On tullut vuoden ja vuosikymmenen viimeisen päivän aika ja nyt käydään koko vuosi läpi. Tässä teille siis perinteinen vuosikooste, jossa käyn kuukausi kuukaudelta läpi kuluneen vuoden tapahtumat. Onhan meillä ollut taas tapahtumarikas vuosi, voi veljet!

TAMMIKUU

Meidän uusi vuosi vaihtui rakkaiden ystävien kanssa ja saatiin heti vuoden alkuun ihania vauvauutisia. Tehtiin lasten kanssa uuden vuoden unelmakartat ja mä kävin myös näöntarkastuksessa ikävän migreeniputken jälkeen. Sain sen seurauksena silmälasit. Käytiin isojen tyttöjen kanssa luistelemassa Jääpuistossa mun ystävän Pauliinan kanssa, joka on ammattiluistelija.  Vietettiin joululomalla lapset päättää päivä, eli lapset saivat päättää kaikesta koko päivän ajan. Tammikuussa eräs sysmäläinen rehtori herätti pahennusta lausunnollaan kiusaamista koskien, ja inspiroiduin itsekin kirjoittamaan kiusaamisesta.

Taapero muutti pinnasängystä lastensänkyyn ja jaoin kokemukset muutoksesta viikon jälkeen. Listattiin myös meidän toiveita uudesta kodista ja voin kertoa, että näin vuotta myöhemmin lista on ainakin puolet lyhyempi. Loppukuusta lapset olivat vuorotellen kipeänä ja me suunniteltiin kuumeisesti meidän helmikuun hääpäiväbileitä Oton kanssa. Kävin myös haastattelemassa ensimmäistä ihanaa erilaista perhettä Lahdessa, joka oli ihana ja jännittävä kokemus. Meidän taapero kävi luistelemassa ekan kerran elämässään 1v11kk ikäisenä ja tykkäsi kovasti.

HELMIKUU

Otolla oli viimeinen työpäivä ennen kahden vuoden opintovapaata. Meidän taapero täytti kaksi vuotta ja juhlistettiin sitä Ryhmä Hau -teemaisilla synttäreillä. Kuukausi oli muutenkin täynnä juhlaa, koska vihdoin koitti meidän viides hääpäivä, sekä 5v-hääpäiväbileet, joita oli odotettu ja suunniteltu. Touhuttiin paljon lasten kanssa ja listasinkin asioita, joita on kiva tehdä yhdessä jo vähän isompien lasten kanssa. Arki oli varsin hektistä, mutta vastapainoksi vietettiin leppoisia kotipäiviä. Taapero oli viimeistä viikkoa kotihoidossa mun kanssa, ennen dagiksen aloitusta. Matkustettiin hiihtolomaksi Ouluun (josta tein myös videon) ja käytiin myös päiväreissu Nokialla haastattelemassa ihanaa erilaista perhettä.

MAALISKUU

Meidän kuopus aloitti päiväkodin ja halusin kiittää päiväkotien henkilökuntaa upeasta työstä, jota he tekevät. Tein maaliskuussa ensimmäisen 10 suoraa kysymystä rahasta -postauksen, joka oli vuoden luetuin postaus. Vietettiin naistenpäivää yhdessä tyttöjen kanssa ja inspiroiduin kirjoittamaan naiseudesta enemmänkin. Oton kanssa nautittiin uudenlaisesta arjesta, kun saatiin ekaa kertaa vuosiin rauhallista työaikaa päiviin. Meidän keskimmäisellä murtui käsi temppuradalla. Käytiin lasten kanssa Kiasmassa ja loppukuusta mä kävin pään ja kaulan magneettikuvauksessa pitkään jatkuneiden päänsärkyjen ja migreenien jälkeen ja sain huojentavat tulokset: kaikki oli kunnossa.

HUHTIKUU

Aloitettiin kuukausi extempore-reissulla Tukholmaan perheen kesken. Äänestin eduskuntavaaleissa ja kysyin instassa seuraajiltani heidän syitään äänestää. Jaoin blogissa seuraajien 100 syytä äänestää. Meidän keskimmäinen täytti kuusi vuotta ja me juhlistettiin sitä merirosvo-teemaisilla synttäreillä. Käytiin Heurekassa katsomassa dinosauruksia ja jaoin blogissa trendin mukaisesti rehellisiä kuulumisia. Varovaisuus vanhempana herätti ajatuksia edelliskuun murtuman jälkeen. En halunnut muuttua sellaiseksi, joka koko ajan sanoo lapselle “varo!” tai “ei!”. Kävin haastattelemassa ihanaa erilaista perhettä Espoossa. Loppukuusta järjestin polttarit kaasona yhdelle mun pitkäaikaisimmista ystävistä ja jaoin myös blogissa kaason vinkit polttareiden järjestämiseen.

TOUKOKUU

Vietettiin vappua Linnanmäellä lasten kanssa ja käytiin myös kotieläintilalla nauttimassa kevättunnelmasta. Mun blogi täytti toukokuussa jo kahdeksan vuotta! Vietettiin äitienpäivää ja pohdiskelin blogissa, missä itse olen toiminut toisin kuin etukäteen äitinä ajattelin. Aitous puhutti somessa ja mäkin halusin vähän miettiä, että kuka tai millainen oikeastaan onkaan aito? Otto sai toukokuussa ensimmäisen kouluvuotensa pakettiin, mikä oli iso ja hieno juttu. EU-vaalit saivat mut kertomaan miksi mä äänestin niissä, vaikka EU-vaaleissa äänestysaktiivisuus perinteisesti on matalampi. Käytiin haastattelemassa meidän upeaa ystäväperhettä ihanat erilaiset perheet -sarjaan. Toukokuussa sain kuulla, että mulla on vatsalihaksissa erkauma ja avauduin kehon muutoksista postauksen verran. Kodinetsintä-projekti takkusi, kun ei oikein edes osattu enää sanoa mitä haluttiin.

KESÄKUU

Juhlittiin kesäkuussa Oton siskon ja meidän ystävän valmistujaisia sekä tietenkin meidän lasten kevätjuhlia. Nautittiin helteistä jo heti ensimmäisellä kesälomaviikolla ja tehtiin myös mahtava reissu Särkänniemeen. Olin paneelikeskustelussa puhumassa ja vedin koulutuksen somevaikuttajille, mikä inspiroi mua kirjoittamaan omien pelkojeni voittamisesta. Fiilisteltiin lomaa ja pitkiä, aurinkoisia kesäiltoja. Tehtiin lomasuunnitelmia kesälle ja lähdettiin juhannukseksi Ouluun. Juhlistettiin Oton synttäreitä kahdenkeskisillä treffeillä ja vietettiin loppukuukausi Oulussa sukulaisten kanssa.

HEINÄKUU

Paljastatettiin heti alkukuusta, että aloitetaan elokuussa Oton kanssa oma podcast nimeltä Yhdessä. Kävin Oulussa haastattelemassa ihanaa erilaista perhettä. Sen jälkeen palattiin kotiin kahden viikon Oulun reissulta. Tein vaippakakun Emilian ylläri -baby showereihin, jotka järjestettiin Turussa Emilian siskon luona. Fiilisteltiin kesää ja rentoa kesäarkea. Heinäkuun rennoissa meiningeissä onnistuin kuitenkin kertomaan blogini syntytarinan ja listaamaan asioita, jotka haluan saavuttaa ennen kuin täytän 30 vuotta.

Käytiin veneilemässä Helsingin edustalla Oton perheen kanssa ja vietettiin lapset päättää -päivää, joka oli ihan huisin hauska. Nautittiin vihdoin helteistä, tänä kesänä niitä sai odottaa pitkälle heinäkuun loppuun helteisen ekan kesälomaviikon jälkeen. Heinäkuussa käytiin Oton kanssa myös treffeillä Ed Sheeranin keikalla, jolle sattui ehkä kesän upein ja helteisin päivä. Haastattelin ihanaa erilaista perhettä Vantaalla ja loppukuusta tehtiin vielä koko perheen ensimmäinen yhteinen Tallinnan reissu, joka sujui mukavissa merkeissä.

ELOKUU

Päivitin kuulumisia meidän perheen kaksikielisyydestä koulujen ja päivähoidon alkamisen kynnyksellä. Matkustettiin Ouluun mun tädin luokse vielä kesäloman lopuksi, missä tein ihan mahtavia kirppislöytöjä. Loman lopuksi fiilistelin meidän aikataulutonta kymmenen viikon kesää, joka oli vaan niin BEST. Mun ja Oton Yhdessä -podcast alkoi ja sen suosio löi meidät aivan ällikällä, kun noustiin heti Spotifyn TOP-listan sijalle 11. Meidän keskimmäinen aloitti eskarin ja sisarukset palasivat kouluun ja dagikseen. Itse aloitin arjen kesän jälkeen viisaudenhampaan poistolla, joka oli yllättävän kivuton ja positiivinen kokemus. Elokuussa kirjoitin myös vuoden eniten keskustelua herättäneen tekstin siitä, kuinka lapsia tulisi kohdella yhtä arvokkaina kuin kaikkia muitakin ihmisiä.

SYYSKUU

Syyskuun alussa kävin haastattelemassa ihanaa erilaista perhettä täällä Helsingissä. Puhuttiin Oton kanssa kuukautisista podcast-jaksossa, mikä innosti kirjoittamaan postauksen omasta menkkahäpeästäni. Lapset aloittivat harrastukset jälleen kesätauon jälkeen. Sairastin ikävää flunssaa ja silmätulehdusta ja muutenkin oli fyysisesti ikävä olla, kroppa kertoi, että olin selkeästi loman tarpeessa. Tehtiin koko perheen yhteinen sunnuntairetki Vuosaaren huipulle, joka oli ihan huippu paikka. Matkustettiin lomalle Mallorcalle Oton perheen kanssa ja loma oli aivan ihana. Pidin viikon kesäloman ja nautin. Lomasta tehtiin myös Mallorcan videot yksi ja kaksi. Täytin Mallorcalla ollessamme 28 vuotta, kuten myös meidän esikoinen täytti kahdeksan vuotta. Kaksikielisyys puhutti podcastissa ja somessa ja kirjoitin kaksikielisyyden hyödyistä pohdiskelevan postauksen. Lomalta paluun jälkeen tehtiin sunnuntairetki lasten kanssa Kansallismuseoon ja tykättiin siitä kovasti koko perhe.

LOKAKUU

Heti kuun alussa tein jatko-osan kevään suositulle postaukselle ja vastasin seuraajien kysymyksiin rahasta. Juhlittiin meidän 8-vuotiaan Tanssityttö Mia -synttäreitä vähän myöhässä, kun oikea synttäripäivä oli jo Mallorcalla. Kysyin seuraajilta, että mitkä ovat heidän syitä siihen, että eivät halua lapsia tai uskalla toivoa yrittää toteuttaa lapsihaaveita ja jaoin vastaukset blogissa. Esittelin meidän uuden auton, jonka vihdoin saimme monta kuukautta myöhässä. Tehtiin podcastiin seksi-aiheinen jakso ja kirjoitin seksistä blogissa ja kyselin teidän fiiliksiä aiheesta. Osan mielestä seksistä saisi puhua vieläkin rennommin ja enemmän ja osa taas ei kaipaa yhtään enempää seksijuttuja mihinkään kanavaan, koska some on sitä jo pullollaan.

Kirjoitin ylös yhden mun kokonaisen työviikon, mikä herätti valtavasti keskustelua esimerkiksi siitä, mikä voidaan laskea työaikaan ja mikä ei. Pohdiskelin kaverisuhteita pienten lasten vanhemman näkökulmasta ja kävin Espoossa haastattelemassa ihanaa erilaista perhettä. Luovutin elämäni ensimmäisen kerran verta (kaupallinen yhteistyö) ja se oli jännittävä kokemus. Vietettiin syyslomaa Oulussa ja vietiin siellä meidän taapero ensimmäisen kerran leffaan. Mediassa oli paljon esillä vanhempien uupumus ja kirjoitin itsekin täydellisyyden tavoittelusta postauksen.

Meidän esikoinen oli koulun halloween-diskossa ja mä tein hänelle hurjan meikin. Loppukuusta käytiin Oton enon mökillä sienestämässä lasten kanssa ja saatiin ihan älytön saalis. Turhauduttiin ja turhaudutaan edelleen asunnon etsintään. Näin joulun ajaksi markkinat ovat hiljentyneet täysin, eikä meidän hakukriteereillä ole tullut yhtään uutta asuntoa myyntiin yli kolmeen viikkoon, vaikka syksyllä tuli useampia viikottain. Lokakuussa vertailin myös meidän kolmen eri lapsen vauvavuoden kustannuksia toisiinsa.

MARRASKUU

Pukeuduttiin ystäväperheen halloween-juhliin Addams Familyksi. Innostuin kertomaan siitä, miten meidän perheessä yöheräilyt on jaettu. Käytiin myös esikoisen kanssa kahdestaan leffassa katsomassa Last Christmas, joka oli muuten hyvä. Lokakuussa oltiin vietetty semi-lihatonta lokakuuta, jonka innoittamana jaoin meidän suosikkireseptejä. Vietettiin isänpäivää ja innostuin myös kirjoittamaan blogiin ihan vaan tajunnanvirtaa pitkästä aikaa. Nautittiin kovasti meidän yhteisestä arjesta Oton kanssa ja iloitsin myös siitä, kuinka olin onnistunut ylläpitämään säännöllistä lenkkeilyä jo kahden kuukauden ajan. Käytiin katsomassa Emilian ja Topiaksen vauvaa Turussa ja vierailtiin Puhu Muru -podcastissa Oton kanssa. Loppukuusta tein ihanat erilaiset perheet -haastattelun Kotkassa. Seuraava ihanat erilaiset perheet -sarjan postaus ilmestyy tammikuussa. Marraskuussa koostin ison vuosikymmenkoosteen kuluneesta kymmenestä vuodesta. 

JOULUKUU

Kuun vaihteessa nautittiin Oton kanssa ihanasta rakkauslomasta kamppiksen merkeissä Kemiönsaaressa. Kysyin teiltä kuun , että mitä toivoisitte, ettei vanhempanne olisi koskaan sanonut teille, koska halusin koostaa aiheesta postauksen. Vastauksia tuli todella hurja määrä ja ne yllättivät mut täysin. Postauksen kirjoittaminen sai kyyneleet valumaan solkenaan. Pidettiin lasten kanssa mahtavat joulupyjamabileet ja muutenkin touhuttiin kaikkea jouluista, niin kotona kuin blogissakin. Vastasin kysymyksiin kuluneesta vuodesta. Kuun puolivälissä itkettiin silmät päästämme esikoisen joulukonsertissa ja käytiin katsomassa isojen tyttöjen kanssa Frozen 2 ennakkoon kutsuvierasensi-illassa. Meillä oli ystävien koira hoidossa muutaman päivän, joka inspiroi kirjoittamaan ajatuksia oman koiran ottamisesta. Vietettiin tietenkin myös aivan ihana jouluaatto.

Huh mikä vuosi takana! Tämä vuosi on toteuttanut meidän suuria haaveita rennommasta arjesta ja omasta podcastista. Ollaan saatu kaikki olla melko terveitä alkuvuoden migreeni-päänsärky-ahdistusta ja yhtä murtumaa lukuunottamatta, siitä saadaan olla todella kiitollisia. Ollaan vietetty tosi paljon aikaa rakkaiden ihmisten kanssa, reissattu ympäri Suomea ja tehty muutama kiva ulkomaanreissukin sekä lähelle että vähän kauemmas. Päällimmäinen tunne vuodesta 2019 on oikeasti vaan järjetön kiitollisuus. Tässä maailmassa ei ole mulle mitään parempaa kuin se, että saan elää mun elämää juuri näiden maailman rakkaimpien ihmisten kanssa juuri niinkuin me just nyt eletään. Kiitos jokaiselle, jonka kanssa mulla on ollut ilo jutella, halata, tavata tai viettää aikaa tänä vuonna <3 Nähdään ja kuullaan ensi vuosikymmenellä (sori, näin voi sanoa vain kerran kymmenessä vuodessa!).

Ihanaa uutta vuotta kaikille!

Meille tuli meidän ystävien koira hoitoon pariksi päiväksi (ja yöksi), kun ystävät muuttivat uuteen kotiin. 1-vuotias Elvis-koira on hurmaava suomenlapinkoira, joka viihtyi meillä tosi hyvin. Me ollaan tosi pitkään pohdittu koiran hankintaa aina välillä ja etenkin Otolla on ollut välillä kunnon koirakuume. Se on aina hetkittäin tarttunut mullekin. Mä olen pääosin kuitenkin toppuutellut ja sanonut, että katsotaan sitä sitten joskus myöhemmin.

Ajateltiin molemmat, että tämä koiran hoitaminen on myös tosi hyvä kokeilu meille. Sitten tiedetään, miltä se oikeasti tuntuu kun se koira on siinä useamman päivän samalla kun arki pyörii. Toki mun äiti ja Armas on usein ollut meillä, mutta Armas on kuitenkin aina ensisijaisesti mun äidin vastuulla. Se ei ole siis ihan sama asia, vaikka me sitä ulkoilutetaankin välillä.

Nyt ihana Elvis-koira oli täysin meidän vastuulla muutaman päivän. Tämä oli 1-vuotiaan koiran ensimmäinen kerta pidemmästi hoidossa ja meillä meni Elviksen kanssa ihan loistavasti. Elvis on mahtavan tasapainoinen ja hyväkäytöksinen koira, joten hän päästi meidät todella helpolla. Söi hyvin, käyttäytyi ulkoillessa hyvin ja osasi myös levätä. Välillä intoutui leikkimään meidän kanssa ja välillä nukkui oikein rauhassa tai söi omaa luutaan. Elvis leikitti myös itse itseään, heitteli itselleen lelua ja palloa ja jahtasi niitä onnesta soikeana. Hän oli ihan messissä kaikissa meidän touhuissa joulukalenterin avaamisesta iltasatuun, ja yöksi rauhoittui hyvin nukkumaan.

Elvis oli oikeastaan koirana  juuri sellainen, kuin me omalta mahdolliselta koiralta toivottaisiin. Pärjäsi hyvin lasten kanssa, avoin ja iloinen ja aktiivinen koira, helppo turkki (karvaa ei irtoa jatkuvasti) ja tietysti hyvin käyttäytyvä ja mahdottoman söpö. Eli periaatteessa voisi kuvitella, että meidän koirakuume vain paheni 193847644%. Mutta arvatkaa mitä? Niin ei käynytkään. Tämä kokeilu osoitti meille molemmille aikuisille sen, että on tosi hyvä, että meillä ei vielä ole koiraa, eikä koiraa kyllä meille ihan hetkeen vielä tulekaan. Hoitoon meille saa sen sijaan tulla koska tahansa pariksi päiväksi, mutta se pari päivää riittää toistaiseksi. Ja kerron nyt miksi.

Tämä viikko oli sinällään ”helppo” viikko, että mun työjuttujen kanssa on jo vähän kevyempi meno joulun lähestyessä, Otto on lomalla koulusta ja lapsilla ei ole enää harrastuksia, kun nekin ovat joulutauolla. Normaalisti meillä olisi siis kaikille arkipäiville enemmän menoja kuin nyt, joten siksi tämä ei antanut edes ihan todenmukaista kuvaa siitä, mitä arki logistisesti koiran kanssa voisi olla.

Koiran ulkoilutus onnistui päivällä tosi hyvin, eikä yhtään ärsyttänyt edes lähteä ulos vaikka satoi kaatamalla vettä. Olin iloinen, kun sain juoksulenkille kaverin, lenkkikin meni paljon nopeammin kun samalla höpötin Elvikselle. Ja hän juoksi kuin vanha tekijä. Oli ihanaa tehdä myös koko perheen kesken pitkä ja rauhallinen metsälenkki koiran kanssa. Aamullakin mä kiskoin vaan takin yökkäreiden päälle ja lähdin hyvällä fiiliksellä koiran kanssa ulos. Mun yllätykseksi aamulenkitkin oli siis ihan piece of cake. Mutta siis iltalenkki. Siinä vaiheessa kun lapset on nukkumassa, työhommat paketissa ja haluaisi vaan makoilla sohvalla, pitääkin vielä lähteä ulos. Otto hoiti iltalenkit molempina iltoina tällä kertaa, mutta mä peilasin niitä iltoja siihen, että mitä jos meillä olisi oma koira joka ilta.

Meille illat on sitä aikaa, joka antaa älyttömästi voimavaroja arkeen. Etenkin arkisin silloin rentoudutaan aikuisten kesken ja vaan ollaan. Aktiivisen koiran kanssa ei riitä myöhään illalla mikään vartin pissalenkki, vaan on tehtävä ihan kunnon lenkki. Parina hoitopäivänä se on täysin ok ja mukavaa, mutta mä voin vaan kuvitella, että tässä meidän arjessa joka ikinen päivä se olisi just nyt liikaa meille. Me tarvitaan sitä rauhallista ilta-aikaa ja sitä hetkeä päivässä, kun saa olla läsnä ihan vain itselleen ja toisilleen, eikä tarvitse tehdä yhtään mitään jos ei halua. Joskus tulevaisuudessa mä luulen, että vaikka yhdessä koiran kanssa iltalenkille lähteminen voisi myös olla yksi niistä asioista, joka antaa voimavaroja arkeen, mutta tällä hetkellä se ei sitä olisi, koska me tykätään liikaa meidän illoista just näin.

Me halutaan ottaa koira meille sitten, kun meillä on 100% varmasti tarpeeksi aikaa ja energiaa olla koiralle läsnä ja antaa koiralle se kaikki mitä koira ansaitsee arjessa joka päivä.

Ihailen ihan valtavasti kaikkia, joilla pieni(ä) lapsi(a) ja koira ja jotka handlaavat sen kaiken hyvin. Meille tuntuu tällä hetkellä helpommalta valita se, että meille saa tulla hoitokoiria, mutta omaa koiraa harkitaan vasta sitten, kun lapset on reilusti isompia. Ehkä sitten kun lapset on vaikkapa kaikki kouluikäisiä tai teinejä, voisi olla hyvä aika pohdiskella tätä uudelleen. Tämä kokeilu antoi tosi hyvän päätöksen meille tälle jatkuvalle jahkailulle ja pähkäilylle, että otettaisiinko koira vai ei. Ei oteta, ei ainakaan nyt. Mutta Elvis on ihan huippu koira ja hän saa tulla meille milloin tahansa uudelleen yökylään <3

Onko siellä muita, jotka ovat pohdiskelleet koiran hankintaa viime aikoina? 

Bongasin tämän postausidean ihanan Sarandan blogista joskus pari kuukautta sitten. Olen odottanut hyvää hetkeä toteuttaa se. ja nyt tuntui olevan juuri sellainen. Ideana postauksessa on siis se, että pikakelaan koko vuosikymmenen tapahtumat ja muistot vuosi vuodelta aina tähän päivään asti. Huh! Aikamoinen homma. Tämä vuosikymmen on ollut kokonaisuudessaan ihan käsittämättömän mullistava, kuten varmasti ensimmäinen aikuisuuden vuosikymmen monelle on. En olisi ikinä tammikuun 1. päivä vuonna 2010 voinut kuvitella missä kymmenen vuoden päästä seison. Käydään siis läpi, mitä kaikkea näihin vuosiin on mahtunut.

2010

Olin juuri muuttanut välipäivinä ensimmäiseen omaan kotiini Oulun Meri-Toppilaan. Koti sijaitsi 100m päässä mun ja äidin vanhasta kodista, joten ei ollut pitkä matka sinne aina silloin kun teki mieli mennä. Vuosi alkoi mun tupareilla, jotka järjestin siis uudenvuoden aattona. 18-vuotiaana ensimmäiset viikot omassa kodissa menivät kyllä mulla aika lailla juhliessa. Helmi-maaliskuussa oli pakko vähän rauhoittua, kun alkoi ylioppilaskirjoitukset. Kirjoitin ne aineet, joita en ollut vielä edellisenä syksynä kirjoittanut: äidinkielen ja historian, sekä englannin jota halusin korottaa. Nautin vapaudesta ja siitä, kuinka välit äidin kanssa paranivat, kun saatiin se 100m etäisyyttä toisiimme. Hain keväällä Helsinkiin opiskelemaan parturi-kampaajaksi ja ramppasin muutenkin Helsingissä näkemässä kavereita.

Kesäkuussa 2010 pääsin ylioppilaaksi ja sain kuin sainkin lukion käytyä loppuun kolmessa vuodessa, vaikka en ollut siitä aina ihan varma. Sain myös kesällä kirjeen koulusta, johon olin hakenut, että mut on hyväksytty sinne opiskelijaksi! Heinäkuun lopussa muutin takaisin Helsinkiin Ullanlinnaan 4,5 Oulun vuoden jälkeen. Elokuussa aloitin parturi-kampaajaopinnot ruotsinkielisessä Prakticumissa.

Näin paljon Helsingin kavereita, juhlin ja tykkäsin myös koulusta silloin kun siellä kävin. Parturi-kampaaja ei ollut mikään mun pitkäaikainen haaveammatti, mutta se tuntui siihen hetkeen sopivalta. En käynyt koulua mitenkään erityisen tunnollisesti, olisin todellakin voinut tehdä paremmin. Mutta tehty mikä tehty.

Mua vaivasi koko syksyn tietynlainen alakuloisuus. Olin naiivina ajatellut, että Helsinkiin muuttaminen ratkaisee kaikki mun elämän ongelmat ja kaikki muuttuu kuin taikaiskusta ihan mahtavaksi, kunhan vain pääsen sinne. Kun niin ei käynyt, niin tuntui kuin kaikelta olisi viety pohja. Helsinkiin muutto ei tuntunutkaan miltään, eikä oikeastaan mikään muukaan. Juhlat alkoivat tuntua tylsiltä, kaikki oli jotenkin niin nähty. Kaipasin itsekuria, haaveita ja ihmistä, joka oikeasti välittäisi musta, kun en itse osannut. Enpä tiennyt, mitä uutena vuotena 2010 mun eteen kävelisi.

2011

Uudenvuoden aattona tapasin Oton, irokeesipäisen komistuksen, joka kohteli mua niin ihanasti, etten tiennyt miten päin olla. Vuosi alkoi perhoset vatsanpohjassa ja pian siellä oli jotain muutakin. Helmikuussa siellä oli mun ja Oton yhteinen vauva kasvamassa, jonka laskettu aika oli lokakuun loppupuolella. Hiihtolomalla Otto tuli mun kanssa Ouluun tapaamaan mun äitiä ja sukulaisia ja sen loman jälkeen mä ”muutin” Oton opiskelijasoluun neljän pojan kanssa. Alettiin etsiä yhteistä kotia ja valmistautua vauvan syntymään. Seurusteltiin, rakastettiin ja huolehdittiin toinen toisistamme. Vihdoinkin tuntui, että mun elämässä oli jotain järkeä ja jotain oikeasti hyvää. Toukokuussa saatiin oma vuokrakoti ja muutettiin sinne.

Kesäkuussa oli rakenneultra ja saatiin kuulla odottavamme tyttöä. Olin vasta perustanut blogin ja nautin bloggaamisesta hurjasti. Otto kävi töissä McDonaldsissa ja mä olin kotona. Vaikka meillä oli aivan minimaaliset tulot, me pärjättiin omillaan. Odotettiin malttamattomina vauvan syntymää ja vietettiin kuherruskuukautta. Mun syntymäpäivänä syyskuussa Otto kosi mua keskiyöllä ja mä vastasin tietenkin myöntävästi. Kaksi päivää myöhemmin Otto sai ensin aamulla puhelun, että hän sai uuden  huikean vakituisen työpaikan ja illalla klo 23.23 meidän ihana esikoinen syntyi viisi viikkoa etuajassa.

Kaikki sujui vauvan kanssa ihanasti ja rennosti ja me oltiin aivan onnemme kukkuloilla. Ei oltu osattu edes kuvitella, että vauvaperhe-elämä voisi olla niin ihanaa. Loppuvuodesta vietettiin meidän kotona esikoisen kastejuhlaa ja jouluksi lähdettiin Ouluun mun tädin luo. 2011 ylitti kaikki mun toiveet moninkertaisesti. Vuosi vaihtui rauhallisen koti-illan merkeissä Oton ja esikoisen kanssa.

2012

Otto kävi töissä ja mä olin äitiyslomalla vauvan kanssa. Samalla kirjoitin blogia säännöllisesti. Blogi oli kasvanut valtavasti ja seuraajia oli jo useita tuhansia. Päivisin käytiin vauvaharrastuksissa, kuten muskarissa ja perhekerhossa ja nähtiin muita nuoria äitejä, joihin olin tutustunut. Huhtikuussa matkustin junalla esikoisen kanssa Ouluun mun äidille muutamaksi päiväksi ja reissu oli tosi ihana.

Kesäkuussa järjestin Otolle yllätyssynttärit ja tutustuin ekan kerran kunnolla Oton kavereihin. Vietettiin kesälomaa Oulussa koko perhe ja nautittiin helteistä Helsingissä. Loppukesästä alettiin puhua pikkuhiljaa, että ehkä kohta meille saisi tulla toinenkin vauva, jos on tullakseen. Syyskuun alussa sitten teinkin jo positiivisen raskaustestin. Samalla saatiin kuulla, että oltiin saatu meidän unelmien upouusi vuokrakämppä alueelta, jonne oltiin haaveiltu muuttavamme tosi pitkään. Sinne me muutettiin lokakuussa Oton ja esikoisen kanssa ja odotettiin samalla meidän tokaa vauvaa. Mä kärsin migreeneistä ja huonosta olosta, mutta jotenkin siitä selvisin kuitenkin. Muistan juoneeni joka päivä yhden kupillisen Pauligin joulukahvia, johon olin aivan koukussa. Se auttoi monesti päänsärkyyn, kun sai pienen annoksen kofeiinia.

Loppuvuodesta sain kutsun liittyä Kideblogit -blogiportaaliin, jonka kautta oli mahdollista alkaa jopa tienaamaan blogilla ekojen ”oikeiden” yhteistöiden merkeissä. Olin aivan fiiliksissä siitä, että harrastus eteni. Joulukuussa saatiin kuulla, että meille tulee toinen tyttö ja oltiin siitä aivan haltioissamme. Vuosi vaihtui yhteisten kavereiden uudenvuoden juhlissa, jonne mentiin Oton kanssa viettämään iltaa kun 1v esikoinen jäi mummun kanssa kotiin.

2013

Alkukevät oli ehkä meidän suhteen siihen asti rankinta aikaa. Mä jouduin vuodelepoon raskausviikolla 25 ja viikot ja kuukaudet vain matelivat. Mun äiti asui meillä, koska en saanut nostaa mitään painavaa tai liikkua muualle kuin vessaan, ja kotona oli myös meidän 1v esikoinen. Onneksi raskaus jatkui ja vauva pysyi mahassa jatkuvista säännöllisistä kipeistä supistuksista huolimatta. Mun äiti asui meillä pari kuukautta auttamassa ja meillä kaikilla oli kyllä hermot välillä todella koetuksella. Mutta onneksi selvittiin siitäkin ja kaikki päättyi hyvin, kun meidän toinen lapsi syntyi muutaman tunnin verran täysiaikaisuuden puolella huhtikuussa 2013.

Otto jäi isyysvapaalle ja oltiin ihanassa vauvakuplassa. Vauva nukkui hyvin ensimmäisinä viikkoina ja nautittiin vaan olosta ja elosta. 3-4 viikon iässä vauvalla alkoivat ikävät vatsavaivat ja niitä sitten itkettiinkin pitkään. Oltiin välillä aivan loppu, mutta onneksi tuli kesä ja valoa. Oli vaan tosi kurjaa katsoa sivusta toisen pahaa oloa, kun ei voinut muuta kuin pitää sylissä ja toivoa, että kipu helpottaa.

Vatsavaivojen alkaessa pikkuhiljaa helpottaa vauva ei ollut tottunut mihinkään hyviin yöuniin tai rytmiin, koska suurin osa ajasta oli mennyt itkiessä ja katkonaisesti nukkuen. Kesti pitkään, että me saatiin vauva nukkumaan pidempiä pätkiä. Samaan aikaan mä järjestelin meidän häitä ja Otto teki paljon töitä, kun säästettiin häitä varten. Välillä oli tosi rankkaa olla yksin seuraa ja tekemistä kaipaavan 2-vuotiaan ja vauvan kanssa niin paljon, mutta jotenkin me siitäkin selvittiin.

Onneksi Otolla oli jo täydet kesälomat sekä ne isyysvapaat, niin saatiin välillä pitää yhdessä pidempään lomaakin ja käytiin yhdessä Ruotsin risteilyllä. Syyskuussa me päästiin käymään BB-talossa, jossa järjestettiin bileet kahden bloggaajan kanssa meidän seuraajille, kun voitettiin joku nettikilpailu. Silloin tapasin ekaa kertaa mun seuraajia ja se oli ihan maailmaa mullistavaa. Siellä ruutujen takana oikeasti oli ihan oikeita ihmisiä!

Olin ekaa kertaa mukana Indiedays Blog Awardseissa ja pääsin 10 parhaan joukkoon. Jouluna vauva oli korvatulehduksessa ja keuhkoputkentulehduksessa ja muistan vaan jouluaattoaamuna, kuinka en klo 05 ollut vielä nukkunut silmäystäkään. Onneksi vauva parani nopeasti ja joulu oli kuitenkin kiva lyhyistä yöunista huolimatta. Vuosi vaihtui ensin kotona lasten kanssa ja sitten myöhemmin kavereiden uuden vuoden juhlissa.

Kuva: Täydenkuun kuva

2014

Tammikuussa vietettiin sekä mun että Oton polttareita. Kuopus muutti esikoisen kanssa samaan huoneeseen nukkumaan ja alettiin pikkuhiljaa saada vähän taas omaa aikaa iltoihin. Kävin tammikuussa Kööpenhaminassa ensimmäistä kertaa ikinä ”työmatkalla” eli blogimatkalla. Tutustuin silloin ihaniin blogikollegoihin ja olin innoissani hienosta mahdollisuudesta. Helmikuun alussa koitti vihdoin kauan odotettu päivä: meidän hääpäivä! Se oli täydellinen ja ihana ja kaikkea mitä oltiin aina toivottu.

Häiden jälkeen oli hetken aikaa sellainen tyhjä olo, että mitäs nyt, kun tämäkin on koettu. Onneksi 1v ja 2,5v tarjoilivat actionia elämään. Kävin toisellakin blogimatkalla Frankfurtissa ja olin jälleen ehdolla sekä Indiedays Blog Awardseissa että Aussie Blog Awardseissa.  Toisessa tulin kolmanneksi ja toisessa tokaksi. Molemmat oli tosi isoja juttuja mulle. Lopetin huhtikuussa myös imetyksen, jolloin meidän yöunet vihdoin alkoivat olla normaalit ja jaksettiin taas paremmin.

Kesällä lomailtiin koko perhe ja nautittiin yhteisestä ajasta ja lämmöstä. Käytiin Oton kanssa häämatkalla Berliinissä ja se oli meidän eka kahdenkeskinen ulkomaan reissu. Elokuussa esikoinen aloitti kerhossa käymisen ja tykkäsi siitä kovasti. Mä hoidin meidän keskimmäistä kotona. Mun äidin rakas Mörkö-koira kuoli ja se oli iso suru meille kaikille. Mä treenasin säännöllisesti sekä lihaskuntoa kotona että lenkkeilin. Se auttoi hyvin jaksamaan arjessa surunkin keskellä.

Marraskuussa käytiin kahdella Tukholman risteilyllä, ensin kahdestaan ja sitten yhdessä koko perhe. Joulua juhlittiin perinteiseen tapaan kotona. Blogi oli kasvanut kohinalla ja tekeminen alkoi pikkuhiljaa ammattimaistua. Loppuvuonna odotin jo kovasti tammikuuta, jolloin mun blogi muuttaisi uuteen kotiin.

2015

Tammikuussa mun blogi muutti Indiedaysille ja aloin saamaan säännöllistä sivutuloa. Samaan aikaan tutustuin blogin kautta yhden startupin työntekijään, joka palkkasi mut sinne startupiin markkinointiassistentiksi. Helmikuussa vietettiin ekaa hääpäivää ja annoin Otolle lahjaksi liput Fall Out Boyn keikalle Lontooseen.  Aloitin työt startupissa maaliskuussa. Lapset menivät osa-aikaisesti päiväkotiin ja mä tein kahta työtä: startupissa markkinointiassarina sekä Indiedaysilla bloggaajana. Oli ihan mieletöntä päästä ekaa kertaa elämässä oikeasti sellaiseen työhön, joka mua kiinnosti ja meidän työporukka oli ihan huippu. Nautin hirveästi siitä, että oli paljon aikuista juttuseuraa ja kaikkea muutakin kuin äitiyteen ja lapsiin liittyviä asioita.

Kevät meni siinä työnteossa ja päiväkotiin totutellessa. Kuskasin lapset aina julkisilla hoitoon ja kotiin, mulla meni pelkkiin matkoihin yhteensä yli tunti per suunta. Olin huhtikuussa jälleen ehdolla ja tulin toiseksi Inspiration Blog Awardseissa. Kesällä mulla ei hirveästi ollut vielä kertynyt lomaa, mutta onnistuttiin viettämään kuitenkin pari viikkoa lomaa yhdessä niin, että kävin parina päivänä startupin Oulun toimistolla tekemässä töitä. Otto oli pitkään kesälomalla lasten kanssa, kun hän yhdisti kesälomapäiviä isyysvapaisiin. Ostettiin meidän perheen ensimmäinen pikkuauto, joka helpotti elämää valtavasti.

Loppukesästä alettiin pikkuhiljaa puhua, että kolmas vauva voisi tulla joskus tulevaisuudessa vielä kysymykseen. Mulla oli aika kova vauvakuume jo, mutta ei vielä mitenkään yritetty. Ei kyllä esteltykään enää. Syksyllä juhlittiin jälleen Inspiration Blog Awardseja ja voitin lukijoiden suosikki- palkinnon. Aloin tehdä enemmän töitä startupissa ja sain ylennyksen. Samalla blogikin oli kasvanut ja töitä tuli sitäkin kautta enemmän. Voimat alkoivat olla aika lopussa. Onneksi marraskuussa käytiin Oton kanssa muutama päivä kahdestaan Lontoossa ja saatiin pieni breikki ihan kaikesta. Vietettiin ihana joulu ja uusivuosi ja kiireinen vuosi sai rauhallisen lopetuksen. Se vuosi opetti meille tosi paljon ja saatiin todella maistaa ”ruuhkavuosia”.

2016

Meillä oli muutoksia töissä ja ne kuormittivat aika paljon. Toisaalta sain enemmän vastuuta ja paljon uusia haasteita, joista olin kiitollinen. Blogin kanssa meni tosi hyvin, mutta aika ei millään meinannut riittää kaikkeen. Mulla oli aina huono omatunto jostain: en tehnyt tarpeeksi jompaakumpaa työtä, en ollut tarpeeksi lasten kanssa, eikä meillä ollut tarpeeksi kahdenkeskistä aikaa. Puhumattakaan sukulaisista ja ystävistä. Yritettiin aktiivisesti vauvaa, mutta vauvaa ei vain alkanut kuulumaan. Joka kuukausi petyin uudestaan ja uudestaan.

Ostettiin ensimmäinen Etelän loma koko perheelle ja toukokuussa vietettiin viikko Mallorcalla. Se oli ihana hengähdystauko, jonka aikana kaikki stressi laukesi. Ehkä se vaikutti positiivisesti vauvan yritykseen, sillä vain kuukautta myöhemmin raskaustesti näytti vihdoinkin positiivista. Me oltiin haljeta onnesta ja rakkaudesta! Vain pari viikkoa tämän jälkeen mut irtisanottiin startupista, josta irtisanottiin pikkuhiljaa kaikki muutkin. Oli pelottavaa, että se tapahtui alkuraskaudesta ja olin hetken aikaa ihan pihalla, että mitä mä nyt teen. Sitten päätin perustaa yrityksen ja laittaa kaikki paukut blogiin ja sisällöntuotantoon.

Syksyllä kerrottiin raskaudesta ja blogin kävijämäärät räjähtivät. Mun yritystoiminta lähti heti rullaamaan ihan loistavasti. Muutettiin tähän asumisoikeusasuntoon loppuvuodesta ja odoteltiin meidän vauvaa. Saatiin kuulla, että kolmaskin vauva on tyttö ja iloittiin meidän tulevasta triosta. Joulua juhlittiin kotona lasten ja mun äidin kanssa kanssa ja meillä oli niin ihana ja lämmin tunnelma. Nautin ihan älyttömästi siitä, kun puolentoista vuoden jatkuva kiire vaihtui verkkaisempaan yrittäjän arkeen ja vauvan odotukseen.

2017

Tammikuusta en oikein edes muista muuta kuin sen, miten kovasti odotettiin vauvaa syntyväksi. Helmikuun alussa hän vihdoin syntyi ja sitten päästiin hääpäivänä koko perhe kotiin. Oltiin ihan mielettömässä vauvakuplassa! Ensin olin itse pakollisen äitiysrahakauden ajan vauvan kanssa yksin (Oton 18 päivän isyysvapaata lukuunottamatta) ja sitten huhtikuussa Otto vihdoin ja viimein sai jäädä vanhempainvapaalle. Se oli ihan uskomattoman ihanaa aikaa. Lapset olivat monta viikkoa kotona lomalla jo keväällä ja he olivat myös koko kesän kotona. Vaikka tein koko ajan vauva-arjen lomassa töitä, saatiin olla hirveästi koko perhe yhdessä.

Kolmas vauva nukkui melko hyvin öisin, eikä kärsinyt sen suuremmista vatsavaivoista. Kaikki sujui paremmin kun oltiin osattu etukäteen toivoa. Kesällä me oltiin monta viikkoa Oulussa, käytiin Kolmårdenissa ja nautittiin vaan. Koko se vuosi oli pelkkää vaaleanpunaista hattaraa syksyyn asti. Elokuussa esikoinen aloitti jo eskarin ja myhäiltiin ajankulua.

Syksyllä me menetettiin Oton kanssa kuukauden välein kummatkin yksi isovanhempi ja vaaleanpunainen hattara vaihtui mustaksi pilveksi. Suru oli päällä koko ajan ja ikävä oli hirveä. Oltiin syksyllä mun mummun viimeiset viikot Oulussa ja käytiin joka päivä sairaalalla. Otto palasi marraskuussa töihin mummun hautajaisten jälkeen ja mä jäin kuopuksen kanssa jälleen kotiin, samalla yrittäjän hommia tehden iltaisin ja öisin. Onneksi lapset pitivät kiinni arjessa ja pikkuhiljaa surukin alkoi helpottaa. Järjestettiin iso perhejoulu meidän kotona ja se piristi loppuvuotta ihan mielettömän paljon.

2018

Vuodenvaihde vietettiin Oulussa mun tädin perheen luona ja siitä oli hyvä aloittaa uusi vuosi. Meidän vauva täytti helmikuussa jo vuoden ja mä viihdyin hänen kanssa kotona niin hyvin. Meidän päivät olivat ihania. Lopetin yöimetyksen ja pian saatiin jo nukkua kokonaisia yöunia. Tammikuussa aloin tehdä sisältöä oman blogin ohella myös toisille yrityksille ja hommaa oli aika paljon vauvan hoidon ohella tehtäväksi. Jotenkin sitä kuitenkin sai kaiken tehtyä aina kun jostain liikeni vapaa hetki.

Juhlittiin maaliskuussa mun papan 80v-synttäreitä ja serkun rippijuhlia Oulussa. Varattiin lomareissu koko perheelle kesäkuuksi Rodokselle ja matkan odottelu oli ihanaa. Kuopus kasvoi silmissä ja elämä oli vaihtunut vauva-arjesta vauhdikkaaksi taaperoarjeksi. Olin kaasona Emilialle ja loppukeväästä vietettiin Turussa ensin polttareita ja sitten häitä. Pian sen jälkeen vietettiin huikea lomaviikko Rodoksella ja lähdettiin sitten vielä Ouluun. Rodoksella Otto sai kuulla, että hän sai hakemansa koulupaikan ja aloittaisi syksyllä tietojenkäsittelyn tradenomin opinnot.

Otto pystyi olemaan melkein koko kesän kotona kahta heinäkuun viikkoa lukuunottamatta, kun isyysvapaita oli vielä jäljellä ne 30-jotain arkipäivää. Nautittiin siis koko perheen yhteisestä ajasta ja pitkästä hellejaksosta. Uitiin ja syötiin paljon jätskiä. Taapero oli siskojensa kanssa ekaa kertaa yökylässä isoisänsä luona. Me saatiin sillä aikaa 1,5v tauon jälkeen viettää yksi ilta ja yö ihan kahdestaan Oton kanssa. Esikoinen aloitti ensimmäisen luokan ja se oli iso merkkipaalu, kuten myös Oton ammattikorkeakoulu-opintojen aloitus. Syksyllä juhlittiin synttäreitä, vietettiin edelleen vauhdikasta taaperoarkea ja alettiin pikkuhiljaa puhua oman kodin ostamisesta.

Pääsin kokemaan tosi mielenkiintoisia työjuttuja ja mulla riitti yrittäjänä hommaa. Haettiin kuopukselle päiväkotipaikkaa kevääksi ja saatiinkin se sitten seuraavan vuoden alkupuolelle. Nautin siis viimeisistä viikoista ja kuukausista taaperon kanssa kotona ja odotettiin joulua yhdessä. Otto haki opintovapaata ja sai myöntävän päätöksen. Joululomalla me vaan fiilisteltiin sitä, että seuraavana vuonna tulisi olemaan paljon yhteistä rauhallista työaikaa härdellivuoden jälkeen.

2019

Tämä vuosi alkoi migreenillä heti uudenvuoden päivän aamuna. Ekat viikot olivat yhtä päänsärkyä, mikä loppui kun hankin vihdoin silmälasit. Tarkemman vuosikatsauksen saatte ehdottomasti taas vuoden viimeisenä päivänä, kuten joka vuosi on tapana. Tämä vuosi on kuitenkin ollut ihana. Ollaan juhlittu 5v-hääpäivää, kuopuksen 2v-synttäreitä ja keskimmäisen eskarin aloitusta. Esikoinen on jo iso ja reipas tokaluokkalainen ja kuopuskin konkari päiväkodissa. Arki on näiden kolmen kanssa on ihanaa. Ollaan reissattu Mallorcalla ja Oulussa ja käyty risteilyllä Tukholmassa. Ollaan saatu viettää Oton kanssa niin monia päiviä rauhassa töitä ja opintoja tehden: Se on ollut ihan parasta. Työ ja vapaa-aika on ollut tosi hyvässä tasapainossa. Tämä vuosi on ollut jotenkin ihanan seesteinen ja tasainen ja lisäksi yksi meidän iso haave on toteutunut, kun saatiin tehdä meidän oma podcast.

Asunnon etsiminen on stressannut jonkin verran, mutta kyllä me uskotaan, että se oma koti sieltä vielä joskus löytyy. Nyt saattaa olla taas hiljaisempaa tässä juuri ennen joulua, mutta eiköhän se asuntokauppa taas pian vilkastu. Nyt me vaan odotellaan joulua innolla koko perhe. Ja tämän vuoden käyn perinteiseen tapaan läpi vuoden viimeisenä päivänä.

Tämä vuosikymmen on ollut mun elämän paras ja ihanin ja voin vain toivoa, että seuraavat 10 vuotta ovat yhtä ihania. Tulevalle vuosikymmenelle toivon terveyttä, rakkautta ja yhdessäoloa kaikkien läheisten kanssa. Toivon, että saadaan jatkaa meidän unelmien tavoittelua yhdessä ja saadaan kokea yhdessä jännittäviä asioita. Toivon, että me löydetään oma koti, josta voidaan tehdä meille pysyvä tukikohta, jossa voidaan viettää vaikka 20 hengen tulevaisuuden sukujouluja. Ihan käsittämätöntä ajatella, että 10 vuoden kuluttua meidän esikoinen on jo 18-vuotias ja Otto lähentelee neljää kymppiä. Onkohan mulla silloin tämä blogi vielä ja teenköhän samanlaisen vuosikymmen-katsauksen?

Mitä sä toivot tulevalta vuosikymmeneltä? Mitä sulle on jäänyt mieleen kuluneesta vuosikymmenestä? 

Te tiedätte – olen ainoa lapsi, jolla ei ole kokemuksia omista sisaruksista. On superläheisiä serkkuja ja täti, joka on kuin isosisko sekä käly, josta on tullut mulle pikkusisko. Mutta ei omia sisaruksia. Mulla ei ole kokemusta siitä, millaista on kasvaa perheessä, jossa jaetaan vanhempien huomio sisarusten kanssa alusta asti. Ei kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun on ensin saanut olla ainoa tai kuopus, ja sitten syntyy uusi lapsi jakamaan vanhempien huomiota. Ei ole kokemusta sisarusten välisistä riidoista, omien tavaroiden jakamisesta joka päivä, tai siitä, kuinka turvallista on nukahtaa joka ilta isosisaruksen kanssa samaan huoneeseen.

Mä olen lähtenyt useamman lapsen vanhemmuuteen omalta pohjaltani. Luulen, että se mun pohja mitä mä meidän perheeseen tuon, on se, että yritän saada meidän lapset kokemaan yhtäaikaa sekä olevansa ”ainoita” lapsia kuten itse olen että kokemaan sisarusten parhaat puolet. Yritän tuoda jokaisen meidän lapsuuteen sitä, millainen oma lapsuuteni oli: paljon huomiota vanhemmalta, yhteisiä kahdenkeskisiä juttuja, fiksuja keskusteluita ja lapsen arvostamista, luottamusta, sitä että lapset ja vanhemmat ovat tasavertaisia perheenjäseniä, eikä vanhemmat ole mitään tyranneja jotka sanelevat kaiken.

Haluan tuoda heille sitä fiilistä, jonka oma äitini mulle lapsena antoi: me oltiin molemmat yhtä tärkeitä ja molemmat saivat aina sanoa oman mielipiteensä. Mä en ollut mikään sidekick jota riepoteltiin äidin mielen mukaan, vaan me kaksi oltiin samalla viivalla ja äiti teki ratkaisut sen pohjalta, mikä oli meille molemmille hyväksi ja mitä me molemmat halusimme.

Äiti asetti turvallisia rajoja, mutta enemmän me mentiin kaikessa keskustelun kautta. Mua ei tarvinnut useinkaan kieltää, kun keskustelun kautta päädyin itsekin ajattelemaan asioista (kuten vaikka pussikaljoittelusta 13-vuotiaana, että ei ollut hyvä ajatus enkä halunnut edes kokeilla) monesti samalla tavalla kuin äiti (aina siihen asti kunnes musta tuli kauhea teini 16-vuotiaana ja pussikaljat alkoi tuntua ihan hyvältä ajatukselta). Oli varmasti helppoa huomioida mut kaikessa, koska mua oli vain yksi ja äitiä oli vain yksi. Vaikka äiti oli mulle se aikuinen, me myös tykättiin viettää aikaa yhdessä kuin ystävät.

Kun lapsia on kolme ja perheenjäseniä viisi, on tasapainoilu perheen yhteisen ajan, oman ajan, parisuhde-ajan ja kahdenkeskisen ajan eri lasten kanssa välillä joskus aikamoista taiteilua. Ei aina ihan niin simppeliä, kuin se oli aikanaan kun mua ja äitiä oli vain me kaksi. Yritetään kuitenkin parhaamme. Yritetään tosi kovasti ottaa aina lasten mielipiteet huomioon kun tehdään koko perhettä koskevia päätöksiä, isoja ja pienempiä. Haluan antaa jokaiselle meidän lapselle sen fiiliksen, että hän on ainoa silloin, kun vietän aikaa tai juttelen kahden kesken. Olen läsnä, kiinnostunut ja kuuntelen. En suosi ketään, vaan pyrin olemaan oikeudenmukainen ja kohtelemaan jokaista samalla tavalla.

Vaikka haluan kovasti, että lapset saavat tuntea ainakin joskus olevansa ainoita, haluan myös, että he saavat tuntea kaikki ne ihanat asiat sisaruudessa. Sisarusten kainalossa piirrettyjen katselun aamulla, kikattelun iltaisin sängyssä nukkumaan mennessä. Hömpät inside-läpät, jotka vain sisarukset keskenään ymmärtävät. Sen, kun saa jonkun sisaruksen coolin vaatteen vihdoin itselleen, kun se on jäänyt sisarukselle pieneksi. Sen, kun on turvallista mennä kouluun ja päiväkotiin, kun tietää, että siellä on myös oma tuttu sisarus ja tämän tutut kaverit. Sen, kun on aina leikkikaveri saatavilla. Sen, kun voi harjoitella riitelyä, jakamista, kinastelua ja muita asioita aina saman tutun sisaruksen kanssa. Sisarukset ovat aina siinä ja heille uskaltaa näyttää kaikki tunteet.

Mun silmiin meidän lapsilla on aina ollut ja on edelleen aivan ihanat sisarussuhteet. Mutta mulla ei tietty ole kokemusta muista kuin heistä. He välittävät toisistaan, iloitsevat toistensa saavutuksista ja uusista taidoista, halivat ja rakastavat, vitsailevat ja kyllä, todellakin myös kinastelevat. He myös ymmärtävät, kannustavat ja pitävät kainalossa. Joskus tappelevat viisi kertaa tunnin sisään, joskus eivät kertaakaan viikon sisään. Meillä sisaruksilla eivät heilu nyrkit eikä muutenkaan mukana ole muuta kuin sanallista riitelyä, mutta kauhulla odotan onko fyysistäkin tappelua joskus isompana luvassa, kun niin monelta olen sellaisesta  lapsuudesta kuullut. Vaikka tiedän, että se on ihan tavallista, en osaa kuvitella, että meidän lapset vaikka löisivät toisiaan.

Haluaisin vaalia meidän lasten sisarussuhteita parhaani mukaan. Toivoisin, että he voisivat olla aina yhtä läheisiä kuin just nyt ja toivoisin, että he osaisivat aina selvittää riitansa ja kinansa ja päästä niistä yli, kuten nykyään.

Miten voisin varmistaa, että heillä olisi aina parhaat mahdolliset välit keskenään? Miten voisin varmistaa, että he eivät kadota yhteyttä toisiinsa tai katkeroidu isompana jostain toisilleen? Miten voisin pitää huolen, että he eivät teini-iässäkään ala vihaamaan toisiaan tai pidä kuukausien mykkäkouluja? Vai voinko mitenkään? Voiko vanhempi ylipäätään vaikuttaa siihen?

Olen saanut kuulla myös, että esimerkiksi niinkin konkreettiset asiat kuin huoneet voivat vaikuttaa sisarussuhteisiin. Että jos on kaikilla omat huoneet, niin esimerkiksi teini-iässä saattaa helpommin eristäytyä vain sinne omaan poteroon. Ja sitten taas jos huoneet on jaettu, olisi läheisemmät välit. Tällaisen kommentin sain siis viimeksi kun kirjoitin siitä, että haluttaisiin, että tulevassa kodissa on jokaiselle lapselle oma makuuhuone. Kuulostaa kyllä tavallaan ihan loogiselta mun korvaan, mutta sitten taas kun niin monilla kuitenkin on omat huoneet, niin en usko, että kaikilla oman huoneen omistajilla olisi etäiset välit sisarusten kesken. Varmasti tosi yksilöllistä, että vaikuttaako huonejako sisarussuhteeseen. Miten te olette itse kokeneet?

Meidän lapsilla on ollut sekä omia huoneita että yhteisiä huoneita, tilanteesta riippuen. Kaikki kolme ovat saaneet pitää omaa huonetta vähintään vuoden ajan, mutta myös yhteisistä huoneista on reippaasti kokemusta eri huonejaoilla. He ovat itsekin sanoneet, että molemmissa on puolensa. Kokevat turvalliseksi nukkua yhdessä ja kaipaisivat paljon etenkin yhteistä leikki- ja askartelutilaa. Toisaalta rakastavat sitä kun on oma huone, jonka saa laittaa ihan itsensä näköiseksi. Inhoavat siivota omaa huonetta yksin, kun taas yhdessä siivoaminen ihan ok.  Kaipaavat omaa tilaa, josta saavat itse päättää, mutta toisaalta kaipaavat toistensa seuraa ja hakevat turvaa ja läheisyyttä toisistaan. Parasta on kai sellainen joustavuus, että huoneita voisi jakaa aina fiiliksen mukaan. Varmasti lastenkin fiilikset asiasta vaihtelevat heidän kasvaessaan.

Sisarussuhteet mietityttää mua tosi usein, koska haluan tarjota parasta mahdollista tukea vanhempana niihin. Erityisesti ne mietityttävät siksi, kun ei ole sitä omakohtaista kokemusta. Onneksi Otolla on kokemusta sisaruksista ja hän onkin valaissut mua monista sisaruuteen liittyvistä asioista, joista mulla ei ole ollut mitään hajua.

Millaisia kokemuksia teillä on sisaruudesta? Minkä olette kokeneet vaikuttavan positiivisesti omiin väleihin sisarustenne kanssa? Entäs omilla lapsilla? 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Tämän elokuisen melkein-helleaallon aikana välikausivaatteet tuntuvat jokseenkin kaukaiselta ajatukselta. Fakta on kuitenkin se, että viime viikollakin oli jo sen verran viileitä aamuja ja märkiä kelejä, että laitoin lapsille välikausitakit aamulla päälle. Vaikka nyt on ihanan lämmintä ja aurinkoista, kunnon intiaanikesä, niin sieltä ne kylmät ja pimeät syysaamut ovat jo tuloillaan. On ihan hyvä uhrata muutama ajatus välikausivaatteille tässä vaiheessa, niin kelit ei sitten pääse yllättämään.

Kesä teki perinteiset ja meidän isommat lapset venähtivät hulluna pituutta. Vanhimmalle kävi jopa sama kuin vuosi sitten: hän hyppäsi kesän aikana yhden koon yli kokonaan ja siirtyi vielä seuraavaan. Mä en tiedä mikä siinä kesässä oikeasti on, kun aina lapset hujahtavat silloin pituutta niin paljon. Samaan aikaan meidän keskimmäinen kasvoi niin paljon, että esikoiselle vielä keväällä sopivat vk-vaatteet ovat nyt hänelle just ja just sopivia, eli voivat vielä jäädä pieneksi syksyn aikana. Siksi koettiin hyväksi ratkaisuksi varautua uusilla välikausivaatteilla tähän syksyyn, niin ei käy ainakaan sitten niin, että lokakuussa huomataan yhden olevan liian lyhyissä siskon vanhoissa kuorihousuissa eskarissa ja toisen kokonaan ilman.

Tässä meidän isompien muksujen pienessä ikäerossa on perheen sisäisen vaatteiden kierrätyksen kannalta just se hankala puoli, että välillä käy just niin, että sitten kun vaatteet jää esikoiselta pieneksi ja voi laittaa keskimmäiselle, niin ne ovat jo valmiiksi ”liian sopivia” tai lahkeista jopa liian lyhyitä. Siksi niin iso osa vaatteista onkin heillä kokonaan yhtäaikaa käytössä, paitsi ne jotka on vasta ostettu ja joissa on vielä runsaasti kasvunvaraa.

Välikausivaatteissa turvauduttiin pitkäaikaiseen yhteistyökumppaniini Polarn O. Pyretiin. Olen ostanut sieltä kuorivaatteita siitä asti, kun esikoinen aloitti metsäkerhossa 2,5-vuotiaana ja edelleen se on mulle luonteva valinta, koska olen aina ollut laatuun 100% tyytyväinen. Tänä syksynä Polarn O. Pyret yllätti ja teki jotain, mitä ainakin FB:n lastenvaateryhmissä on kaivattu pitkään: lisäsi syysmallistoon täysin mustat välikausitakit ja mustan vuorellisen kuorihaalarin (tosin harmaalla käpykuviolla, mutta kuitenkin). Mustia kuorihousujahan PO.Pista on saanut aina, mutta nyt saa halutessaan lapselle kokomustan välikausiasun.

Musta on välikausivaatteissa mahtava väri, koska siinä ei näy lika, eikä varsinkaan pinttynyt lika. Se kestää ja kestää ja jos ollaan niin onnekkaita, että nyt saadaan sitten esikoisen vanhat keskimmäiselle käyttöön ja keskimmäisen vanhat säästöön kuopukselle, ne luultavasti näyttävät kuin uusilta vielä silloinkin. Meillä on ollut välikausivaatteita näiden vuosien aikana lähes kaikissa sateenkaaren väreissä ja ehdottomasti kauneimmin ovat säilyneet aina ne mustat kuorihousut. Nyt onkin hyvä testata, että miten säilyvät kokomustat välikausikamppeet.

Kaikki Polarn O. Pyretin PO.P Weather PRO -ulkovaatteet ovat ominaisuuksiltaan aivan loistavia: Vesipilariarvo 10 000 mm, Kulutuksenkesto väh. 5 000 kierrosta, 180 grit, 12 kPa, Hengittävyys vähintään 5 000 g/m2/24 h ja täysin tuulenpitävä materiaali. Polarn O. Pyretin kuorivaatteissa on Bionic Finish Eco -vedenpitävyyskäsittely, jossa ei ole käytetty haitallisia PFAS-yhdisteitä. Vaatteissa on myös irrotettavat ja turvalliset huput, YKK-vetoketjut sekä 360-heijastimet, jotka näkyvät joka suunnasta. 

Taaperolle otettiin testiin nyt ensimmäistä kertaa PO.Pin vuorillinen kuorihaalari, jossa on siis irroitettava vuori. Fleece-vuori on valmistettu kierrätetystä polyesterista. Haalari sopii hyvin siis niin leudompaan syysilmaan kuin sitten viileämpiikin päiviin. Vuorikangas on erityisen hyvä itse pukemaan opettelevalle taaperolle, kun se vähentää yhden puettavan vaatekerroksen ja lämmittää loistavasti silloinkin, kun istuskelee pitkään maassa tekemässä hiekkakakkuja.

Näin mustien kuorivaatteiden kanssa mä aion pukea kyllä lapsille sitten pimeinä aamuina/iltapäivinä vielä neonväriset turvaliivit, jos lähdetään vaikka pyörälenkille tai jos esim. koululainen kulkee koulumatkaa yksin. Koskaan ei voi olla liian varovainen heijastimien kanssa. Onneksi lisänäkyvyyttä tuo vielä PO.Pin täysin heijastava reppu, joka esiteltiinkin jo aiemmassa Back to school -postauksessa.

Yksi hyvä syy valita juuri Polarn O. Pyretin välikausivaatteet on heidän PO.P Repairs -palvelu. Polarn O. Pyretin kanta-asiakkaat voivat viedä PO.Pista ostetut ulkovaatteet korjattavaksi lähimpään myymälään, riippumatta niiden iästä. Polarn O. Pyret korjaa kaiken, minkä pystyy korjaamaan kestävästi. Vaatteista paikataan repeämiä, vaihdetaan neppareita, vaihdetaan vetoketjuja tai niiden osia jne. Osa korjauksista tehdään myymälässä ja osa ompelijalla. Useimmat käytettävät varaosat ovat alkuperäisiä PO.Pin tuotteissa käytettyjä osia. Turvallisuussyistä PO.P ei vaihda nappeja tai neppareita kokojen 44-104 cm (0-3 v) tuotteisiin, mutta kaikki muut korjaukset onnistuu niistäkin. Korjaus on VIP-kanta-asiakkaille ilmaista ja muille +jäsenille omakustanne-hintaista. Lisää PO.P Repairs-palvelusta voi lukea PO.Pin sivuilta. 

Mustien välikausivaatteiden kaveriksi lapset valitsivat harmaat merinovillaiset ohuet pipot ja kaulurit. Nämä pipot on täydelliset talvellakin esim. luistellessa kypärän alle, kun ovat niin ohuet, että kypärä menee hyvin päähän. Merino kuitenkin lämmittää super hyvin ohuessakin pipossa. Talveksi toki sitten on paksummat pipot ja alkusyksystä lapsilla on vielä lippikset tai trikoopipot, mutta ohuet merinopipot on super hyvä olla 5-10 asteen keleillä ja talviurheilua varten. Ohut merinokauluri menee hyvin vaatteiden alle eikä kutita yhtään. Kaikki PO.Pin käyttämä merinovilla on mulesing free -sertifioitua.

Meidän tokaluokkalainen halusi kuorihanskojen sijaan mustat villalapaset välikauden koulupäiviin. Ilmeisesti hän ei enää välitunneilla kaivele hiekkaa tai mutaa, kuten pienemmät sisarukset. Taaperolle otettiin mustat kuorirukkaset ja eskarilaiselle mustat kuorihanskat. Meillä on ollut myös PO.Pin kuorihanskoja vuosien ajan käytössä ja ne ovat ihan priimaa laadultaan. Pitävät vettä hurjimmallakin säällä ja säilyvät hyvännäköisinä.

Kuorivaatteet on helpointa pitää puhtaana ihan vaan pyyhkäisemällä pintaa kostealla (PO.Pista saa liinan mukaan ostaessa). Haalareihin ja kuorihousuihin on muuten helppo vaihtaa itse uudet lenksut kengille, ne on kiinni napeilla ja uusia lenksuja sopivissa väreissä saa ostettua edullisesti PO.Pista myös.

Nyt meillä alkaa olla välikausikamppeiden tilanne ainakin koulussa/hoidossa tarvittavien vaatteiden osalta erittäin bueno. Pitää vielä käydä läpi kunnolla kenkätilanne – veikkaan, että ainakin esikoisen ja taaperon kenkätilanne on sellainen, että uudet vedenpitävät kengät on vielä ostoslistalla. Keskimmäiselle menee varmasti esikoisen vanhat, mikäli omat ovat jääneet pieneksi kesän aikana.

ARVONTA: VOITA VAPAAVALINTAINEN KUORITAKKI TAI KUORIHAALARI POLARN O. PYRETISTÄ!

Kommentoi postaukseen minkä värisen kuoritakin tai kuorihaalarin haluaisit Polarn O. Pyretin syysmallistosta ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, niin osallistut yhden vapaavalintaisen kuoritakin tai kuorihaalarin arvontaan Polarn O. Pyretin syksyn uutuuksista. Osallistumisaikaa on 3.9. klo 23.59 asti ja voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. 

Kilpailun järjestää: Polarn O. Pyret Finland / Kids Company Oy

Kilpailun järjestäjän vastuu
Kilpailun järjestäjä rajoittaa vastuunsa kilpailun palkintojen arvoon. Kilpailun järjestäjä vastaa arvottavasta palkinnosta maksettavan lakisääteisen arpajaisveron suorittamisesta. Osallistuja antaa tietonsa ainoastaan kilpailun järjestäjän käyttöön. Oikeus tietojen oikaisemiseen: Kilpailuun osallistunut voi poistaa osallistumisensa poistamalla kommenttinsa.

Lue lisää:

Välikausivaatteet-tagin alta löytyy lisää juttua mm. liikkumaan opettelevan vauvan ja pikkutaaperon välikausivaatteista, sekä jostain sieltä kauempaa myös ne meidän ihka ensimmäiset PO.Pin kuorivaatteet (oranssi takki ja mustat pökät).