ovat leikkineet paljon naapurin lasten kanssa ulkona, ja ollaan myös katsottu paljon leffoja. Aika ihana loma mun mielestä, ja kuulemma myös lasten mielestä. Se onkin tärkeintä.

Vietettiin sellaista isojen tyttöjen päivää perjantaina, kun käytiin eka leikkitreffeillä ja sitten mentiin luistelemaan ja kaakaolle. Lapset nauttivat tosi paljon siitä, kun vietettiin muutama tunti vain ”isojen kesken”. Toisaalta, sitten kun pikkusisko ja Otto liittyivät meidän seuraan, oltiin kaikki ihan onnesta soikeana. Kyllä sitä vaan ehtii muutamassakin tunnissa tulla ikävä, ja on ihana katsoa miten kaikkien lasten kasvot loistavat, kun he saavat kaikki olla yhdessä ja halia.

Me oltiin Jääpuistossa ekaa kertaa ja kokemus oli vähän ristiriitainen. Luistelu oli suht edullista (6€/aikuinen & 3€ lapsi), jää oli tietysti hyvässä kunnossa ja miljöö aivan ihana, mutta toinen pukuhuone oli kokonaan kiinni ja luisteluharjoitteluun tarkoitettuja telineitä oli käytössä vain neljä, vaikka pieniä luistelijoita oli hurjasti enemmän. Olin kuullut aiempina vuosina, että telineitä on paljon enemmän, ja pukuhuoneitakin on ennen ollut käytössä kaksi, joten se oli vähän harmi. Lisäksi jäin kaipaamaan lukollisia kaappeja, joihin tavarat voisi laittaa luistelun ajaksi, nyt ne piti joko ottaa kentän reunalle ja tuijotella niitä, tai jättää ne avonaiselle hyllylle minikokoiseen pukuhuoneeseen johon pääsee kuka tahansa. Eihän niitä kaappeja tietysti ole missään kaupungin ilmaisilla jäilläkään, mutta silloin kun maksaa kokemuksesta niin ne toisivat mukavasti lisäarvoa luistelun hinnalle, vaikka toimisivatkin kolikkopantilla tms.

Muuten kokemus oli kyllä ihana ja me kaikki nautittiin ulkoilusta ja luistelusta niin paljon! Luisteltiin melkein pari tuntia ja luistelun jälkeen lapset jäivät vielä kiipeilemään aivan jättimäiseen lumikasaan luistelukentän laidalle. Oli ihanaa nähdä, miten niin lyhyessä ajassakin taidot karttuvat niin paljon. Tänä talvena tullaan varmasti käymään luistelemassa useamman kerran, kun se on isojen kanssa niin iisiä jo.

Tänään me vietettiin vielä Lapset päättää -päivää, joka oli aika mahtava lopetus lomalle. Siitä tulee oma postauksensa vielä, koska päivä oli jälleen kerran aivan ihana ja yllättävä! Ihanaa viikonloppua kaikille ja toivottavasti teillä on ollut ihana vuoden alku!

Me askarreltiin lasten kanssa unelmakartat vuoden aluksi, sillä se oli juuri sopivaa tekemistä myrskyisään talvipäivään, jolloin ei tehnyt mieli mennä ulos. Tähän sain inspiraation ihanalta lukijaltani, joka kertoi omasta unelmakartastaan mulle instassa DM:llä. Lasten unelmakartoista tuli upeat, ja mun omasta tuli sellainen, joka inspiroi mua.

Tänä vuonna meillä on suurena haaveena meidän unelmien koti. Me otettiin pieni mietintätuokio asian suhteen tässä talvella teidän neuvojen jälkeen. Pikkuhiljaa on alkanut kirkastua ainakin alue missä halutaan asua, sekä ne tärkeimmät asiat, joita uudesta kodista pitäisi löytyä. Ollaan keskusteltu ystävien kanssa, jotka ovat vasta ostaneet asuntoja ja kuunneltu heidän kokemuksiaan ja neuvojaan. Ollaan käyty katselemassa erilaisia alueita, ihan vaan katselemassa, että millainen meininki missäkin on, ja missä mitkäkin kadut ja tiet sijaitsevat. Ollaan kyselty kokemuksia ja seurattu myynti-ilmoituksia. Ollaan katsottu google mapsista etäisyyksiä kouluista ja ollaan rajattu meidän toiveita. Enää ajatukset eivät harhaile täysin päinvastaisissa vaihtoehdoissa alueiden ja talojen suhteen, vaan on alkanut muodostua sellainen ”meidän talo” -fiilis.

Olen jo vuosien ajan ollut säännöllinen rahastosijoittaja, ja haluan jatkaa samalla tiellä edelleen. Haluan kuitenkin sijoittaa entistä vastuullisemmin, ja opetella uutta tänäkin vuonna. Mulle tuo ihan mielettömän suurta mielenrauhaa ja turvaa se, että tiedän, että rahaa on säästössä ja sijoitettuna sekä pitkällä tähtäimellä että lyhyemmän aikavälin mahdollisiin tarpeisiin tai yllätyksiin. Haluan jatkuvasti kasvattaa sitä summaa joka me kuukausittain säästetään, ja se on tavoitteena myös tänä vuonna.

Mä haaveilen, että tänä vuonna pystyn toteuttamaan niitä unelmia ja suunnitelmia joita mulla on ollut tämän blogin ja muiden somekanavien suhteen jo jonkin aikaa, mutta jotka ovat olleet ajanpuutteen vuoksi hieman ”jäissä”. Kun Otto jää opintovapaalle ja meidän taapero aloittaa osa-aikaisen päivähoidon, mä pääsen viimein tekemään mun töitä päivällä. Kun on säännöllisesti varattu tarpeeksi aikaa työnteolle, se antaa täysin erilaisia mahdollisuuksia kuin se, että työt yrittää vain sumplia kaikille liikeneville illan ja yön tunneille.

Toki nämä vuodet ovat opettaneet myös organisointikykyä, josta tulee olemaan paljon hyötyä. Kun tiedän, että pystyn selviytymään mun töistä ilman niille varattua työaikaa arjessa, tiedän myös, että kun mulla on paljon töille varattua aikaa, pystyn paljon enempään kuin siihen, mitä olen viimeiset pari vuotta tehnyt. Se tuntuu kutkuttavan jännittävältä. Siksi Master your to do list löytyy tuolta.

Haluaisin myös voida fyysisesti vielä paremmin. Toivon, että käytettävän ajan lisääntyessä mä pystyisin palauttamaan liikunnan säännöllisemmäksi osaksi arkea, kuin mitä se nyt on. Olen ollut jo useamman kerran hyvällä tiellä liikunnan suhteen, mutta kun jostain on pitänyt luopua, olen luopunut siitä säännöllisyydestä. Vaikka se säännöllinen liikkuminenhan on juuri se, mistä saisi lisää energiaa. Onneksi pian ei tarvitse enää miettiä, mistä saisi niitä tunteja vuorokauteen, vaan voi tehdä kaikkia niitä asioita mitä haluaa. Ja onneksi lapset ovat pitäneet mut päivittäin liikkeessä silloinkin, kun säännöllistä liikuntaa ei muuten ole ollut. Lisäksi haluan pitää kiinni terveellisestä, värikkäästä ja monipuolisesta ruokavaliosta. Mulla taisi olla nälkä kun askarreltiin, ja siksi karttaan päätyi jopa kaksi ruokakuvaa.

Tärkein leike jonka liimasin mun karttaan oli lause: All Force. No Fear. Sen mä haluan muistaa tänä vuonna ja kaikkina tulevina vuosina. Kun keskittää kaiken sen voiman, mikä kuluisi sen pelkäämiseen, että entä jos jokin menee pieleen, siihen, että tavoittelee määrätietoisesti unelmiaan, saa paljon enemmän aikaan. Siksi All Force. No Fear. Kun laittaa silmät kiinni ja oikein makustelee tuota lausetta päässä, voi tuntea sen voiman, minkä niistä sanoista saa.

Mitään ei sinulta puutu oli myös sellainen lause, jonka halusin lisätä mun karttaan. Vaikka mulla on 95% sellainen tunne, että multa ei tosiaankaan puutu mitään, mä haluaisin päästä siihen tilaan, jossa se 5% on paikallaan myös. Siihen tilaan, jossa ei tarvitse jahkailla, että haluaisiko sittenkin vielä lisää lapsia tai koiran tai ”jotain”. Haluaisin saavuttaa sen tilan, jossa kaikki tuntuu kokonaiselta. Ehkä tähän myös vaikuttaa se, että me ollaan niin nuoria vielä, ja meidän ympärillä monet ystävät elävät vasta juuri nyt niitä elämän merkittävimpiä hetkiä: häitä, esikoisvauvoja tai koiria. Siinä tulee helposti se tunne, että meidänkin elämään pitäisi vielä saada joku huippuhetki, kun ”kaikilla muillakin on”. Mutta ei tarvitse. Jos joskus meidän elämässä tapahtuu vielä jotain yhtä isoa, mä haluan, että se halu ja tarve siihen on sisäsyntyistä, eikä johdu siitä, että kaikki muutkin tekevät niin.

Muutaman matkakuvankin mahdutin unelmakarttaan, sillä tänä vuonna on tarkoitus matkustaa ainakin yhdelle pidemmälle reissulle lasten kanssa nyt keväällä. Mahdollisesti tehdään myös vuoden aikana Oton kanssa kahdenkeskinen reissu ekaa kertaa sitten vuoden 2015. Sille ei olla mietitty vielä minkäänlaista aikataulua tai edes matkakohdetta, mutta joku pienempi reissu, sillä kovin montaa yötä en vieläkään ole valmis olemaan erossa meidän taaperosta.

Konkreettisten lomareissujen lisäksi unelmoin siitä, että muistaisin aina välillä nostaa ne jalat ylös ja vaan olla. Siksi unelmakartassa on kuva ihanista villasukista ja sana ”Lepääminen”. En löytänyt lehdistä sopivaa kuvaa kuvastamaan perheen kanssa yhdessä olemista, joka on tämän vuoden tärkein unelma ja suunnitelma. Siksi tyydyin vain kirjoittamaan tuohon sanan ”Yhdessä”. Yhdessä perheen ja läheisten kanssa oleminen on tärkeintä, mitä mun jokaisessa vuodessa voi olla. Siksi tuossa on myös tuo kuva upeista kaunottarista, jotka näyttävät tiiviiltä ystäväporukalta. Haluan viettää paljon aikaa ystävien kanssa ja olla se, joka muistaa kysyä mitä kuuluu ja ehdottaa extempore -treffejä.

Mun mielestä tämän vuoden unelmat ja suunnitelmat kuulostavat aika hyvältä. Entäs te? Mistä te haaveilette tänä vuonna? Mitkä ovat teidän suurimpia tavoitteita tai toiveita tälle vuodelle?

Moikka ja hyvää uutta vuotta vielä teille kaikille! Mä palaan vasta nyt koneen ääreen, sillä mulle iski vuoden ensimmäisenä aamuna yhtäkkiä ärhäkkä migreeni, jonka tajusin liian myöhään kun makoilin pimeässä Oton kainalossa aamulla. Pimeässä näköoireet eivät ensin tulleet niin selkeästi, ja sitten otin lääkkeen liian myöhään, ja se ei enää ehtinyt auttaa. Mutta siitäkin selvittiin, edelleen on ollut päänsärkyä tänään, mutta varmasti vuoden kolmas päivä on jo parempi! Ja olen kiitollinen, että tämä oli eka aurallinen migreeni moneen kuukauteen, toivottavasti saan taas pitää useamman kuukauden tauon näissä.

Me vietettiin uutta vuotta ystäväporukalla, kun Emilia ja Topias lapsineen, sekä mun ystävä Emmis, olivat täällä meidän seurana. Saatiin tietysti aloittaa uusi vuosi ihanien uutisten saattelemana, kun Emilia ja Topias kertoivat vauvauutiset! Eipä paljoa onnellisemmin voi uutta vuottaa aloittaakaan, kuin seuraten rakkaiden ystävien suurta onnea. Ihan mieletöntä!

Me herkuteltiin perinteisesti hodaribuffetilla ja lisäksi vielä Emilia paistoi jälkkäriksi lettuja, jotka nekin nautittiin buffameiningillä. Meillä oli pienet herkkuöverit, mutta mikäs sen parempi tapa aloittaa uutta vuotta. Raketteja me ei ammuttu, mutta käytiin kyllä ulkona lasten kanssa katselemassa ja nähtiin ihan sikana raketteja, tosi hienojakin. Tehtiin myös perinteiset tähtisädetikku-kuviot sekä itse, että lasten kanssa. Aika hienoja sydämiä lapsetkin saivat jo aikaiseksi, miten heistä on tullutkin jo niin isoja ja taitavia.

Meidän taapero oli tosi vaikuttunut raketeista, ja hän seisoi ikkunassa katselemassa niitä aina vähät väliä. Lapsilla meni leikit taas niin hyvin yhteen, ja neljää vanhinta ei juurikaan näkynyt, kun heillä oli ihan omat leikit ja meiningit yläkerrassa. No pitivät he kyllä yhden esityksen meille sentään. Pienin napero pyöri meidän ja turkulaisten Volde-koiran kanssa koko illan tyytyväisenä. Kaikki lapset nukahtivat ihan sekunnissa kun viimein menivät nukkumaan, ja vuosi vaihtui ihan aikuisten kesken.

Oli kyllä aika ihanaa viettää tämäkin vuodenvaihde samalla tutulla kaavalla kuin viimeiset kahdeksan vuotta: pussaten Oton kanssa tasan kello 00.00. Silloin tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta meidän ekasta pususta, ja tietty uudenvuoden aattona myös kahdeksan vuotta siitä, kun ekan kerran tavattiin. Toivottavasti meillä on edessä vielä äärettömästi näitä uudenvuoden pusuja! Kliseistä tai ei, se on romanttinen ja ihana hömppäperinne, josta halutaan pitää kiinni.

Nyt lomamoodi on ohi, ja on aika tarttua kiinni tähän blogiin ihan kunnolla, ja alkaa toteuttaa niitä kaikkia siistejä juttuja, jotka ovat vain pyörineet päässä viime aikoina. Tarkoitus oli olla jo eilen kunnolla sorvin ääressä, mutta tämä migreeni hieman sotki kuvioita. Toivottavasti saan tehdä hommia ilman migreeniä mahdollisimman pian, niin ajatuskin liikkuu vähän sutjakammin. Ihanaa uutta vuotta vielä kerran <3 

En voi uskoa, että taas on tullut perinteisen vuosikatsauksen aika ja tänään on vuoden 2018 viimeinen päivä. Tuntuu, että ihan vasta paketoitiin edellinen vuosi – ja nyt muka taas! Viime vuonna toivoin vuodelle 2018 tasaista perhearkea, ja sitä ollaan kyllä saatu elää. Toki tämä vuosi on ollut paljon muutakin. Suuria uusia asioita ja pienempiä uusia asioita. Kokosin tähän postaukseen tuttuun tapaan koko vuoden pähkinänkuoressa, sekä omat postauslempparit joka kuukaudelta ”Kuukauden postausnostoksi”. Mun omat suosikit eroavat jonkin verran niistä eilen julkaistuista teidän suosikeista, koska joihinkin mulla on itsellä ihan erityinen tunneside vaikka ne eivät olisi vuoden luetuimmiksi nousseetkaan.

Tammikuu:

Vuosi vaihtui Oulussa mun tädin perheen luona, missä meidän silloin 10kk vanha kuopus myös oppi kävelemään vuoden 2017 toisiksi viimeisenä päivänä. Tammikuu oli suurten muutosten aikaa, kun meidän vauvavuosi lähestyi loppuaan. Kuopus muutti omaan huoneeseen nukkumaan, ja saatiin vauvan oma huone viimein valmiiksi. Vietettiin joululomaa eskarilaisen ja päiväkotilaisen kanssa, ja käytiin koko perhe Heurekassa, josta tykättiin kovasti. Kirjoitin ajatuksia sormiruokailusta ja siitä, kuinka meidän vauvan lautasella on ihan samaa ruokaa kuin muillakin.

Aloin tammikuussa tekemään parin vuoden tauon jälkeen ja eka kertaa ikinä yrittäjänä sisältöä myös muille yrityksille kuin omalleni. Kuukausi alkoi siis melko intensiivisesti, kun loman jälkeen olin taas kotona menevän vauvan kanssa, ja omien hommieni lisäksi aloin tehdä hommia myös muille. Kirjoitin tammikuussa siitä, kuinka kaipasin rohkeutta olla minä, ja pukeutuminen oli muutenkin mielessä, sillä jaoin myös vauvan päivän asun ja kirjoitin siitä, miten vauvan vaatekaapin saa helposti toimivaksi. Inspiroiduin kirjoittamaan myös siitä, kuinka mä haluan kasvattaa meidän lapset ilman tiukkoja muotteja, juuri sellaisiksi kuin he itse ovat. Loppukuusta lopetin yöimetyksen kokonaan ja kirjoitin kokemukset siitä, kuinka se meillä sujui ja miten se tehtiin.

Kuukauden postausnosto: Mun koko elämäntarina pähkinänkuoressa, jonka jaoin ensimmäistä kertaa blogin historiassa kokonaisuudessaan. Jos siis olet uusi lukija, tai muuten vain kiiinnostaa tietää kuka täällä oikein kirjoittaa, tsekkaa tämä!

 

Helmikuu:

Kuukausi aloitettiin isoilla teemoilla, sillä pohdin sitä, oliko kulunut vuosi ollut meidän viiimeinen vauvavuosi. Kirjoitin siitä, kuinka helmikuu on vuoden ihanin kuukausi, koska samassa kuussa meidän kuopus täytti yksi vuotta, pidettiin hänelle ihanat synttärijuhlat, vietettiin Oton kanssa 4. hääpäivää (ja vuosipäivää) ja käytiin hääpäivätreffeillä Flamingossa. Otto kertoi muutamia asioita musta, joita en ennen ollut paljastanut ja hän jakoi myös omat pettämättömät vinkkinsä parempaan lapsiperhearkeen. Mä värjäsin parin vuoden tauon jälkeen hiukset jälleen vähän radikaalimmiksi, kun ponitukka teki comebackin.

Kirjoitin myös siitä, millaisia ovat kolmen lapsen yrittäjä-äidin ystävyyssuhteet ja mitä piirteitä ihailen muissa ihmisissä. Taaperon muutettua edellisessä kuussa omaan huoneeseen me muokattiin meidän makuuhuonetta vihdoinkin sotkuisesta perhepedistä valmiiksi aikuisten makkariksi. Helmikuussa lapsilla oli ihana ja luminen hiihtoloma ja me vietettiin lasten toivelauantaita, eli lapset päättää -päivää. Loppukuusta hempeilin kun kirjoitin väsyneen onnellisena meidän hullunkurisesta perheestä intensiivisen videokuvausrupeaman jälkeen.

Kuukauden postausnosto: Vauvan ensimmäinen vuosi videolla. Tämä on yksi mun YouTube-historian katsotuimmista videoista, ja munkin oma lemppari. Meidän taaperon eka vuosi videolla, kaikki ihanat uudet taidot ja mieleenpainuvimmat hetket.

Maaliskuu:

Heti maaliskuun alussa kirjoitin paidasta, joka oli silloin ollut käytössä viisi vuotta putkeen. Paidan kuudes vuosi alkaa parin kuukauden päästä olla siis täynnä, pitää kirjoittaa sitten uusi postaus, kun se joskus vihdoin lähtee eteenpäin. Multa kysyttiin, että mikä on meidän perheen positiivisen arjen salaisuus, ja mä vastasin kokonaisella postauksella. Meidän silloin 4-vuotias keskimmäinen oppi itsekseen lukemaan, oivalsi ihan mielettömän jutun nimeltä ”fantastisoiminen” ja lapset halusivat tehdä blogiin postauksen, jossa kertoivat meidän viikonlopusta. Taaperonkin maailmaa avarsin, kun kerroin, että hän on meidän perheen villein tapaus ja jaoin yhden tavallisen taaperon aamupäivän hetket kuvina.

Lähdettiin Ouluun juhlimaan mun papan 80v-synttäreitä ja mun serkun rippijuhlia. Myönsin vihdoin itselleni sen, että liikunta oli jäänyt retuperälle, ja tartuin uudelleen toimeen. Me tehtiin Oton kanssa videolle parisuhde Q&A, ja naistenpäivänä kirjoitin tasa-arvosta kantaaottavan tekstin. Loppukuusta lähdin Tallinnan muotiviikoille, ja palasin etuajassa kotiin sairastuttuani rajuun vatsatautiin. Siitä inspiroiduinkin kirjoittamaan siitä, kuinka vatsataudista toivutaan KOTONA, eikä päivähoidossa tai ihmisten ilmoilla. Loppukuu sujui onneksi ihanammissa tunnelmissa, kun vietin ensin ihan mielettömän lukijaillan teidän kanssa ja sen jälkeen olikin jo pääsiäisloman vuoro.

Kuukauden postausnosto: Meidän positiivisen arjen salaisuus. Tämä teksti on ajankohtainen joka ikinen kerta, kun joku kyseenalaistaa sen, voiko lapsiperhearki olla oikeasti mukavaa ja positiivista. Tämä nousi yhdeksi vuoden suosituimmista teksteistä.

Huhtikuu:

Kylmä alkoi kyllästyttää ja alettiin suunnittelemaan lasten kanssa lomareissua kesälle. Kirjoitin siitä, oliko puhelimen ostaminen eskarilaiselle ollut hyvä vai huono päätös, nostin esiin 10 asiaa joista olin juuri sillä hetkellä kiitollinen. Meidän keskimmäinen täytti huhtikuussa viisi vuotta, ja järjestettiin hänelle hurjan mahtavat hirviösynttärit. Jaoin taaperon lempisanoja ja kerroin siitä, kuinka lapset halusivat nukkua kaikki yhdessä, vaikka vanhin olisi saanut jo silloin aivan oman huoneen. Käytiin isojen tyttöjen kanssa katsomassa uskomattoman ihana Barbie-näyttely Kansallismuseossa, ja Oton kanssa taas laitettiin meidän pihaterassi talven jäljiltä kuntoon. Kevät alkoi pikkuhiljaa tulla!

Loppukuusta oltiin ihan älyttömän hyvillä fiiliksillä, koska saatiin vihdoinkin kesälomareissu päätettyä ja varattua, ja päätin kuukauden juhlimalla Emilian polttareita Turussa.

Kuukauden postausnosto: Tätä kukaan ei kerro äitiydestä. Listasin asioita, jotka tulivat mulle itselleni täysin uutena asiana äitiyden myötä, ja joita alkuun jopa säikähdinkin, vaikka kyse oli ihan normaaleista jutuista. Halusin tehdä listan, jossa on eri asioita, kuin niissä kaikissa miljoonassa Buzzfeedista ja muista löytyvissä listoissa. Tämä oli myös yksi vuoden suosituimmista postauksista.

Toukokuu:

Vappua juhlittiin tietenkin heti ekaksi käymällä Linnanmäellä ja herkuttelemalla brunssilla ystävien kanssa. Inspiroiduin kirjoittamaan spontaaniudesta ja onnellisuudesta, ja hempeilin kirjoittamalla Otosta siirappista hömppää. Taapero täytti jo vuoden ja kolme kuukautta, ja esittelin hänen vaatekaappinsa koko sisällön. Kirjoitin siitä, millaista on taaperoimettäminen, sillä jatkoin imetystä onnistuneesti edelleen taaperon kanssa.

Tämä blogi täytti toukokuussa seitsemän vuotta, ja se tuntui kyllä aivan älyttömän hienolta. Olen tosi kiitollinen jokaisesta hetkestä, jonka olen saanut viettää tehden tätä blogia! Vietettiin tyttöjen viikonloppua Oton ollessa Topiaksen polttareissa, ja kirjoitin vihdoinkin myös oman kaason näkökulmani Emilian polttareista. Juhlittiin esikoisen eskarin päättäreitä, ja kesäloman kynnyksellä tein meidän ihanalle 5-vuotiaalle kesähaastattelun. Käytiin myös päiväretkellä upeassa Porvoossa yhdessä koko perhe. Ihana paikka niin lyhyen matkan päässä Helsingistä.

Kuukauden postausnosto: Lapsen tunteiden sanoittamisen tärkeys. Kirjoitin pitkän postauksen siitä, miten tärkeää on sanoittaa lapsen tunteita ja opettaa hänet käsittelemään, ymmärtämään ja kertomaan omista tunteistaan.

Kesäkuu:

Lapset jäivät pitkälle kymmenen viikon kesälomalle ja me oltiin siitä niin fiiliksissä. Kuukausi alkoi loman lisäksi muutenkin loistavissa fiiliksissä, sillä päästiin isojen tyttöjen kanssa vihdoin kauan odotetulle Marcuksen ja Martinuksen keikalle! Se oli kyllä niin mahtava kokemus. Puheesta oli puhetta (heh) sillä tein kattavan katsauksen meidän perheen kaksikielisyyteen  ja jaoin muutamia random-lauseita meidän perheen arjen keskeltä.

Kuun puolivälissä Otonkin loma alkoi mahtavissa meiningeissä, kun juhlittiin Oton 28v-synttäreitä kaveriporukalla, ja vain pari päivää sen jälkeen aloitin ensimmäisen lomani kahteen vuoteen, kun me lähdettiin koko perhe Rodokselle. Jaoin 10 ihaninta hetkeä Kreikasta, ja suoraan Kreikan reissun jälkeen me otettiinkin nokka kohti Oulua. Osallistuin kesäkuussa myös Näin valehtelen netissä -blogihaasteeseen, joka oli sangen mielenkiintoinen.

Kuukauden postausnosto: #Olisinpatiennyt. Osallistuin Maaret Kallion postaushaasteeseen, jossa kirjoitin ylös asioita, joita toivoin, että olisin tiennyt jo teininä. Postauksen kirjoittaminen oli ihan älyttömän koskettavaa mulle, ja mua alkoi itkettää edelleen näin puolen vuoden jälkeenkin sitä lukiessa. Siinä tiivistyi niin monet asiat, jotka vaikuttaa muhun ihmisenä edelleen.

Heinäkuu:

Kuun alussa oltiin vielä Oulussa ja päästiin Oton kanssa kahdestaan deiteille, joilla käytiin mm. hautausmaalla. Käytiin Oulussa lasten kanssa Kiviniemen Muumipuistossa, ja lopulta palattiin kotiin muutaman viikon kesäreissailun jälkeen. Jaoin blogissa vielä Kreikan reissulta kokemuksia Kolymbia Beachista ja Hotel Kolymbia Starista jossa yövyttiin, sekä meidän perheen vinkkejä Rodoksen saarelle. Helsinkiin päästyämme jatkettiin lomailua pikkureissujen merkeissä. Käytiin lasten kanssa Inkoossa Lomamäen lemmikkipuistossa, missä päästiin syöttämään kettuja! Se oli yksi kesän ikimuistoisimpia juttuja, ja olen ikuisesti kiitollinen Oton ihanalle pikkuserkulle, joka pyysi meitä matkaseuraksi paikkaan, josta en ollut koskaan ennen kuullutkaan.

Heinäkuussa nautittiin aivan älyttömistä superhelteistä, ja saatiin vihdoin kunnon kesä! Tehtiin päiväreissu eka kertaa ikinä lasten kanssa Muumimaailmaan (missä meidät yllätti yhtäkkiä jäätävä ukkonen ja kaatosade), ja käytiin myös Lintsillä. Parasta kuukaudessa olivat kuitenkin iltauinnit, sillä mun serkku ja äiti tulivat meille Oulusta kylään, ja päästiin melkeinpä joka ilta käymään iltauinnilla lämpimässä vedessä lasten mentyä nukkumaan, kun mun äiti valvoi heidän unta. Toki me kyllä uitiin lasten kanssakin lähes joka päivä. Sanon siksi melkein joka ilta, koska yhtenä iltana me ei mentykään uimaan, vaan napattiin kaupunkipyörät alle Oton ja mun serkun kanssa, ja mentiin piknikille. Jaoin blogissa myös kokemuksia sisarussuhteista kolmen lapsen perheessä, sekä meidän perheen kesäloman ruokalistaa.

Kuukauden postausnosto: Rodoksen loma videolla. Tämä on meidän ihana kesämuisto, johon on taltioitu kaikki tärkeimmät tunnelmat Rodoksen reissulta. Lapset haluaisivat katsoa tätä suunnilleen joka toinen päivä ja osaan tämän varmaan ulkoa.

Elokuu:

Kuukausi alkoi hyvällä fiiliksellä, sillä heinäkuun vikana päivänä me vietettiin Lapset päättää -päivää, joka oli aivan mahtava kokemus meille kaikille. Sen jälkeen olikin hyvä lähteä Oton kanssa unelmatreffeille, kun taapero yökyläili ensimmäistä kertaa ikinä isosiskojensa kanssa. Lunastettiin siis Oton iskän antama joululahja: hotelliyö, ravintolaillallinen ja yön yli -lastenhoito. Täydellinen lahja, ja saatiin muuten tänä vuonna samanlainen lahja! Nyt tosin ei ajateltu odottaa ihan yhtä pitkään lunastuksen kanssa, viime vuonna ei vaan raaskittu laittaa kuopusta yön yli hoitoon ennen kuin vasta elokuussa. Kaikki sujui silloin aivan loistavasti, vaikka taapero alkoikin olla jo tahtoa täynnä!

Pian treffien jälkeen lähdettiin vielä minilomalle Ouluun ennen arkeen paluuta. Loma oli ihana, vaikka meidän mökkireissulla mulla murtuikin varvas. Elokuu oli murtuneesta varpaasta huolimatta hienojen merkkipaalujen kuukausi: ekan yökylän lisäksi kuopus täytti 1,5 vuotta, ja lopetin imetyksen, kun hän ei enää ollut itse kiinnostunut siitä. Sen lisäksi mä jaoin meidän vanhempien fiiliksiä siitä, että esikoinen menee kouluun, ja tottakai kerrottiin myös esikoisen luvalla miten eka koulupäivä sitten oli sujunut. Elokuussa myös paljastin, että meidän perheessä onkin nyt kaksi ekaluokkalaista, koska Otto aloitti myös opinnot ammattikorkeakoulussa samana päivänä kuin esikoinen aloitti koulu-uransa.

Esiteltiin esikoisen kanssa hänen vaatekaappinsa sisältö, sillä koululaisen pukeutuminen kiinnosti monia. Inspiroiduin kirjoittamaan siitä, millaista on olla ainoa lapsi ja päästin teidät kurkkaamaan, miltä meidän kotona näyttää aivan tavallisena arkipäivänä ilman yhtään stailausta. Kuukauden lopussa mun yritys täytti kaksi vuotta, ja kirjoitin postauksen meidän kesästä, koska fakta on se, että kesä 2018 oli kyllä ihanin ikinä.

Kuukauden postausnosto: Tulevaisuus ja haaveet 2011 vs. 2018. Löysin vanhan postauksen vuodelta 2011, johon olin listannut tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita. Vertasin nykyhetken tilannetta sekä haaveita seitsemän vuoden takaisiin, ja tämä oli mulle itselleni tosi ajatuksia herättävä postaus tehdä.

Syyskuu:

Meidän ihana 5v pääsi esittelemään oman iloisen ja värikkään vaatekaappinsa syyskuussa. Se taisikin olla kuukauden ”tasaisin” postaus, sillä muuten kuukausi tuntui olevan yhtä vuoristorataa mahtavine huippuineen ja ei-niin-mahtavine aallonpohjineen. No okei, fiilistelin myös ihania rentoja päiviä taaperon kanssa ja nostin tapetille puhumisen tärkeyden parisuhteessa, sekä jaoin 10 arkikuvaa syyskuulta, joten todistetusti meillä oli myös sitä tasaista arkea.

Mutta muuten oli lähinnä juhlan ja kriisien vaihtelua. Meidän esikoinen täytti seitsemän vuotta, ja vietettiin ihanat emoji-teemaiset 7v-synttärit hänen kanssaan. Mäkin täytin 27 vuotta, ja sain Otolta maailman ihanimman lahjan: Guccin GG Marmont Matelasse -laukun. Ihanien juhlahetkien lisäksi kärsin myös pahimmasta migreenistä moneen vuoteen, ja jouduin käyttämään silmälappua useamman päivän, sillä meidän taapero tökkäsi mulle kipeän haavan silmään. Se oli kyllä sellainen kokemus, että ei tarvitse toiste kokea, huhhuh. Onneksi selvittiin näistä vastoinkäymisistä muutaman päivän kivuilla ja säikähdyksellä, olisi voinut käydä pahemminkin.

Kuukauden postausnosto: 15 helppoa ja nopeaa arkiruokaa meidän perheen ruokalistalta. Tähän postaukseen on koottu niin monta meidän arkiruokalempparia, että aina kun tarvitsen inspiraatiota kauppalistan tekoon, aloitan tästä. Yleensä ainakin joku näistä nappaa!

Lokakuu:

Aloitin kuukauden isolla teemalla: kirjoitin postauksen rohkaisuksi kaikille heille, joita pelottaa, että lapsiperhe-arki on ihan hirveää. Tämän pohjalta syntyi ajatus erilaisista perheistä kertovasta postaussarjasta ensi vuodelle. Sitten siirryttiin kevyempiin aiheisiin, ja vastasin suosittuun 33 kysymystä -blogihaasteeseen omalta osaltani. Otto vastasi loppukuusta miehen näkökulmasta 33 kysymykseen, kun sama haaste otti uuden suunnan uusilla kysymyksillä. Me käytiin lasten kanssa minilomalla Ahvenanmaalla, ja syyslomalla ajeltiin Ouluun. Järkättiin myös esikoiselle liikunnalliset kaverisynttärit.

Esittelin mun vaatekaapin kulmakiviä (kun kaikki lasten vaatekaapit oli jo käyty läpi), ja mun makuupussitakki herätti ajatuksia kommenttiboksissa. Sitten olikin vähän isompien uutisten vuoro, kun paljastin, että me etsitään omaa kotia. Newsflash! Etsinnät eivät vielä ole tuottanut tulosta tässä parissa kuukaudessa, vaan edelleen etsitään. Pohdiskelin oman luonteeni vahvuuksia ja heikkouksia, ja kerroin meidän vauvavuoden jälkeisestä kuherruskuukaudesta Oton kanssa. Ilmastoraportin jysähdettyä ilmoille mä otin vihdoin armottoman itsekriittisen parin viikon tuskailun jälkeen kantaa ilmastoasioihin.

Yhdeksi vuoden kommentoiduimmista postauksista nousi Miten löytää ystäviä -postaus, jossa te saitte laittaa kaverinhakuilmoituksia, ja etsiä samanhenkistä seuraa. Olisi mahtavaa kuulla oletteko löytäneet toisenne ilmoitusten perusteella, ja ehkä tavanneet, tai saaneet juttuseuraa?

Kuukauden postausnosto: Millaista on olla kroonisesti masentuneen läheinen? Tämä on mulle itselleni yksi tärkeimmistä postauksista joita olen kirjoittanut, koska tässä sain purettua niin monia tunteita ja ajatuksia, joita mun sisälle oli vaan kertynyt. Oli myös ihan älyttömän mielenkiintoista ja voimaannuttavaa kuulla muiden masentuneiden ihmisten läheisten kokemuksia ja ajatuksia.

Marraskuu:

Me otettiin marraskuussa rennosti ja yritettiin ottaa ilo irti niistä lyhyistäkin valoisista hetkistä, vaikka välillä se pimeys tuntui lamaannuttavalta. Kyselin teiltä IG Storiesissa, että mitä te oletatte minusta, ja sain liudan super mielenkiintoisia oletuksia, joista koostin postauksen. Tätä oli niin hauska tehdä! Mä annoin meidän lasten pukea mut anna lapsesi pukea sinut -päivänä, ja totesin myös, että on aika siistiä olla jo vähän isompien lasten vanhempi. Juhlittiin isänpäivää ja juhlittiin myös lukijailtaa, jossa sain tavata monen monta mahtavaa tyyppiä sieltä näyttöjen takaa!

Paljastin, että Otto jää ensi keväänä opintovapaalle, ja se olikin syksyn paras ja ihanin uutinen. Ei enää montaa viikkoa siihen, että me saadaan olla yhdessä päivisin! Käytiin katsomassa joulukadun avajaisia, joissa mä missasin joulupukin kokonaan ja pyöräytettiin olohuoneen järjestys uuteen uskoon. Loppukuusta kerroin teille mikä ihme on PERHEKASA ja fiilistelin sitä, että pimeä marraskuu on vihdoinkin ohi.

Kuukauden postausnosto: Tuleeko meille neljäs lapsi? Eli siis #maharauha. Ei lisättävää, se kannattaa käydä lukemassa, jos ei ole vielä tullut vastaan. Tämä oli koko vuoden luetuin teksti ylivoimaisesti.

Joulukuu:

Tajuttiin joulukuun alussa, että hitto – se monta vuotta odotettu ja vähän jännäiltykin ekaluokka oli jo puolivälissä! Ja meillä on mennyt loistavasti. Joulukuun ajan blogissa pyöri joulukalenteri, jonka tein tänä vuonna ehkä enemmän antaumuksella kuin koskaan ennen. Päässä pyöri kuitenkin muitakin tärkeitä teemoja kuin vain joulu, kuten työn ja perhe-elämän yhdistäminen. Marraskuussa järjestetyssä Lapsistrategia 2040-vaikuttajaillassa inspiroiduin niin monesta aiheesta, että se tulee näkymään blogissa vielä ensi vuoden puolellakin. Itsenäisyyspäivänä halusin kertoa, mitä suomalaisuus minulle merkitsee. Me käytiin Tuomaan markkinoilla ja valmistauduttiin täydellä sydämellä jouluun.

Me pidettiin tyttöjen kanssa ihanat pyjamabileet ja katsottiin kolme leffaa! Se oli ihan parasta, ja täytyy ehdottomasti ottaa uusiksi mahdollisimman pian. Lapset halusivat tehdä jouluhaastattelun, josta tuli aika hauska. Me myös autettiin joulun alla apua tarvitsevia yhdessä lasten kanssa. Kuvattiin videolle meidän tavallinen lauantaipäivä, ja vietettiin aivan mielettömän ihana ja rentouttava joulu ja joululoma lasten kanssa.

Kuukauden postausnosto: Minä rakastan sinua. Meidän taapero sanoi ensimmäistä kertaa nuo sanat minulle, ja siitä herkistyneenä kirjoitin rakastamista koskien muutamia ajatuksia ylös.

Tämä vuosi on ollut aivan älytön vuosi. Niin täynnä hyvää onnea, iloa, naurua, rakkautta, myös surua ja haikeuttakin etenkin näin vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Silti olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, joka ollaan saatu kokea. Tämä vuosi on ollut paljon enemmän kuin uskalsin edes toivoa vuosi sitten. En voi kuin pitää peukut pystyssä ja sormet ristissä, että hyvä onni jatkuu ensi vuonnakin, ja saadaan nauttia terveydestä, rakkaudesta ja hyvästä fiiliksestä myös silloin. Ihanaa uutta vuotta kaikille, nähdään ja kuullaan ensi vuoden puolella, siitä tulee MAAGINEN!